Osa 93- Tapaamme viimein

Hmm.. Jostain syystä en saanut kiitettyä edellisen osan kommenteissa joten sanon sen nyt sitten tähän alkuun, eli kiitos kommentista thero! Sitä aina joskus tulee olo kun on ollut niin pitkiä välejä jossain kohdin että olenko mahdollisesti menettänyt kaikki lukijani mutta jos näin ei ole niin hyvä juttu. =)

Kommentointi on tosiaan vapaaehtoista eikä pakollista joten en pyydä enkä käske kenenkään kommentoimaan, se vain oli mukava huomata että lukijoita vielä löytyy tähänkin tarinaan, josta pääsemmekin siihen että...

 Uusi osa olkaa hyvä. Lukuiloa!

 

 

 

   "Jännittääkö?"

Kysymys Rosielta oli Aidenille yksinkertainen mutta Aiden ei tiennyt oliko se enemmän hänelle vai Rosielle itselleen.

   "Pitäisikö? Mitä siis kerroit tälle Sophielle?"

Rosie huokaisi syvään. Aiden ei ollut iloinen tämän suunnitelmasta ottaa Sophie mukaan juoneen, edes osittainkaan.

   "Kerroin sen mitä tarvitsi. Eli että meidän luultiin olevan pari edellisessä kaupungissa ja huhut on alkanut liikkua täälläkin koska vietämme niin paljon aikaa yhdessä. Sovimme Sophien kanssa että menet tämän kanssa ulos, ja vietätte aikaa keskenään kuten minä esimerkiksi tämän Jacobin ja Michaelin kanssa."

Aidenin suu meni ensin yhdeksi viivaksi, kunnes maiskautti kuuluvasti suutaan.

   "Vai niin. Mitä teen täällä?"

Rosie pisti Aidenin töihin, jotta tämän puutarhan saisi kuntoon. Aiden ei pitänyt sokko treffi ideasta sitten yhtään, saati että Rosie oli ottanut Sophien mukaan juoneen. Entä jos tämä Sophie haluaisi enemmän mitä Aiden kykeni antamaan.

Ennen ensimmäistäkään riviään, Aiden kuuli hiekan päällä narahduksia askeleista. Kohottaessaan katseensa Aiden näki tuntemattoman vaaleahiuksisen katsomassa häntä.

   "Oletko sinä Aiden?"

Aiden katsoi Rosieta joka nyökkäsi myötymiseksi että Aidenin edessä oli Sophie. Suoristautuessa täyteen mittaansa Aiden katsoi Sophieta silmiin.

   "Taidat olla Sophie?"

Nainen nyökkäsi myöntymisen merkiksi.

   "Mennäänkö istumaan tuonne peremmälle puutarhaan?"

Odottamatta Sophien vastausta Aiden lähti kävelemään kivipenkkiä kohti, jolloin Sophiella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata.

Istuttuaan hetken hiljaa, Aiden huokaisi syvään ja vilkaisi Sophieta. Tämä katseli uteliaana ja häpeilemättä häntä.

   "Rosie taisi kertoa siis mikä ongelma meillä on ollut, emmekä toivoisi saman hullun myllyn pyörivän täällä... Elämämme olisi sietämätöntä jos emme saisi sitä katkaistua."

Sophie nyökkäsi.

   "Kertoi toki ja mielestäni on naurettava ajatus että veli ja sisko edes olisi niin keskenään. Oli millainen ikähaarukka näillä tahansa. Miksi se on niin että jos eri sukupuolta asuu saman katon alla, näistä heti alkaa kulkemaan huhuja? En ymmärrä sitä."

Aiden katsoi Sophieta laskelmoivasti. Jos tämä tietäisi totuuden ajattelisiko tämä toisin? Sen sijaan että olisi kertonut totuutta heidän sisarussuhteista Aiden päätti lähteä Rosien suunnitelmaan. Syteen tai saveen.

   "En tiedä olenko vielä valmis mihinkään vakavaan. Opiskelen nimittäin ja se on minulle tärkeintä tällä hetkellä. Käykö se sinulle että näyttäydymme vain julkisesti yhdessä?"

   "Ilman muuta sopii."

Aiden ei tiennyt mitä muuta sanoa Sophielle. Tämä vain katseli hiljaisena Aidenia. 

Naisen kasvoilta ei pystynyt lukemaan mitään samalla tavalla kuin Rosien kasvoilta. Se oli samalla hämmentävää että kiehtovaa.

   "Osaatko kertoa missä täällä kannattaa sitten näyttäytyä yhdessä?"

Rosien kastellessa kasveja, Devon oli tullut tapaamiselta ja nähnyt tyttärensä pihalla.

   "Hei rakas. Kaikki hyvin?"

   "Hei- isä. Juu, kastelen tässä kasveja ennen kuin lähden Jacobin kanssa ulos."

   "Jacob?"

Rosien posket alkoi puhehtua muistellessaan sitä iltaa ja miten se oli lopulta päättynyt.

   "Niin, tapasin hänet vihreässä saukossa. Meidän ikäinen. Hän tahtoi näyttää sellaisia paikkoja missä muuta eivät yleensä pyöri."

    "Sepä kiva. Mites Michaelin kanssa on mennyt?"

    "Siinähän se."

Devon kohotti katsettaa niin että näki Aidenin, jonka kädet heiluivat tämän selittäessä jotain, tytölle?

   "Kuka tuo tyttö on Aidenin vieressä?

Rosie oli hetken hiljaa, sillä tämä oli myös pistänyt merkille sen miten hyvin kaksikko tuli toimeen keskenään.

   "Sophie, kaverini."

Devonilta ei jäänyt Rosien äänensävy huomaamatta. Tämän epäilys osui jopa yllättävän lähelle oikeaa syytä.

   "On varmasti vaikeaa katsoa jos veljesi löytää jonkun omasta kaveripiiristä. Totut siihen kyllä."

   *Epäilen*

Mitään sanomatta Rosie jatkoi puutarhan hoitamista.

Viikot menivät eteenpäin. Aiden ja Rosie näkivät harvoin toisiaan, sillä Aiden vietti aikaa Sophien kanssa ja Rosiella oli sekä Jacobin että Michaelin tapaamisia.

Rosiesta oli mukavaa vaihtelua käydä molempien kanssa ulkona, sillä näillä oli aivan toisenlaiset paikat joihin viedä Rosieta.

Michael vei häntä konsertteihin, kahviloihin tai jonkun kotibileisiin. Kun taas Jacob vei Rosieta eri nähtävyyksiin Hollowbrooksissa.

Erään kerran Jacob vei Rosien vanhaan hylättyyn tehtaaseen, jossa oli kiehtovia paikkoja tutkittavaksi monen tunnin ajan.

Toisella kerralla mies vei Rosien vanhojen vesitornien luokse ja tokaisi "aika kiivetä Ros". 

Ensin katsoen huteria portaita, Rosie oli lopulta lähtenyt kiipeämään tikkaita raikuvasti nauraen.

   "On sitten sinun syy ja vastuu selittää perheelleni miksi olen sairaalassa kipsattuna päästä varpaisiin."

Jacobin nauru oli aivan Rosien jalkojen juuressa kunnes Jacob oli noussut Rosien vierelle korvaan kuiskaten.

   "En antaisi ikinä sitä itselleni anteeksi jos laittaisin sinut sellaiseen vaaraan. Tulet nyt ja aina olemaan kanssani turvassa Ros."

Aidenin ja Sophien tapaamiset olivat päällisin osin olleet puutarhan ja joen vartta pitkin kävellen. Aiden vetosi hitaasti etenemiseen, eikä se haitannut Sophieta. Tämä kun nautti Aidenin kanssa vietetyistä hetkistä.

Syksy oli yli puolessa välissä. Talven tuloon oli vain vähän aikaa kun Rosie oli pyytänyt molempia talon miehiä auttamaan puutarhan saamisessa kuntoon ennen talvea.

   "Teenkö tämän oikein Rosie?"

Rosie katsoi Devonia, joka tuntui olevan aivan hukassa mitä oli tekemässä.

   "Hyvin menee, kunhan et revi kasvin juuria maasta."

Aikansa touhuttuaan Devon ähkäisi yrityksillensä, Rosie sai sen näyttämään niin helpolta. Juuri kun hommat saatiin valmiiksi, talven ensimmäiset lumi hiutaleet laskeutuivat taivaalta. Vain jos jokainen olisi tiennyt että ne olisi sen talven ainoat valkoiset päivät.

 

 

** **

Talvi oli jo taittumassa kevääseen, vaikka Quintien perheenjäsenien oli vaikea uskoa sitä talveksi alun pitäenkään. Koko talven maisema oli näyttänyt siltä että heillä olisi ikuinen syksy. Hollowbrooks kuului niihin kyliin ja kaupunkeihin sillä leveysasteikolla, joissa ei kunnon talvea nähty ja lehdet puissa tipahtivat vasta viime hetkellä ennen kuin talvi taittuisi kevääksi ja uudet lehdet puhkeaisivat puun oksille.

Aiden ja Rosie oli viettänyt koko pitkän talven tapaillen muita julkisesti mutta aina tilanteen salliessa nukkuneet samassa vuoteessa.

Lopulta kumminkin tuli aika kun Devon alkoi vaatimaan saada tavata Sophien ja Jacobin, sillä Michael oli hakenut ja saattanut Rosien jo monta kertaa aiemmin.

   "Sinä siis olet Sophie? Hauska tavata."

   "Mukavaa tavata teidät myös-"

Samassa ovikello soi toisen kerran.

   "Avaatteko? Minulla menee vielä hetki ruoan kanssa."

Rosie oli vilkaissut keittiön ovelta tietäen että tulija olisi Jacob.

Devon avasi oven Sophien ja Aidenin vielä ollessa oven juurella. Jacob astui sisään hermostunut hymyntapainen huulilla.

   "Hyvää päivää herra Quint, olen Jacob."

Jacob ojensi kättään kohteliaasti, johon Devon tarttui hymyillen.

   "Herra Quint oli isäni. Sano vain Devon."

   "Sinulle myös Sophie, voimme ihan sinutella. Aiden on puhunut sinusta niin paljon että tuntuu kuin tuntisin sinut jo."

Sophien äänessä kuului yllättyneisyys.

   "Niinkö?"

Aiden kirosi isäänsä ja tämän suurta suuta. Miksi tämä ei vain voinut kutsua Sophieta ja Jacobia peremmälle!?

   "Syömään!"

Ruokatilaan päästyään Aiden katsahti Rosieta.

   "Tuoksuu hyvältä Rosie, kiitos."

Rosie katsoi Aidenia punehtuen samalla hiukan.

Jacob vilkaisi kaksikkoa ja kohdisti huomionsa Rosieen.

   "Samaa mieltä Aidenin kanssa Ros, tuoksuu taivaalliselta mitä ikinä oletkaan tehnyt."

   "K-kiitos."

Aiden katsoi vuorotellen Rosieta ja Jacobia. 

   *Ros?*

   "Istutaanko?"

Aiden havahtui ajatuksistaan isänsä kysymyksestä.

** **

Ruokailu oli mennyt mukavasti jutellen. Rosie oli viennyt astiat Sophien avustuksella keittiöön ja kaksikko oli laittanut kahvin tippumaan.

Kahvin tippuessa Devon piti keskustelua yllä.

Aiden oli koko illan ajan nähnyt miten Jacob vilkuili Rosieta. Hän ei pitänyt yhtään mihin suuntaan näiden suhde oli menossa.

Samassa Rosie käänsi katseensa Aideniin.

Aidenista tuntui että ei kuullut veren kohinan keskeltä isänsä sanoja. Sanattomasti hän ja Rosie vain katsoivat toisiaan, aivan kuin kaikki muut ympärillä olisivat haihtuneet olemattomiin. Joskus Aiden jopa toivoi sitä salaa että he kaksi vain ottaisivat jalat alleen ja lähtisivät pois. Mutta tietäen että Devon löytäisi heidät kyvyllään, se olisi vain silkkaa ajan haaskausta.

   "Kuulitko Aiden?"

Aiden katsoi Sophieta vastahakoisesti.

   "Anteeksi Soph, olin ajatuksissani."

Kaikkien katsoessa Aidenia, tämä tunsi kuinka ei kestäisi olla enää hetkeäkään samassa tilassa muiden kanssa.

   "Kaikki hyvin poika?"

   "O-on... Hiukan huono olo vain, ei muuta."

Devon nyökkäsi ymmärryksestä.

    "Sopiihan se muuten Rosie? En haluaisi olla tänä yönä kotona."

Aiden katsoi ihmeissään Sophieta, jonka huomio oli Rosiessa ja heidän keskustelussa.

    "Mikä sopii?"

Sophie kääntyi katsomaan Aidenia.

   "Se että olen tämän yön teillä. Kämppikseni on tuonut heilansa kylään yöksi. He eivät ole nähneet muutamaan viikkoon joten en kestä heidän seuraa."

   "Tottakai se sopii, voidaan pitkästä aikaa jutella kunnolla tyttöjen juttuja kunnes nukahdetaan."

    "Ihanaa!"

Samassa Devon alkoi kyselemään Jacobilta tämän työstä.

   "Teillä taitaa olla aika pitkät vuorot vihreässä saukossa?"

   "Siihen tottuu kyllä ja asiakkaat ovat mukavia. Ei se periaatteessa tunnu työnteolta kun tykkää siitä mitä tekee. Se on tärkeintä että tekee sellaista työtä josta itse nauttii."

Devon nyökkäsi hyväksyvästi Jacobin vastaukselle.

Aiden huokaisi syvään, jolloin muut katsoivat häneen uudelleen. Aiden tiesi että Rosie katsoi häntä tarkemmin kuin yksikään muu huoneessa olija.

   "Anteeksi jos poistun. Minulla ei ole kovin hyvä olo."

Muut sanoivat ymmärtävän, mutta Aiden epäili että eivät varmasti ymmärtäneet. 

Aidenilla oli nimittäin vaikeaa olla samassa tilassa Rosien kanssa kun tämän vieressä istui Jacob, josta isä selvästi piti. Hän oli itse aiheuttanut tämän tilanteen, muita ei ollut syyttäminen kuin häntä itseään.

**

Nukahdettuaan Aiden näki levottomia unia. Välillä tämän omat kädet olivat Rosien keholla ja välillä näky oli kun Jacob kosketteli Rosieta ja Aiden huutamassa kaukaisuudessa miehelle ottamaan kädet pois hänen naisesta.

Aidenin ollessa syvässä unessaan, tämä ei havahtunut kuullakseen kuinka hänen ovensa aukeni hiljaa ja meni kiinni.

Varovasti tulija kohottautui Aidenin päälle ja kosketti häntä leuasta, siirtyen kaulan alueelle.

   "Mmmm..."

Hitaasti uni alkoi hälvetä ja Aiden heräämään tokkuraisena kehonsa heräten kosketuksista, joita vain yksi ihminen sai tehdä hänelle.

 

 

 

 

** ** **

 

Gliffhanger! 

Kyllä, jätän osan tähän ja jätän teidät lukijat odottamaan jännityksessä. Toivottavasti piditte ja halutessanne kommentoitte osaa.

Tätä oli haudottu päässä jo pidemmän aikaa että Aiden ja Rosie alkaa näkemään muitakin mutta mitä mustasukkaisuus tulee tekemään heidän väleilleen. No, sen näette sitten seuraavissa osissa. XD

 

-Phoenix