Etusivu

 

Tervetuloa!

 

Normaalista poikkeavaan lc-tarinan pariin, jossa ainoa asia joka haasteesta on jäljellä on se että pyrkimys on päästä kymmenenteen sukupolveen.

Nyt olemme menossa jo seitsemännessä sukupolvessa.

 

Jos olet uusi täällä, tervetuloa. Jos olet aiemmin lukenut näitä, tervetuloa.

Huomaathan varoituksen oikeassa kulmassa että tarina ei välttämättä sovellu kaikille, mutta siitä huolimatta toivottavasti pidätte.

Vanhemmat osat löytyvät osat- välilehden takaa.

 

Uusin osa ilmestyy tähän alle.

 

Lukuiloa, menit sitten tarinan osalta missä kohtaa tahansa!

 

-Phoenix-

 

Osa 103- Turistit

Osa 103- Turistit

 Osa jälleen täällä taas.. Näin pääsiäisen lopetukseksi onkin hyvä laittaa uusi osa ulos joten, lukuiloa.

Aurinko oli jo noussut korkealle taivaalle. Linnut visersivät puolisoilleen etsiessään ruokaa näiden poikasille. Poikaset puolestaan piipittelivät lähipuun latvassa turvallisesti pesissään vanhemmilta linnuiltaan ruokaa vaatien.

 

Aamu oli ollut kiireinen sadonkorjuun, lannoituksen, istuttamisien sekä asiakastoimitusten osalta. 

 

Keskikesästä melko loppusyksyyn asti oli vuoden kiireisintä aikaa Rosefieldtie 560 kohdalla. Rosie oli koko paikkakunnan tunnetuin tuoretuotteiden myyjä. Jopa turistit, jotka olivat ruokakaupasta ostaneet Rosien tuotteita kyselivät ensin kaupan myyjältä heidän toimittajaa. Tämän jälkeen lähtöpäivinään ennen takaisin kotiin päin lähtiessä, tulivat ostamaan Rosielta mitä hänellä oli tarjolla.

 

Rosie oli tehnyt juuri sen mihin oli tähdännyt. Tunnettavuuteen luomu tuotteillaan. Sen kertainen asiakas oli tosin se yksi tärkeimmistä. Rouva McWrightin hovimestari kantoi tuotteita laatikoissa autoon, kun Rosie vielä poimi omenoita tilaukseen ylimääräisenä tuotteena. 

Oli iso asia saada McWrightin perhe asiakkaaksi, sillä he olivat paikkakunnan vanhimpia sukuja, vaikka kartano olikin nykyään vain vapaa-aikaisessa käytössä.

McWrightit kun asuivat nykyään suurkaupungissa.

   "Sinullahan on tytär vai mitä Rosie? Hän varmasti on suureksi avuksi, kun näin paljon nykyään kasvatat tuotteita. Tosin mitäpä se minulle kuuluu."

Rosie ei voinut kuin hymyillä vanhan asiakkaansa kommentille.

**

Kuulin kuinka auto ajoi etupihalta pois. Äidillä oli tainnut taas olla asiakkaita, kuten joka päivä nykyään.

Tiesin että minun pitäisi olla enemmän tälle avuksi näin sato-aikaan, mutta en voinut sille mitään että kasvien hoito ei vain kiinnostanut. Ei vaikka siinä olisi miten hyvät rahat kyseessä.

 

Rahastahan se äiti tosin ei sitä tehnyt, meillä kun oli sen verran asiat hyvin. 

Otin askeleita kohti vaatelipastoa kiroten mielessäni narisevaa lattiaa maton alla. Mikä siinä oli että vaikka kuinka monta vuotta oli asunut samassa huoneessa, niin silti en jaksanut väistää sitä yhtä ainoaa lankku riviä joka narisi.

 

Pukeuduin kaikessa rauhassa ja katsoin kelloa samalla kun pujotin kaulakorut kaulaani, irvistin. Päivä oli jo yli puolessa. Saas nähdä miten äiti tällä kertaa siihen suhtautuisi. Jos olin onnekas niin tällä oli asiakaskäyntejä pitkin keskustaa.

Suuntasin kulkuni alakertaan ja keittiötä mahani ilmoittaessa että olin jättänyt edellisenä päivänä ruokailut huonolle hapelle.

 

Saapuessani keittiöön päivän toinen irvistys meinasi karata kasvoilta. Äiti oli juuri selvästi tullut puutarhasta käsien pesusta päätellen. Yritin olla äänessäni huoleton, haluamatta saada riitaa taas aikaan. Joten aloitin sillä millä jokainen normaali ihminen aloittaisi herättyään.

   "Huomenta."

 

Äiti oli hetken hiljaa, joten kerkesin ottamaan jo yhden askeleen kohti jääkaappia ennen kuin tämä vastasi.

   "Huomenta sanotaan yleensä ennen kello yhtätoista, sen jälkeen sitä on tapana sanoa hyvää päivää."

Vilkaisin olkani yli kulmaani kohottaen. Tämäkin selvästi varoi sanojaan.

 

   "Mutta huomenta sanotaan silloin kun herätään yöunilta."

Purin kieltäni mutta liian myöhään. Sanat kerkesi karata huulilta. Maistoin veren suussani hampaani tekemästä viillosta kieleeni.

Äiti ei sanonut enää enempää, joten nappasin pikaisesti kulhollisen jugurttia sekä tuoreita marjoja jääkaapista ja suunnistin kulkuni ruokailutilaan.

 

Kerkesin istuutua ja syödä kaksi lusikallista ennen kuin äiti tuli perässä. Tämän sanat vain ryöppysi suusta.

   "Meinasitko oikeasti uhrata elämäsi siinä räkälässä? Sinun kaverit ovat jo hiljalleen asettuneet aloilleen, saanet urapolkunsa nousuun ja-"

   "En ole kuin muut, jos et ole huomannut."

   "Isäsi ei varmasti olisi-"

 

Lusikkani tipahti lautasen reunalle kilahtaen ja siitä lattialle, niin että se jätti äidin lauseen kesken ja jäi hiljaa tuijottamaan minua.

Nousin hitaasti samalla kuin kiukku kohosi aivan omaan luokkaansa. Noustessa olin aivan äidin edessä.

 

Ääneni oli yhtä jäätä kun lopulta sanoin mitä oikeasti ajattelin tämän sanoista.

   "Isäni on kuollut. Hänen mielipiteillä ei ole väliä."

 

Seuraava mitä tapahtui. En osanut siihen varautua.

En pienessäkään määrin olisi osannut odottaa sitä kuumaa tunnetta mikä iskun voimasta jäi poskeeni. Äiti oli juuri lyönyt minua kämmenellään.

 

Äidin kasvot olivat vihaa täynnä sanoistani, mutta samalla tämän kasvot olivat kauhuun vääntyneet siitä mitä oli juuri tehnyt minulle.

Tämän hengitys oli kiivasta, mutta niin oli minunkin.

 

Tiesin että silmäni kipunoivat ärtymyksestä. Kuinka erilaisia me todellakin olimme!

   "Luulet tietäväsi mikä minulle on parasta, mutta et tiedä. Jos elämän valintani ei kelpaa sinulle niin voin kyllä muuttaa myös pois. Olen jäänyt asumaan tähän muistojen museoon vain sinun takiasi."

 

Viimeisen lauseen kohdalla olin jo kääntänyt äidille selkäni, joten en nähnyt mutta kuulin tämän haukkovan henkeään järkytyksestä. Minun olisi pakko lähteä nyt pois talosta, vielä kun meillä oli jonkinlaiset välit.

   "Tahdon vain Yvonn että olet onnellinen!"

 

En pysäyttänyt kulkuani, vaan huikkasin äidille olkani yli samalla avaten ulko-ovea.

   "Mikä saa sinut luulemaan että en ole jo?!"

Tietämättä oliko minulla enää illalla kotia minne palata, päätin että en menisi sinne ennen yötä. Niinpä kun viesti kilahti äidin puhelimeen, pystyin kuvittelemaan tämän ilmeen sitä lukiessa.

* Menen töihin, palaan myöhään. Älä valvo turhaan.*

 

Kävelin rauhallisesti maisema reittiä kohti Vihreää saukkoa. Äidin sanat kaikuen mielessäni. Miten tämä pystyi ajattelemaan että haluaisin aloittaa suhdetta? Tai ainakaan niiden kanssa, jotka kävivät siellä missä olin töissä! 

Eli se tarkoitti melkein jokaista paikkakuntalaista. Ne miehet olettavat vain helppoa kohdetta petipuuhiin. Miten siis voisin edes miettiä sellaista? Tietty olihan ne yhden illan jutut turistien kanssa olleet joskus hauskoja, mutta ei niistä mitään vakavaa tulisi.

Ja olihan tietty Noah... Se kaveri kyllä osasi asiansa, tiesi milloin olla läsnä ja milloin ei, siis jos ei ollut kännissä ja Vihreässä saukossa.

Olin jo pubin ovella kun ovi yhtäkkiä avautui ja Patrick heitti jotakuta pois kapakasta, musiikki kantautui kadulle. 

Kiva, karaoke-ilta.

Vuoro alkoi kuten moni muukin lauantai-ilta. Normaalin kiireisenä. Karaoke-ilta toi siihen vielä oman lisä mausteensa, mutta siitä oli tullut jo perinne että kerran kuussa semmoinen järjestettiin. Samassa kun olin laskenut likaiset astiat tiskille, edellisen illan häirikkö istuutui eteeni.

   "Hei-."

 

Vilkaisin neutraalina miestä kohti, tyyppi oli yksin tällä kertaa sillä en nähnyt Victoria missään.

   "Heipä vaan, yksin tällä kertaa. Mitäs laitetaan?"

Mies hymyili virnistäen kuin yrittäen muistella miten edellisen illan menot osaltani olivat menneet.

   "Laita Whisky sour sekä lasinalunen jossa on puhelinnumeros."

 

Jätkällä oli kyllä munaa yrittää jo toistamiseen, mutta tapa oli vanha.

   "Juoman saat pettymyksen kera."

Samassa kun siirryin hakemaan appelsiinimehua miehen juomaan, silmiini osui toinen turisti, joka juuri oli istuutunut nurkkatuoliin ja avasi kirjan. Kirja oli sen verran tahrainen että taisi olla baarin omasta kirjahyllystä napattu.

 

Patrick meni kuuluttamaan seuraavan karaoke-laulajan sekä tämän valitseman kappaleen. Tiesin että seuraavaksi toivoisin tärykalvojen poistoa tai edes korvatulppia, mutta koska en voinut saada kumpaakaan, keskityin juoman tekoon.

Ojensin juoman juuri sillä hetkellä kun Ann-Marie avasi äänijänteensä.

 

Koska laulu säpsäytti Victorin kaverin niin että tämä kääntyi katsomaan karaoke-lavalle, luikahdin paikalta nurkkaan. Sillä siellä olija ei ollut elelläkään näyttänyt halua tilata tiskiltä mitään. Se jos mikä herätti kiinnotukseni.

   "Saisiko olla jotain?"

 

Miehen kasvot olivat tulkitsemattomat, joka lisäsi kiinnostusta entisestään. Mies tilasi maskuliinisella äänellä ruokaa, ei juomaa.

Patrick huikkasi että voisi mennä tekemään sen, joten minulla jäi tiskin hoito, mutta tahdoin tietää enemmän tästä mysteerisestä miehestä.

   "Mikäs sinut saa pieneen kylä pahaiseemme?"

 

Samassa tiskille virtasi muita asiakkaita, joten minun piti mennä tekemään juomia kuulematta vastausta. Sen sijaan tunsin miehen katseen kokoajan itsessäni, joka jostain syystä sai pienen ilon kuplan lepattamaan vatsani pohjalla.

 

Kärsivällisyyteni oli koetuksella palvellessani muut asiakkaat, mutta se palkittiin kun pääsin takaisin tämän eteen. Pahoittelin johon mies hymyili, joka oli sulattaa kaiken jäävuoren jonka olin rakentanut.

   "Ei kuule mitään, olet töissä. Ymmärrän. Olen ohikulkumatkalla kun autoni hajosi jonkin matkan päähän täältä. Tämä kylä oli lähin asutusalue ja onnekseni ohitseni ajoi hinausauto, elämäni oudoimman pikkuisen vanhan miehen ajamana."

En voinut kuin hymyillä miehen kuvaamasta legendasta.

   "Se pikkuinen vanha mies on Hank, paikallinen legenda. Tämä ei vain aja hinausautoa, vaan tämä myös on paikkakunnan ainoa mekaanikko, tämä-"

   "Yvonn, mitä täällä pitää tehdä että täällä saa juomaa?!"

Katsoin Davidia, joka oli käsikynkässä Maddisonin kanssa.

   "Pieni hetki, velvollisuudet kutsuvat."

Mies nyökkäsi, jolloin menin ottamaan kaksikon tilauksen vastaan.

 

Lupasin viedä juomat heille pöytään jolloin kaksikko meni istumaan niin sanotuille treffipöydille. 

Olin kokonaan unohtanut Victorin kaverin- Juan, mikä lien. Joten kun tämä pyysi toista whiskey souria, en voinut naurahdukselle mitään.

   "Mikä on niin huvittavaa?"

   "Olit eilen enemmän eri drinkki per tilaus- kaveri. Tämä taitaa olla se vakio juomasi."

   "No pistä minkä näet minun juomaksi murunen."

 

Juuri sillä hetkellä Patrick tuli keittiön puolelta lautanen kädessä. Laskin tarjoittimelle Maddin tilauksen Davidin juoman viereen ja huikkasin Patrickille pöydän minne viedä ne, sekä sanoen että tekisi Juanille NotInterestedin.

Nappasin kuuman lautasen Patrickin kädestä sanomatta enää enempää. Tämä tajusi myös olla kysymättä.

 

Laskin lautasen mysteerimiehen eteen. Jolloin tämä vain katsoi suoraan silmiini, koskematta lautaseen.

   "Nimeni on Reizo Akiyama."

   "Yvonn Q-"

   "Yvonn? Siinäpä nätti nimi!"

 

Käänsin katseeni sanojan suuntaan. Juan selvästi yritti vieläkin. Tämä oli kiskaissut drinkkinsä muutamalla huikalla tajuamatta vihjettä jonka yritin asiallisesti tuoda esille valitessani mukamas drinkin hänelle. Sillä sellaista drinkkiä ei Vihreässä saukossa ollut, vaan Patrick oli tehnyt jonkin tämän oman erikois sekoitteensa miehelle. Tämä myös tiesi nimeni edellisestä illasta mutta selvästi sen unohtaneena. Koska Juan sai huomioni tämä tilasi seuraavan juomansa minulta.

   "Raaka viski, tuplana!"

 

**

 

Ilta alkoi olemaan pienillä tunneilla jo ja sain huomata että juttelin Reizon kanssa aina kun kerkesin. Juan oli juonut aivan liikaa, enkä olisi tälle enää tarjonnut jos olisin tiennyt että mies oli välillä tilannut myös Patrickilta. Siinä vaiheessa kun ojensin tälle lasia, edellis iltainen toistui uudelleen. Erona vain oli se että nyt ei ollut Victor pelastamassa tätä.

   "Ulos täältä!"

   "Oelen masikava ashikas ja- HEI!"

Olin kiertänyt tiskin ja napatessani miehen niskasta kiinni, liike oli saanut Juanin yllättymään otteestani sekä sen voimasta jolla pidin tästä kiinni.

 

Palatessani tiskille, huomaisn Reizon yllättyneen katseen.

   "Pahoittelut äskeisestä."

Mies vain pudisteli päätään.

   "Suotta pyytelet, hyvä tietää että sinua ei kannata koskaan suututtaa. Tapahtuuko tuollaisia yrityksiä useinkin? Niin että joudut heittämään heidät niskaperse otteella ulos vieläpä?"

 

Huokaisin syvään vakavoituessa.

   "Heittoja? Pari kuukaudessa. Yrityksiä? Harva se ilta... Idiootit luulevat pääsevänsä pöksyihin vain siksi että antavat isomman tipin ja koska olen nainen baaritiskin tällä puolen."

Reizo naurahti samalla kun puhui.

   "No mitä luulet miesten tekevän kun vastassa on noin kaunis ja upea nainen joka osaa vieläpä pitää puoliaan. He olisivat sokeita jos eivät sinua yrittäisi."

Kasvoni hyvin harvoin antoivat viitteitä mitä ajattelin, mutta nyt ne eivät pysyneet peruslukemilla vaan yllättyneisyys varmasti paistoi niistä läpi. Katsoin miestä kuin ensimmäistä kertaa illan aikana. Hyvin harva puhuisi minusta kauniina tai upeana ja tämä turisti oli käyttänyt samassa lauseessa molempia. Tämä kumminkin oli ohikulkumatkalla...

   "Pääsen puolen tunnin päästä, jos muukin kuin olut maistuu?"

Reizo alkoi hymyillä ilahtuneena samalla kun kysyi olisiko mikään kahvila siihen aikaan vielä auki.

   "Eiköhän me jotain keksitä..."

Aloin hymyillä merkillisesti, jolloin Reizo vain kohotti toista kulmaansa ja vastasi hymyyni.

 

** **

 

Että sellaisia turisteja Hollowbrooksissa. 

-Phoenix

Ps. Pahoittelut Reizon silmistä. Huomasin nyt kun latasin kuvat tänne että miehen silmät jostain syystä näissä kuvissa näyttää oudolta vaikka tällä on aivan eriväriset silmät. Näette kyllä seuraavassa osassa mitä tarkoitan niillä. Piti vain jo nyt sanoa niistä, sillä saatan muuten unohtaa mainita niistä seuraavassa osassa.