maanantai 18. marraskuuta 2013

Osa 9. Soittoja

Pahoitteluni viimeaikaiseen hiljaiseloon, ollut hiukan kiireitä joten on ollut vähän pakko laittaa Quintit ja pelaaminen toissijaiseksi mutta täällä ollaan ja tarina jatkuu.. Osien välille siis saattaa jatkossakin tulla pidempiä välejä mutta yritän ehdottomasti kerran kuussa vähintään kirjoitella aina uutta osaa teidän iloksi luettavaksi.
Ongelma kommenttien kirjoittamiseen siis jatkuu ja siihen tarvitsen todellakin teidän muiden apua joten uskaliaasti vain ilmoittamaan miten tuon saan pois jos joku tietää! Jos ei kommentteihin niin PulinaNurkkaan vain! =) Sitten itse osaan, lukuiloja!
Kuvia yhteensä 37.



”Johnny mitä tämä tarkoittaa?! Ensin ne oudot puhelin soitot ja nyt sitten tämä! Ala selittää”
Tuijotin viestiä mutta näin tietokoneen kuvaruudun kautta miehen harovan päätään ahdistuneen oloisesti.
”En minä vaan tiedä… uskothan Abs minua?”




Nousin tuolilta kohdatakseni miehen kasvotusten. Levitin tuskastuneesti käteni samalla puhuen tälle.
”En enää tiedä mitä uskoa… Anna jokin luotto että voin uskoa, ne soitot ja nyt tuo viesti… en vain tiedä Johnny.. tässä ei nyt joku täsmää..”




Painoin pääni alas itkua pidellen, mies ei kertonut järkevää syytä viestille. Olin jo ovella ennen kuin Johnny havahtui omasta shokistaan.
”Minne sinä nyt?”
Olin jo aukaissut oven kun huikkasin olkani ylitse.
”Minun pitää ajatella.. yksin.. älä huoli, tulen kyllä takaisin..”




Ulkopuolella huomasin kuinka Vera Blackburn katsoi tontillemme omastaan, jostain syystä niskakarvani nousivat pystyyn ja vilun väreet piirsivät niskaani. Mikä ihme sen tuossa naisessa aiheutti?!




Kävelin kadulla keskustaan päin kun huomasin että naisen katse seurasi minua, vastoin suojeluvaistoani nostin pääni kohdaten naisen katseen. Tämä oli jotenkin muuttunut..
Naisen kaunis kuultava iho oli mennyt jotenkin… vaaleaksi ja mattaiseksi, sekä tämän silmät. En koskaan ollut nähnyt naista kovin läheltä mutta voin vaikka vannoa että nekin olivat jotenkin erilaiset.
En vain pystynyt katsomaan naista enempää tuntematta kammottavaa oloa, laskin pääni ja kiiruhdin liikkeissäni kohti keskustaa, kävellen.




Johnny oli katsonut ikkunasta poistumistani ja kun olin hävinnyt näköpiiristä, tämä kaivoi puhelimensa taskusta.

”Ettäs kehtaat! Onko sinulla päässä vikaa, vai mistä se johtuu että et kuuntele mitään mitä sanon sinulle?!”
”Itselläsi tässä päässä vippaa, kun et kerro sille humpsulle! Sanoin sinulle, joko sinä tai minä.. Se on täysin sinun valinta!”




”Etkö tajua että voit pilata kaiken!?”
”Viis minä siitä.. ei ole minun ongelmani.. itse sen aiheutit menemällä SEN kanssa kihloihin ja olen kuullut että olet jopa saanut sen raskaaksi!”




”Abigail ei ole SE vaan hän! ja mitä se sinulle kuuluu jos olenkin?! Minun valintani, minun päätökseni!”
”Ihan sama.. äpärä kuin äpärä.. mutta mahtaako Abigailisi pitää siitä mitä salailet häneltä? niin?”
”Varoitan sinua Silbia! Jätä meidät rauhaan!”




Kaupungilla olin sillä välillä käynyt kirjakaupassa, tietämättä kotona käydystä keskustelusta. Olin ostanut vauvoista käsittelevän kirjan, sillä enhän minä tiennyt mitään, tai ainakin uskoisin että en tiennyt mitään vauvoista.
”Abigail?” 




Kohotin katseeni ja hymy nousi kasvoilleni.
”James! Kiva nähdä sinua!”
James oli ollut turvakodissa minun oma henkilökohtainen tukihenkilö, tämän kautta meni muille työntekijöille tieto asioistani.
”Kuin myös, kuin myös..”




”Ilmeisemmin asiat ovat hyvin?”
James ei siis ollut kuullut että olin raskaana, olimme Johnnyn kanssa kyllä päättäneet vielä pitää tiedon omanamme mutta James oli sellainen ihminen jolle voisi kertoa mitä vain, tietäen että se ei levinnyt.
”Kyllä on.. olen itse asiassa löytänyt erään henkilön elämääni ja.. no odotamme lasta..”
”Sehän on hienoa! Onneksi olkoon! Kukahan mahtaa olla tämä onnekas heppu, jos siis saan udella..”
”Sinä saat aina… Kyseessä on paikallinen, Johnny Johnson. Uskoisin että tunnet hänet, sillä hänellä oli keikka tuossa pari viikkoa sitten turvakodilla?”
Jamesin ilme muuttui hymyilevästä hiukan vakavammaksi.




”Kyllähän minä hänet tunnen, itse asiassa kävimme samaa kouluakin ennen muinoin.. tuota.. Abigail.. Johnnysta liikkuu aika paljon huhuja… tai siis ainakin ennen.. ”
”Mitä oikein tarkoitat?”
Katsoin Jamesiä hiukan hämilläni, huhuja?
”No ne on huhuja ja uskon että ne tosiaan on mennyttä, sillä teillä on tulossa pienokainen! Olen hurjan onnellinen että sinulla on asiat hyvin. Olit minun lempi asiakkaani!”





James hyvästeli minut, joten en kerinnyt udella mieheltä huhuista enempää. Asia ei helpottanut jo aiemmin hermostunutta mieltäni, mitä mies oikein salaili?!
Samassa maha-asukki päätti potkaista jälleen kylkiluihini niin lujaa että jouduin ihan puhkumaan kivusta.
”Noh noh.. senkin potkunyrkkeilijä.. rauhoituhan nyt hiukan niin päästään lähtemään isin luokse.” 




Kun saavuin kotiin, Johnny pomppasi ruokatuolilta ylös.
”Luojan kiitos, säikähdin kun sinua ei alkanut kuulumaan! Luulin että käyt vain pienellä kävelyllä..”
”Niin kävin ja tässä nyt olen.. ”
Lähdin kävelemään kohti makuuhuoneen ovea.




”Abs..”
Huokasin syvään ja käännyin miehen suuntaan joka oli seurannut minua ovelle.
”Johnny.. olen väsynyt.. ja hämilläni.. puhutaanko myöhemmin?”
”Mutta en tahtoisi että menemme tässä mielentilassa nukkumaan.”
Huokaisin syvään.
”Hyvä on, puhu.”
”En ymmärrä viestiä yhtään enempää kuin sinäkään. Menneisyydessäni on luurankoja, myönnän sen enkä ole niistä ylpeä.. mutta sinun täytyy uskoa että kun muutimme yhteen se oli parasta mitä minulle on tapahtunut!”
Miehen silmiin nousi kyyneleet. Johtuuko se hormoneista vai mistä mutta en voinut olla miehelle vihainen tai muutakaan. Halasin miestä sanoen että unohdettaisiin koko viesti ja jatkettaisiin siitä mihin jäimme. Kuin sinetöiden asian, annoimme sydämien jälleen laskeutua sänkymme yllä. 




Seuraavana päivänä ennen kuin aloin kirjoittamaan, poistin mokoman viestin häiritsemästä. 
Joku tahtoi selvästi mustamaalata Johnnya silmieni edessä, mutta en antaisi niiden sitä tehdä! Rakastin miestä aivan liikaa että antaisin joidenkin typerien viestien vaikuttaa elämäämme.




Päivät menivät eteenpäin ja neuvolakäynnin jälkeen päätin lukea vauva tulossa kirjaani. Neuvolatäti oli sanonut yhtä ja toista josta en ollut ymmärtänyt yhtikäs mitään joten lukemalla varmasti ne selviäisivät.




Johnny oli sinä iltana jälleen iltavuorossa joten minulle jäi kotitöiden tekeminen. Mahani oli jo alkanut näkyä ulospäin joten myös kotitöiden tekeminenkin vaati ylimääräistä ponnistelua.




Siivouksen jälkeen päätin sytyttää tunnelma kynttilät päälle ja tehdä ruokaa siksi kun Johnny saapuisi. Valitettavasti tämän hetkiset mielitekoni oli outoja joten päätin tehdä illalliseksi viinirypälelettuja, vadelmahillolla.




Tunnit vierivät, eikä miestä näkynyt. Katsahdin kelloa, 23.56. Miehen olisi jo kuulunut olla täällä. 
Syvään haukotellen päädyin sammuttamaan kynttilät, laittaa letut jääkaappiin ja mennä nukkumaan. Olin jo hyvin syvässä unessa kun pihan eteen ajoi lopulta tuttu auto.




Johnny sytytti olohuoneeseen valot ja näki kirjoittamani lapun ruokapöydällä.
Jääkaapissa on iltapalaa, jos on nälkä ota siitä. Menin jo nukkumaan kun väsytti, kauniita unia. –Abs-
Mies otti lautasellisen lettuja. Syödessään niitä tällä nousi hymy suunpieleen, ilmeisemmin makuyhdistelmä ei tainnut toimia tämän suussa yhtä hyvin kuin omassani..




Johnny ei kerinnyt edes syödä ruokaansa loppuun kun puhelin tämän taskussa alkoi täristä.




Mies otti katsoi näyttöä, uusi viesti. Hiukan otsaansa rypistäen tämä painoi lue painiketta ja kohta sieltä latautuikin kiivaasti kirjoitettu viesti.
”Kerro hänelle tai minä teen sen puolestasi!”




Johnny poisti viestin vihaisesti murahtaen, jonka jälkeen siivosi astiansa ja meni kylpyhuoneeseen.
Tämä oli vaihtanut yöhousut päälleen ja tullessaan makuuhuoneeseen tämä seisahtui katselemaan minua.
*Mitä ihmettä minä oikein olen mennyt tekemään?*




Johnny meni sängyn toiselle puolelle jossa yleensä minä nukuin, mutta tämä seisahtui sillä miestä riipaisi nähdessään silmistäni kimmeltävät kyyneleet. 




Varovasti ettei herättäisi minua, mies kömpi viereeni. Tarpeeksi hiljaa tämä ei kumminkaan tullut sillä havahduin unestani hiukan.
”Mmmm.. Johnny?”
”Shhh.. minä se vain, jatka vain untasi..”
Käpertyen miehen kainaloon ja vaivuinkin uudestaan uneen.




Seuraavien aamujen aikana Johnnylla oli oudosti tullut tapa nousta ennen minua tekemään aamupalaa. Minä olin yleensä se joka kokkasi aamiaisen mutta mies oli vain selittänyt sen sillä että tahtoi säästää minua ja antaa minun tilassani levätä.





Olihan se totta että mahani oli alkanut kasvaa silmissä ja siitä oli haittaakin, varsinkin petiä pedatessa. Mutta olin päättänyt että en antaisi sen häiritä askareitani.







Aina silloin tällöin silmiini siivotessa osui aurinko ranteessani, enkä voinut sille mitään että kulmani kurtistui kun en vieläkään tiennyt mitä kuva oikein tarkoitti. Lääkärissä käydessäni olin asiaa kysynyt ja lääkäri oli sitä katsonut. Tämä oli yllätyksekseni todennut, ettei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa, sillä tatuointi ei ollut kyseessä! Tämä oli jopa ottanut joitakin kokeita kuvasta mutta mitään ei ollut ilmennyt niissäkään.




Gregin ystävällisyys oli muuttunut viileän asialliseksi minua kohtaan sen jälkeen kun olin hyväksynyt Johnnyn muuton tänne joten en ollut viitsinyt tätä vaivata. Silti olin alkanut muuttua uteliaammaksi päivä päivältä asian suhteen, olikohan mies löytänyt mitään menneisyydestäni?




Puettuani päivävaatteet päälle, riensin kiireesti keittiöön sillä maha-asukaskin oli sitä mieltä että murkinaa ja heti. Pettymykseksi jouduin huomaamaan että ei ollut lettuja, vaan vohveleita.
”Ajattelin että vaihtelu virkistäisi, samaa taikinaa se rakas on silti.. ja viinirypäleitä..”




Kun olimme syöneet aamupalan, joten laitoin tietokoneen takaisin pöydälle ja ryhdyin kirjoittamaan uutta romaania kustantajalle. Edellisen olin edellisviikkona saanut valmiiksi ja tämä oli heti alkanut hiillostamaan uudella! Johnny sen sijan oli löytänyt pöydältä, jo luetun vauva tulossa kirjani joten tämä päätti myös hiukan tutustua tulevaan koitokseen. Tämä tosin taisi olla miehelle liian tylsää sillä näin sivusilmällä kuinka miehen silmät painuivat välillä kiinni.




Osan saatuani loppuun päätin aloittaa päivän kotityöt.
”Abs, mitä oikein puuhaat? Jätä nuo hommat minulle!”
”Älä hulluja puhele, en ole sairas! Olen vain raskaana..”




Johnny tuli luokseni vetäen sienen pois kädestäni.
”Silti.. Mitä nyt?”
Hymyilin hullunkurista hymyä kun miehen ilme oli hätääntynyt. Mitä pidemmälle raskaus oli edennyt sen hätäisemmäksi mies oli muuttunut.
”Pikkuisella on hikka, tuossa!”
Nauroimme hetken mahani liikkeille.




Hetken päästä hytkyntä loppui, jonka jälkeen vääntelin hiukan selkääni. Samassa ilman mitään varoitusta mies käänsi minua hiukan jolloin tunsin kuinka miehen kädet liikkuivat hieroen selkääni juuri oikeista kohdista.
”Oi että! Tuntuu hyvältä.. sinun olisi pitänyt ryhtyä hierojaksi eikä muusikoksi..”




Tämän sanottuani mies käänsi minua asteen verran niin että kohtasin miehen kasvot aivan omieni edessä.
”Mutta en tahdo hieroa kuin sinua, ja monella eritapaa.. kuten näin..”
Suljin silmäni vaistomaisesti kun tunsin miehen huulet omiani vasten.





Siinä samassa harmiksemme puhelimeni pirahti soimaan. Nostaessani näin että numero oli jälleen tuntematon. Näytin näyttöä Johnnylle jonka kasvot muuttuivat kiveksi, itse olin nostamassa puhelinta korvalleni samalla painaen luurista vastatakseni jo tutuksi tulleeseen naisääneen.




Mikä mahtaa olla soittojen tarkoitus ja mitä tämä Silbia ajaa takaa soitoillaan ja viesteillään? Selviää seuraavassa osassa!

Siinä se taas oli.. toivottavasti piditte! Kommentit tervetulleita! 
(jos on sama ongelma kuin minulla ettei voi kommata niin PulinaNurkkaan vain siitä sitten!)  
 Phoenix kiittää ja kuittaa! =)