Osa 85- Kausaliteetti

 Huh, aina kun tulee jokin välietappi niin tuntuu epäuskoiselta. Osia jo kahdeksankymmentäviisi!

No pidemmittä puheitta... Lukuiloa!

 

Aamu valkeni kauniina. Talossa oli vielä pienille tunneille asti juhlinnat jatkuneet, eikä Aiden ollut sen takia nukkunut juurikaan. Talosta alkoi viimeiset vieraat heräillä kun Aiden potki heitä kirjaimellisesti ylös ja ulos. Muutaman kerran vihaisesti paukutellen lukittua makuuhuonetta jossa Malec nukkui, Aiden kirosi sitä että jokaisessa makuuhuoneessa oli lukolliset ovet. Hän halusi hammasharjansa huoneesta.

Malec oli herännyt Aidenin paukutteluihin ja oli tyytyväisenä noussut sängystä. Bileet olivat menneet aivan mahtavasti, kuten sen jälkeinen aika makuuhuoneen puolellakin.

   "-? Mitä?! Missä olen?"

Malec kääntyi Barryn suuntaan, jolloin toisen kasvoilla kävi järkytys, hämmennys ja samalla tämän mielikuviin tuli mitä kaksikko oli tehnyt ja vieläpä Barryn omasta aloitteesta.

   "Ei saamari!"

Barry hyppäsi sängystä, mutta ei päässyt vaatteitaan etsimään sillä Malec astui tämän eteen.

   "Et kai sinä vielä lähde?"

Malecin ääni oli samettisen kiusoitteleva eikä Barry meinannut muistaa miksi ei halunnut vakavaa suhdetta kenenkään kanssa. Malec olisi siihen itse täydellisyys.

   "Kuule Malec- Tämä oli tosi- mmm- mukavaa, mutta en pysty mihinkään vakavaan. Ymmärräthän että en halua satuttaa sinua. En tiedä onko Aiden kertonut mutta olen perheeni kanssa kohta muuttamassa ja en halua mitään vakavaa, jotta en särje kenenkään sydäntä. Tässä tapauksessa sinun, tai minun."

   "Kuka sanoo että särkisimme kenenkään sydäntä, jos tämä on yhteisymmärryksessä suhde ilman sitoumuksia?"

Barry katsoi hämillään mutta vain hetken, sillä Malec teki päätöksen tämän puolesta.

Rinnasta työntäen Malec painoi Barryn takaisin sänkylle selälleen ja kohottautui tämän päälle.

   "Annahan kun näytän mitä olet menettämässä jos kieltäydyt..."

   "Malec, emme voi... veljesi-"

Muuta Barry ei kyennyt sanomaan kun oli jo täysin Malecin pauloissa ja tämän veli, Barryn paras ystävä oli totaallisesti unohdettu mielikuvasta.

Alhaalla Aiden oli jo täysin siivonnut allasalueen ja olohuoneen kun oli menossa keittiön suuntaan. Samassa portaiden juureen ilmestyi Rosie. Vaatteet Aiden sentään oli pyykkikoneen päältä saanut vaihdetuksi puhtaisiin.

   "Huomenta."

   "Ääh, älä huuda. Sattuu."

Aidenia hiukan huvitti siskonsa vointi, mitäs oli juonut niin paljon. Sen sijaan että hänellä olisi löytynyt myötätuntoa tämän olotilaan Aiden vain kääntyi mutta pysähtyi huikkaamaan olkansa yli.

   "Alahan auttaa... Keittiö enää siivoamatta."

   "Miten voit olla noin virkeänä? Etkö juonut mitään eilen?"

Aiden oli aikeissa sanoa kun ulko-ovi oli auennut Rosien lauseen aikana.

Molemmat katsoivat kauhuissaan ulko-ovelle, josta Devon käveli sisälle.

   "Juonut mitä? Miten t- EI PERHANA!"

Devonin ilme kertoi kaiken, eikä Rosie saati Aiden tiennyt mitä tehdä seuraavaksi. He olivat jääneet kiinni!

Devonin vihaiset huudot kantautuivat ylös lukittuun makuuhuoneeseen asti, jolloin kaksikkoon Malecin sängyltä tuli liikettä.

   "Pue päällesi. Isä ilmeisemmin tuli etuajassa kotiin ja kämppä on taatusti vielä todistusaineistoa täynnä."

   "Kuten on tämä huonekkin! Ei sitten sanaakaan kenellekkään, varsinkaan Aidenille! Mitä yöpymiseen tulee niin minä nukuin koko yön veljesi sängyssä!"

Vahvistaakseen väitettä, Barry avasi Aidenin pedatun sängyn ja paukautti nyrkillä tämän tyynyyn, jotta se näyttäisi nukutulta. Malec ei sanonut mitään vaan antoi Barryn touhuta rauhassa, pukien itse rauhallisesti vaatteita päälle.

Alhaalle päästyä, Barry kiitti vieraanvaraisuudesta ja lähti vähin äänin ovesta, kun taas Devon otti kolmikon eteensä puhutteluun.

   "Tajuatteko mitä olette tehneet?! Luotin teihin! Tajuatteko mitä olisi voinut tapahtua!?"

Seuraavat sanat Devon kohdisti Maleciin sekä Aideniin, jättäen Rosien pois saarnastaan.

   "Tajuatteko että pitäessä pippaloita, te avaatte talomme vaaroille?! Yritän pitää teidät turvassa pitäessämme matalaa profiilia! Klaani etsii meitä herkeämättä! Nämä varmasti kiertävät kaupunkeja sekä avoimia juhlia etsien kohteita sekä etsien jälkiä meidän suvusta, perillisestä! Perillinen on todennäköisemmin sinä Malec, koska olet teistä kahdesta nuorempi. Nuorempi tyypillisesti saa merkin, olitte edesvastuuttomia tuoden sellaisen riskin, sellaisen vaaran tänne vain että saisitte ikäistenne seuran suosion! En voi käsittää miten puheeni ei ole mennyt jo teihin lävitse!" 

Seuraavat sanat Devon esitti jälleen kaikille kolmelle, tajuamatta että osa tämän saarnasta, osan tämän sanoista oli tarkka kuuloisen Malecin korviin jäänyt kummittelemaan, mitään silti siitä kyselemättä.

   "Nyt te kolme, saatte puunata tämän asunnon lattiasta kattoon. Vaihdatte petivaatteet, pesette pyykit sekä siivoatte altaan lehdistä ja roskista."

Aidenin suu meni yhdeksi viivaksi, kun taas Malec sekä varsinkin huonovointinen Rosie päästi ähkäisyn rangaistuksesta.

   "Se ei ollut pyyntö! Toimeksi!"

** ** **

Viikot menivät eteenpäin, mutta Devon ei ottanut vastaan sellaisia työtarjouksia joissa olisi pitänyt matkustaa päiväreissua pidemmälle.

Kotona oloaikana Devon piti huolen että nuoret huolehtivat askareistaan, kuntoilustaan sekä istepuolustustaidoistaan.

Läksyt olivat aikataulutusten osalta se haasteellisin, sillä kaikki kolme olivat eri luokilla ja jokaisella oli erilaiset sekä erimääräiset kotitehtävät.

Viikkojen edetessä tietynlainen rytmi alkoi silti hiljalleen tulemaan. Kotiarestiin kaikki kolme olivat silti päätyneet, joten kavereiden kanssa olemisen takia tuomaa aikataulujen sekoittamaa hämmennystä ei ollut. Aiden oli Rosielle ja Malecille hiljalleen leppynyt, sillä Aiden ei ollut päässyt hyvästelemään edes Barrya joka oli muuttanut perheensä kanssa toiselle paikkakunnalle.

Toki he olivat vielä yhteydessä muuten, mutta se ei ollut sama asia kuin kasvokkain hyvästely.

Oli lauantai aamu, joka oli heidän viikonloppuläksyjen teko hetki ennen muita askareita.

   "Maistuisiko vohvelit porukalle?"

Aiden kohotti katseensa isäänsä, mutta samalla tämän näkökenttään osui Rosie. Bileistä Barryn lausumat sanat kummittelivat Aidenin päässä joka kerta kun tämä nykyään katsoi siskoaan. Eikä se auttanut asiaan että he olivat arestissa, joten väistämättä he kohtasivat päivisin useammin mitä normaalisti.

Aidenin kehon kireys huokui tästä. Malec katsoi veljeään.

 *Mikähän tuohonkin on menny?*

   "Mikä on?"

Aiden vilkaisi silmillään veljeään joka oli ilmeisemmin saanut tehtävänsä tehdyksi koneellaan.

   "Ei mikään, kui?"

Malec vilkaisi Aideniin läpituntevalla tutkivalla katseella.

   "Katoit Rosieta jotenkin hassusti."

   "Törppö, vilkaisin isää. Samalla kai osui siskokin katseeseen. Älä yritä tehdä kärpäsestä härkästä taas vaiheeks."

Nostamatta katsettaan Rosie alkoi puhua.

   "Olen kyllä myös tässä ja kuulen kaiken mitä puhutte vaikka keskityn tähän hemmetin laskutehtävään."

Aiden kohotti katseensa ylös. Vaikka houkutus oli suuri auttaa toista, niin hän ei kyennyt.

Malec oli myös kääntänyt katseensa Rosieen.

   "Tarttetko apua? Millainen tehtävä?"

   "Ympyrän halkaisija on kymmenen senttimetriä. Mikä seuraavista vastaa parhaiten sen pinta-alaa? a) Kymmenen senttimetriä toiseen, b) Kaksikymmentäviisi senttimetriä toiseen, c) Kolmekymmentä senttimetriä toiseen, d) Kahdeksankymmentä senttimetriä toiseen vai e) Sata senttimetriä toiseen..."

   "Öööö, joo ei. Olet omillas, sori Rosie."

Rosie naurahti Malecin vastaukselle, sillä tämä tiesi että Malec ei osaisi neuvoa sellaisessa aiheessa kuin matematiikka.

Aidenin suljettua kirjansa ja noustuaan tuolilta, Malec kääntyi veljeensä päin.

   "Etkö meinaa auttaa Rosieta?"

   "Eiköhän systeri pärjää ihan itsekkin kun vaan käyttää päätään eikä luovuta."

   "Mikä ihme suhun Aiden on oikeen mennyt?"

   "Ei muhun ole mikään mennyt. Haluan vain omaa rauhaa lukea! Oot varsinainen häirikkö!"

Devon oli juuri sulkemassa vohvelirautaa, kun poikien korottuneet äänet sai tämän havahtumaan ajatuksistaan.

   "Mitä ihmettä te siellä pöydässä oikein möykkäätte? Aamupala on ihan kohta. Rosie, sulje tabletti ja Malec, vie tietokoneesi muualle. Saatte auttaa kattamaan pöydän."

Aiden otti askeleita poispäin pöydästä.

    "Aiden? Minne olet menossa? Me syödään ihan kohta."

Aiden pysähtyi ja kääntyi katsomaan isäänsä. Möykky mahassa ja pala kurkussa tämä tunsi että ei voisi olla enää hetkeäkään siinä tilassa.

  "Ei ole nälkä."

Sen sanottuaan tämä ei jäänyt odottamaan vastalausetta isältään, vaan lähti pöydästä mennäkseen lukemaan rauhallisempaan paikkaan. 

Aamupalan jälkeen, Malec huomasi Rosien suuntaavaan kulkunsa lukunurkkaukseen jonne Malec oli nähnyt Aidenin meneen ennen aamupalaa.

*Mikä ihme noita kahta oikein vaivaa?*

Samassa Malecin puhelin pirahti soimaan, jolloin tämä unohti omat ajatuksensa ja vastasi puhelimeen.

Malecin nostaessa puhelimensa taskusta ja kääntyessä pois päin Rosie asteli lukunurkkaukseen.

Rosieta oli vaivannut jo pidemmän aikaa se, että hän ja Aiden eivät viettäneet enää aikaa keskenään. Päättäväisesti aamupalan jälkeen Rosie oli ottanut suunnaksi kulkunsa Aidenin luokse. Tämä oli onneksi saanut lukuläksynsä tehdyksi, joten toisen läksyrauhan häiritseminen ei olisi ainakaan esteenä.

Aiden oli selvästi ajatuksissaan, sillä tämä havahtui Rosien tuloon vasta siinä vaiheessa kun tämä oli jo istunut viereiselle sohvalle.

   "Toivottavasti en häiritse."

Rosien soinnukas ääni sai Aideniin liikettä.

Selvittääkseen kurkkua Aiden rykäisi ennen kuin vastasi.

   "Olin juuri menossa."

Rosie ei tiennyt oliko se valhe vai totuus. 

   "Miksi Aiden?"   

Aiden pysähtyi ja katsoi Rosieta.

   "Miksi mitä sisko?"

   "Miksi välttelet minua ja miksi kutsut minua nykyään aina siskoksi etkä nimeltä?"

Aiden katsoi hetken selvästi puntaroiden jotain. Lopulta tämä ohitti Rosien tylysti tokaisten.

   "En ymmärrä mitä tarkoitat."

Kuulematta Rosien järkyttyneisyyden henkäystä, Aiden jatkoi vain matkaansa.

Samassa kun Aiden näki Malecin katseen, tämä seisahtui. Mutta vain hetkellisesti.

   "Mitä sinäkin nyt sitten haluat!?"

Malec kohotti kysyvänä kulmaansa, mutta Aiden ohitti hänet ennen kuin Malec kerkesi vastata veljelleen nasevasti takaisin.

*Onko tää neljän seinän sisätilat saanut porukan sekoamaan vai mistä tää johtuu..*

 

 Malec suuntasi kulkunsa takapihan suuntaan, kuten oli ensin suunnitellut mutta seisahtui kuin naulattuna lattiaan. 

Tuijottaessa hiljaisena nyyhkyttävää Rosieta, Malecin aivot tekivät tuplateholla töitä.

Vilkaistuaan Aidenia joka oli hakkaamassa agressiivisesti tagikia, Malec siirsi katseensa Rosieen jonka olkapäät hytkyivät itkusta. Silloin asiat alkoivat loksahtamaan ja Malec tajusi.

*Mutta tajuavatko he itse sitä?*

Kysymys oli noussut Malecin päähän, mutta vastaus selviäisi vain sillä että hän lähtisi sitä testaamaan erillaisin tavoin ja se vaatisi aikaa sekä pitkäjänteisyyttä, mutta sitähän häneltä löytyisi!

** **

Näin saimme tietää miten bileet lopulta päättyivät. Devon ei tosiaankaan ollut tyytyväinen kolmikon tekoon. Vaikkakin eihän se hänen oma uransakkaan mikään turvallisin toki ole pitämään matalaa profiilia jos oikolukijalta kysytään, mutta tekijänä vetoan kirjailijan oikeuteen sekä siihen että Devon osaa olla kykynsä takia varovainen.

 

Toivottavasti piditte ja kuten aina, kommentit tervetulleita.

 

-Phoenix-