Mutta pidemmittä puheitta, päästän teidät lukemaan itselleni tyypillisestä kuva määrästä poiketen hyyyyvin pitkää osaa, nimittäin kuvia on 85 kappaletta! Lukuiloja!
Benjaminin kertomana!
Lentoni
lähtisi muutaman tunnin kuluttua, mutta koska lento kestäisi 9 tuntia, päätin
vielä vastata muutamaan työmailiin ennen lähtöä.
Olin vienyt
matkalaukut valmiiksi ulos odottamaan tilaamaani taksia, mutta kun lopetin
tietokoneella olemisen näin kuinka Abigail katsoi minua silmissä pieni pelon
pilke. Tuntui todella pahalta lähteä kun tiesin että tämä pelkäsi minun jäävän
sille tielle. Niin oli käynyt Johnnylle joten tämä varmasti ajatteli miksi
olisin poikkeus.
Annoin
Abigailille suukon ja halauksen mutta tämä tyrkkäsi lopulta minut irti
itsestään melkein itkien.
”S-sinun on
varmaan parasta mennä odottamaan sitä taksia… Pitää mennä katsomaan mitä lapset
puuhaa.. hyvää työmatkaa kulta..”
”Kiitos..”
Kiva.... Nyt tuntui
vielä pahemmalta..
Minulla oli
jo jalka oven ulkopuolella kun kuulin Abigailin huutavan minua takana..
Käännyin salamana ja kaappasin naisen syleilyyni ja suudelmiini.
”Lupaa Ben
että tulet takaisin! Voitko tehdä sen minulle?”
”Minä
lupaan! Minä tulen takaisin ennen kuin edes huomaatkaan!”
Niine
hyvästeine astuin ovesta ulos, kohti taksia joka jo odotti minua portilla.
Katselin
lentokoneen ikkunasta alaspäin samalla kun lentoemäntä alkoi puhua
kaiuttimeensa.
”Hyvät
matkustajat, tervetuloa Champs les Simsiin, kuten näette, tämä paikka on pieni
maalaiskylä täynnä erilaisia nähtävyyksiä ja monenlaisia yllätyksiä. Mutta jos
kylä alkaa kyllästyttää, Pariisim on vain noin tunnin matkan päässä kylästä.
Toivomme teille mukavaa oloaikaa ja kiitos kun valitsitte Sims Airin.”
Lentokenttä
sijaitsi hiukan kylästä poispäin, joten jouduimme istumaan vielä 15 minuuttia
paikallisessa bussissa, mutta maisemat olivat sen verran upeat etten toisaalta
pistänyt pahitteeksi että jouduin siinä peltipurkissa istumaan.
Minut
jätettiin majataloni eteen kun muut matkustajat lähdettiin viemään omiin
majataloihinsa. Katsoin väsyneenä pitkää katua joka ei tuntunut loppuvan
ollenkaan.
Käänsin
päätäni jotta saisin nikamani toimimaan kun silmäkulmaani iski Simffel- tornin
huippu. Tuskin minulla olisi aikaa käydä edes sen juurella joten päätin unohtaa
koko tornin. Kuva siitä toki olisi pakko ottaa, perheelle, niin voisivat
katsella sitten kuvista sitä myöhemmin.¨
Tuntui
jotenkin hassulta olla Ranskassa ilman Abigailia ja lapsia. Nämä olisivat varmasti
nauttineet tästä todella paljon, jopa ilma jota hengitin, tuoksui erilaiselta.
Mentyäni
majatalon sisälle ja siellä kerrottuani kuka olen, muori vastaanottotiskiltä
lähti näyttämään missä huoneeni oli. Huone oli hyvin vaatimaton, olo oli kuin
olisin tullut jonkun makuuhuoneeseen. Kysyttyäni missä vessa ja liesi ovat, nainen
alkoi puhua kiivasta ranskaa, niin etten ymmärtänyt yhtään mitään.
En saanut
mitään muuta selvyyttä asiaan kuin sen että ne eivät sijainneet huoneessani.
Niinpä tulin siihen johtopäätökseen että majatalossa oli siis yhteiset
wc-suihkutilat sekä yhteinen keittiö. Mentyäni sisälle huoneeseen purin
nopeasti matkalaukkuni ja päätin katsoa vielä parvekkeen ennen kuin lähtisin
tutkimaan majataloa paremmin.
Näköala
parvekkeelta oli mahtava! Perhe tykkäisi tästä varmasti jos pääsisivät vielä
joskus käymään..
Parvekkeelta
näki jopa Simffel-tornin ja korkealla taivaalla lenteli kuumailmapallo tuulen
mukana. Olin todella etuoikeutetussa asemassa että vaimonani oli niin ihana
nainen kuin Abigail! Kuka tahansa ei olisi miestään laskenut matkaan..
Kävin
huoneesta hakemassa digikameran jotta saisin otettua lapsille edes lähemmän
kuvan tuosta tornista joka oli maailman kuulu. Otettuani oikean objektiivin
kameraan, olin pudottaa koko kameran. En ollut aiemmin kokeillut uutta objektiivia
kamerassa joten oli todellinen yllätys kuinka lähelle pääsinkään tuota tornia,
kameran käyttäytyi kuin parhaimmat kiikarit konsanaan!
Tutkittuani
aikani majataloa ja todettuani epäilyksieni saniteettitiloista pitävän
paikkansa, päätin mennä etsimään ilmoitustaululta majatalon edestä
yhteyshenkilön tietoja, joka minun pitäisi tavata ennen kuin pääsisin itse
kauppiaan luo jonka takia tulin tänne. Gaston Dutiel…. Gaston… Siinä! Näppäilin
miehen puhelinnumeron puhelimeeni ja odotin. Tuutattuaan jonkin aikaa
ranskalainen miesääni vastasi puhelimen toisessa päässä.
”Gaston Dutiel, Qu' est-ce que je peux faire pour vous?”
“ööö… Je
m'appelle Benjamin Quint..”
”Aaa!
Monsieur Quint! Olette saapuneet!”
Olin yllättynyt
että mies puhui noin sujuvasti muutakin kuin ranskaa.
”Kyllä,
firmasta sanottiin että minun pitäisi ottaa teihin yhteys ennen kuin lähestyn
kauppiasta, voinko tavata teidät?”
”Oui!
Voisitteko saapua osoitteeseen Château Antibes? Voitte pyytää majatalosta
karttaa jos ette ymmärrä paikallisia opasteita. Se on majatalosta vasempaan ja
sitä tietä isolle mäelle, minulla on juuri loppumassa ohjattu kiertoajelu joten
olen vielä täällä hetken aikaa kiinni..”
Sovimme että
menisin sinne majatalon lainaamalla vespalla. Tuntui naurettavalta ajaa
sellaisella miniskootterilla pitkin katuja kun olin niin iso siihen. Samalla
mieleeni nousi ajatus että jos näitä voisi jotenkin hommata kotona, voisin
hommata ainakin Magbethille sellaisen kun tämä kasvaisi, Mathew ei varmasti
imagosyistä suostuisi nousemaan kyseisen vempaimen kyytiin mutta ainahan sitä
voisi yrittää..
Ranskassa
ajaminen oli suhteellisen helppoa, tai ainakin näin pienessä maalaiskylässä
mitä Champs Les Sims oli. Löysin hetkessä Cháteau Antibes tien ja samalla
löysin Gaston Dutielin..
” Monsieur
Dutiel?”
Tummahko
ihoinen mies kääntyi kun kuuli itseään kutsuttavan. Tämä siis oli Gaston
Dutiel..
” Monsieur
Quint! Mukava tutustua!”
En osannut
odottaa että Dutiel ottaisi ja antaisi ranskalaisen tervehdyksen, mutta niin
tämä vain teki ja sen jälkeen pääsimme vasta itse asiaan.
”Olen
pahoillani mutta firmanne ei oikein kertonut muuta kuin sen että lähettävät
teidät tänne.. mitä oikein olette tulleet tekemään?”
”Firmani
pomot tahtovat tehdä investointeja ja laajentaa yrityksen markkina-aluetta
geografisesti kattavammaksi, joka tarkoittaa sitä että tahdomme luoda täällä
yhteistyökumppaneita jolloin voimme tuoda tuotteitamme tänne ja viedä täältä
tuotteita muualle maailmalle. Champs Les Sims on tunnettu tuotteistaan ja
raaka-aineistaan joten tahdomme saada kyseiset tuotteet kaikkien saataville.”
”Ahaa.. Oui!
No siinä tapauksessa teidän kannattaa mennä torilla sijaitsevaan Charlotte
boutiqueen, tämän omistajan kanssa jos saatte luotua yhteistyökuviot, voitte
sanoa että olette saaneet paikalliset tuotteet melkein jo hyllyihin.”
Pääsin herra
Dutielin ohjeilla hyvin sutjakkaan torille jossa oli hyvin hiljaista. Päivän
torikauppa oli jo purettu eikä kukaan liikkunut puolilta päiväin missään. Näin
keltaisen talon tien toisella puolella jossa Dutiel oli sanonut kaupan
sijaitsevan. Sieltä pitäisi minun löytää kauppias Charlotte Dubois.
Menin
sisälle kauppaan joka näytti enemmänkin matkamuisto/antiikki kaupalta kuin
sellaiselta minkä pitäisi tehdä kauppaa firman kanssa.
”Pardon…”
”Petit
moment!”
Hiukan
kimahtava mutta heleä naisääni sanoi takahuoneen puolelta minulle ranskaksi
pienen hetken. Niinpä jäin seisoskelemaan ja katselemaan ympärilleni.
Katsottuani tarpeeksi aloin kaiken koriste-esineiden joukosta löytämään
tuotteita joita olin tänne lähtenyt etsimään, ehkä kauppa voisi sittenkin olla
se yhteistyökumppani jota olin etsimässä.
Pian kassan
toiselle puolelle ilmestyi kaunis ranskalainen nainen kysyen ranskaksi miten
voisi olla avuksi.
Yritin ensin
selittää tuloani ranskaksi jolloin nainen alkoi puhua yllätykseksi kieliä.
”Osaan kyllä
muutakin kuin ranskaa Monsieur.. Miten voin olla avuksi?”
Kerroin kuka
olin ja miksi olin tullut. Nainen kuunteli, palveli hiukan asiakkaitaan välissä
ja pyysi minun tulevan juttelemaan tiskin toiselle puolelle.
Tiesin siinä
vaiheessa että jää oli murrettu ja että minun piti nyt ottaa kaikki
ammattitaitoni joka oli kehittynyt vuosien saatossa käyttööni kertoessani miksi
yhteistyö firman kanssa olisi kannattavaa kaikkien kannalta.
Charlotte
Dubois vaikutti hyvin innostuneelta kuulemaansa, mutta sanat jotka tulivat
naisen suusta, olivat juuri ne mitä olin pelännyt, tästä tulisi vielä hyvin
pitkä neuvottelu sykli.
”Kuulostaa
todella hyvältä, mutta tarvitsen paljon enemmän tietää firmastanne, siitä mitä
edustatte ja mitä se tarkoittaa kylällemme…”
Hymyilin
naiselle kohteliaasti samalla kertoen että minulla oli kaikki tarvittava
materiaali mukana mutta joka kerta kun yritin selventää, tämän keskittyminen
herpaantui asiakkaisiinsa.
Tuntui että
emme päässeet juuri eteenpäin asioissa ja nyt ymmärsin miksi niin monet firmat
ennen meitä olivat epäonnistuneet yrityksissään. Mutta olin päättänyt, etten
epäonnistuisi, urani ja perheeni hyvinvointi oli tästä kiinni!
Emme
päässeet, kuten olin epäillytkin neiti Duboisin kanssa yhteisymmärrykseen joka
ei ollut tosiaankaan yllätys.
Syötyäni ja
käytyäni suihkussa, avasin kannettavani majatalon keittiön pöydällä ja menin SimSkyyn
juttelemaan perheen kanssa. Onneksi nettiin oli keksitty näköispuhelin niin
että pystyin juttelemaan heidän kanssa tietokoneen välityksellä.
”No
millainen ensimmäinen päivä oli?”
Huokaisin
syvään samalla hieroen niskaa Abigailin kysymyksestä.
”Raskas…”
Lopetimme
Anabelin kiukkuilun takia ja huomattuani paljon kello oli, tiesin että minun
piti painua nukkumaan, mikäli tahdoin olla Gaston Dutielin järjestämissä
päiväretkissä virkeä.
Tuntui
todella oudolta nousta sänkyyn kun toinen puoli sängystä oli tyhjä ja vielä
tietäen ettei Abigail nousisi siihen sinä yönä nukkumaan.
Tuntui
todella turhauttavalta mennä päiväretkille mukaan mutta koska Gaston Dutiel
väitti että se oli parhain tapa tutustua maalaiskylään ja sen toimintaan, niin
ei auttanut muuta kuin mennä muiden mukana.
Muiden
mennessä Gastonin ohjaamana katsomaan raunioiden hautakiviä, silmiini pisti
kasa erilaisten esineiden pilkottavan maasta esiin. Kaivettuani tarpeeksi,
löysin yllätyksekseni todella vanhoja nektariini pulloja sekä jalokiviä!
Retki
osoittautui todella tuottoisaksi joka piristi mieltä erittäin paljon.
Kun muut
olivat katselleet tarpeeksi hautakiviä, Gaston päätti yllyttää uskaliaimmat
katsomaan raunioiden hautaholvia joka osoittautui yhdeksi huoneeksi.
En voinut
kuin katsella kiinnostuneena holvia, sillä se aiheutti hassulla tavalla
vilunväreitä pitkin käsivarsia.
Tutkittuani
holvia aikani, en voinut uskoa tuuriani! Löysin holvista salaoven jonka takaa
paljastui pieni huone! Huoneessa koristi kaksi todella kaunista patsasta ja
niiden keskellä arkku!
Samassa kun
aukaisin arkun ja nähtyäni mitä siellä oli sisällä Gaston tuli katsomaan mikä
minulla oikein kesti.
”Sacre bleu
monsieur Quint! Olette löytäneet jotain mistä en ollut tietoinen! Mitä siellä
on?”
Kuulin
miehen henkäisevän kuuluvasti samalla kun nostin hyvin vanhalta näyttävän
nektariinipullon esille, muinaiskolikkojen joukosta.
”T-tiedättekö
mikä tuo on?!”
Lähdimme
löytöni jälkeen hautaholvi retkeltä, jonka jälkeen lähdin neiti Duboisin
luokse. Kerroin mitä olin löytänyt ja tiedustelin missä voisin käydä pulloa
näyttämässä, tahdoin viedä kyseisen pullon arvioitavaksi.
Nainen
innostui löydöstä ja kirjoittikin ylistyssanojensa jälkeen osoitteen jossa
voisin käydä asiasta kyselemässä.
Kun saavuin
nektariinitilalle, vastassani oli vanha mies joka osoittautui
nektariinikauppias Jean Luc Pivertiksi.
Tuntui
häijyltä antaa poskisuudelmia miehen kanssa, mutta koska se oli paikallinen
tapa, minun ei auttanut muuta kuin purra hammasta ja tervehtiä miestä tämän
toivomalla tavalla. Selitettyäni miksi olin tullut ja näytettyäni pulloa mies
haukkoi happea.
Pullo
osoittautui sellaiseksi nektariinipulloksi jonka paikalliset olivat luulleet
kadonneen iäksi. Olin löytänyt luultavasti viimeisen pullon kyseistä
nektariinia ja koska pullon sisältö oli käyttökelpoinen, kyseistä tuotetta
pystyttäisiin luvallani alkamaan tuottamaan!
Päivät
lipuivat eteenpäin ja tuntui että harteillani oli todella monta rautaa tulessa
samaan aikaan. Tietenkin olin suostunut vanhan nektariinin uudelleen
tuottamiseen, firman nimissä tietenkin. Mutta tuntui että pää syytäni
viivyteltiin, en ollut päässyt puusta pitkälle yhteistyön aloituksen kanssa
niin että pääsisin kotiin.
Huomasin
olevani monesti päiväretkillä mukana kun yhteyshenkilö Gaston Dutiel pyysi
minua mukaansa. Nytkin tämä oli vienyt ryhmän kalastamaan, mutta ei ihan mitä
tahansa..
Tämä oli
tuonut meidät pyydystämään sammakoita! Saadessani kaksi sammakkoa vapaani,
Gaston tuli innoissaan luokseni sanoen että niistä saisi mainioita
sammakonreisi annoksia. Koska en ollut vahingoittanut olentoja pyydystäessäni
niitä, mieleeni tuli aivan toisenlainen käyttö kyseisille kavereille..
Samalla
retkellä kohdalleni tuli melko harvinainen käärme sekä maakilpikonna! Gaston
yritti puhua minua ympäri kilpikonnankin suhteen, kuulemma siitä saisi hyvää
soppaa. Mutta päätin että kuten sammakotkin, nämä kaksi kaverusta lähetettäisiin
rahtina kotiin. Tahdoin viedä tuliaisiksi kyseiset eläimet lapsille. Nyt olisin
ainakin tuliaisosioin hoitanut pois alta..
Kun retkemme
oli viimein ohi, noudatin päivittäistä normaalia rytmiäni ja suuntasin kulkuni
Charloten puotiin. Charlotte Dubois oli sinä päivänä erilainen mitä yleensä.
Tämä kierteli ja kaarteli eikä oikein sanonut mitään puoleen eikä vastaan mitä
kerroin pomojeni sanoneen edellisestä tapaamisestamme.
Olimme
tehneet sinun kaupat Charloten kanssa joten en häiriintynyt siitä että nainen
käytti pelkästään etunimeäni.
”Benjamin..
yritä ymmärtää että en tee hätiköityjä päätöksiä tässä asiassa.. tarvitsen
aikaa keskustella ilman häiriötekijöitä ja minun pitää lukea nuo paperit jotka
toit tarkkaan..”
”Mitä
sinulla on siis mielessä? Montako päivää tarvitset mietintäaikaa?”
Naisen ilme
muuttui oudon laskelmoivaksi.
”En tarvitse
päiviä, pelkkä illallinenkin sopii..”
”Nyt en
oikein pysy perässä..”
”Tuletko
luokseni tänä iltana juttelemaan rauhassa näistä asioista? Voisin samalla tehdä
ranskalaista ruokaa ja saisimme asioita käytyä läpi…”
Tiesin etten
pääsisi asiasta eteenpäin, ellen suostuisi joten kun suostuin, Charlotte
hyppäsi halaamaan minua, tämä oli aivan uusi piirre ranskalaisissa..
”Hienoa!
Tässä osoitteeni, voisit tulla siinä seitsemän aikaan, niin olen kotona ja
saanut ruoan varmasti jo tulemaan…”
Siinä siis
olin, Charloten antaman osoitteen edessä. Tuntui oudolta kävellä naisen omaan
kotiin, mutta jos se oli ratkaisu siihen että pääsisin kotiin, olin valmis sen
tekemään. Kyllä nämä ranskalaiset olivat outoja..
Mahan
pohjassani möyrähti oudosti enkä ollut tuntea omaa kehoani ollenkaan kävellessä
oven eteen jossa komeili kultaisella laatalla Dubois. Mahtoikohan tämä olla
oikea ratkaisu..
Ajatukseni
lähti menemään Abigailiin ja tämän kanssa käytyyn keskusteluun. Tämän mielestä
minun kannatti käydä Charlotten luona, sillä nyt ei olisi asiakkaita
häiriötekijöinä, joten saisin rauhassa käydä keskustelua naisen kanssa. Siitä
huolimatta olin Abigailille kertonut oudosta käytöksestä mitä Charlotte oli
antanut. Onneksi Abigail oli ollut näin ihanan tukeva, muuten en olisi nyt
tässä kävelemässä tuota valkoista ovea kohti.
Soitin
ovikelloa ja jäin odottamaan. Toiselta puolelta kuului ranskaksi että pitäisi
hetki odottaa ja niin siis tein. Seisoin hölmöläisenä vieraan naisen ovella
tuntien kuinka muiden talojen ikkunoista katsottiin minua. Nyt oloni alkoi olla
vaivaantunut, toivottavasti Charlotten perhe olisi myös kotona, niin emme olisi
kahden.
Charlotte
viimein avasi oven ja antoi ranskalaisen tervehdyksensä, ehkä omaan makuuni
liian ystävällisesti. Kun lopulta Charlotte pyysi minua sisälle ja astuin
sinne, pahin pelkoni kävi toteen.. Olimme kahden.
”Missä
perheesi on? Ei kai he poistuneet minun takiani?”
Charlotte
kääntyi minuun päin outo ilme kasvoillaan ja nosti kämmenensä avoimiksi samalla
päätään pudistellen.
”No
Benjamin.. Minulla ei ole perhettä, olen sinkku ja asun yksin tässä isossa
talossa..”
Voihan
*******.. Kai nainen oli sentään nähnyt sormukseni sormessa?!?
Siirryimme
ruokapöydän ääreen Charlotten pyynnöstä jossa sain huomata että päädyin
sittenkin reissulla syömään sammakonreisiä.. Salaatin muodossa nimittäin.
Salaatin aikana keskustelu oli kevyttä ja muutaman kerran yritin siirtää
keskustelua työasioihin, jolloin nainen nosti turhautuneena kättään, samalla
todeten ettemme pilaisi työasioilla ruokailuhetkeä, työasioista kerkeäisimme
jutella myöhemminkin.
Pian
hiljennyimme kumpikin syömään ratatuilea, jota nainen oli vaivalla tehnyt
ranskalaiseen tapaan kun haarukkani oli pysähtyä puolitiehen huomatessani
kuinka Charlotte oli laskenut kätensä pöydän päälle, kuten nainen laittoi
kätensä silloin kun tahtoi miehen laskevan oman kätensä tämän käden päälle, voi
pojat! Mihin ihmeeseen olinkaan ajautunut?!
Henkäisin
kuuluvasti siinä vaiheessa kun tunsin Charlotten käden kyljessäni kun nainen
selitti minulle jotain mistä en saanut juuri sillä hetkellä kiinni. Mieleeni
nousi vain Abigail ja se kuinka paljon rakastan häntä. En ymmärrä miten Johnny
oli siihen pystynyt kun tämä oli pyörittänyt kahta naista sillä omaan elämääni
ei mahtunut kuin Abigail ja lapsemme.
Pyysin
naista lopettamaan vihjailevasti kiittämällä ruoasta jolloin Charlotte nosti
sormensa suunsa eteen samalla hymyillen minulle tavalla josta ei voinut
erehtyä. Tämä oli selvästi halukas tekemään enemmän kuin yhteistyötä töiden
saralla.
Siirsin
keskustelumme yhteistyöhömme jolloin Charlotte meni hiljaiseksi pyytämällä
saada syödä ruokansa rauhassa. Istuin hetken hiljaisuudessa kunnes nainen
siirsi jälleen kätensä odottavana pöydälle.
Tunsin
oikeaksi lähteä viemään omaa lautastani keittiön puolelle.
Charlotte
tuli puoliksi syödyn lautasen kanssa keittiöön pyytäen minua siirtymään sohvan
puolelle sillä aikaa kun hän laittaisi kahvia tulemaan.
Kerkisin
istuutua sohvalle kun Charlotte tuli keittiöstä. Tämä katsahti minua hiljaisena
jonka jälkeen istuutui viereeni.
En aikaillut
sillä tiesin jos antaisin naiselle puheenvuoron, tämä ei varmasti antaisi
käydä läpi työasioita. Niinpä puhuessani nostin käteni selittäessäni vuolaasti
millaisia asioita yhteistyömme toisi kylälle ja mitä hyötyä siitä olisi
kaikille osapuolille. Samalla kerroin mitä pomoni oli tarjoukseen viimeisessä
yhteydenotossani lisännyt.
Yllätyksekseni
Charlotte ei vaihtanut puheenaihetta muuhun, vaan selitti huolestuneisuutensa
muutamaan yksityiskohtaan joita oli törmännyt papereissa jotka olin jättänyt
hänelle luettavaksi.
”Ymmärrän
huolesi, puhun siitä heti huomenna pomolleni.. Uskon että tuo kohta voidaan
varmasti muuttaa mieleiseksesi niin että yhteistyömme on mutkatonta..”
”En usko
että ymmärrät.. en näe siinä syytä miksi sinun pitäisi matkustaa takaisin omaan
maahasi siksi aikaa..”
Katsoin
naista ihmeissäni, mitä tämä ajoi takaa?
”Katsos mon cherie Benjamin.. Olen tietoinen miten nämä hommat menee ja se on yksi
kokonainen vuosi ennen kuin asiat lähtee rullaamaan mutkattomasti. Meinasitko
joka kerta matkustaa erikseen tänne silloin kun ilmoitan ongelmista? En usko
että pomosi suostuisivat ihan siihen, se tulee katsos kalliiksi..”
”Olen vain
neuvottelija Charlotte hyvä, meillä on siihen hommaan valmiiksi henkilö joka
tulee valvomaan tänne päähän sujuvalla ranskallaan että hommat toimivat. Hän on
tällä hetkellä vain äitiyslomalla mutta on juuri palailemassa töihin takaisin
joten voit huoletta uskoa että tämä henkilö on pätevä yhteistyössämme.”
”Ei cherie..
en huoli muita kuin sinut..”
Käänsin
päätäni tuskastuneena, miten tässä näin oli päässyt käymään?! En todellakaan
ollut antanut mitään vihjailuja mistään muusta kuin siitä että olin
neuvottelijana täällä, miksi siis nainen oli näin hanakasti minua pitämässä
täällä?
Vilkaisin
Charlottea jolla oli silmät kiinni surullinen ilme kasvoillaan. Tämän
silmäkulmassa kimmelsi jotain, jonka tajusin heti olevan kyynel. Nainenhan
itki!
”Voi hyvänen
aika! Charlotte, onko kaikki hyvin? En tarkoittanut loukata sinua millään
tavoin..”
En ajatellut
tarkemmin mitä tein sillä olin ystävällinen ihminen enkä kestänyt nähdä ihmisiä
surullisena. Niinpä otin ja lohdutin naista laskemalla käteni tämän selän takaa
olkapäälle ja silitin toista etupuolelta.
Ennen kuin
tajusin mitä oli tapahtunut, tunsin naisen huulet omillani!
Abigailin
kasvot rävähtivät silmiini samalla kun työnsin naisen pois.
”Ei
Charlotte!”
”Moi cherie
Benjamin! Älä mene!”
Nousin
sohvalta ärtyneenä kuinka nainen oli teeskennellyt itkevää että saisi minulta
suudelman! Kuinka joku voikin olla noin.. noin.. hyväksikäyttävä!?
Käänsin
päätäni sen verran että näin kuinka Charlotte jäi sohvalle katsomaan
kaihoisasti perääni. Huikkasin naiselle että juttelisimme huomenna uudestaan.
Naisen
nyyhkäisy sai pääni kääntymään enemmän, oliko tämä oikeasti surullinen vai
teeskentelikö tämä uudestaan?
Koska en ollut varma toivotin hyvät yöt ja
käännyin ovelle.
”Etkö voisi
jäädä?”
Katsahdin
naista ärtyneenä.
”En,
puhukaamme huomenna kun ruokajuomana juodut viinit häviävät kehoistamme.. Hyvää
yötä.”
Kun pääsin
majatalolle, tunsin velvollisuudekseni katsoa oliko Abigail vielä koneella.
Onneksi tämä oli, nimittäin tunsin velvollisuudekseni kertoa tälle mitä oli
tapahtunut.
En voinut
uskoa kuinka ihana nainen minulla oli vaimona! Abigail oli kysynyt olinko
tehnyt mitään millä Charlotte olisi saanut sellaisen vaikutuksen että olin
tästä kiinnostunut. Kun tämä oli nähnyt kasvoiltani ahdistuneisuuden mitä
tunsin sisällä, samalla kun sanoin etten ollut. Tämä oli hymyillyt
Abigailimaiseen tapaansa minulle, todeten että uskoi minua ja kaikki olisi
hyvin!
Niinpä
olimme lopettaneet näköispuhelumme ja siirryin huoneeseeni. Seuraavana päivänä
pitäisi nimittäin käydä asia Charlotten kanssa läpi, mikäli tahtoisin tämän
reissun onnistuvan siten kuten toivoin sen menevän.
Seuraava
päivä koitti ja suunnistin Charlotten boutiqueen jossa Charlotte seisoi
tiskinsä takana palvelemassa turisteja. Kun tämä näki minut, hän huikkasi
tulemaan tiskin taakse.
”Moi cherie!
Sinä jo tulit!”
Katsoin
hiukan hämilläni Charlottea, oliko tämä kokonaan unohtanut mitä edellisiltana
oli tapahtunut?
Nostin
vaivautuneena käteni niskan taakse aloittaessani puhumaan.
”Tuota..
Charlotte.. siitä eilisiltaisesta..En tiedä oletko huomannut sormusta
sormessani mutta olen onnellisesti naimisissa ihanan naisen kanssa, eikä
tarkoitus peräni ole ollut muuta kuin yhteistyön tekeminen sinun kanssasi,
siinä kaikki. Olen pahoillani jos olen jotain tehnyt että olet saanut muuta
kuvaa..”
”Voi cherie!
Et sinä ole, mutta olet niin ihana ja me ranskalaiset emme välitä vaikka toinen
olisikin varattu. Jos näemme jotain mitä haluamme, me otamme sen ja tahdon
sinut! Etkö voisi pitää minua toisena naisena?”
Katsoin
naista järkyttyneenä, toisena naisena?! Voi taivas näitä ranskalaisia!
Nostin
käteni kieltävään asentoon samalla kertoen naiselle mielipiteeni asiaan.
”Meidän
maassamme ei ole tuollaista enkä rupea moiseen vaikka jotkut ovatkin
sellaisia.. Olen imarreltu mutta en ole valmis tekemään kuin yhteistyötä mikäli
se on vielä mahdollista kaiken tämän jälkeen..”
Charlotte ei
kerinnyt vastata kommenttiini mitään kun tämän piti jälleen palvella asiakkaita
joten näin parhaaksi poistua paikalta ja lähteä syömään paikallisessa ravintolassa jotain joka olisi paikallista, eikä sisältäisi sammakoita.
Syödessäni
herkullisia kreppejä, en voinut olla miettimättä Charlotten kanssa käytyä
keskustelua ja sitä että tämä ei antanut vastausta siihen olinko
kieltäytymiselläni vesittänyt koko yhteistyökuviot.
Onneksi olin vienyt
korjatun version tarjouksesta mukanani tämän kauppaan jonka jätin tiskille.
Ainakin olin tehnyt oman osani, mutta jos pomo kuulisi että olin vesittänyt
koko projektin tällaisella asialla, niin en tiennyt olisiko minulla palatessani
enää työpaikkaa tiedossa..
Koska oli
viimeinen päivä reissustani, päätin kuluttaa puhelinlaskua sen verran että
soitin Abigailille kirjakaupasta tiedustellakseni että olin kirjoittanut nimen oikein kirjasta jota
Magbeth oli hinkunut ranskasta.
”Simdotter
ja liekehtivä pikari.. toivottavasti heillä on se, nimittäin Magi on puhunut
koko ajan siitä ja kuinka muut hänen luokallaan joutuvat vielä odottamaan kaksi
kuukautta sen julkaisuun täällä..”
”Teen
parhaani rakas.. nyt pitää mennä, myyjä näköjään tuo jotain kirjaa tuolta
mukanaan.. ilmeisemmin löysi sen ja vielä muunakin kuin ranskaksi..”
Lopetimme
puhelun jonka jälkeen maksoin kirjan ja suuntasin majataloon pakkaamaan
tavarani lähtöä varten.
”Hyvät
matkustajat, olemme saapuneet Appaloosa Plainssiin.. Tervetuloa tähän pieneen
hevoskaupunkiin josta löytyy tekemistä kaiken ikäisille vauvasta vaariin, jos
olette hevosihmisiä, saatatte nähdä villihevosia patikointiretkillänne ja tarut
kertovat taruhohtoisien yksisarvisten asustelevan tässä taianomaisessa
pikkukaupungissa.. ja niille joiden koti on täällä.. Tervetuloa kotiin!”
Istuin
taksiin ja annoin kotiosoitteen miehelle erittäin väsyneenä ja uupuneena. Koko
lennon olin kuunnellut pariskunnan riitaa ja kaiken sen lisäksi en voinut olla
miettimättä mitä kuulisin seuraavana kertana töissä kun menisin sinne,
ylistyksiä vai potkuja..
Kun taksi
lopulta ajoi pihatiellemme ja pysähtyi talomme eteen, en voinut kuin hymyillä..
Olin kotona!
Nostin
laukkuni taksista jonka jälkeen tämä käänsi autonsa ja ajoi pois. Itse kannoin
raskaita laukkuja hymy huulillani, väsymys ja huoli oli tipotiessään tietäen
että nyt saisin nukahtaa rakkaani viereen ja kaapata tämän kainalooni niin
halutessani!
Sisälle
päästyäni laskin laukkuni lattialle ja vilkaisin Ralstonia, koira tosiaan kävi
vanhaksi kun ei edes kuullut kotiintuloani.
Samassa
makuuhuoneen ovi aukeni ja kaunein näky maan päällä käveli makuuhuoneesta.
Abigailin
huulille nousi pieni hymy samalla kun tämä totesi että olin päivän etuajassa.
Huulilleni
nousi huvittunut hymy samalla kun kysyin tältä että haittasiko se häntä.
”Voin toki
palata takaisinkin…”
Samassa
Abigail ryntäsi halaamaan minua johon vastasin syvään huokaisten kuullen
samalla naisen vastauksen.
”Uskallakin!
Minulla oli niin ikävä!”
”Niin
minullakin sinua!”