Toby oli yläkertaan juoksemisen jälkeen napannut saman tien puhelimensa pöydältään ja soittanut Charlotelle.
Tämä oli
kertonut kaiken äidilleen ja näiden puhelu oli kestänyt pitkään yöhän asti
koska Toby ei ollut suostunut rauhoittumaan vaan lopulta huutanut äidilleen
käskien tätä hakemaan itsensä pois.
Huoneen
ulkopuolelle tullessa nämä kuulivat keskusteluni Charloten kanssa joka oli
soittanut aamiaisen jälkeen vihaisena.
”Hei, kyllä
tämä tästä”
”En olisi
Cam asiasta niin varma”
Sanojaan
vahvistaen tämä nyökkäsi portaisiin.
”Tiedät
varsin hyvin että Toby on vieläkin vaarassa vaikka tämä ei ole perillinen! Ei
se sitä asiaa muuta! Tietenkin en rääkkää häntä, hän- Charlotte, kuuntele kun
sanon! Minä-”
”Devon!
Hiljaa! Joku voi kuulla!”
Cameron
huokaisi syvään tietäen että Devon puhui hänelle totta.
”Tiedän,
mut- pelkään, et se luulee että väritin totuutta eilenkin, enkä edes tehnyt
niin.”
Molemmat
pojat laskivat päänsä kunnes kuulivat minun huutavan kaikkia poikia, jopa Tobya
tulemaan alakertaan.
”Kyllä se
tästä. Lupaan Dev, kerron Jaredille heti kun päästään alas ja on otollinen
hetki.”
”Tää on ihan
turhaa, nyt ku toi on perillinen”
Vilkaisin
Tobya vihaisesti mutta samalla myötätuntoa sisällä tuntien. Ei varmasti ollut
helppoa olla tämän saappaissa. Ensin kasvaa teiniksi äidin helmoissa
hemmoteltavana, saaden kaikki tahtomansa. Tulla viimein isänsä luokse jossa
joutui kovaan treeniin ja kun asiat alkoivat etenemään saada kuulla että on
veli ja että tämä on vielä perillinenkin. Olin yhtä aikaa vihainen että
ymmärrystä täynnä poikaa kohtaan.
”Riittää
Toby! `Tuollakin` on nimi, käytä sitä. Ja mitä turhuuteen tulee, niin ei tämä
ei ole turhaa. Vaikka Devon on perillinen, se ei tarkoita sitä että saat vapaan
passin tehdä mitä huvittaa. Olen isäsi ja velvollisuuteni on kasvattaa sinua.
Se miten se tapahtuu, niin on niin että joka aamu, lounaan jälkeen ja vielä
ennen iltaa, sinä Toby meditoit. Aamu tapahtuu meidän muiden kanssa mutta muut
kaksi saat tehdä yksin.”
”Mitä tässä
niinku kuuluu tehdä?”
Tobyn
pyrskähdyksestä käännyin katsomaan poikaa.
”Nyt saat
pyytää veljeltäsi anteeksi. Ja ennen kuin sanot mitään, sinuna harkitsisin sitä
ennen kuin sanot sen ääneen! Näen sen kasvoiltasi!”
”Sori”
Se oli ainoa
joka Tobyn suusta tuli mutta se riitti minulle. Devon nyökkäsi vaitonaisena
hyväksyntänsä samalla kumminkin katsoen veljeään pitkään. Halu tietää mitä
Devonin päässä liikkui, oli suuri. Tämä tosiaan oli mestari kätkemään tunteensa
ja ajatuksensa.
”Olen
kahdeksantoista. Mutta Jared- ennen kuin aloitamme minun pitäisi kertoa eräs asia..”
Katsoin
hämmentyneenä Cameronia. Tobylla myös heräsi kiinnostus sillä tämäkin kohdisti
katseensa Cameroniin.”
”Mitä ikinä
se onkin, haluan että tiedät että voit kertoa aina mitä mieltäsi painaa.”
”Näin
arvelin ja siksi haluan että välillämme ei ole salaisuuksia. Katsos kun..
Tylerilla, veljelläsi oli myös kykynsä.. no kun Trixie ja tämä saivat minut-”
”Mitä?!”
Kysymykseni
jäi leijumaan huoneessa eikä kukaan uskaltanut avata suutaan ennen minua.
** **
”No niin,
kerrohan Cameron. Miten se on mahdollista? Et ole perillinen”
”E-en
tiedä.. uskoisin että asia varmaan kulkee veressäni koska Tylerilla oli kyky
myös. Onko mahdollista että te molemmat olitte perillisiä?”
Niin, oliko
tosiaan? En tiennyt, se oli ennen kuulumatonta, edes oraakkeli ei ollut puhunut
moisesta. Mutta toisaalta, Tyler ei koskaan ollut osannut selittää arven
näköistä jälkeä silmässään. Olisiko se ollut merkki?
”Hyvä on..
Emme voi mennä takuuseen mutta onko sinulla tullut merkkiä?”
Cameron
pudisti päätään
”No sitten
et ole sukumme jatkaja. Kerrohan mikä on kykysi?”
”Haluan
ensiksi sanoa että en käyttänyt sitä eilen, en koska tahdoin että kuulet
oikeasti totuuden menneisyydestämme. Se mitä kerroin niin oli totta, uskothan
minua?”
”Tietenkin
uskon, mutta miten se liittyy kykyysi?”
”Siten että
osaan muovata ihmisille totuutta. Kun käytän kykyä ja uskottelen toiselle
jotakin, nämä uskovat sen. Mutta en todellakaan ole käyttänyt sitä täällä olo
aikana! En-”
Samassa
takaovi avautui josta Devon asteli ulos.
”Sinulla ei
ole mitään pelättävää, en ole kuin veljeni. Uskon kyllä kun näen että ihminen
puhuu totta ja sinä puhut. Mutta jutellaan me myöhemmin tästä. Voit mennä
olohuoneen kirjahyllylle, löydät sieltä erään kirjan joka käsittelee
psykologiaa ja hypnotismia, uskoisin että siitä olisi sinulle apua.”
Mutta silti
oli niin väärin että tällä nuorella teini-ikäisellä pojalla oli jo merkki.
Tämän ikäisellä ei pitäisi olla vielä moista vastuuta kannettavana harteillaan.
Tosin, mitäpä minä olin puhumaan, olihan minun kyky aktivoitunut jo taaperona.
Devon käänsi
katseensa kylkeeni josta siirsi hiljalleen katseensa jalkaani ja sieltä
takaisin ylös kylkeeni.
”Ei ole
anteeksi pyydettävää. On ihan normaalia katsoa minua ja sinulla on täysi lupa
katsoa ketä tahansa haluat. Kunhan muistat muiden äärellä käytöstavat, tuijotus
on rumaa mutta katsoa aina saa.”
Devon nosti
katseensa silmiini ensimmäistä kertaa kunnolla jolloin vinkkasin silmääni
tälle. Pojan huulille muodostui hymyn tapainen joka nyki tämän suupielessä,
aivan kuin tämä olisi minä hetkenä hyvänsä rupeamassa nauramaan.
”No niin,
aloitetaanko?”
Ohjasin
tämän uima-altaalle ja asettauduin reunalle ohjaajan asentoon.
”Täällä
harjoitamme sinun lihaksiasi aluksi sekä hengitysharjoituksien avulla myös
keuhkojasi.”
”Miten
harjoittelen keuhkojani?”
Pojan
pysähtyessä reunan juurelle käänsin päätäni samalla kun Devon katsahti minua.
Nyökkäsin uudelleen kohti allasta jolloin tämä tajusi vinkin.
”Harjoitamme
keuhkojasi sillä että kun annan käskyn painat pääsi veden alle ja yrität olla
siellä niin kauan kuin mahdollista. Kun et enää pysty olemaan pinnan alla tulet
pintaan, pidät hetken tauon ja teet sen uudestaan. Niin pitkään kunnes sanon
että riittää.”
”Mutta ei
vielä, ensin uit altaassa päästä päähän ja sivulta sivulle, samalla kun
kuuntelet minun kertomia asioita. Koska sinulla on paljon enemmän kurottavaa
sukumme asioissa kuin Tobylla, niin lyömme kaksi opetusta päällekkäin. Ainakin
näin aluksi. Käykö se?”
”Hienoa,
uskoisin että tuolla asenteella pääsemme vielä pitkälle.”
** **
Ainoa tehtävänantoni
pojalle oli se että tämän piti harjoitella meditoimista.
Tiesin että
Charlotte olisi tänään tuleva hakemaan poikaa joten annoin Devonille ohjeita
juuri kuin ovikello soi.
”No no, on
mukava nähdä sinuakin Toby mutta päästä nyt sentään irti.”
Poika päästi
äitinsä vastahakoisesti irti itsestään ja jäi seisomaan hetkeksi Charloten
eteen.
”Toby! Et
puhu isästäsi noin!”
”Miks en
muka? Ei se tee muuta ku neuvoo noita kahta tunkeutujaa ja ei vietä yhtään
aikaa mun kanssa.”
Tämän ilme
oli omahyväisyyttä täynnä josta Charlotte selvästi haukkoi happea järkytyksen
voimasta.
Charlotte
viittoi minut tulemaan viereensä jolloin kävelin näiden vierelle.
”-on aina
ajatellut sinun parastasi. Olet syy miksi tämä aikoinaan lähti luontamme, jotta
sinulla olisi parempi tulevaisuus kuin isälläsi oli ollut sinun ikäisenä. Ei
ole helppoa elää Quintin suvussa.”
Rykäisin
hiukan hakien sanoja, kun Charlotte kääntyi suuntaani tietäen mitä yritin
hakea.
”Parin
vuoden? Menemme minne?”
Tunsin
piston sisälläni, siitä olimme Charloten kanssa tapelleet pahiten puhelimessa
juuri tästä asiasta, mutta tiesin sisimmissäni silti että tämän ratkaisu oli
kaikkein paras suojellaksemme Tobya klaanilta.
”Niin Toby,
kun aika on oikea ja olet saanut sen opin mitä isälläsi on sinulle antaa, me
kaksi muutamme Ranskaan.”
Tatataaa…
loppu päristykset.. ette taineet ihan tälläistä käännettä osata odottaa?
Tosiaan.. Toby ei ole perillinen, jopa tämän tarinan tekijänä liian rasittava
hahmo.. oi kyllä vain..
Mutta sen luonteen piti ehdottomasti olla tuollainen
että siitä olisi aikanaan helppo sitten luopua, eli kyllä.. Tobyn äidillä on
suunnitelmat muuttaa pojan kanssa Ranskaan! Jossa poika olisi sitten myös
klaanilta turvassa. Jaredhan ei siitä riemun kiljahduksia päästele mutta tietää
sen olevan tämän parhaaksi… se milloin se tapahtuu niin.. no en kerro… pidetään
teidät jännityksessä.. Veljesten välinen suhde.. no sitä ei oikein ole nähty
koska sellaista ei ole. Jos osassa ei käynyt ilmi niin Toby siis on vältellyt
omassa huoneessa olemisellaan Devonia ja Devoniahan ei tämä asia haittaa..
Vähemmän konflikteja, niitä kun tämä näyttäisi karttavan..
Tosin että,
emmehän oikein ole vielä nähneet kunnolla pojan luonnetta ja millainen tämä on
tuon kovan ulkokuoren alla.. mutta ällös peljätkö oi rakkaat lukijat, tulette
vielä näkemään! Ja paljon… hyvin paljon ennen kuin olemme pääsemässä Devonin
sukupolvesta.
Cameronista
paljastui mielenkiintoinen piirre/taito, se miten vaikuttaa tarinaan.. no
näette myös tulevissa osissa ja ehkä myös jossain extroissa.. kenties kenties…
jätän todella paljon kysymyksiä ja jälleen hyvin paljon spekuloitavaa.. ehkä
jopa autoin jossain spekulaatioissa ja ohjailin puheillani teitä johonkin
suuntaan.. tai sitten en.. nyt on sellainen hieroo käsiä mr. Burnsin tapaan
ilkeästi naureskellen että kihertelen omalle kieroudelleni.. pahoittelut… ollut
hiukan levottomat pari päivää.. :P
Mutta
toivottavasti tykkäsitte, vaikka tämä oli juuri se ylimääräinen osa jota alun
perin ei pitänyt olla, mutta mielestäni se istui tähän kohtaan kuin nenä päähän
ja ilman tätä olisi moni asia jäänyt kertomatta ja seuraavassa osassa olisitte
olleet hyvin monessa kohtaan isolla HÄ?! merkillä liikenteessä, kun ette olisi
pysyneet perässä.
En rupea
enää selittämään tähän loppuun muuta, sillä muuten siitä tulisi yhtä pitkä kuin
itse osasta ja sitähän emme tahdo, ja mielestäni osissa kuuluu jättää jotain
myös teidän lukijoiden mietittäväksi.
Kommentit
jälleen tervetulleita! <3
PS. Oli
muuten hyvin jännää olla kirjoittamatta tuonne alkuun mitään! Sen myös huomasi
tämän loppu puheiden pituudesta.. no mutta.. Phoenix kiittää ja kuittaa J