lauantai 1. lokakuuta 2022

Osa 84- Talon ainoa

 Heipsistä jälleen, erittäin hyvää lauantaita! Näin rauhallisen tunteroisen aikana onkin hyvä julkaista seuraava osanen, joten pidemmittä puheitta. Lukuiloa!
 
Malecin saapuessa tämän ja Aidenin yhteiseen huoneeseen, Aiden oli jo valinnut hyllystään kirjan ja oli suuntaamassa huoneen mukavimmalle tuolille istumaan.
   "Toivottavasti olet tyytyväinen itseesi-"

Aiden vilkaisi veljeään kohottaen kulmaansa.
   "Miten niin?"
   "Siten niin, että sait ei-sanallasi siskomme itkemään. Rosie juoksi itkien huoneeseensa eikä avaa ovea vaikka pyydän."
Aiden nielaisi ja tunsi piston rinnassaan. Tämän suu vetäytyi yhdeksi viivaksi.
*Perse!*
Malec oli ajatuksissaan tyytyväinen, nähden kuinka uutinen kalvoi veljensä mieltä, toki eihän sisko niin ollut tehnyt mutta Aidenin ei sitä tarvinnut tietää. Asia eteni juuri, kuten hän toivoikin. Yhtä asiaa lukuuottamatta. Nimittäin sitä että huoneen mukavin tuoli sattui olemaan hänen omilla rahoilla hankkimansa elokuvastudion tuoli! 
   "Uskallakkin!"

Aiden oli nopeampi liikkeissään ja tämän istuutuessa tuolille, Malec oli juossut viimeiset askeleet ja nyt huusi täyttä kurkkua veljelleen nousemaan tuolista.
   "Se on persettäsi arvokkaampi tuoli! Tajuatko kuka siinä on ennen sinua istunut!?"
   "En, enkä välitä. Tää on mukavin tuoli tässä huoneessa."
   "Siinä on istunut Margaret Hembrey, senkin aivoton älykääpiö! Ylös!"

Aiden ei tehnyt elettäkään poistua tuolista. Tietäen lyövänsä lisää bensaa liekkeihin tämä vain tuijotti lasittuneella katseella Malecia päästä varpaisiin.
   "Voitko mennä? Haluaisin lukea rauhassa."
   "Ja minähän en mene minnekkään! Olet mun puolella huonetta! Rajat muistako!?"

   "Ja missä on rajat siinä, että saan huomata että vaatelipastoni on pistetty alusvaatteita myöten uusiksi sillä aikaa, kun olen Barryn kanssa potkimassa palloa?"
Malec katsoi Aidenia, tämä oli osittain oikeassa. Mutta se oli tapahtunut edellisenä vuonna. Sen sijaan hän vaihtoi taktiikkaa. Syyn siihen millä tiesi veljen muuttavan mielensä bileiden suhteen.
   "Mitä Barrylle kuuluu? Joko tän murtuma on parantunut?"
   "Ja mitähän se sulle kuuluu?
Aidenin äänessä kajastui epäilys.
   "No sitä vaan että neljän viikon pakko levon jälkeen, varmaan kotibileet vois olla ihan mukavaa vaihtelua..."

Aiden mulkaisi Malecia vihaisesti, olisihan se pitänyt arvata.
   "Tiedän mitä yrität, ei onnistu. Sitä paitsi... Barry ei tykkää jätkistä."
Väite oli kylläkin vain osittain totta.
   "Tiedätkö mitä... Jos nyt suostut näihin pienimuotoisiin bileisiin, niin annan sun istua siinä tuolilla ilman mitään murinoita kokonaisen- puoli vuotta."

   "No ohhoh! Luulin että tää tuoli on sulle elämääsikin kalliimpi."
Malec nieleskeli ja toisti päässään. Uhrauksia, uhrauksia oli tehtävä. Silti sanat lipsahtivat hänen suusta.
   "No mitäpä luulet?! Se on Margaretin! Se on yhden maamme parhaimman naisnäyttelijän istuma tuoli! huoh... No, mitä sanot? Saat kutsua Barryn jos haluat."
Aiden oli hetken hiljaa. Barry oli kyllä nurissut ja murissut hänelle siitä kun oli joutunut olemaan kotona neljän viikonajan liikkumatta ja seurustelematta kenenenkään kanssa.
   "Äh, voitit."
 
** **
Kuukausi eteenpäin.

Oli torstai-ilta. Olimme lopettaneet siltä iltaa aiemmin treenaamisen, koska puhelin oli soinut itsepintaisesti. Asiakkaan soitto siihen aikaan illasta tiesi vain yhtä asiaa. Joten Aiden, Malec ja Rosie olivat käyneet nopeasti suihkussa ja menneet ylinpään kerrokseen talossa, jossa oli hupihuone. 

      "Soitto saattoi merkitä tähän aikaan vain yhtä asiaa!"
Malecin intoilu sai Rosien sihahtamaan tälle.
   "Shh! Iskä saattaa kuulla sut!"
Aiden yritti etsiä oikeaa lyönti kulmaa pallolle, kuunnellen samalla Malecin ja Rosien välistä keskustelua.
   "Voisitteko olla molemmat hiljaa ku yritän lyödä palloa?"

   "Ei me Aiden tänne tultu oikeasti pelaamaan, vaan juttelemaan bileistä."
Aiden vilkaisi hetkellisesti Malecia, jonka jälkeen siirsi katseensa takaisin palloon. Malec tuijotti Rosieta joka taas katsoi Aidenia.
   "Kadun sitä hetkeä kun suostuin koko paskaan."
   "Shh, iskä tulee!"

   "Täällähän te! Huutelin pitkin taloa teitä. Anteeksi että minun piti siirtyä omaan huoneeseen. Tiedätte varmaan miksi. Asiakas soitti."
Malec katseli jalkoihinsa muka pettyneen oloisena keskeytyksestä, mikä sai Aidenin toivomaan että tämän hämäys ei onnistuisi.
   "Kaikki hyvin?"

   "Mmm? Joo, mietin vaan et et kai joudu lähtemään taas reissuun?"
Katsoin Aidenia joka juuri sillä hetkellä löy pallon pussiin. Tuntui väärältä jättää lapsia niin useasti kolmistaan. Omasta lapsuudesta muistaen oman äidin poissaolot, niin en tahtonut luoda sitä samaa jatkumoa omilleni.

   "Olen korkeintaan pari päivää poissa. Mutta tulen heti kun pystyn. Jos tulee jotain, niin aina voitte soittaa ja naapurit ovat kotona. Soitin heille jo, ja heille sopi se, että jos teille tulee tarve saada aikuista käsiin, niin menette Grimmeille soittamaan ovikelloa."
   "Okei..."

Katsoin lapsia vuorotellen. Jokin oli vinossa, vaistosin sen.
   "Pärjäättekö varmasti? Ruokaa on kaapissa, mutta tässä on teille rahaa lisäksi. Ruokaan Malec, ei vaatteisiin!"
   "Selvä! Ei sitä tapahtunut kun yhdesti ja jos et luota muhun niin anna rahat Aidenille! Sehän on se joka meistä yleensä käy ruokakaupassa kun olet matkoilla."

Käännyin rahojen kanssa Aideniin päin, joka katseli Rosieta erikoinen ilme kasvoilla.
   "Aiden? Kaikki hyvin?"
   "Mmm? Joo- taisin vain just hävitä Rosielle."
Rosien hartiat rentoutuivat ja tämä virnisti tyytyväisyyttä. Oli hauska nähdä miten näiden välillä vieläkin välillä vallitsi kilpailuhenkisyys.
   "Jaa, no parempaa onnea ensi kerralla. Noh- Joudun lähtemään aikaisin, joten laittakaa herätykset soimaan ja menkää kouluun ajoissa. En halua ilmoituksia että olette myöhästyneet tai lintsanneet. Tulen sitten sunnuntai illasta kotiin." 

** **

Lauantai aamuna Aidenin laskeutuessa alakertaan keittiöön, Rosie oli tabletilla selaten jotain ja Malec yritti korjata kärähtänyttä tietokonettaan.
   "Kai tajuat että se on entinen? Sehän jo savuaakin Malec."
   "En- Anna- Periksi! Perhana!"
Rosie hengähti kuuluvasti.

Mitään ei ollut lentänyt Malecilta tätä päin joten se saattoi vain johtua jostain mitä luki tabletistaan.
   "Mitä?!"
Aiden katsoi kauhistuneena siskoaan. Mitä ihmettä tämä oli juuri lukenut.
   "Malec, kaikki on hyväksyneet kutsun!"
Aidenin sydän jätti yhden lyönnin välistä.
   "Monta Rosie?!"
Rosie kohotti katseensa Aideniin, jolloin Malec katsoi taas Rosieta yrittäen löytää katsekontaktia, sanoen sanattomasti olla kertomatta määrää Aidenille.
   "Älä nyt saa hepulia Aiden-"
   "ROSIE, montako?!" 

** ** **
 

Kotibileet olivat virallisesti vasta alkamassa. Rosie oli lopulta kertonut että bileisiin olisi illan aikana tulossa yli viisikymmentä koulun oppilasta ja Aidenin kaverina oli vain yksi. Barry, joka oli erittäin sosiaalista tapausta. 
Talon sisätiloissa oli jo parisenkymmentä ihmistä ja parvekkeella noin kymmenen, jos laski baarimikon mukaan. Joka sattui olemaan Jackin isoveli. Osa parvekkeella olevista vieraista nojaili kaidetta vasten jutellen alapuolella olevien kanssa. Ihmisiä tuli ja meni kuka minnekin päin taloa.
Aidenin rintaa puristi.

   "Kirja Aiden? Oikeasti?"
Aiden kohtautti ahdistuneena olkiaan.
   "Miksi ei, tiedän että katoat jonnekkin päin taloa seurustelemaan ihmisten kanssa. Varsinkin kun et ole nähnyt ketään neljään viikkoon. Jään siinä vaiheessa ihan yksin tänne."
Barry naurahti, mutta naurahdus ei ollut mitenkään pahansuopa.
   "Oot kyllä oikeassa."

   "En vaan käsitä sinua Aiden. Olet koulun suosituimpia poikia. Voisit saada tytön kun tytön ja silti et tartu tarjouksiin. Nytkin talo on täynnä... Ettet sittenkin olis ku veljes?"
Aiden oli siitä iloinen että hän ja Barry pystyi heittelemään toisilleen mitä vain, toisen siitä loukkaantumatta.
   "Usko mua kun sanon että tykkään kyllä tytöistä. En vaan ole kiinnostunut ihan kenestä tahansa, niinkuin sinä."
   "Niinpä niin. Voit olla oikeassa... Varsinkin nyt ku on ollut neljä viikkoa pakko lepoa, yhtä kidutusta."
Barry oli hetken hiljaa vilkuillen ympärilleen kunnes jatkoi.
   "Millos muuten sun siskosta on kuoriutunut noin nätti perhonen?"

   "Miten niin?!"
Barry kohotti hetkellisesti käsiään mutta laski ne samalla kun alkoi rauhoittelemaan ystäväänsä.
   "Älähän ny muutu puolustelevaksi isoveljeksi mun kanssa, kunhan vain kysyin! Ootko koskaan kattonut miten kaunis Rosie on?"

Aiden käänsi katseensa Rosien suuntaan samalla kun tunsi pulssinsa kiihtyvän.
   "E-enpä kai ole..."
   "Siis ei tän kaveritkaan mitään hullumpia ole, mut Rosie. Wou mikä ilmestys!"
Aiden kääntyi Barryn suuntaan ärtyneenä.
   "HEI! Puhut mun siskosta nyt!"

Barry nosti nauraen kätensä uudelleen, mutta tällä kertaa luovutuksen merkiksi. Samalla kun tämä jatkoi Aidenin härnäystä, kaksikko ei kuullut tyttöjen keskusteluita musiikin pauhatessa taustalla.
   "Siis iik! Olin ihan varma että Aiden kattoi mua Iris just äsken!"
   "Siis eikä!? Oikeasti?"
   "Älä kato sinne päin!"
   "Lizie! Aiden on mun veli!"
Lizie katsoi närkästyneenä Rosieta, joka oli vielä hetkeä aiemmin jutellut Jackin ja Malecin kanssa.
   "Älä ole noin itsekäs Rosie. Vaikka Aiden on sun veli, niin kyllä sekin saa elää omaa elämäänsä!"

   "Tiesitkö muuten et Lizie kattelee sua sillä silmällä?"
Aidenista Barryn kommentti aiheutti outoa epämukavuutta. Ei tämä Liziestä ollut kiinnostunut.
   "Ai. niinkö? No kattelkoot. Mut sinuna pitäisin varani. Malec taitaa olla susta kiinnostunut."

   "Et ole tosissas."
Aiden nyökäytti myöntävästi, tietäen että Barry oli biseksuali, eikä se häntä haitannut. Barry oli ollut aina hänen ystävänsä. Barryn ilme muuttui hiukan hämmentyneeksi.
   "Mut Malec on niin..."
   "Irstas?"

Aidenin kommentti veljestään sai Barryn nauramaan, mutta samalla kyselemään kasvoilla olevasta ruven ja mustelman sekamelskasta.
   "Et halua tietää."
Iris ja Lizie oli mennyt Rosiesta kauemmaksi, jossa nyt katselivat haltioituneina Aidenia että Barrya.
   "No se on tehnyt ilmeisemmin sinut vieläkin haluttavammaksi."
Aidenia turhautti ystävänsä kommentit josta he alkoivat väittelemään. Malec sen sijaan keskittyi juttelemaan Jackin kanssa siitä että saisivat tämän veljen hakemaan lisää juotavaa.
   "Mitä haluaist Rosie? Saisimmeko Aidenilta lisää rahaa juomiin? Kaikkihan ei vielä ole tulleet. Juomien pitää riittää iltaan asti."

Rosie ei kyennyt miettimään Malecin murheita miettiessään Lizien kommenttia. Totta se nimittäin oli. Hän oli Aidenin ja Malecin sisko. Pikkusisko.
Joten miten hän voisi estää jos Aiden löytäisi tyttöystävän hänen omista kavereistaan. Malecista kun ei tarvinnut pahemmin miettiä asiaa, tämä kun mielummin lyöttäytyi poikien kanssa. Asia silti vaivasi Rosieta.
Miettimättä enempää hän käveli päättäväisesti Jackin veljen eteen pyytäen tätä tekemään jotain makeaa mutta hyvin alkoholipitoista juotavaa.

Päivä venyi illaksi ja juomapulloja, avattuja ja aukaisemattomia alkoi olemaan joka puolella. Väkeä tuli, jopa yli sen mitä Malec ja Rosie olivat pyytäneet. Suurin osa porukasta oli siirtynyt uima-altaalle pitämään uima-allasbileitä.
Malec oli kiertänyt ja etsinyt talon kerroksista kuumeisesti veljeään.
   "Aiden!"

   "Et voi olla tosissas!"
Malec oli laskeutunut yläkerrasta ja löysi Aidenin lopulta keittiönpöydän äärestä.
   "Olen ettiny sua viimeiset puoli tuntia!"
   "No nyt löysit, mitä asiaa?" 
Aiden oli kuullut veljensä huudot mutta vältellyt tätä viimeiseen asti.

   "Miten on mahdollista että niin suosittu jätkä ku sinä, voit tehdä kauden parhaimmista bileistä näin äärettömän masentavan tylsät? Siis läksyjä?!"
Aiden ei edes nostanut katsettaan Maleciin.
   "Oliko sulla jotain asiaakin?"

Malecin muistaessa syyn miksi oli veljeään etsinyt, Aidenin muistuttaessa asiasta, Malec vakavoitui.
   "Rosie on juonut itsensä änkyrä känniin. Lopeta mitä olit tekemässä ja mene laittamaan hänet nukkumaan."
   "Ja sen sijan että olisit ite laittanut Rosien sinne niin etit mut koska-?"
   "Koska Rosie saa raivarit jos yritän, se haluaa sut."
   "Aha- no katellaan."

   "Meen nyt kattomaan ettei noi idiootit hukuta itseään tai muita tuolla altaalla. Pliis, hoida Rosie ennen ku Jack taas äkkää hänet tuolta ylhäältä."
Aiden laski kynänsä pöydälle syvään huokaisten. Sen siitä sai kun oli ainoa talossa oleva selväpäinen.

   "K-kjyllä MÄ pjärjään! Ei mua tarvitshe auttaa."
   "Niinpä niin, varmasti pärjäät siskoseni, tulehan nyt. Nämä rappuset ois seuraavaksi edessä."
Aiden oli iloinen että oli kerryttänyt lisää lihasmassaa isän treeneissä, sillä känninen Rosie ja tämän horjuminen vaati todella paljon työtä. Onneksi Rosiella oli vyö housuissa josta sai otettua otteen, mutta Aidenin asento meni todella epämukavaksi.

   "Oot mulle rhakas Aiden, tiedä se- Oot niin ihana! Niin kaikki sanoo."
   "Jep, jep. Tulehan nyt sisko. Katso mihin laitat jalan."
   "Mut ku oot. Oot niin-"
   "Jep, samoin- puuh- tulehan..."

Aiden horjahti askeleita taaksepäin kun Rosien askel otti taaksepäin tämän yrittäen keskittyä tuleviin portaisiin.
   "Katsohan Rosie, enää nuo portaat ja huonees ovi tulee heti kulman takaa. Mennääs nyt yksi askel kerrallaan."
Rosie muuttui hyvin hiljaiseksi mutta totteli mitä Aiden antoi ohjeita.

Aiden huokaisi helpotuksesta kun he lopulta pääsivät Rosien huoneeseen. Aiden avasi Rosien sängyn petauksen ja kääntyi.
   "Mitä nyt?"
Rosie ei katsonut Aidenia, tällä oli kyyneleitä silmäkulmassa ja huojuen yritti pysyä pystyssä.
   "Älä sano että et saa vaihdettua ite vaatteita!?!"
Aidenin kurkkua kuristi, se vielä tästä puuttuisi!

   "E-en ole niin avuton! M-minä vain..."
   "No mitä sitten? Sano vaan. Ainahan me ollaan voitu puhua."
   "No niinpä! Nyt et shanonut."
Aiden katsoi siskoaan hölmistyneenä. Mitä tämä tarkoitti sanoillaan?
   "Sanoin että olet rakas, tiedäthän sinä sen? Tiedäthän Aiden?"
   "Tiedänhän minä, kuin myös sinä olet minulle rakas pikkusisko."

Rosie käänsi jälleen päänsä samalla kuiskaten.
   "Tää on epäreilua-"
Aiden ei ollut kuullut mitä Rosie oli sanonut.
   "Mitä sanoit?"
   "Tää on epäreilua!"

Aiden tunsi että ei voisi olla enää Rosien huoneessa, kun tämä oli niin humalassa.
   "Yritähän nyt nukkua alkoholi verestäs pois. Hyvää yötä Rosie."
   "Aiden! Älä mene! Minä-"
   "Hyvää yötä Rosie. Lukitse ovi mentyäni."

   "Vihaan sua!"
Aiden katsoi humalaista siskoaan olkansa takaa, jolloin sai vain tyynyn naamalleen jonka Rosie viskasi häntä päin.
Hitaasti oven laittaen kiinni, Rosien nyyhkytys vaimeni muiden talon äänien sekaan.

Vasta kun Aiden pääsi kuuloetäisyyden päähän, hän pysähtyi. Katsoen maisemaa joka piirtyi selvänä ikkunasta, hän jäi tuijottamaan näkymää. Kaupunki kuhisi jopa yöllä elämää, taivaan ollessa täysin kirkas.
Vasta kun suurin osa juhlien äänistä olivat menneet jälleen ulkotiloihin, Aiden antoi itsensä puhaltaa ilmat keuhkoista kuuluvasti ulos.

Missä olivat ne rennot tyynysota hetket tai ne kerrat kun Aiden pystyi istumaan tunti kaupalla Rosien huoneen lattialla, jutellen tämän kanssa samalla kun jompi kumpi piirsi toisesta muotokuvia? Mitä ihmettä oli oikein tapahtunut heille? 
Tuntui kuin siitä olisi ollut ikuisuus, vaikka edellisestä kerrasta oli vain puoli vuotta.

Aiden sulki silmänsä tietäen omalta osalta miksi ne olivat vain kultaisia muistoja. Hän tiesi että ne tulisi olemaan muistoja, joita varjelisi ja arvostaisi vielä. Ehkä vielä jotain päivänä hän pystyisi juttelemaan Rosien kanssa normaalisti. 
Sitten kun Rosie löytäisi jonkun ja Aidenin omat sairaat tunteet loppuisivat.
Hymyillen Aiden suunnisti isänsä makuuhuoneeseen sulkien oven ja laittaen oven lukkoon. Siellä hän olisi tämän yön turvassa. Hoitakoon Malec bileiden loppuajan. 
Nyt oli hänellä oikeus luopua bileiden vastuuhenkilönä olosta ja ajatella vain suihkua sekä isänsä leveää sänkyä.





Näin siinä sitten kävi. Aiden myöntyi bileisiin ja sitä myöten pääsimme hiukan kolmikkoon entisestään tutuiksi. Miten bileet päättyvät ja mitä "sairaita tunteita" Aiden salailee... Vain seuraamalla tarinaa palaset loksahtelee ja tulette tietämään vastauksen kysymyksiin.
Spekulaatiot että kommentit tervetulleita! :)
 
-Phoenix
 
 


 

lauantai 24. syyskuuta 2022

Osa 83- Yritän olla sitä mitä haluat minun olevan

 Onpas vaikea taas keksiä osille otsikkoa/nimeä. Olkoon tuo "työnimi" sitten osan nimenä, tuollaisena se on ollut siitä lähtien kun sen sain kirjoitettua joten päästän teidät alkulöpinöistäni ja lukuiloa!
 
Miten vuodet saattoikin mennä niin nopeasti?
Perheenä meillä oli ylämäkiä että alamäkiä. Yritin tasapainoilla perheenisänä, tukijana, opettajana että oman polun kulkijana. En ollut palkannut ketään Nanan tilalle vaan järjestänyt työni niin että vasta vuosi takaperin olin alkanut ottamaan jälleen töitä jotka veivät minut jopa öiksi pois kotoa. Nanan menetys oli ollut suuri järkytys meille kaikille mutta olimme hitaasti toipuneet siitä.
Silti tuli hetkiä kun olisin toivonut Nanan tukea ja sanoja että asioilla oli tapana järjestyä. 

Se päivä oli juuri sellainen päivä kun Nanan sanoja olisi kaivattu! 
Malec seisoi toinen käsi taskussa, peukaloa kankaaseen naputellen kun toinen käsi oli nyrkissä vihaisena.
" Kerro totuus Aiden, pakkohan sun on-"
"Ole hiljaa Malec-"
"Pakkohan sun on jotain sa-"
"Shh pojat, iskä tulee."

   "Joko olet valmis puhumaan Aiden?"
 Aiden ei nostanut katsettaan vaan piteli päätään käsiensä varassa.
 "Ei ole mitään puhuttavaa!"
"No et sinä syyttä suotta ole tuossa kunnossa ja tuossa asennossa, vältellen katsomasta minua. Kerro kuka se oli!"
Henkäisin syvään, minun ei ollut tarkoitus tulistua. Miten olisinkin kaivannut nyt Nanan rauhoittavia sanoja! Tämä olisi saanut totuuden pojasta alle viidessä minuutissa.

   "Rosie? Osaatko sinä kertoa mitään vai vieläkö vaikenet kuten veljesi?"
Rosie pudisti päätään kostunein silmin. Jotain koulussa oli tapahtunut, mutta nämä eivät suostuneet puhumaan. En suoranaisesti katsonut kehenkään, pidätin kiukkuani, huonolla menestyksellä.

   "Tämä on vakava asia! Jos ette suostu kertomaan mitä koulussa tapahtui, niin minun on pakko olla koulun kaikkiin tahoihin yhteydessä, rehtorista alkaen! Sitä haluat Aiden?"
   "Ihan sama."
   "Selvä!"

Menin portaat ylös ehkä liian äänekkäästi mutta ainakin nuoret näkivät että olin vihainen. Olin vihainen koululle etteivät nämä ollut minuun yhteydessä, pakkohan heidän oli ollut huomata asia ellei se ollut tapahtunut koulun lopussa. Olin vihainen siitä että Aiden ei puhunut minulle sekä siitä että Rosie sekä Malec suojelivat Aidenia kertomatta mitä oikein oli tapahtunut!

   "Toivottavasti oot nyt tyytyväinen! Isä soittaa kouluun!" 
Puhuja oli Rosie joka nousi tuolilta. Aiden nousi tämän perässä, katsoen Rosieta kylmästi.
  "Entä sit? Ei ne osaa kertoa mitään. Kukaan ei nähnyt mitään..."
Rosie kääntyi katsomaan Malecia ja Aidenia vuorotellen hengittäen kiivaasti.

Rosie selvästi odotti Aidenilta sellaista vastausta jonka halusi kuulla, vastausta että Aiden kertoisi mitä koululla oli tapahtunut.
   "Mitä ne vois kertoa? Ei yhtään mitään!"
   "No mitä hittoa sit tapahtui? Kuka sen teki ja miksi?"
Malecin äänessä oli samaa vaativaa ääntä, joka oli kuulunut hetkeä aiemmin heidän isän äänessä.

Rosien ääni oli värisevä ja hiljainen.
   "Jos et sinä Aiden kerro niin minä kerron. Ei salaisuuksia, muistatko?"
   "ET kerro mitään! Kuuletko!"
Aidenin ääni oli yleensä hyvin hillitty, mutta sillä hetkellä tämän äänessä kuului voimakas vaatimus siskoaan olemaan hiljaa.

Malec tuijotti Aidenia ja Rosieta vuorotellen.
   "Mitä hittoa siellä tapahtui? Kuka ton teki sulle?!"
   "Anna jo olla Malec!"
   "En anna Aiden! Oot koulun suosituimpia poikia ja silti joku kävi suhun käsiksi!"

Malec huokaisi luovutuksen merkiksi.
   "Saan vielä sen selville kuka ton teki! En käsitä miten voit olla suosittu kun oot tollainen nössö!"
Malec lähti kävelemään taka-ovea kohti, kun Rosie lähti keittiön suuntaan samalla osittain päätä kääntyen Aidenia päin.
   "En pitä tästä salailusta... mutta kiitos."
Aiden huokaisi. Tämä oli vain kahden syyn takia joutunut mukeloiduksi. Koulun gansteri Trevor Montgomery oli yrittänyt hipelöidä Rosieta ja Aidenin puuttuessa tähän asiaan, oli Trevor päättänyt ottaa Aidenista erimerkin mitä tapahtui henkilölle joka puuttui Trevorin asioihin. Niin ja se että Aidenin veli, Malec oli homoseksuaali, häpeämättä asiaa. 
Yleensä Aiden oli ylpeä Malecin rohkeudesta mutta nyt hellänä tuntuva kylki ja posken tuoma kipu joka kerta kun Aiden liikutti kasvoja sai hänen toivomaan ettei veljensä tykkäisi samasta sukupuolesta vaan tykkäisi tytöistä kuten hän.

** ** **

Koulu oli ollut puhelun syystä järkyttyneitä ja pahoitelleet vuolaasti tapauksesta, että heidän koulussa oli päässyt sellaista tapahtumaan.
Koska tilanteelle ei ollut todistajia ja Aidenin vieläkin vaietessa asiasta, päätin että oli aika opettaa lapsille itsepuolustusta. Erityisesti Aidenille.
Ihmettelin suuresti että Aiden oli se, jolla oli mustasilmä. Olin pelännyt Malecin tulevan mustalla silmällä sen jälkeen kun tämä oli kertonut suuntautumisestaan, sekä siitä että ei peittelisi sitä maailmalle millään muotoa. Olin toki ylpeä Malecista että tällä oli sellainen rohkeus olla oma itsensä, mutta vanhemmat aina murehtivat lapsiensa puolesta ja tämä oli se jota olin pelännyt pojalle tapahtuvaksi. Joten oli suoranainen ihme että Aiden oli mustasilmäinen eikä Malec.

Koska pystyin keskittymään vain yhteen lapseen kerralla, päätin aloittaa Aidenista. Laitoin muut tekemään muilla laitteilla ensin ja vein Aidenin itsepuolustus takigin eteen. 
Pitäessäni pojalle vielä puhuttelua tämä näytti kauhistuneelta.
   "Itsepuolustus on sana jokaisessa merkityksessä itsepuolustusta. Mitä nyt opeissani opit, ne tulevat aina olemaan itsepuolustukseen, ymmärrätkö? Et ikinä saa ottaa ensimmäistä iskua! Oletko valmis kertomaan kuka tuon teki?"

Aidenin vaietessa tekijästä, näytin liikkeitä takigilla jotka luulin jo hävinneen muististani. Selvästi Jaredin opit olivat lihasmuistissani, sillä huomasin tekeväni kaikki liikkeet sen kummempaa ajattelua.
Aiden tuijotti liikkeitäni ja iskujani takigiin hämmentyneen oloisena kun miettien miten osasin niitä. Kuulin myös että takanani kolina puntilla Rosiesta sekä juoksumatossa  tullut Malecin juoksuaskeleet pysähtyivät.
   "Jessus!"

Puhuja oli ollut Malec, mutta seuraavan kysymyksen esitti Aiden.
 "Miten osaat tuota? En ole nähnyt sinun koskaan harjoittelevan tuollaista. Luulin tätä koriste-esineeksi."
   "Isoisäsi Jared opetti minua. Minun pitäisi myös puhua teille asiasta josta olemme myös aina välillä jutelleet... Tiedätte varmaan mistä?"

Rosie pysähtyi istumaan ottaen syviä henkäyksiä, kun Malec kääntyi jatkamaan kävelyään juoksumatolla silmiään pyöritellen.
   "Turhaan puhut asiasta iskä, Malec ei halua kuulla..."
   "Meidän täytyy, mitä todennäköisemmin merkki tulee Malec sinulle. Sinun täytyy varautua siihen!"
   "Entäs jos se tulee mulle?"
Käännyin Aideniin päin lempeästi hymyillen, samalla osoittaen leuanvetotankoa.

Poika meni mukisematta tangolle ja alkoi vetää leukoja.
   "Sitten se tulee Aiden sinulle ja sinä olet perheen perillinen."

Kävelin vuorotellen jokaisen luona katsomassa näiden työskentelyä ja opastaen näitä oikeiden liikkeiden teossa.
Mennessäni Rosien luokse en tiennyt aluksi mitä vastata tälle.
   "Mutta voihan se olla iskä että-äh- että, merkki ei tule kummallekkaan pojalle ja se tuleekin mulle."

"Se Rosie on hyvin epätodennäköistä. Katsos olen tutkinut historiaamme..."
Jätin lauseen roikkumaan, sillä totuus oli että olin tutkinut tosiaan historiaamme ja olin huomannut että merkki oli tullut aina nuorimmalle ja koska Rosie oli nuorin heistä, niin. Jääköön lause siis kesken.
   "Mutta voihan se silti hypätä tällä kertaa muhun."
   "Jatkahan nyt vain, hyvin menee."
En tiennyt mitä muuta vastata tälle. Kuinka voisin kertoa tytölle? Särkisin tämän sydämen. Olimme viimein saaneet elämän jollain tavalla raiteille Nanan menetyksen jälkeen. Miksi keinuttaa laivaa kun ei ollut pakko. Mitä lapset eivät tienneet, ei voinut heitä myöskään satuttaa ja halusin suojella Rosieta yhtä paljon kuin poikiakin Vaikka tyttö ei ollut minun omaa lihaa ja verta, hän oli kumminkin kasvanut tyttärenäni kaikki nämä vuodet.

Ilta laskeutui kaupungin ylle, tähtien loisteessa melkein pilvettömältä taivaalta.
Lähetin lapset suihkuun ja tekemään läksyjään. Ajatukset vielä kuntoiluhuoneen käydyssä keskustelussa en pystynyt tekemään töitä. Tuijotin vain keittiön ikkunasta ulos kaupungin valoja, jotka valaisivat myös taivasta.
Tiesin että olin itsekäs, mutta miten voisin särkeä tytön sydämmen kertomalla totuuden? Tällä tulisi taatusti miljoona lisäkysymystä, enkä voisi olla vastaamatta niihin. Joutuisin myös silloin kertomaan sen miten tämä sai alkunsa sekä sen kuinka tämän äiti ei halunnut tätä. Ei! En pystyisi siihen!
Annoin asian poistua mielestäni ja jatkoin lasten istepuolustus opettamista.
 
** **
Viikko eteenpäin.

   "Mikäs interventio tämä on? Luulin että sulla oli Rosie jotain asiaa?"
Rosie vilkaisi jännittyneenä Malecia, joka silmäili veljensä housuja arvioiden.
   "Pitää tehdä sulle joku päivä muodonmuutos, noi housut on viime vuoden muotia..."
   "Entäs sit? Ne on vihdoin hyvät päällä."

   "Olet Aiden veljenä rakas, mut mitä tulee muotiin niin oot täys vajakki. Anna kuule rakas veli mun hoitaa sun vaatepuoli."
   "Tääkö oli se tärkeä asia miks mut tänne pyydettiin? Jos oli niin taidan tästä mennä."
Malec katsoi veljeään vakavana.
   "Tiedätkö milloin isä lähtee taas reissuun?"
   "Miten minä sen ny voisin tietää?!"

Puhujaksi muuttui Rosie.
   "No ei mekään tiedetä, mutta aateltiin tässä Malecin kanssa et jos pidettäis kotibileet parin kaverin kanssa sit kun iskä lähtee reissuun... Ihan vaan pienimuotoiset."
Aiden sulki silmänsä eikä katsonut vähään aikaan kumpaakaan.
   "Vai niin..."

Lopulta tämä käänsi katseensa Rosieen.
   "Ja oot Rosie täysin mukana vai onko Malec painostanut sua jollain? Tiedät mitä aattelen kotibileistä."
Aidenin katse oli kylmän pureutuva jolloin Rosien olo muuttui tämän katseen alla vaikeaksi.
   "No, ei ole painostanut. Haluaisin kaiken sen iskän rääkin jälkeen pitää vähän hauskaa."

Malec katsoi hiljaa siskoaan, jolloin Rosie katsoi veljeään takaisin kun kertoen sanattomasti tälle jotain.
   "Malec arvasi että jos toisi tämän yksin sulle esille, oisit heti kieltäytynyt edes kuuntelemasta loppuun asti tätä."

Aiden katsoi ikkunasta ulos, ollen täysin hiljaa pitkän aikaa.
   "Sanoisit jotain Aiden-."
Puhuja oli Rosie, mutta toisin kuin Malec. Sisko ei katsonut Aideniin.
   "Ei."

Sen sanottuaan Aiden kääntyi lähteäkseen.
   "Aiden!"
Aiden kuuli kuinka Rosie ponkaisi tuolistaan ylös huutaen samalla hänen nimensä.

   "Emme voi ilman myöntymistäsi pitää bileitä. Kaikkien kolmen pitää olla tässä mukana. Olisit kiltti."
Aiden pysähtyi. Tämän sydän hakkasi villisti rinnassa kuullen siskonsa anelevan pyynnön.
Vaikka vaikeaa se oli, Aiden toisti kieltonsa.
   "Ei Rosie. Vihaan kotibileitä. Tiedät sen, te molemmat tiedätte."

Sen sanottuaan Aiden jatkoi huoneeseensa, jonka jakoi Malecin kanssa.
   "No, se siitä sitten... sinä ja ideasi että tämä myöntyisi mieluummin minun ehdottaessa sitä!"

   "No Aiden sentään kuunteli ehdotuksesi eikö? Jos minä olisin sitä ehdottanut, tämä olisi kieltäytynyt ennen kuin olisin päässyt edes lauseen loppuun."
   "Mitäs nyt sitten? Emme voi pitää bileitä täällä ja sanon suoraan Malec että minä tarvitsen jotain muutakin kuin koulua ja isän treenejä! Kaikki muut pitävät bileitä jo!"

Malec siristi silmiään miettivänä.
   "Peli ei ehkä ole vielä menetetty... Näitkö miten Alec pysähtyi kun anelit häntä muuttamaan mielensä?"
Rosie ei pysynyt kärryillä mitä veljensä yritti sanoa.
   "Mitä se sitten tarkoittaa?"
   "Sitä rakas pikkusisko että jätä asia minun hoidettavaksi. Saan Aidenin mielen muuttumaan."
Sen sanottuaan Malecin huulille nousi tyytyväinen hymy. Hän tiesi tarkalleen miten saisi Aidenin mielen muuttumaan.