Ongelma kommenttien kirjoittamiseen siis jatkuu ja siihen tarvitsen todellakin teidän muiden apua joten uskaliaasti vain ilmoittamaan miten tuon saan pois jos joku tietää! Jos ei kommentteihin niin PulinaNurkkaan vain! =) Sitten itse osaan, lukuiloja!
Kuvia yhteensä 37.
”Johnny mitä
tämä tarkoittaa?! Ensin ne oudot puhelin soitot ja nyt sitten tämä! Ala
selittää”
Tuijotin
viestiä mutta näin tietokoneen kuvaruudun kautta miehen harovan päätään
ahdistuneen oloisesti.
”En minä
vaan tiedä… uskothan Abs minua?”
Nousin
tuolilta kohdatakseni miehen kasvotusten. Levitin tuskastuneesti käteni samalla
puhuen tälle.
”En enää
tiedä mitä uskoa… Anna jokin luotto että voin uskoa, ne soitot ja nyt tuo
viesti… en vain tiedä Johnny.. tässä ei nyt joku täsmää..”
Painoin pääni
alas itkua pidellen, mies ei kertonut järkevää syytä viestille. Olin jo ovella
ennen kuin Johnny havahtui omasta shokistaan.
”Minne sinä
nyt?”
Olin jo
aukaissut oven kun huikkasin olkani ylitse.
”Minun pitää
ajatella.. yksin.. älä huoli, tulen kyllä takaisin..”
Ulkopuolella
huomasin kuinka Vera Blackburn katsoi tontillemme omastaan, jostain syystä
niskakarvani nousivat pystyyn ja vilun väreet piirsivät niskaani. Mikä ihme sen
tuossa naisessa aiheutti?!
Kävelin
kadulla keskustaan päin kun huomasin että naisen katse seurasi minua, vastoin
suojeluvaistoani nostin pääni kohdaten naisen katseen. Tämä oli jotenkin
muuttunut..
Naisen
kaunis kuultava iho oli mennyt jotenkin… vaaleaksi ja mattaiseksi, sekä tämän
silmät. En koskaan ollut nähnyt naista kovin läheltä mutta voin vaikka vannoa
että nekin olivat jotenkin erilaiset.
En vain
pystynyt katsomaan naista enempää tuntematta kammottavaa oloa, laskin pääni ja
kiiruhdin liikkeissäni kohti keskustaa, kävellen.
Johnny oli
katsonut ikkunasta poistumistani ja kun olin hävinnyt näköpiiristä, tämä kaivoi
puhelimensa taskusta.
”Ettäs
kehtaat! Onko sinulla päässä vikaa, vai mistä se johtuu että et kuuntele mitään
mitä sanon sinulle?!”
”Itselläsi tässä päässä vippaa, kun et kerro
sille humpsulle! Sanoin sinulle, joko sinä tai minä.. Se on täysin sinun
valinta!”
”Etkö tajua
että voit pilata kaiken!?”
”Viis minä siitä.. ei ole minun ongelmani..
itse sen aiheutit menemällä SEN kanssa kihloihin ja olen kuullut että olet jopa
saanut sen raskaaksi!”
”Abigail ei
ole SE vaan hän! ja mitä se sinulle kuuluu jos olenkin?! Minun valintani, minun
päätökseni!”
”Ihan sama.. äpärä kuin äpärä.. mutta
mahtaako Abigailisi pitää siitä mitä salailet häneltä? niin?”
”Varoitan
sinua Silbia! Jätä meidät rauhaan!”
Kaupungilla
olin sillä välillä käynyt kirjakaupassa, tietämättä kotona käydystä
keskustelusta. Olin ostanut vauvoista käsittelevän kirjan, sillä enhän minä
tiennyt mitään, tai ainakin uskoisin että en tiennyt mitään vauvoista.
”Abigail?”
Kohotin
katseeni ja hymy nousi kasvoilleni.
”James! Kiva
nähdä sinua!”
James oli
ollut turvakodissa minun oma henkilökohtainen tukihenkilö, tämän kautta meni
muille työntekijöille tieto asioistani.
”Kuin myös,
kuin myös..”
”Ilmeisemmin
asiat ovat hyvin?”
James ei
siis ollut kuullut että olin raskaana, olimme Johnnyn kanssa kyllä päättäneet
vielä pitää tiedon omanamme mutta James oli sellainen ihminen jolle voisi
kertoa mitä vain, tietäen että se ei levinnyt.
”Kyllä on..
olen itse asiassa löytänyt erään henkilön elämääni ja.. no odotamme lasta..”
”Sehän on
hienoa! Onneksi olkoon! Kukahan mahtaa olla tämä onnekas heppu, jos siis saan
udella..”
”Sinä saat
aina… Kyseessä on paikallinen, Johnny Johnson. Uskoisin että tunnet hänet,
sillä hänellä oli keikka tuossa pari viikkoa sitten turvakodilla?”
Jamesin ilme
muuttui hymyilevästä hiukan vakavammaksi.
”Kyllähän
minä hänet tunnen, itse asiassa kävimme samaa kouluakin ennen muinoin.. tuota..
Abigail.. Johnnysta liikkuu aika paljon huhuja… tai siis ainakin ennen.. ”
”Mitä oikein
tarkoitat?”
Katsoin
Jamesiä hiukan hämilläni, huhuja?
”No ne on
huhuja ja uskon että ne tosiaan on mennyttä, sillä teillä on tulossa
pienokainen! Olen hurjan onnellinen että sinulla on asiat hyvin. Olit minun
lempi asiakkaani!”
James
hyvästeli minut, joten en kerinnyt udella mieheltä huhuista enempää. Asia ei
helpottanut jo aiemmin hermostunutta mieltäni, mitä mies oikein salaili?!
Samassa
maha-asukki päätti potkaista jälleen kylkiluihini niin lujaa että jouduin ihan
puhkumaan kivusta.
”Noh noh..
senkin potkunyrkkeilijä.. rauhoituhan nyt hiukan niin päästään lähtemään isin
luokse.”
Kun saavuin
kotiin, Johnny pomppasi ruokatuolilta ylös.
”Luojan
kiitos, säikähdin kun sinua ei alkanut kuulumaan! Luulin että käyt vain
pienellä kävelyllä..”
”Niin kävin
ja tässä nyt olen.. ”
Lähdin
kävelemään kohti makuuhuoneen ovea.
”Abs..”
Huokasin
syvään ja käännyin miehen suuntaan joka oli seurannut minua ovelle.
”Johnny..
olen väsynyt.. ja hämilläni.. puhutaanko myöhemmin?”
”Mutta en
tahtoisi että menemme tässä mielentilassa nukkumaan.”
Huokaisin
syvään.
”Hyvä on,
puhu.”
”En ymmärrä
viestiä yhtään enempää kuin sinäkään. Menneisyydessäni on luurankoja, myönnän
sen enkä ole niistä ylpeä.. mutta sinun täytyy uskoa että kun muutimme yhteen
se oli parasta mitä minulle on tapahtunut!”
Miehen
silmiin nousi kyyneleet. Johtuuko se hormoneista vai mistä mutta en voinut olla
miehelle vihainen tai muutakaan. Halasin miestä sanoen että unohdettaisiin koko
viesti ja jatkettaisiin siitä mihin jäimme. Kuin sinetöiden asian, annoimme
sydämien jälleen laskeutua sänkymme yllä.
Seuraavana
päivänä ennen kuin aloin kirjoittamaan, poistin mokoman viestin häiritsemästä.
Joku tahtoi selvästi mustamaalata Johnnya silmieni edessä, mutta en antaisi niiden sitä
tehdä! Rakastin miestä aivan liikaa että antaisin joidenkin typerien viestien
vaikuttaa elämäämme.
Päivät
menivät eteenpäin ja neuvolakäynnin jälkeen päätin lukea vauva tulossa
kirjaani. Neuvolatäti oli sanonut yhtä ja toista josta en ollut ymmärtänyt
yhtikäs mitään joten lukemalla varmasti ne selviäisivät.
Johnny oli
sinä iltana jälleen iltavuorossa joten minulle jäi kotitöiden tekeminen. Mahani
oli jo alkanut näkyä ulospäin joten myös kotitöiden tekeminenkin vaati
ylimääräistä ponnistelua.
Siivouksen
jälkeen päätin sytyttää tunnelma kynttilät päälle ja tehdä ruokaa siksi kun
Johnny saapuisi. Valitettavasti tämän hetkiset mielitekoni oli outoja joten
päätin tehdä illalliseksi viinirypälelettuja, vadelmahillolla.
Tunnit
vierivät, eikä miestä näkynyt. Katsahdin kelloa, 23.56. Miehen olisi jo
kuulunut olla täällä.
Syvään haukotellen päädyin sammuttamaan kynttilät,
laittaa letut jääkaappiin ja mennä nukkumaan. Olin jo hyvin syvässä unessa kun
pihan eteen ajoi lopulta tuttu auto.
Johnny
sytytti olohuoneeseen valot ja näki kirjoittamani lapun ruokapöydällä.
Jääkaapissa on iltapalaa, jos on nälkä ota
siitä. Menin jo nukkumaan kun väsytti, kauniita unia. –Abs-
Mies otti
lautasellisen lettuja. Syödessään niitä tällä nousi hymy suunpieleen,
ilmeisemmin makuyhdistelmä ei tainnut toimia tämän suussa yhtä hyvin kuin
omassani..
Johnny ei
kerinnyt edes syödä ruokaansa loppuun kun puhelin tämän taskussa alkoi täristä.
Mies otti
katsoi näyttöä, uusi viesti. Hiukan otsaansa rypistäen tämä painoi lue
painiketta ja kohta sieltä latautuikin kiivaasti kirjoitettu viesti.
”Kerro hänelle tai minä teen sen
puolestasi!”
Johnny
poisti viestin vihaisesti murahtaen, jonka jälkeen siivosi astiansa ja meni
kylpyhuoneeseen.
Tämä oli
vaihtanut yöhousut päälleen ja tullessaan makuuhuoneeseen tämä seisahtui
katselemaan minua.
*Mitä ihmettä
minä oikein olen mennyt tekemään?*
Johnny meni
sängyn toiselle puolelle jossa yleensä minä nukuin, mutta tämä seisahtui sillä
miestä riipaisi nähdessään silmistäni kimmeltävät kyyneleet.
Varovasti
ettei herättäisi minua, mies kömpi viereeni. Tarpeeksi hiljaa tämä ei
kumminkaan tullut sillä havahduin unestani hiukan.
”Mmmm..
Johnny?”
”Shhh.. minä
se vain, jatka vain untasi..”
Käpertyen
miehen kainaloon ja vaivuinkin uudestaan uneen.
Seuraavien aamujen aikana Johnnylla oli oudosti tullut tapa nousta ennen minua tekemään aamupalaa. Minä olin yleensä se joka kokkasi aamiaisen mutta mies oli vain selittänyt sen sillä että tahtoi säästää minua ja antaa minun tilassani levätä.
Olihan se
totta että mahani oli alkanut kasvaa silmissä ja siitä oli haittaakin,
varsinkin petiä pedatessa. Mutta olin päättänyt että en antaisi sen häiritä askareitani.
Aina silloin
tällöin silmiini siivotessa osui aurinko ranteessani, enkä voinut sille mitään
että kulmani kurtistui kun en vieläkään tiennyt mitä kuva oikein tarkoitti.
Lääkärissä käydessäni olin asiaa kysynyt ja lääkäri oli sitä katsonut. Tämä oli
yllätyksekseni todennut, ettei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa, sillä
tatuointi ei ollut kyseessä! Tämä oli jopa ottanut joitakin kokeita kuvasta mutta mitään ei ollut ilmennyt niissäkään.
Gregin
ystävällisyys oli muuttunut viileän asialliseksi minua kohtaan sen jälkeen kun
olin hyväksynyt Johnnyn muuton tänne joten en ollut viitsinyt tätä vaivata.
Silti olin alkanut muuttua uteliaammaksi päivä päivältä asian suhteen, olikohan
mies löytänyt mitään menneisyydestäni?
Puettuani
päivävaatteet päälle, riensin kiireesti keittiöön sillä maha-asukaskin oli sitä
mieltä että murkinaa ja heti. Pettymykseksi jouduin huomaamaan että ei ollut
lettuja, vaan vohveleita.
”Ajattelin
että vaihtelu virkistäisi, samaa taikinaa se rakas on silti.. ja viinirypäleitä..”
Kun olimme
syöneet aamupalan, joten laitoin tietokoneen takaisin pöydälle ja ryhdyin
kirjoittamaan uutta romaania kustantajalle. Edellisen olin edellisviikkona
saanut valmiiksi ja tämä oli heti alkanut hiillostamaan uudella! Johnny sen
sijan oli löytänyt pöydältä, jo luetun vauva tulossa kirjani joten tämä päätti
myös hiukan tutustua tulevaan koitokseen. Tämä tosin taisi olla miehelle liian
tylsää sillä näin sivusilmällä kuinka miehen silmät painuivat välillä kiinni.
Osan
saatuani loppuun päätin aloittaa päivän kotityöt.
”Abs, mitä
oikein puuhaat? Jätä nuo hommat minulle!”
”Älä hulluja
puhele, en ole sairas! Olen vain raskaana..”
Johnny tuli
luokseni vetäen sienen pois kädestäni.
”Silti..
Mitä nyt?”
Hymyilin
hullunkurista hymyä kun miehen ilme oli hätääntynyt. Mitä pidemmälle raskaus
oli edennyt sen hätäisemmäksi mies oli muuttunut.
”Pikkuisella
on hikka, tuossa!”
Nauroimme
hetken mahani liikkeille.
Hetken
päästä hytkyntä loppui, jonka jälkeen vääntelin hiukan selkääni. Samassa ilman
mitään varoitusta mies käänsi minua hiukan jolloin tunsin kuinka miehen kädet
liikkuivat hieroen selkääni juuri oikeista kohdista.
”Oi että!
Tuntuu hyvältä.. sinun olisi pitänyt ryhtyä hierojaksi eikä muusikoksi..”
Tämän
sanottuani mies käänsi minua asteen verran niin että kohtasin miehen kasvot
aivan omieni edessä.
”Mutta en
tahdo hieroa kuin sinua, ja monella eritapaa.. kuten näin..”
Suljin
silmäni vaistomaisesti kun tunsin miehen huulet omiani vasten.
Siinä
samassa harmiksemme puhelimeni pirahti soimaan. Nostaessani näin että numero
oli jälleen tuntematon. Näytin näyttöä Johnnylle jonka kasvot muuttuivat
kiveksi, itse olin nostamassa puhelinta korvalleni samalla painaen luurista vastatakseni jo tutuksi tulleeseen naisääneen.
Mikä mahtaa olla soittojen tarkoitus ja mitä tämä Silbia ajaa takaa soitoillaan ja viesteillään? Selviää seuraavassa osassa!
Siinä se taas oli.. toivottavasti piditte! Kommentit tervetulleita!
(jos on sama ongelma kuin minulla ettei voi kommata niin PulinaNurkkaan vain siitä sitten!)
Phoenix kiittää ja kuittaa! =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti