Osa 70- Jotain muuta mitä odotin

 Olin istumassa luokassa yksin, sillä oli ollut minun arvosana palaveri tulevan luokanvalvojani kanssa.

Olin edellisenä päivänä reputtanut biologian välikokeen kesäkoulusta. Mutta mitä muutakaan voi edes odottaa kun on paria päivää aiemmin kuullut oman isän kuolemasta ja veljensä uhrauksesta.

    ”Herra Quint”

Olin säpsähtänyt käheätä ääntä joka oli lähtenyt opettajani, Giselle Stonen suusta. Tämän tupakan käheyttämä ääni oli selkäpiirtä puistattavaa. Tämän ääni oli varmasti ollut aiemmin todella pehmeän samettinen mutta nyt ääni oli painunut ja käheä.

    ”Olet todella pahasti muita jäljessä, eikä eilinen koe parantanut asemianne. Sinulla on tämä kesä aikaa kuroa muut kiinni, jotta pysyt muiden mukana lukukaudella. Olet lahjakas, opit selvästi nopeasti. Käytä vahvuuksiasi. En voi käsittää miksi olette olleet kotiopetuksella kaikki nämä vuodet. Tämä on vakava asia.”

 Olin ahdistunut, turhautunut ja ennen kaikkea tylsistynyt juuri silloin. Tiesinhän minä että minusta olisi enemmän mutta mitä järkeä. Lupaukseni oli olla siellä, ei olla hikipinko.

Puristin kämmenet nyrkkiin reisilläni niin ettei opettaja Stone sitä näkisi.

Mutta tämän puheet kyllä hiukan jopa pelotti. Olisiko mahdollista että minut potkittaisi pihalle jos en saisikaan kurottua ikäryhmääni ja tulevia luokkalaisiani kiinni kesän aikana?!

 Katsoin naista suoraan silmiin kysyessäni ahdistusta äänessäni.

   ”Mitä minun tulee tehdä? Teen mitä vain ettei minua potkita pihalle.”

 Giselle Stone laski sormensa pulpetin pintaan samalla kun liikkui niin että tämän sormet hivelivät pulpetin pintaa.

Kaikki isän opit olivat saaneet minut valpistumaan erilaisiin eleisiin ja liikkeisiin eikä tämä ollut poikkeus.

   ”Eiköhän me jotain keksitä yhdessä.”

** **

 Keskustelu palveri oli ollut kuukausi sitten. Giselle keksimä ”kotiopetus” oli osoittautunut aivan muuksi mitä olin luullut.

Samapa kai tuo, kunhan vain arvosanat nousisi.

    ”Ensi viikkoon siis.. Lukutehtäväsi oppikirjasta ovat luvut viisitoista ja kuusitoista, sekä siitä toisesta kirjasta tutustu kirjan toiseen osioon.”

En sanonut tälle mitään, kiskaisin housut jalkaani ja vetäisin vetoketjun kiinni.

    ”Nuori mies, kohteliasta on vastata kun sinulle annetaan läksysi. Muistahan käytöstavat sillä niistä on apua koulun alkaessa, muut opettajat eivät ole näin myötämielisiä.”

Giselle äänen käheyden takia tämän lirkutukset olivat enemmänkin puistattavia kuin kiihottavia.

 Saatuani repun olalle otin askeleet ovelle sen avatessani, samalla vastaten tälle.

   ”Kyllä neiti Stone. Ensi viikkoon.”

En kyennyt katsomaan tätä silmiin sanoessani sanani.

   ”Ensi viikkoon.”

 Asuntolalle päästyäni, viskaisin repun pöydän juurelle inhoa tuntien. Kylpyhuone houkutteli aivan liikaa että olisin välittänyt kolahduksesta joka kuului repun tuomasta iskusta lattiaan mennessään.

 En tiedä kauan olin siinä seissyt, en välittänyt. Annoin veden valua ja samalla huuhtoa Gisellen kosketukset kehostani. Selkää taas kirveli, tämä oli taas raapinut sitä.

Veden valuessa pitkin kehoa, tunsin miten hiljalleen kehoni rentoutui sen tuomasta lämmöstä. Onneksi tässä oli viikko väliä.

 Suljin suihkun mutta jäin nojaamaan kyynärpäiden varaan suihkun alle. En voinut sille mitään että se sama kireys, joka oli ollut ennen suihkua palasi.

Kaikki mitä oli tänne tulon jälkeen tapahtunut, ahdisti ihan helvetisti, enkä nähnyt niistä pois pääsyä. Tunsin olevani loukossa.

 Huoneeseen päästyäni tyhjensin repun sisällön pöydälle löytäen repun pohjalta sen joka oli kolahtanut lattialle repun heittäessäni. Koulun tabletti oli onneksi ehjä. Laitoin sen takaisin reppuun ja laskin repun takaisin lattialle.

Päivä oli ollut pitkä.

Tiesin että pitäisi varmaan alkaa hiljalleen opettelemaan pukemaan kylpyhuonetiloissa, mutta kesäasuntolassa kun ei ollut muita. Pystyin ihan hyvin vielä kävelemään pelkkä pyyhe ympärilläni.

 Samalla kun puin päälle toiset vaatteet jotka olivat olleet Giselle luona, en voinut olla huomaamatta toista kirjaa joka oli auennut reppua tyhjentäessäni.

Tiesin jo katsomattakin mikä kirja se oli. Samassa Giselle käheät sanat kaikui korvissani.

   ”-Sekä siitä toisesta, tutustu kirjan toiseen osioon.”

 Vaikka aivoni kielsi suoraa huutoa olla nostamatta kirjaa, huomasin piteleväni sitä kädessäni. No kun kerta otin sen jo käteeni..

Selasin kirjan kohtaan jossa luki toinen kirja.

Vaihdoin sivua jossa oli toisen osion sisältö. Toinen kirja, miehille: Kuinka hiot taitosi täydelliseksi.

 Viskasin kirjan vihaisesti päin seinään josta se painovoiman saattelemana mätkähti kova äänisesti lattialle jääden jostain epämääräisestä kohtaa auki.

Viha sisälläni oli niin korkealla että minun teki todella vaikeaa olla hajottamatta koko huonetta Jaredin oppeja käyttäen.

 Huomioni kiukusta silti laski, sillä samassa käytävältä alkoi kuulua kova äänistä puhetta joka kaikui pitkin käytäviä.

Koulu virallisesti ei alkaisi vielä puoleentoista kuukauteen joten se voisi tarkoittaa vain yhtä-

    ”Älkää jättäkö! En olisi tiellä! En häiritsisi! Voin vaikka mennä täti Estherille, mutta älkää tuoko minua tänne!”

Tytön ääni oli yhtä kauhua täynnä, sen pystyi kuulemaan tämän äänestä hyvin selvästi.

   ”Esther-tädillä on muita menoja, ei ole muuta paikka Allison, älä ole noin lapsellinen! Olet seitsemäntoista, hyvänen aika!”

Puhuja taisi olla tämän Allisonin äiti.

   ”Voin tulla mukaanne! ISKÄ?!”

   ”Ei Allison, matka on työmatka, eikä meillä ole aikaa vahtia ja pitää seuraa. Täällä olet turvassa, voit samalla korottaa viime vuotisia numeroitasi ja kuka ties, vaikka vähän.. urheillakin.”

   ”En jää tänne! Minä-minä vaikka karkaan!”

Tytön puheista ei olisi uskonut oven takaa kuunnellessani että olimme saman ikäisiä.

 Tiesin että tämä Allisoniksi kutsuttu tyttö olisi vanhempiensa kanssa vielä käytävässä, katsoin kelloa, kiva. Jos en kohta menisi, en saisi ruokaa ruokalasta ollenkaan.

   ”Älä ole naurettava Allison! No niin, anan halaus äidillesi ja minulle.”

Päätin ottaa riskin ja mennä siitä huolimatta ovesta.

 Astuin huoneesta käytävälle. Toisin kuin olin luullut, tämä Allisoniksi kutsuttu seisoikin yksin. Tämä katsoi ulko-ovelle joka kolahti samassa kun olin laittanut oveni äänettömästi kiinni.

 Katsahdin tätä. Allisoniksi kutsutulla ikäiselläni isokokoisella tytöllä hytkyi hartiat. Perkele! Tämä itki.

Kävellessäni lähemmäs tämä taisi vaistota, ettei ollut yksin.

 Hän kääntyi niin nopeasti ympäri että otin askeleen taaksepäin yllätyksestä. Tämän itkun kostuttamat posket lehahtivat punaisiksi. Samalla kun tämä pyyhki poskiaan, hän suorastaan juoksi takanaan olevalle asuntolan ovelle, aukaisi ja paukautti sen kiinni.

 Pudistin päätäni oven ohittaessani, no sentään joku tuntee suunnilleen samoin kuin minä. Ei olisi halunnut olla täällä, mutta pakon sanelemana joutuisi silti siellä olemaan.

** **

 Viikot menivät eteenpäin, niin ettei perässä meinannut pysyä, mutta jotenkin olin alkanut saamaan muita kuulemma kiinni.

Olisi enää viikko kuin virallinen koulu alkaisi, koulussa oli täysi tohina työmiehillä päällä kun nämä yrittivät korjata paikkoja ja maalata käytävän seiniä uuteen maaliin. Hiljalleen olivat myös koulun oppilaat palaamassa kesälomiltaan.

Se päivä ei ollut poikkeus mutta kiitos Gisellen ”opetusten”, tappelin juuri sillä hetkellä keittiön henkilökunnan kanssa, etten huomannut ikäistäni kolmikkoa.

   ”Mutta minulla oli lautanen edessäni vielä kesken! En voi sille mitään jos opettaja pitää opetustaan niin pitkään että pääsen hitusen myöhemmin syömään, ei se silti oikeuta teitä ottamaan lautasta suoraan edestäni kesken!”

   ”Herra Quint, tiedän kyllä että opettajat ovat välillä sellaisia, mutta ruokailuajat ovat ruokailuajat ja meillä on muitakin tehtäviä, niin ettemme voi yhden oppilaan takia venyttää aikoja miten itse haluatte, olemme keskustelleet tästä ennenkin, eikä tilanne ole muuttunut siitä.”

   ”Martin, katso! Uusi tulokas!”

 Ennen kuin huomasinkaan, kolmikko oli piirittänyt minut niin että keittiötyöntekijä livisti paikalta.

   ”Hei! Nimeni on Jane, tämä ruskea hiuksinen on Martin ja tuo punapää on Glive, taidat olla uusi?”

Katsoin Janeen päin samalla kun pojat katsoivat minua arvioiden.

   ”Olen Devon.”

    ”Oletko ollut kesäkoulussa? Se tarkoittaa että tulet luokallemme!”

    ”Jane, et voi olla varma siitä.”

Martin oli kääntynyt Janen suuntaan moittien tätä arvuutteluistaan.

   ”No jos olette G-luokalla, niin sitten ollaan samalla.”

Katseeni kohdistui Gliven takana seisoneeseen Allisoniin joka oli jähmettynyt jäykäksi patsaaksi kuultuaan kolmikon äänet.

Kolmikko kääntyi katsomaan katseeni suuntaan samalla naurahtaen.

   ”Ai iso Alli on jo tullut? Et kai ole joutunu olemaan ton kanssa paljoa tekemisissä? Usko meitä, tuut meidän jengiin, Ziva pitää siitä huolen ettei toi tuu lähelles.”

   ”Ziva?”

   ”Jep, näät sitten.”

Kolmikko naureskeli samalla kun Jane tarttui käsivarrestani vetäen minua suuntaan jonne Martin ja Glive olivat menossa. Ehkä koulu ei ehkä sittenkään ollut niin paha jos oikeasti saisin nyt seuraakin.

Toivottavasti ei ollut liikaa nieltävää osassa.. Tätä oli kyllä mielenkiintoista kirjoittaa.. En vieläkään osaa oikein tuoda Devonin luonnetta esille omasta mielestäni.. Mutta jos se avautuu teille niin olen jotenkin sitten onnistunut.. toivottavasti.

Joillekin tuo viimeinen nimi saattaa olla tuttu (ainakin hahmon tekijälle.. ;) <3 Kiitos hänelle hahmosta!)

Sama tekijä, eli thero on tehnyt myös Allisonin joten iso kiitos hänelle näistä kahdesta mahtavasta hahmosta!

Zivan tulette siis näkemään ensi osassa.. se mitä mieltä olette Allisonista niin kertokaahan.. toki tyttöhän ei paljoa saatu esille vielä mutta jotain kumminkin..

Niin ja anteeksi therolle että lihotin neitiä, mutta se oli välttämätön pahe.. näette kyllä miksi seuraavissa osissa..

Devon on siis aikamoisessa suossa mutta miten nyt tämän ”jengiin” pääseminen vaikuttaa jatkossa pojan oloon oppilaitoksessa, sen näette jatkossa.. toki spekulaatiot on aina mukavaa luettavaa joten antakaa vain niiden tulla.. :)

Toivottavasti tykkäsitte ja kommentit tervetulleita. <3

Osa 69- Lupaus

Sisäoppilaitoksessa:

 Miten katkeraksi ihminen saattoi tullakaan niin lyhyessä ajassa.

 Kesä ei edes ollut lopussa, kaikkea muuta kuin sitä ja vihasin jo tätä paikkaa.

 Olin kuukauden kerinyt olemaan täällä, hyvin pitkän kuukauden kun tuntui että matto olisi vedetty jalkojeni alta.

 Muistan kuinka olin ollut jännittynyt nähdessäni portit ensimmäistä kertaa, miettien Cameronia sekä kaikkea mitä olin Jaredin luona oppinut. Mutta silti sisälläni oli alkanut jylläämään toinenkin tunne, tunne että odotin opiskelua pitkän tauon jälkeen. En ollut saanut kuin perus opetuksen Jaredin luona joten kaipa se tunne oli ihan ymmärrettäväkin sillä hetkellä.

 Se kaikki tosin muuttui sen kuukauden jälkeen, koko maailma koki täydellisen ympyrän. Se vaivainen puhelin soitto muutti kaiken.

   ”Ai hei Toby, mitäs Ranskaan?”

   ”Devon-”

 Olin saman tien muuttanut ryhtiä, soittaja ei ollut Toby vaikka näytössä oli tämän nimi vilkkunutkin.

   ”Charlotte?”

En ollut aiemmin oikein pahemmin jutellut Charlotten kanssa sillä jostain syystä koin syyllisyyttä olemassa olostani. Olihan Jared ollut kahden naisen kanssa hyvin lyhyellä välillä, saaden nämä molemmat raskaaksi. Minun ei kuuluisi oikeastaan olla edes olemassa, joten olin vältellyt naista parhaani mukaan.

    ”Niin, anteeksi että häiritsen- e-en yhtään tiedä mitä kello on siellä. Toby ei kyennyt puhumaan joten-”

Charlotte selvästi nieleskeli itkua puhelimen toisessa päässä.

    ”Mitä on tapahtunut?!”

Ääneni oli käheä, oikeastaan pelkkä kuiskaus samalla kuin se oli jämäkkä vaatien tietää mikä oli saanut naisen äänen niin rikkinäiseksi.

   ”Isäsi- veljesi- he..”

 Tunsin kuinka väri pakeni kasvoiltani ja ilmeeni vääristyi tuskasta vaikka kukaan sitä ei ollut näkemässä.

   ”Kuolleet? Charlotte sano että he eivät-”

    ”Devon.. Klaani löysi talon. Poliisi löysi isäsi surmattuna ja veljesi Cameron, hän-”

Olin viimeeksi tuntenut huoneen pyörivän kun Jared oli piiskannut minua koko päivän ilman ruokaa, mutta nyt se tapahtui eikä nälkä ollut syyllinen.

Ennen kuin sain kysyttyä mitään, Charlotte jatkoi.

     ”Toby sai isältänne ääniviestin puhelimeen. Jared kertoi siinä että isänne ja Cameron olivat suunnitelleet huijata klaania sanomalla että Cameron on Toby ja että tämä on ainoa perillinen. Näiden oli tarkoitus puolustaa itseään jättäen yhden eloonjääneen klaanin jäsenen taloon kun he olisivat paenneet sieltä. Siten klaani olisi luullut että Cameron olisi Toby mutta jotain meni väärin ja.. Devon- klaanilla on veljesi.”

 Annoin puhelimen tipahtaa kädestäni samalla kun putosin itse polvilleni. Jalkani eivät vain enää pitäneet minua ylhäällä. Puhelu oli mitä ilmeisemmin katkennut puhelimen tipahtamisen johdosta mutta eipä minusta ollut enää edes puhujaksikaan.

 Jos käteni eivät olisi tärisseet niin pahasti, olisin nostanut ne kasvoilleni mutta en kyennyt liikkumaan. En kyennyt tekemään mitään elettä, Jared, isä.. kuollut. Cameron uhrautui vuokseni.

 Sitä tämä oli tarkoittanut sanoillaan lammella. Siksi tämä oli vannottanut minua pysymään täällä, turvassa vaikka mikä tulisi.

Tämä oli tiennyt että jos en olisi luvannut, olisin lähtenyt heidän- tässä tapauksessa hänen perään.

 Mutta Cameron tiesi, tämä tunsi minut ja tiesi että jos lupasin jotain, minä pitäisin lupaukseni.

Cameron oli uhrautunut vuokseni, joten oli minun tehtäväni pitää lupaukseni hänelle. Vaikka miten katkeralta ja pahalta se tuntuisikin. Tekisin sen hänen vuoksi!

*** ***

 Palasin muistelmissani siihen hetkeen, siihen huoneeseen jossa nyt olin. Kiukku sisälläni roihahti kun tuijotin kirjaani, mitään siitä kumminkaan oppimatta.

 Samassa kuulin tupakan käheyttämän, naisen lipertelyn takanani.

    ”Devon, aika lopettaa. Tule.”

Hymähdin kuuluvasti ennen kuin vastasin.

   ”Itse sanoit että en läpäise kesäkurssia, mikäli en tee sen eteen töitä.”

    ”Se oli vain nyt sellainen sanonta, joka sanotaan kaikille kesäoppilaille. Sinä kyllä tiedät että saat hyvän arvosanan. Tulehan nyt ja näytä mitä olet oppinut biologian tunneillani.”

Huokasin syvään samalla kun suljin kirjan ja nousin. Tuntui että sen yhden puhelin soiton, sen kohtalokkaan puhelinsoiton jälkeen, elämäni oli lähtenyt sellaiseen kierteeseen, etten tiennyt enää mikä oli oikein ja mikä väärin. Toisaalta, en enää edes välittänyt oliko mikäkin asia oikein, kunhan vain pitäisin veljelleni annetun lupaukseni ja pysyisin täällä siihen asti että täyttäisin kaksikymmentä.

Allikosta toiseen.. vai miten se sanonta meneekään?

Kuinka Devon on päätynyt moiseen tilanteeseen, selviää seuraavassa osassa kun avaamme hiljalleen tätä oppilaitoksen sisällä tapahtuvia tapahtumia.

Mitä nämä tapahtumat herättävät teissä? Spekulaatioita? Tunne roihahduksia? Vihaisia sanoja mihin suuntaan tarina on menossa? Kerrohan toki niistä!

Herkimmille tiedoksi että tulemme tässä sukupolvessa käsittelemään sellaisia tabun aiheita jotka saattavat aiheuttaa joillekin ahdistusta ja muita tunteita. Joten jos olet herkkä tai muuten aihealue jonne liikumme aiheuttaa muita tuntemuksia, suosittelen jättämään tämän sukupolven välistä.

Tämä nimittäin ei välttämättä sovellu ihan kaikille luettavaksi.

No niin.. varoituksen sanaset annettu loppuun..

Kommentit risuine ja ruusuineen tervetulleita.. Toivottavasti laatu on sellaista mitä sen itse koen olevan tällä hetkellä kuvien että tekstin osalta.. :P

Ai niin! HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! <3