Osa 22 -Ranskaan!

Phoenix ja seuraava osa on täällä taas! Kiitos paljon kommenteista edelliseen osaan.. jostain syystä taas bugittaa tuo kommentteihin vastailu joten tuli nyt taas hiukan myöhään..

Mutta pidemmittä puheitta, päästän teidät lukemaan itselleni tyypillisestä kuva määrästä poiketen hyyyyvin pitkää osaa, nimittäin kuvia on 85 kappaletta! Lukuiloja!


Benjaminin kertomana!

Lentoni lähtisi muutaman tunnin kuluttua, mutta koska lento kestäisi 9 tuntia, päätin vielä vastata muutamaan työmailiin ennen lähtöä.

Olin vienyt matkalaukut valmiiksi ulos odottamaan tilaamaani taksia, mutta kun lopetin tietokoneella olemisen näin kuinka Abigail katsoi minua silmissä pieni pelon pilke. Tuntui todella pahalta lähteä kun tiesin että tämä pelkäsi minun jäävän sille tielle. Niin oli käynyt Johnnylle joten tämä varmasti ajatteli miksi olisin poikkeus.

Annoin Abigailille suukon ja halauksen mutta tämä tyrkkäsi lopulta minut irti itsestään melkein itkien.

”S-sinun on varmaan parasta mennä odottamaan sitä taksia… Pitää mennä katsomaan mitä lapset puuhaa.. hyvää työmatkaa kulta..”

”Kiitos..”

Kiva.... Nyt tuntui vielä pahemmalta..

Minulla oli jo jalka oven ulkopuolella kun kuulin Abigailin huutavan minua takana.. Käännyin salamana ja kaappasin naisen syleilyyni ja suudelmiini.

”Lupaa Ben että tulet takaisin! Voitko tehdä sen minulle?”

”Minä lupaan! Minä tulen takaisin ennen kuin edes huomaatkaan!”

Niine hyvästeine astuin ovesta ulos, kohti taksia joka jo odotti minua portilla.

Katselin lentokoneen ikkunasta alaspäin samalla kun lentoemäntä alkoi puhua kaiuttimeensa.

”Hyvät matkustajat, tervetuloa Champs les Simsiin, kuten näette, tämä paikka on pieni maalaiskylä täynnä erilaisia nähtävyyksiä ja monenlaisia yllätyksiä. Mutta jos kylä alkaa kyllästyttää, Pariisim on vain noin tunnin matkan päässä kylästä. Toivomme teille mukavaa oloaikaa ja kiitos kun valitsitte Sims Airin.”

Lentokenttä sijaitsi hiukan kylästä poispäin, joten jouduimme istumaan vielä 15 minuuttia paikallisessa bussissa, mutta maisemat olivat sen verran upeat etten toisaalta pistänyt pahitteeksi että jouduin siinä peltipurkissa istumaan.

Minut jätettiin majataloni eteen kun muut matkustajat lähdettiin viemään omiin majataloihinsa. Katsoin väsyneenä pitkää katua joka ei tuntunut loppuvan ollenkaan.

Käänsin päätäni jotta saisin nikamani toimimaan kun silmäkulmaani iski Simffel- tornin huippu. Tuskin minulla olisi aikaa käydä edes sen juurella joten päätin unohtaa koko tornin. Kuva siitä toki olisi pakko ottaa, perheelle, niin voisivat katsella sitten kuvista sitä myöhemmin.¨

Tuntui jotenkin hassulta olla Ranskassa ilman Abigailia ja lapsia. Nämä olisivat varmasti nauttineet tästä todella paljon, jopa ilma jota hengitin, tuoksui erilaiselta.

Mentyäni majatalon sisälle ja siellä kerrottuani kuka olen, muori vastaanottotiskiltä lähti näyttämään missä huoneeni oli. Huone oli hyvin vaatimaton, olo oli kuin olisin tullut jonkun makuuhuoneeseen. Kysyttyäni missä vessa ja liesi ovat, nainen alkoi puhua kiivasta ranskaa, niin etten ymmärtänyt yhtään mitään.

En saanut mitään muuta selvyyttä asiaan kuin sen että ne eivät sijainneet huoneessani. Niinpä tulin siihen johtopäätökseen että majatalossa oli siis yhteiset wc-suihkutilat sekä yhteinen keittiö. Mentyäni sisälle huoneeseen purin nopeasti matkalaukkuni ja päätin katsoa vielä parvekkeen ennen kuin lähtisin tutkimaan majataloa paremmin.

Näköala parvekkeelta oli mahtava! Perhe tykkäisi tästä varmasti jos pääsisivät vielä joskus käymään..

Parvekkeelta näki jopa Simffel-tornin ja korkealla taivaalla lenteli kuumailmapallo tuulen mukana. Olin todella etuoikeutetussa asemassa että vaimonani oli niin ihana nainen kuin Abigail! Kuka tahansa ei olisi miestään laskenut matkaan..

Kävin huoneesta hakemassa digikameran jotta saisin otettua lapsille edes lähemmän kuvan tuosta tornista joka oli maailman kuulu. Otettuani oikean objektiivin kameraan, olin pudottaa koko kameran. En ollut aiemmin kokeillut uutta objektiivia kamerassa joten oli todellinen yllätys kuinka lähelle pääsinkään tuota tornia, kameran käyttäytyi kuin parhaimmat kiikarit konsanaan!

Tutkittuani aikani majataloa ja todettuani epäilyksieni saniteettitiloista pitävän paikkansa, päätin mennä etsimään ilmoitustaululta majatalon edestä yhteyshenkilön tietoja, joka minun pitäisi tavata ennen kuin pääsisin itse kauppiaan luo jonka takia tulin tänne. Gaston Dutiel…. Gaston… Siinä! Näppäilin miehen puhelinnumeron puhelimeeni ja odotin. Tuutattuaan jonkin aikaa ranskalainen miesääni vastasi puhelimen toisessa päässä.

”Gaston Dutiel, Qu' est-ce que je peux faire pour vous?”

“ööö… Je m'appelle Benjamin Quint..”

”Aaa! Monsieur Quint! Olette saapuneet!”

Olin yllättynyt että mies puhui noin sujuvasti muutakin kuin ranskaa.

”Kyllä, firmasta sanottiin että minun pitäisi ottaa teihin yhteys ennen kuin lähestyn kauppiasta, voinko tavata teidät?”

”Oui! Voisitteko saapua osoitteeseen Château Antibes? Voitte pyytää majatalosta karttaa jos ette ymmärrä paikallisia opasteita. Se on majatalosta vasempaan ja sitä tietä isolle mäelle, minulla on juuri loppumassa ohjattu kiertoajelu joten olen vielä täällä hetken aikaa kiinni..”

Sovimme että menisin sinne majatalon lainaamalla vespalla. Tuntui naurettavalta ajaa sellaisella miniskootterilla pitkin katuja kun olin niin iso siihen. Samalla mieleeni nousi ajatus että jos näitä voisi jotenkin hommata kotona, voisin hommata ainakin Magbethille sellaisen kun tämä kasvaisi, Mathew ei varmasti imagosyistä suostuisi nousemaan kyseisen vempaimen kyytiin mutta ainahan sitä voisi yrittää..

Ranskassa ajaminen oli suhteellisen helppoa, tai ainakin näin pienessä maalaiskylässä mitä Champs Les Sims oli. Löysin hetkessä Cháteau Antibes tien ja samalla löysin Gaston Dutielin..

” Monsieur Dutiel?”

Tummahko ihoinen mies kääntyi kun kuuli itseään kutsuttavan. Tämä siis oli Gaston Dutiel..

” Monsieur Quint! Mukava tutustua!”

En osannut odottaa että Dutiel ottaisi ja antaisi ranskalaisen tervehdyksen, mutta niin tämä vain teki ja sen jälkeen pääsimme vasta itse asiaan.

”Olen pahoillani mutta firmanne ei oikein kertonut muuta kuin sen että lähettävät teidät tänne.. mitä oikein olette tulleet tekemään?”

”Firmani pomot tahtovat tehdä investointeja ja laajentaa yrityksen markkina-aluetta geografisesti kattavammaksi, joka tarkoittaa sitä että tahdomme luoda täällä yhteistyökumppaneita jolloin voimme tuoda tuotteitamme tänne ja viedä täältä tuotteita muualle maailmalle. Champs Les Sims on tunnettu tuotteistaan ja raaka-aineistaan joten tahdomme saada kyseiset tuotteet kaikkien saataville.”

”Ahaa.. Oui! No siinä tapauksessa teidän kannattaa mennä torilla sijaitsevaan Charlotte boutiqueen, tämän omistajan kanssa jos saatte luotua yhteistyökuviot, voitte sanoa että olette saaneet paikalliset tuotteet melkein jo hyllyihin.”

Pääsin herra Dutielin ohjeilla hyvin sutjakkaan torille jossa oli hyvin hiljaista. Päivän torikauppa oli jo purettu eikä kukaan liikkunut puolilta päiväin missään. Näin keltaisen talon tien toisella puolella jossa Dutiel oli sanonut kaupan sijaitsevan. Sieltä pitäisi minun löytää kauppias Charlotte Dubois.

Menin sisälle kauppaan joka näytti enemmänkin matkamuisto/antiikki kaupalta kuin sellaiselta minkä pitäisi tehdä kauppaa firman kanssa.

”Pardon…”

”Petit moment!”

Hiukan kimahtava mutta heleä naisääni sanoi takahuoneen puolelta minulle ranskaksi pienen hetken. Niinpä jäin seisoskelemaan ja katselemaan ympärilleni. Katsottuani tarpeeksi aloin kaiken koriste-esineiden joukosta löytämään tuotteita joita olin tänne lähtenyt etsimään, ehkä kauppa voisi sittenkin olla se yhteistyökumppani jota olin etsimässä.

Pian kassan toiselle puolelle ilmestyi kaunis ranskalainen nainen kysyen ranskaksi miten voisi olla avuksi.

Yritin ensin selittää tuloani ranskaksi jolloin nainen alkoi puhua yllätykseksi kieliä.

”Osaan kyllä muutakin kuin ranskaa Monsieur.. Miten voin olla avuksi?”

Kerroin kuka olin ja miksi olin tullut. Nainen kuunteli, palveli hiukan asiakkaitaan välissä ja pyysi minun tulevan juttelemaan tiskin toiselle puolelle.

Tiesin siinä vaiheessa että jää oli murrettu ja että minun piti nyt ottaa kaikki ammattitaitoni joka oli kehittynyt vuosien saatossa käyttööni kertoessani miksi yhteistyö firman kanssa olisi kannattavaa kaikkien kannalta.

Charlotte Dubois vaikutti hyvin innostuneelta kuulemaansa, mutta sanat jotka tulivat naisen suusta, olivat juuri ne mitä olin pelännyt, tästä tulisi vielä hyvin pitkä neuvottelu sykli.

”Kuulostaa todella hyvältä, mutta tarvitsen paljon enemmän tietää firmastanne, siitä mitä edustatte ja mitä se tarkoittaa kylällemme…”

Hymyilin naiselle kohteliaasti samalla kertoen että minulla oli kaikki tarvittava materiaali mukana mutta joka kerta kun yritin selventää, tämän keskittyminen herpaantui asiakkaisiinsa.

Tuntui että emme päässeet juuri eteenpäin asioissa ja nyt ymmärsin miksi niin monet firmat ennen meitä olivat epäonnistuneet yrityksissään. Mutta olin päättänyt, etten epäonnistuisi, urani ja perheeni hyvinvointi oli tästä kiinni!

Emme päässeet, kuten olin epäillytkin neiti Duboisin kanssa yhteisymmärrykseen joka ei ollut tosiaankaan yllätys.

Syötyäni ja käytyäni suihkussa, avasin kannettavani majatalon keittiön pöydällä ja menin SimSkyyn juttelemaan perheen kanssa. Onneksi nettiin oli keksitty näköispuhelin niin että pystyin juttelemaan heidän kanssa tietokoneen välityksellä.

”No millainen ensimmäinen päivä oli?”

Huokaisin syvään samalla hieroen niskaa Abigailin kysymyksestä.

”Raskas…”

Lopetimme Anabelin kiukkuilun takia ja huomattuani paljon kello oli, tiesin että minun piti painua nukkumaan, mikäli tahdoin olla Gaston Dutielin järjestämissä päiväretkissä virkeä.

Tuntui todella oudolta nousta sänkyyn kun toinen puoli sängystä oli tyhjä ja vielä tietäen ettei Abigail nousisi siihen sinä yönä nukkumaan.

Tuntui todella turhauttavalta mennä päiväretkille mukaan mutta koska Gaston Dutiel väitti että se oli parhain tapa tutustua maalaiskylään ja sen toimintaan, niin ei auttanut muuta kuin mennä muiden mukana.

Muiden mennessä Gastonin ohjaamana katsomaan raunioiden hautakiviä, silmiini pisti kasa erilaisten esineiden pilkottavan maasta esiin. Kaivettuani tarpeeksi, löysin yllätyksekseni todella vanhoja nektariini pulloja sekä jalokiviä!

Retki osoittautui todella tuottoisaksi joka piristi mieltä erittäin paljon.

Kun muut olivat katselleet tarpeeksi hautakiviä, Gaston päätti yllyttää uskaliaimmat katsomaan raunioiden hautaholvia joka osoittautui yhdeksi huoneeksi.

En voinut kuin katsella kiinnostuneena holvia, sillä se aiheutti hassulla tavalla vilunväreitä pitkin käsivarsia.

Tutkittuani holvia aikani, en voinut uskoa tuuriani! Löysin holvista salaoven jonka takaa paljastui pieni huone! Huoneessa koristi kaksi todella kaunista patsasta ja niiden keskellä arkku!

Samassa kun aukaisin arkun ja nähtyäni mitä siellä oli sisällä Gaston tuli katsomaan mikä minulla oikein kesti.

”Sacre bleu monsieur Quint! Olette löytäneet jotain mistä en ollut tietoinen! Mitä siellä on?”

Kuulin miehen henkäisevän kuuluvasti samalla kun nostin hyvin vanhalta näyttävän nektariinipullon esille, muinaiskolikkojen joukosta.

”T-tiedättekö mikä tuo on?!”

Lähdimme löytöni jälkeen hautaholvi retkeltä, jonka jälkeen lähdin neiti Duboisin luokse. Kerroin mitä olin löytänyt ja tiedustelin missä voisin käydä pulloa näyttämässä, tahdoin viedä kyseisen pullon arvioitavaksi.

Nainen innostui löydöstä ja kirjoittikin ylistyssanojensa jälkeen osoitteen jossa voisin käydä asiasta kyselemässä.

Kun saavuin nektariinitilalle, vastassani oli vanha mies joka osoittautui nektariinikauppias Jean Luc Pivertiksi.

Tuntui häijyltä antaa poskisuudelmia miehen kanssa, mutta koska se oli paikallinen tapa, minun ei auttanut muuta kuin purra hammasta ja tervehtiä miestä tämän toivomalla tavalla. Selitettyäni miksi olin tullut ja näytettyäni pulloa mies haukkoi happea.

Pullo osoittautui sellaiseksi nektariinipulloksi jonka paikalliset olivat luulleet kadonneen iäksi. Olin löytänyt luultavasti viimeisen pullon kyseistä nektariinia ja koska pullon sisältö oli käyttökelpoinen, kyseistä tuotetta pystyttäisiin luvallani alkamaan tuottamaan!

Päivät lipuivat eteenpäin ja tuntui että harteillani oli todella monta rautaa tulessa samaan aikaan. Tietenkin olin suostunut vanhan nektariinin uudelleen tuottamiseen, firman nimissä tietenkin. Mutta tuntui että pää syytäni viivyteltiin, en ollut päässyt puusta pitkälle yhteistyön aloituksen kanssa niin että pääsisin kotiin.

Huomasin olevani monesti päiväretkillä mukana kun yhteyshenkilö Gaston Dutiel pyysi minua mukaansa. Nytkin tämä oli vienyt ryhmän kalastamaan, mutta ei ihan mitä tahansa..

Tämä oli tuonut meidät pyydystämään sammakoita! Saadessani kaksi sammakkoa vapaani, Gaston tuli innoissaan luokseni sanoen että niistä saisi mainioita sammakonreisi annoksia. Koska en ollut vahingoittanut olentoja pyydystäessäni niitä, mieleeni tuli aivan toisenlainen käyttö kyseisille kavereille..

Samalla retkellä kohdalleni tuli melko harvinainen käärme sekä maakilpikonna! Gaston yritti puhua minua ympäri kilpikonnankin suhteen, kuulemma siitä saisi hyvää soppaa. Mutta päätin että kuten sammakotkin, nämä kaksi kaverusta lähetettäisiin rahtina kotiin. Tahdoin viedä tuliaisiksi kyseiset eläimet lapsille. Nyt olisin ainakin tuliaisosioin hoitanut pois alta..

Kun retkemme oli viimein ohi, noudatin päivittäistä normaalia rytmiäni ja suuntasin kulkuni Charloten puotiin. Charlotte Dubois oli sinä päivänä erilainen mitä yleensä. Tämä kierteli ja kaarteli eikä oikein sanonut mitään puoleen eikä vastaan mitä kerroin pomojeni sanoneen edellisestä tapaamisestamme.

Olimme tehneet sinun kaupat Charloten kanssa joten en häiriintynyt siitä että nainen käytti pelkästään etunimeäni.

”Benjamin.. yritä ymmärtää että en tee hätiköityjä päätöksiä tässä asiassa.. tarvitsen aikaa keskustella ilman häiriötekijöitä ja minun pitää lukea nuo paperit jotka toit tarkkaan..”

”Mitä sinulla on siis mielessä? Montako päivää tarvitset mietintäaikaa?”

Naisen ilme muuttui oudon laskelmoivaksi.

”En tarvitse päiviä, pelkkä illallinenkin sopii..”

”Nyt en oikein pysy perässä..”

”Tuletko luokseni tänä iltana juttelemaan rauhassa näistä asioista? Voisin samalla tehdä ranskalaista ruokaa ja saisimme asioita käytyä läpi…”

Tiesin etten pääsisi asiasta eteenpäin, ellen suostuisi joten kun suostuin, Charlotte hyppäsi halaamaan minua, tämä oli aivan uusi piirre ranskalaisissa..

”Hienoa! Tässä osoitteeni, voisit tulla siinä seitsemän aikaan, niin olen kotona ja saanut ruoan varmasti jo tulemaan…”

Siinä siis olin, Charloten antaman osoitteen edessä. Tuntui oudolta kävellä naisen omaan kotiin, mutta jos se oli ratkaisu siihen että pääsisin kotiin, olin valmis sen tekemään. Kyllä nämä ranskalaiset olivat outoja..

Mahan pohjassani möyrähti oudosti enkä ollut tuntea omaa kehoani ollenkaan kävellessä oven eteen jossa komeili kultaisella laatalla Dubois. Mahtoikohan tämä olla oikea ratkaisu..

Ajatukseni lähti menemään Abigailiin ja tämän kanssa käytyyn keskusteluun. Tämän mielestä minun kannatti käydä Charlotten luona, sillä nyt ei olisi asiakkaita häiriötekijöinä, joten saisin rauhassa käydä keskustelua naisen kanssa. Siitä huolimatta olin Abigailille kertonut oudosta käytöksestä mitä Charlotte oli antanut. Onneksi Abigail oli ollut näin ihanan tukeva, muuten en olisi nyt tässä kävelemässä tuota valkoista ovea kohti.

Soitin ovikelloa ja jäin odottamaan. Toiselta puolelta kuului ranskaksi että pitäisi hetki odottaa ja niin siis tein. Seisoin hölmöläisenä vieraan naisen ovella tuntien kuinka muiden talojen ikkunoista katsottiin minua. Nyt oloni alkoi olla vaivaantunut, toivottavasti Charlotten perhe olisi myös kotona, niin emme olisi kahden.

Charlotte viimein avasi oven ja antoi ranskalaisen tervehdyksensä, ehkä omaan makuuni liian ystävällisesti. Kun lopulta Charlotte pyysi minua sisälle ja astuin sinne, pahin pelkoni kävi toteen.. Olimme kahden.

”Missä perheesi on? Ei kai he poistuneet minun takiani?”

Charlotte kääntyi minuun päin outo ilme kasvoillaan ja nosti kämmenensä avoimiksi samalla päätään pudistellen.

”No Benjamin.. Minulla ei ole perhettä, olen sinkku ja asun yksin tässä isossa talossa..”

Voihan *******.. Kai nainen oli sentään nähnyt sormukseni sormessa?!?

Siirryimme ruokapöydän ääreen Charlotten pyynnöstä jossa sain huomata että päädyin sittenkin reissulla syömään sammakonreisiä.. Salaatin muodossa nimittäin. Salaatin aikana keskustelu oli kevyttä ja muutaman kerran yritin siirtää keskustelua työasioihin, jolloin nainen nosti turhautuneena kättään, samalla todeten ettemme pilaisi työasioilla ruokailuhetkeä, työasioista kerkeäisimme jutella myöhemminkin.

Pian hiljennyimme kumpikin syömään ratatuilea, jota nainen oli vaivalla tehnyt ranskalaiseen tapaan kun haarukkani oli pysähtyä puolitiehen huomatessani kuinka Charlotte oli laskenut kätensä pöydän päälle, kuten nainen laittoi kätensä silloin kun tahtoi miehen laskevan oman kätensä tämän käden päälle, voi pojat! Mihin ihmeeseen olinkaan ajautunut?!

Henkäisin kuuluvasti siinä vaiheessa kun tunsin Charlotten käden kyljessäni kun nainen selitti minulle jotain mistä en saanut juuri sillä hetkellä kiinni. Mieleeni nousi vain Abigail ja se kuinka paljon rakastan häntä. En ymmärrä miten Johnny oli siihen pystynyt kun tämä oli pyörittänyt kahta naista sillä omaan elämääni ei mahtunut kuin Abigail ja lapsemme.

Pyysin naista lopettamaan vihjailevasti kiittämällä ruoasta jolloin Charlotte nosti sormensa suunsa eteen samalla hymyillen minulle tavalla josta ei voinut erehtyä. Tämä oli selvästi halukas tekemään enemmän kuin yhteistyötä töiden saralla.

Siirsin keskustelumme yhteistyöhömme jolloin Charlotte meni hiljaiseksi pyytämällä saada syödä ruokansa rauhassa. Istuin hetken hiljaisuudessa kunnes nainen siirsi jälleen kätensä odottavana pöydälle.

Tunsin oikeaksi lähteä viemään omaa lautastani keittiön puolelle.

Charlotte tuli puoliksi syödyn lautasen kanssa keittiöön pyytäen minua siirtymään sohvan puolelle sillä aikaa kun hän laittaisi kahvia tulemaan.

Kerkisin istuutua sohvalle kun Charlotte tuli keittiöstä. Tämä katsahti minua hiljaisena jonka jälkeen istuutui viereeni.

En aikaillut sillä tiesin jos antaisin naiselle puheenvuoron, tämä ei varmasti antaisi käydä läpi työasioita. Niinpä puhuessani nostin käteni selittäessäni vuolaasti millaisia asioita yhteistyömme toisi kylälle ja mitä hyötyä siitä olisi kaikille osapuolille. Samalla kerroin mitä pomoni oli tarjoukseen viimeisessä yhteydenotossani lisännyt.

Yllätyksekseni Charlotte ei vaihtanut puheenaihetta muuhun, vaan selitti huolestuneisuutensa muutamaan yksityiskohtaan joita oli törmännyt papereissa jotka olin jättänyt hänelle luettavaksi.

”Ymmärrän huolesi, puhun siitä heti huomenna pomolleni.. Uskon että tuo kohta voidaan varmasti muuttaa mieleiseksesi niin että yhteistyömme on mutkatonta..”

”En usko että ymmärrät.. en näe siinä syytä miksi sinun pitäisi matkustaa takaisin omaan maahasi siksi aikaa..”

Katsoin naista ihmeissäni, mitä tämä ajoi takaa?

”Katsos mon cherie Benjamin.. Olen tietoinen miten nämä hommat menee ja se on yksi kokonainen vuosi ennen kuin asiat lähtee rullaamaan mutkattomasti. Meinasitko joka kerta matkustaa erikseen tänne silloin kun ilmoitan ongelmista? En usko että pomosi suostuisivat ihan siihen, se tulee katsos kalliiksi..”

”Olen vain neuvottelija Charlotte hyvä, meillä on siihen hommaan valmiiksi henkilö joka tulee valvomaan tänne päähän sujuvalla ranskallaan että hommat toimivat. Hän on tällä hetkellä vain äitiyslomalla mutta on juuri palailemassa töihin takaisin joten voit huoletta uskoa että tämä henkilö on pätevä yhteistyössämme.”

”Ei cherie.. en huoli muita kuin sinut..”

Käänsin päätäni tuskastuneena, miten tässä näin oli päässyt käymään?! En todellakaan ollut antanut mitään vihjailuja mistään muusta kuin siitä että olin neuvottelijana täällä, miksi siis nainen oli näin hanakasti minua pitämässä täällä?

Vilkaisin Charlottea jolla oli silmät kiinni surullinen ilme kasvoillaan. Tämän silmäkulmassa kimmelsi jotain, jonka tajusin heti olevan kyynel. Nainenhan itki!

”Voi hyvänen aika! Charlotte, onko kaikki hyvin? En tarkoittanut loukata sinua millään tavoin..”

En ajatellut tarkemmin mitä tein sillä olin ystävällinen ihminen enkä kestänyt nähdä ihmisiä surullisena. Niinpä otin ja lohdutin naista laskemalla käteni tämän selän takaa olkapäälle ja silitin toista etupuolelta.

Ennen kuin tajusin mitä oli tapahtunut, tunsin naisen huulet omillani!

Abigailin kasvot rävähtivät silmiini samalla kun työnsin naisen pois.

”Ei Charlotte!”

”Moi cherie Benjamin! Älä mene!”

Nousin sohvalta ärtyneenä kuinka nainen oli teeskennellyt itkevää että saisi minulta suudelman! Kuinka joku voikin olla noin.. noin.. hyväksikäyttävä!?

Käänsin päätäni sen verran että näin kuinka Charlotte jäi sohvalle katsomaan kaihoisasti perääni. Huikkasin naiselle että juttelisimme huomenna uudestaan.

Naisen nyyhkäisy sai pääni kääntymään enemmän, oliko tämä oikeasti surullinen vai teeskentelikö tämä uudestaan? 

Koska en ollut varma toivotin hyvät yöt ja käännyin ovelle.

”Etkö voisi jäädä?”

Katsahdin naista ärtyneenä.

”En, puhukaamme huomenna kun ruokajuomana juodut viinit häviävät kehoistamme.. Hyvää yötä.”

Kun pääsin majatalolle, tunsin velvollisuudekseni katsoa oliko Abigail vielä koneella. Onneksi tämä oli, nimittäin tunsin velvollisuudekseni kertoa tälle mitä oli tapahtunut.

En voinut uskoa kuinka ihana nainen minulla oli vaimona! Abigail oli kysynyt olinko tehnyt mitään millä Charlotte olisi saanut sellaisen vaikutuksen että olin tästä kiinnostunut. Kun tämä oli nähnyt kasvoiltani ahdistuneisuuden mitä tunsin sisällä, samalla kun sanoin etten ollut. Tämä oli hymyillyt Abigailimaiseen tapaansa minulle, todeten että uskoi minua ja kaikki olisi hyvin!

Niinpä olimme lopettaneet näköispuhelumme ja siirryin huoneeseeni. Seuraavana päivänä pitäisi nimittäin käydä asia Charlotten kanssa läpi, mikäli tahtoisin tämän reissun onnistuvan siten kuten toivoin sen menevän.

Seuraava päivä koitti ja suunnistin Charlotten boutiqueen jossa Charlotte seisoi tiskinsä takana palvelemassa turisteja. Kun tämä näki minut, hän huikkasi tulemaan tiskin taakse.

”Moi cherie! Sinä jo tulit!”

Katsoin hiukan hämilläni Charlottea, oliko tämä kokonaan unohtanut mitä edellisiltana oli tapahtunut?

Nostin vaivautuneena käteni niskan taakse aloittaessani puhumaan.

”Tuota.. Charlotte.. siitä eilisiltaisesta..En tiedä oletko huomannut sormusta sormessani mutta olen onnellisesti naimisissa ihanan naisen kanssa, eikä tarkoitus peräni ole ollut muuta kuin yhteistyön tekeminen sinun kanssasi, siinä kaikki. Olen pahoillani jos olen jotain tehnyt että olet saanut muuta kuvaa..”

”Voi cherie! Et sinä ole, mutta olet niin ihana ja me ranskalaiset emme välitä vaikka toinen olisikin varattu. Jos näemme jotain mitä haluamme, me otamme sen ja tahdon sinut! Etkö voisi pitää minua toisena naisena?”

Katsoin naista järkyttyneenä, toisena naisena?! Voi taivas näitä ranskalaisia!

Nostin käteni kieltävään asentoon samalla kertoen naiselle mielipiteeni asiaan.

”Meidän maassamme ei ole tuollaista enkä rupea moiseen vaikka jotkut ovatkin sellaisia.. Olen imarreltu mutta en ole valmis tekemään kuin yhteistyötä mikäli se on vielä mahdollista kaiken tämän jälkeen..”

Charlotte ei kerinnyt vastata kommenttiini mitään kun tämän piti jälleen palvella asiakkaita joten näin parhaaksi poistua paikalta ja lähteä syömään paikallisessa ravintolassa jotain joka olisi paikallista, eikä sisältäisi sammakoita.

Syödessäni herkullisia kreppejä, en voinut olla miettimättä Charlotten kanssa käytyä keskustelua ja sitä että tämä ei antanut vastausta siihen olinko kieltäytymiselläni vesittänyt koko yhteistyökuviot. 

Onneksi olin vienyt korjatun version tarjouksesta mukanani tämän kauppaan jonka jätin tiskille. Ainakin olin tehnyt oman osani, mutta jos pomo kuulisi että olin vesittänyt koko projektin tällaisella asialla, niin en tiennyt olisiko minulla palatessani enää työpaikkaa tiedossa..

Koska oli viimeinen päivä reissustani, päätin kuluttaa puhelinlaskua sen verran että soitin Abigailille kirjakaupasta tiedustellakseni että olin kirjoittanut nimen oikein kirjasta jota Magbeth oli hinkunut ranskasta.

”Simdotter ja liekehtivä pikari.. toivottavasti heillä on se, nimittäin Magi on puhunut koko ajan siitä ja kuinka muut hänen luokallaan joutuvat vielä odottamaan kaksi kuukautta sen julkaisuun täällä..”

”Teen parhaani rakas.. nyt pitää mennä, myyjä näköjään tuo jotain kirjaa tuolta mukanaan.. ilmeisemmin löysi sen ja vielä muunakin kuin ranskaksi..”

Lopetimme puhelun jonka jälkeen maksoin kirjan ja suuntasin majataloon pakkaamaan tavarani lähtöä varten.

”Hyvät matkustajat, olemme saapuneet Appaloosa Plainssiin.. Tervetuloa tähän pieneen hevoskaupunkiin josta löytyy tekemistä kaiken ikäisille vauvasta vaariin, jos olette hevosihmisiä, saatatte nähdä villihevosia patikointiretkillänne ja tarut kertovat taruhohtoisien yksisarvisten asustelevan tässä taianomaisessa pikkukaupungissa.. ja niille joiden koti on täällä.. Tervetuloa kotiin!”

Istuin taksiin ja annoin kotiosoitteen miehelle erittäin väsyneenä ja uupuneena. Koko lennon olin kuunnellut pariskunnan riitaa ja kaiken sen lisäksi en voinut olla miettimättä mitä kuulisin seuraavana kertana töissä kun menisin sinne, ylistyksiä vai potkuja..

Kun taksi lopulta ajoi pihatiellemme ja pysähtyi talomme eteen, en voinut kuin hymyillä.. Olin kotona!

Nostin laukkuni taksista jonka jälkeen tämä käänsi autonsa ja ajoi pois. Itse kannoin raskaita laukkuja hymy huulillani, väsymys ja huoli oli tipotiessään tietäen että nyt saisin nukahtaa rakkaani viereen ja kaapata tämän kainalooni niin halutessani!

Sisälle päästyäni laskin laukkuni lattialle ja vilkaisin Ralstonia, koira tosiaan kävi vanhaksi kun ei edes kuullut kotiintuloani.

Samassa makuuhuoneen ovi aukeni ja kaunein näky maan päällä käveli makuuhuoneesta.

Abigailin huulille nousi pieni hymy samalla kun tämä totesi että olin päivän etuajassa.

Huulilleni nousi huvittunut hymy samalla kun kysyin tältä että haittasiko se häntä.

”Voin toki palata takaisinkin…”

Samassa Abigail ryntäsi halaamaan minua johon vastasin syvään huokaisten kuullen samalla naisen vastauksen.

”Uskallakin! Minulla oli niin ikävä!”

”Niin minullakin sinua!”

Näin saimme päätökseen Benjaminin Ranskan reissun, seuraavassa osassa palaammekin Abigailin kerrontaan ja samalla jatkamme perheen arkea sekä perheessä tapahtuviin kasvuihin, ketkä kasvavat.. sen näette seuraavassa osassa!