Osa 89- Fortuna desidero ludus

 Älkää kysykö mistä keksin näitä otsikoita... =D Joskus keksin tälle tän nimen enkä edes enää muista mitä hain sillä, joten olkoonsa sitten moinen. Lukuiloja!

 

Yläkerrassa Addison oli hypännyt Malecin kaulalle. Malec halasi poikaystäväänsä onnellisena. Addison lopulta huokaisi.

   "Olen niin iloinen että meillä ei ole noiden kahden ongelmia. Olen niin iloinen että olet minun."

Malec irrottautui Addisonin otteesta.

   "Eikä tehdä ongelmia, koska sellaisia ei ole. Lupaan sinulle, kun isä tulee matkaltaan, kerron hänelle. On aika kuunnella sydämmiämme ja toteuttaa haaveemme."

Addison katsoi epävarmana Malecia.

   "O-oikeastikko?"

Malec nyökkäsi samalla sanallisesti vahvistaen sen.

   "Kyllä, alahan miettimään mitä otat mukaan. Me aletaan suunnittelemaan tulevaisuutta yhdessä, isossa cityssä."

Addison hyppäsi Malecin kaulalle suudellen tätä samalla.

Tietämättä toistensa suunnitelmista, Aidenilla oli omat ajatuksensa tulevaisuudesta.

Rosie oli noussut uutisen kuultuaan sohvalta, jolloin Aiden oli noussut myös. Estäen Rosien poistumisen paikalta.

   "m-mitä tämä tarkoittaa siis?"

Epävarmana, tietämättä halusiko Rosie kuulla Aidenin vastausta tämä kumminkin huomasi esittävän sen.

   "Sitä että- jos huolit minut- olisin otettu jos- jos- karkaisit minun kanssani pois täältä."

Rosie meinasi horjahtaa Aidenin vastauksesta.

   "Voisimme selvittää mitä me olemme... Ilman tuomitsevia katseita. Ilman muiden tietoa että kasvoimme saman katon alla."

   "K-karkaisimme? Entäs merkki?"

Aidenin äänessä alkoi kuulua varmuutta, sillä Rosie ei ollut heti tyrmännyt ajatusta.

   "Isä on niin varma että koska Malec on meistä kahdesta se nuorempi niin tämä sen saa. Ymmärrätkö Rosie, ei ole hätää. Malec on perillinen! Miten on? Lähdetkö minun mukaani?"

 

Aidenista tuntui että ensimmäistä kertaa elämässään hän pystyi kunnolla hengittämään, näyttäen tunteensa julkisesti Rosielle. Ottaen tämän kädet omaansa, Aiden huomasi että Rosie ei vetänyt niitä pois.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Rosie hymyili varovasti.

   "Hyvä on, minä karkaan sinun kanssasi."

Aiden otti Rosien halaukseen ja ensimmäistä kertaa ei päästänyt hetkeen tästä irti. Taivaalta alkoi sataa vettä syksyn tervehtiessä nurkan takana.

Päästäessään irti Rosiesta, ulko-ovi avautui ja Devon tervehti lapsiaan iloisesti hymyillen. Aiden katsoi isäänsä joka iloisesti puheli loppu illan työmatkastaan sekä antaessaan tuliaisiksi Belgiasta tuomaansa laatu suklaata.

Illalla Aiden saattoi Rosien tämän huoneen eteen.

   "Huomen illalla lähdemme, pakkaa vain tarpeellinen kassiin huomenna päivällä niin että muut eivät huomaa."

Rosie hymyili onnellista hymyä, samalla kun perhoset lepattelivat mahassa.

Talo lopulta hiljeni, kaikkien mennessä nukkumaan. Vain yksi henkilö ei saanut unesta kiinni.

Varovasti paljain jaloin tämä hiipi yläkerran huoneestaan alas.

Ääni ei ollut kuiskausta kovempaa.

   "Aiden-"

 

Aiden avasi silmiään hitaasti auki. Aluksi räpytellen epäuskoisesti silmiään, hän katsoi Rosien kasvoja.

* Luoja anna tämän unen jatkua!*

   "Aiden-"

Samassa Aiden tajusi että oli kuin olikin hereillä, se ei ollut tällä kertaa unta! Rosie seisoi hänen yläpuolellaan.

 

Hitaasti säikäyttämättä Rosieta, Aiden nousi sängystään ja otti Rosieta olkapäistä kiinni painaen otsansa tämän otsaa vasten.

   "Kaikki hyvin?"

   "O-on, en vain saanut unta. Minä-"

Varovasti Rosie teki sen mitä oli tulemisellaan halunnut. Rosie oli turhaan pelännyt että Aiden torjuisi hänen liikkeet.

Aiden tarttui Rosien vyötäisiltä, jolloin Rosien suusta pääsi tyytyväinen huokaisu. Samassa Aiden tajusi miten vähän toisella oli vaatetta päällään!

Aiden laski huulensa aivan Rosien huulille, niin että ne juuri ja juuri koskettivat.

Rosie nosti kätensä Aidenin hiuksiin.

Rosiesta tuntui että olisi räjähtämäisillään odotuksesta.

   "Suutele minua."

Aidenia ei kahdesti tarvinnut kehottaa siihen.

Suudelman syventyessä, Rosie rohkaistui niin että ohjasi vartalollaan Aidenia kohti sänkyä ja Aiden antoi tämän tehdä sen.

Rosie asettui Aidenin päälle suudelmien jatkuessa. Sänky ei ollut leveydellä pilattu, mutta silti Aidenin onnistui pyöräyttää heidät ympäri.

Vastahakoisesti Aiden irrottautui sen verran Rosiesta että näki tämän kasvot, samalla silittäen Rosien hiuksia. Rosie taas koski sormenpäillään Aidenin leukapiirtä.

Liike oli saada Aidenin hulluuden partaalle ja samassa Rosie tunsi jalkaansa vasten miehen halun.

Aiden vaistosi Rosien yllättyneisyyden hänen tilastaan.

   "Emme tee mitään mitä et halua."

Rosie katsoi Aidenia suoraan silmiin, tämä siis luuli että hän oli pelästynyt sitä?

 

   "Mutta minä haluan."

Aiden riisui Rosien hitaasti, niin että tämä oli räjähtämäisillään odotuksesta. Lopulta Aiden riisui itsensä ja kiitti mielessään Malecin kieroa huumoria heidän syntymäpäivänä, kun oli antanut tälle lahjaksi suojia.

Rosie katsoi punehtunein poskin Aidenia, joka siirtyi hänen päälle ilman liikettä siirtyen lähemmäksi.

   "Oletko varma? Sanot vain niin lopetan tähän paikkaan."

Sanomatta sanaakaan, Rosie otti Aidenin hartioista kiinni ja suuteli häntä.

 

 

 

** **

 

Aiden piteli nyyhkyttävää Rosieta. Sydäntä raastaen Aidenin ei auttanut kuin kuunnella tämän pettynyttä nyyhkytystä.

Heidän hetki oli ollut mitä ihmeellisin ja kauneinta mitä Aiden oli koskaan kokenut, mutta sen jälkeen kaikki oli lähtenyt lumipallomaisesti huonompaan.

Aiden ei tiennyt mitä sanoa Rosielle. Niinpä hän oli vain pukenut alushousut jalkaansa, auttanut Rosieta pukemaan omansa ja ottanut tämän syleilyynsä. Kauan he siinä olivat olleet, Aiden ei tiennyt. Sen hän tiesi että jos hän nyt liikkuisi, Rosie saattaisi lähteä eikä Aiden sitä halunnut.

   "Mitä teemme?"

Rosien itkuisen äänen kuuleminen oli ehkä vielä pahempaa kuin kuunnella tämän nyyhkytystä.

Heidän rakastelun jälkeen, Aidenin ollessa vielä Rosiessa, Rosie oli nähnyt jotain tummaa Aidenin hartiassa. Samassa Rosien silmät olivat rävähtäneet järkytyksestä isoiksi ja tämä oli siirtänyt kätensä Aidenin hiuksista suunsa eteen, jotta ei olisi kirkaissut järkytyksestä.

Aiden ei tiennyt mitä sanoa Rosien kysymykseen.

  "En tiedä." 

Rosie nousi Aidenin sylistä. Aiden päästi vastahakoisesti tämän nousemaan.

   "Ehkä on parempi että menen nukkumaan omaan huoneeseen."

Vaikka Aidenin teki mieli sanoa Rosiellle ettei menisi, hän huomasi silti sanovansa päin vastaista.

   "Ehkä niin on parempi, yritä nukkua. Tarvitsemme aikaa ajatella."

 

** **

Aiden havahtui seuraavana aamupäivänä ruokapöydän ääressä kuuluviin ääniin. Malec oli kertonut isälle aikeistaan lähteä Addisonin kanssa Bridgeport cityyn.

   "Olemme puhuneet tästä Malec! Ei tule kuuloonkaan!"

   "Sinä olet puhunut! Nyt on minun vuoroni! Olen totellut mitä olet sanonut koko elämäni! Olen hyväksynyt sen että olen perillinen, mutta se että estät minua tavoittelemasta unelmaani, sitä en voi kestää! Olen sanonut sinulle että kun merkki lopulta tulee minulle, minä palaan!"

   "Kuinka voit olla noin itsekäs? Setäsi uhrautui meidän takiaan, että sukumme voisi elää vapaana ilman Munron luomaa pelkoa! Tiedätkö millaiseen vaaraan asettaisit itsesi jos lähtisit ja muuttaisit sinne? Kaiken pahan alkuun! Tuo klaani murhasi melkein kaikki suvustamme! Ilman Abigailin ja enosi urheaa tekoa, emme olisi tässä tänään!"

Aiden lähestyi huutavaa kaksikkoa varovasti.

   "Isä-"

   "Ei nyt Aiden! Malec, tulevana perillisenä sinun-"

   "ISÄ!"

Devon käänsi katseensa Malecista Aideniin hämillään, Aiden hyvin harvoin korotti hänelle ääntään.

   "Malec ei ole perillinen, minä olen."

Sanojensa vahvistamiseksi Aiden kääntyi hiukan ja raotti paitaansa niin että molemmat tappelupukarit näkivät merkin, joka loisti paikalla oloaan vieläkin, vaikka Aiden oli toivonut että se olisi ollut unta.

   "Merkki ilmestyi viime yönä-"

Aiden kääntyi katsomaan isäänsä, joka tuijotti hämillään vanhinta lastaan.

   "Mutta olin niin varma- se on mennyt koko ajan nuorimmalle..."

Tajutessaan mitä oli sanomassa, Devon jätti sanat roikkumaan ilmassa mutta molemmat pojat tiesivät mitä tämä oli ollut sanomassa. Sen sijaan että Aiden olisi sanonut tietävänsä mitä isä oli sanoillaan tarkoittanut, Aiden sanoi aivan muuta.

   "Aina tähän päivään asti. Sori että tuotin pettymyksen."

   "Ei Aiden! Älä pyydä tuollaista anteeksi! Et sinä ole tuottanut pettymystä- vaan minä olen. Olen paasannut Malecille kaikki nämä vuodet perillisyydestä, unohtaen että sinäkin tosiaan olit yhtä suuren todennäköisyyden kanssa sitä saamassa. Ja sen sinä myös valitettavasti sait. Ei- se joka on pettänyt on minä, teidät molemmat. Olen niin pahoillani!"

Kumpikaan, Malec saati Aiden ei aluksi kyenneet sanomaan mitään isälleen. Tämän kovan ulkokuoren alta rakoili se isä, jonka he tiesivät siellä olevan.

Saatuaan äänensä takaisin, Malec katsoi päättäväisesti isäänsä, saaden Aidenin katsomaan järkyttyneenä veljeään.

   "En ole perillinen, joten voin tehdä elämälläni juuri niin kuin itse haluan. Olen täysi-ikäinen ja saan tehdä mitä elämälläni haluan ja haluan muuttaa Addisonin kanssa Bridgeport cityyn."

 

 

***

 

Syksy oli jo puolessa välissä, kun kaikki muuttoon tarvittavat asiat oli hoidettu. Taksia odotellessa oli aika jäähyvästein.

   "Oletko nyt ihan varma?"

Aiden katsoi veljeään hiukan haikeana, kenen kanssa hän nyt sitten kinaisi kun tämä lähtisi tavoittelemaan omaa unelmaansa?

Malec halasi veljeään, samalla kun Addison halasi Rosieta. Devon katsoi poikiaan haikeana. Sydän hakaten, mielikuvituksen tehden kauhukuvia mieleensä ja halu kaapata Malec takaisin sisälle, Devon tiesi että ei voinut pysäyttää poikaansa. Tämä ei ollut koskaan sitä pystynyt tekemään.

Aidenin halatessa veljeään, tämä kuiskasi Malecin korvaan.

   "Sujautin uuden sähköpostiosoitteen sinulle. Kirjoita, ihan mitä vain."

Malec irrotti itsensä halauksesta, samalla hymyillen veljelleen. 

   "Minun ohje teille kahdelle on että kuunnelkaa sydäntänne ja menkää sen mukana. Mitä ikinä kukaan sanookaan teille, niin kuunnelkaa sydäntänne!"

Aiden ja Rosie katsoivat Malecia sydämmet hakaten. Tietäen mitä Malec oli sanoillaan tarkoittanut, mutta pystymättä vastaamaan Devonin seisoessa heidän takana.

Devon lähestyi poikaansa.

   "Kumpa ette menisi-"

   "Isä-"

Huokaisten syvään, Devon tiesi että ei jatkaisi.

   "Tiedän."

Malec tiesi mitä isä tarkoitti ilman sanomista. He eivät enää koskaan kohtaisi, sillä turvaten suvun jatkumisen, muiden pitäisi muuttaa kaupungista pois. Ilman mitään yhteyttä häneen, Malecille jäisi ainoastaan muistot sekä Aidenin sujauttama sähköpostiosoite.

Malec halasi isäänsä samalla kun Addison huikkasi taksin tulevan mäkeä ylös.

Viimeiset heilautukset, viimeiset katseet ja niin Malec oli matkalla kohti unelmiaan ja muiden jääden katsomaan taksin takavalojen häviämistä mutkan taakse.

Muutto-auto saapui melkein heti taksin lähdön jälkeen, jolloin Devon alkoi ohjailla muuttomiehiä. Heidän olisi tarkoitus lähteä aamuyöstä ja reissata ympäri maata, Jättäen mahdollisimman vähän jälkiä joita seurata.

Talo tyhjeni ja viimein kuski kääntyi Devoniin vilkaisten ikkunasta sisään.

   "Pahoittelut sotkusta, mutta kuorma on kyydissä. Seuraattkeo perässä?"

   "Emme, pitää hoitaa muutama asia ennen sitä. Tavarat menevät sittenkin tähän varastohalliin."

Devon ojensi kuskille osoitteen, joka katsoi lappua yllättyneenä.

   "Luulin että-"

   "Suunnitelmiin muutos, lähettäkää lisälasku sähköpostitse. Maksan kyllä aiheuttamastani vaivasta. Kiitos"

Kuski nyökkäsi hyväksyvänsä asian. Auton lähtiessä liikkeelle Rosie meni Devonin vierelle.

   "Miksi varastoon?"

   "Varotoimenpide. Kukaan ei saa tietää minne muutamme. Olen järjestänyt sen niin että tavarat käyvät vielä kahdessa eri varastossa, kahdessa eri kaupungissa tai kylässä ennen määränpäätä. Varastot ovat kiinteistövälittäjämme nimellä, joten meitä ei voida yhdistää muuhun kuin tähän taloon."

Sen sanottuaan Devon siirtyi sisälle, jossa Aiden oli jo valmistautumassa siivoamaan.

   "Anna olla Aiden, olen palkannut siivoojat tänne lähtömme jälkeen. Tarvitsemme kaikki lepoa. Tästä on tulossa rankka viikko."

Sen sanottuaan Devon ojensi makuupussit Aidenille sekä Rosielle. Aiden ei tiennyt miksi, mutta hänestä tuntui että ehkä oli ihan hyvä että he aloittaisivat alusta jossain muualla. Missä se oli, se jäisi nähtäväksi.

 

 

** **

 

Näin saimme tässä kaupungissa perheen kasvatettua ja nyt on aika jatkaa matkaa, minne niin se selviää seuraaavassa osassa.

Sitten tälläinen kysymys tähän loppuun että jos teillä rakkailla lukijoilla on halua lukea vielä yksi osa Malecista niin semmoinen olisi mahdollista. Nimittäin olin kuvannut vanhalla koneella jotain otoksia Malecista ja Addisonista Bridgeport cityssä yhdeksänkymmenen osan juhlintaa varten extraksi joten jos haluatte jotain pientä extraa kaksikosta miten heillä lähtee isossa kaupungissa menemään, niin voisin kehitellä jotain tekstin poikasta siihen. Joten äänet kuuluviin jos tämmöistä haluaisitte lukea! =)

 

-Phoenix