Osa 82- Totuus voi olla valhetta vaikeampaa

Jätetään löpinät loppuun joten...Sen pidemmittä puheitta kun niin kauan tätä ollaan odotettu, lukuiloa! 

Vuodet vierivät eteenpäin, mutta emme kuulleet Rachelista. Talo oli juuri sopivan kokoinen meidän perheelle vielä sillä hetkellä, mutta kunhan lapset kasvaisivat teini-ikään, olisi aika miettiä varmasti parempia ratkaisuja.

   "En pitänyt ideasta silloin, enkä pidä siitä Devon vieläkään. Sinun on kerrottava totuus."

Olin juuri tullut työmatkalta ja sain heti läksytystä Nanalta. Tämän äidillinen ote perheen asioihin oli enemmän mitä työntekijällä ja työnantajalla oli, syvempää mitä minulla oli koskaan ollut omaan äitiini.

   "Miksi otat puheeksi tämän nyt? Tapahtuiko täällä jotain poissa ollessani?"

   "Sitä samaa, lapset kävivät koulussa ja nahistelivat keskenään."

Katsoin Nanaa, joka oli minuun selin ottamassa illallistarpeita jääkaapista. Olin toki monesti tälle sanonut asiasta mutta nyt pistin vasta huomioksi miten naisen eläkeikä oli jo aikoja sitten saavutettu. Nanan kommentit siihen kun sanoin tämä voisi vähentää työtaakkaansa ja ottaa kevyemmin oli että joko minun tulisi antaa hänelle potkut tai tämä lähtisi palveluksestani vain kun joutuisi hautaan. Olin toki otettu siitä, miten Nanan nautti lasten huolehtemisesta, mutta silti toivoin. Silti olin halunnut että Nana tajuaisi sanoa, jos tämän vointi huononisi eikä jaksaisi tehdä enää töitä.

   "Jotain täällä kyllä tapahtui kun puhut tästä asiasta..."

Nana huokaisi samalla kun siirtyi paloittelemaan kasviksia.

   "Rosie- tämä kyseli äidistä-"

Nielaisin. Näitä päiviä ja hetkiä inhosin eniten. Lapsien kasvaminen oli ihanaa seurattavaa toki, mutta näiden kyselykaudet olivat ehkä niitä pahimpia hetkiä minulle. Toki halusin kertoa heille aina totuuden, kuten toivoin heidän puhuvan totta minulle. Mutta miten voisin kertoa lapsille että nämä eivät olleet verisukua toisilleen?

   "Mitä hän kysyi?"

   "Niitä samoja kysymyksiä. Millainen hän oli, minkä väriset hiukset ynnä muuta vastaavaa. Lopulta tämä tokaisi että syyttää itseään siitä ettei heidän äiti elä enää-"

Tuijotin Nanaa silmät suurina. Syyttikö tyttö oikeasti itseään?!

   "Ymmärrätkö nyt Devon miksi sinun täytyy kertoa heille totuus? Et voi pimittää tätä tietoa lapsilta, erityisesti tytöltä."

Nousin tuolilta katsoen vakavana Nanaa. Tämä oli korvaamaton äiti hahmo meille kaikille. Sekä oikeassa.

   "Missä lapset ovat?"

   "Tekemässä läksyjä."

   "Kerkiäisimmekö paistaa vaahtokarkkeja ennen ruokaa?"

   "Vaahtokarkkeja ennen ruokaa?! Sinähän pilallehem- Aaaa, kerkiätte."

Huokaisin syvään, onneksi Nana tajusi miksi tarvitsin vaahtokarkkien paistoa juttelutuokioon. Ei ehkä niinkään lapsille mutta itselleni, jotta ajatukseni pysyivät edes jollain tavalla kasassa. En todellakaan nimittäin tiennyt miten kertoa asiani lapsille.

   "Lapset! Läksyt tarkistukseen! Isänne tuli ja haluaa teidät parvekkeelle vaahtokarkkeja paistamaan."

Nanan huuto sai lapset yhdessä kuorossa huutamaan huoneestaan jippiin. Samalla kun kun itse kävelin portaita ylös, kolmikko juoksi portaita alas läksyvihot kädessään. Nana oli luvannut tarkistaa näiden läksyt sillä aikaa kun minä juttelisin lapsien kanssa.

Olin juuri saamassa grilliin tulen, kun Malec saapui ensimmäisenä parvekkeelle.

"Hei iskä."

"Hei vain itsellesi. Saitko kaikki läksyt tehtyä?"

Poika nyökkäsi ja istuutui tuolille viereeni.

Istuin kauimmaiselle tuolille kun Aiden saapui. Yläkerran tilat olivat pelkkää lasi-ikkunaa, joten näin myös kuinka Rosie juoksi jo kovaa vauhtia parvekkeen suuntaan. Kolmikkoa olisi voinut helposti luulla kolmosiksi, sillä pojat olivat vieläkin ikäisiään pienempiä. Neuvolassa oli koko näiden lapsuuden sanottu että nämä ottaisivat vielä teini-iällä kasvupyrähdyksen, joten en ollut yhtään huolissani siitä että Rosie oli tällä hetkellä samankokoinen kuin pojat. Olihan näillä myös todella pieni ikäero keskenään.

Ojensin jokaiselle kolme vaahtokarkkia ja jäin katsomaan näiden toimia. Oli hassua huomata miten jokainen paistoi niitä aivan eritavoin. Aiden paistoi yksi kerrallaan, Malec kahta ja Rosie kaikkia kolmea kerrallaan.

   "Ajattelin että voisimme jutella tässä vaahtokarkkija paistaessa. Olitte kuulemma kyselleet Nanalta sellaisia asioita joihin tällä ei ollut vastauksia, joten ajattelin että ehkä minä voisin olla oikeampi henkilö vastailemaan niihin..."

Kaikki kolme olivat hipi hiljaa. En tiennyt miten aloittaa ja mistä aloittaa. Aukaisin suuni mutta sitten suljin sen. 

Sama toistui monta kertaa. Muuttuisiko näiden käsitys toisistaan jos nyt kertoisin että eivät he olleet mitään sukua toisilleen? Voisinko minä tehdä sen? Olinhan minä heidän koko kysely ajan kertonut että heillä oli sama äiti...

   "Kerro meille äidistä."

Puhuja oli Malec. Nielaisin. Kummasta äidistä? Mitä kertoisin? Miten kertoisin?! Huokaisin syvään ennen kuin aloitin.

   "Allison, teidän äitinne. Oli kaunein nainen jota olen koskaan nähnyt. Tällä oli siniset silmät ja vaalean kuultava iho, aivan kuten teillä pojilla on. Tämän posket hehkuivat kauniin ruusunpunan lailla kun tämä punastui ja ääni oli kauneinta mitä olen korvillani kuullut."

   "Ja minä tapoin hänet syntymällä..."

Käännyin järkyttyneenä katsomaan Rosieta.

   "Miksi niin sanot?"

Rosie oli pitkään hiljaa, paistoi vain vaahtokarkkejaan ja välillä nosti niitä katsoakseen niitä lähemmin. Hetken luulin jo että tämä ei vastaa kysymykseeni, mutta lopulta tämä sanoi vaisusti.

   "Niin Diana sanoi koulussa, kun oli puhetta että meidän äiti ei enää elä. Diana sanoi että tämän serkulla oli sama juttu. Sen serkun äiti kuoli kun Dianan serkku syntyi ja se serkku oli syypää siihen. Diana sanoi-"

   "Tomppeli!"

   "Malec! Pyydä anteeksi siskoltasi! Nyt heti!"

Malec mutristi huultaan ja oli hetken aivan hiljaa.

   "Sori mut toi on ku uskoo kaiken mitä Diana sanoo!"

   "Kuunnelkaas nyt kaikki kolme! Kukaan teistä ei ole vastuussa äitinne kuolemaan! Ei yksikään teistä! Äitinne odotusajallaan poti anemiaa, mikä on hoitamatta todella vakava tauti. Tämän sydän ei kestänyt tätä tautia ja se pysähtyi. Eli kukaan teistä ei ole tappanut ketään."

Jokainen lapsi oli pitkään aivan hiljaa, kunnes Aidenilta pääsi hiljainen nyyhkäisy.

   "No olen silti ainoa meistä kolmesta jolla on sinun iho iskä..."

Käännyin katsomaan Rosieta. En kerinnyt kommentoida kun Aiden jo vastasi tälle.

   "No mulla ehkä on äidin iho, mut mistä oon saanu nää ruskeat silmät?!"

Kuunnellessani kolmikon puheita mitä piirteitä kenelläkin on ja kummalta, en tiennyt kuinka rikkoa heidän ilon kuplaa. Kuinka voisin kertoa totuutta kun olin itse kaivanut tämän kuopan. Olisiko minusta siihen? Rikkoa se mitä meillä oli, yhtenäinen perhe.

   "Teillä on ehkä helppoa, mut entäs minä? Silmät kuulemma ku äidin, iho ku äidin... Miks en vaan syntynyt tyttönä?"

Katsoin hämmentyneenä poikaa. 

   "Miksi Malec noin sanot?" 

Malec kohautti olkapäitään.

   "No jos sinä toivot että olisit syntyny tyttönä, niin miks taas minä en saanu mitään äidiltä? Hmmm?"

 

En kyennyt katsomaan Rosieta. Pala nousi kurkkuuni ajatellen sitä kun olin löytänyt tytön ja kuullut miten tämä oli saanut alkunsa. 

   "Olen saanut hiukset iskältä, silmät iskältä, ihon iskältä... Pitäisikö mun sit olla poika jos sille tielle lähdetään Malec?"

Siltä osin Rosien puheessa oli totta että tämä kyllä muistutti ulkonäköisesti hämäävästi minua, mutta tämän äänessä oli jotain mistä en saanut kiinni. 

   "Mistä te oikein lapset puhutte?" 

   "Ei mistään-"

Puhe kääntyi kuin yllättäen lasten omasta aloitteesta omien huoneiden saamiseen. Siinä menikin niin pitkään että lopulta kun olisimme voineet palata Rosien äiti asiaan, Nana tuli hakemaan meitä syömään.

Ruoan jälkeen lapset menivät omiin puuhiinsa ja jäin Nanan kanssa alakertaan siivoamaan keittiötä. 

   "Saitko puhuttua lasten kanssa?" 

   "Tavallaan-." 

   "Mitähän se tarkoittaa? Devon... Sinun täytyy kertoa heille totuus!" 

   "Huoh, tiedän. En vain kyennyt vielä kun sain Rosiesta sen syyllisyyden tunteen äidistään pois... Hitain askelin Nana."

Kun olimme melkein saaneet siivottua keittiön Nanan kanssa kahden, Malec ja Rosie tuli tapellen luoksemme. Riidellen ja haukkuen toisiaan. 

   "SEIS! Nyt kumpikin! Jumppaamaan olohuoneeseen, HETI!" 

Kun puolituntia oli mennyt Malec nurisi Rosien takana. 

   "Miks Aiden ei joutunut tähän rääkkiin?! Tää on epäreilua!" 

   "Hys! Iskä kuulee!"

Olin siirtynyt kuntosalin puolelle tarkkailemaan kaksikkoa. Tiesin että tein juuri sitä mitä olin vannonut etten koskaan tekisi, juuri niin silti tehden. Mutta nyt isänä ymmärsin miksi Jared oli tehnyt kuten oli. Se oli opettanut itsehillintää ja kestävyyttä. Omalta osaltani ehkä hiukan liikaakin itsehillintää, mutta tiesin että ripaus sitä mitä Jared oli opettanut, ei tekisi lapsille pahaksi. 

   "Äh, kuulkoot! Epäreilua!"

Seuraavana aamuna Malec ja Rosie nousivat kipein lihaksin sängystä. Olin jo kerinnyt itse lähteä töihin kun nämä nousivat Nanan patistamana. 

   "Sattuu!" 

   "Ehkä, mutta isänne tahtoi opettaa ettei tappelulla saakkaan muuta kuin särkyä. Jos ei sinun lihaksissa niin sitten sydämmessä. Sanat voivat satuttaa joskus jopa enemmän kuin teot."

Malec tuhahti Nanan kommentille, mutta lähti vaihtamaan vaatteita käskystä Rosien laahustaen perässä.

   "Nana, Malec nurisee." 

Malec katsoi Nanaa joka katsoi hiukan nuhtelevan kysyvänä Malecia takaisin. 

   "Onko näin?" 

Malecin kohauttaessa olkiaan Nana naurahti. 

   "Menkäähän pöytään aamupalalle tai myöhästytte kohta koulusta."

Nanan ollessa vielä aamupala pöydässä, koulubussi jo tööttäsi kauempaa. 

   "Apua! Me myöhästytään!" 

Jos lapsilla ei olisi ollut niin kiire sinä aamuna, nämä olisivat nähneet Nanan kalvenneet kasvot sekä yksittäisen hikikarpalon otsalla.

Sen sijaan nämä juoksivat kilpaa bussille, joka odotti tyypillisellä paikallaan. Tietämättä särkyvästä lautasen äänestä, nämä nousivat normaaliin tapaan bussin kyytiin tervehtien iloisesti tuttua bussikuskia.

Bussi oli koulun pihalla tasan puoli kahdeksan, kuten joka aamu. Osa oppilaista kulki jalan, mutta suurin osa kulki koulun busseilla, jotka poimivat oppilaita pitkin kaupunkia ja osaa kuljettaen jopa pidemmältä.

Malec pysähtyi koulun edessä katsomaan vanhempaa oppilasta, kun tämä tuli toisella kyydillä paikalle. 

   "Mitä sinä kattelet?"

Rosie käveli Malecin ohitse huikaten Aidenille veljen taas tuijottavan isompia tyttöjä. 

   "Hölmö! Katoin vaan miten noi vaatteiden värit sai ton tytön ihon kuultamaan kauniimmin."

   "Oot outo Malec." 

Aiden sätti veljeään tämän oudoista taipumuksista sanomalla ettei isommat pojatkaan tuommoisia asioita huomannut tai sanoneet ainakaan ääneen.

   "Entäs sit jos huomaan tuommoisia?! Nana on sanonut että mulla on silmää tuollaiseen ja saan olla juuri tälläinen mitä olen eikä siinä ole mitään häpeämistä! Nana sentään ymmärtää mua!"

Kellojen soidessa tasaa, lapset suuntasivat koulun sisälle, pihan jääden autioksi. Tietämättä yhtään että Devon oli juuri sillä hetkellä saapunut kotiin, löytäen särkyneen lautasen maasta ja sen vieressä tajuttoman Nanan.

Lääkärit olivat tehneet kaikkensa, mutta aivoverenvuoto Nanan päässä oli ollut liian suuri ja apu tullut liian myöhään. Niinpä mitään ei ollut tehtävissä siinä vaiheessa kun Nana oli saapunut sairaalaan.

Vaikka Nanan menetys oli koko perheelle järkytys, suurimman surun koko Malec. Vain Nana oli huomannut pojasta sen mitä tämä oli ja tukenut asiaa pojan itsekkään sitä vielä tietämättä.

Devon tiesi että tulevat vuodet olisivat haasteellisia kasvattaa lapsia yksin, mutta Nanan vuosien tuen ansiosta hän tiesi että pystyisi siihen, pienillä muutoksilla.

 

** **

Huh, näin saimme tarinaan jatkoa viimein! Ollut kyllä melkoinen myllerrys tämä viimeiset puolitoista vuotta, mutta samalla olen saanut huomata että aina palaan uudelleen ja uudelleen tarinan pariin. Ikävöiden sitä miten saan kirjoittaa tätä tarinaa kuvittamalla pelissä osia.

Eli en voisi olla jatkamatta tätä! 

Kunhan nyt kaikki saadaan koneelle asennettua niin eiköhän sitä sitten tiheämmin ala näitä osiakin taas ilmestymään myös tänne. Nyt en lupaa miten usein näitä tänne ilmestyy mutta pyrin nyt ainakin kerran viikossa niitä julkaisemaan, onhan niitä nimittäin varastossa aika melkoisesti jo puoli valmiina. Kuvat pitää vain laadullisesti tarkistaa ja korjata mitä pitää mutta tekstin osalta kaikissa on jo tekstit valmiina. Lopullisen oikolukemisen teen sitten täällä bloggerissa.

Kommentit ovat tervetulleita jos tänne eksyit, mutta ei pakollisia. <3

-Phoenix