Tämä osa on poikkeuksellisesti todella lyhyt, kuvia 19 kappaletta mutta toivottavasti se herättää jotain teissä lukijoissa.
Itse olen todella tyytyväinen tämän osan tekstiin joten päästänkin teidän siitä nauttimaan, lukuiloja! :)
”Miten voit tehdä näin! Barry Brant?! Teidätkö mitä hän on miehiään! Sait muut osakkaat pois tolaltaan!”
”Ei enää
minun murheeni, möin osakkeet hänelle, hänellä on enemmistö, hän päättää
nykyään asioista. Käänny hänen puoleensa, en ole enää teidän hyppykeppinne.”
”H-hyppykeppi?
Jared, emme me sinua sellaisena ole pitäneet!”
”Siltä se on
tuntunut, kaikki nämä vuodet, kaikki ne määräykset mitä tulisi tehdä. Kaikki
väännetty siten ettei minulla olisi muka ollut muuta vaihtoehtoa. Kyllä oli, ja
sen tuloksena nyt olen ulkona.”
Huokaisin
syvään. Matt oli hyökännyt tiedotustilaisuuden jälkeen kimppuuni. Tiesin että
sellainen tulisi, mutta se millainen sanallinen harkka siitä tulisi, siihen ei
kukaan olisi pystynyt varautumaan. Annoin tulla, annoin kaiken tulla. Kaiken
näiden kymmenen vuoden patoutumat annoin tulla yhtenä ryppäänä. Niin että nyt
seisoin melkein tyhjenneen kolmannen kerroksen tiloissa kaikkien vieraiden
kartettavana. Hyvä niin, en olisi kestänyt ketään juuri sillä hetkellä.
”K-kaikki
hyvin?”
”Mitäpä
luulet?”
”K-kuulin
sinun ja sen herran keskustelut. En uskaltanut tulla kuin vasta nyt kysymään.
Jos kaipaat kuuntelijaa niin olen tässä.”
”Kuuntelijaa?
Sinä joka ei edes kerro omista kokemuksistaan vieläkään? Mitä tapahtui Trixie?
Kerro niin ehkä kerron myös.”
”Minä-
minä-”
”Äh, unohda”
En tiennyt
hetkeen mitä sanoa, vihasin itseäni ja sitä miten sanani olivat satuttaneet
häntä. En tiennyt miksi mutta olin aina välittänyt hänestä, mutta miten olin
sen aina tuonut ilmi? Satuttamalla ja herjaamalla, sitä tein myös nyt. Siihen
pitäisi tulla jollain tavalla muutos.
”Anteeksi,
haluaisitko lähteä jo kotiin?”
Trixie
nyökkäsi vaitonaisena hyväksyntänsä jonka jälkeen lähdimme vieretysten
kävelemään, kumpikaan mitään sanomatta kenellekään.
Kiskaisin
mirrin kaulastani ja tungin sen taskuuni samalla kun avasin takin napin auki.
Vihasin pukeutua juhlatilaisuuksiin.
Saatuani
auton ajettua talliin menin toiselle puolelle avaamaan ovea kohteliaasti kun
Trixie jo nousi kyydistä omin neuvoin.
Se ainoa
sana jonka kuulin Trixien suusta. Tunsin sydämeni hakkaavan rinnassani sillä
olisin toivonut että tämä ilta olisi päättynyt iloisemmin, molempien huulilla
iloinen hymy ja keskustelut siitä miten mukavaa oli ollut juhlissa.
Sen sijaan
huomasin katsovani Trixien ohitse ikkunaan jossa aurinko vielä paistatteli
päiväänsä. Oliko kello tosiaan vasta niin vähän?
Siirsin
hitaasti katseen takaisin Trixieen.
”On toki,
mietin vain miten vähän kello on kun aurinko on vielä ylhäällä.”
”Niin,
taisimme lähteä sieltä paljon aikaisemmin mitä juhlista yleensä on tapana
lähteä.”
Katsoimme
toisiamme aikamme, hiljaisuuden vallitessa. Jostain syystä tunsin suorastaan
sähköisen virtauksen hiljaisuutemme vallitessa ympärillämme.
”No, pitää
kai mennä vaihtamaan vaatteet, kiitos Jared vielä kerran.”
”Trixie-
minä-”
Tarkoitukseni
oli vain ottaa toista kädestä kiinni ja kiittää enemminkin häntä siitä että oli
minun tukena ja seuralaisena juhlissa jossa en olisi edes halunnut olla.
Silti
huomasin kumminkin laittavani käteni tämän uumalle jonka seurauksena tunsin
kuinka sydämeni lähti laukkaamaan villisti ja miehisen tarpeitteni heräävän.
Kun vedin
tätä lähemmäs näin kuinka Trixie kamppaili sisällään selvästi siitä että kuuluiko
tämän antautua minulle vaiko ei.
Irrottauduin
vastahakoisesti naisesta ja päästin hänestä irti.
”Jared- ”
”Älä sano
mitään, mene vain.”
Seisoin vain
paikallani sanomatta enää mitään, eikä Trixie sanonut myöskään mitään, ei ennen
kuin oli ovella joka vei eteiseen.
”Anna
anteeksi!”
Sen jälkeen
tämä lähti juoksujalkaa portaisiin jättäen minut seisomaan järkyttyneenä siitä
miten olin juuri hetki sitten tehnyt.
**
En sen jälkeen mitä olin tehnyt, se oli väärin. Olin luvannut hänelle että hän on turvassa ja sitten menin ja kosketin häntä.
Idiootti! Se minä olin!
Sen vieressä
oli olutpullo, täysin korkkaamaton sellainen.
Olin illalla ajatellut sen
ottavani että saisin edes siitä hetken rentoutuksen mutta eipä se sitten ollut
tuntunut oikealta kääntää murheita pulloon, niin Tyler oli aina tehnyt ja minä
en ollut kuin hän. Niinpä se oli siinä, avaamattomana ja lämmenneenä.
”EI! EI!
Älkää! PYYYDÄN!”
Menin
yhdelle polvelleni hitaasti, samalla toistaen Trixien nimen rauhallisella
äänellä. Tämä vaikutti, ettei tiennyt missä oli. Keinutteli vain itseään
edestakaisin kuin pakonomaisesti, mikä ikinä se uni olikaan ollut, se vaikutti
saaneen Trixien todella pahasti tolaltaan.
En tiennyt
mitä muutakaan sanoa sillä en uskaltanut koskea häneen, en sen jälkeen mitä
olin autotallissa tehnyt. Tiesin olevani pelkuri mutta tahdoin näyttää että
minuun pystyi luottamaan.
Hitaasti
Trixie kohotti kyyneleiset silmänsä minuun päin.
”Jared?”
”Niin,
kaikki hyvin. Olen tässä.”
”Voi Jared!”
Melkein
kaaduin tämän rynnätessä minuun päin rutistaen kaulaani itkun tullessa todella
voimakkaasti pintaan.
Kävelin
Trixietä pidellen sängyn reunalle ja istuuduin puhellen rauhoittavasti.
Hiljalleen itku muuttui nyyhkytykseksi ja lopulta niiskutukseksi.
”Noin on
parempi, shhh. Ei mitään hätää, nyt kun pystyt varmaan taas puhumaan niin olisi
hyvä jos kertoisit mikä sai sinut noin tolaltasi.”
”Kaikki oli
ensin hyvin, näin mukavia unia, näin- hyviä unia. S-sitten, se muuttui.
K-kaikki se mitä Ty käski minun tekemään, mitä- mitä minulta vietiin. Ne kaikki,
tuli mieleeni.”
Kuuntelin
pitkään tämän kertomisia, niissä ei ollut lankaa vaan ne hyppelivät mutta se
mitä kuulin ei tosiaankaan ollut mukavaa kuultavaa. Tyn hirveydet vihdoin
tulivat päivän valoon, kaikki se mitä Trixie oli joutunut Tylerin määräyksestä
tekemään! En yhtään osannut edes kuvitella niitä kauheuksia!
Mutta se
mitä kuulin seuraavaksi, sitä olisin vähiten osannut odottaa.
”Tyler
joskus kun ei löytänyt itselleen seuralaista- tämä käytti minua. Niin eräänä
kertana minä- minä luulin että tämä muuttuisi jos tulisin raskaaksi- mutta niin
ei ollut- tämä oli raivoissaan.”
”Käskikö hän
sinun- ?!”
”Voi ei,
minä sain lapsen.. mutta hänet vietiin minulta. Jared se oli kauheaa! Hänet
otettiin huostaan, minun kaunis pieni Cameron. Sairaalavuoteelta.”
En kuullut
enempää, päässä humisi, korvissa surisi. Cameron? Trixiellä ja Tylerillä oli
poika?!
Tähän onkin sitten hyvä jättää tämä osa, olen ilkeä, tiedän.. =D =P
Nyt ei tule kysymyksiä mutta kertokaahan mitä piditte!
-Phoenix
Edit. Muokkasin tuolla tekstiä sillä luettuani sen uudelleen huomasin kuinka hölmöltä Irviksen huomaama lause oli (ja jäi vaivaamaan) joten nyt se on sinne korjattu.. Kiitos Irvis! <3
Edit. Muokkasin tuolla tekstiä sillä luettuani sen uudelleen huomasin kuinka hölmöltä Irviksen huomaama lause oli (ja jäi vaivaamaan) joten nyt se on sinne korjattu.. Kiitos Irvis! <3
Anteeksi etten kommentoinut edelliseen osaan! Nytkin on tiedossa varsin lyhyttä kommenttia... tietänet että täällä on pieni tilanne päällä, puhelin on tänään piippaillut kun muuan lähisukulainen on laittanut viestiä eikä fiilis ole kauhean hyvä.
VastaaPoistaAluksi pitää ihan kehua siitä, että tykkäsin tuosta tietynlaisesta itsereflektiosta jota Jared harrasti tuossa ihan alussa! Siis siitä kun se mietti omia tuntojaan ja reaktioitaan. Valtavan taitavaa. :)
Sitten mä taas sanon tästä, koska olen kielioppinatsi ja korrelaattivirheet käy mun silmään kaikkein eniten :D
"Tuijotin kaukaisuuteen antaen sukukirjamme valahtaa lattialle, jonka olin kauan sitten hakenut talteen kassakaappiini."
'Jonka' viittaa edelliseen substantiiviin eli tässä tapauksessa lattiaan, ei kirjaan. Näin muotoiltuna tuon merkitys olisi siis "Tuijotin kaukaisuuteen antaen sukukirjamme valahtaa lattialle, olin kauan sitten hakenut lattian talteen kassakaappiini".
Näillä ei oikeasti ole mitään sen suurempaa merkitystä ja virheitä sattuu, mutta kuten sanottu – olen kielioppinatsi ja korrelaattivirheet on mulle suurin nounou :D Luulisin myös tietäväni ettei sun tavoite ole tehdä Quinteista tässä muodossa kirjaa tai mitään, joten älä ota paineita tästä! Oli vaan pakko päästä pätemään, kuten joku joskus asian mulle ilmaisi ;D
Sitten taas tuosta Jaredin ja Trixien lähentymisestä... on taitolaji saada se tapahtumaan yllättäen, mutta niin, että se ei tunnu luonnottomalta. Ja sä onnistuit siinä valtavan hyvin! Mä yllätyin ihan täysin, mutta en hetkeäkään ajatellut, että "eihän tää näin toimi". Propsit siis taas tästä!
Ja loppu kruunasi kaiken. Kirsikka kakun päällä.
Kiitos lukukokemuksesta!
Oho, ei siitä kauhean lyhyt sitten tullutkaan :D :D :D
PoistaKiitos todella paljon kommentistasi! Ja ei tosiaan ollutkaan lyhyt :)
PoistaKiitos myös rakentavasta palautteesta, en koe sitä pätemisenä kun minua viisaammat osaavat neuvoa rakentavasti kertoa mikä häiritsee, sillä itselläni nämä kieliopilliset asiat ovat niin vauvan jaloissa, kun se ei ole vahvuuteni ollut koskaan. Niinpä kiitos! <3
Yritän jatkossa muistaa tuon vihjeesi, jonka varmaan muistan tasan tämän hetken mutta muistuta toki minua jatkossakin! :)
Olen hiukan häkeltynyt samalla kuin iloinen että tykkäsit käänteistä jotka omasta mielestänikin sujui suhteellisen vaivattomasti.. Joten häkeltyneenä otan ilolla tämän tiedon vastaan että tykkäsit osasta :)
Ja tuo loppu tosiaan oli se minkä takia minun piti jättää tämä tähän yhdeksääntoista kuvaan.. :P :D
Mä arvelinkin että Tylerillä ja Trixiellä olisi saattanut olla jotain mutta että lapsi...tätä mä en olisi uskonut. Hyvä käänne!
VastaaPoistaKiitos kommentista :)
VastaaPoistaHih, mukavaa että ette ole osanneet odottaa tälläistä käännettä.. :P
Sait ison hymyn miun huulille jo toisen kerran tämän päivän aikana kun luen näitä teidän kommenttejanne, joten kiitos! <3
Peesaan tässä nyt Irvikissaa todetessani saman kuin hän eli käänne meni todella luontevasti Jaredin ja Trixien välillä. Oli hienoa, että jätit sen sinne autotalliin, sillä jotenkin... se ei olisi tuntunut todelliselta. Loppu tuli kieltämättä täysin puun takaa ja se asetti Jaredin tunteet tietyllä lailla aisoihin, tai niin ainakin itselle tuli mieleen. Se on jollain tasolla este, tai ainakin hidaste. Tuleepa olemaan kutkuttavaa nähdä miten tämä tarina etenee! Et juurikaan tee mitään ennalta arvattavissa olevaa ja minä sentään olen yleensä hyvä ennakoimaan =D Nimim. Lukenut tuhansittain kirjoja =D
VastaaPoistaKiva kuulla että sinäkin tykkäsit osasta! :) Kiitos kommentista.
PoistaJoo, tuntui luontevalta jättää se sinne autotalliin..
Mutta hyvä jos tuo loppu oli totaalinen yllätys! :D kihertelen tyytyväisyydestä täällä että kerrankin tunnuin saavan lukijani täysin yllättyneeksi tästä käänteestä. :D
En kommentoi muuten tuota kohtaa sillä teidän täytyy nyt vain odottaa mitä olen keksinyt nyt jatkoksi..
Itsekkin olen lukenut aika monta kirjaa ja sieltä jos mistä oppii kyllä näitä juonenkäänteitä mutta hyvä jos et tällä kertaa osannut ennakoida vaan tuli yllätyksenä :)
Se tosiaan jääpi nähtäväksi miten tämä tosiaan etenee.. nyt alkaa vain olla hiukan mietinnässä onko käänteet seuraavien osien tiimoilta oikeissa paikoissa ja luontevaa, mutta se jääpi nyt sitten nähtäväksi kun julkaisen ja te jälleen kommentoitte niitä :)