Osa 40- Nuorten elämää

Huh! Kaksi vuotta ja 40 osaa!! No hirmusia hehkutuksia ei sinänsä pysty tekemään kun ajattelee että ollaan vasta kolmannessa sukupolvessa ja seitsemän vielä edessä.. laskin että tällä tahdilla teen tätä sukua vielä seuraavat kuusi ja puoli vuotta! No.. se jää nähtäväksi miten pitkää siinä sitten todellisuudessa menee.. =P

Irvikselle kiitokset extran kommentoimisesta, en laittanut sinne vastakommenttia (laiskuutta? eih tokkiinsa.. ;) ) Tosiaan kaikelle on tarkoituksensa, olet kyllä oppinut tuntemaan miun ajatusmaailman! (jopa pelottavan hyvin!), mutta mitä niin se selviää aina aikanaa, mutta kuten sanoit.. ei ihan heti. ;)

Mutta, mutta.. seuraavien osien osalta elämme nuorison elämissä joten jaksakaa, kaikelle mitä näette ja luette on jokin tarkoitus.

No mutta, päästän teidät osan kimppuun joten lukuiloa!

Kuvia yht. 45





 Ovi kello soi jolloin Halley nosti uteliaana päätään lelulaatikostaan.

   ”Se oli vain ovikello Halley, jatka vain leikkejä.”

Avasin oven ja olin yllättynyt että Greta tuli tähän aikaan käymään.

   ”Anteeksi näin myöhäinen aika, mutta onko Bria mahdollisesti tavattavissa? Minulla olisi hänelle tärkeätä asiaa”

   ”Onko kaikki hyvin Greta? Näytät hiukan huolestuneelta”

   ”On toki, minun vain pitäisi.. saada yhteen tehtävään Brialta vahvistus, se tulee pistokokeeseen.”

En täysin uskonut tyttöä mutta päästin hänet menemään, jos tämä ei ollut valmis kertomaan, niin minulla ei ollut oikeutta udella häneltä asiasta enempää.

Greta seisoi hetken ovella, otti syvään henkeä ja koputti.

Kertoja vaihtuu..

Bria ei huutanut sisään sillä tämä tiesi kuka oven toisella puolella oli.

Greta seisoi pitkään hiljaa kunnes kuiskasi Brian nimen.

   ”Et voi loputtomiin vältellä minua Bria, meidän täytyy jutella..”

Bria paukautti kätensä vasten pöytää niin lujaa että Greta otti askeleen taaksepäin ja Bria taas nousi hyvin hitaasti ylös.

   ”Vai että ihan jutella? Itse en nähnyt sinua koko päivänä enää koulussa jotta olisin voinut jutella. Missä itse olit?!”

   ”O-olin.. tai siis.. minun piti… selvittää päätä… ajatella.. Bria kiltti, voitaisiinko jutella siitä mitä tapahtui?”

Bria sulki silmänsä hetkeksi ja pyyhkäisi sormillaan hitaasti huuliaan. Tiedostamatta miltä se mahtoi näyttää Gretan silmissä.

   ”Olet siis myös ajatellut asiaa, etkö olekin? Pysymmehän ystävinä siitä huolimatta?”

Greta otti puolittaisen askeleen kohti Briaa toivoen sydämensä pohjasta että niin kävisi, tämä ei tahtonut menettää ainoata ystäväänsä.

Bria avasi silmänsä mutta ilme oli läpitunkeva ja tulkitsematon.

   ”Ystävinä? Tahdot sen jälkeen vielä olla ystäviä?”

Greta käänsi hiukan päätään hämmentyneenä nyökäten.

   ”Niin, niin tahdon. En voi menettää sinua Bria”

   ”Miten kuvittelet että voimme mennä takaisin siihen mitä meillä oli? Kerro minulle”

Greta otti askeleen taakse päin nostaen kätensä eteensä kauhuissaan.

   ”Bria, ethän tarkoita että… tarkoittaako tämä että… emme ole enää ystäviä!?! Ei! En voi oman tyhmän rakastumiseni pilata meidän ystävyyttä! En voi! Minä voin palata siihen ja niin voit sinäkin! Älä anna tämän..”

Ennen kuin Greta kerkesi lauseensa loppuun, Bria otti tämän kädet omiinsa ja katsoi varovan hymyilevästi ystävänsä silmiin.

   ”Rauhoitu hyvänen aika ja kuuntele.. Olen miettinyt ja puntaroinut ja tullut tulokseen että syy miksi olen niin kovasti tahtonut suojella sinua, pannut vastaan kaikille jotka ovat sortaneet sinua, on siksi että välitän sinusta, todella paljon. Se mitä tänään tapahtui, olisi väistämättä jonain päivänä tapahtunut koska…äh, tule tänne!”

Bria veti Gretan itseensä kiinni niin että näiden huulet kohtasi ja Gretan suusta pääsi yllättynyt mutta tyytyväinen huokaisu.

   ”Voi Bria..”

Lopulta kun Bria irtaantui Gretasta irti, tämä katsoi Gretaa syvälle silmiin. 

Silloin Bria taisi tietää että oli aina välittänyt Gretasta enemmän kuin ystävänä ja nyt se välittäminen oli roihahtanut rakkaudeksi.

   ”Lupaatko Greta minulle kumminkin yhden asian, emme hiisku vanhemmilleni tästä mitään? Näillä on jokin päähän pinttymä että minun pitäisi löytää poikaystävä ja jonain päivänä jatkaa sukua.. En tahdo että he pilaavat tätä vielä, ei ennen kuin keksin tasan sen miten heihin vetoan että saamme olla yhdessä.”

   ”Minä lupaan.. Mutta tarkoittaako tämä että olemme.. niin kuin..?”

   ”Yhdessä? Jep.”

Molempien suihin muodostui onnellinen hymy jota kukaan eikä mikään tulisi rikkomaan.

Kertoja vaihtuu takaisin Anabeliksi..

Vuosi eteenpäin

Syntymäpäivät, en voinut uskoa että Halley oli jo niin iso että aloittaisi seuraavalla viikolla koulun!

Halley oli toivonut värikkäitä palloja ja musiikkikerhon kavereita käymään, viralliset syntymäpäivät olivat vasta seuraavana päivänä mutta koska se oli sunnuntai, monet vanhemmat olivat toivoneet lauantaita. 

Vaikka tyttö oli odottanut ja odottanut ketään ei kumminkaan tullut. 

Tunsin piston sydämessäni asiasta ja tuntui että en voisi mitenkään auttaa tyttöä. 

Max osasi kumminkin vetää oikeasta narusta ja pian onneksi tytön naamalla oli hymy huulilla. Max oli nimittäin käynyt ostamassa Halleylle oman maalaustelineen.

Kun oli aika puhaltaa kakusta kynttilät, tyttö oli jo unohtanut, sen ettei ketään tullut paikalle. 

Nathan kun oli käymässä Angelin vanhemmilla Willin kanssa juuri silloin, niin heistäkään ei voinut ottaa apujoukkoa juhlijoiksi. 

Olimme nimittäin sopineet että nämä tulisi vasta seuraavana päivänä syömään kakkua ja viettämään Halleyn synttäreitä.

Illan suussa Halley istui uudistuneen huoneensa pöydän edessä kun Nathan istuutui omaansa. 

Näiden ikkunat olivat suoraa vastakkain niin että nämä näkivät toisensa.

   ”Halley, oletko jo avannut Brian antaman lahjan?”

   ”En äiti.. Pitääkö se avata? En ole ihan varma onko se ihan hyvä ajatus, se nimittäin tikittää..”

En voinut hymylleni mitään sillä Briasta täysin vastakohtaisena, Halley oli hyvin arka ja epäileväinen.

   ”Se on varmasti ihan turvallinen, nouse nyt ja avaa..”

Käännyin lähteäkseni pois kun kuulin että tytön koulua varten ostettu tabletti pirahti.

   ”Sinuna vastaan siihen, se taitaa olla naapuri poika joka toivottaa hyvää syntymäpäivää..”

Halley kääntyi ihastuksissa ympäri ja näki että Nathan naputti tabletilleen kiivaasti. Pian tytön tabletti pirahti uudestaan jonka jälkeen Halley vilkutti pojalle samalla kun istuutui.

   *Kivat juhlat?*

   *Perheen kesken.. kukaan ei tullu..*

   *Älä?!? Miten törkeetä! >:( No? Ootatko maanantaita?*

   *En..jännittää..*

   *Miksi?*

   *Jos nolaan itteni tai jos kukaan ei tykkää minust, oot kertonu aika hurjia juttuja siitä Chloe Crossista, onko se oikeasti niin..niin.. no.. tiedät kyllä*

   *Suosittu? Jep, mut kunhan annat aikaa niin Chloe varmasti ottaa sut joukkoonsa! Usko pois, se on ihan mahtava tyttö*

   *Ootko ihastunu siihen?*

   *Minä? No en! Tai siis, onhan se söpö ja kaikkee mut.. en tiiä.. yritän nyt keskittyy jalkapalloon..*

   *Ok. Ootko varma et sopeudun? Se on kumminkin eri koulu mitä Bria käy..*

Maanantai tuli ja koulubussi vei Halleyn ja Nathanin, Willin, Maxin ja minun valitsemaan kouluun. Brian koulu oli toki hyvä mutta olimme vasta Nathanin koulun aloituksen aikaan saaneet kuulla lapsien aloittamasta koulusta jossa jokaisella oli omat suuntaukset jotka auttaisivat sitten peruskoulun jälkeen yliopiston valitsemisessa.

   ”Kerrohan vielä miksi siis tulen samalle luokalle kun sinä? Olette niin paljon edellä minua!”

   ”Siksi että olet vain kolmea kuukautta nuorempi minua ja koska olet ollut rinnallani joka ikinen kerta kun olen tehnyt läksyjäni. Vaikka opettaja antaa nyt sinulle ne kaikki kolmen kuukauden tehtävät niin osaat tehdä ne kuin vettä vain ja tulet saamaan meidät kiinni ihan hetkessä.”

Nathan otti kaksi askelta Halleyn takaa niin että pääsi tämän vierelle.

”Usko kun sanon, tulet pärjäämän koulussa ihan hyvin! Katso miten viihtyisä se on”

 Halley huulille nousi varauksellinen hymy.

Halley tosiaan katsoi ja huokaisi syvään.

   ”Ei kai tässä muukaan auta kun mennä sisälle..”

   ”Noup, sitä paitsi varmaan haluat nähdä kaikki ennen kuin tunti alkaa, muuten opettaja esittelee sinut luokan edessä ja usko kun sanon.. sitä sinä et halua tehdä!”

Kaksikko oli mennyt eteenpäin Nathanin puhuessa mutta ovien aukaistua Halley kääntyi Nathaniin päin.

   ”Miksi en?”

   ”Koska Larry Mulberry esiteltiin niin ja nyt tämä on jo vaihtamassa koulua.. jep.. tästä tuli koulukiusattu kun Orwin meni kertomaan siitä koko koululle. Esittäytyminen luokanedessä jälkikäteen on yksi pahimmista asioista.”

   ”Tässä on ruokala, eli se tulee suoraan eteen kun tullaan ovista sisälle. Siellä saa myös olla välituntien aikaan tai teinit yleensä tekevät rästiin jääneitä läksyjä hyppytunteina..”

   ”Kuka tämä Orwin on?”

   ”Kaverini, Orwin Pine.. hänet tunnistaa lippiksestä, käännytään oikealle.”

Halley kääntyi Nathanin käskystä oikealle ja samassa huomasi pojan juoksevan samalla huutaen Nathanille.

   ”Uusi tyttöystävä? Varohan kun Chloe kuulee! Hahaha!”

   ”Perin hauskaa James! Ootahan kun ope kuulee, et juokset käytävillä! hahah!”

Käytävän päässä vasemmalle ohjattuaan Halleyn sydän oli hypätä rinnasta. 

Siinä se oli, Nathanin paljon puhutut taukosohvat jossa oppilaat saivat olla kunnes tunnit alkoivat. Nyt ne olivat vallattu hänen luokkansa voimin.

   ”Kaverit, tässä on puhumani Halley, Halley tässä on tuleva luokkasi. Jamesin jo näitkin käytävällä, tuo tumma hiuksinen on Susie Praer, tämän vieressä istuu Jasmine Maqlew.. Mennään peremmälle niin saat nimille kasvotkin..”

Halley nappasi Nathanin kädestä jolloin tämä hymyili ja ohjasi ystävänsä keskelle sohvia jolloin kaikkien katseet siirtyivät näiden mukana. 

Eikä Halleyn tekemä liike jäänyt muilta huomaamatta.

   ”Larrystä jo kerroinkin ja hän on tuossa Jamesin vieressä seisomassa.. sitten olisikin nämä kaksi jotka ovat suoraan meidän edessä.. Oikealla istuu Jolina Levin ja tämä vaalea lettipää on Chloe Cross.

   ”Hei..”

Halley otti varovan askeleen kohti kaksikkoa jolloin Chloe tuhahti ja käänsi hiukan päätään, ele sai Halleyn pysähtymään paikoilleen.

   ”Mitä Chloe? En kuullut? Mumiset tänään aika pahasti, onko hammasraudat jääny suuhun?”

James revähti nauruun kun taas muut tytöt haukkoivat happea järkyttyneinä.

Halley yritti hymyillä hermostuneisuudestaan huolimatta, mutta hermostuneisuus ei jäänyt Chloelta huomaamatta.

   ”No mutta Nathan! Oletpa hupsulla päällä heti aamusta, en todellakaan tarvitse mitään hammasrautoja enää, ne ovat tarhaikäisille. Minun kalusto on täydellinen. Ja en mumise.”

   ”Sitenhän voit tervehtiä Halleytä, etkö vain?!”

Nathanin äänen sävy painottui lopuksi niin kuin tämä sanattomasti uhkailisi tyttöä. Chloe ei noteeraanut ja pitkän hiljaisuuden jälkeen koulunkello pirahti tuntien alkamisen merkiksi.

   ”Minkäs teen, tunti alkaa.. tulkaa tytöt!”

Luokkahuone oli tyhjä, yhtä penkkiä lukuun ottamatta. Opettaja ei ollut vielä tullut ja muiden rynniessä Halleyn ohitse, tyttö vain katseli ympärilleen hämillään. Hän kun ei tiennyt minne istuutua.

   ”Taas läksyt tekemättä Orwin? Sinulla on aina ne tekemättä!”

   ”Jäkä jäkä Susie, tiedät etten kerkiä tekemään niitä kotona!”

Kaikki istuutuivat tutuille penkeilleen, kaikki muut paitsi Halley joka vieläkin katseli ympärilleen.

   ”Halley, tuossa edessäni, Jolinan vieressä on tyhjä paikka.. mene vaikka siihen.”

Halley hymyili Nathanille joka oli ollut heti aamusta hänen tuki ja turvansa.

   ”Eihän toi voi Jolinan viereen istua! Misty istuu siinä! Menkööt istumaan Larryn viereen!”

Jolina käänsi päätään uskollisesti Chloen suuntaan samalla kun tämän silmäkulmaan tuli Halleyn sivuprofiili.

Halley laski päätään hitusen hämmentyneenä siitä mitä hän oli tehnyt sillä Chloe tuntui vihaavan häntä ja muiden katseet olivat häneen koko ajan pureutuneita.

Nathanin nauru sai Halleyta katsomaan ystäväänsä, mutta tajutessaan ettei tämä nauranut hänelle Halley oli kääntymässä kun kuuli Larryn kuiskaavan hänelle.

   ”Istu vain siihen, älä tule miun viereeni sillä siten et ikinä pääse piireihin. Juuri siihen.. yksi väliin minusta.”

   ”No niin luokka, rauhoitutaas sitten!”

Opettaja oli tullut luokkaan ja kun lopulta pääsi raskaasti hengittäen luokan eteen tämä laittoi kädet taaksensa.

   ”Meille on tullut tänään uusi oppilas kuten eilen oli puhetta. Halley Quint, hauska tavata, minun nimeni on Martha WonStraus. Oletko jo esittäytynyt muulle luokalle? Jos et, voitkin tulla tänne eteen esittäytymään.”

   ”Minä…”

Halleyn kuiskaus tuskin kuului edes tämän omaan korvaan.

   ”Hän on esittäytynyt opettaja, esittelin hänet muulle luokalle.”

   ”Hienoa Nathan! No niin, ottakaapa tabletit siitä edestänne ja ruvetaanpas laskemaan matematiikka. Muistattehan kuunnella samalla mitä kerron!”

Halley otti tutuin ottein tabletin käteensä ja alkoi selata sen päivän tehtäviä. Numerot vilisteli silmissä kun hän selaili tehtäviä yrittäen kuunnella samalla opettajaa.

   ”Pysytkö perässä Halley?”

   ”Ehkä hänen pitäisi mennä tukikouluun kun olla meidän edistyneiden joukossa?”

   ”Chloe, keskity omiin laskuihin. Miten muilla menee? Selvä, kysykää jos kaipaatte.”

Halley näki sivusilmällä kun opettaja tuli hänen luokseen.

Opettaja laskeutui hitaasti hänen tasolle ja kuiskasi.

   ”Miten menee Halley? Tiedän että nämä laskut saattaa olla haastavia, jos tuntuu siltä niin aloita kappale ykkösestä, nekin pitää sinun tehdä. Sinulla on todella paljon kurottavaa mutta vanhempasi vannoivat että pystyt jo laskemaan näitä.”

Halley katsoi opettajaa silmiin varovasti hymyillen.

   ”Nathan on opettanut minua, kaikki vain tuntuu niin uudelta että en aluksi vain osannut hahmottaa, kyllä minä pärjään.”

   ”Hyvä tyttö.. Tulet varmasti pärjäämään!”

Koulun kello antoi merkin että tunti oli ohi.

   ”No niin, kotitehtäviksi tulevat kappaleet 13 ja 14, Nathan näytätkö Halleylle hänen kaappinsa, tässä avain Halley.”

Nathan puikkelehti käytävien ja portaiden sokkelossa niin että Halley jo epäili, ettei koskaan löytäisi sieltä pois.

   ”Tiedän että tämä on haastavaa mutta tämä vielä helpottaa, tässä on kaappisi. Numero 312, kolmonen kertoo monesko kerros ja 12 se monesko kaappi etelän puoleisista portaista, aika simppeliä vai mitä?”

   ”Kyllä kai.. Tuntuu vain niin..”

   ”Hämmentävältä? Tiedän, mutta se helpottaa kun annat aikaa. Minun kaappi on tuossa Jamesin vieressä, kaappi nro 324”

   ”Perhana!”

Molemmat kääntyivät katsomaan Jamesia joka raivosi omalle kaapille. Molemmat kääntyivät katsomaan toisia kun Nathan puhui.

   ”Minun varmaan pitäisi mennä auttamaan tuota torveloa, se sai viikko sitten sen jumittumaan ekaa kertaa eikä sitä ole vieläkään korjattu. Seuraava tunti on erilliset. Tytöt menevät käsitöihin kun pojat menee jalkapalloharkkoihin. Meillä on kisa huomenna, muuten me tultaisiin teidän kanssa samalle tunnille.”

   ”Joudunko siis tyttöjen kanssa yksin?!”

Halleyn hätääntynyt inahdus sai Nathanin katsomaan ystäväänsä rauhallisesti hymyillen.

   ”Shhh, ei ole mitään hätää. Ole vain oma itsesi niin tytöt varmasti lämpenevät sinuun! Usko minua. No missä se minun hymytyttö on? Hmm? No niin! Siellähän se on!”

Halley ei voinut kuin hymyillä ja antaa Nathanille halauksen.

   ”Kiitos”

   ”Sitä varten ystävät ovat olemassa! Nyt pitää mennä.. Nähdään kolmen tunnin päästä!”

Halley siirsi reppunsa kaappinsa viereen avatakseen kaappinsa oven. Avainta kädessä pyöritellen hän ei voinut kuin miettiä aamun tapahtumia, mitä hän oli oikein tehnyt että tytöt olivat muuttuneet niin häntä vastaan?

Ajatuksissaan Halley ei kuullut kuinka neljät askeleet lähestyivät kaappeja joiden edessä hän seisoi. Ei ennen kuin oli liian myöhäistä.

Miten mahtaa Brian ja Gretan suhteen käydä? Mikä mahtaa olla Halleyn luokkakaveri tyttö nelikon suunnitelma? Miksi tytöt eivät ottaneet Halleyta ystäväksi? Kaikki selviää aikanaan!

Sellainen osa. Tässä on ollut kaikenlaista joten pyydän syvästi anteeksi että osan ilmestyminen venyi. Olen aloittanut ompelemaan harrastukena ja samalla olen aloittanut yhden kerran viikossa iltakurssin joten aika alkaa olla tietyissä mitoissa rajoitettua (kun on vielä tämän käden kuntoutuskin) mutta vielä tätä innoissani tykkään tehdä! Nyt jopa sain perheen toimimaan ilman katkoja joten sitä suuremmalla innolla tykkään pelata! 

Seuraava osa tulee kahteen osaan sillä Halleyn kouluelämä tulee viemään aika paljon kuvia ja jos laittaisin kaikki samaan niin osa olisi yht. yli 80kuvaa! Joten välttyäkseni teidän väsymiseltä niin rajaan osan kahteen n.40 kuvaan että saamme jotain järkeäkin.. Onneksi perheessä ei ole kuin kaksi lasta! En tiedä mitä tekisin jos pitäisi kertoa useasta lapsesta, en siis ole unohtanut Briaa vaikka Halleyn elämässä nyt sattuu ja tapahtuu.. tasaisesti molemmilla niin päästään eteenpäin. =)

Kommentit jälleen enemmän kuin tervetulleita! Risut että ruusut! <3

-Phoenix-

2. Extra- Mitä silloin tapahtui?

Hiphei ja trallallaaa, katsotaas mahtaako nyt onnistua taas! =)
Eli tämä taitaa olla jo...Mmmm.. kuudes kerta kun kokeilen tätä laittaa tänne alusta asti (ottaen huomioon ne 20 kertaa joita yritin noista viidestä luonnoksesta julkaista!).
Mutta, jätetäänpäs nämä höpöttelyt tuonne loppuun ja päästetään teidät lukemaan!
Lukuiloja!

Kuvia yht.50

 Virta oli hyvin voimakas joka vei kolmikkoa yhä vain edemmäs ja edemmäs oman mielensä mukaan.

   "Yrittäkää päästä virtauksesta pois!"

 Pian pauhaava joki muuttui rauhallisemmaksi, kunnes joki muuttui järveksi.

   "En näe mitään!”

   ”Yrittäkää uida kohti rantaa!”

   ”En näe mistä voisi nousta rantaan! Äiti, en jaksa enää kauaa!”

    ”T-tuolla! tuolta pääsemme, yrittäkää vielä vähän matkaa.”

Rannan tapainen tosiaan pilkisti isojen kivi järkäleiden takaa, hitaasti monen tunnin taistelun jälkeen kolmikko lähti hitaasti viimeisillä voimilla uimaan kohti valoa jossa olisi heidän pelastus.

 Ranta näytti autiolta, mikä oli vain hyvä. Eiväthän he tienneet mikä tai kuka oli aiheuttanut sen onnettomuuden että he ajautuivat muista erilleen.

   ”Onko tämä äiti turvallinen?”

Syvään huokaisten hän vastasi lapselleen.

   ”En tiedä, mutta meillä ei ole vaihtoehtoja. Kukaan meistä ei jaksa enää kauaa.”

 Mathew oli ensimmäinen lapsista joka sai uitua rannalle ja syvään puuskuttaen jäi makaamaan rantahietikkoon kun laineet loiskivat vielä tämän kengille vettä.

Magbeth saavuttti rannan ja käsiään käyttäen raahautui pidemmälle ja pidemmälle, pois vedestä joka oli melkein ollut heidän surmanloukkonsa.

   ”Hyvä Magbeth, jaksa vielä vähän.”

Kertoja vaihtuu

 Rantauduin viimeisenä tahtoen nähdä omin silmin että lapset pääsivät rannalle. Mentyäni pidemmälle rantaan jäin Mathewn tavoin huohottamaan rannalle kasvot kohti hiekassa joka oli virhe. Seuraavan kerran kun nostin päätäni näin kahdet kenkäparit.

 En kerinyt reagoida asiaan mitenkään kun jo seuraavaksi kohtasin painajaisissani vieläkin kummittelevat silmät. Toisin kuin yleensä, tämä ei ollut unta!

   ”Sanoinhan silloin kun tulit että on turhaa yrittää karata, löytäisimme sinut!”

Katsoin kahta silmäparia paniikissa, kuinka he olivat löytäneet meidät!?

 Tunsin kuinka Spike nosti minut kaulasta pitäen, niin etten tuntenut enää maata jalkojeni alla.

Mariah joka oli ollut koko ajan hiljaa, laittoi kätensä leuan alle ja kohdisti katseensa minuun.

   ”Kerrohan Melinda, Abigail vai miksi nyt itseäsi kutsuitkaan nykyään.. Oliko tämä kaikki sen arvoista? Mmm? Olet menettänyt miehesi, nuorimmaisesi ja nyt olet tässä, meidän armoilla kahden vanhemman lapsesi kanssa.. Voi kuinka keksinkään kaikkea mitä voisimmekaan tehdä sinulle..”

Katsoin paniikinomaisesti Mariahia suoraan silmiin samalla kun näin kuinka Mathewn hengitys hiljalleen alkoi muuttua tasaisemmaksi.

   ”Tehkää minulle mitä haluatte mutta antakaa lasten mennä..”

Ääneni oli yhtä raakkumista Spiken edelleen puristaessa minua kurkusta.

 

 Mariahin tajutessa mitä katsoin, tämä kääntyi katsomaan Mathewta, minä taas Spiken yrittäen vallata huomioni, katsoin tästä yli kohti kolmikkoa joka oli jäänyt seisomaan taemmas. Vasta nyt tajusin että näillä oli apujoukko takanaan.

    ”Mitäs meillä on täällä? Erittäin suloista nuorta riistaa.”

Mathewn hengitys lakkasi hetkeksi kun tämä kuunteli Mariahia. Varovasti tämä vilkaisi sisartaan, Magbeth oli menettänyt tajuntansa uupumuksesta ja makasi yhä puoliksi vedessä, kyljellään maaten.

    ”Eii! Anna heidän olla! He…”

Spike puristi kaulastani entistä kovempaa niin että sanani hävisi haihtuen ilmaan ja haukoin vain henkeä.

 Katsoin paniikissa kolmikkoa joka seisoi Spiken takana. Poika jolla oli kädet taskussa katsoi Mathewta punaisilla silmillään hymyn karehtiessa tämän huulilla.

Nainen joka nojasi poikaan ja piti jalkaa Georgen alaselässä, näytti hämärästi tutulta, tämä vain katseli vahingoniloisesti minua suoraan silmiin, samassa se iski. Nainen oli Hilde, nainen jonka Spike oli muuttanut päivää ennen minun karkumatkaani!

George seisoi patsasmaisesti suoraan eteen katsoen vaikka yritin muodostaa huulilleni hänelle tarkoitettua sanaa, auta.

   ”Turhaa pyydät Georgea apuun, hän on saanut kärsiä siitä että auttoi sinua! Hänet me saimme kiinni kun tämä yritti saada Secilin ulos kartanosta.

 Siinä vaiheessa Mariah kääntyi raivoissaan jonka tunsin sisälläni. Tuntui kuinka elimistöni palaisi sisältä päin!

   ”Sinun takiasi meinasimme menettää hyvin paljon! Sinun takiasi meinasimme menettää Secilin erikoiskyvyn ja sen tuomat edut! Olet tuonut pelkkää harmia klaanillemme! Tekisi niin mieli kiehuttaa elimesi!”

Silloin tiesin miksi kaikki olivat pelänneet eivätkä puhuneet Mariahin erikoiskyvystä.

   ”Mariah… antaisin kernaasti suostumuksen siihen mutta muistatko mitä sovimme?”

 Samassa tunne että elimeni kiehuisi lakkasi kun Mariahin huulille nousi pahaa enteilevä hymy.

   ”Aivan! Ole hyvä Spike! Sinä saat kunnian.”

 Samassa, ennen kuin kerkesin tajuta, ote kaulaltani oli hävinnyt ja Spike oli pyöräyttänyt minut ympäri puhuen hyvin hiljaa minulle korvaan.

   ”Olit kerran kertonut Secilille että pelkäsit puremaa joka oli tullakseen, nyt saat sen kokea mutta se mitä tapahtuu, ei ole mielekästä nimittäin sinulle.”

   ”Ä-äiti?”

Tajusin että ääni ei tullut enää maasta vaan ylempää, Mathew oli noussut ylös ja näki mitä ympärillään tapahtui.

   ”Mathew, rakkaani.. sulje silmäsi. En halua että näet tätä, ja muista rakastan teitä nyt ja aina!”

   ”Kuinka tunteellista, Spike..”

 Mariahin lauseesta Spike tarttui kurkkuuni ja veti kaulaani taemmas samalla iskien vampyyrin hampaansa minuun.

   ”Vihdoin saamme kostomme, voi kuinka herkulliselta se näyttää..”

Mariahin sanat olivat viimeiset sanat jotka kuulin ennen kuin pimeys vei minut mukanaan.

Kertoja muuttuu

 Niskasta kuului rasahdus kun Spike iski lopulta Abigailin niskan nurin juotuaan tästä ensin verta. Sen jälkeen kun tämän ruumis valahti veltoksi, Spike päästi Abigailista irti, tämän ruumis lyhistyi miehen jalkojen juurelle. Samassa Mathew parkaisi sydäntä riipaisevasti, jonka jälkeen nosti kämmenensä kasvojensa eteen, alkaessaan itkeä.

Mariah joka oli katsonut Spiken toimia, kääntyi nyt vihaisesti Mathewn puoleen.

   ”Iso poika ja itkee noin! On siinä meillä suojelija! Et varmasti tule saamaan erikoiskykyä kun olet tuollainen vätys, ryhdistäydy!”

    ”George! Nosta tuo tyttö, lähdemme! Ja sinulle poika, jos tahdot että otamme sinut mukaan lopeta tuo naurettava vollotus ja ajattele siskoasi.”

Sen sanottuaan Mariah kääntyi kiroten samalla kuinka hiekka upotti hänen uudet kengät. Mathew kuivasi kyyneleensä ja katsahti sisartaan, ei auttaisi kuin toimia kuten tämä klaani tahtoi, mikäli hänen olisi siten mahdollisuutta suojella Magbethiä.

 Mathew säpsähti hetkellä kun George liikkui sillä tämä tuntui heränneen kuin transsista ja liikkuvan oudon nopeasti.

Mathew vilkaisi miestä kun tämä nosti hänen siskonsa syliinsä, Georgeksi kutsutulla miehen kasvoilla nimittäin paistoi ahdistus.

 Mathew kääntyi mutta ei tehnyt liikettäkään kävellä muiden perään, sillä tämän katseen vangitsi maassa makaava äitinsä. Kaikki ne kerrat kun tämä oli yrittänyt kertoa heille varoittavasti klaanista eikä kertaakaan Mathew ollut ottanut niitä tosissaan.

    *Anna anteeksi äiti, lupaan yrittää parhaani mukaan suojella Magbethiä.. Toivottavasti Anabel ja Ben selvisivät onnettomuudesta, nyt ymmärrän kuinka tyhmä olenkaan ollut! Rakastan sinua äiti, nyt ja aina.*

Niine ajatuksineen Mathew käänsi katseensa Georgen selkään ja samalla vilkuillen Magbethiä tämän sylissä.

 Saatuaan Georgen kiinni ja irrottaen katseensa siskostaan, Mathew huomasi kuinka punasilmäinen suunnilleen saman ikäinen poika tuijotti häntä pahaenteisesti.

Punahiuksinen nainen käänsi päätään Mathewn suuntaan ja tajutessaan ketä tämä katsoi, nainen käänsi huomionsa poikaan.

   ”Balley, alahan tulla, poika ei ole riistaa.. vielä..”

 Samalla kun Hilde purskahti nauruun nuoren Balleyn kanssa, Spike kääntyi Mariahiin päin hymyssä suin.

   ”Onnistuimme viimein! Camberlyn klaanin jälkeläiset ovat jälleen meidän!”

Mariah käänsi vakavan katseensa mieheen.

   ”Ehkä, emme tiedä mitä lapselle ja miehelle kävi, miehessä oli jotain oudon tuttua.. en vain saa päähäni mistä. Mikäli näistä kahdesta jompikumpi omaa erikoiskyvyn olemme saaneet sen mitä haimme, aika näyttää mutta nyt otamme varmanpäältä.”

   ”Olet oikeassa Mariah, kuten aina. Mennään kotiin, aika käydä töihin.”

 Mathew oli viskattu takakonttiin, niin ettei tämä tajunnut missä he olivat tai minne olivat matkalla, mutta sen hän käsitti että matka oli pitkä, sillä tämän jäsenet alkoivat puutua. Ei aikaakaan kun auto pysähtyi ja hänet revittiin ulos.

   ”Tyttö toipilashuoneeseen, poika kuulusteluhuoneeseen.”

Magbeth joka oli vieläkin tajuttomana, ei osannut vastustella, mutta Mathew rimpuili ja esitti vastalausettaan, kunnes tätä lyötiin päähän.

 Mathewn päässä surisi kun häntä revittiin talon kellarikerrosta kohti, jonne myös Magbethiäkin kannettiin. Kun Georgeksi kutsuttu mies kääntyi erisuuntaan jonne häntä vietiin, Mathew alkoi rimpuilla. Aikansa tehtyään töitä, hän pääsi vapaaksi juosten huoneen ovia jonne hänen siskonsa oli viety.

Nähtyään Mariahin seisovan sängyn edessä Mathew oli avaamassa ovea kun tunsi kuinka isku takaraivoon sai hänet polvilleen.

 Kaikki ympärillä oli ensin mustaa, hitaasti mutta varmasti valo katossa sai aikaan sen että valo alkoi häikäistä luomien alta. Varovasti Mathew avasi silmänsä huomaten olevansa jonkin näköisessä tyrmähuoneessa.

Mathew yritti liikuttaa käsiään, mutta jostain syystä hän ei pystynyt siihen!

    ”Turhaan poika yrität vapautua, olet nyt Munron klaanin omaisuutta ja tällä hetkellä klaanin vanhimmat eivät halua sinun mitään muuta tehdä kuin vain istua siinä.”

Mathew katsahti punatukkaista naista joka oli ollut myös rannalla. Hän ei ymmärtänyt miksi ei pystynyt liikkumaan, eikä puhumaan!

 Yö muuttui päiväksi ja Mathew huomasi torkahtaneen välissä. Hitaasti hänen tajuntaansa nousi huudot jotka kaikuivat kivisien seinien ja puisen oven takaa. Mathew tunsi huutajan vaikka mistä, sillä hän oli itse ollut monesti se joka oli saanut nuo kyseiset tuskan huudot aiheutettua, huutaja oli Magbeth!

   ”Siellä se siskosi kuule huutaa, mitäs meinasit tehdä?”

 Päivät muuttuivat yöksi ja yöt päiviksi, Mathew ei ollut enää varma kuinka monta päivää oli mennyt kahdestaan tuon punatukkaisen naisen ja Magbethin huutojen kanssa, kun eräänä yönä ovesta tuli tuntematon nainen.

   ”Hei Mathew, nimeni on Secil. Saanko istua?”

   ”Miksi kyselet tyhmiä kun tiedät, ettei poika voi vastata!”

 Seciliksi kutsuttu nainen ei odottanut vastausta Mathewlta vaan istuutui tuoliin kun ovi kävi uudestaan, tulija oli Balleyksi kutsuttu poika.

Pian siitä ovi kävi uudestaan ja Georgeksi kutsuttu mies tuli ovesta, Mathew katseli hämillään joukkoa joka oli monen päivän jälkeen täyttänyt huoneen.

 George käveli Mathewn eteen ja katsoi tätä pitkään hiljaa.

   ”Hilde anna pojan puhua, pidä silti muu keho liikkumattomana.”

Mathew katsoi haastavasti miestä kun tunsi kuinka huulet pehmenivät, varovasti maiskutellen hän otti kuuluvasti henkeä suunsa kautta.

   ”Kuuntele poika ja kuuntele kunnolla. Juttelet Secilin kanssa ja kerro hänelle mitä hän tahtoo. Et tahdo itsellesi käyvän samaa kuin minulle.”

Samalla kuin mies puhui, tämä kohotti hiukan vasenta kättä jonka saman tien laski alas.

 Mathew jäi tuijottamaan ranneketta joka koreili miehen ranteessa.

   ”Mm”

Mathew karaisi kurkkuaan kun pelkkä korahdus kävi hänen suusta monen päivän puhumattomuuden takia.

   ”Mikä se on?”

 George tuhahti samalla kuin kääntyi. Mathew katsoi hämillään miehen menoa ovelle päin.

   ”On siinäkin yksi tunari, ei tajua edes mikä jäljitin on!”

 Secil vilkaisi olkansa yli, jolloin Balley hiljeni ja jäi tuijottamaan suoraan Mathewta joka katsoi poikaa silmät kipunoiden.

   ”Jotkut eivät ole eläneet tämän kaltaisessa elämässä koko elämäänsä Balley. Käskin sinun olla hiljaa!”

 Secil käänsi katseensa Mathewhun joka pikaisen vilkaisun jälkeen kohdisti katseensa takaisin poikaan.

   ”Anteeksi Balleyn käytös, katsos.. jokaiselle epäluotettavalle ja nuorelle klaanin jäsenelle asennetaan jäljitin. Siten klaanin väki tietää missä he ovat. Sitä ei saa otettua irti, ei jos et halua menettää henkeäsi. Jopa Balleyllä on sellainen kaulassaan koska tämä on nuori ja tärkeä, hän on Spiken ja Hilden poika.”

Mathew käänsi katseensa Seciliin.

   ”Yritä ymmärtää että George sai jäljittimensä sen jälkeen kun tämä oli auttanut äitiäsi pakenemaan. Mutta se menneestä ja jäljittimistä. Nyt tahtoisin tietää että mitä sinä tiedät suvustasi?”

 Kolme päivää.. kolme päivää oli mennyt siitä kun Secil ja muu joukko olivat käyneet ja Hildeksi kutsuttu nainen oli jälleen laittanut hänen huulensa yhtä jäykäksi kuin muun ruumiin.

Olo alkoi olemaan sietämätön kun ei pystynyt liikkua mutta sitä nautintoa Mathew ei Hildelle antanut että olisi sen mitenkään tälle näyttänyt.

Torkahtamaisillaan ollessaan Mathew säikähti kun ovi kävi ja huomatessaan ketkä seisoivat hänen edessään.

   ”Vai ei ollut halukas kertomaan!? Ehkä olisit meille!”

   ”Saanko mennä? Alkaa ahdistaa nämä seinät.”

   ”Et! Tiedät että poika pystyy liikkua jos lähdet!”

   ”Mutta Spike, jos en saa ravintoa niin syön kohta pojan!”

 Mariah mulkaisi Hildeä ennen kuin istuutui tuolille. Hilde vaikeni kuin seinään samassa kun Mariah oli tätä katsonut. Spike siirtyi Mariahin taakse käskien Hildeä avaamaan Mathewn suun.

   ”Kenties olisit nyt halukas puhumaan?”

 Mathew kutristi vaistonvaraisesti kulmiaan, tajuten samalla että pystyi sen tekemään! Hän tajusi myös että pystyi liikuttelemaan kasvojaan todella paljon, mikä tuntui todella hyvältä monen päivän liikkumattomuuden jälkeen.

 Mathew katsahti Hildeä joka vuorostaan katsoi välinpitämättömästi ulos ikkunasta.

Tämän asennon vaihdot tapahtuivat niin nopeasti, ettei Mathew pysynyt koskaan perässä milloin tämä sen teki.

   ”Puhu poika!”

Mathew katsahti Spikeksi kutsuttua miestä säikähtäneenä mutta samalla uhmakkaasti.

   ”Spike tarkoittaa siis että olisi sinun ja siskosi kannalta helpompaa jos vain puhuisit, ehkä olet unohtanut että meillä on sisaresi?”

 Mathewn kasvot menivät kurttuun tajutessaan että oli ehkä omalla puhumattomuudellaan aiheuttanut lisä tuskaa Magbethille.

Nielaisten kuuluvasti Mathew aukaisi lopulta huulensa.

   ”Jos kerron niin saanko nähdä siskoni ja vannotteko että ette satuta häntä enää?”

 Mariah nyökkäsi samalla kun sanoi pehmeästi.

   ”Lopetamme siskosi satuttamisen tähän paikkaan. Ala kertoa.”

   ”Mitä haluatte tietää?”

 Monen tunnin jälkeen Mathew oli autettu ylös tuolilta ja kun tämä pystyi jälleen kävelemään, George oli käsketty ohjamaan Mathew toipilashuoneeseen.

Mathew seisahtui heti oven jälkeen.

    ”Mitä..? ”

Mathew katsoi hämmentyneenä sängyssä makaavaa hahmoa, jonka jälkeen katsoi hämillään Georgea joka nyökkäsi vain kohti sänkyä. Mathew kääntyi jälleen kohti sänkyä.

 Hän otti muutaman askeleen lähemmäs ja jäi tuijottamaan tyttöä joka makasi elottoman oloisesti sängyn päällä.

Mathew huomasi että George oli poistunut huoneesta joten tämä ei pystynyt kysyä mieheltä kuka sängyllä oli.

 Mathew vain seisoi ja katsoi sängyssä olevaa tyttöä. Hitaasti hänen aivot alkoivat tehdä työtä ja kasvot alkoivat hiljalleen nähdä tuttuja piirteitä. Voisiko sängyllä makaava tyttö olla tosiaan hänen siskonsa? Mitä tälle oli tehty!?

 Mathew lähestyi varovasti Magbethiksi luulemaansa tyttöä. Lähestyessään hän joutui toteamaan että kyseessä tosiaan oli hänen siskonsa ja tälle oli tehty jotain.

Samalla kun Mathew tajusi sen hän huomasi kuinka kaunis Magbeth oli, tästä tuli mieleen heti Lumikki tummine hiuksineen ja punaisine poskineen sekä hailakoineen ihoineen.

Varovasti Mathew karaisi kurkkuaan ja lausui siskonsa nimen.

   ”Mags?”

Samassa levossa olleen tytön silmät rävähtivät auki ja totuus paljastui Mathewlle kaikkine kauheuksineen, hänen siskonsa oli muutettu vampyyriksi!

Sellainen extra siis tällä kertaa! 

Nyt selvisi mitä kolmikolle tapahtui sen jälkeen kun nämä poistuivat itse tarinasta. Se mitä Mathewlle ja Magbethille tapahtui tämän jälkeen jääköön vielä salaisuudeksi, sillä en ole varma näkyykö heitä vielä tarinassa jossain vaiheessa, aika näyttää.. 

Tämä siis oli kaksi vuotisen tarinan johdosta tehty extra että sen että saavutamme Quinteillä osan 40 seuraavassa osassa! Uskomatonta että tätä on jo jatkunut kaksi vuotta ja olemme jo noinkin suurissa numeroissa kuin 40! 

Perhe tulee vielä jatkumaan ja pitkään, toivottavasti myös te jaksatte rakkaat lukijat olla siinä kyydissä mukana! Te annatte sitä voimaa jolla tätä jaksaa myös tehdä! Kiitos siis teille kaikille, kommenttia antaneille että niille jotka tätä piilona lukevat! Olette tärkeitä! <3

Seuraavan osan julkaisusta en vielä osaa sanoa mitään, katsotaan miten saan kuvattua ne hävinneet kuvat ja kuinka blogger nyt suostuu yhteistyöhön..

Kommentit jälleen tervetulleita, risuin kuin ruusuinkin! Kiitos tästä kahdesta vuodesta ja katsotaan kuinka monta vuotta tässä vielä Quinteillä mennään! =D

Hyvää alkanutta syyskuuta kaikille!

Loppuun vielä iso kiitos Irvikselle joka oli niin ihana että teki poseja että sain tämän extran toteutumaan! <3 Ilman sinun poseja suunnitelma sille että olivat veden vietävinä ei olisi onnistunut, siis kiitos! <3

-Teidän oma Phoenix-