Osa 79- Luota minuun

 Viikonloppuja kaikille! Ollut aikamoista arjen pyöritystä, jonka takia osan julkaisu nyt hiukan jäänyt ajatuksesta toteuttamiseen siitä mitä olisin halunnut.

Mutta koska viimeeksi jäimme sen verran jännään kohtaan, päästän teidät samantien lukemaan. Lukuiloa!

Istuin sairaalavuoteen vieressä sanomatta sanaakaan. Kuinka voisin. Toinen makasi heikkona, oma henki uhattuna. Kantaen lapsiani. Kyllä- lapsiani... MONIKOSSA! 

Lääkärin ultrattua Allisonin mahan kahdesti, tämä oli todennut sen. Allison odotti kaksosia. Miten se oli voinut jäädä huomaamatta aiemmin, sitä en käsittänyt. Eikä käsittänyt lääkärikään. Tästä johtuen Allison oli nyt anemiassa, pahemmin mitä koskaan aiemmin ja nyt tämän henki kuten pienokaistenkin oli uhattuna.

   "Pienokaisilla on kaikki hyvin Devon, ei hätää. Kyllä tämä tästä."

Tuntui kuin pala nousi kurkkuuni Allisonin heiveröisestä äänestä.

   "En minä pienokaisista niinkään ole nyt huolissani vaan sinusta Allison. En ketä ajatusta että olet vaarassa vain sen takia että en ole ollut auttamassa sinua."

   "Et olisi voinut tehdä yhtään sen enempää mitä olet jo tehnyt."

Allisonin ääni loppua kohti oli pelkkä kuiskaus kun tältä loppui happi keuhkoista.

Tämän täytyi saada tietää mitä tunsin, mutta miksi se oli niin vaikeaa!

   "Mitä voin tehdä helpottaaksesi oloasi Allison?"

Allison hymyili väsyneesti ennen kuin vastasi minulle.

   "Olemalla siinä."

   "En lähde minnekkään. Rakastan sinua Allison."

Allison sai vaivoin hymyiltyä, kun tämän silmät muljahtivat ja vaipuessaan tajuttomuuden tilaan. Allisonin ollessa tarkkaamohuoneessa, hoitajat tulivat ilman kutsumista samantien ja alkoivat hoitamaan häntä, ohjaten minuit odotushuoneeseen takaisin.

Meni kymmenen minuuttia, sitten kaksikymmentä. Lopulta puoli tuntia meni ennen kuin lääkäri tuli luokseni. Ponkaisin pystyyn joka oli virhe, sillä tämän seuraavat sanat saivat minun jalat pettämään alta.

   "Jouduimme tekemään hätäsektion. Pienokaiset voivat hyvin. Heidät ovat siirretty keskoskaapeilla lastenosastolle. Valitettavasti puolisonne... Hän ei selvinnyt. Teimme kaikkemme mutta emme saaneet häntä enää elvytettyä kun tämän sydän pysähtyi..."

Lääkärin loput sanat kaikuivat kuuroille korville. Allison poissa... Olin isä kahdelle vastasyntyneelle keskoselle, ilman heidän äitiä.

** **

Kun kaikki oli pienokaisten osalta tarkistetty, olin päässyt katsomaan heitä ensimmäisen kerran. Olin myyty. Olin isä kahdelle pienelle pojalle.

Siitä oli jo kulunut muutama viikko, sillä pojat oli siirretty keskoskaapeista jo normaali sänkyihin ja näillä ei ollut enää minkäänlaisia johtoja itsessään kiinni.

Pahin heidän osalta oli jo takanapäin.

Emme olleet Allisonin kanssa kerinneet paljoa miettiä nimiä, mutta tyhjentäessäni tämän asuntoa olin löytänyt hänen top viisi nimilistan. Niinpä olin antaut pojille nimeksi kaksi ylintä nimeä Allisonin nimilistasta. Näin kunnioitin hänen muistoa ja voisin sanoa pojille että heidän äiti valitsi näiden nimet.

Aiden ja Malec Quint. Malec oli selvästi Aidenia vahvempi ja terhakkaampi. Kun taas Aiden rauhallisempi ja selvästi veljeään heiveröisempi vaikka oli syntynyt ensimmäisenä.

Vaikka pojat olivat jo keskoskaapeista pois, niin sain silti hoitajilta erinomaista apua totutellessani isänä oloon, sekä heidän hoitamiseen. Eräs hoitaja oli tosin paljon muita painokkaampi että tarvitsin myös kotona apua poikien hoitamiseen.

   "Oletteko miettineet herra Quint asiaa?"

En sanonut hoitaja Lawsonille mitään vaan otin Aidenin syliini. Tämä ynähti kuin tervehdykseksi haistaessaan tutun tuoksuni.

   "Herra Quint?"

Siirryin istumaan nojatuoliin katsoen hoitajaa kulma koholla.

Malec alkoi vaatimaan vaipanvaihtoa, joten hoitaja automaattisesti suunnisti pojan luokse ja nosti tämän syliin. Samalla vastasin tämän kysymykseen. 

 "Myönnän suoraan että se on viimeisin asialistallani jota olen miettinyt, joten en ole."

   "Ymmärrättehän että kaksosten hoitaminen käy työstä, varsinkin jos läpi käy mitä te käytte. Ei ole väärin pyytää apua. Voi toki olla vaikeaa ottaa apua vastaan, mutta uskokaa kun sanon että te tulette sitä tarvitsemaan. Uskon vahvasti että te jonkin aikaa varmasti pärjäisittekin, mutta millä seurauksilla? Te palatte loppuun ja kuka hyötyy siitä? En tahdo painostaa mutta teinä miettisin asiaa vakavasti."

Tein hoitotoimet pojille täydessä hiljaisuudessa, sillä vaikka hoitaja väitti ettei painostanut asiaa niin siltä se kyllä tuntui. Olin laskemassa Aidenia takaisin sänkyynsä kun hoitaja pyysi että juttelisimme kotiutumisesta ja sen jälkeisestä elämästä.

Istuin nojatuolille, vaikka tiesin että joutuisin katsomaan naista alempaa, mutta siten en poistuisi paikalta ja samalla sain puristettua käsiäni huomaamattomasti nyrkissä. Miten tämä voisi mitenkään ymmärtää että en voisi palkata ketä tahansa vaikka apu olisikin tervetullutta.

   "Onko teillä ketään sukulaista ketä pyytää avuksi?"

   "Valitettavasti ei."

   "Tiedän että tämä on suoranaista tyrkyttämistä, mutta minulla saattaisi olla teille lastenhoitaja. Tätini työ päättyi edellisessä perheessä jossa oli hoitamassa lasten kasvettua aikuisiksi. Saanko pyytää häntä käymään vaikka huomenna täällä teidän luonanne?"

Olin hölmistynyt että hämmentynyt. Voisinko luottaa tähän hoitajaan ja tämän sukulaiseen? Oliko nämä klaanin kätyreitä vai ihan vain hyvää tarkoittavia kansalaisia jotka näkivät tilanteeni sellaisena kuin se oli?

Se selviäisi kai vain yhdellä tavalla...

Olin tullut sinä aamuna poikien luokse todella aikaisin, heti kun se oli sallittua. Perhehuoneita kun ei sillä hetkellä ollut vapaana, jotta olisin voinut yöpyä siellä. Niinpä olin hoitanut poikien aamutoimet jo ennen kuin hoitaja Lawsonin sukulainen tuli huoneeseen.

Kuuntelin poikien tuhinaa kun nainen lähestyi minua.

   "Herra Quint?"

Kohotin katseeni naiseen, jolloin yllätyin tämän vanhuudesta. Nainen oli selvästi yli kuusikymmentä, harmaine hiuksineen ja kasvon ryppyineen. Nainen katsahti poikia jonka jälkeen kääntyi uudelleen minuun päin.

   "Nimeni on Nathalie Lawson, mutta kaikki kutsuvat minua Nanaksi. Sisarentyttäreni soitti minulle eilen ja kertoi tilanteenne. Tässä ovat paperini edellisestä paikastani, jossa olin yli kaksikymmentä viisi vuotta."

Otin suosituskirjeen naisen kädestä ja luin kirjettä läpi. Voisiko tämä oikeasti olla totta?

Kohotin katseeni naiseen uudelleen.

   "Ymmärrättehän että minun pitää soittaa edelliselle työnantajallenne ja tarkistaa sanomisenne? Olen hyvin tarkka siitä kenet palkkaan jos koen sen tarpeelliseksi."

   "Ilman muuta ymmärrän ja ehdottomasti vaadin että soitatte. Tekisin teidän tilassa vastaavan asian."

Olin yllättynyt naisen sanoista. Kaipa sitä voisi tätä testata vielä lisää.

   "Ymmärrättekö myös jos sanon että tarkistan taustanne myös viranomaisten kautta? Olen juuri aloittanut yksityisetsivän toimet ja minun tulee olla tarkka tämän kaltaisissa asioissa, sillä väkisin saan perääni vihamiehiä yhtä paljon kuin asiakkaitakin."

   "Ilman muuta herra Quint. Sisarentyttäreni kertoi kaiken ja ymmärrän täysin että teette perusteelliset tutkimukset ennen päätöstä palkaatteko minua vai ette."

Nyökytin hyväksyvästi. Samassa pojat ilmoittivat aamupäivä rutiineiden alkavaksi. Nämä olivat kellon tarkkoja siitä.

   "Teillä taitaa olla kädet täynnä näiden pikkumiesten puolesta, tarvitsetteko apua?"

Katsoimme molemmat poikia jotka alkoivat heräilemään. Samallahan näkisin miten nainen toimisi lasten kanssa ja olinhna minä läsnä, joten miksipäs ei...

   "Kiitos, jos otatte Aidenin niin minä otan Malecin. Aiden on vasemmassa sängyssä."

   "Miten erotatte pojat toisistaan?"

Hymyilin lempeästi katsoessani poikia, se oli totta. Pojat eivät olleet identtisiä kaksosia, mutta näyttivät tällä hetkellä melkein samanäköisiltä nyt, yhtä eroa lukuunottamatta.

   "Aidenilla on ruskeat silmät. Malecilla taas kirkkaan siniset."

Sää oli mitä hirvein sinä päivänä kun pojille viimein koitti kotiutuminen. Tunsin pulssin kiihtyvän kun lääkäri antoi kotiutuspaperit käteeni ja toivotti hyvää jatkoa. Nana selvästi näki tämän, sillä tämä taputti olkapäätäni rauhoittavasti.

   "Hyvin tämä lähtee eteenpäin tästä."

Siinä nainen oli kyllä ollut aivan oikeassa. En tiedä mitä olisin tehnyt jos hoitaja Lawson ei olisi pistänyt kapuloita rattaisiin ja suositellut Nanaa minulle. Tämä oli korvaamaton mitä tuli hoitoon poikien suhteen.

Sain lastenhoidon yhteydessä hoitaa uuden työn tuomia paineita, sillä uuden yrityksen pitäisi kerätä tunnettavuutta ja sitä myöten asiakkaita. Olimme tehneet entisestä työtilastani Nanalle oman huoneen, sillä olihan huoneessa kätevästi ovi sekä asuntooni että myös ovi josta Nana pääsi vapaa päivisin liikenteeseen ilman että tämän piti kulkea asuntoni läpi.

Olin kuukaudessa saanut jo todella monta asiakasta ja toimeksiantoa hoidettua. Kiitos sen että omasin erikoiskykyni. Olin ratkaistujen tapauksien johdosta alkanut kerätä puskaradion myötä asiakkaita lisää. Enkä ollut uskoa silmiäni kun sähköpostiini pongahti nimi, jota en olisi ihan heti uskonut saavani asiakkaaksi.

Luin viestin uudelleen ja uudelleen. Tunsin kuinka pulssini nousi tietäen että tämä toimeksi anto toisi rahan myös mainetta alalla todella paljon jos ratkaisisin sen. Sen lisäksi että kyseessä oli kaupungin kermaan kuuluva suku, niin tunnistin tämän katoamistavan siitä että edellisenä päivänä poliisi oli kysynyt pystyisinkö auttamaan heitä oudoissa katoamistapauksissa, joita oli vuosien aikana tullut heille vastaan. Poliisit eivät olleet pystyneet ratkaisemaan tapauksia.

   "Nana?!"

Nana oli juuri ohittamassa minua tultuaan poikien huoneesta, kantaen Aidenia käsivarrellaan.

   "No mikäs sinut nyt noin tuohtuneeksi on saanut?"

   "Minulle tuli juuri eräs tärkeä asiakaskäynti. Tiedän että huomenna olisi vapaapäiväsi, mutta jos tämä menee kuten epäilen, niin olisiko mitenkään mahdollista jos pitäisit viikon putkeen ja saisit koko ensi viikon vapaaksi?"

Nainen hymähti kuin että tyhmiäkö kyselen.

   "No tietenkin. Mene- Kyllä me täällä pärjäämme ja minä soitan jos tulee jotain."

   "Olet korvaamaton."

Nana hymyili lämpimästi.

   "Mukavaa että voin olla avuksesi."

Autoin naista vielä poikien hoidossa, sillä Aiden alkoi vääntelehtiä levottomasti maitotoimituksen puutteesta ja Malec alkaessa vaatia omaansa.

** **

Vuodet vierivät eteenpäin hurjaa vauhtia. Olin saanut vakautettua elämäni työn ja perheenisänä olon mukavasti tasapainoon. Nanan ollessa isona apuana siinä.

Niinpä kun pojat olivat jo melkein kävelyiässä, olin saanut jo mukavasti mainetta työsaralla. Olin ratkaissut monta tapausta, mutta yksi vyyhti oli silti ratkaisematta josta sain viikottain viestiä pormestarin veljeltä. En ollut kyennyt etsinnöistä huolimatta ratkaisemaan tämän miehen tytären katoamis tapausta. En kyennyt löytämään häntä, vaikka tämä oli kadonnut keskellä kirkasta päivää puistossa. Sama tapa oli tapahtunut monessa muussa poliisin tapauksessa. Olin haalinut tietoja muistakin paikkakunnista mutta vaikka kuinka yritin käyttää kykyäni paikantamaan näitä naisia, en vain löytänyt heitä. Pelkäsin pahinta että nämä eivät olleet enään elossa.

Samassa kun kuuntelin Malecin vietikkaista käkätystä vietyään veljeltään punaisen palikan ja Malecin harmistunutta ääntä kun Aiden vain tyytyväisenä nappasi sinisen palikan pahoittamatta mieltään, sisälläni kylmäsi.

   "Ei taivas!"

Ponkaisin pystyyn.

   "Mikä hätänä Devon?"

Olimme käyneet pitkään väittelyä siitä miksi Nana kutsuisi minua. Mutta olin viimein saanut tämän päähän olla kutsumatta minua herra Quintiksi. Olin nimittäin viimein kertonut sukuni vainoamisesta.

Se että Nana ei ollut yllättynyt tai pitänyt minua hulluna kun kerroin vampyyrien olevan totta, oli tullut todellisena yllätyksenä minulle. Kävi nimittäin ilmi että Nana oli aikoinaan ollut rakastunut erääseen taikaolentoon, mutta lopulta oli joutunut menettämään rakkautensa, koska taikaolennon perhe ei ollut hyväksynyt Nanaa.

Palasin tähän hetkeen, sillä Nana selväsi odotti vastausta minulta.

   "Taas uusi tapaus. Aivan kuten pormestarin veljentyttären tapauksessa. Keskellä kirkasta päivää. Ilman todistajia. Nuori nainen kadonnut."

   "Miten se on mahdollista?!"

Huokasin ja nostin käteni niskaani hieroen sitä.

   "En tiedä..."

 

Samassa pojille tuli riitä sinisestä palikasta.

   "Ei! No no noo!"

Aiden huusi kurkku suorana kun taas Malec nautti veljensä härnäämisestä.

   "Mene, minä selvitän tämän. Nyt vielä kun jäljet ovat tuoreet."

   "Kiitos Nana."

Annoin pojille suukot päälakeen ja nappasin puhelimen pöydältä.

   "Soita jos tarvitset apua."

Seisoin sydän hakaten perhe Ciriagon talon edessä. Tapahtuma oli tapahtunut eilen, joten hyvässä lykyssä voisin vielä löytää tytön. Ciriagon suku oli yksi merkittävimmistä alueelle, sillä tämän suku oli rakentanut puolet kaupungista omistaessaan yhden isoimmista rakennusfirmoista alueella.

Henkäisin syvään ja menin soittamaan ovikelloa. En ollut yhtään yllättynyt että hovimestari avasi oven.

   "Päivää, nimeni on Devon Quint etsivätoimisto Findista. Herra Ciriago laittoi aamulla viestiä saapua tähän osoitteeseen ja-"

   "George, väistä! Tahdon jutella herra Quintin kanssa ulkona."

Georgeksi kutsuttu hovimestari kumarsi ja poistui jättäen vanhan miehen laittamaan ulko-ovea perässään kiinni.

   "Pahoittelut herra Quint, mutta minun on pakko nähkääs jutella asiasta täällä. Muut eivät tiedä katoamisesta ja en tahdo järkyttää asialla. Ainoastaan tyttärentyttäreni ja tämän mies tietävät katoamisesta ja teidän tulonne taloon herättäisi kysymyksiä."

Otin miehen tarjoaman käden vastaan ja kättelin samalla kun hymyilin ymmärtäväisesti tälle.

   "Ei se mitään herra Ciriago, ymmärrän täysin että ette tahdo muun suvun panikoivan ja sitä myöten tuoden asiaa lehdistön tietoon."

   "Hienoa että ymmärrätte tilanteemme ja kiitos että tulitte näinkin nopeasti. Pormestari sanoi että olette kaupungin paras. Vaikka ette ole löytäneet hänen sukulaistyttöä, mikä ei minun päätökseeni teidän palkkaamisessa vaikuta, sillä pormestari myös kertoi että he olivat ensin luulleet tytön karanneet kuten aiemminkin, mutta ei meidän Stacy tekisi sellaista. Tämä ei ole koskaan karannut kotoa tai saati koskaan ollut myöhässä mistään! Ymmärrätte varmasti miksi olemme huolissamme! Poliisi ei suostu tekemään vielä asialle mitään."

Nyökkäsin vakavana. Poliisi tosiaan pyysi odottamaan neljäkymmentäkahdeksan tuntia ja tekemään sitten katoamisilmoituksen. Oli todella hälyttävä merkki jos Stacy Ciriago katosi kun se ei kuulunut tämän tapoihin.

   "Otan tehtävän vastaan ja aloitan samatien etsinnät. Onko teillä jotain hänelle kuuluvaa? Dna-näyte helpottaisi tutkimuksissa jos voisin verrata niitä eri tietokantoihin..."

Herra Ciriago oli onneksi olettanut minun puhuvan totta, mutta todellisuudessa olin huomannut kykyni olevan vahvempana jos olin koskettanut jotain omaiselle kuuluvaa, jossa oli tämän hiuksia tai vastaavaa. Hyvästeltyäni herra Ciriagon nappasin puhelimen käteeni ja soitin Nanalle.

   "Minä tässä, taitaa mennä pitkään. Olen saanut voimakkaan signaalin tytöstä."

   "Mitä siis lörpöttelet minun kanssani? Me pärjäämme täällä. Pojat ovat syömässä ja- MALEC QUINT, ei saa heittää ruokaa veljen päälle! No niin... Minäpä lähden siivoamaan spagetit Aidenin päältä niin jatkahan sinä työtäsi siellä."

En vonut kuin naurahtaa ajatukselle mikä kaaos siellä oli päällä kuunnelleessa Malecin räkätystä ja Aidenin järkyttynyttä huutoa siitä että oli yltä päältä spagetissa ja jauhelihakastikkeessa.

   "Selvä, minä päästän sinut jatkamaan. Palataan."

Laitoin puhelimen taskuun ja otin ensimmäisen askeleen tyhjentäen mieleni. Tunsin kuinka kykyni otti minusta vallan.

Olin huomannut että paras tapa käyttää kykyä oli kävelleen. Olin aluksi yrittänyt ajaa autoa ja käyttää kykyä, mutta olin ajaa vastaantulevaan autoon päin. Niinpä nykyään kävelin aina kun se oli mahdollista ja nyt tunsin kuinka näkymätön magneettinen energia veti minua bussipysäkille todella voimakkaasti. Seisahduin pysäkin kohdalle ja tuijotin karttaa. Numero seitsemän ajaisi pitkin kaupunkia ja samalla myös lähikyliä. Hyppäsin seuraavaan seiska bussiin ja tunsin että olin menossa oikeaan suuntaan.

Meni monta päivää. Viikko vierähti kun hypin bussista toiseen mutta päädyin lopulta kylään viisikymmenen kilometrin päähän kaupungista. Annoin askeleiden viedä sillä tunne voimistui voimistumistaan. Seisahduin erääseen risteykseen. Tämä katu se oli. Tunsin sen.

Kävelin eteenpäin kun tunsin vetoa taloon oikealla. Tähän taloonko Stacy Ciriago oli päätynyt? Vaikutelma ei tuntunut oikealta. Tyttö joka oli kapungin rikkaimpien perheiden tyttärentytär ja nyt viettäisi aikaa vastaavassa talossa. Jokin ei täsmännyt.

Koska minulla ei ollut poliisin valtuuksia, tiesin että minun pitäisi jäädä seuraamaan ja odottamaan. Olin saanut Stacystä kuvan, joten tiesin miltä hän näytti.

Menin ison puun suojiin ja soitin Nanalle, kertoen että varaisin motellista kylässä majapaikan enkä tulisi kotiin sillä viikolla.

Samassa kun lopetin puhelun näin kuinka mies käveli asunnosta pois. Olinko sittenkin väärässä ja kykyni pettämässä minut?

** **

Että tälläinen osanen. Ensiksi pahoittelut siitä että osassa juostiin. Tämä osa oli se jonka takia uusien osien julkaisu pysähtyi ja pitkään pähkäilin mitä tehdä, kunnes eräs minua viisaampi sanoi että julkaise se niin se on kuin laastarin poistaminen, kerran kirpaisee ja sitten se on ohi.. Niin myös nyt siis tein.

therolle pahoittelut Allisonin kuolemasta! *anelen että teet vielä minulle poseja ilman pahoja mulkailevia katseita!* <3 <3 <3 Neljän ensimmäisen kuvan poset ovat theron käden jälkeä, iso kiitos ja kumarrus hänelle niiden tekemisestä! Taitaa olla jo toinen? Ehkä jopa kolmas kerta kun käytän tuota posesettiä tarinassa, joten on käytännöllinen ja hyväksi todettu! Kiitos kiitos kiitos! <3

 

Muillekin, kiitos kun olette jaksaneet tänne asti ja tästä on hyvä jatkaa! Nyt se laastari on revitty ja voin huokasta ehkä hiukan helpotuksesta kun tahti osissa ehkä hidastuu eikä hypi näin paljoa... nyt en muista suoraan tätä asiaa, sillä teen tällä hetkellä osaa 101 lavastusten osalta, joten en voi edes spoilata teitä, koska en edes itse kunnolla muista. =P Onneksi kuvat ja tekstit ovat jo kirjoitettu niin se on mukavaa vaihtelua jopa itselleni palata näihin osiin teidän kanssa siinä vaiheessa kun julkaisen näitä. :)

Kommentit edelleen tervetulleita mutta ei pakollisia. <3

-Phoenix