Osa 83- Yritän olla sitä mitä haluat minun olevan

 Onpas vaikea taas keksiä osille otsikkoa/nimeä. Olkoon tuo "työnimi" sitten osan nimenä, tuollaisena se on ollut siitä lähtien kun sen sain kirjoitettua joten päästän teidät alkulöpinöistäni ja lukuiloa!

 

Miten vuodet saattoikin mennä niin nopeasti?

Perheenä meillä oli ylämäkiä että alamäkiä. Yritin tasapainoilla perheenisänä, tukijana, opettajana että oman polun kulkijana. En ollut palkannut ketään Nanan tilalle vaan järjestänyt työni niin että vasta vuosi takaperin olin alkanut ottamaan jälleen töitä jotka veivät minut jopa öiksi pois kotoa. Nanan menetys oli ollut suuri järkytys meille kaikille mutta olimme hitaasti toipuneet siitä.

Silti tuli hetkiä kun olisin toivonut Nanan tukea ja sanoja että asioilla oli tapana järjestyä. 

Se päivä oli juuri sellainen päivä kun Nanan sanoja olisi kaivattu! 

Malec seisoi toinen käsi taskussa, peukaloa kankaaseen naputellen kun toinen käsi oli nyrkissä vihaisena.

" Kerro totuus Aiden, pakkohan sun on-"

"Ole hiljaa Malec-"

"Pakkohan sun on jotain sa-"

"Shh pojat, iskä tulee."

   "Joko olet valmis puhumaan Aiden?"

 Aiden ei nostanut katsettaan vaan piteli päätään käsiensä varassa.

 "Ei ole mitään puhuttavaa!"

"No et sinä syyttä suotta ole tuossa kunnossa ja tuossa asennossa, vältellen katsomasta minua. Kerro kuka se oli!"

Henkäisin syvään, minun ei ollut tarkoitus tulistua. Miten olisinkin kaivannut nyt Nanan rauhoittavia sanoja! Tämä olisi saanut totuuden pojasta alle viidessä minuutissa.

   "Rosie? Osaatko sinä kertoa mitään vai vieläkö vaikenet kuten veljesi?"

Rosie pudisti päätään kostunein silmin. Jotain koulussa oli tapahtunut, mutta nämä eivät suostuneet puhumaan. En suoranaisesti katsonut kehenkään, pidätin kiukkuani, huonolla menestyksellä.

   "Tämä on vakava asia! Jos ette suostu kertomaan mitä koulussa tapahtui, niin minun on pakko olla koulun kaikkiin tahoihin yhteydessä, rehtorista alkaen! Sitä haluat Aiden?"

   "Ihan sama."

   "Selvä!"

Menin portaat ylös ehkä liian äänekkäästi mutta ainakin nuoret näkivät että olin vihainen. Olin vihainen koululle etteivät nämä ollut minuun yhteydessä, pakkohan heidän oli ollut huomata asia ellei se ollut tapahtunut koulun lopussa. Olin vihainen siitä että Aiden ei puhunut minulle sekä siitä että Rosie sekä Malec suojelivat Aidenia kertomatta mitä oikein oli tapahtunut!

   "Toivottavasti oot nyt tyytyväinen! Isä soittaa kouluun!" 

Puhuja oli Rosie joka nousi tuolilta. Aiden nousi tämän perässä, katsoen Rosieta kylmästi.

  "Entä sit? Ei ne osaa kertoa mitään. Kukaan ei nähnyt mitään..."

Rosie kääntyi katsomaan Malecia ja Aidenia vuorotellen hengittäen kiivaasti.

Rosie selvästi odotti Aidenilta sellaista vastausta jonka halusi kuulla, vastausta että Aiden kertoisi mitä koululla oli tapahtunut.

   "Mitä ne vois kertoa? Ei yhtään mitään!"

   "No mitä hittoa sit tapahtui? Kuka sen teki ja miksi?"

Malecin äänessä oli samaa vaativaa ääntä, joka oli kuulunut hetkeä aiemmin heidän isän äänessä.

Rosien ääni oli värisevä ja hiljainen.

   "Jos et sinä Aiden kerro niin minä kerron. Ei salaisuuksia, muistatko?"

   "ET kerro mitään! Kuuletko!"

Aidenin ääni oli yleensä hyvin hillitty, mutta sillä hetkellä tämän äänessä kuului voimakas vaatimus siskoaan olemaan hiljaa.

Malec tuijotti Aidenia ja Rosieta vuorotellen.

   "Mitä hittoa siellä tapahtui? Kuka ton teki sulle?!"

   "Anna jo olla Malec!"

   "En anna Aiden! Oot koulun suosituimpia poikia ja silti joku kävi suhun käsiksi!"

Malec huokaisi luovutuksen merkiksi.

   "Saan vielä sen selville kuka ton teki! En käsitä miten voit olla suosittu kun oot tollainen nössö!"

Malec lähti kävelemään taka-ovea kohti, kun Rosie lähti keittiön suuntaan samalla osittain päätä kääntyen Aidenia päin.

   "En pitä tästä salailusta... mutta kiitos."

Aiden huokaisi. Tämä oli vain kahden syyn takia joutunut mukeloiduksi. Koulun gansteri Trevor Montgomery oli yrittänyt hipelöidä Rosieta ja Aidenin puuttuessa tähän asiaan, oli Trevor päättänyt ottaa Aidenista erimerkin mitä tapahtui henkilölle joka puuttui Trevorin asioihin. Niin ja se että Aidenin veli, Malec oli homoseksuaali, häpeämättä asiaa. 

Yleensä Aiden oli ylpeä Malecin rohkeudesta mutta nyt hellänä tuntuva kylki ja posken tuoma kipu joka kerta kun Aiden liikutti kasvoja sai hänen toivomaan ettei veljensä tykkäisi samasta sukupuolesta vaan tykkäisi tytöistä kuten hän.

** ** **

Koulu oli ollut puhelun syystä järkyttyneitä ja pahoitelleet vuolaasti tapauksesta, että heidän koulussa oli päässyt sellaista tapahtumaan.

Koska tilanteelle ei ollut todistajia ja Aidenin vieläkin vaietessa asiasta, päätin että oli aika opettaa lapsille itsepuolustusta. Erityisesti Aidenille.

Ihmettelin suuresti että Aiden oli se, jolla oli mustasilmä. Olin pelännyt Malecin tulevan mustalla silmällä sen jälkeen kun tämä oli kertonut suuntautumisestaan, sekä siitä että ei peittelisi sitä maailmalle millään muotoa. Olin toki ylpeä Malecista että tällä oli sellainen rohkeus olla oma itsensä, mutta vanhemmat aina murehtivat lapsiensa puolesta ja tämä oli se jota olin pelännyt pojalle tapahtuvaksi. Joten oli suoranainen ihme että Aiden oli mustasilmäinen eikä Malec.

Koska pystyin keskittymään vain yhteen lapseen kerralla, päätin aloittaa Aidenista. Laitoin muut tekemään muilla laitteilla ensin ja vein Aidenin itsepuolustus takigin eteen. 

Pitäessäni pojalle vielä puhuttelua tämä näytti kauhistuneelta.

   "Itsepuolustus on sana jokaisessa merkityksessä itsepuolustusta. Mitä nyt opeissani opit, ne tulevat aina olemaan itsepuolustukseen, ymmärrätkö? Et ikinä saa ottaa ensimmäistä iskua! Oletko valmis kertomaan kuka tuon teki?"

Aidenin vaietessa tekijästä, näytin liikkeitä takigilla jotka luulin jo hävinneen muististani. Selvästi Jaredin opit olivat lihasmuistissani, sillä huomasin tekeväni kaikki liikkeet sen kummempaa ajattelua.

Aiden tuijotti liikkeitäni ja iskujani takigiin hämmentyneen oloisena kun miettien miten osasin niitä. Kuulin myös että takanani kolina puntilla Rosiesta sekä juoksumatossa  tullut Malecin juoksuaskeleet pysähtyivät.

   "Jessus!"

Puhuja oli ollut Malec, mutta seuraavan kysymyksen esitti Aiden.

 "Miten osaat tuota? En ole nähnyt sinun koskaan harjoittelevan tuollaista. Luulin tätä koriste-esineeksi."

   "Isoisäsi Jared opetti minua. Minun pitäisi myös puhua teille asiasta josta olemme myös aina välillä jutelleet... Tiedätte varmaan mistä?"

Rosie pysähtyi istumaan ottaen syviä henkäyksiä, kun Malec kääntyi jatkamaan kävelyään juoksumatolla silmiään pyöritellen.

   "Turhaan puhut asiasta iskä, Malec ei halua kuulla..."

   "Meidän täytyy, mitä todennäköisemmin merkki tulee Malec sinulle. Sinun täytyy varautua siihen!"

   "Entäs jos se tulee mulle?"

Käännyin Aideniin päin lempeästi hymyillen, samalla osoittaen leuanvetotankoa.

Poika meni mukisematta tangolle ja alkoi vetää leukoja.

   "Sitten se tulee Aiden sinulle ja sinä olet perheen perillinen."

Kävelin vuorotellen jokaisen luona katsomassa näiden työskentelyä ja opastaen näitä oikeiden liikkeiden teossa.

Mennessäni Rosien luokse en tiennyt aluksi mitä vastata tälle.

   "Mutta voihan se olla iskä että-äh- että, merkki ei tule kummallekkaan pojalle ja se tuleekin mulle."

"Se Rosie on hyvin epätodennäköistä. Katsos olen tutkinut historiaamme..."

Jätin lauseen roikkumaan, sillä totuus oli että olin tutkinut tosiaan historiaamme ja olin huomannut että merkki oli tullut aina nuorimmalle ja koska Rosie oli nuorin heistä, niin. Jääköön lause siis kesken.

   "Mutta voihan se silti hypätä tällä kertaa muhun."

   "Jatkahan nyt vain, hyvin menee."

En tiennyt mitä muuta vastata tälle. Kuinka voisin kertoa tytölle? Särkisin tämän sydämen. Olimme viimein saaneet elämän jollain tavalla raiteille Nanan menetyksen jälkeen. Miksi keinuttaa laivaa kun ei ollut pakko. Mitä lapset eivät tienneet, ei voinut heitä myöskään satuttaa ja halusin suojella Rosieta yhtä paljon kuin poikiakin Vaikka tyttö ei ollut minun omaa lihaa ja verta, hän oli kumminkin kasvanut tyttärenäni kaikki nämä vuodet.

Ilta laskeutui kaupungin ylle, tähtien loisteessa melkein pilvettömältä taivaalta.

Lähetin lapset suihkuun ja tekemään läksyjään. Ajatukset vielä kuntoiluhuoneen käydyssä keskustelussa en pystynyt tekemään töitä. Tuijotin vain keittiön ikkunasta ulos kaupungin valoja, jotka valaisivat myös taivasta.

Tiesin että olin itsekäs, mutta miten voisin särkeä tytön sydämmen kertomalla totuuden? Tällä tulisi taatusti miljoona lisäkysymystä, enkä voisi olla vastaamatta niihin. Joutuisin myös silloin kertomaan sen miten tämä sai alkunsa sekä sen kuinka tämän äiti ei halunnut tätä. Ei! En pystyisi siihen!

Annoin asian poistua mielestäni ja jatkoin lasten istepuolustus opettamista.

 

** **

Viikko eteenpäin.

   "Mikäs interventio tämä on? Luulin että sulla oli Rosie jotain asiaa?"

Rosie vilkaisi jännittyneenä Malecia, joka silmäili veljensä housuja arvioiden.

   "Pitää tehdä sulle joku päivä muodonmuutos, noi housut on viime vuoden muotia..."

   "Entäs sit? Ne on vihdoin hyvät päällä."

   "Olet Aiden veljenä rakas, mut mitä tulee muotiin niin oot täys vajakki. Anna kuule rakas veli mun hoitaa sun vaatepuoli."

   "Tääkö oli se tärkeä asia miks mut tänne pyydettiin? Jos oli niin taidan tästä mennä."

Malec katsoi veljeään vakavana.

   "Tiedätkö milloin isä lähtee taas reissuun?"

   "Miten minä sen ny voisin tietää?!"

Puhujaksi muuttui Rosie.

   "No ei mekään tiedetä, mutta aateltiin tässä Malecin kanssa et jos pidettäis kotibileet parin kaverin kanssa sit kun iskä lähtee reissuun... Ihan vaan pienimuotoiset."

Aiden sulki silmänsä eikä katsonut vähään aikaan kumpaakaan.

   "Vai niin..."

Lopulta tämä käänsi katseensa Rosieen.

   "Ja oot Rosie täysin mukana vai onko Malec painostanut sua jollain? Tiedät mitä aattelen kotibileistä."

Aidenin katse oli kylmän pureutuva jolloin Rosien olo muuttui tämän katseen alla vaikeaksi.

   "No, ei ole painostanut. Haluaisin kaiken sen iskän rääkin jälkeen pitää vähän hauskaa."

Malec katsoi hiljaa siskoaan, jolloin Rosie katsoi veljeään takaisin kun kertoen sanattomasti tälle jotain.

   "Malec arvasi että jos toisi tämän yksin sulle esille, oisit heti kieltäytynyt edes kuuntelemasta loppuun asti tätä."

Aiden katsoi ikkunasta ulos, ollen täysin hiljaa pitkän aikaa.

   "Sanoisit jotain Aiden-."

Puhuja oli Rosie, mutta toisin kuin Malec. Sisko ei katsonut Aideniin.

   "Ei."

Sen sanottuaan Aiden kääntyi lähteäkseen.

   "Aiden!"

Aiden kuuli kuinka Rosie ponkaisi tuolistaan ylös huutaen samalla hänen nimensä.

   "Emme voi ilman myöntymistäsi pitää bileitä. Kaikkien kolmen pitää olla tässä mukana. Olisit kiltti."

Aiden pysähtyi. Tämän sydän hakkasi villisti rinnassa kuullen siskonsa anelevan pyynnön.

Vaikka vaikeaa se oli, Aiden toisti kieltonsa.

   "Ei Rosie. Vihaan kotibileitä. Tiedät sen, te molemmat tiedätte."

Sen sanottuaan Aiden jatkoi huoneeseensa, jonka jakoi Malecin kanssa.

   "No, se siitä sitten... sinä ja ideasi että tämä myöntyisi mieluummin minun ehdottaessa sitä!"

   "No Aiden sentään kuunteli ehdotuksesi eikö? Jos minä olisin sitä ehdottanut, tämä olisi kieltäytynyt ennen kuin olisin päässyt edes lauseen loppuun."

   "Mitäs nyt sitten? Emme voi pitää bileitä täällä ja sanon suoraan Malec että minä tarvitsen jotain muutakin kuin koulua ja isän treenejä! Kaikki muut pitävät bileitä jo!"

Malec siristi silmiään miettivänä.

   "Peli ei ehkä ole vielä menetetty... Näitkö miten Alec pysähtyi kun anelit häntä muuttamaan mielensä?"

Rosie ei pysynyt kärryillä mitä veljensä yritti sanoa.

   "Mitä se sitten tarkoittaa?"

   "Sitä rakas pikkusisko että jätä asia minun hoidettavaksi. Saan Aidenin mielen muuttumaan."

Sen sanottuaan Malecin huulille nousi tyytyväinen hymy. Hän tiesi tarkalleen miten saisi Aidenin mielen muuttumaan.