Osa 90- Onko väärin tuntea oikein?

 Osa yhdeksäskymmenes! Huh! Osa sata lähenee kovaa vauhtia, mutta palataan siihen sitten loppulöpinöissä.. Lukuiloa!

Kello oli neljä, kun Devon herätti Aidenin ja Rosien. Aiden nousi heistä kahdesta ensimmäisenä.

   "Rosie, ylös. Taksi tulee kohta."

   "Mmm..."

   "Aiden, herätä siskosi."

 

Taksi kaarsi pihalle tasan puoli viideltä. Devon ohjasi Rosien istumaan eteen ja meni itse Aidenin kanssa takapenkille jotta voisi jutella hiljaa tämän kanssa automatkan aikana.

Taksikuskin nostettua laukut takakonttiin, kuski nousi itse autoon ja katsoi taustapeilistä Devonia.

   "Lentokentälle kiitos."

 

Viikko vierähti kahdeksi. Devon ei ottanut mitään riskejä, että heitä olisi seurattu. Aiden oli jo kypsää kauraa yhteisistä huoneista isänsä kanssa. Toisen viikon lopussa, he olivat nousseet potkurikoneen kyytiin ja tunnin lennon jälkeen he laskeutuivat pienelle lentokentälle, pienen kylän viereen.

Rosie oli väsynyt eikä kiinnittänyt huomiota kuulutuksiin.

   "Missä olemme?"

Devon katsoi ihmeissään tytärtään mutta samalla ymmärtäväisenä, matkustelu oli käynyt kaikkien voimille.

   "Hollowbrooksissa."

 

Taksi ajoi heidät Devonin antamaan osoitteeseen. Devon oli nähnyt kuvat kiinteistövälittäjän kuvista, mutta Aiden ja Rosie vain tuijottivat taloa.

   "Olemme oikeassa osoitteessa?"

 

Aiden katsoi isäänsä joka hymyili Rosielle, joka oli esittänyt kysymyksensä hämmentyneen mutta samalla toiveikkaan hymyn perään.

   "Olemme toki. En ole kertonut varmaan koskaan, mutta meillä ei ole rahallisesti mitään hätää. Olen saanut perintörahoja suvultamme, sekä yritykseni tuottaa ihan mukavasti lisää. On minulla talon lisäksi jotain muutakin näytettävää, tulkaa."

 

Devon käänsi heidät ympäri ja ohjasi Rosien edelle, tien toiselle puolen.

   "Ole hyvä."

Rosie tuijotti näkemäänsä henki salvaten. Oliko se hänelle?!

 

   "O-onko tämä minulle?"

Devon hymyillen vastasi hänelle.

   "Kyllä vain, tuli kauppojen mukana. Vaja on kunnostettu, alkupäisen vajan viereen kuulemma iski salama ja poltti sen. Tilaa hoiti kuulemma paikkakunnan vanhempiin sukuihin kuuluva vanhus pari, kunnes nämä päättivät etteivät jaksaneet enää hoitaa tilaa ja möivät sen meille. Näille kun ei koskaan tullut lapsiakaan jotka olisivat ottaneet tilan hoitaakseen."

 

   "Mutta miksi?"

Devon katsoi tytärtään vakavana.

   "Olet jäänyt veljesi varjoon. Tahdoin kiittää sinua ymmärryksestä sekä jaksamisesta meitä Jörö-Jukkia."

Aiden ei vieläkään hyväksynyt sitä miten hänen isä oli puhunut viimeiset kaksi viikkoa yksikössä. Heillä kahdella oli tullut iso riita siitä saiko Malecista puhua vai ei.

 

   "Kiitos!"

Devon otti Rosien halauksen vastaan. 

   "Ole hyvä rakas. Olet yhtä tärkeä kuin veljesi, muista se."

 

   "Mitä siis teen puutarhassa?"

   "Mitä ikinä haluat. Jos haluat kasvattaa kasveja, siihen on kuulemma täydellinen maaperä tällä palstalla."

Aiden katseli Rosien intoa ja tunsi lämmön sisällään.

   "Mennäänkö sisälle? Tahtoisin jutella teidän kahden kanssa. Ilman että meitä mahdollisesti kuulee kukaan muu."

 

Sisälle päästyä, Devon ohjasi heidät ruokailutilaan. Rosien suunnitellessa innoissaan mitä kaikkea haluaisi kasvattaa kasvimaalla.

   "Ihana kuulla että olet innoissasi puutarhasta, mutta muistathan myös että käyt tutustumassa keskustaan sekä paikkakuntalaisiin ihmisiin. Toivoisin teidän molempien tekevän niin."

 

Aiden ja Rosie katsoivat molemmat toisiaan. Vaikka Aiden yritti piilottaa lempeää hymyään, hän ei voinut karkaavalle hymynpoikaselle mitään.

   "Miten ammatinvalinta muuten etenee?"

 

Rosie käänsi kaihoisasti päänsä. Devon oli kerran ehdottanut tälle yliopistoa, mutta kumpikaan heistä ei kokenut sen olevan heidän juttu.

   "En tiedä-"

Aiden katsoi Rosieta. Miten kauniilta tämä näyttikään hämmentyneenä.

   "No mieti rauhassa Rosie. Pahastuisitko jos juttelen hetken Aidenin kanssa kahden?"

 

Rosie nousi hämillään Devonin pyyntöä, mutta ei sanonut mitään. Vasta kun Rosie oli poistunut kuuloetäisyydestä, Devon aloitti puhumaan Aidenille joka tiesi mitä tuleman pitäisi. Isä oli kerran motellihuoneessa yrittänyt puhua asiasta.

   "Tiedät varmaan mistä meinaan puhua? Olen laskeskellut että neljän perillisen jälkeen sukumme on vapaa Munron klaanilta Aiden. Kai haluat tuoda rauhan vainoamiselle ja mahdollisuuden karussa oleville sukulaisillemme elää normaalia elämää? Setäsi asuu Ranskassa sen takia, isotätisi on ties missä oman perheensä kanssa... Toinen setäsi uhrasi itsensä klaanille, jotta voisimme jatkaa elämistä Aiden."

 

Aiden kääntyi katsomaan isäänsä.

   "Tiedän isä. En vain ole valmis siihen kaikkeen. En edes tiedä mitä haluan tehdä työkseni! Olemme juuri muuttaneet, et voi olettaa että pyydän ensimmäistä naista puolisokseni. Anna minulle aikaa!"

Devon tiesi Aidenin olevan oikeassa. Ei tämä voinut määrätä poikaa jatkamaan sukua. Se olisi tämän oma päätös. Olisi tekopyhää pyytää niin sillä eihän hän edes itse halunnut jatkaa sukua kunnes Allison oli tullut raskaaksi.

Luovutuksen merkiksi Devon vaihtoikin puheenaihetta toiseen.

   "Tiedän että muutimme vasta, mutta koska palkkasin sisustussuunnittelijan tekemään muuton ja sisustamisen, niin talo on vaatteiden purkua vaille valmis. Otin vapaudeksi sen vuoksi ottaa asiakastapaamisen heti tälle päivää. Toivottavasti ei haittaa?"

Aiden pudisti päätään merkiksi että ei haitannut. Devon nousi tuolilta ja puristi poikansa olkäpäätä merkiksi välittämisestä.

   "Tahdon näyttää omalla esimerkilläni että elämä jatkuu ja meidän täytyy alkaa elämään tätä elämää. Turvallisessa ympäristössä."

Vasta ulko-oven kolahduksen jälkeen Aiden nousi tuolilta.

 

Aiden käveli olohuoneeseen etsien Rosieta. Vasta olohuoneessa Aiden huomasi takan taakse häviävän syvennyksen. Rosie oli mennyt maalaustilaan ja katsoi siellä ikkunasta ulos pidellen käsivarsillaan selvästi ahdistuneen oloisesti itsestään kiinni.

 

Aiden ei ollut koskenut Rosieen sitten heidän yhdessä vietetyn yön jälkeen ja tämän kosketus sai Rosien säpsähtämään.

   "Mikä hätänä?"

Rosie kääntyi yllättävän nopeasti, haudaten kasvonsa Aidenin rintaa vasten.

 

Vaistonvaraisesti Aiden nappasi Rosien hartioista, vetäen tätä lähemmäs itseään. Rosie alkoi samassa eleen tuomasta hellyydestä nyyhkyttämään.

   "En kestä tätä! Saamme asua tässä upeassa talossa mutta miten? Veljenä ja sisarena! Kaipaan Malecia! Kaipaan Addisonia!"

Aiden piteli vain Rosieta, antaen tämän purkaa tunteensa ulos.

 

Vasta kun Rosien itku lakkasi ja tämä vain ajoittain päästi nyykäisyn, Aiden otti askeleen taaksepäin ja kohotti kämmenellään tämän kasvoja.

   "Minäkin kaipaan heitä. He tavoittelivat unelmaansa Rosie. Olisimme olleet itsekkäistä jos olisimme estäneet sen heiltä."

 

Aiden katsoi Rosieta suorana silmiin. Miten helppoa se olisikaan vain ottaa askel lähemmäs ja suudella tämän huulia. Kaapata tämä halaukseen ja nostaa käsivarsille.

   "Aiden."

Rosien ääni oli pelkkä kaipaava kuiskaus.

 

Aiden otti Rosien kädestä, eikä Rosie estellyt. Odottava katse silmissä, tämä toivoi aivan muuta mitä Aiden sanoi seuraavaksi.

   "Tutkitaanko taloa?"

 

Vastausta odottamatta, käsi kädessä Aiden lähti taluttamaan Rosieta pitkin alakertaa, lopulta kohti portaita.

 

Toisessa kerroksessa oli neljä ovea, joista kahdessa ei ollut mitään muuta kuin muuttolaatikoita, joita sisustussuunnittelija ei ollut tiennyt selvästikkään minne ne menisi. Kolmannen oven takana oli kuntosali tavarat.

   "Voi niitä parkoja jotka joutuivat kantamaan juoksumaton tänne..."

Aiden naurahti Rosien kommentille.

 

Neljännen oven takana oli selvästi Devonin huone, sillä molemmat heistä tunnistivat tämän tutun sängyn sekä sen petivaatteet.

   "Aiden, missä meidän huoneet on?"

 

Vieläkin pitäen Rosien kättä omassaan, Aiden sulki toisella kädellään isänsä makuuhuoneen oven ja nyökkäsi kohti portaita.

   "Ehkä tuolla?"

 

Rosie katsoi Aidenia silmiin.

   "Eri kerroksessa kuin isä-"

Rosie ei tiennyt miten kutsua Devonia, kun tämä ei ollut paikalla joten lause jäi tämän kurkkuun kuten oli monesti aiemminkin.

   "Älä pelkää sanoa häntä nimeltä Rosie, ei minun kuullen ainakaan."

 

Kolmannen kerroksen toisessa makuuhuoneessa molemmat katsoivat hiukan hämillään tilaa. Sänky oli parisänky, mutta koko tila oli melko neutraali. Mistä he siis tiesivät kumman huone oli kyseessä?

   "Ehkä toinen huone antaisi viitteitä kumman huone tämä on?"

Aiden ehdotti, jolloin Rosie muuttui uteliaaksi ja lähti edellä vastapäiseen huoneeseen.

 

Rosie meni huoneen keskelle ja katsoi ympärilleen. Aidenin tullessa huoneeseen, hän tiesi samantien että huone oli hänen ja edellinen oli Rosien. Huone oli edellistä paljon maskuliinisempi.

Molemmat huoneet oli sisustettu maulla. Kuka se olikaan joka työn oli tehnyt, osasi työnsä.

 

Rosie kääntyi ympäri. Tämän koko keho vaikutti jännittyneeltä sekä silmät puhuivat enemmän mitä tämä olisi voinut sanoa ääneen.

   "Rosie, minä-"

Aidenin ääni oli käheä.

 

Rosie ei sanonut mitään, liikkui vain kohti Aidenia ja kohottautui varpailleen tämän korkeuteen. Aiden otti hänet vastaan. Miten hyvältä Rosie tuntui häntä vasten.

 

Aiden kosketti varovasti Rosien selkää kädellään, jolloin Rosie tuli vieläkin lähemmäs häntä. Heidän huulet kohtasivat, jolloin Rosien huulilta pääsi tyytyväinen huokaisu. Kuin kaipuu olisi päässyt täyttämään lasin ja nyt ryöppyi siitä ylitse.

 

Pato murtui Aidenin sisällä ja kaikki itsehillintä, jota hän oli yrittänyt pitää yllä mureni. Oli vain he kaksi ja se hetki.

 

** ** **

 

Rosien tasainen tuhina Aidenin päällä sai tämän rentoutumaan myös. Se tuntui niin oikealta, niin aidolta. Jos he tulisivat julki nyt, niin ehkä isä hyväksyisi ja siten he voisivat olla vihdoin pari eikä vain kaikkien silmissä veli ja sisko, jollain sairaalla mielellä.

Aiden koki että Rosie oli hänen puuttuva puolisko, hänen toinen puoli sielustaan.

 

   "Mmmm..."

Rosien suusta pääsi tyytyväistä muminaa.

Vaikka Aiden piti silmiään kiinni, hän ei voinut naurahdukselle mitään. Miten suloiselta Rosie kuulostikaan unissaan!

   "M-mm- mitä? Apua! Kauan olemme nukkuneet?!"

 

Rosie ponkaisi sängystä etsien vaatteitaan. Aiden nousi hitaasti sängystä, vieläkin alastomana. 

Rosie huomasi Aidenin estottomuuden ja punastui korviaan myöten.

Aiden ei voinut kuin katsoa Rosieta silmiin.

   "Mikä hätänä?"

   "Nukahdimme, se hätänä! Entäs jos isä-si olisi tulisi?!"

 

Aiden kohotti olkapäitään ja katsoi kysyvän ilmeen kera Rosieta.

   "Entäs jos tulisikin?"

Rosie katsoi hölmistyneenä että pöyristyneenä Aidenia.

 

   "E-eikö se haittaisi sinua? Mitä muut sanoisivat?!"

   "Ketkä muut Rosie? Kukaan ei tunne meitä täällä vielä. Kukaan ei tunne meitä Quintin sisaruksina."

 

Vahvistaakseen sanojaan, Aiden suuteli Rosieta kiihkeästi jolloin Aidenin koko keho heräsi. Rosie tunsi tämän ja hymyili suudelmien lomassa.

   "Huoh, vaikka houkutus on suuri, niin puehan päällesi Rosie. Äläkä katso minua noin! Pukemaan!"

 

** **

 

Rosie oli juossut puoliksi alastomana omaan huoneeseensa nauraen kuuluvasti heleää nauruaan.

Nauru sai Aidenin hymyilemään, mutta olotila kehossa ei helpottanut sitten millään katsellessa Rosien menoa.

Hetken päästä molemmat olivat täysissä pukeissa ja Rosien tullessa Aidenin huoneeseen, Aiden ei voinut kuin katsella Rosieta päästä varpaisiin ensimmäisiä kertoja ilman salailuja, ilman että salaisi vilkaisuja.

   "Valmis?"

Rosie nyökkäsi.

   "Minne me oikein menemme? Tajusin että et kertonut sitä."

Aiden hymyili tyytyväisenä.

   " Ulos. Näytän mitä tarkoitin sanoillani."

Sen sanottuaan Aiden tarttui Rosieta kädestä, joka tarttui siihen epäröimättä. Aiden vei Rosieta ulos, ei sisarena vaan naisena jonka halusi näyttää koko maailmalle, että tämä oli hänen seuralainen!

** **

Ai ai... Miten mahtaa kaksikon käydä? Estot ovat kaksikolta kadonneet. Pysyvästi? Se selviää kun tarina menee eteenpäin.

 

No niin! Nyt on jälleen yksi pyöreä luku saavutettu ja kuten alussa sanoin niin sada osa sieltä lähestyypi kiihtyvää vauhtia.. Kuten viime osan lopussa sanoin niin jos lukijat haluatte extran Malecin ja Addisonin elämästä niin voin kirjoitella semmoisen sillä kuvat minulla tosiaan on pienimuotoiseen extraan. Mutta se on täysin nyt teidän mielipiteen varassa haluatteko semmoista. Onko kiinnostusta tietää miten heillä siellä on lähtenyt menemään vai jätämmekö sen teidän lukijoiden mieliin mitä mahdollisesti siellä on tapahtunut...

Mutta mitä sitten siihen sadanteen osaan? No nyt voitte tämän osan jälkeen alkaa ehdottelemaan miten sitä haluaisitte juhlistaa! 

Eli itselläni ei ole mitään idean poikasta joten kaikki ehdotukset otetaan vastaan mielellään. Niinpä laittakaahan ehdotuksia tulemaan, katsotaan josko jotain vaikka alkaisin toteuttamaan. =)

Kommentit enemmän kuin tervetulleita! 

-Phoenix