Etusivu

 

Tervetuloa!

 

Normaalista poikkeavaan lc-tarinan pariin, jossa ainoa asia joka haasteesta on jäljellä on se että pyrkimys on päästä kymmenenteen sukupolveen.

Nyt olemme menossa jo seitsemännessä sukupolvessa.

 

Jos olet uusi täällä, tervetuloa. Jos olet aiemmin lukenut näitä, tervetuloa.

Huomaathan varoituksen oikeassa kulmassa että tarina ei välttämättä sovellu kaikille, mutta siitä huolimatta toivottavasti pidätte.

Vanhemmat osat löytyvät osat- välilehden takaa.

 

Uusin osa ilmestyy tähän alle.

 

Lukuiloa, menit sitten tarinan osalta missä kohtaa tahansa!

 

-Phoenix-

 

Osa 103- Turistit

Osa 103- Turistit

 Osa jälleen täällä taas.. Näin pääsiäisen lopetukseksi onkin hyvä laittaa uusi osa ulos joten, lukuiloa.

Aurinko oli jo noussut korkealle taivaalle. Linnut visersivät puolisoilleen etsiessään ruokaa näiden poikasille. Poikaset puolestaan piipittelivät lähipuun latvassa turvallisesti pesissään vanhemmilta linnuiltaan ruokaa vaatien.

 

Aamu oli ollut kiireinen sadonkorjuun, lannoituksen, istuttamisien sekä asiakastoimitusten osalta. 

 

Keskikesästä melko loppusyksyyn asti oli vuoden kiireisintä aikaa Rosefieldtie 560 kohdalla. Rosie oli koko paikkakunnan tunnetuin tuoretuotteiden myyjä. Jopa turistit, jotka olivat ruokakaupasta ostaneet Rosien tuotteita kyselivät ensin kaupan myyjältä heidän toimittajaa. Tämän jälkeen lähtöpäivinään ennen takaisin kotiin päin lähtiessä, tulivat ostamaan Rosielta mitä hänellä oli tarjolla.

 

Rosie oli tehnyt juuri sen mihin oli tähdännyt. Tunnettavuuteen luomu tuotteillaan. Sen kertainen asiakas oli tosin se yksi tärkeimmistä. Rouva McWrightin hovimestari kantoi tuotteita laatikoissa autoon, kun Rosie vielä poimi omenoita tilaukseen ylimääräisenä tuotteena. 

Oli iso asia saada McWrightin perhe asiakkaaksi, sillä he olivat paikkakunnan vanhimpia sukuja, vaikka kartano olikin nykyään vain vapaa-aikaisessa käytössä.

McWrightit kun asuivat nykyään suurkaupungissa.

   "Sinullahan on tytär vai mitä Rosie? Hän varmasti on suureksi avuksi, kun näin paljon nykyään kasvatat tuotteita. Tosin mitäpä se minulle kuuluu."

Rosie ei voinut kuin hymyillä vanhan asiakkaansa kommentille.

**

Kuulin kuinka auto ajoi etupihalta pois. Äidillä oli tainnut taas olla asiakkaita, kuten joka päivä nykyään.

Tiesin että minun pitäisi olla enemmän tälle avuksi näin sato-aikaan, mutta en voinut sille mitään että kasvien hoito ei vain kiinnostanut. Ei vaikka siinä olisi miten hyvät rahat kyseessä.

 

Rahastahan se äiti tosin ei sitä tehnyt, meillä kun oli sen verran asiat hyvin. 

Otin askeleita kohti vaatelipastoa kiroten mielessäni narisevaa lattiaa maton alla. Mikä siinä oli että vaikka kuinka monta vuotta oli asunut samassa huoneessa, niin silti en jaksanut väistää sitä yhtä ainoaa lankku riviä joka narisi.

 

Pukeuduin kaikessa rauhassa ja katsoin kelloa samalla kun pujotin kaulakorut kaulaani, irvistin. Päivä oli jo yli puolessa. Saas nähdä miten äiti tällä kertaa siihen suhtautuisi. Jos olin onnekas niin tällä oli asiakaskäyntejä pitkin keskustaa.

Suuntasin kulkuni alakertaan ja keittiötä mahani ilmoittaessa että olin jättänyt edellisenä päivänä ruokailut huonolle hapelle.

 

Saapuessani keittiöön päivän toinen irvistys meinasi karata kasvoilta. Äiti oli juuri selvästi tullut puutarhasta käsien pesusta päätellen. Yritin olla äänessäni huoleton, haluamatta saada riitaa taas aikaan. Joten aloitin sillä millä jokainen normaali ihminen aloittaisi herättyään.

   "Huomenta."

 

Äiti oli hetken hiljaa, joten kerkesin ottamaan jo yhden askeleen kohti jääkaappia ennen kuin tämä vastasi.

   "Huomenta sanotaan yleensä ennen kello yhtätoista, sen jälkeen sitä on tapana sanoa hyvää päivää."

Vilkaisin olkani yli kulmaani kohottaen. Tämäkin selvästi varoi sanojaan.

 

   "Mutta huomenta sanotaan silloin kun herätään yöunilta."

Purin kieltäni mutta liian myöhään. Sanat kerkesi karata huulilta. Maistoin veren suussani hampaani tekemästä viillosta kieleeni.

Äiti ei sanonut enää enempää, joten nappasin pikaisesti kulhollisen jugurttia sekä tuoreita marjoja jääkaapista ja suunnistin kulkuni ruokailutilaan.

 

Kerkesin istuutua ja syödä kaksi lusikallista ennen kuin äiti tuli perässä. Tämän sanat vain ryöppysi suusta.

   "Meinasitko oikeasti uhrata elämäsi siinä räkälässä? Sinun kaverit ovat jo hiljalleen asettuneet aloilleen, saanet urapolkunsa nousuun ja-"

   "En ole kuin muut, jos et ole huomannut."

   "Isäsi ei varmasti olisi-"

 

Lusikkani tipahti lautasen reunalle kilahtaen ja siitä lattialle, niin että se jätti äidin lauseen kesken ja jäi hiljaa tuijottamaan minua.

Nousin hitaasti samalla kuin kiukku kohosi aivan omaan luokkaansa. Noustessa olin aivan äidin edessä.

 

Ääneni oli yhtä jäätä kun lopulta sanoin mitä oikeasti ajattelin tämän sanoista.

   "Isäni on kuollut. Hänen mielipiteillä ei ole väliä."

 

Seuraava mitä tapahtui. En osanut siihen varautua.

En pienessäkään määrin olisi osannut odottaa sitä kuumaa tunnetta mikä iskun voimasta jäi poskeeni. Äiti oli juuri lyönyt minua kämmenellään.

 

Äidin kasvot olivat vihaa täynnä sanoistani, mutta samalla tämän kasvot olivat kauhuun vääntyneet siitä mitä oli juuri tehnyt minulle.

Tämän hengitys oli kiivasta, mutta niin oli minunkin.

 

Tiesin että silmäni kipunoivat ärtymyksestä. Kuinka erilaisia me todellakin olimme!

   "Luulet tietäväsi mikä minulle on parasta, mutta et tiedä. Jos elämän valintani ei kelpaa sinulle niin voin kyllä muuttaa myös pois. Olen jäänyt asumaan tähän muistojen museoon vain sinun takiasi."

 

Viimeisen lauseen kohdalla olin jo kääntänyt äidille selkäni, joten en nähnyt mutta kuulin tämän haukkovan henkeään järkytyksestä. Minun olisi pakko lähteä nyt pois talosta, vielä kun meillä oli jonkinlaiset välit.

   "Tahdon vain Yvonn että olet onnellinen!"

 

En pysäyttänyt kulkuani, vaan huikkasin äidille olkani yli samalla avaten ulko-ovea.

   "Mikä saa sinut luulemaan että en ole jo?!"

Tietämättä oliko minulla enää illalla kotia minne palata, päätin että en menisi sinne ennen yötä. Niinpä kun viesti kilahti äidin puhelimeen, pystyin kuvittelemaan tämän ilmeen sitä lukiessa.

* Menen töihin, palaan myöhään. Älä valvo turhaan.*

 

Kävelin rauhallisesti maisema reittiä kohti Vihreää saukkoa. Äidin sanat kaikuen mielessäni. Miten tämä pystyi ajattelemaan että haluaisin aloittaa suhdetta? Tai ainakaan niiden kanssa, jotka kävivät siellä missä olin töissä! 

Eli se tarkoitti melkein jokaista paikkakuntalaista. Ne miehet olettavat vain helppoa kohdetta petipuuhiin. Miten siis voisin edes miettiä sellaista? Tietty olihan ne yhden illan jutut turistien kanssa olleet joskus hauskoja, mutta ei niistä mitään vakavaa tulisi.

Ja olihan tietty Noah... Se kaveri kyllä osasi asiansa, tiesi milloin olla läsnä ja milloin ei, siis jos ei ollut kännissä ja Vihreässä saukossa.

Olin jo pubin ovella kun ovi yhtäkkiä avautui ja Patrick heitti jotakuta pois kapakasta, musiikki kantautui kadulle. 

Kiva, karaoke-ilta.

Vuoro alkoi kuten moni muukin lauantai-ilta. Normaalin kiireisenä. Karaoke-ilta toi siihen vielä oman lisä mausteensa, mutta siitä oli tullut jo perinne että kerran kuussa semmoinen järjestettiin. Samassa kun olin laskenut likaiset astiat tiskille, edellisen illan häirikkö istuutui eteeni.

   "Hei-."

 

Vilkaisin neutraalina miestä kohti, tyyppi oli yksin tällä kertaa sillä en nähnyt Victoria missään.

   "Heipä vaan, yksin tällä kertaa. Mitäs laitetaan?"

Mies hymyili virnistäen kuin yrittäen muistella miten edellisen illan menot osaltani olivat menneet.

   "Laita Whisky sour sekä lasinalunen jossa on puhelinnumeros."

 

Jätkällä oli kyllä munaa yrittää jo toistamiseen, mutta tapa oli vanha.

   "Juoman saat pettymyksen kera."

Samassa kun siirryin hakemaan appelsiinimehua miehen juomaan, silmiini osui toinen turisti, joka juuri oli istuutunut nurkkatuoliin ja avasi kirjan. Kirja oli sen verran tahrainen että taisi olla baarin omasta kirjahyllystä napattu.

 

Patrick meni kuuluttamaan seuraavan karaoke-laulajan sekä tämän valitseman kappaleen. Tiesin että seuraavaksi toivoisin tärykalvojen poistoa tai edes korvatulppia, mutta koska en voinut saada kumpaakaan, keskityin juoman tekoon.

Ojensin juoman juuri sillä hetkellä kun Ann-Marie avasi äänijänteensä.

 

Koska laulu säpsäytti Victorin kaverin niin että tämä kääntyi katsomaan karaoke-lavalle, luikahdin paikalta nurkkaan. Sillä siellä olija ei ollut elelläkään näyttänyt halua tilata tiskiltä mitään. Se jos mikä herätti kiinnotukseni.

   "Saisiko olla jotain?"

 

Miehen kasvot olivat tulkitsemattomat, joka lisäsi kiinnostusta entisestään. Mies tilasi maskuliinisella äänellä ruokaa, ei juomaa.

Patrick huikkasi että voisi mennä tekemään sen, joten minulla jäi tiskin hoito, mutta tahdoin tietää enemmän tästä mysteerisestä miehestä.

   "Mikäs sinut saa pieneen kylä pahaiseemme?"

 

Samassa tiskille virtasi muita asiakkaita, joten minun piti mennä tekemään juomia kuulematta vastausta. Sen sijaan tunsin miehen katseen kokoajan itsessäni, joka jostain syystä sai pienen ilon kuplan lepattamaan vatsani pohjalla.

 

Kärsivällisyyteni oli koetuksella palvellessani muut asiakkaat, mutta se palkittiin kun pääsin takaisin tämän eteen. Pahoittelin johon mies hymyili, joka oli sulattaa kaiken jäävuoren jonka olin rakentanut.

   "Ei kuule mitään, olet töissä. Ymmärrän. Olen ohikulkumatkalla kun autoni hajosi jonkin matkan päähän täältä. Tämä kylä oli lähin asutusalue ja onnekseni ohitseni ajoi hinausauto, elämäni oudoimman pikkuisen vanhan miehen ajamana."

En voinut kuin hymyillä miehen kuvaamasta legendasta.

   "Se pikkuinen vanha mies on Hank, paikallinen legenda. Tämä ei vain aja hinausautoa, vaan tämä myös on paikkakunnan ainoa mekaanikko, tämä-"

   "Yvonn, mitä täällä pitää tehdä että täällä saa juomaa?!"

Katsoin Davidia, joka oli käsikynkässä Maddisonin kanssa.

   "Pieni hetki, velvollisuudet kutsuvat."

Mies nyökkäsi, jolloin menin ottamaan kaksikon tilauksen vastaan.

 

Lupasin viedä juomat heille pöytään jolloin kaksikko meni istumaan niin sanotuille treffipöydille. 

Olin kokonaan unohtanut Victorin kaverin- Juan, mikä lien. Joten kun tämä pyysi toista whiskey souria, en voinut naurahdukselle mitään.

   "Mikä on niin huvittavaa?"

   "Olit eilen enemmän eri drinkki per tilaus- kaveri. Tämä taitaa olla se vakio juomasi."

   "No pistä minkä näet minun juomaksi murunen."

 

Juuri sillä hetkellä Patrick tuli keittiön puolelta lautanen kädessä. Laskin tarjoittimelle Maddin tilauksen Davidin juoman viereen ja huikkasin Patrickille pöydän minne viedä ne, sekä sanoen että tekisi Juanille NotInterestedin.

Nappasin kuuman lautasen Patrickin kädestä sanomatta enää enempää. Tämä tajusi myös olla kysymättä.

 

Laskin lautasen mysteerimiehen eteen. Jolloin tämä vain katsoi suoraan silmiini, koskematta lautaseen.

   "Nimeni on Reizo Akiyama."

   "Yvonn Q-"

   "Yvonn? Siinäpä nätti nimi!"

 

Käänsin katseeni sanojan suuntaan. Juan selvästi yritti vieläkin. Tämä oli kiskaissut drinkkinsä muutamalla huikalla tajuamatta vihjettä jonka yritin asiallisesti tuoda esille valitessani mukamas drinkin hänelle. Sillä sellaista drinkkiä ei Vihreässä saukossa ollut, vaan Patrick oli tehnyt jonkin tämän oman erikois sekoitteensa miehelle. Tämä myös tiesi nimeni edellisestä illasta mutta selvästi sen unohtaneena. Koska Juan sai huomioni tämä tilasi seuraavan juomansa minulta.

   "Raaka viski, tuplana!"

 

**

 

Ilta alkoi olemaan pienillä tunneilla jo ja sain huomata että juttelin Reizon kanssa aina kun kerkesin. Juan oli juonut aivan liikaa, enkä olisi tälle enää tarjonnut jos olisin tiennyt että mies oli välillä tilannut myös Patrickilta. Siinä vaiheessa kun ojensin tälle lasia, edellis iltainen toistui uudelleen. Erona vain oli se että nyt ei ollut Victor pelastamassa tätä.

   "Ulos täältä!"

   "Oelen masikava ashikas ja- HEI!"

Olin kiertänyt tiskin ja napatessani miehen niskasta kiinni, liike oli saanut Juanin yllättymään otteestani sekä sen voimasta jolla pidin tästä kiinni.

 

Palatessani tiskille, huomaisn Reizon yllättyneen katseen.

   "Pahoittelut äskeisestä."

Mies vain pudisteli päätään.

   "Suotta pyytelet, hyvä tietää että sinua ei kannata koskaan suututtaa. Tapahtuuko tuollaisia yrityksiä useinkin? Niin että joudut heittämään heidät niskaperse otteella ulos vieläpä?"

 

Huokaisin syvään vakavoituessa.

   "Heittoja? Pari kuukaudessa. Yrityksiä? Harva se ilta... Idiootit luulevat pääsevänsä pöksyihin vain siksi että antavat isomman tipin ja koska olen nainen baaritiskin tällä puolen."

Reizo naurahti samalla kun puhui.

   "No mitä luulet miesten tekevän kun vastassa on noin kaunis ja upea nainen joka osaa vieläpä pitää puoliaan. He olisivat sokeita jos eivät sinua yrittäisi."

Kasvoni hyvin harvoin antoivat viitteitä mitä ajattelin, mutta nyt ne eivät pysyneet peruslukemilla vaan yllättyneisyys varmasti paistoi niistä läpi. Katsoin miestä kuin ensimmäistä kertaa illan aikana. Hyvin harva puhuisi minusta kauniina tai upeana ja tämä turisti oli käyttänyt samassa lauseessa molempia. Tämä kumminkin oli ohikulkumatkalla...

   "Pääsen puolen tunnin päästä, jos muukin kuin olut maistuu?"

Reizo alkoi hymyillä ilahtuneena samalla kun kysyi olisiko mikään kahvila siihen aikaan vielä auki.

   "Eiköhän me jotain keksitä..."

Aloin hymyillä merkillisesti, jolloin Reizo vain kohotti toista kulmaansa ja vastasi hymyyni.

 

** **

 

Että sellaisia turisteja Hollowbrooksissa. 

-Phoenix

Ps. Pahoittelut Reizon silmistä. Huomasin nyt kun latasin kuvat tänne että miehen silmät jostain syystä näissä kuvissa näyttää oudolta vaikka tällä on aivan eriväriset silmät. Näette kyllä seuraavassa osassa mitä tarkoitan niillä. Piti vain jo nyt sanoa niistä, sillä saatan muuten unohtaa mainita niistä seuraavassa osassa.

Osa 102- Yöeläin

Näin sunnuntain kunniaksi uusi osa, olkaa hyvät. Lukuiloa.

Vuodet menivät eteenpäin. Olin ollut oikeassa siinä että paljoa ei tarvinnut kouluja käydä omaan uravalintani suhteen ja sen myötä olin myös saanut todella isoja paheksuvia sanoja äidiltä. Mutta hän kun ei sitä päättänyt mikä halusin olla isona.

Olin aikuinen ihminen ja se mitä tein elämälläni ei pahemmin kuulunut hänelle. Ei vaikka asuimme vieläkin saman katon alla. Jacob oli saanut töitä isosta kaupungista, joten olimme nykyään vain kaksin. Se jos mikä oli ollut äidille kova paikka, mutta ei tämä miehen uran tiellä halunnut olla. Niinpä Jacob oli lähtenyt ennen kuin oli saanut tietää minkä ammatin olin itselleni valinnut.

Saavuin Vihreään saukkoon juuri ruuhka aikaan. Patrick Walken oli tiskin takana.

   "Kiirettä pidellyt?"

Patrick käänsi hiukan päätään kohauttaen virnistyksen kera olkapäätään.

   "Lievästi sanottuna. Yliopistojen päätöspäivä. Tuhlaaja lasten paluu on saapunut kaupunkiin."

Naurahdin miehen letkautukselle. Patrickille kun tämä kylä oli jo kaupunki sieltä mistä hän oli itse tullut.

Tartuin tiskirättiin ja aloin kuivata laseja pesukoneesta, kone kun ei kuivannut niitä yhtään. Jos niitä ei kuivannut, laseille sai sanoa hyvästit siinä vaiheessa jos ne vahingossa laittoi pinoon märkinä. Samalla kun kuivasin laseja, mieleeni nousi menneisyyden tapahtumat siitä kun merkki oli viimein tullut kehooni. Sydämmen kohdalla olevat linnut olivat eräänä aamuna ilmestyneet, jolloin minun oli ollut pakko uskoa äidin kaikki älyttömät tarinat klaani Munrosta sekä kaiken mitä äiti oli koko lapsuuteni minulle syöttänyt. Vielä samana päivänä olin marssinut tatuointi liikkeeseen ja ottanut kehon täydeltä kuvia, niin että merkki ei hyppäisi muiden joukosta minään muuna kuin tatuointina. Samalla kaikki ne kuvat toivat uskottavuutta baarimikon töissä.

Nautin työstäni baarimikkona pääpiirteittäin. Miinusta tuotti se että koska olin nainen drinkkien valmistajana, jostain syystä se antoi miehien kuvitella minun olevan helppo iskukohde sekä pedin lämmittäjä. Sitä tapahtui päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Mutta olin siihen jo tottunut, melkein.

   "Kiireinen ilta?"

Teki mieli huokaista syvään asiakkaan kysymykselle, se lause oli top kympin yleisimmästä iskulauseesta, jolla miehet aloittivat keskustelun kanssani.

 

Laskin rätin ja lasin paikoilleen, jonka jälkeen ojentauduin palvelemaan asiakasta. Seisoin hetken hämmentyneenä katsoen edessä olevaa henkilöä. Tämä vaikutti jotenkin tutulta.

   "Et taida muistaa minua?"

Samassa Patrickin sanat "tuhlaaja lasten paluu" kävi mielessäni kun nimi kyseiselle henkilölle tuli päähäni.

 

   "Victor Prime, siitä onkin aikaa!"

Niinpä niin, Victor Prime. Victoria alias Vicky Primen pikkuveli.

Vicky oli muuttanut isoon kaupunkiin ja mennyt naimisiin edellisenä talvena. Itse en ollut juhliin mennyt juuri sen takia että en tiennyt uskalsiko paikkakunnan ulkopuolelle enää edes mennä, kun en tiennyt mitä tarinaa äidin ´saduista´ oli uskominen.

Niin olin jäänyt entisen parhaan ystäväni elämänsä tärkeimmästä päivästä pois ja sitä myöten tämän elämästä, sillä Vicky oli suuttunut asiasta niin pahasti että oli katkaissut ystävyytemme viimeisimmän puhelumme lopussa.

 

   "Epäilin että mahdatko muistaa minua ollenkaan."

Hymähdin vaikka eihän se mihinkään siinä musiikin pauhussa kuulunutkaan. Kaiuttimista vain pauhasi korviini viimeisen säkeistön sanat. "Please let it grow, where it belongs. There in the dark where the shadoes are born. Leave it alone. I´m sure it will find its way to redeem and blossom. ´Cause i know, the black rose will find its home."

Pirun Patrick ja tämän musiikki makunsa.

Tunteet myllersi sisälläni niin paljon että en edes  aluksi tajunnut. Muistot lapsuudesta Vickyn kanssa Primejen talossa. Kaikki riidat äidin kanssa sukumme kirouksesta ja valvollisuuksista. Vickyn kanssa viimeinen puhelu ja kina. Kaikki tuntuivat vyöryävän päälle. Mahtoiko Victor tietää ettemme enää olleet Vickyn kanssa ystäviä? Pakkohan tämän oli se tietää.

Samassa David kääntyi kohti baaritiskiä ja meitä.

   "Et ole Wally, vai Victor kumpaa nimeä nyt käytätkään.. Et ole ollut moneen vuoteen täällä, joten sun pitäs tietää yhtä sun toista tästä meidän Yvonnesta..."

David Garcia kääntyi samassa katsomaan Patrickia, joka ojensi Davidin vieressä olevalle Hank McOille juoman ennen kuin tämä lähti viemään tarjotinta pöytään, jonne oli tilattu iso määrä drinkkejä.

Siristin silmiäni katsellessa Davidia, tämän istuutuessa tuolille baaritiskin eteen. Tämä ei selvästi kyennyt katsomaan minua silmiin letkautuksen jälkeen. Olin seonnut jo laskuissa montako kertaa olin Davidille antanut pakit ja Patrick hävyttömyyksillään potkinut Davidin pihalle Vihreän saukon ovesta.

 

Sen sijaan että olisin Davidin yllytykseen lähtenyt mukaan, käännyin Victorin suuntaan.

   "Mitä ottaisit? Ilmeisemmin sinua saa onnitella vai mitä?"

   "Jep. Lakipaperit taskussa. Tee joku valmistujaisdrinksu tai itseasiassa tee monta. Koko väelle!"

Hehkutus huutoja tuli ympärillä olevilta, jotka olivat Victorin kuulleet.

David nousi ehkä turhan rivakasti tuolistaan, samalla selvästi puntaroiden Victorin sanoja.

   "Että ihan lakia? Vau! Isukki mahtaa olla ylpeä."

 

Tietäen mihin asia ajautuisi, katsoin Victoria samalla kun tein juomia. Sanomatta mitään, pudistin huomaamattomasti päätä. Victor nyökäytti ja vaihtoi puheenaihetta.

   "Kerrohan sinun tarinasi Yvonn. Muistelin että olit aika haka monessa aineessa, niin miten on että ysin keski-arvolla päädyit tälläiseen paikkaan?"

   "Se onkin mysteeri kuule! Sitä me kaikki luokkatoveritkin ollaan mietitty! Tää Yvonn on kyllä yllätyksiä täynnä!"

Davidin ääni kantoi vaikka musiikki oli kovalla. Joku tämän takana huusi miestä, jolloin David irtautui seurasta.

 

   "Mikä ihme tuota kaveria risoo?"

Victor käänsi päätään niin että tämä näki sivukulmasta Davidin. Tiesinhän minä mikä tällä oli agressionsa takana, mutta hetken mietin vastaisinko. Niinpä keskityin hetkellisesti vain valmistuneiden erikoisdrinkkien kaatoon laseihin.

 

 En voinut lopulta hymyn tapaiselle mitään joka karehti huulilleni. Joten vastasin Victorille paljon asiallisemmin mitä olin hetkeä aiemmin ajatellut päässäni ja aikovani sen sanoa myös.

   "Jämähtäminen samalle paikkakunnalle missä on asunut koko ikänsä, pääsemättä urassaan eteenpäin, ollen isänsä varjon alla, sekä se että ei ole saanut kaadetuksi erästä baarimikkoa petiinsä."

 

Käännyin Victorin suuntaan kohdaten tämän vakavat kasvot edessäni. Perhana. Tämä oli kuin olikin yrittänyt iskeä minua.

   "Anna anteeksi Yvonn. En minä olisi mitään yrittänyt, jos olisin tiennyt että koet tälläistä häirintää töissäsi. Olin vain aikoinaan sinuun ihanstunut ja pakkohan sitä on pojan yrittää toteuttaa lapsuuden unelmaansa edes hetkellisesti kun siihen tuli mahdollisuus. Nykyään kun rohkeutta löytyy enemmän mitä silloin."

 

En tiennyt mitä aluksi vastata toiselle. Olihan Vicky aikoinaan maininnut veljensä fanittamisen minua kohtaan, mutta että ihastunut noin paljon että sitä piti testata vielä aikuisenakin.

 

Näin helppona sitä nais baarimikkoja pidettiin.

    "Kuten sanoin, olen todella pahoillani."

Puristin huuleni yhteen. Pahuksen kieli joka ei osannut pysyä hiljaa. Sanoin melko usein ajatukset tiskin sillä puolen ääneen.

 

Vaihdoimme Victorin kanssa kuulumisia, kun David palasi tiskin ääreen. Katselin tiukkaan tämän kuntoa, jotta tietäisin milloin lopettaa tälle tarjoilun. Samassa silmäkulmaani osui nainen joka oli jo pidemmän aikaa katsellut Davidia. Tai pikemminkin monta monituista viikonloppua.

 

Baaritiskin nurkassa seisoi Maddison. Se sama Maddi, joka oli aikoinaan ollut skeptinen tulemaan tähän samaiseen pubiin. Siellä hän kumminkin vietti viikonloppujaan kuten moni muukin. 

Maddison oli opiskellut toimittajaksi ja olikin Hollowbrooksin yksi freelancer toimittajista.

   "Tiesithän David että Maddi on tuijottanut sinua koko illan?"

 

Sen sanottuani David vilkaisi ympärilleen ja sain hetken hengähdyksen. Jopa Victor oli hävinnyt jonnekin sillä aikaa kun huomioni oli muissa asiakkaissa.

Koska kaikilla oli juomia sillä hetkellä, päätin vain kuunnella ympärillä tulevaa hälinää musiikkiin sekoitettuna ja putsasin tiskiä kaikista neste tahroista.

 

   "Vitsit että olet oikeasti niin badassin näköinen noiden tatskojen kanssa! Monelta pääset muru?"

Kohotin katseeni. Penteleen turistit.

Toki olihan ohikulkijoiden kanssa helpompi viettää sellaista seuraa, kun tiesi että nämä eivät levitelleet pitkin kyliä mitään juoruja koska lähtivät melko heti, mutta sitten oli näitä tapauksia.

John- Jan- Justin... Mikä ikinä miehen nimi nyt olikaan, alkoi kirjaimellisesti käydä hermoon.

   "Niin myöhään että valo jo kajastaa, mutta niin aikaisin että vielä voi mennä nukkumaan."

 

Noah rävähti nauramaan tiskin kulmalla, mutta lopetti nauramisen heti kun katsoin tähän. 

Oli ollut virhe pitää Noahia puhelinsoiton päässä olevana, friends with benefits tapaisena kaverina...

 

Noahin ilmeessä oli jotain toiveen, haaveen ja anelun sekoitusta. Tiesin että tämä tahtoi enemmän. Tiesin että tämä elätteli toiveita yhteen menosta, mutta-.

En tiennyt mikä minua esteli.

Tuntui vain että jos veisin sen syvemmälle, niin joutuisin hyvästelemään toisen ystävän. Enkä ollut siihen valmis.

 

Nostin tarjotinta samalla kun katsoin vielä Noahia, jonka huulilta pystyi lukemaan sanat ´monelta pääset´.

Otin kiukuspäissäni tyhjien lasien tarjottimen kanssa liian rivakasti käännöksen, sillä seuraavaksi huomasin että lasit tarjottimen kera tipahti suoraan kenkieni päälle ja särkyivät osuessaan laittiaan.

Mulkaisin vihaisesti Noahia, kuin se olisi ollut tämän vika. Sentään jätkä tajusi perääntyä ja hävitä näköetäisyydeltä. Muuten olisin tehnyt tästä Vihreän saukon ovi-maton, nyljettyäni tämän elävänä.

 

Onneksi turistikin oli tajunnut perääntyä vihaisen ilmeeni nähdessään. Joten kun olin saanut siivottua sotkut, Patrickin palvellessa sillä aikaa asiakkaita yksinään, koneellinen tuoppeja olivat valmiina kuivattavaksi.

Sillä hetkellä, sekunnin murto-osan ajan mietin voisinkohan vielä valita jonkin toisen uran jossa olisi enemmän arvostusta. Jossa nähtäisiin minut ihmisenä eikä vain lihakimpaleena, jolle pystyi heittelemään mitä tahansa sylki suuhun toi tai miten paljon tahansa haaroväliä pakotteli.

 

Kohotin katseeni tuopista, jolloin naurussa oli pitelemistä. Jos en ollut lihakimpale, joka tarjoili olon mukavaksi juomilla niin sitten olin cupido joka paritti ihmisiä. Mahtaisikohan pomo antaa bonuksia jokaisesta parista jonka olin parittanut baarissa olo aikanani.

David ja Maddi keskittyivät niin tiiviisti toisiinsa että näytti hetkittäin siltä että nämä unohtivat että ympärillä oli muitakin. Kuten esimerkiksi Emily Jones, joka jokainen kerta siellä ollessaan näytti niin hukassa olevalta.

 

Olin toki pyytänyt aikuisiällä tältä monta kertaa käytöstäni anteeksi tätä kohtaan. Mitä olin tehnyt hänelle ja mitä Emily oli saanut sen jälkeen kokea.

Monet meidän ikäiset vieläkin karttoivat häntä, mutta koska tämä hoiti vanhempiensa maatilaa nykyään, niin eihän Emily minnekkään aikonut lähteä. 

Vilkaisin sivusilmällä ketä Emily tuijotti niin intensiivisesti. Victor.

Tiesin että Victorin ja Vickyn isä, herra Prime odotti pojastaan isoja, joten oli suuri houkutus sekoittaa pakkaa ja ohjailla nämä kaksi kohtaamaan. Mutta koska olin jo saanut niin paljon pahaa aikaiseksi Emilylle nuorena, en voisi tehdä hänelle sitä. En jos riskinä olisi tämän särkynyt sydän.

Samassa korviini kantautui Noahin ääni.

 

Tarjoilin rouva Gloria Dallille juoman ja käänsin pääni äänien suuntaan.

   "Noah, en varoita enää sinua toiste. Vielä kerran niin lennät pihalle etkä pääse vasta kuin viikon päästä uudestaan. Onko selvä?"

Noah katsoi sivusilmällä Patrickia ja käänsi katseensa minuun vinkaten silmäänsä. 

Oli miehellä otsaa, se täytyi myöntää.

   "On selvä, selvä on herrä kapteeni!"

   "Tuoppi kiitos."

 

Pyyhkäisin tuoppilasia hiukan kohottamatta katsettani. Turisti oli tullut takaisin. Mieleni teki sulkea silmäni mutta en tehnyt sitä. Niinpä keskityin täyttämään tämän lasin.

Juuri kun olin tuoppia ojentamassa tälle, otti turisti toisella kädellä tuopin mutta toisella nappasi ranteestani kiinni samalla puhuen.

   "Ja puhelinnumerosi sekä kellon aika monelta pääset käpynen."

 

Riuhtaisin käteni irti, joka yllätti miehen. Laskin molemmat kädet tiskille ja kumarruin eteenpäin vihaisesti mulkoillen miestä.

   "Anti olla viimeinen kerta kun kajoat käsilläsi minuun mikäli vielä tahdoit päästä vierailusi aikana tänne. Olemme vähemmästäkin antaneet porttikieltoja, jopa paikallisille joten en koe menettäväni paljoa jos annan porttikiellon turistille!"

 

   "Yvonn, pyydän. Juan ei tarkoita pahalla."

Tuijotin Victoria, joka oli sulkenut silmänsä ja ristinyt kätensä kuin armoa pyydellen.

   "TUNNETKO sinä tämän pellen?!?"

   "Juan on opiskelukaverini ja käymässä vieraanamme perheeni luona. Anna hänelle anteeksi kun ei ymmärrä missä menee raja ottaneena. Eikö niin Juan että et kajoa Yvonneen enään?"

Juan nykkäili hiljaisena kuin peläten sanoa mitään minulle ääneen.

 

Tuhahdin näille sanat, kunhan se ei vierailunsa aikana enää toistuisi ja kyykistyin tiskin alle muka jotain etsien.

   "Pidähän Victor kavereitasi paremmin silmällä. Edes me, jotka käydään täällä usein ei kajota häneen. Saatetaan vihjailla silloin tällöin, mutta emme kajoa. Koskaan."

 

Kaksikko olivat kääntäneet katseensa Noahiin päin, niin etteivät nähneet että nostin kiukkuisena tiskin alta päätäni.

   "Juan ei tarkoittanut mitään pahaa, vai mitä?"

   "E-en todellakaan! En minä mitään-."

   "Näin juuri, et mitään ja se tulee pysymään siten vai mitä?"

Olin lähellä mennä tiskin takaa pieksemään heidät kaikki kolme. Mutta sain itseni pidäteltyä aikeesta, juuri ja juuri.

   "Minä en Noah pyytänyt saati tarvinnut sinun sanojasi pitääkseni puoliani!"

 

Olin laskeutumassa ottamaan vodka-pulloa tiskin alta samalla mulkoillen Noahia, joka käänsi katseensa minuun. Tämä oli selvästi nauttinut yhden liian monta niitä ilmaisia drinkkejä joita Victor oli pyytänyt minun tekemään.

   "Valomerkkisi tulee kohta jos et häviä silmieni alta Noah. Varoitan sinua."

 

Sanat tepsivät mieheen, sillä en seuraavaan tuntiin nähnyt muita kuin Davidin ja Maddin. Näillä tuntui ilta menevän ihan mukavasti ja tuntui helpottavalta että Maddi viimein sai Davidin huomion, sekä minä vältyin kerrankin miehen liehittelyistä.

 

Ilta alkoi olemaan jo aamuyön puolella. Asiakkaita alkoi hiljakseltaan vähenemään, joten säädin kaiuttimista tulevan musiikinkin pienemmälle. Victorin mukana tullut Juan oli viittä vaille pilkkimis kunnossa sivussa olevalla sohvalla, kun taas Victor oli päättänyt ottaa Noahin kanssa matsin pöytäjalkapallosta. Tosin epäilin ettei Victor tiennyt Noahin olevan haka kyseisessä pelissä, kun hieroskeli käsiään tahtoen pelata rahasta.

   "Huh mikä ilta vai mitä?"

 

Katsahdin Patrickia hymyillen, kun tämä nojautui tiskille.

   "Täällä ei nukuta!"

Vilkaisin kelloa, joka näytti sulkemisaikaa.

   "Pitkä ilta tosiaan. Painahan valomerkki nappia. Aika laittaa paikka kiinni."

 

Päivät olivat melko samanlaisia. Heräsin myöhään, puin, söin, saatoin käydä kaupassa ja ehkä luin kirjaa tai kävin juosemassa lenkin. Valmistauduin työvuoroon, kävin töissä ja tulin kotiin nukkumaan. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Mutta niin ankealta kuin se saattoi kuulostakkin, en valittanut.

 

Minä olin turvassa, äiti oli turvassa. Se oli tärkeintä. Joten jos se tarkoitti että piti elää pelkistettyä ´tylsää´ elämää niin kävi se minulle. Tosin kapina minä välillä nukkumaan mennessä huusi täyttää kurkkkua etten voisi elää näin ja minun tulisi lähteä niin kauas täältä kuin vain pääsisin. Mutta näin oli hyvä. En pelännyt ja se riitti.

 

 Auringon valo kajastus valaisi horisonttia sinä aamuyönä kun käänsin kylkeä yrittäessäni nukahtaa vedettyäni valoverhot ikkunoiden eteen.

  Jostain syystä jäseniä pakotti tavattoman paljon. En tosin vaivannut päätäni sillä, koska tiesin että minun tulisi saada unta edes hiukan. Minulla olisi tulossa tuplavuoro Vihreässä saukossa Patrickin kanssa, enkä halunnut joutua kuuntelemaan juopuneita ihmisiä väsyneenä. Siitä kun ei seuraisi muuta kuin harmeja minulle ja mustia silmiä asiakkaille.

**

Näin pääsimme kosketuksiin Yvonnen aikuiselämään. Se mitä se tuo tullessaan jääpi nähtäväksi. 

Kommentit enemmän kuin tervetulleita. <3

-Phoenix-