lauantai 24. syyskuuta 2022

Osa 83- Yritän olla sitä mitä haluat minun olevan

 Onpas vaikea taas keksiä osille otsikkoa/nimeä. Olkoon tuo "työnimi" sitten osan nimenä, tuollaisena se on ollut siitä lähtien kun sen sain kirjoitettua joten päästän teidät alkulöpinöistäni ja lukuiloa!
 
Miten vuodet saattoikin mennä niin nopeasti?
Perheenä meillä oli ylämäkiä että alamäkiä. Yritin tasapainoilla perheenisänä, tukijana, opettajana että oman polun kulkijana. En ollut palkannut ketään Nanan tilalle vaan järjestänyt työni niin että vasta vuosi takaperin olin alkanut ottamaan jälleen töitä jotka veivät minut jopa öiksi pois kotoa. Nanan menetys oli ollut suuri järkytys meille kaikille mutta olimme hitaasti toipuneet siitä.
Silti tuli hetkiä kun olisin toivonut Nanan tukea ja sanoja että asioilla oli tapana järjestyä. 

Se päivä oli juuri sellainen päivä kun Nanan sanoja olisi kaivattu! 
Malec seisoi toinen käsi taskussa, peukaloa kankaaseen naputellen kun toinen käsi oli nyrkissä vihaisena.
" Kerro totuus Aiden, pakkohan sun on-"
"Ole hiljaa Malec-"
"Pakkohan sun on jotain sa-"
"Shh pojat, iskä tulee."

   "Joko olet valmis puhumaan Aiden?"
 Aiden ei nostanut katsettaan vaan piteli päätään käsiensä varassa.
 "Ei ole mitään puhuttavaa!"
"No et sinä syyttä suotta ole tuossa kunnossa ja tuossa asennossa, vältellen katsomasta minua. Kerro kuka se oli!"
Henkäisin syvään, minun ei ollut tarkoitus tulistua. Miten olisinkin kaivannut nyt Nanan rauhoittavia sanoja! Tämä olisi saanut totuuden pojasta alle viidessä minuutissa.

   "Rosie? Osaatko sinä kertoa mitään vai vieläkö vaikenet kuten veljesi?"
Rosie pudisti päätään kostunein silmin. Jotain koulussa oli tapahtunut, mutta nämä eivät suostuneet puhumaan. En suoranaisesti katsonut kehenkään, pidätin kiukkuani, huonolla menestyksellä.

   "Tämä on vakava asia! Jos ette suostu kertomaan mitä koulussa tapahtui, niin minun on pakko olla koulun kaikkiin tahoihin yhteydessä, rehtorista alkaen! Sitä haluat Aiden?"
   "Ihan sama."
   "Selvä!"

Menin portaat ylös ehkä liian äänekkäästi mutta ainakin nuoret näkivät että olin vihainen. Olin vihainen koululle etteivät nämä ollut minuun yhteydessä, pakkohan heidän oli ollut huomata asia ellei se ollut tapahtunut koulun lopussa. Olin vihainen siitä että Aiden ei puhunut minulle sekä siitä että Rosie sekä Malec suojelivat Aidenia kertomatta mitä oikein oli tapahtunut!

   "Toivottavasti oot nyt tyytyväinen! Isä soittaa kouluun!" 
Puhuja oli Rosie joka nousi tuolilta. Aiden nousi tämän perässä, katsoen Rosieta kylmästi.
  "Entä sit? Ei ne osaa kertoa mitään. Kukaan ei nähnyt mitään..."
Rosie kääntyi katsomaan Malecia ja Aidenia vuorotellen hengittäen kiivaasti.

Rosie selvästi odotti Aidenilta sellaista vastausta jonka halusi kuulla, vastausta että Aiden kertoisi mitä koululla oli tapahtunut.
   "Mitä ne vois kertoa? Ei yhtään mitään!"
   "No mitä hittoa sit tapahtui? Kuka sen teki ja miksi?"
Malecin äänessä oli samaa vaativaa ääntä, joka oli kuulunut hetkeä aiemmin heidän isän äänessä.

Rosien ääni oli värisevä ja hiljainen.
   "Jos et sinä Aiden kerro niin minä kerron. Ei salaisuuksia, muistatko?"
   "ET kerro mitään! Kuuletko!"
Aidenin ääni oli yleensä hyvin hillitty, mutta sillä hetkellä tämän äänessä kuului voimakas vaatimus siskoaan olemaan hiljaa.

Malec tuijotti Aidenia ja Rosieta vuorotellen.
   "Mitä hittoa siellä tapahtui? Kuka ton teki sulle?!"
   "Anna jo olla Malec!"
   "En anna Aiden! Oot koulun suosituimpia poikia ja silti joku kävi suhun käsiksi!"

Malec huokaisi luovutuksen merkiksi.
   "Saan vielä sen selville kuka ton teki! En käsitä miten voit olla suosittu kun oot tollainen nössö!"
Malec lähti kävelemään taka-ovea kohti, kun Rosie lähti keittiön suuntaan samalla osittain päätä kääntyen Aidenia päin.
   "En pitä tästä salailusta... mutta kiitos."
Aiden huokaisi. Tämä oli vain kahden syyn takia joutunut mukeloiduksi. Koulun gansteri Trevor Montgomery oli yrittänyt hipelöidä Rosieta ja Aidenin puuttuessa tähän asiaan, oli Trevor päättänyt ottaa Aidenista erimerkin mitä tapahtui henkilölle joka puuttui Trevorin asioihin. Niin ja se että Aidenin veli, Malec oli homoseksuaali, häpeämättä asiaa. 
Yleensä Aiden oli ylpeä Malecin rohkeudesta mutta nyt hellänä tuntuva kylki ja posken tuoma kipu joka kerta kun Aiden liikutti kasvoja sai hänen toivomaan ettei veljensä tykkäisi samasta sukupuolesta vaan tykkäisi tytöistä kuten hän.

** ** **

Koulu oli ollut puhelun syystä järkyttyneitä ja pahoitelleet vuolaasti tapauksesta, että heidän koulussa oli päässyt sellaista tapahtumaan.
Koska tilanteelle ei ollut todistajia ja Aidenin vieläkin vaietessa asiasta, päätin että oli aika opettaa lapsille itsepuolustusta. Erityisesti Aidenille.
Ihmettelin suuresti että Aiden oli se, jolla oli mustasilmä. Olin pelännyt Malecin tulevan mustalla silmällä sen jälkeen kun tämä oli kertonut suuntautumisestaan, sekä siitä että ei peittelisi sitä maailmalle millään muotoa. Olin toki ylpeä Malecista että tällä oli sellainen rohkeus olla oma itsensä, mutta vanhemmat aina murehtivat lapsiensa puolesta ja tämä oli se jota olin pelännyt pojalle tapahtuvaksi. Joten oli suoranainen ihme että Aiden oli mustasilmäinen eikä Malec.

Koska pystyin keskittymään vain yhteen lapseen kerralla, päätin aloittaa Aidenista. Laitoin muut tekemään muilla laitteilla ensin ja vein Aidenin itsepuolustus takigin eteen. 
Pitäessäni pojalle vielä puhuttelua tämä näytti kauhistuneelta.
   "Itsepuolustus on sana jokaisessa merkityksessä itsepuolustusta. Mitä nyt opeissani opit, ne tulevat aina olemaan itsepuolustukseen, ymmärrätkö? Et ikinä saa ottaa ensimmäistä iskua! Oletko valmis kertomaan kuka tuon teki?"

Aidenin vaietessa tekijästä, näytin liikkeitä takigilla jotka luulin jo hävinneen muististani. Selvästi Jaredin opit olivat lihasmuistissani, sillä huomasin tekeväni kaikki liikkeet sen kummempaa ajattelua.
Aiden tuijotti liikkeitäni ja iskujani takigiin hämmentyneen oloisena kun miettien miten osasin niitä. Kuulin myös että takanani kolina puntilla Rosiesta sekä juoksumatossa  tullut Malecin juoksuaskeleet pysähtyivät.
   "Jessus!"

Puhuja oli ollut Malec, mutta seuraavan kysymyksen esitti Aiden.
 "Miten osaat tuota? En ole nähnyt sinun koskaan harjoittelevan tuollaista. Luulin tätä koriste-esineeksi."
   "Isoisäsi Jared opetti minua. Minun pitäisi myös puhua teille asiasta josta olemme myös aina välillä jutelleet... Tiedätte varmaan mistä?"

Rosie pysähtyi istumaan ottaen syviä henkäyksiä, kun Malec kääntyi jatkamaan kävelyään juoksumatolla silmiään pyöritellen.
   "Turhaan puhut asiasta iskä, Malec ei halua kuulla..."
   "Meidän täytyy, mitä todennäköisemmin merkki tulee Malec sinulle. Sinun täytyy varautua siihen!"
   "Entäs jos se tulee mulle?"
Käännyin Aideniin päin lempeästi hymyillen, samalla osoittaen leuanvetotankoa.

Poika meni mukisematta tangolle ja alkoi vetää leukoja.
   "Sitten se tulee Aiden sinulle ja sinä olet perheen perillinen."

Kävelin vuorotellen jokaisen luona katsomassa näiden työskentelyä ja opastaen näitä oikeiden liikkeiden teossa.
Mennessäni Rosien luokse en tiennyt aluksi mitä vastata tälle.
   "Mutta voihan se olla iskä että-äh- että, merkki ei tule kummallekkaan pojalle ja se tuleekin mulle."

"Se Rosie on hyvin epätodennäköistä. Katsos olen tutkinut historiaamme..."
Jätin lauseen roikkumaan, sillä totuus oli että olin tutkinut tosiaan historiaamme ja olin huomannut että merkki oli tullut aina nuorimmalle ja koska Rosie oli nuorin heistä, niin. Jääköön lause siis kesken.
   "Mutta voihan se silti hypätä tällä kertaa muhun."
   "Jatkahan nyt vain, hyvin menee."
En tiennyt mitä muuta vastata tälle. Kuinka voisin kertoa tytölle? Särkisin tämän sydämen. Olimme viimein saaneet elämän jollain tavalla raiteille Nanan menetyksen jälkeen. Miksi keinuttaa laivaa kun ei ollut pakko. Mitä lapset eivät tienneet, ei voinut heitä myöskään satuttaa ja halusin suojella Rosieta yhtä paljon kuin poikiakin Vaikka tyttö ei ollut minun omaa lihaa ja verta, hän oli kumminkin kasvanut tyttärenäni kaikki nämä vuodet.

Ilta laskeutui kaupungin ylle, tähtien loisteessa melkein pilvettömältä taivaalta.
Lähetin lapset suihkuun ja tekemään läksyjään. Ajatukset vielä kuntoiluhuoneen käydyssä keskustelussa en pystynyt tekemään töitä. Tuijotin vain keittiön ikkunasta ulos kaupungin valoja, jotka valaisivat myös taivasta.
Tiesin että olin itsekäs, mutta miten voisin särkeä tytön sydämmen kertomalla totuuden? Tällä tulisi taatusti miljoona lisäkysymystä, enkä voisi olla vastaamatta niihin. Joutuisin myös silloin kertomaan sen miten tämä sai alkunsa sekä sen kuinka tämän äiti ei halunnut tätä. Ei! En pystyisi siihen!
Annoin asian poistua mielestäni ja jatkoin lasten istepuolustus opettamista.
 
** **
Viikko eteenpäin.

   "Mikäs interventio tämä on? Luulin että sulla oli Rosie jotain asiaa?"
Rosie vilkaisi jännittyneenä Malecia, joka silmäili veljensä housuja arvioiden.
   "Pitää tehdä sulle joku päivä muodonmuutos, noi housut on viime vuoden muotia..."
   "Entäs sit? Ne on vihdoin hyvät päällä."

   "Olet Aiden veljenä rakas, mut mitä tulee muotiin niin oot täys vajakki. Anna kuule rakas veli mun hoitaa sun vaatepuoli."
   "Tääkö oli se tärkeä asia miks mut tänne pyydettiin? Jos oli niin taidan tästä mennä."
Malec katsoi veljeään vakavana.
   "Tiedätkö milloin isä lähtee taas reissuun?"
   "Miten minä sen ny voisin tietää?!"

Puhujaksi muuttui Rosie.
   "No ei mekään tiedetä, mutta aateltiin tässä Malecin kanssa et jos pidettäis kotibileet parin kaverin kanssa sit kun iskä lähtee reissuun... Ihan vaan pienimuotoiset."
Aiden sulki silmänsä eikä katsonut vähään aikaan kumpaakaan.
   "Vai niin..."

Lopulta tämä käänsi katseensa Rosieen.
   "Ja oot Rosie täysin mukana vai onko Malec painostanut sua jollain? Tiedät mitä aattelen kotibileistä."
Aidenin katse oli kylmän pureutuva jolloin Rosien olo muuttui tämän katseen alla vaikeaksi.
   "No, ei ole painostanut. Haluaisin kaiken sen iskän rääkin jälkeen pitää vähän hauskaa."

Malec katsoi hiljaa siskoaan, jolloin Rosie katsoi veljeään takaisin kun kertoen sanattomasti tälle jotain.
   "Malec arvasi että jos toisi tämän yksin sulle esille, oisit heti kieltäytynyt edes kuuntelemasta loppuun asti tätä."

Aiden katsoi ikkunasta ulos, ollen täysin hiljaa pitkän aikaa.
   "Sanoisit jotain Aiden-."
Puhuja oli Rosie, mutta toisin kuin Malec. Sisko ei katsonut Aideniin.
   "Ei."

Sen sanottuaan Aiden kääntyi lähteäkseen.
   "Aiden!"
Aiden kuuli kuinka Rosie ponkaisi tuolistaan ylös huutaen samalla hänen nimensä.

   "Emme voi ilman myöntymistäsi pitää bileitä. Kaikkien kolmen pitää olla tässä mukana. Olisit kiltti."
Aiden pysähtyi. Tämän sydän hakkasi villisti rinnassa kuullen siskonsa anelevan pyynnön.
Vaikka vaikeaa se oli, Aiden toisti kieltonsa.
   "Ei Rosie. Vihaan kotibileitä. Tiedät sen, te molemmat tiedätte."

Sen sanottuaan Aiden jatkoi huoneeseensa, jonka jakoi Malecin kanssa.
   "No, se siitä sitten... sinä ja ideasi että tämä myöntyisi mieluummin minun ehdottaessa sitä!"

   "No Aiden sentään kuunteli ehdotuksesi eikö? Jos minä olisin sitä ehdottanut, tämä olisi kieltäytynyt ennen kuin olisin päässyt edes lauseen loppuun."
   "Mitäs nyt sitten? Emme voi pitää bileitä täällä ja sanon suoraan Malec että minä tarvitsen jotain muutakin kuin koulua ja isän treenejä! Kaikki muut pitävät bileitä jo!"

Malec siristi silmiään miettivänä.
   "Peli ei ehkä ole vielä menetetty... Näitkö miten Alec pysähtyi kun anelit häntä muuttamaan mielensä?"
Rosie ei pysynyt kärryillä mitä veljensä yritti sanoa.
   "Mitä se sitten tarkoittaa?"
   "Sitä rakas pikkusisko että jätä asia minun hoidettavaksi. Saan Aidenin mielen muuttumaan."
Sen sanottuaan Malecin huulille nousi tyytyväinen hymy. Hän tiesi tarkalleen miten saisi Aidenin mielen muuttumaan.
 

tiistai 20. syyskuuta 2022

Sukupuu

 Katsokaahan mikä tuli laadittua.. Mikäli mielenkiintoa itseltäni löytyy (eli toisin sanoen aina kun muistan) ja lukijoita kiinnostaa niin voisin aina päivittää tätä sitä mukaan kun lisää tulee.. Mitä olette mieltä? Tästä puuttuu näitä "muita" sukulaisia koska en nyt löydä vaikka etsin heistä kuvia. 
Tiedän pelanneeni heillä aina silloin tällöin mutta nyt en vain löydä heidän jälkeläisistä kuvia yhtään. Mutta jos tämä saa kannatusta niin lupaan etsiä uudelleen, tai sitten kun peli on kunnolla asennettu ja saan toimimaan moitteettomasti niin otan heistä uudet kuvat. 
 
Vieläkö muistatte kaikkien kuvassa olevien nimet?  
Nimet laitoin kuvan alapuolelle niille jotka eivät halua lähteä koko tarinaa skaalaamaan nimeä etsimään.


Kuvat ylhäältä alaspäin riveittäin:

Abigail
Mathew, Magbeth, Anabel
Halley, Bria
Jared, Tyler , Sarah, Holus
Devon, Toby, Cameron
Aiden, Malec

Osat

Prologi
Osa 1- Kuka minä olen
Osa 2- Kohtelu
Osa 3- Arkiko
Osa 4- Rakkaus
Osa 5-Suhde kiemurat
Osa 6- Muutos
Osa 7- Elämää, ei sen enempää
Osa 8- Rakkaus pakkaus
Osa 9- Soittoja
Osa 10- Totuus
Osa 11- Menneisyys
Osa 12- Saapuminen
Osa 13- Tunteita ja tunne kuohuja osa 1
              Tunteita ja tunne kuohuja osa 2
Osa 14- Suruja ja uusia tuttavuuksia
Osa 15- Hyvästien kautta
Osa 16- Onko tämä minun
Osa 17- Elämässä eteenpäin
Osa 18- Yhdessä vuodessa
Osa 19- Onnea ja ongelmia
Osa 20- Mystinen maailma
Osa 21- Perhe arkea
Osa 22- Ranskaan!
Osa 23-  Kasvuja
Osa 24- Reagointi
Osa 25- Uusi alku
Osa 26- Noloja tilanteita
Osa 27- Tutori
Osa 28- Kotibileet
Extra- Cristel & Aleq
Osa 29- Näkemiin
Osa 30- Mullistuksia
Osa 31- Jälleennäkeminen
Osa 32- Kirja
Osa 33- Turvasatama
Osa 34- Enkeli ja Auttaja
Osa 35- Totuttelua
Osa 36- Onni on olla
Osa 37- Ystävän apu, paras apu
Osa 38- Tahdomme
Osa 39- Tiedän mitä haluan, vai tiedänkö
Osa 40- Nuorten elämää
Extra- Mitä silloin tapahtui?
Osa 41- Koulua ja kotielämää osa 1
             Koulua ja kotielämää osa 2
Joulu Extra- Chloe /Spin off
Osa 42- Huhut
Osa 43- Liika on liikaa
Osa 44- Yliopisto
Osa 45- Katkeruus ja anteeksianto
Osa 46- Päätöksiä
Extra- Komennus /Spin off
Osa 47- Soiton päässä
Osa 48- Liian aikaisin
Osa 49- En kykene osa 1
              En kykene osa 2
Osa 50- Tule takaisin osa 1
             Tule takaisin osa 2
Osa 51- Päätökseni pitää
Osa 52- Menetetty aika
Osa 53- Puhelu
Osa 54- He löysivät meidät!
Osa 55- Erilaiset mutta silti samanlaiset
Osa 56- Karu totuus
Osa 57. Vastuu osa 1
              Vastuu osa 2
Osa 58. Kunpa en olisi..
Osa 59- Kuinka saatoit
Osa 60- Se mitä tunnen
Osa 61- Mystinen maailma meidän ympärillämme
Osa 62- Oraakkeli
Osa 63- Poikani
Osa 64- Kyllä sinusta vielä mies tulee
Osa 65- Yllätys vieraita
Osa 66- Selvitetäänpä tämä asia
Osa 67- Ei niin helpolla
Osa 68- Orjan lailla
Osa 69- Lupaus
Osa 70- Jotain muuta mitä odotin
Osa 71- Susia lampaiden vaatteissa 
Osa 72- Mikä moraali 
Osa 85- Kausaliteetti
Osa 86- *paljastuu osan julkaisussa*
Osa 87- Oman elämän dramaturgiaa
Osa 88- Oppono veritas
Osa 89- Fortuna desidero ludus
Osa 90-
Osa 91-
Osa 92-
Osa 93-
Osa 94-
Osa 95-
Osa 96-
Osa 97-
Osa 98-
Osa 99-
Osa 100-
Osa 101-
Osa 102-
Osa 103-
Osa 104-
Osa 105-
Osa 106-
Osa 107-
Osa 108-
Osa 109-
Osa 110-
Osa 111-
Osa 112-
Osa 113-

Ei kuvatut osa

Osa 114-
Osa 115-
Osa 116-
Osa 117-
Osa 118-
Osa 119-
Osa 120-
Osa 121-
Osa 122-

 

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Osa 82- Totuus voi olla valhetta vaikeampaa

Jätetään löpinät loppuun joten...Sen pidemmittä puheitta kun niin kauan tätä ollaan odotettu, lukuiloa! 



Vuodet vierivät eteenpäin, mutta emme kuulleet Rachelista. Talo oli juuri sopivan kokoinen meidän perheelle vielä sillä hetkellä, mutta kunhan lapset kasvaisivat teini-ikään, olisi aika miettiä varmasti parempia ratkaisuja.

   "En pitänyt ideasta silloin, enkä pidä siitä Devon vieläkään. Sinun on kerrottava totuus."
Olin juuri tullut työmatkalta ja sain heti läksytystä Nanalta. Tämän äidillinen ote perheen asioihin oli enemmän mitä työntekijällä ja työnantajalla oli, syvempää mitä minulla oli koskaan ollut omaan äitiini.

   "Miksi otat puheeksi tämän nyt? Tapahtuiko täällä jotain poissa ollessani?"
   "Sitä samaa, lapset kävivät koulussa ja nahistelivat keskenään."
Katsoin Nanaa, joka oli minuun selin ottamassa illallistarpeita jääkaapista. Olin toki monesti tälle sanonut asiasta mutta nyt pistin vasta huomioksi miten naisen eläkeikä oli jo aikoja sitten saavutettu. Nanan kommentit siihen kun sanoin tämä voisi vähentää työtaakkaansa ja ottaa kevyemmin oli että joko minun tulisi antaa hänelle potkut tai tämä lähtisi palveluksestani vain kun joutuisi hautaan. Olin toki otettu siitä, miten Nanan nautti lasten huolehtemisesta, mutta silti toivoin. Silti olin halunnut että Nana tajuaisi sanoa, jos tämän vointi huononisi eikä jaksaisi tehdä enää töitä.

   "Jotain täällä kyllä tapahtui kun puhut tästä asiasta..."
Nana huokaisi samalla kun siirtyi paloittelemaan kasviksia.
   "Rosie- tämä kyseli äidistä-"

Nielaisin. Näitä päiviä ja hetkiä inhosin eniten. Lapsien kasvaminen oli ihanaa seurattavaa toki, mutta näiden kyselykaudet olivat ehkä niitä pahimpia hetkiä minulle. Toki halusin kertoa heille aina totuuden, kuten toivoin heidän puhuvan totta minulle. Mutta miten voisin kertoa lapsille että nämä eivät olleet verisukua toisilleen?
   "Mitä hän kysyi?"

   "Niitä samoja kysymyksiä. Millainen hän oli, minkä väriset hiukset ynnä muuta vastaavaa. Lopulta tämä tokaisi että syyttää itseään siitä ettei heidän äiti elä enää-"
Tuijotin Nanaa silmät suurina. Syyttikö tyttö oikeasti itseään?!
   "Ymmärrätkö nyt Devon miksi sinun täytyy kertoa heille totuus? Et voi pimittää tätä tietoa lapsilta, erityisesti tytöltä."

Nousin tuolilta katsoen vakavana Nanaa. Tämä oli korvaamaton äiti hahmo meille kaikille. Sekä oikeassa.
   "Missä lapset ovat?"
   "Tekemässä läksyjä."
   "Kerkiäisimmekö paistaa vaahtokarkkeja ennen ruokaa?"
   "Vaahtokarkkeja ennen ruokaa?! Sinähän pilallehem- Aaaa, kerkiätte."

Huokaisin syvään, onneksi Nana tajusi miksi tarvitsin vaahtokarkkien paistoa juttelutuokioon. Ei ehkä niinkään lapsille mutta itselleni, jotta ajatukseni pysyivät edes jollain tavalla kasassa. En todellakaan nimittäin tiennyt miten kertoa asiani lapsille.
   "Lapset! Läksyt tarkistukseen! Isänne tuli ja haluaa teidät parvekkeelle vaahtokarkkeja paistamaan."
Nanan huuto sai lapset yhdessä kuorossa huutamaan huoneestaan jippiin. Samalla kun kun itse kävelin portaita ylös, kolmikko juoksi portaita alas läksyvihot kädessään. Nana oli luvannut tarkistaa näiden läksyt sillä aikaa kun minä juttelisin lapsien kanssa.

Olin juuri saamassa grilliin tulen, kun Malec saapui ensimmäisenä parvekkeelle.
"Hei iskä."
"Hei vain itsellesi. Saitko kaikki läksyt tehtyä?"
Poika nyökkäsi ja istuutui tuolille viereeni.

Istuin kauimmaiselle tuolille kun Aiden saapui. Yläkerran tilat olivat pelkkää lasi-ikkunaa, joten näin myös kuinka Rosie juoksi jo kovaa vauhtia parvekkeen suuntaan. Kolmikkoa olisi voinut helposti luulla kolmosiksi, sillä pojat olivat vieläkin ikäisiään pienempiä. Neuvolassa oli koko näiden lapsuuden sanottu että nämä ottaisivat vielä teini-iällä kasvupyrähdyksen, joten en ollut yhtään huolissani siitä että Rosie oli tällä hetkellä samankokoinen kuin pojat. Olihan näillä myös todella pieni ikäero keskenään.

Ojensin jokaiselle kolme vaahtokarkkia ja jäin katsomaan näiden toimia. Oli hassua huomata miten jokainen paistoi niitä aivan eritavoin. Aiden paistoi yksi kerrallaan, Malec kahta ja Rosie kaikkia kolmea kerrallaan.
   "Ajattelin että voisimme jutella tässä vaahtokarkkija paistaessa. Olitte kuulemma kyselleet Nanalta sellaisia asioita joihin tällä ei ollut vastauksia, joten ajattelin että ehkä minä voisin olla oikeampi henkilö vastailemaan niihin..."

Kaikki kolme olivat hipi hiljaa. En tiennyt miten aloittaa ja mistä aloittaa. Aukaisin suuni mutta sitten suljin sen. 
Sama toistui monta kertaa. Muuttuisiko näiden käsitys toisistaan jos nyt kertoisin että eivät he olleet mitään sukua toisilleen? Voisinko minä tehdä sen? Olinhan minä heidän koko kysely ajan kertonut että heillä oli sama äiti...
   "Kerro meille äidistä."

Puhuja oli Malec. Nielaisin. Kummasta äidistä? Mitä kertoisin? Miten kertoisin?! Huokaisin syvään ennen kuin aloitin.
   "Allison, teidän äitinne. Oli kaunein nainen jota olen koskaan nähnyt. Tällä oli siniset silmät ja vaalean kuultava iho, aivan kuten teillä pojilla on. Tämän posket hehkuivat kauniin ruusunpunan lailla kun tämä punastui ja ääni oli kauneinta mitä olen korvillani kuullut."

   "Ja minä tapoin hänet syntymällä..."
Käännyin järkyttyneenä katsomaan Rosieta.
   "Miksi niin sanot?"

Rosie oli pitkään hiljaa, paistoi vain vaahtokarkkejaan ja välillä nosti niitä katsoakseen niitä lähemmin. Hetken luulin jo että tämä ei vastaa kysymykseeni, mutta lopulta tämä sanoi vaisusti.
   "Niin Diana sanoi koulussa, kun oli puhetta että meidän äiti ei enää elä. Diana sanoi että tämän serkulla oli sama juttu. Sen serkun äiti kuoli kun Dianan serkku syntyi ja se serkku oli syypää siihen. Diana sanoi-"
   "Tomppeli!"

   "Malec! Pyydä anteeksi siskoltasi! Nyt heti!"
Malec mutristi huultaan ja oli hetken aivan hiljaa.
   "Sori mut toi on ku uskoo kaiken mitä Diana sanoo!"

   "Kuunnelkaas nyt kaikki kolme! Kukaan teistä ei ole vastuussa äitinne kuolemaan! Ei yksikään teistä! Äitinne odotusajallaan poti anemiaa, mikä on hoitamatta todella vakava tauti. Tämän sydän ei kestänyt tätä tautia ja se pysähtyi. Eli kukaan teistä ei ole tappanut ketään."
Jokainen lapsi oli pitkään aivan hiljaa, kunnes Aidenilta pääsi hiljainen nyyhkäisy.

   "No olen silti ainoa meistä kolmesta jolla on sinun iho iskä..."
Käännyin katsomaan Rosieta. En kerinnyt kommentoida kun Aiden jo vastasi tälle.
   "No mulla ehkä on äidin iho, mut mistä oon saanu nää ruskeat silmät?!"

Kuunnellessani kolmikon puheita mitä piirteitä kenelläkin on ja kummalta, en tiennyt kuinka rikkoa heidän ilon kuplaa. Kuinka voisin kertoa totuutta kun olin itse kaivanut tämän kuopan. Olisiko minusta siihen? Rikkoa se mitä meillä oli, yhtenäinen perhe.

   "Teillä on ehkä helppoa, mut entäs minä? Silmät kuulemma ku äidin, iho ku äidin... Miks en vaan syntynyt tyttönä?"
Katsoin hämmentyneenä poikaa. 
   "Miksi Malec noin sanot?" 
Malec kohautti olkapäitään.
   "No jos sinä toivot että olisit syntyny tyttönä, niin miks taas minä en saanu mitään äidiltä? Hmmm?"
 

En kyennyt katsomaan Rosieta. Pala nousi kurkkuuni ajatellen sitä kun olin löytänyt tytön ja kuullut miten tämä oli saanut alkunsa. 
   "Olen saanut hiukset iskältä, silmät iskältä, ihon iskältä... Pitäisikö mun sit olla poika jos sille tielle lähdetään Malec?"

Siltä osin Rosien puheessa oli totta että tämä kyllä muistutti ulkonäköisesti hämäävästi minua, mutta tämän äänessä oli jotain mistä en saanut kiinni. 
   "Mistä te oikein lapset puhutte?" 
   "Ei mistään-"

Puhe kääntyi kuin yllättäen lasten omasta aloitteesta omien huoneiden saamiseen. Siinä menikin niin pitkään että lopulta kun olisimme voineet palata Rosien äiti asiaan, Nana tuli hakemaan meitä syömään.

Ruoan jälkeen lapset menivät omiin puuhiinsa ja jäin Nanan kanssa alakertaan siivoamaan keittiötä. 
   "Saitko puhuttua lasten kanssa?" 
   "Tavallaan-." 
   "Mitähän se tarkoittaa? Devon... Sinun täytyy kertoa heille totuus!" 
   "Huoh, tiedän. En vain kyennyt vielä kun sain Rosiesta sen syyllisyyden tunteen äidistään pois... Hitain askelin Nana."

Kun olimme melkein saaneet siivottua keittiön Nanan kanssa kahden, Malec ja Rosie tuli tapellen luoksemme. Riidellen ja haukkuen toisiaan. 
   "SEIS! Nyt kumpikin! Jumppaamaan olohuoneeseen, HETI!" 
Kun puolituntia oli mennyt Malec nurisi Rosien takana. 
   "Miks Aiden ei joutunut tähän rääkkiin?! Tää on epäreilua!" 
   "Hys! Iskä kuulee!"

Olin siirtynyt kuntosalin puolelle tarkkailemaan kaksikkoa. Tiesin että tein juuri sitä mitä olin vannonut etten koskaan tekisi, juuri niin silti tehden. Mutta nyt isänä ymmärsin miksi Jared oli tehnyt kuten oli. Se oli opettanut itsehillintää ja kestävyyttä. Omalta osaltani ehkä hiukan liikaakin itsehillintää, mutta tiesin että ripaus sitä mitä Jared oli opettanut, ei tekisi lapsille pahaksi. 
   "Äh, kuulkoot! Epäreilua!"

Seuraavana aamuna Malec ja Rosie nousivat kipein lihaksin sängystä. Olin jo kerinnyt itse lähteä töihin kun nämä nousivat Nanan patistamana. 
   "Sattuu!" 
   "Ehkä, mutta isänne tahtoi opettaa ettei tappelulla saakkaan muuta kuin särkyä. Jos ei sinun lihaksissa niin sitten sydämmessä. Sanat voivat satuttaa joskus jopa enemmän kuin teot."
Malec tuhahti Nanan kommentille, mutta lähti vaihtamaan vaatteita käskystä Rosien laahustaen perässä.

   "Nana, Malec nurisee." 
Malec katsoi Nanaa joka katsoi hiukan nuhtelevan kysyvänä Malecia takaisin. 
   "Onko näin?" 
Malecin kohauttaessa olkiaan Nana naurahti. 
   "Menkäähän pöytään aamupalalle tai myöhästytte kohta koulusta."

Nanan ollessa vielä aamupala pöydässä, koulubussi jo tööttäsi kauempaa. 
   "Apua! Me myöhästytään!" 
Jos lapsilla ei olisi ollut niin kiire sinä aamuna, nämä olisivat nähneet Nanan kalvenneet kasvot sekä yksittäisen hikikarpalon otsalla.

Sen sijaan nämä juoksivat kilpaa bussille, joka odotti tyypillisellä paikallaan. Tietämättä särkyvästä lautasen äänestä, nämä nousivat normaaliin tapaan bussin kyytiin tervehtien iloisesti tuttua bussikuskia.

Bussi oli koulun pihalla tasan puoli kahdeksan, kuten joka aamu. Osa oppilaista kulki jalan, mutta suurin osa kulki koulun busseilla, jotka poimivat oppilaita pitkin kaupunkia ja osaa kuljettaen jopa pidemmältä.

Malec pysähtyi koulun edessä katsomaan vanhempaa oppilasta, kun tämä tuli toisella kyydillä paikalle. 
   "Mitä sinä kattelet?"

Rosie käveli Malecin ohitse huikaten Aidenille veljen taas tuijottavan isompia tyttöjä. 
   "Hölmö! Katoin vaan miten noi vaatteiden värit sai ton tytön ihon kuultamaan kauniimmin."

   "Oot outo Malec." 
Aiden sätti veljeään tämän oudoista taipumuksista sanomalla ettei isommat pojatkaan tuommoisia asioita huomannut tai sanoneet ainakaan ääneen.

   "Entäs sit jos huomaan tuommoisia?! Nana on sanonut että mulla on silmää tuollaiseen ja saan olla juuri tälläinen mitä olen eikä siinä ole mitään häpeämistä! Nana sentään ymmärtää mua!"

Kellojen soidessa tasaa, lapset suuntasivat koulun sisälle, pihan jääden autioksi. Tietämättä yhtään että Devon oli juuri sillä hetkellä saapunut kotiin, löytäen särkyneen lautasen maasta ja sen vieressä tajuttoman Nanan.

Lääkärit olivat tehneet kaikkensa, mutta aivoverenvuoto Nanan päässä oli ollut liian suuri ja apu tullut liian myöhään. Niinpä mitään ei ollut tehtävissä siinä vaiheessa kun Nana oli saapunut sairaalaan.
Vaikka Nanan menetys oli koko perheelle järkytys, suurimman surun koko Malec. Vain Nana oli huomannut pojasta sen mitä tämä oli ja tukenut asiaa pojan itsekkään sitä vielä tietämättä.
Devon tiesi että tulevat vuodet olisivat haasteellisia kasvattaa lapsia yksin, mutta Nanan vuosien tuen ansiosta hän tiesi että pystyisi siihen, pienillä muutoksilla.

 

** **

Huh, näin saimme tarinaan jatkoa viimein! Ollut kyllä melkoinen myllerrys tämä viimeiset puolitoista vuotta, mutta samalla olen saanut huomata että aina palaan uudelleen ja uudelleen tarinan pariin. Ikävöiden sitä miten saan kirjoittaa tätä tarinaa kuvittamalla pelissä osia.
Eli en voisi olla jatkamatta tätä! 
Kunhan nyt kaikki saadaan koneelle asennettua niin eiköhän sitä sitten tiheämmin ala näitä osiakin taas ilmestymään myös tänne. Nyt en lupaa miten usein näitä tänne ilmestyy mutta pyrin nyt ainakin kerran viikossa niitä julkaisemaan, onhan niitä nimittäin varastossa aika melkoisesti jo puoli valmiina. Kuvat pitää vain laadullisesti tarkistaa ja korjata mitä pitää mutta tekstin osalta kaikissa on jo tekstit valmiina. Lopullisen oikolukemisen teen sitten täällä bloggerissa.
Kommentit ovat tervetulleita jos tänne eksyit, mutta ei pakollisia. <3

-Phoenix