Osa 80- Toimeksianto

Hyvää palmusunnuntaita. Tässä ollaan oltu harjoittelussa ja taisteltu tietokoneen avaamisen kanssa joten siksi tarinan osalta ollut hiljaiseloa. Joten pidemmittä puheitta, lukuiloa!

Päivät etenivät samalla painollaan. Kuljin nykyään Kileadin ja kaupungin välillä autolla mutta jätin auton aina kirjaston eteen josta kävelin loppumatkan. 

Kilead selvästi yritti nousta kartalle sillä nämä olivat alkaneet rakentamaan kerrostaloja sekä tienpäässä oli iso areenan kaltainen konserttitalo. Kylä oli alkanut tulemaan hyvin tutuksi mutta pyrin välttelemään ihmisiä sen kokoisessa kylässä. Ihmiset alkaisi muistamaan kasvoni ja sitä myöten varjostus kohteen lähettyvillä muuttuisi vaikeaksi.




Pidin välipäiviä, ihan sen takia että Nana saisi vapaapäiviä vietettyä mutta vaikeaa se oli tasapainoilla näiden kahden maailman välillä.

Mieleni teki olla kotona poikien kanssa, mutta samalla teki mieli löytää Stacy turvassa ja ehjänä. Jokainen päivä joka meni että en löytänyt naista, tarkoitti yhtä päivää enemmän riskinä siihen että en löytäisikään tätä ehjänä ja hengissä.




Olimme herra Ciriagon kanssa säännöllisesti sähköpostitse yhteydessä ja kerroin tutkinnan etenemisestä. Valitettavasti tämä alkoi olemaan tyytymätön toimintaani ja tuloksiin joita minulla ei ollut hänelle antaa.

Laskin pääni käsien varaan ja laskin kyynerpääni nojaamaan pöytää vasten. Mitä muutakaan voisin sanoa tälle? En ollut valehtelija joka seposti jotain positiivista valhetta kun näiden piti varautua myös siihen että tulos ei välttämättä ollut onnellinen jälleennäkeminen.




Paine herra Ciriagon uhkailtua viimeisessä viestissä vaihtaa etsivätoimistoa sai minut päättämään toimia seuraavan kerran kun se olisi mahdollista. Se tilaisuus tuli tosin paljon nopeammin mitä uskoinkaan.

**
Olin saanut selvitettyä sen verran että talo oli erään Mick Nickinsonin nimissä ja tällä oli vaimo Paula Nickinson. Mutta talossa asui näiden lisäksi heidän viisi lasta sekä kaksi muuta naista joiden nimiä en tiennyt sekä näiden lapset joita oli yhteensä kuusi. En käsittänyt miten niin iso porukka pystyi asumaan siinä yhdessä talossa, mutta ei ollut minun tehtävä arvostella. Se tosin oli tosi että Paula Nickinson sekä nämä kaksi muuta naista lähti talosta vain hyvin harvoin. Mick Nickinson lähti joka päivä töihin paikalliselle kuljetusfirmalle. Lapset poistuivat talosta kouluun.




Yleisesti ottaen olin huomannut että Mick Nickinson oli hyvin ärtyneen oloinen mies, joka kohdisti vihansa naisiin, karjuen näille pihalla mikäli nämä eivät hoitaneet hommiaan. Se aamu ei ollut poikkeus. 

 

Tämä paukautti ulko-oven jälkeensä kiinni, ensin karjuen naisten tulisi siivota sotku ennen hänen takaisin paluuta. Lapset olivat taasen toista maata. Näille tämä puheli iloisesti ja lähetti nämä koulubussiin ennen lähtöä oman työhönsä.




Sinä aamupäivänä tilaisuuteni tuli tutkia talon ympäristöä hiukan lähemmin sillä kaikki kolme naista lähtivät kiiruhtaen jonnekin heti kun Mickiä ei enää näkynyt lähistöllä.

Otin siis tilaisuudesta kiinni ja lähestyin taloa.




Talo vaikutti aivan normaalilta. En käsittänyt miten kykyni tunne oli niin voimakas talon lähellä mutta silti Stacystä ei ollut jälkeäkään.

Lähestyin taloa varovasti. Katselin oven suuntaan ja samalla ympärilleni. Tietäen että näiden naapurit olivat jo lähteneet kodeistaan, lähestyin taloa keksien samalla varasuunnitelman, jos joku talon asukkaista saapuisi etuajassa takaisin.




Katselin lehti pinoa talon edessä yllättyneenä kun astelin terassille. 

Oli yllättävää, että mies joka huusi naisille talon sisätilojen siisteydestä, ei vaatinut terassille viskottujen lehtien keräystä. Kuistilla oli lähemmäs kaksikymmentä lehteä lojumassa.




Nostin katseeni lehdistä joissa oli otsikkona viime aikaiset tapahtumat, yksi niistä oli juuri Stacy Ciriagon katoaminen. Lehdistö oli saanut asiasta vihiä ja nyt se paistatteli melkein joka lööpin etusivulla.

Sisällä oli siistiä. Yllättävän siistiä kun ajattelee kuinka Mick Nickinson oli huutanut naisille sinä aamuna. Mitäköhän tämä oli tarkoittanut?




En mennyt sisälle taloon, sillä se oli poliisin tehtävä jos saisin vihiä että Stacy olisi talossa. Sen sijaan lähdin kiertämään taloa ja autotallin kohdalla seisahduin. Oli yllättävää että talossa oli autotalli mutta Mick Nickinson aina käveli töihinsä. Olin vain yhden kerran nähnyt tämän ajavan työautollaan pihaan kantaen nyt autotallin vieressä ollutta vessanpönttöä.




Lähdin kiertämään taloa. Se osoittautuikin yllättävän isolta mitä ei näkynyt edestä. Talo oli selvästi puolitoista kerroksinen joka selitti sen miten niin moni ihminen mahtui talossa asumaan.

Päästyäni autotallin taakse seisahduin hiukan hämilläni.




Tuijotin pitkään näkemääni tajuamatta aluksi mikä kuvassa mätti. Katsoin päätalon seinää ja sitten autotallin seinää. Jos talossa oli oma sähkötaulu niin miksi autotalli tarvitsi oman generaattorin ja taulun?

Samassa kuulin järkytyksekseni naisen äänen, huutamassa apua.

Ilman mitään epäilystä, että siellä oltiin vastentahtoa, nappasin puhelimen ja soitin hätäkeskukseen pyytäen paikalle poliisia.




Poliisien saapuessa paikalle, selitin etsiväni Stacy Ciriagosta ja tutkimukseni oli johdattaneet minut talolle kun olin kuullut avun huutoa.

Aluksi poliisit olivat epäileväisi, mutta avasivat autotallin oven lopulta. Kaikki näytti harmittomalta kunnes edessä olevan palo-oven takaa kuului hakkausta. Siinä silmän räpäyksessä poliisit olivat soittaneet palokunnan ja ambulanssin paikalle ja oven avaamisen jälkeen nainen halasi minua. Ohjasin naisen ambulanssiin kun tämä sai viimein kertoa että ei ollut ainoa ihminen tilassa.




Poliisit siirtyivät varovasti ovesta tutkien tilaa josta paljastui saniteetin kaltaiset tilat. Siellä oli seinässä suihku sekä oven takana vessatilat.

   ”Täällä on tikkaat talon alle!”




Poliisit laskeutuivat varoen mutta saivat huomata että talon alle oli rakennettu huoneen kaltaiset tilat. Samassa näiden katse kiinnittyi ihmiseen joka nukkui nuhjuisten patjojen päällä.

   ”Tuokaa ensihoitaja paikalle!”




Kaikkien järkytykseksi heti kun poliisi lähestyi naista, nämä tunnistivat tämän. Tämä oli Stacy Ciriago!

   ”Neiti Ciriago? Tässä on poliisit Ligh ja Young sekä ensihoitaja Morris. Pystyttekö avaamaan silmänne?”




Stacyn silmät aukenivat hitaasti mutta lopulta tämä katsoi kyyneleiden valuessa poliiseja sekä ensihoitajaa. Hyvin hiljaa ja selvästi jonkin aineen vaikutuksen alaisena tämä sai mongerrettua sanansa.
   ”Aut-ta-kaa häntä…”

Vaivalloisesti Stacy nosti sormensa osoittaen viereistä huonetta jonka jälkeen tämä vaipui tajuttomuuden tilaan.




Samassa Mick Nickinson saapui talolle karjuen mitä poliisit tekivät hänen maillaan. Olin lähellä hyökätä miehen luokse mutta nainen joka oli hypännyt kaulaani palo-oven aukaisussa, puristi käsivarttani ja katsoi kauhistuneena miestä.

   ”Herra Nickinson?”
   ”Niin olen! Kenen oikeudella olette täällä!?”




Poliisit kertoivat löydöstään ja siitä että mies olisi pidätettynä kidnappaus epäiltynä. Samassa kun tämä yritti lähteä autotalliin päin poliisit nostivat aseensa miestä kohti.

   ”Hyvä on, hyvä on.. antaudun!”




Naiset vietiin viipymättä sairaalaan jonne seurasin näitä omalla autollani. Ensimmäinen nainen kiitteli vuolaasti minua pelastamisestaan, mutta tämän rauhoittamiseen tarvittiin paljon enemmän. Tämä oli ollut Mick Nickinsonin vankina kolme vuotta ja saanut tälle yhden pojan jonka Mick oli kaapannut naisen käsistä. Lasta ei oltu tiloista löydetty, joten oletuksena oli että mies oli tehnyt tälle jotain.




Naisten käytyä tarkastuksissa, pääsin lopulta lääkärin luvalla näkemään Stacyn. Seisoin hetken syvään hengittäen oven toisella puolella. Jos Mick Nickinson oli tehnyt ensimmäiselle naiselle vastaavaa niin oliko Stacy joutunut tämän kaappaamaksi saman syyn takia?




Keräsin kaiken voimani ja astuin sisälle huoneeseen.
    ”Stacy Ciriago?”
Ääni oli käheä mutta selvästi varmempi.
    ”Kyllä, kuka kysyy?”




Kävelin naisen sängyn luokse mutta toisin kuin ensimmäinen nainen, jonka nimeä en ollut tajunnut kysyä, Stacy ei säpsähtänyt tuloani tämän lähelle.
    ”Olen Devon Quint. Isoisäsi palkkasi minut löytämään teidät.”




Stacy kohotti katseensa minuun. Tähän oli laitettu mittari sormeen joka mittasi sykettä. Mittari joka oli seinässä alkoi piipata tiheämpää sykettä. En voinut kuin katsoa mittaria ja hymyillen kääntäen katsoa Stacya. 

   ”Kaikki hyvin, olette täysin turvassa Stacy.”
   ”Tiedän, se vain että- kiitos!”
Olin hiukan hämilläni joten minun oli pakko kysyä.
   ”Mistä?”




Stacy katsahti viereistä sänkyä jossa oli kolmas nainen.

   ”Siitä että pelastitte minut ennen kuin koin Mirandan ja hänen kohtalon.”

Stacyn oikealle poskelle vierähti kyynel samalla kun tämä katsoi naista viereisessä sängyssä sääliä silmissään.

En ollut nähnyt naista aiemmin sillä tämä oli ollut todella huonossa kunnossa, joten ensihoitajat olivat kiirehtineet tämän sairaalaan ennen muita.




Vasta nyt käännyin tähän ja pysähdyin kuin naulittuna. Tuijottaen naista en aluksi voinut uskoa silmiäni. Oliko se? Ei se voinut…

   ”Rachel?”




Nainen avasi hitaasti silmänsä ja räpytteli silmiään uskomatta näkemäänsä kuten en minäkään nähdessäni hänet.

   ”D-Devon? Devon?!”

Kyykistyin niin että kattovalot eivät häikäisi naisen silmiä jolloin tämä aukaisi niitä vielä enemmän.




    ”Minä tässä, shhh. Olet turvassa sairaalassa.”
    ”S-sinun täytyy löytää hänet Devon! Esti hänet!”

   ”Shh.. Mick on löydetty ja pidätetty.”

Rachel itki niin ettei saanut sanotuksi, jolloin Stacy viereisestä sängystä sanoi naisen puolesta, joka sai minut ponnahtamaan seisomaan järkyttyneenä.

   ”Ei sitä, vaan Rachel tarkoittaa vauvaa! Tämä sai vauvan, sinun täytyy löytää hänet!”



Olin pinkaissut juoksuun huoneesta järkyttyneenä sanaakaan kenellekkään sanomatta ja hypännyt autoon. Stacy huusi perääni Rachelin synnyttäneen edellisenä päivänä tytön, joten se tarkoitti vain että lapsi olisi vielä autotallin alakerran tiloissa, mutta miten kukaan ei ollut löytänyt tätä?!




Miten poliiseilta oli saattanut jäädä semmoinen asia huomaamatta?! En käsittänyt!

Talon eteen oli laitettu poliisinauhat mutta se ei estänyt uteliaita naapureita katsovan toiselta puolen tietä ja siinä vaiheessa kun itse juoksin autotallin suuntaan, naapurit huusivat ettei sinne saanut mennä. Vähän minä semmoisesta jos viattoman ihmisen alun henki oli kyseessä! 

** ** **

Kahdeksankymmentä osaa! Huh! Ja kyllä, osa pysähtyy varsinaiseen sydämentykytykseen... 

Rachel tuli ja meni tarinassa ohimenevästi mutta tuli nyt takaisin... ja vauvan saaneena. 

Mitä Devon mahtaa löytää kellarikerroksesta ja mitä Rachelin paluu merkitsee... Se selviää seuraavissa osissa.

Kommentit tervetulleita!

Osa 79- Luota minuun

 Viikonloppuja kaikille! Ollut aikamoista arjen pyöritystä, jonka takia osan julkaisu nyt hiukan jäänyt ajatuksesta toteuttamiseen siitä mitä olisin halunnut.

Mutta koska viimeeksi jäimme sen verran jännään kohtaan, päästän teidät samantien lukemaan. Lukuiloa!

Istuin sairaalavuoteen vieressä sanomatta sanaakaan. Kuinka voisin. Toinen makasi heikkona, oma henki uhattuna. Kantaen lapsiani. Kyllä- lapsiani... MONIKOSSA! 

Lääkärin ultrattua Allisonin mahan kahdesti, tämä oli todennut sen. Allison odotti kaksosia. Miten se oli voinut jäädä huomaamatta aiemmin, sitä en käsittänyt. Eikä käsittänyt lääkärikään. Tästä johtuen Allison oli nyt anemiassa, pahemmin mitä koskaan aiemmin ja nyt tämän henki kuten pienokaistenkin oli uhattuna.

   "Pienokaisilla on kaikki hyvin Devon, ei hätää. Kyllä tämä tästä."

Tuntui kuin pala nousi kurkkuuni Allisonin heiveröisestä äänestä.

   "En minä pienokaisista niinkään ole nyt huolissani vaan sinusta Allison. En ketä ajatusta että olet vaarassa vain sen takia että en ole ollut auttamassa sinua."

   "Et olisi voinut tehdä yhtään sen enempää mitä olet jo tehnyt."

Allisonin ääni loppua kohti oli pelkkä kuiskaus kun tältä loppui happi keuhkoista.

Tämän täytyi saada tietää mitä tunsin, mutta miksi se oli niin vaikeaa!

   "Mitä voin tehdä helpottaaksesi oloasi Allison?"

Allison hymyili väsyneesti ennen kuin vastasi minulle.

   "Olemalla siinä."

   "En lähde minnekkään. Rakastan sinua Allison."

Allison sai vaivoin hymyiltyä, kun tämän silmät muljahtivat ja vaipuessaan tajuttomuuden tilaan. Allisonin ollessa tarkkaamohuoneessa, hoitajat tulivat ilman kutsumista samantien ja alkoivat hoitamaan häntä, ohjaten minuit odotushuoneeseen takaisin.

Meni kymmenen minuuttia, sitten kaksikymmentä. Lopulta puoli tuntia meni ennen kuin lääkäri tuli luokseni. Ponkaisin pystyyn joka oli virhe, sillä tämän seuraavat sanat saivat minun jalat pettämään alta.

   "Jouduimme tekemään hätäsektion. Pienokaiset voivat hyvin. Heidät ovat siirretty keskoskaapeilla lastenosastolle. Valitettavasti puolisonne... Hän ei selvinnyt. Teimme kaikkemme mutta emme saaneet häntä enää elvytettyä kun tämän sydän pysähtyi..."

Lääkärin loput sanat kaikuivat kuuroille korville. Allison poissa... Olin isä kahdelle vastasyntyneelle keskoselle, ilman heidän äitiä.

** **

Kun kaikki oli pienokaisten osalta tarkistetty, olin päässyt katsomaan heitä ensimmäisen kerran. Olin myyty. Olin isä kahdelle pienelle pojalle.

Siitä oli jo kulunut muutama viikko, sillä pojat oli siirretty keskoskaapeista jo normaali sänkyihin ja näillä ei ollut enää minkäänlaisia johtoja itsessään kiinni.

Pahin heidän osalta oli jo takanapäin.

Emme olleet Allisonin kanssa kerinneet paljoa miettiä nimiä, mutta tyhjentäessäni tämän asuntoa olin löytänyt hänen top viisi nimilistan. Niinpä olin antaut pojille nimeksi kaksi ylintä nimeä Allisonin nimilistasta. Näin kunnioitin hänen muistoa ja voisin sanoa pojille että heidän äiti valitsi näiden nimet.

Aiden ja Malec Quint. Malec oli selvästi Aidenia vahvempi ja terhakkaampi. Kun taas Aiden rauhallisempi ja selvästi veljeään heiveröisempi vaikka oli syntynyt ensimmäisenä.

Vaikka pojat olivat jo keskoskaapeista pois, niin sain silti hoitajilta erinomaista apua totutellessani isänä oloon, sekä heidän hoitamiseen. Eräs hoitaja oli tosin paljon muita painokkaampi että tarvitsin myös kotona apua poikien hoitamiseen.

   "Oletteko miettineet herra Quint asiaa?"

En sanonut hoitaja Lawsonille mitään vaan otin Aidenin syliini. Tämä ynähti kuin tervehdykseksi haistaessaan tutun tuoksuni.

   "Herra Quint?"

Siirryin istumaan nojatuoliin katsoen hoitajaa kulma koholla.

Malec alkoi vaatimaan vaipanvaihtoa, joten hoitaja automaattisesti suunnisti pojan luokse ja nosti tämän syliin. Samalla vastasin tämän kysymykseen. 

 "Myönnän suoraan että se on viimeisin asialistallani jota olen miettinyt, joten en ole."

   "Ymmärrättehän että kaksosten hoitaminen käy työstä, varsinkin jos läpi käy mitä te käytte. Ei ole väärin pyytää apua. Voi toki olla vaikeaa ottaa apua vastaan, mutta uskokaa kun sanon että te tulette sitä tarvitsemaan. Uskon vahvasti että te jonkin aikaa varmasti pärjäisittekin, mutta millä seurauksilla? Te palatte loppuun ja kuka hyötyy siitä? En tahdo painostaa mutta teinä miettisin asiaa vakavasti."

Tein hoitotoimet pojille täydessä hiljaisuudessa, sillä vaikka hoitaja väitti ettei painostanut asiaa niin siltä se kyllä tuntui. Olin laskemassa Aidenia takaisin sänkyynsä kun hoitaja pyysi että juttelisimme kotiutumisesta ja sen jälkeisestä elämästä.

Istuin nojatuolille, vaikka tiesin että joutuisin katsomaan naista alempaa, mutta siten en poistuisi paikalta ja samalla sain puristettua käsiäni huomaamattomasti nyrkissä. Miten tämä voisi mitenkään ymmärtää että en voisi palkata ketä tahansa vaikka apu olisikin tervetullutta.

   "Onko teillä ketään sukulaista ketä pyytää avuksi?"

   "Valitettavasti ei."

   "Tiedän että tämä on suoranaista tyrkyttämistä, mutta minulla saattaisi olla teille lastenhoitaja. Tätini työ päättyi edellisessä perheessä jossa oli hoitamassa lasten kasvettua aikuisiksi. Saanko pyytää häntä käymään vaikka huomenna täällä teidän luonanne?"

Olin hölmistynyt että hämmentynyt. Voisinko luottaa tähän hoitajaan ja tämän sukulaiseen? Oliko nämä klaanin kätyreitä vai ihan vain hyvää tarkoittavia kansalaisia jotka näkivät tilanteeni sellaisena kuin se oli?

Se selviäisi kai vain yhdellä tavalla...

Olin tullut sinä aamuna poikien luokse todella aikaisin, heti kun se oli sallittua. Perhehuoneita kun ei sillä hetkellä ollut vapaana, jotta olisin voinut yöpyä siellä. Niinpä olin hoitanut poikien aamutoimet jo ennen kuin hoitaja Lawsonin sukulainen tuli huoneeseen.

Kuuntelin poikien tuhinaa kun nainen lähestyi minua.

   "Herra Quint?"

Kohotin katseeni naiseen, jolloin yllätyin tämän vanhuudesta. Nainen oli selvästi yli kuusikymmentä, harmaine hiuksineen ja kasvon ryppyineen. Nainen katsahti poikia jonka jälkeen kääntyi uudelleen minuun päin.

   "Nimeni on Nathalie Lawson, mutta kaikki kutsuvat minua Nanaksi. Sisarentyttäreni soitti minulle eilen ja kertoi tilanteenne. Tässä ovat paperini edellisestä paikastani, jossa olin yli kaksikymmentä viisi vuotta."

Otin suosituskirjeen naisen kädestä ja luin kirjettä läpi. Voisiko tämä oikeasti olla totta?

Kohotin katseeni naiseen uudelleen.

   "Ymmärrättehän että minun pitää soittaa edelliselle työnantajallenne ja tarkistaa sanomisenne? Olen hyvin tarkka siitä kenet palkkaan jos koen sen tarpeelliseksi."

   "Ilman muuta ymmärrän ja ehdottomasti vaadin että soitatte. Tekisin teidän tilassa vastaavan asian."

Olin yllättynyt naisen sanoista. Kaipa sitä voisi tätä testata vielä lisää.

   "Ymmärrättekö myös jos sanon että tarkistan taustanne myös viranomaisten kautta? Olen juuri aloittanut yksityisetsivän toimet ja minun tulee olla tarkka tämän kaltaisissa asioissa, sillä väkisin saan perääni vihamiehiä yhtä paljon kuin asiakkaitakin."

   "Ilman muuta herra Quint. Sisarentyttäreni kertoi kaiken ja ymmärrän täysin että teette perusteelliset tutkimukset ennen päätöstä palkaatteko minua vai ette."

Nyökytin hyväksyvästi. Samassa pojat ilmoittivat aamupäivä rutiineiden alkavaksi. Nämä olivat kellon tarkkoja siitä.

   "Teillä taitaa olla kädet täynnä näiden pikkumiesten puolesta, tarvitsetteko apua?"

Katsoimme molemmat poikia jotka alkoivat heräilemään. Samallahan näkisin miten nainen toimisi lasten kanssa ja olinhna minä läsnä, joten miksipäs ei...

   "Kiitos, jos otatte Aidenin niin minä otan Malecin. Aiden on vasemmassa sängyssä."

   "Miten erotatte pojat toisistaan?"

Hymyilin lempeästi katsoessani poikia, se oli totta. Pojat eivät olleet identtisiä kaksosia, mutta näyttivät tällä hetkellä melkein samanäköisiltä nyt, yhtä eroa lukuunottamatta.

   "Aidenilla on ruskeat silmät. Malecilla taas kirkkaan siniset."

Sää oli mitä hirvein sinä päivänä kun pojille viimein koitti kotiutuminen. Tunsin pulssin kiihtyvän kun lääkäri antoi kotiutuspaperit käteeni ja toivotti hyvää jatkoa. Nana selvästi näki tämän, sillä tämä taputti olkapäätäni rauhoittavasti.

   "Hyvin tämä lähtee eteenpäin tästä."

Siinä nainen oli kyllä ollut aivan oikeassa. En tiedä mitä olisin tehnyt jos hoitaja Lawson ei olisi pistänyt kapuloita rattaisiin ja suositellut Nanaa minulle. Tämä oli korvaamaton mitä tuli hoitoon poikien suhteen.

Sain lastenhoidon yhteydessä hoitaa uuden työn tuomia paineita, sillä uuden yrityksen pitäisi kerätä tunnettavuutta ja sitä myöten asiakkaita. Olimme tehneet entisestä työtilastani Nanalle oman huoneen, sillä olihan huoneessa kätevästi ovi sekä asuntooni että myös ovi josta Nana pääsi vapaa päivisin liikenteeseen ilman että tämän piti kulkea asuntoni läpi.

Olin kuukaudessa saanut jo todella monta asiakasta ja toimeksiantoa hoidettua. Kiitos sen että omasin erikoiskykyni. Olin ratkaistujen tapauksien johdosta alkanut kerätä puskaradion myötä asiakkaita lisää. Enkä ollut uskoa silmiäni kun sähköpostiini pongahti nimi, jota en olisi ihan heti uskonut saavani asiakkaaksi.

Luin viestin uudelleen ja uudelleen. Tunsin kuinka pulssini nousi tietäen että tämä toimeksi anto toisi rahan myös mainetta alalla todella paljon jos ratkaisisin sen. Sen lisäksi että kyseessä oli kaupungin kermaan kuuluva suku, niin tunnistin tämän katoamistavan siitä että edellisenä päivänä poliisi oli kysynyt pystyisinkö auttamaan heitä oudoissa katoamistapauksissa, joita oli vuosien aikana tullut heille vastaan. Poliisit eivät olleet pystyneet ratkaisemaan tapauksia.

   "Nana?!"

Nana oli juuri ohittamassa minua tultuaan poikien huoneesta, kantaen Aidenia käsivarrellaan.

   "No mikäs sinut nyt noin tuohtuneeksi on saanut?"

   "Minulle tuli juuri eräs tärkeä asiakaskäynti. Tiedän että huomenna olisi vapaapäiväsi, mutta jos tämä menee kuten epäilen, niin olisiko mitenkään mahdollista jos pitäisit viikon putkeen ja saisit koko ensi viikon vapaaksi?"

Nainen hymähti kuin että tyhmiäkö kyselen.

   "No tietenkin. Mene- Kyllä me täällä pärjäämme ja minä soitan jos tulee jotain."

   "Olet korvaamaton."

Nana hymyili lämpimästi.

   "Mukavaa että voin olla avuksesi."

Autoin naista vielä poikien hoidossa, sillä Aiden alkoi vääntelehtiä levottomasti maitotoimituksen puutteesta ja Malec alkaessa vaatia omaansa.

** **

Vuodet vierivät eteenpäin hurjaa vauhtia. Olin saanut vakautettua elämäni työn ja perheenisänä olon mukavasti tasapainoon. Nanan ollessa isona apuana siinä.

Niinpä kun pojat olivat jo melkein kävelyiässä, olin saanut jo mukavasti mainetta työsaralla. Olin ratkaissut monta tapausta, mutta yksi vyyhti oli silti ratkaisematta josta sain viikottain viestiä pormestarin veljeltä. En ollut kyennyt etsinnöistä huolimatta ratkaisemaan tämän miehen tytären katoamis tapausta. En kyennyt löytämään häntä, vaikka tämä oli kadonnut keskellä kirkasta päivää puistossa. Sama tapa oli tapahtunut monessa muussa poliisin tapauksessa. Olin haalinut tietoja muistakin paikkakunnista mutta vaikka kuinka yritin käyttää kykyäni paikantamaan näitä naisia, en vain löytänyt heitä. Pelkäsin pahinta että nämä eivät olleet enään elossa.

Samassa kun kuuntelin Malecin vietikkaista käkätystä vietyään veljeltään punaisen palikan ja Malecin harmistunutta ääntä kun Aiden vain tyytyväisenä nappasi sinisen palikan pahoittamatta mieltään, sisälläni kylmäsi.

   "Ei taivas!"

Ponkaisin pystyyn.

   "Mikä hätänä Devon?"

Olimme käyneet pitkään väittelyä siitä miksi Nana kutsuisi minua. Mutta olin viimein saanut tämän päähän olla kutsumatta minua herra Quintiksi. Olin nimittäin viimein kertonut sukuni vainoamisesta.

Se että Nana ei ollut yllättynyt tai pitänyt minua hulluna kun kerroin vampyyrien olevan totta, oli tullut todellisena yllätyksenä minulle. Kävi nimittäin ilmi että Nana oli aikoinaan ollut rakastunut erääseen taikaolentoon, mutta lopulta oli joutunut menettämään rakkautensa, koska taikaolennon perhe ei ollut hyväksynyt Nanaa.

Palasin tähän hetkeen, sillä Nana selväsi odotti vastausta minulta.

   "Taas uusi tapaus. Aivan kuten pormestarin veljentyttären tapauksessa. Keskellä kirkasta päivää. Ilman todistajia. Nuori nainen kadonnut."

   "Miten se on mahdollista?!"

Huokasin ja nostin käteni niskaani hieroen sitä.

   "En tiedä..."

 

Samassa pojille tuli riitä sinisestä palikasta.

   "Ei! No no noo!"

Aiden huusi kurkku suorana kun taas Malec nautti veljensä härnäämisestä.

   "Mene, minä selvitän tämän. Nyt vielä kun jäljet ovat tuoreet."

   "Kiitos Nana."

Annoin pojille suukot päälakeen ja nappasin puhelimen pöydältä.

   "Soita jos tarvitset apua."

Seisoin sydän hakaten perhe Ciriagon talon edessä. Tapahtuma oli tapahtunut eilen, joten hyvässä lykyssä voisin vielä löytää tytön. Ciriagon suku oli yksi merkittävimmistä alueelle, sillä tämän suku oli rakentanut puolet kaupungista omistaessaan yhden isoimmista rakennusfirmoista alueella.

Henkäisin syvään ja menin soittamaan ovikelloa. En ollut yhtään yllättynyt että hovimestari avasi oven.

   "Päivää, nimeni on Devon Quint etsivätoimisto Findista. Herra Ciriago laittoi aamulla viestiä saapua tähän osoitteeseen ja-"

   "George, väistä! Tahdon jutella herra Quintin kanssa ulkona."

Georgeksi kutsuttu hovimestari kumarsi ja poistui jättäen vanhan miehen laittamaan ulko-ovea perässään kiinni.

   "Pahoittelut herra Quint, mutta minun on pakko nähkääs jutella asiasta täällä. Muut eivät tiedä katoamisesta ja en tahdo järkyttää asialla. Ainoastaan tyttärentyttäreni ja tämän mies tietävät katoamisesta ja teidän tulonne taloon herättäisi kysymyksiä."

Otin miehen tarjoaman käden vastaan ja kättelin samalla kun hymyilin ymmärtäväisesti tälle.

   "Ei se mitään herra Ciriago, ymmärrän täysin että ette tahdo muun suvun panikoivan ja sitä myöten tuoden asiaa lehdistön tietoon."

   "Hienoa että ymmärrätte tilanteemme ja kiitos että tulitte näinkin nopeasti. Pormestari sanoi että olette kaupungin paras. Vaikka ette ole löytäneet hänen sukulaistyttöä, mikä ei minun päätökseeni teidän palkkaamisessa vaikuta, sillä pormestari myös kertoi että he olivat ensin luulleet tytön karanneet kuten aiemminkin, mutta ei meidän Stacy tekisi sellaista. Tämä ei ole koskaan karannut kotoa tai saati koskaan ollut myöhässä mistään! Ymmärrätte varmasti miksi olemme huolissamme! Poliisi ei suostu tekemään vielä asialle mitään."

Nyökkäsin vakavana. Poliisi tosiaan pyysi odottamaan neljäkymmentäkahdeksan tuntia ja tekemään sitten katoamisilmoituksen. Oli todella hälyttävä merkki jos Stacy Ciriago katosi kun se ei kuulunut tämän tapoihin.

   "Otan tehtävän vastaan ja aloitan samatien etsinnät. Onko teillä jotain hänelle kuuluvaa? Dna-näyte helpottaisi tutkimuksissa jos voisin verrata niitä eri tietokantoihin..."

Herra Ciriago oli onneksi olettanut minun puhuvan totta, mutta todellisuudessa olin huomannut kykyni olevan vahvempana jos olin koskettanut jotain omaiselle kuuluvaa, jossa oli tämän hiuksia tai vastaavaa. Hyvästeltyäni herra Ciriagon nappasin puhelimen käteeni ja soitin Nanalle.

   "Minä tässä, taitaa mennä pitkään. Olen saanut voimakkaan signaalin tytöstä."

   "Mitä siis lörpöttelet minun kanssani? Me pärjäämme täällä. Pojat ovat syömässä ja- MALEC QUINT, ei saa heittää ruokaa veljen päälle! No niin... Minäpä lähden siivoamaan spagetit Aidenin päältä niin jatkahan sinä työtäsi siellä."

En vonut kuin naurahtaa ajatukselle mikä kaaos siellä oli päällä kuunnelleessa Malecin räkätystä ja Aidenin järkyttynyttä huutoa siitä että oli yltä päältä spagetissa ja jauhelihakastikkeessa.

   "Selvä, minä päästän sinut jatkamaan. Palataan."

Laitoin puhelimen taskuun ja otin ensimmäisen askeleen tyhjentäen mieleni. Tunsin kuinka kykyni otti minusta vallan.

Olin huomannut että paras tapa käyttää kykyä oli kävelleen. Olin aluksi yrittänyt ajaa autoa ja käyttää kykyä, mutta olin ajaa vastaantulevaan autoon päin. Niinpä nykyään kävelin aina kun se oli mahdollista ja nyt tunsin kuinka näkymätön magneettinen energia veti minua bussipysäkille todella voimakkaasti. Seisahduin pysäkin kohdalle ja tuijotin karttaa. Numero seitsemän ajaisi pitkin kaupunkia ja samalla myös lähikyliä. Hyppäsin seuraavaan seiska bussiin ja tunsin että olin menossa oikeaan suuntaan.

Meni monta päivää. Viikko vierähti kun hypin bussista toiseen mutta päädyin lopulta kylään viisikymmenen kilometrin päähän kaupungista. Annoin askeleiden viedä sillä tunne voimistui voimistumistaan. Seisahduin erääseen risteykseen. Tämä katu se oli. Tunsin sen.

Kävelin eteenpäin kun tunsin vetoa taloon oikealla. Tähän taloonko Stacy Ciriago oli päätynyt? Vaikutelma ei tuntunut oikealta. Tyttö joka oli kapungin rikkaimpien perheiden tyttärentytär ja nyt viettäisi aikaa vastaavassa talossa. Jokin ei täsmännyt.

Koska minulla ei ollut poliisin valtuuksia, tiesin että minun pitäisi jäädä seuraamaan ja odottamaan. Olin saanut Stacystä kuvan, joten tiesin miltä hän näytti.

Menin ison puun suojiin ja soitin Nanalle, kertoen että varaisin motellista kylässä majapaikan enkä tulisi kotiin sillä viikolla.

Samassa kun lopetin puhelun näin kuinka mies käveli asunnosta pois. Olinko sittenkin väärässä ja kykyni pettämässä minut?

** **

Että tälläinen osanen. Ensiksi pahoittelut siitä että osassa juostiin. Tämä osa oli se jonka takia uusien osien julkaisu pysähtyi ja pitkään pähkäilin mitä tehdä, kunnes eräs minua viisaampi sanoi että julkaise se niin se on kuin laastarin poistaminen, kerran kirpaisee ja sitten se on ohi.. Niin myös nyt siis tein.

therolle pahoittelut Allisonin kuolemasta! *anelen että teet vielä minulle poseja ilman pahoja mulkailevia katseita!* <3 <3 <3 Neljän ensimmäisen kuvan poset ovat theron käden jälkeä, iso kiitos ja kumarrus hänelle niiden tekemisestä! Taitaa olla jo toinen? Ehkä jopa kolmas kerta kun käytän tuota posesettiä tarinassa, joten on käytännöllinen ja hyväksi todettu! Kiitos kiitos kiitos! <3

 

Muillekin, kiitos kun olette jaksaneet tänne asti ja tästä on hyvä jatkaa! Nyt se laastari on revitty ja voin huokasta ehkä hiukan helpotuksesta kun tahti osissa ehkä hidastuu eikä hypi näin paljoa... nyt en muista suoraan tätä asiaa, sillä teen tällä hetkellä osaa 101 lavastusten osalta, joten en voi edes spoilata teitä, koska en edes itse kunnolla muista. =P Onneksi kuvat ja tekstit ovat jo kirjoitettu niin se on mukavaa vaihtelua jopa itselleni palata näihin osiin teidän kanssa siinä vaiheessa kun julkaisen näitä. :)

Kommentit edelleen tervetulleita mutta ei pakollisia. <3

-Phoenix