Extra- Malec

 Se kauan puhumani extra olisi siis nyt täällä. Minulla siis oli todellakin isoja suunnitelmia kymmen vuotisen tarinan kunniaksi järjestää kaikenlaista mutta olkoon tämä teille nyt pieni hyvitys siitä että niitä suunnitelmia ei koskaan tullut toteutettua. Ainakin nyt näette mitä Malecille tapahtui muuton jälkeen, joten pidemmittä puheitta.. Lukuiloja!

 

Aiden näpytteli uudessa kodissa tietokoneensa näppäimistöä hermostuneena ja odottavana. Sähköposti latasi hitaasti auki saapuneita viestejä. Mainoksia oli uuden sähköpostin etusivulla liuta, mutta sitä mitä hän oikeasti toivoi. Oli toivonut muutosta lähtien, sitä viestiä ei vain näkynyt. 

Viestiä veljeltään.

Aiden pelkäsi jo pahinta, sillä hän ei ollut saanut Malecilta viestiä sen jälkeen kun tämä oli laittanut hänelle viestin siitä että olivat saapuneet perille.

 

**

Kaksi kuukautta muuton jälkeen

Bridgeport City pauhasi tyypilliseen tapaansa vilkkaana keskustan ytimessä. Laidalla olevat tiet olivat hiljalleen hiljentyneet ruuhkasta kun suurin osa ihmisistä käyti julkisen metron palveluita autojen sijaan. Auton käyttö vero kaupungissa oli päätä huimaava.

Kaupunki kuhisi elämää ja ihmiset kiiruhtivat joka paikkaan. Jopa vapaapäivisin.

 

Ravintolat tahkoivat voittoa kun kaupunkilaiset pitkien työpäiviensä päätyttyä eivät jaksaneet tai vain osanneet kokata ruokaa sekä turistit täyttivät vatsansa paikallisissa paikoissa käydessään kaupungissa. Kaupungissa joka ei koskaan nukkunut.

Paikka kaupungissa joka ei myöskään koskaan nukkunut, oli elokuvastudio.

Siellä oli koko ajan jokin tuotanto menossa ja jonkin ohjelman osa aina kuvauksissa. Paikka kirjaimellisesti pyöri yötä päivää, että tavallisilla kansalaisilla ympäri maata ja maapalloa olisi jotain katsottavaa telkkareistaan tai paikallisissa elokuvateattereissa.

Addison oli saanut avustajan pestin isänsä elokuvatuotannosta ja Malec taas oli elokuvastudion palkkalistoilla apulaisena että elokuvissa taustanäyttelijänä.

Palkka ei ollut mitenkään heppoinen, mutta toimeen he sillä tulivat. Malec tiesi että se oli vain väliaikaista.

Hänen tarkoitus olikin vain saada jalka niin sanotusti oven väliin, jonka jälkeen hänen olisi helpompi saada enemmän ja enemmän parempia sopimuksia.

Heidän työskentelyajat olivat olleet jo alkumetreiltä päinvastaisen, niin että Malec ja Addison oikeastaan olivat nähneet toisiaan vain nukkuvana tai sitten ruokatunneilla.

Se viikko olisi ihana poikkeus, kun molempien työajat sattuivat olemaan samat. Malec kun tuurasi Addisonin isän elokuvasta erästä taustanäyttelijää.

   "Tämä on mukavaa vaihtelua. Ihanaa nähdä sinua muutenkin kuin vain buffet pöydän äärellä Malec."

Malec ei voinut kuin hymyillä poikaystävälleen. Addison oli siinä kyllä oikeassa. Heidän elämä täällä oli lähtenyt kuin lumipallo-efektin tavoin etenemään. Pian koko maailma tuntisi heidän molempien nimet. Tai niin hän toivoi.

   "Otetaanko siitä ilo irti ja lähdetään kahville? Tekisi hyvää päästä muuallekkin kuin vain studion kahvilaan tai kotiin. Emme ole oikeastaan tutustuneet kunnolla kaupungin mahdollisuuksiin töiden alkamisen jälkeen."

Addison nyökkäsi hyväksyvästi.

 

Metro vei heidät neljänkymmenen kulman tielle viidessä minuutissa ja noustuaan rullaportaat, he olivatkin jo kahvilan edessä. Addison aloitti kahvilan edessä iloisesti puhumaan.

   "Työkaverini kehuivat tätä paikkaa. Se kuulemma on tällä hetkellä kovaa huutoa ja näiden vihreä macha-latte on kuulemma kaupungin parasta."

Malec vilkaisi rakennusta miettiväisenä, mutta lähti silti Addisonin ohjaamana sisälle. Malec kun ei ollut mikään machan ystävä, mutta latte kyllä maistuisi.

Kahvila oli kolmessa kerroksessa. Alakerrassa oli ravintolatilat, joissa pöytien lisäksi oli leipomotilat sekä leipomotuotteiden myyntipiste. Toisessa kerroksessa oli kahvilatilat ja kolmas kerros, kattoterassi jonne asiakkaat saivat halutessaan mennä syömään ja juomaan ostamiaan tuotteita.

Addison oli törmännyt työkaveriinsa, jonka vuoksi Malec kerkesi tiskille ensimmäisenä.

   "Tervetuloa Täydenkuun Ankkuriin, mitä siasi olla?"

Vaikka sen kerroksen terassin ovet olivat kiinni, lasiovien takaa kuului ison joukon naurut.

   "Voi älkää heistä välittäkö herra. He ovat paikallisia kantalaisia. He- tuota- heillä on kokous juuri menossa, niin suosittelen että menette kattoterassille tai jäätte tänne sisälle. - tuota- juuri nyt on viiden prosentin alennus tunti, joten kaikki mitä tilaatte, loppu summasta vähenneetään viisi prosenttia."

Malec käänsi katseensa terassilla olijoihin. Paikka tosiaan oli elokuva-alan väen suosiossa.

Vaikka barista jo kysyi uudemman kerran mitä hän ottaisi, Malec ei voinut kuin katsoa magneetin vetämänä joukkiota jotka terassilla oleilivat.

   "Malec?"

Addisonin kysyvä ääni havahdutti hänet, jolloin Malec sanoi baristalle perus laten tilaukseen ja antoi Addisonille tilaa tulla tiskin luokse samalla sanoen.

   "Minä tarjoan, joten ota muru mitä haluat."

Samassa kun Addison alkoi kyselemään kahvilan macha-latesta ja muutamasta muusta juomasta, Malec huomasi ottavansa muutaman askeleen kohti terassia. Avaamatta siltikään ovea. Miten pieni liike avaisikaan tuon lasi-oven heidän välillään ja-.

   "Herra? Juomissa menee ihan hetki. Voitte istuutua odottamaan tähän tiskille."

Addisonin käsi tarttui Malecin kädestä, juuri kun Malec oli laittamassa omaansa kahvalle.

   "Kuulitko mitä myyjä sanoi? Onko kaikki hyvin?"

Malec nyökkäsi samalla kun siirtyi vaitonaisena istumaan tuolille, jonka Addison veti häntä varten esille.

Hiljaisuus vallitsi heidän välillä, sillä välin kun Addison kiersi tuolinsa puolella ja istuutui suu yhtenä viivana. Malec katsoi vuoroin poikaystäväänsä ja vuoroin terassilla olijoita, joista hattupäinen nainen juuri sillä hetkellä kohotti katseensa ja Malecin että naisen katseet kohtasivat. Silloin Malec tajusi ketä, tai paremminkin mitä terassilla olijat olivat.

Malec yritti mahdollisimman neutraalisti kääntää päänsä Addisoniin ja tiskiä kohti, tuntien silti pakokauhun valtaavan hänet sisältä. Ensimmäistä kertaa Malecille tuli katumus että miksi hän ei ollut kuunnellut isäänsä.

Tuntiessaan Addisonin käden omassaan, Malecista tuntui hiukan paremmalta. Vain hän kuuli baristojen touhutessa tilauksien kimpussa, mitä Addison seuraavaksi sanoi. Tai pikemminkin kuiskasi.

   "Jos emme näytä että tiedämme, niin emme kiinnitä mitään huomiota itseemme. Ole kuin et tajuaisi niin-"

Addisonin lause jäi kesken kun joukko terasilla alkoi näyttämään merkkejä tehdäkseen lähtöä. Barista näki tilanteen terassilla myös, jolloin tähän tuli eloa.

Malec eikä Addison tienneet minne päin katsoa, kun yksi terassilla olijoista tuli sisälle tiskin luokse.

   "Hmmmm"

Ääni oli silkkisen pehmeä, kuin juoksevaa hunajaa eikä Malec kyennyt olla kääntämättä hitaasti päätään, niin että näki vierellä olijan progiilin sivusilmälläään.

Tämän tuoksu oli huumata Malecin aivon, niin että ajatus ei juossut kunnolla. Vasta kun hänen katse osui baristaan, Malec tajusi että myyjä tiesi kuka tai pikemminkin mikä hänen asiakkainaan kävi.

   "L-l-laitetaanko tavallinen tilauksesi s-si-sir?"

Samassa lasi-ovi aukeni uudelleen ja loput terassilla olijat alkoivat poistua sieltä.

Malec kääntyi katsomaan vaistomaisesti ohikulkijoita, samalla kun yritti normaalilla tavalla kysellä Addisonilta tämän seuraavan viikon työvuoroja, kun kantava viiltävän kylmä ääni portaiden juurella täytti koko tilan.

   "Quint! Ala tulla sieltä tiskiltä, me menemme nyt!"

Malec vilkaisi kauhuissaan Addisonia, joka katsoi vain valkeaksi muuttuneilla kasvoillaan baristaa, joka valmisti heidän juomiaan kaksikon edessä, selin heitä päin.

Malec ei tiennyt mitä tehdä. Totellakko käskijää vai teeskennellä ettei kuullut tämän määräystä, joka oli pelottavan jäinen. Jalat olivat jo vähällä liikkua, jonka johdosta Malec joutui käyttämään kaiken tahdon voimansa ettei nousisi tuolista.

   "Pistätkö piikkiini?"

Malec käänsi päänsä tiskillä olijaan, jonka hunajainen ääni sai vieläkin kylmät väreet virtaamaan pitkin kehoa, vaikka kauhu oli vallannut Malecin läpi juuria myöten. Barista samassa vain nyökkäili ja sopersi juoman olevan talolta, ettei tarvinnut maksaa.

Malecia hämmensi ajatus että vampyyrit edes tilasivat juomia ylipäätään, mutta mitäpä hän tiesi heidän kaltaisista kun heidän perhe oli tehneet kaikkensa vältelläkseen moisia olentoja.

Samassa portailta alkoi kuulua levottomuuden ääniä.

   "Kiitos juomasta. Annat meille huomennakin terassin käyttöömme, eikö vain?"

Hunajaisen äänen omistajan silmissä välähti, joka sai Addisonin laskemaan katseensa. Malec katsoi vuoroin poikaystäväänsä ja vuoroin tiskillä olijaa. Mitä juuri oli tapahtunut?

Barista nyökkäili innostuneena, kirjoittaen jotain tiskin takana olevaan kalenteriin. Aikaisempi jännitys ja pelko miehessä oli tiessään.

   "QUINT! Sait huvijuomasi, nyt menemme! Työt kutsuvat!"

Juomaansa pidellen, hiukan jopa liian kovaa puristaen, niin että kuppi hiukan jopa valitti. Tiskillä olija kääntyi tuhahtaen huutajalle.

   "Tullaan, tullaan. Ei me kello kaulassa täällä olla."

Äänet alkoivat vaimentua, kun joukko alkoi laskeutua portaista mutta silti kahvilassa olijat pystuivät kuulemaan sanat vielä selkeästi.

   "Varohan sävyäsi millä puhut korkeammillesi Quint. Et kai halua lisää arpia noille söpöille pikku kasvoillesi..."

Malec ponnahti tuoliltaan Addisonin yrittäen hillitä tätä.

   "Kuulitko Addison?! Ne eivät tarkoittaneet minua. Se voi tarkoittaa vain että-"

   "Malec- Älä nyt- MALEC!"

Malec ei kuullut Addisonin loppu sanoja, kun oli itse lähtenyt jo juoksuun. Ulkoa Malec näki kuinka muu joukko oli juuri mennyt metro-aseman ovista sisälle ja kadoten rullaportaita pitkin alas.

   "ODOTA!"

Tuntematon, mutta silti Malecille tuttu isän tarinoista oleva hahmo jäi seisomaan ovien juurelle ja katsoi Malecin juoksua tähän päin.

   "Olet joko tyhmän rohkea idiootti, joka ei tajua mistään mitään tai et vain tunnu omaavan itsesuojeluvaistoa. Mitä haluat?"

Malec pysähtyi kuin naulattuna maahan miehen kylmistä sanoista. Siinä tämä oli. Aivan varmasti oli, hänen ja Aidenin isän, Devonin veli. Heidän setä.

   "Oletko Quint?"

Ainoa kysymys jonka Malec sai muodostettua huulilleen.

   "Riippuu kuka kysyy.."

Hetken verran Malec puri sisähuultaan ja mietti uskaltaisiko. Cameron oli selvästi käännytetty ja nyt hänen vastapäätä seisoi Munron klaanin jäsen. Entäs jos tämä oli käännytetty kaikin puolin, niin että tämä ei enää suojellut heidän sukua vaan jahtasi heitä.

Sitä Malec ei ollut edes aiemmin ajatellut, mutta nyt setäänsä vastapäätä seisoessa, ajatus putkahti väkisinkin mieleen.

Silti kaikista vaistoista huolimatta hänen oli pakko kysyä.

   "Oletko Camero Quint? Devonin veli?"

Liikkeet oli ollut niin nopeita, ettei Malec edes kerinnyt reagoida kun tunsi jo metro-aseman seinän selkäänsä vasten.

   "Kuka saatana luulet olevasi?!"

Malec ei voinut kuin jähmettyä kauhusta nähdessään miehen vihaisen katseen sekä tämän valkoiset vampyyrin hampaat, jotka nousivat hitaasti esiin tämän suussa.

   "Nimeni on Toby Quint, eikä minulla ole sisaruksia. Unohdat koskaan nähneesi minua!"

Samassa tämän silmissä välähti ja mies oli kadonnut metrotunneliin.

 

Addison juoksi kahvilasta samalla hetkellä kun näki vilahduksen tiskillä olleesta miehestä. Mies kääntyi vielä lasi-ovien takana katsomaan Addisonia tuskaisella ilmeellä, kun taas Addison etsi katseellaan Malecia.

 

Addison oli ottanut juoksuksi ja nyt siesoi kauhuissaan Malecin edessä. Tämä ei tehnyt liikettäkään aluksi, jonka aikana Addison pelkäsi jo pahinta.

Hitaasti ettei säikäyttäisi toista, Addison nosti kätensä Malecin olkapäähän puhuessaan.

   "Malec? Oletko kunnossa? Satuttiko hän sinua?"

Malec nosti päänsä hitaasti.

   "Satutti? Kuka? Minä- Miten minä päädyin tähän?"

Addisonin sisällä iski paniikki, mutta näyttämättä sitä Malecille hän vain alkoi puhua rauhallisesti.

   "Ei mitään hätää... Tule."

 

** ** **

Viikon päästä

**     **

 

Viikko oli mennyt normaalilla tavalla. Malecin ja Addisonin asunto alkoi koko ajan näyttämään enemmän ja enemmän heidän näköiseltä. Mitä useammin he pääsivät käymään yhdessä ulkona ja huonekalu ostoksilla. Malec ei nimittäin uskaltanut enää ostaa mitään ilman Addisonia, sen virheen hän oli tehnyt ruokatuolien osalta ja sai kuulla siitä vieläkin.

   "Ruoka on ihan kohta."

Malec kohotti katseensa käsikirjoituksesta jota luki parhaillaan. Studion yksi elokuva ohjaaja oli nähnyt hänet taustalla ja tykästynyt kuulemma Malecin kasvoihin. Koe-esiintyminen oli mennyt täydellisesti ja seuraavana päivänä hänelle oli jo tarjottu pientä sivuroolia kolmiosaisessa elokuvasta.

   "Luen vain tämän sivun loppuun."

Addison naurahti iloisesti mutta samalla aloitti moittimaan Malecin tapaa opetella vuorosanoja ulkoa.

   "Kai tiedät että sana näytteleminen ei ole tuulesta temmattu nimike ammatillesi? Siinä näytellään kohtaukset, joten ei riitä että luet vain sivut ja-"

   "Herra elokuva-ohjaaja on nyt vain hiljaa ja antaa minun tehdä kotiläksyt loppuun. Katsos, ensin tämä käydään läpi ja sitten alan harjoittelemaan miten esitän tämän hahmon yleisölle."

Addison oli jo sanomassa Malecille vastaan kun samassa ovikello soi.

Molemmat katsahtivat toisaan, mutta Addison kerkesi ennen Malecia kysymään.

   "Odotatko sinä jotakuta?"

Malec nousi sohvalta, samalla pudistaen päätään.

Malec meni ovelle, mutta ei tunnistanut henkilöä ovella.

   "Voinko auttaa?"

Ovella olija hymähti kuin alkaakseen nauraa, mutta samassa hymyn tapainen hävisi tämän kasvoilta ja mies vakavoitui.

   "Olen- minä-"

Malec katsoi kärsivällisesti miestä, kun tämä haki sanojaan.

Addison oli kurottanut vilkaisemaan tulijaa mutta jähmettyi vakavana paikoilleen pudistaen päätään hiljaisena, kun Malec katsoi tätä ja vuoroin ovella olijaa.

   "Olen- Quint. Kuten sinä. Saanko tulla sisään? Ihan hetkeksi?"

Mies vilkuili ympärilleen kuin ettei ympärillään olisi muita kuulijoita.

Malec ei miettinyt, vaan päästi miehen peremmälle ja istutti tämän ruokapäydän ääreen.

   "Olet Quint? Miksi en ole kuullut sinusta? Mikä sinun koko nimesi on?"

Malec katsoi kuinka miehen kasvoilla vaihtoivat tunne tilat enemmän mitä hän osaisi koskaan unelmoida näyttelijänä.

Voisiko tämä siis olla joku pila tai pahempaa, klaanin tapa houkutella hänet esille.

Lopulta mies käänsi tuskaiset kasvonsa pois Malecista ja aloitti puhumaan.

   "Olen niin monta vuotta käyttänyt nimeä Toby Quint, että kun kuulin sinun viikko sitten sanovan oikean nimeni-. Säikähdin kuulivatko muutkin sen. Eivät ilmeisemmin kuulleet, mutta en usko että tieto teistä muista pysyy enää montaa vuotta salassa. Tai mistä tietää, voi vielä pysyäkkin. Se kun-"

Malecista tuntui sisällä myllerrykseltä, kuin olisi ollut eräässä pyörivässä huvipuistolaitteessa. Miehen ääni oli niin hunajainen ja tämän tuoksu oli niin huumaava että Malecin ajatukset eivät meinanneet pysyä kasassa. Mitä ihmettä oli tapahtumassa.

   "Mitä- m-miten oikein teet tämän? E-en pysty ajattelemaan kunnolla."

   "Olen pahoillani Malec, se johtuu eliksiiristä jota juon. Salaa toki muilta, mutta juon silti. Se tekee olosi, no... utuiseksi. Tahtoisin silti että pystyisit keskittymään."

Miehen silmät katsoivat suoraan Maleciin, niin että tuntui että tämä olisi katsonut suoraan hänen sieluunsa.

   "Pystyisitkö Malec tekemään sen? Keskittymään mitä yritän sanoa sinulle?"

   "Mistä tiedät nimeni? Tai missä asumme." 

Addison oli jäänyt keittiön puolelle selvästi peloissaan asunnossa olijasta. Malec ei vain osannut pelätä, mikä häiritsi häntä.

Kysymys jonka Malec oli esittänyt oli ainoa asia jonka sai suustaan esitettyä. Niiden monen tärkeämmän asian joukosta, se oli joka tuli hänen suustaan ulos.

Miehen kasvot olivat hämmentyneet ja merkillisen miettivät.

   "Tiedän paljon muutakin sinusta ja perheestäsi. Se on tehtäväni, pitää suku turvassa mutta se että miksi kaikista paikoista sinä tulit tänne!? Eikö veljeni kertonut sinulle mikä täällä odottaa? Eikö veljeni muistanut enää lupausta jonka aikoinaan teki minulle kun antoi lapsensa lähteä tänne? Kaiken pahan alkuun. Mitä oikein ajattlit? Että olisit täällä turvassa?!"

Malec räpytteli silmiään, kuin siten saaden ajatuksensa ja miehen sanat selkeämmiksi päässään. Se jopa auttoi, hiukan.

   "E-en ole varma voinko... En tiedä voiko sinuun luottaa, en tunne sinua. Silmäni näkevät vampyyrin ja aivoni ei suostu toimimaan kunnolla. En-"

   "Usko kun sanon, olen ainoa johon voit tässä kaupungissa luottaa. Poikaystäväsi lisäksi siis."

Jostain syystä Malec uskoi miehen sanoihin.

   "Isä yritti kaikin tavoin estää tulomme. Minun ja Addisonin. Mutta halusin tavoitella unelmaani, meidän unelmaa. Minun ja Addisonin. Kun selvisi että en ole perillinen, päätimme muuttaa tänne. Tahdon näyttelijäksi."

   "No sitten olet kusessa, koska Munroon klaani tulee takuu varmasti ottamaan sinut kun nimesi ilmestyy naamasi kanssa mainostauluun. Tässä."

Cameron Quint lätkäisi kasan papereita pöydälle, joita Malec jäi vain tuijottamaan ihmeissään.

   "Mitä nämä ovat?"

 

Malec siirteli papereita kun tunsi tuulahduksen ympärillään. Samassa Cameron istuutui takaisin penkille laittaen jotain mustaan muovipussiin jalkojensa juuressa.

   "Katso minua silmiin, katsokaa molemmat."

Addison katsoi taakseen kun Cameronin silmissä välähti, jonka jälkeen mies kääntyi katsomaan Malecia suoraan silmiin.

   "Nimesi on aina ollut Malecai Harrison. Menit naimisiin puoli vuotta sitten Addison Batezin kanssa. Et vaihtanut nimeäsi, koska luulit haluavasi näyttelijäksi mutta huomasit sen sijaan olevasi parempi käsikirjoittaja kuin näyttelijä. Tästä syystä kieltäydyit rooleista joita sinulle annettiin ja olet juuri tällä hetkellä aloittamassa kirjoittamaan uutta tv-sarjaa, jonka studio on sinulta tilannut. Et ole koskaan kuullut nimestä Quint ja jos koskaan kuulet sitä nimeä tai sukua, kuulet sen niin että se on vain muiden nimien joukossa, joka ei aiheuta mitään tunteita sinussa."

   "Tulette elämään tässä maailmassa luullen että ihmiset ovat ainoita älyllisiä olentoja maailmassa ja kaikki olennot joita kirjoissa, tarinoissa ja elokuvissa on näytetty on teille kahdelle fiktiota. Viihdettä. Ette usko vampyyreihin tai mihinkään muuhunkaan taruolentoihin. Kun näette vampyyreitä, vaisto käskee teitä varomaan heitä ja poistutte paikalta huomiota herättämättä."

Malec ja Addison olivat täysin paikallaan kun Cameron jatkoi puhumistaan ääneen, kertaakaan ääni värähtämättä. Kertaakaan epäröimättä sanomisiaan. Mitä vakaammin tämä puhui, sen paremmin kyky hänessä teki työnsä. Olihan Jared ja Tyler molemmat olleet suvun jatkajia. Molemmilla oli ollut merkki iholla, kuten oli hänelläkin, vaikka moni luuli leuassa olevia jälkiä naarmuiksi taistelusta. Olihan naarmut ilmestyneet seuraavana yönä kun klaani oli taistellut ihmissusia vastaan, eikä Cameron mennyt suorilta käsin kartanolle, vaan jäänyt parantamaan selässä ollutta syvää haavaa lähimpään hylättyyn talorähjään.

   "... ja viimeiseksi. Unohdatte molemmat tämän keskustelun ja sen että minä koskaan kävin täällä. Kun ulko-ovi jälkeeni sulkeutuu, te havahdutte ja jatkatte aamuanne kuin mikään ei olisi koskaan sitä keskeyttänytkään."

Molemmat jähmettyivät paikoillensa Cameronin viimeisin sanojen jälkeen. Näiden molempien silmät katsoivat suoraan, näkemättä mitään. Jolloin Camron nousi tuolista ylös, kävi huoneiston vielä kertaalleen läpi, löytämättä mitään mikä kertoisi kaksikolle Malecin todellisen henkilöllisyyden. Lopulta ollen tyytyväinen, tämä nappasi muovipussin käteensä laittalta, jossa oli Malecin entisen elämän todistusaineisto. 

Hän kävisi polttamassa sen kaatopaikalla, jotta jälkiä tästä henkilöllisyydestä ei olisi missään tallessa. viikko siinä oli mennyt selvittä Malecin henkilöllisyys, missä kaikkialla tästä oli tietoja sekä luoda täysin uusi henkilöllisyys. Malec Quint oli vain huhupuheita, jos joku kyseisen ihmisen joskus oli tuntenut. Siitä hän oli pitänyt huolen.

Ovella Cameron vielä käännähti katsomaan kaksikkoa. Oli harmillista että asioiden piti olla niin, mutta jotta suku voisi olla turvassa. Se oli pienempi paha kuin se että hän olisi lähettänyt kaksikon jonnekkin päin maailmaa. Malec oli jo tehnyt itseään tunnetuksi, oli ollut työ ja tuska poistaa kaikki tieto miehestä elokuvastudiolla, mutta se oli tehty ja kaikki tunsivat miehen nimellä Malecai.

Cameron vain toivoi että hänen kykynsä pystyi vaikuttamaan uran vaihdokseen, sitä hän ei ollut aiemmin kokeillut. Se jäisi vain nyt nähtäväksi, toimiko se mutta hän pystyi turvallisen matkan päästä pitämään kaksikkoa silmällä.

Cameron sulki oven perässään, jolloin kaksikko säpsähti transsista ja räpytellen silmiään hakivat hetken ajatuksiaan.

   "Anteeksi muru, olin ihan ajatuksissani."

Addison kantoi kaksi täyttä lautasta pöydälle, jolloin molemmat alkoivat syömään.

   "Ei se mitään, taisin minäkin uppoutua ajatuksiini."

Addison kohotti katsomaan toista.

   "Stressaako se sopimus?"

Vaimea nyökkäys.

Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi aviomiehelleen.

   "En ole varma olenko studion luottamuksen arvoinen, kokonainen tv-sarja... No pilotti nyt ainakin tehdään, mutta katsotaan siitä sitten..."

   "Älä huoli. Aivan varmasti siitä tulee hyvä. Pian kaikki tuntevat käsikirjoittaja Malecai Harrisonin!"

 

Molemmat alkoivat nauramaan ilon naurua siitä miten heidän unelmat alkoivat nivoutua hiljalleen uomiinsa, eikä kumpikaan tajunnut miksi he eivät olleet tehneet sitä jo aiemmin.

   "Meille molemmille!"

Addison oli hakenut vesilasit heille molemmille, joita nyt kilistelivät kuin viinilaseja konsanaan.

   "Meille. Olen onnekas kun saan kutsua sinua puolisoksi."

Pieni hiillos sihisi lahden nokassa, merkiksi että siinä oli poltettu vielä hetkeä aiemmin jotain mikä nyt oli pieni musta nokinen muovikasa. Tuntematta kipua, Cameron nosti sen kädelle ja sitoi kiven kokkareen ympärille. 

Sen tehtyään Cameron nakkasi möykyn veteen, jonne todistusaineistot vajosi ikuisiksi ajoiksi. Luonto aktivistit saattaisivat nirhata hänet jos sen olisivat nähneet, mutta hänellä ei ollut luonto mielessä kun suvun turvallisuus oli kyseessä.

Vaikka hänellä oli yliluonnosen tarkka näkö, muovi-kivikasa hävisi näköetäisyydeltä, jolloin Cameron otti juoksuksi ja lähti oman yksikkönsä kohtaamispaikalle. Hän oli jo äärettömän myöhässä!

Samassa kun Cameron pääsi perille, Vlad Icei kääntyi vihaisesti häneen päin.

   "Parasta olla hyvä selitys miksi olet myöhässä!"

Cameron naksautti niskojaan ennen kuin vastasi.

   "Piti käydä välipalalla."

Jäinen katse tehosi moneen muuhun heidän jäseneen, mutta ei Cameroniin.

   "Pidätkö minua tyhmänä Quint?"

   "En, vaan ymmärtäväisenä että et varmasti toivo että söisin ketään joka meidän pitäisi viedä kartanolle."

   "Missä olit?"

Kysymyksessä huokui määräysvalta sekä Vladin jäinen sisus.

Cameron tiesi että ei voisi valehdella liikaa, sillä hänen kyvyt eivät olleet samaa luokkaa kuin muiden.

   "Ensin kaupungilla ja sen jälkeen kävin hävittämässä todistusaineistoa lahden pohjaan. En- kyennyt lopettamaan kesken."

Ajatus ensimmäisestä juonti kerrasta sai Cameronin inhoamaan itseään millaiseksi hänet oltiin muutettu, mutta tietäen minkä vuoksi oli sen aikoinaan tehnyt. Sen hän myös tekisi uudestaankin jos olisi tarvetta. Olihan hän periaatteessa jo niin jälleen tehnytkin sinä päivänä.

   "Shh.. Kyllä sir. Kaikki koossa. Mmmmhmh."

Vlad selvästi vaikeni vain sisarensa takia, joka oli kääntynyt heihin päin. Jelena Icei oli Vladin kaksoissisar ja sen vuoksi kaksikko oli vaarallisempi mitä yksikään muu heidän yksikössä. Näiden kyky jäädyttää, toi myös Cameronille aivan toisen muiston mieleen kun oli niskuroinut heidän edelliselle yksikön johtajalle. Sitä ongelma tapausta ei onneksi ollut enää, mutta Vladin ja Jelenan yhteisjäädytys oli pysyvästi Cameronin muistoissa. Entisen yksikön johtajan nirhauksesta oli ihmissudet pitäneet huolen, mutta Cameronin harmiksi hän joutui nyt vastaamaan teoistaan ja menoistaan Icein sisaruksille.

Samalla kun Jelena laski puhelimensa ja tunki sitä takataskuunsa, Vlad katsoi Cameronia suoraan silmiin. Tämän silmät alkoivat muuttua kylmän jäähuurun peittämäksi.

   "Kysyn vielä kerran. Missä olit?"

   "Syömässä. Kaupungilla, jonka jälkeen kävin satamassa."

Jelenan ääni oli aina ollut yhtä jäinen kuin naisen olemus, mutta nyt se oli aurinkoisena päivänä kuin kylmä jääsuihku.

   "Piona? Puhuuko hän totta?"

Piona, yksikköön yhtä aikaa hänen kanssa saapuneena. Cameronin ainoa ilon lähde kaiken pahan ympäröimänä katsoi suoraan hänen silmiinsä tutkivalla katseella.

Nainen selvästi kyvyllään tutki valhetta hänen puheistaan ja sen Cameron oli ennakoinut. Siksi hän oli tiennyt ettei voisi omilla kyvyillään mitätöidä Pionan kykyä. Ehkä se oli syy miksi he leikkivät välillä peittojen alla. Cameron ei voinut Pionalle valehdella puhuessaan.

   "Mmmm... Kyllä- kyllä hän tuntuu puhuvan totta."

   "Selvä, Vlad- jätä hänet rauhaan ja lähdetään. Saimme uuden komennuksen. Munro sai juuri tietoonsa missä Quintien Ramandana piileksii. Lähdemme sinne hakemaan klaanille tämän ja vihdoin klaani saa entisen mahtavan Camberlyn suvun salaisuudet haltuunsa! Vieläpä tämän meidän Tobyn kautta!

 Viikot vierivät, mutta Aiden ei kuullut veljestään mitään. Lopulta hänen oli pakko fuugetella tämän nimi. 

Samassa kun Aiden oli sen tehnyt, hän tiesi että jotain oli tapahtunut. Hän ei löytänyt yhtikös mitään mainintaa veljestään. Ainoa joka tuli hakusanalla esille oli uuden käsikirjoittaja Malecai Harrisonin tuleva hehkutettu tv-sarja. Kuvaa miehestä ei ollut, mutta ei Aiden tarvinnutkaan sitä etsiä, sillä hän tiesi ettei Malec käsikirjoittajaksi havitellut eikä tämä missään muodossa vaihtaisi nimeään moiseen.

Malec vaihtaisi vain sukunimensä ja senkin Addisonin sukunimeksi.

Jotain oli siis tapahtunut!

Niin nopeasti kuin hän oli luonut sähköpostin ennen muuttoa, Aiden sulki sen. Samalla Aiden poisti kaikki hakuhistoriat koneelta. Mutta lopulta päätti romuttaa tietokoneen tavalla, jonka oli nähnyt Malecin tehneen teininä omalleen. Koneesta pääsi valittava piipitys kunnes se sammui lopullisesti savun kera.

   "Isä! Koneeni hajosi! Oliko tällä takuuta vai oliko tämä käytetty vehje?"

Aiden suuntasi kulkunsa alakertaan raskain sydämmin, tietäen että Malec ei voisi enää ikinä ottaa häneen yhteyttä eikä hän tähän. Hänen oli viimein hyväksyttävä se tosi asia että hänellä ei ollut enää veljeä, ei muuten kuin sydämmessään.

**

Että sellainen extra.

Toivottavasti ei ollut liian pitkä tai pitkä veteinen, mutta jotta päästiin selville mitä Malecille tapahtui, tämä piti kiteyttää yhteen extraan, mutta saimme myös vastauksia menneestä!

Cameron! Ihana suloinen uhrautuva ritari Cameron! <3

Ihanaa oli päästä kuvaamaan hänelläkin vielä kerran! Eli periaatteessa saitte nytten kahden sukulaisen tarinaa selville, mitä heille oikein tapahtui. =)

Seuraavan kerran sitten jatketaankin oikeaa tarinaa, siihen on kaikki oikoluettu. Tämä extra on nyt vain roikkunut niin kauan että se piti julkaista tähän väliin.

Toivottavasti piditte!

-Phoenix