sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Osa 102- Yöeläin

Näin sunnuntain kunniaksi uusi osa, olkaa hyvät. Lukuiloa.


Vuodet menivät eteenpäin. Olin ollut oikeassa siinä että paljoa ei tarvinnut kouluja käydä omaan uravalintani suhteen ja sen myötä olin myös saanut todella isoja paheksuvia sanoja äidiltä. Mutta hän kun ei sitä päättänyt mikä halusin olla isona.

Olin aikuinen ihminen ja se mitä tein elämälläni ei pahemmin kuulunut hänelle. Ei vaikka asuimme vieläkin saman katon alla. Jacob oli saanut töitä isosta kaupungista, joten olimme nykyään vain kaksin. Se jos mikä oli ollut äidille kova paikka, mutta ei tämä miehen uran tiellä halunnut olla. Niinpä Jacob oli lähtenyt ennen kuin oli saanut tietää minkä ammatin olin itselleni valinnut.

Saavuin Vihreään saukkoon juuri ruuhka aikaan. Patrick Walken oli tiskin takana.
   "Kiirettä pidellyt?"
Patrick käänsi hiukan päätään kohauttaen virnistyksen kera olkapäätään.
   "Lievästi sanottuna. Yliopistojen päätöspäivä. Tuhlaaja lasten paluu on saapunut kaupunkiin."
Naurahdin miehen letkautukselle. Patrickille kun tämä kylä oli jo kaupunki sieltä mistä hän oli itse tullut.

Tartuin tiskirättiin ja aloin kuivata laseja pesukoneesta, kone kun ei kuivannut niitä yhtään. Jos niitä ei kuivannut, laseille sai sanoa hyvästit siinä vaiheessa jos ne vahingossa laittoi pinoon märkinä. Samalla kun kuivasin laseja, mieleeni nousi menneisyyden tapahtumat siitä kun merkki oli viimein tullut kehooni. Sydämmen kohdalla olevat linnut olivat eräänä aamuna ilmestyneet, jolloin minun oli ollut pakko uskoa äidin kaikki älyttömät tarinat klaani Munrosta sekä kaiken mitä äiti oli koko lapsuuteni minulle syöttänyt. Vielä samana päivänä olin marssinut tatuointi liikkeeseen ja ottanut kehon täydeltä kuvia, niin että merkki ei hyppäisi muiden joukosta minään muuna kuin tatuointina. Samalla kaikki ne kuvat toivat uskottavuutta baarimikon töissä.

Nautin työstäni baarimikkona pääpiirteittäin. Miinusta tuotti se että koska olin nainen drinkkien valmistajana, jostain syystä se antoi miehien kuvitella minun olevan helppo iskukohde sekä pedin lämmittäjä. Sitä tapahtui päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Mutta olin siihen jo tottunut, melkein.
   "Kiireinen ilta?"
Teki mieli huokaista syvään asiakkaan kysymykselle, se lause oli top kympin yleisimmästä iskulauseesta, jolla miehet aloittivat keskustelun kanssani.
 
Laskin rätin ja lasin paikoilleen, jonka jälkeen ojentauduin palvelemaan asiakasta. Seisoin hetken hämmentyneenä katsoen edessä olevaa henkilöä. Tämä vaikutti jotenkin tutulta.
   "Et taida muistaa minua?"
Samassa Patrickin sanat "tuhlaaja lasten paluu" kävi mielessäni kun nimi kyseiselle henkilölle tuli päähäni.
 
   "Victor Prime, siitä onkin aikaa!"
Niinpä niin, Victor Prime. Victoria alias Vicky Primen pikkuveli.
Vicky oli muuttanut isoon kaupunkiin ja mennyt naimisiin edellisenä talvena. Itse en ollut juhliin mennyt juuri sen takia että en tiennyt uskalsiko paikkakunnan ulkopuolelle enää edes mennä, kun en tiennyt mitä tarinaa äidin ´saduista´ oli uskominen.
Niin olin jäänyt entisen parhaan ystäväni elämänsä tärkeimmästä päivästä pois ja sitä myöten tämän elämästä, sillä Vicky oli suuttunut asiasta niin pahasti että oli katkaissut ystävyytemme viimeisimmän puhelumme lopussa.
 
   "Epäilin että mahdatko muistaa minua ollenkaan."
Hymähdin vaikka eihän se mihinkään siinä musiikin pauhussa kuulunutkaan. Kaiuttimista vain pauhasi korviini viimeisen säkeistön sanat. "Please let it grow, where it belongs. There in the dark where the shadoes are born. Leave it alone. I´m sure it will find its way to redeem and blossom. ´Cause i know, the black rose will find its home."
Pirun Patrick ja tämän musiikki makunsa.
Tunteet myllersi sisälläni niin paljon että en edes  aluksi tajunnut. Muistot lapsuudesta Vickyn kanssa Primejen talossa. Kaikki riidat äidin kanssa sukumme kirouksesta ja valvollisuuksista. Vickyn kanssa viimeinen puhelu ja kina. Kaikki tuntuivat vyöryävän päälle. Mahtoiko Victor tietää ettemme enää olleet Vickyn kanssa ystäviä? Pakkohan tämän oli se tietää.
Samassa David kääntyi kohti baaritiskiä ja meitä.
   "Et ole Wally, vai Victor kumpaa nimeä nyt käytätkään.. Et ole ollut moneen vuoteen täällä, joten sun pitäs tietää yhtä sun toista tästä meidän Yvonnesta..."

David Garcia kääntyi samassa katsomaan Patrickia, joka ojensi Davidin vieressä olevalle Hank McOille juoman ennen kuin tämä lähti viemään tarjotinta pöytään, jonne oli tilattu iso määrä drinkkejä.
Siristin silmiäni katsellessa Davidia, tämän istuutuessa tuolille baaritiskin eteen. Tämä ei selvästi kyennyt katsomaan minua silmiin letkautuksen jälkeen. Olin seonnut jo laskuissa montako kertaa olin Davidille antanut pakit ja Patrick hävyttömyyksillään potkinut Davidin pihalle Vihreän saukon ovesta.
 
Sen sijaan että olisin Davidin yllytykseen lähtenyt mukaan, käännyin Victorin suuntaan.
   "Mitä ottaisit? Ilmeisemmin sinua saa onnitella vai mitä?"
   "Jep. Lakipaperit taskussa. Tee joku valmistujaisdrinksu tai itseasiassa tee monta. Koko väelle!"
Hehkutus huutoja tuli ympärillä olevilta, jotka olivat Victorin kuulleet.
David nousi ehkä turhan rivakasti tuolistaan, samalla selvästi puntaroiden Victorin sanoja.
   "Että ihan lakia? Vau! Isukki mahtaa olla ylpeä."
 
Tietäen mihin asia ajautuisi, katsoin Victoria samalla kun tein juomia. Sanomatta mitään, pudistin huomaamattomasti päätä. Victor nyökäytti ja vaihtoi puheenaihetta.
   "Kerrohan sinun tarinasi Yvonn. Muistelin että olit aika haka monessa aineessa, niin miten on että ysin keski-arvolla päädyit tälläiseen paikkaan?"
   "Se onkin mysteeri kuule! Sitä me kaikki luokkatoveritkin ollaan mietitty! Tää Yvonn on kyllä yllätyksiä täynnä!"
Davidin ääni kantoi vaikka musiikki oli kovalla. Joku tämän takana huusi miestä, jolloin David irtautui seurasta.
 
   "Mikä ihme tuota kaveria risoo?"
Victor käänsi päätään niin että tämä näki sivukulmasta Davidin. Tiesinhän minä mikä tällä oli agressionsa takana, mutta hetken mietin vastaisinko. Niinpä keskityin hetkellisesti vain valmistuneiden erikoisdrinkkien kaatoon laseihin.
 
 En voinut lopulta hymyn tapaiselle mitään joka karehti huulilleni. Joten vastasin Victorille paljon asiallisemmin mitä olin hetkeä aiemmin ajatellut päässäni ja aikovani sen sanoa myös.
   "Jämähtäminen samalle paikkakunnalle missä on asunut koko ikänsä, pääsemättä urassaan eteenpäin, ollen isänsä varjon alla, sekä se että ei ole saanut kaadetuksi erästä baarimikkoa petiinsä."
 
Käännyin Victorin suuntaan kohdaten tämän vakavat kasvot edessäni. Perhana. Tämä oli kuin olikin yrittänyt iskeä minua.
   "Anna anteeksi Yvonn. En minä olisi mitään yrittänyt, jos olisin tiennyt että koet tälläistä häirintää töissäsi. Olin vain aikoinaan sinuun ihanstunut ja pakkohan sitä on pojan yrittää toteuttaa lapsuuden unelmaansa edes hetkellisesti kun siihen tuli mahdollisuus. Nykyään kun rohkeutta löytyy enemmän mitä silloin."
 
En tiennyt mitä aluksi vastata toiselle. Olihan Vicky aikoinaan maininnut veljensä fanittamisen minua kohtaan, mutta että ihastunut noin paljon että sitä piti testata vielä aikuisenakin.
 
Näin helppona sitä nais baarimikkoja pidettiin.
    "Kuten sanoin, olen todella pahoillani."
Puristin huuleni yhteen. Pahuksen kieli joka ei osannut pysyä hiljaa. Sanoin melko usein ajatukset tiskin sillä puolen ääneen.
 
Vaihdoimme Victorin kanssa kuulumisia, kun David palasi tiskin ääreen. Katselin tiukkaan tämän kuntoa, jotta tietäisin milloin lopettaa tälle tarjoilun. Samassa silmäkulmaani osui nainen joka oli jo pidemmän aikaa katsellut Davidia. Tai pikemminkin monta monituista viikonloppua.
 
Baaritiskin nurkassa seisoi Maddison. Se sama Maddi, joka oli aikoinaan ollut skeptinen tulemaan tähän samaiseen pubiin. Siellä hän kumminkin vietti viikonloppujaan kuten moni muukin. 
Maddison oli opiskellut toimittajaksi ja olikin Hollowbrooksin yksi freelancer toimittajista.
   "Tiesithän David että Maddi on tuijottanut sinua koko illan?"
 
Sen sanottuani David vilkaisi ympärilleen ja sain hetken hengähdyksen. Jopa Victor oli hävinnyt jonnekin sillä aikaa kun huomioni oli muissa asiakkaissa.
Koska kaikilla oli juomia sillä hetkellä, päätin vain kuunnella ympärillä tulevaa hälinää musiikkiin sekoitettuna ja putsasin tiskiä kaikista neste tahroista.
 
   "Vitsit että olet oikeasti niin badassin näköinen noiden tatskojen kanssa! Monelta pääset muru?"
Kohotin katseeni. Penteleen turistit.
Toki olihan ohikulkijoiden kanssa helpompi viettää sellaista seuraa, kun tiesi että nämä eivät levitelleet pitkin kyliä mitään juoruja koska lähtivät melko heti, mutta sitten oli näitä tapauksia.
John- Jan- Justin... Mikä ikinä miehen nimi nyt olikaan, alkoi kirjaimellisesti käydä hermoon.
   "Niin myöhään että valo jo kajastaa, mutta niin aikaisin että vielä voi mennä nukkumaan."
 
Noah rävähti nauramaan tiskin kulmalla, mutta lopetti nauramisen heti kun katsoin tähän. 
Oli ollut virhe pitää Noahia puhelinsoiton päässä olevana, friends with benefits tapaisena kaverina...
 
Noahin ilmeessä oli jotain toiveen, haaveen ja anelun sekoitusta. Tiesin että tämä tahtoi enemmän. Tiesin että tämä elätteli toiveita yhteen menosta, mutta-.
En tiennyt mikä minua esteli.
Tuntui vain että jos veisin sen syvemmälle, niin joutuisin hyvästelemään toisen ystävän. Enkä ollut siihen valmis.
 
Nostin tarjotinta samalla kun katsoin vielä Noahia, jonka huulilta pystyi lukemaan sanat ´monelta pääset´.
Otin kiukuspäissäni tyhjien lasien tarjottimen kanssa liian rivakasti käännöksen, sillä seuraavaksi huomasin että lasit tarjottimen kera tipahti suoraan kenkieni päälle ja särkyivät osuessaan laittiaan.
Mulkaisin vihaisesti Noahia, kuin se olisi ollut tämän vika. Sentään jätkä tajusi perääntyä ja hävitä näköetäisyydeltä. Muuten olisin tehnyt tästä Vihreän saukon ovi-maton, nyljettyäni tämän elävänä.
 
Onneksi turistikin oli tajunnut perääntyä vihaisen ilmeeni nähdessään. Joten kun olin saanut siivottua sotkut, Patrickin palvellessa sillä aikaa asiakkaita yksinään, koneellinen tuoppeja olivat valmiina kuivattavaksi.
Sillä hetkellä, sekunnin murto-osan ajan mietin voisinkohan vielä valita jonkin toisen uran jossa olisi enemmän arvostusta. Jossa nähtäisiin minut ihmisenä eikä vain lihakimpaleena, jolle pystyi heittelemään mitä tahansa sylki suuhun toi tai miten paljon tahansa haaroväliä pakotteli.
 
Kohotin katseeni tuopista, jolloin naurussa oli pitelemistä. Jos en ollut lihakimpale, joka tarjoili olon mukavaksi juomilla niin sitten olin cupido joka paritti ihmisiä. Mahtaisikohan pomo antaa bonuksia jokaisesta parista jonka olin parittanut baarissa olo aikanani.
David ja Maddi keskittyivät niin tiiviisti toisiinsa että näytti hetkittäin siltä että nämä unohtivat että ympärillä oli muitakin. Kuten esimerkiksi Emily Jones, joka jokainen kerta siellä ollessaan näytti niin hukassa olevalta.
 
Olin toki pyytänyt aikuisiällä tältä monta kertaa käytöstäni anteeksi tätä kohtaan. Mitä olin tehnyt hänelle ja mitä Emily oli saanut sen jälkeen kokea.
Monet meidän ikäiset vieläkin karttoivat häntä, mutta koska tämä hoiti vanhempiensa maatilaa nykyään, niin eihän Emily minnekkään aikonut lähteä. 
Vilkaisin sivusilmällä ketä Emily tuijotti niin intensiivisesti. Victor.
Tiesin että Victorin ja Vickyn isä, herra Prime odotti pojastaan isoja, joten oli suuri houkutus sekoittaa pakkaa ja ohjailla nämä kaksi kohtaamaan. Mutta koska olin jo saanut niin paljon pahaa aikaiseksi Emilylle nuorena, en voisi tehdä hänelle sitä. En jos riskinä olisi tämän särkynyt sydän.
Samassa korviini kantautui Noahin ääni.
 
Tarjoilin rouva Gloria Dallille juoman ja käänsin pääni äänien suuntaan.
   "Noah, en varoita enää sinua toiste. Vielä kerran niin lennät pihalle etkä pääse vasta kuin viikon päästä uudestaan. Onko selvä?"
Noah katsoi sivusilmällä Patrickia ja käänsi katseensa minuun vinkaten silmäänsä. 
Oli miehellä otsaa, se täytyi myöntää.
   "On selvä, selvä on herrä kapteeni!"
   "Tuoppi kiitos."
 
Pyyhkäisin tuoppilasia hiukan kohottamatta katsettani. Turisti oli tullut takaisin. Mieleni teki sulkea silmäni mutta en tehnyt sitä. Niinpä keskityin täyttämään tämän lasin.
Juuri kun olin tuoppia ojentamassa tälle, otti turisti toisella kädellä tuopin mutta toisella nappasi ranteestani kiinni samalla puhuen.
   "Ja puhelinnumerosi sekä kellon aika monelta pääset käpynen."
 
Riuhtaisin käteni irti, joka yllätti miehen. Laskin molemmat kädet tiskille ja kumarruin eteenpäin vihaisesti mulkoillen miestä.
   "Anti olla viimeinen kerta kun kajoat käsilläsi minuun mikäli vielä tahdoit päästä vierailusi aikana tänne. Olemme vähemmästäkin antaneet porttikieltoja, jopa paikallisille joten en koe menettäväni paljoa jos annan porttikiellon turistille!"
 
   "Yvonn, pyydän. Juan ei tarkoita pahalla."
Tuijotin Victoria, joka oli sulkenut silmänsä ja ristinyt kätensä kuin armoa pyydellen.
   "TUNNETKO sinä tämän pellen?!?"
   "Juan on opiskelukaverini ja käymässä vieraanamme perheeni luona. Anna hänelle anteeksi kun ei ymmärrä missä menee raja ottaneena. Eikö niin Juan että et kajoa Yvonneen enään?"
Juan nykkäili hiljaisena kuin peläten sanoa mitään minulle ääneen.
 
Tuhahdin näille sanat, kunhan se ei vierailunsa aikana enää toistuisi ja kyykistyin tiskin alle muka jotain etsien.
   "Pidähän Victor kavereitasi paremmin silmällä. Edes me, jotka käydään täällä usein ei kajota häneen. Saatetaan vihjailla silloin tällöin, mutta emme kajoa. Koskaan."
 
Kaksikko olivat kääntäneet katseensa Noahiin päin, niin etteivät nähneet että nostin kiukkuisena tiskin alta päätäni.
   "Juan ei tarkoittanut mitään pahaa, vai mitä?"
   "E-en todellakaan! En minä mitään-."
   "Näin juuri, et mitään ja se tulee pysymään siten vai mitä?"
Olin lähellä mennä tiskin takaa pieksemään heidät kaikki kolme. Mutta sain itseni pidäteltyä aikeesta, juuri ja juuri.
   "Minä en Noah pyytänyt saati tarvinnut sinun sanojasi pitääkseni puoliani!"
 
Olin laskeutumassa ottamaan vodka-pulloa tiskin alta samalla mulkoillen Noahia, joka käänsi katseensa minuun. Tämä oli selvästi nauttinut yhden liian monta niitä ilmaisia drinkkejä joita Victor oli pyytänyt minun tekemään.
   "Valomerkkisi tulee kohta jos et häviä silmieni alta Noah. Varoitan sinua."
 
Sanat tepsivät mieheen, sillä en seuraavaan tuntiin nähnyt muita kuin Davidin ja Maddin. Näillä tuntui ilta menevän ihan mukavasti ja tuntui helpottavalta että Maddi viimein sai Davidin huomion, sekä minä vältyin kerrankin miehen liehittelyistä.
 
Ilta alkoi olemaan jo aamuyön puolella. Asiakkaita alkoi hiljakseltaan vähenemään, joten säädin kaiuttimista tulevan musiikinkin pienemmälle. Victorin mukana tullut Juan oli viittä vaille pilkkimis kunnossa sivussa olevalla sohvalla, kun taas Victor oli päättänyt ottaa Noahin kanssa matsin pöytäjalkapallosta. Tosin epäilin ettei Victor tiennyt Noahin olevan haka kyseisessä pelissä, kun hieroskeli käsiään tahtoen pelata rahasta.
   "Huh mikä ilta vai mitä?"
 
Katsahdin Patrickia hymyillen, kun tämä nojautui tiskille.
   "Täällä ei nukuta!"
Vilkaisin kelloa, joka näytti sulkemisaikaa.
   "Pitkä ilta tosiaan. Painahan valomerkki nappia. Aika laittaa paikka kiinni."
 
Päivät olivat melko samanlaisia. Heräsin myöhään, puin, söin, saatoin käydä kaupassa ja ehkä luin kirjaa tai kävin juosemassa lenkin. Valmistauduin työvuoroon, kävin töissä ja tulin kotiin nukkumaan. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Mutta niin ankealta kuin se saattoi kuulostakkin, en valittanut.
 
Minä olin turvassa, äiti oli turvassa. Se oli tärkeintä. Joten jos se tarkoitti että piti elää pelkistettyä ´tylsää´ elämää niin kävi se minulle. Tosin kapina minä välillä nukkumaan mennessä huusi täyttää kurkkkua etten voisi elää näin ja minun tulisi lähteä niin kauas täältä kuin vain pääsisin. Mutta näin oli hyvä. En pelännyt ja se riitti.
 
 Auringon valo kajastus valaisi horisonttia sinä aamuyönä kun käänsin kylkeä yrittäessäni nukahtaa vedettyäni valoverhot ikkunoiden eteen.
  Jostain syystä jäseniä pakotti tavattoman paljon. En tosin vaivannut päätäni sillä, koska tiesin että minun tulisi saada unta edes hiukan. Minulla olisi tulossa tuplavuoro Vihreässä saukossa Patrickin kanssa, enkä halunnut joutua kuuntelemaan juopuneita ihmisiä väsyneenä. Siitä kun ei seuraisi muuta kuin harmeja minulle ja mustia silmiä asiakkaille.



**

Näin pääsimme kosketuksiin Yvonnen aikuiselämään. Se mitä se tuo tullessaan jääpi nähtäväksi. 

Kommentit enemmän kuin tervetulleita. <3

-Phoenix-

Lähettänyt klo Ei kommentteja:

perjantai 22. maaliskuuta 2024

Osat

Prologi
Osa 1- Kuka minä olen
Osa 2- Kohtelu
Osa 3- Arkiko
Osa 4- Rakkaus
Osa 5-Suhde kiemurat
Osa 6- Muutos
Osa 7- Elämää, ei sen enempää
Osa 8- Rakkaus pakkaus
Osa 9- Soittoja
Osa 10- Totuus
Osa 11- Menneisyys
Osa 12- Saapuminen
Osa 13- Tunteita ja tunne kuohuja osa 1
              Tunteita ja tunne kuohuja osa 2
Osa 14- Suruja ja uusia tuttavuuksia
Osa 15- Hyvästien kautta
Osa 16- Onko tämä minun
Osa 17- Elämässä eteenpäin
Osa 18- Yhdessä vuodessa
Osa 19- Onnea ja ongelmia
Osa 20- Mystinen maailma
Osa 21- Perhe arkea
Osa 22- Ranskaan!
Osa 23-  Kasvuja
Osa 24- Reagointi
Osa 25- Uusi alku
Osa 26- Noloja tilanteita
Osa 27- Tutori
Osa 28- Kotibileet
Extra- Cristel & Aleq
Osa 29- Näkemiin
Osa 30- Mullistuksia
Osa 31- Jälleennäkeminen
Osa 32- Kirja
Osa 33- Turvasatama
Osa 34- Enkeli ja Auttaja
Osa 35- Totuttelua
Osa 36- Onni on olla
Osa 37- Ystävän apu, paras apu
Osa 38- Tahdomme
Osa 39- Tiedän mitä haluan, vai tiedänkö
Osa 40- Nuorten elämää
Extra- Mitä silloin tapahtui?
Osa 41- Koulua ja kotielämää osa 1
             Koulua ja kotielämää osa 2
Joulu Extra- Chloe /Spin off
Osa 42- Huhut
Osa 43- Liika on liikaa
Osa 44- Yliopisto
Osa 45- Katkeruus ja anteeksianto
Osa 46- Päätöksiä
Extra- Komennus /Spin off
Osa 47- Soiton päässä
Osa 48- Liian aikaisin
Osa 49- En kykene osa 1
              En kykene osa 2
Osa 50- Tule takaisin osa 1
             Tule takaisin osa 2
Osa 51- Päätökseni pitää
Osa 52- Menetetty aika
Osa 53- Puhelu
Osa 54- He löysivät meidät!
Osa 55- Erilaiset mutta silti samanlaiset
Osa 56- Karu totuus
Osa 57. Vastuu osa 1
              Vastuu osa 2
Osa 58. Kunpa en olisi..
Osa 59- Kuinka saatoit
Osa 60- Se mitä tunnen
Osa 61- Mystinen maailma meidän ympärillämme
Osa 62- Oraakkeli
Osa 63- Poikani
Osa 64- Kyllä sinusta vielä mies tulee
Osa 65- Yllätys vieraita
Osa 66- Selvitetäänpä tämä asia
Osa 67- Ei niin helpolla
Osa 68- Orjan lailla
Osa 69- Lupaus
Osa 70- Jotain muuta mitä odotin
Osa 71- Susia lampaiden vaatteissa 
Osa 72- Mikä moraali 
Osa 104-
Osa 105-
Osa 106-
Osa 107-
Osa 108-
Osa 109-
Osa 110-
Osa 111-
Osa 112-
Osa 113-
Osa 114-
Osa 115-
Osa 116-
Osa 117-
Osa 118-
Osa 119-
Osa 120-
Osa 121-
Osa 122-

 

Lähettänyt klo Ei kommentteja:

lauantai 16. maaliskuuta 2024

Osa 101- Oma on elämäni

 Hyvää lauantai aamua, kyllä näette oikein että olen julkaissut tämän lauanta aamu seitsemältä. Heräsin vain yhtäkkiä enkä vain saanut enää unta ja mikäpä muukaan kuin tarina ja osan julkaisu putkahti mieleen kun mietin mitä hiljaista ja rauhallista hommaa sitä tekisi kun ei halua herättää muuta talon väkeä. Mutta pidemmittä puheitta, lukuiloa.


Ilta oli laskeutunut Hollowbrooksiin ja lauantai-illan juhlinnat olivat alkaneet. Perheet olivat siirtyneet koteihinsa, nuoriso vallannut puistot ja aikuiset joilla oli vapaa-ilta olivat täyttäneet kylän kapakan.
   "Etkö löytänyt mitään muuta kaapista? Näytät juuri sen ikäiseltä mitä oletkin tuossa!"
 
Katsoin tielle päin odottaen Noahin isoveljeä saapuvaksi. Tällä olisi meille väärennetyt paperit, joilla saisimme vihreässä saukossa pidettyä ikimuistoisen illan. Maddison huikautti kättään Vickylle.
   "Tää oli ainoa säädyllinen! En minä voinut vain marssia äidin kaapille ottamaan tämän vaatteita! Hyvä että pääsin edes tulemaan tänne näissä tamineissa!"
Vicky inahti tuskaisena.
   "Jos tää nyt ton rytkyn takia menee pilalle niin en anna sulle anteeksi."
 
Katsoin Maddisonia olkani yli, mutta katseeni pysähtyi Emily Jonesiin, joka seisoi tien toisella puolella katsomassa meitä kolmea.
   "Mikä Emilyllä on?"
Maddison katsoi Emilyä jonka jälkeen käänsi päänsä pois.
   "Voi hemmetti! -Se seuras mua. Intti minne olin menossa ja mä niinku menin vahingossa kertomaan sille..."
Vickyn ääni oli kiukkuinen.
   "Teit mitä?!"
 
   "No se oli niin rasittava! Se osaa olla yks riesa. Ei mikään ihme että ei löydä kavereita ja on koulun ällölistalla. Sanonpa vaan että en olis ton kaveri vaikka makset-"
   "Vaikka et pidä Emilystä, niin ei silti tarvitse häntä haukkua."
Sanani sai molemmat kääntymään minua päin. Vicky varsinkin katsoi pitkään aivan hiljaa minua. Suljin silmäni kiukkua laannuttaakseni.
Maddison onneksi siinä vaiheessa avasi suunsa samalla hieroen niskaansa hermostuneesti.
   "Miten te muuten meinasitte että vaikka saadaan paperit että baarimikko ei tunnista meitä? Täällä kun kaikki tuntee kaikki. Aivan varmasti kuka on vuorossa tuntee meidät. Varsinkin jos se on Jacob."
 
Vicky alkoi hymyillä pirullista hymyä.
   "Sepä tästä tekeekin meidän ainoan mahdollisuuden. Baarimikko ei ole tänä iltana paikkakuntalainen. Vakio henkilökunta on vapaalla ja se jonka piti tehdä tän illan vuoro on sairastunut, joten niiden piti ottaa täksi illaksi toiselta paikkakunnalta henkilö tuuraamaan. Joten viettelevä hymy kasvoille ja pientä flirttiä niin varmasti menee läpi ja saamme ikimuistoisen illan vihreässä saukossa."
 
Eliot Muller kurvasi eteemme ja saatuaan rahat sekä meidän saatua väärennetyt paperit, tämä poistui yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. Katsottuani papereita, nostin katseeni ylös, jolloin silmiini osui jälleen Emily.
Tämä näytti niin hukassa olevalta. Jotenkin säälitti tämän farmitilan tyttö että ei ollut saanut kavereita ja vaikka olin itse suosittu, niin en silti pitänyt siitä että ketään kiusattiin.
   "Yvonn, tule!"
Käännyin Vickyn suuntaan, jolloin jätin Emilyn ilmeen pois ajatuksista. Nyt oli aika pitää hauskaa!
 
 
Saavuimme sisälle, joka ei todellakaan vastannut elokuvien baareja! Tila oli maalaiskapakka, mutta se ei ollut mikä sai meidät pysähtymään.
   "Mmmm, Vicky.... Baarimikko on nainen..."
Kuiskaisuni sai Vickyn pään kääntymään hiukan minun suuntaan.
   "Minä näen sen! En minä tiennyt että naiset voi olla baarimikkoja! Mitä teemme?!"
 
Tiesin että jos seisoisimme siinä vielä hetken pidempään, vetäisimme paikkakuntalaisten huomion itseemme ja sitä emme todellakaan halunneet tehdä!
Minä ja Vicky olimme aivan liian ylipukeutuneita kyseiseen paikkaan. Vain Maddison meistä kolmesta sulautui sillä hetkellä joukkoon, mutta tämän ollessa ikäisensä näköinen en voinut kuin ottaa ohjat.
   "Te kaksi, menette pöytään istumaan. Minä hoidan tilauksen meille kolmelle. Kunhan siis pääsen tuosta jonosta."
 
Vicky käänsi katseensa minuun, vaikka ohjasi Maddisonia olkapäästä syrjäisempään pöytään ettemme jäisi kiinni.
En tiennyt mitä olimme oikein ajatelleet suunnitelmaa tehdessä. Emme olleet ottaneet huomioon kuin baarimikon. Paikkakunnan asukkaathan olivat niitä asiakkaita jotka täällä kävi ja näiden tuntiessa meidät...
Olisimme kusessa jos joku tajuaisi mitä puuhasimme. Onneksi vihreässä saukossa ei ollut järjestysmiestä!
   "Minulla menee hetki..."
Vicky nyökkäsi ja meni Maddisonin seuraksi pöytään odottamaan.
 
Lopulta kun baarimikko oli saanut tarjoiltua suurimman suman, otin rohkeutta tilauksen tekoon sillä että istuuduin baarijakkaralle.
Jack- tai ilmeisemmin lyhenne Jackiestä käänsi katseensa minuun kulmaansa kohotellen.
   "Kolme siideriä ja kolme talon erikoista."
   "Onko ikää?"
   "Luuletko että olisin täällä jos ei olisi? Tässä."
Näytin papereita kädessäni, jolloin baarimikko kohotti olkiaan todeten että niitä piti kysyä kaikilta jotka vähänkään näyttivät sen ikäiseltä.
Huokasin syvään. En voinut uskoa että se meni todellakin läpi! Pidätin pokkaani etten vain hymyilisi.
 
Olin niin innoissani sisäisesti että en tiedostanut ympärillä tapahtuvia tapahtumia. Maddison oli noussut tuolistaan, säikähtäneenä ohikulkenutta miestä jonka askellukset tulivat suoraan kohti minua.
Katselin haltioituneena Jackin työskentelyä baarin toisella puolella. Miten tämä osasi tehdä sellaisia heittoja.
Samassa tunsin käden tarttuvan minua käsivarresta, jolloin suustani pääsi säikähtänyt kiljahdus.
 
Katsoin ylöspäin, jolloin kohtasin katseen joka ei todellakaan ollut iloinen.
Jacobin kasvoilla ei ole koskaan ollut vastaavaa katsetta, vastaavaa pettyneisyyttä teoistani. Tunsin häpeän punan nousevan kasvoille.
   "Vicky, Maddison. Kotiinne. Voitte olla varmoja että soitan vanhemmillenne. Yvonn. Mukaani!"
Nousin tuolilta samalla kun baarimikko Jack katsoi hämmentyneenä Jacobia. Jacobin käsiele kertoi että tämä kertoisi myöhemmin.
   "Osaan kävellä ilman apuakin!"
Jacob oli ottanut kyynerpäästäni kiinni ohjatessa minua kaikkien paikalla olijoiden katsoessa tapahtumaa hämillään, yllättyneinä sekä järkyttyneillä katseilla.
   "Ilmeisemmin et. Autooni!"
 
Matka kotiin Jacobin autossa oli mennyt hiljaisuuden vallitessa. Hiljaisuus ei ollut mitenkään miellyttävä hiljaisuus. Vasta kun olimme nousseet autosta ja menossa ulko-ovea kohti, jähmetyin.
Jacob pysähtyi viereeni.
Nolotti. Pelotti. Tunteet myllersi sisälläni.
 
   "Mitä meinasit kertoa äidille?"
En kyennyt katsomaan Jacobia. En vain pystynyt.
   "Eiköhän se selviä kun menemme sisälle. Äitisi on syvästi huolissaan kun huomasi huoneesi tyhjänä."
*Piru *
Vaikka välimme äidin kanssa oli mitä oli, niin en minä pohjimmiltani halunnut häntä huolestuttaa. Kapina minäni ei ollut edes ajatellut asiaa siltä kannalta kun olin kiivennyt parvekkeen kautta pihalle sinä iltana.
 
Jacob ohjasi minut sisälle, jossa äiti oli odottamassa. Sisälle mennessä tämä ponkaisi sohvalta ylös ja riensi ovelle. Suoraan eteeni huutaen missä olin ollut. Suljin silmäni. Olin lähellä räjähtää kuten olin päivällä tälle räjähtänyt. Sen sijaan suljin silmäni.
   "Älähän nyt Ros. Nuoret on nuoria ja sitä myöten kapinallisia."
   "Mutta katso missä vaatteissa Jacob! En minä tiennyt tuollaisien tamineiden olemassa olostakaan! Missä olet ollut nuori neiti?!"
 
   "Löysin kolmikon juhlimasta. Kaikki on hyvin. Mitään hätää ei ole."
Avasin silmiäni, uskaltamatta katsoa suoraan Jacobia kasvoille, jotta en paljastaisi kuinka yllättynyt olin.
Tämä valehteli äidille, tai pikemminkin jätti kertomatta missä olimme juhlimassa? Minun vuokseni?
Juuri vastaavissa hetkissä, toivoin niin että Jacob olisi ollut isäni. Tämä sentään ymmärsi minua jollain tasolla.
 
   "Mutta karata parvekkeelta! Olimme vasta päivällä käsitelleet Samuelin lyömistä ja siitä seurannutta kotiarestia! Jacob, Yvonn rikkoi kurinpitoani joten en voi katsoa tätä ohi sormien."
Jacob kääntyi katsomaan minua kysyvä ilme kasvoilla. * Perse*.
Olin varma että nyt tämä kertoisi äidille totuuden.
   "Vai niin... Yvonn jättikin tuon mainitsematta. Ei ole minun tehtävä kurittaa tyttöä mutta ehdotan että pidennät kotiarestia ja pistät siihen hiukan jotain lisää..."
En kyennyt katsomaan kumpaakaan. Suuni meni yhdeksi viivaksi ilmaisten että en pitänyt aikuisten puheista.
 
Äiti lähetti minut yläkertaan, näiden jääden alakertaan.
   "Kiitos Jacob. En tiedä miten kiittää tarpeeksi. Olin niin huolissani."
Jacob otti äidin halaukseensa ja ennen kuin suljin oven, kuulin näiden suutelevan.
Yök!
Aikuisten suutelu oli viimeinen asia jota halusin kuunnella!
 
Vaihdoin vaatteet mukavempiin ja avasin parvekkeen ovet ottaen illan raikkaan tuulahduksen tervetulleena vastaan. Katsoen ylös täyttä kuuta en voinut kuin miettiä miten ilta olisi mennyt niin toisin jos Jacob ei olisi löytänyt meitä.
Miten tämä oli edes löytänyt meidät? Ei tarvinnut kuin hetki miettiä kun tajusin sen... Emily.
 
** **
 
Maanantai saapui aivan liian nopeaa ja sitä myöten myös ura suunnittelu koulussa. Olimme joutuneet täyttämään monivalinta kyselyn tietokoneiden avulla urasuunnittelusta, jonka johdosta minulle oli annettu aika kuraattorille. 
Viha viikonlopun tapahtumia ja sen päivän epäselvien tuloksien pohjalta tilanne jonka johdosta jouduin rehtorin puheille oli vain ajankysymys.
Emily oli tullut käytävällä vastaan ja olin hyökännyt tämän kimppuun sanallisesti syyttäen tätä vasikoinnista.
 
Niinpä siinä sitä oltiin. Rehtorin huoneessa, puhuttelussa jossa rehtori Boegh saarnasi koulun olevan kiusaamisesta vapaa koulu ja jokaisesta, jopa sanallisesta häirinnästä joutui puhutteluun.
Istuin kuunnellen vain puolella korvalla. En voisi vähääkään välittää mitä tällä oli sanottavana kunnes kuulin seuraavan lauseen tämän suusta.
   "Soitin äidillesi. Tämän pitäisi olla kohta täällä."
 
En antanut sitä iloa rehtorille että olisin katsonut tähän, jolloin näin sivusilmästä kuinka hän laski kätensä lantiolleen.
   "No johan on! Yvonn Quint. Kuuletko mitä puhun sinulle?"
Samassa oveen koputettiin ja rehtorin sihteeri avasi oven.
   "Yvonn Quintin äiti on täällä."
 
Rehtori katsoi äitiäni, joka ohjattiin sisälle. En kyennyt katsomaan äitiin, joka katsoi vuorotellen minua ja rehtoria.
   "Olen niin pahoillani neiti Quint että jouduitte tulemaan tänne asti, mutta koulu on ehdoton tästä säännöstä. Jos jää kiinni kiusaamisesta niin pyydämme vanhemmat, tässä tapauksessa vanhemman paikalle keskutelemaan asiasta."
   "Tietenkin. Olen iloinen että koululla on nolla politiikka kiusaamiseen. Olin vain järkyttynyt kun kuulin että Yvonn on ollut se joka on kiusannut."
   "Istuisimmeko?"
 
Äiti istui viereeni, samalla tökäten kädellään minua saaden minut reagoimaan. Istuin mutta niin että nämä näki että en pitänyt tilanteesta yhtään. Äiti istui tyypilliseen tapaansa selkä suorana, kuin hän olisi se jota puhuteltiin huonosta käytöksestä.
   "Sain ennen tuloanne kuraattorilta hiukan huolestuttavaa tietoa että Yvonn oli tehnyt urasuunnitelu kyselyn tänään niin että algoritmi ei ollut kyennyt antamaan mitään vastausta. Yvonnella oli tarkoitus käydä kuraattorin puheilla tänään, mutta uskoisin että voisimme samalla käydä asiaa läpi kun olemme käyneet tämän kiusaamis asian?"
Näin kuinka äiti nyökkäsi hiljaisena vieressäni. Tämä oli huono tosiaan sanelemaan mitä minun tulisi tehdä kun tällä itsellä ei ollut ammattia. Äiti kun vain kasvatti kasveja ja möi niitä luomutuotteina.
 
   "Yvonn, olet todella fiksu ja tähän päivään mennessä hyvin asiallinen nuori nainen. Kai ymmärrät että henkinen väkivalta on yhtä pahaa ellei pahempaa kuin fyysinen? Siitä jää arpia ihmiseen, sellaisia arpia jotka eivät näy ja jotka ovat ehkä jopa pahempia mitä fyysiset. Ne eivät välttämättä parannu koskaan. Olet kohdistanut henkistä väkivaltaa tänään luokkatoveriisi Emilyyn, miksi?"
Katsoin rehtoria silmiin. Kai voisin kertoa puoli totuuden tälle.
   "Emily kertoi perhetutulle viikonloppuna missä olimme kavereiden kanssa ja juhlamme pilaantui sen takia. Tiedän... Se ei oikeuta siihen mitä tein. Se urasuunnittelu juttu vain sain kaiken purkautumaan vihaksi ja Emily nyt vain oli siinä..."
   "Se ei silti oikeuta tekemään sitä mitä teit, tiedäthän sinä sen?"
Nyökkäsin hiljaisena. Teki niin mieli kapinoida näitä kahta kohtaan, mutta miksi? Miksi minussa oli niin paljon kapinaa kun äiti oli niin kiltti luonteinen mitä oli? Mistä tämä kumpusi?!
 
   "No hyvä jos tiedät tehneesi väärin. Oletan että pyydät anteeksi Emily Jonesilta?"
Nyökkäsin uudelleen. Pakkohan se olisi tehdä, sillä en tykännyt itsekkään siitä että jotakuta kiusattiin. Puutui siihen aina kun näin sellaista.
Näin äidin hymyilevän katseen vieressäni.
   "Hyvä juttu. Sitten tähän urasuunnitteluun mistä puhuin. Ilmeisemmin olit ainoa jonka tuloksiin ei ilmennyt ehdotuksia ammateista ja niiden koulutuksista?"
Nyökkäsin jälleen, en vain kyennyt puhumaan.

Aikuiset yrittivät puhua minulle valinnan tärkeydestä yhteensä puolitoista tuntia. Näiden suunnitelmat tuntuivat niin kaukaisilta ja vierailta. En nähnyt itseäni yliopistossa kuten nämä puhuivat. En nähnyt itseäni missään mitä nämä ehdottivat.
Lopulta rehtorin noustessa, äiti nousi samalla viittoillen minuakin nousemaan. Rehtori katsoi äitiäni vaikka tämän puheet olivat minun tulevaisuutta suunnitellen.
   "Nuorien on vaikea löytää sitä omaa polkua jos se ei ole noussut näiden kiinnostuksien puolelta. Yvonn varmasti avullamme saa vielä hyvän polun tulevaisuutta ajatellen ja-."
 

Äidin myötäilyt nosti jälleen kapina minääni esiin ja samassa ajatuksiini nousi ura, joka ei varmasti olisi kummankaan mielessä kun ajateltiin ammatteja. Ainoa ura, joka kiinnosti saisi varmasti molemmat putoamaan polvilleen. Mutta se ei olisi heidän päätettävissä lähtisinkö tavoittelemaan sitä vai enkö. Mikä vielä parasta... Siihen ei tarvinnut käydä juuri yhtään kouluja.



**

Semmoinen osa. Jacob pelasti Yvonnen nahan ja Emily parka sai siitä ´kiitokset´ hiukan eritavalla paljastaessaan missä kolmikko oli. Mikä on Yvonnen keksimä ura josta oli kiinnostunut eikä tarvinnut käydä paljoa kouluja, josta neiti tuntui olevan enemmän kuin innoissan? Se selviää seuraavassa osassa!

-Phoenix


Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)