Osa 57- Vastuu osa 1

En nyt ole ihan varma miten pitäisi aloittaa nämä alkulöpinät vai pitäisi näitä alkuunkaan edes pitää, mutta tosiaan.. kuten viimeisessä tiedotteessa (ne jotka sitä eivät lukeneet niin se löytyy kun menee tämän sivun alas ja valitsee vanhemmat tekstit) kerroin niin alan palaamaan hiljalleen sims-maailman syövereihin joka tarkoittaa sitä että hiljalleen olen palaamassa muiden tarinoiden lukemisiin sekä täällä alkaa aina silloin tällöin osia ilmestymään (miten nyt aikatauluiltani kerkiän).

Jotta voin päästää teidät uuden osan kimppuun, ne jotka ovat mahdollisesti unohtaneet mitä edellisessä osassa (joka on näin jälkeenpäin katsottuna alkuajoista seuraava totaalinen floppi jakso, anteeksi siis siitä) on tapahtunut, niin kerrataan hiukan..

Eli tapahtumaa siinä riitti, Jared, Tyler ja Trixie saivat Sarahin ja Holuksen asumaan kanssaan (kun ensin Tyler oli juonut itsensä hiukan huonoon tilaan ja sitä myöten myös Trixie tuli huonoon tilaan), sen jälkeen elämä lähti jotenkin etenemään yhdessä kunnes Tylerin ja Jaredin välille syntyi todella suuri riita Trixiestä jonka seurauksena (joka ei osassa käy oikeastaan mitenkään ilmi) Tyler ja Trixie karkaavat eräänä kohtalokkaana yönä pienillä tunneilla. Vuosia menee eteenpäin, Sarah ja Holus muuttavat pois saarelta yhdessä ja Jared muuttaa  Starlight Shoreen yksin, jossa tämä huomaa saaneensa merkin, suvun merkin joka ulottuu nilkasta aina kylkeen asti.

Sitä siis edellisessä osassa.. ja nyt huomautus nuoremmille lukijoille! Tämä osa (sekä jatkossa enemmän ja vähemmän) tullaan näkemään sellaisia osia/kohtauksia jotka saattavat sisältää nuoremmille/”heikompipäisille” ei niin mielusta luettavaa, sillä kuten edellisessä osassa käsiteltiin päihteitä yms. tullaan jatkossa näkemään näitä. En enää tästä erikseen osissa varoittele (ellei ole ylitse normaalin olevaa materiaalia), vaan laitan blogin sivuun huomautuksen asiasta ja minun vastuuni siirtyy siis lukijoille lukeeko vaiko eikö kun olen tästä nyt (ja sivussa) varoittanut!

Mutta sen enempää löpinöitynä, pitkästä aikaa, hyvää lukuhetkeä!

 Miten sitä ihminen voikaan tehdä hölmöjä ratkaisuja, miten voikaan elämä joskus potkia päähän. Vaikka kuinka yrittää ponnistella se ei koskaan ole tarpeeksi.

Lehden nimen vaihtaminen, se oli se ensimmäinen asia jossa tein virheen.. se ensimmäinen asia jossa niin sanotusti möin sieluni.

Olisi pitänyt olla vain vahva, olisi pitänyt sanoa ei kun sitä mielessäni ajattelin. 

Mutta mitä teini-ikäinen osasi tehdä lehden pyörittämisen eteen vailla mitään oppia aiemmin, ei tietenkään mitään. Olin antanut lehden osakkaiden määrätä lehden kohtaloa niin että lehden nimi muuttui ja sitä myöten näillä oli valta minuun sekä lehden toimintaan, sanella mitä halusivat ja jos en halunnut vaikeuksia, minun oli niitä toteltava.

Annoin pääni laskeutua vaipuen muistoihin, siihen hetkeen kun kaikki oli hetken hyvin, mutta samalla heitolla ne alkoivat jälleen mennä urille, josta ei ollut pois pääsyä.

    ”Hilaa se pieni sievä peppusi takaisin tänne!”

   ”Ehei, olen juuri saanut hiukset kuosiin, saisit taas ne vain sekaisin.”

   ”Mitä sitten? Olet suloinen pörrö päänä, alahan tulla sieltä.”

    ”Osaat olla joskus ihan mahdoton! Tiesitkö sen?”

Naurahdin hyvän tahtoisesti samalla kohottaen ilkikurisesti toista kulmaani.

   ”Jep, olen kyltymätön mitä tulee sinuun. Jos et kohta tule niin tulen hakemaan sinut.”

   ”Et uskaltais- Iih!”

 Sitä saa mitä tilaa. Charloten maatessa rintaani vasten en voinut pakottavalle tarpeelleni saada suudella naista.

   ”Mitä kuvittelit tästä seuraavan? Minun pitää olla tunnin päästä lentokentällä.”

   ”Oi vaikka mitä murunen, tunnissa kerkeää vaikka mitä.”

 Vinkkasin silmää, jolloin Charlotte joka oli yrittänyt pitää pokkaansa, purskahti nauramaan ihanaa heleää nauruaan.

   ”Sitä en epäile sinusta hetkeäkään.”

 Kohottauduin suutelemaan naista, kun puhelimeni joka oli vakiopaikallaan, pirahti soimaan. Itse pintaisesti soidessa Charlotte käänsi päätään puhelimen suuntaan.

   ”Etkö meinaa vastata?”

   ”Mmm, miksi ihmeessä kun minulla on parempaakin tekemistä juuri nyt..”

 Charlotte kohotti hiukan leukaansa ja tämän suu meni yhdeksi viivaksi, joka saattoi tarkoittaa vain yhtä asiaa.

   ”Se on Matt. Tämä varmaan haluaa tietää tiedätkö minusta jotakin.”

   ”Oi, tiedänhän minä, enemmän kuin hän itseasiassa.”

   ”Jared! Jos et sinä vastaa niin sitten minä teen sen! En jaksaisi enää tätä salailua!”

   ”Huoh, hyvä on, hyvä on.. minä vastaan.”

Nousin Charloten noustua päältäni mutta vastattuani puhelimeen nainen oli selvästi tekemässä lähtöä.

   ”Hei Matt, odotatko hetken? Hyvä.”

 Laitoin miehen pitoon ja laskin puhelimen takaisin pöydälle. Sen tehtyäni Charlotte kääntyi kysyvä ilme kasvoilla minuun päin jolloin kaappasin naisen käsivarrelleni.

Miten hyvältä tämä tuntuikaan siinä. Tunsin samassa haluni heräävän uudelleen, mutta tietäen vastuuni minun piti irrottautua tästä.

    ”Soitat kun pääset perille, onko selvä?”

   ”O-on selvä. Mitä oikein teet minulle, olen tulossa varmasti hulluksi.”

   ”Ei murunen, olet vain pauloissani.”

Irrotin otteeni tästä ja nappasin puhelimen pöydältä.

   ”Anteeksi Matt, oli pieni tilanne tässä päällä.”

Katsellessani Charloten loittonevaa selkää en tiennyt mikä minua oikein lopullisesti esti vakiinnuttaa suhde tämän kanssa.

 Charlotte oli kaikkea mitä mies saattoi naisesta toivoa ja jopa enemmän, mutta yhteisesti sovittuna suhteemme oli täysin fyysistä. Silti tiesin että jos haluaisin, tämä olisi enemmän kuin iloinen vakiintua kanssani.

    ”Kuunteletko sinä minua?”

   ”Jaa, en, enpä kuunnellut. Mitä sanoitkaan Matt?”

Kuunnellessani jälleen Mattin saarnausta siitä että minun pitäisi valita lehden ja ”harrastukseni” välillä, kuten hän toista työtäni nimitti, en voinut ajatella muuta kuin kahvia. Juuri nyt kahvi ja kylmä suihku tekisivät enemmän kuin poikaa.

   ”Oletko muuten kuullut neiti Bovierista? Olen yrittänyt tavoitella häntä koko aamun.”

   ”Mm, enpä ole, tämä kävi eilen papereidesi kanssa ja kertoi lähtevänsä tämän aamun koneella joka itseasiassa lähtee tuossa tunnin kuluttua.”

  ”Selvä juttu. No ehkä hän on vain estynyt vastaamaan. Pitää yrittää uudelleen kunhan hänen koneensa laskeutuu.”

   ”Teeppä niin, mutta nyt pitää lopettaa.”

Tiesin että minun olisi pitänyt sanoa jotain parempaa mutta olkoon. Matt työskenteli minulle joten ei kuulunut hänelle kenen kanssa tämän oma sihteeri vietti vapaa-aikana aikaansa, ei vaikka kyseessä oli kaikkien pomo itse.

 ”Harrastukseni”, kuten Matt sitä nimitti, oli tullut isoksi rooliksi elämässäni. Olin nykyään enemmän laitoksella kuin kotonani. Laitos oli kuin toinen kotini, koti jossa viihdyin paljon enemmän kuin asunnolla joka muistutti siitä että lehti oli tuonut minulle vaurautta jota en edes välttämättä olisi halunnut.

    ”Teetkö sä koskaan muuta ku töitä? Taas täällä?”

   ”Puuh- Huomenta Sean”

Vetäessäni leukoja olin nähnyt työtoverini Sean Knappin tulon mutta en ollut reagoinut siihen millään tavoin.

    ”En käsitä, sulla on rahaa kuin roskaa ja silti sä teet tätä sivutoimisesti.. mik- hei, ootko hankkinu uuden tatuoinnin? Miks en ole nähnyt ota? Etkä mitään ole kertonut!”

Olin tipahtaa leuanvetotangosta alas kun säpsähdin Seanin huomautusta merkistä joka muistuttaisi minua aina siitä mikä veressäni virtasi, miksi se ei voinut perkele vie olla pienempi ja huomaamattomampi! Äidillä sitä ei kukaan nähnyt, en edes tiennyt hitto vie sen olemassa olosta, ennen kuin näytti sen!

 Mielessäni hiljaa kiroten lähdin kävelemään Seanin ohitse, joka irrottautui seinästä ja kääntyi tullakseen mukaani.

    ”Ei ole uusi, hankin sen vuosi sitten. Et ole vain nähnyt sitä kun et ole ikinä paikalla kun treenaan. Mitä töihin ja rahaan tulee, ei sitten käynyt mielessä että haluan auttaa ihmisiä? Sitä paitsi, en nähnyt sun valittavan kun hommasin ne uudet sängyt tänne. Puhumattakaan Mekersien lipuista jotka hankin sinulle ja Loydille”

 Olimme päässeet sisälle asti minun puheiden aikana samalla kun vaihdoimme vaatteita ja Seanin istuessa Loydin viereen tämän sängylle tämä jatkoi puheitaan.

   ”Joo, joo, pointti tuli selväksi. Olet meidän hyvä haltija.”

Käännyin kaksikkoon päin samalla huokaisten syvään.

   ”Pikemminkin langennut-”

Sean ja Loyd revähtivät nauruun hetkellisesti kunnes Loyd yrittää häätää Seania pois sänkynsä päältä.

    ”Ai sulla on ensihoitaja vuoro?”

   ”Jep, saas nähdä miten hullu vuoro on tänään tulossa.”

   ”Äläs Jaz rupea maalaamaan piruja seinille, aamuvuorolaiset kertoivat että aamu on ollut kunnon hullun myllyä.”

Käännyimme katsomaan kaikki Bindiä joka oli tullut huoneeseen.

   ”Huomenta menninkäinen.”

   ”Tuki suus Sean”

   ”Mitä tarkoitit hullunmyllyllä?”

 Ei olisi silloin pitänyt kysyä, ei jumakauta olisi pitänyt kysyä.

Autiotalon tyhjennys kodittomista ja narkkareista, sitä hullunmyllyä Bindi oli puheillaan tarkoittanut.

Talon ja tontin omistava yhtiö olivat päättäneet purkaa vanhan tehdasrakennuksen maan tasalle, joten päällikkömme oli tehnyt heidän kanssa sopimuksen jossa saisimme harjoitella paloharjoituksia oikeassa tilanteessa, oikeassa rakennuksessa. Näitä tilaisuuksia harjoituksille tuli aika ajoin mutta se että palolaitoksen, poliisin ja ensihoitohenkilökunnan piti toimia yhdessä häätääkseen kodittomat ensin rakennuksesta, se oli niitä harvoja kertoja kun sellaista piti tehdä.

 Eikä se tosiaan ollut mielekästä puuhaa, varsinkaan niille joilla oli vuorossa palomiehenä olo.

Vanhempi konstaapeli Frank Mortinello ei näyttänyt kovinkaan iloiselta, tämä oli ollut aamusta alkaen turvaamassa meidän muiden tahojen turvallisuutta, josta olin todella iloinen, sillä tunsin muista tilanteista Frankin ja tähän luotin hoitavan hommansa kunnolla.

Jutteluiden aikana näin Seanin tulevan hyvin päihtyneen naisen kanssa käsikynkässä ja Romeon toisesta suunnasta kantaen tajutonta, sekä hyvin likaista miestä olkapäillään.

   ”Hoi Romeo! Vaihdetaan!”

   ”Älä unta näe, kannan mielummin viis näitä kun otan ton käsikynkkään.

 Jouduimme kääntämään päät Frankin kanssa poispäin naurua pidätellen kun taustalla hyvin hilpeällä päällä oleva koditon nainen otti kaiken ilon irti Seanin auttamisesta.

   ”O-olen khules miss univershaali, shaat olla etuoikheutetusha asemasha kun saat auttaa tätä neitoa hädäshä, nuo vanhat ketut ei mitään osaa.”

   ”Jaz?! Tuletko tänne!”

Kohotin katseeni Loydin suuntaan joka oli Seanin takana katsoen kysyvästi minua ja sen jälkeen roskiksen taakse maahan.

 Menin Loydin luokse ja kyykistyin naisen eteen kysyen Loydilta kysymyksiä.

   ”Oliko hän tässä kunnossa kun tulit tähän?”

   ”Jotain hän yritti sanoa mutta en saanut selvää, uskaltaako häntä liikuttaa?”

    ”Annahan kun katson.”

Siirsin kuolleita ruohoja jaloillani pois tieltä niin että pääsin katsomaan lähempää. Ensimmäisenä huomasin että kyseessä oli nais henkilö.

Tämän ammatista ei ollut mitään epäselvää, se näkyi tästä päällepäin hyvin selvästi.

 Kun katselin naista aikani, tuntui kuinka veri pakeni kasvoiltani. Kiivas hengen veto ja nopea ylösnouseminen sekä järkytyksen vaikutuksesta tunsin kuinka ympäristö kieppui hetken verran ympärilläni.

   ”Jaz?”

    ”Onko kaikki hyvin?”

Tuijotin maassa makaavaa hyvin tuttua henkilö. Mitä siitä oli? Yhdeksän, kymmenen vuotta kun hänet viimeeksi näin? Tosin silloin tämä oli näyttänyt hyvin, hyvin paljon erilaiselta kuin nyt.

Katsoin kohoilevaa rintaa josta tein johtopäätökseni.

   ”Hänet voi siirtää”

Käännyin mennäkseni Frankin luokse joka viittoili minulle, kun Loyd otti käsivarrestani kiinni.

   ”Onko kaikki varmasti ok? Et edes tutkinut häntä kunnolla.”

   ”Varmasti ja usko minua Loyd, hänet voi siirtää. Mutta teetkö palveluksen, pidä minut ajan tasalla, tahdon tietää minne hänet viedään. Niin ja joo, hänen nimensä on Trixie.”

 Suuntasin Frankin kanssa sisälle tiloihin. Tiesin että jossain täällä oli vielä ainakin yksi ihminen, yksi kenen kanssa minun pitäisi tehdä tilit vielä selviksi.

   ”Onko tämä kerros tyhjennetty?”

   ”Yhtä lukuun ottamatta, mutta ajattelimme että haluat ehkä olla tämän kanssa mukana.”

Käännyin katsomaan Frankia pieni ahdistus rinnassa kun tämä ojensi kulunutta ja erittäin rikkinäistä lompakkoa josta pilkisti henkilöllisyyspaperit. Tämän ilme oli täynnä sympatiaa, se viimeinen asia jota juuri sillä hetkellä kaipasin, sääliä.

 Survaisin lompakon takataskuuni ja menin suuntaan jonne Frank osoitti.

Ovi oli lähtenyt saranoiltaan joten huoneeseen pystyi astumaan kuka tahansa.

 Haju joka sieltä lähti, karkotti varmasti kaikki sinne pyrkivät, joten ei mikään ihme ettei ovea tarvittu.

Katselin ympärilleni otsa kurtussa sillä en nähnyt sitä mitä minun kuului nähdä, autettavaa.

Mitä pidemmälle pääsin huoneessa sitä vaikeampi siellä oli hengittää.

 Huone oli pitkän mallinen, joten kun sohva oli laitettu melkein poikittain, en aluksi nähnyt mitä sen takana oli. Mutta kun pääsin perille, olin niin shokissa, etten tiennyt mitä pitäisi ensimmäisenä tehdä.

Tuijotin vain näkyä ottaen viimeisen askeleen kohti tätä maassa makaavaa elottoman oloista ihmistä.

Seisoin pitkään katsoen vain järkyttyneenä. Kymmen vuotta, kymmenen pitkää vuotta ja siinä tämä oli! Kaikki ne etsimiset ja tiedustelut, kaikki johtaneet umpikujaan jotta löytäisin heidät.

Mutta siinä tämä nyt makasi, aineissa, piikki vielä käsivarressa. Näin kuinka rinta tällä vielä kohoili, elossa tämä oli ja koska olin Trixien nähnyt elossa, tiesin ilman tutkimistakin sen että tätä pystyisi siirtämään.

Vaikka tällä oli mustat hiukset vaaleiden sijaan, tunsin tämän kasvot kuin ne olisi piirtynyt aivoni jokaiseen solukkoon, olin viimein löytänyt veljeni.

Että semmoinen osa.. kuvia oli suhteellisen vähän mitä yleensä mutta tähän oli hyvä lopettaa tämä osa, kompensoituihan se noiden tekstien määrällä.. huh huijakkaan!

Mutta tyytyväinen olen tähän osaan, on päästy siihen vaiheeseen tarinassa jossa haluan sen tällä hetkellä olevan joten hyvällä suunnalla mennään. Paljon on juonenkäänteitä mietitty joten toivottavasti niistä edes osa tulee yllätyksenä ja tykkäätte niistä.

Kertokaahan mitä piditte tästä takaisin paluu osasta. J

 -Phoenix

 Ps.

Loppuun tahdon pyytää kuvien laadusta suuret pahoittelut! Edellisen ja tämän osan välissä tämä pelikoneen windows muuttui 7:sta 10:ksi ja asetukset olivat ihan härän pyllyä, kesti hetken että sain tapeltua edes jonkin moiseen kuosiin sen laadun takaisin.. Seuraavaan osaan laatu paranee hitusen mutta jostain syystä se ei vieläkään miellytä täysin ainakaan omaa silmääni.. sitä miten sen saisin korjattua, en ole vielä keksinyt.. muutamia pelin omia asetuksia olen nyt muokkaillut mutta pelin/ koneen pyörittämis kapasiteetti alkaa hiljalleen kohdata äärirajat joten en tiedä miten paljon enää uskallan muokkailla pelin asetuksista kuvaa parantaakseni.. niinpä jos en saa tätä ongelmaa ratkaistua niin jatkossa laatu sitten on sitä mitä seuraavissa osissa tulette näkemään..