Osa 60- Se mitä tunnen

Siis niinkuin että hui! Rikotaan jälleen pyöreitä! Kuusikymmentä osaa! Enpä olisi tätä aloittaessa uskonut että näin monta osaa olisi ja emme ole edes vielä puolivälissä menossa!
No niin, rauhoitutaas ja jatketaan juttelua sitten kun olette lukeneet osan, lukuiloa.

 Häikäisevä valon kajo, se oli ensimmäinen jonka tajusin. Tuijotin silmiä siristellen pelkkää valoa joka särisi liian kova äänisesti omaan korvaani. Miten joku noin pieni voi pitää noin kovaa meteliä?

Valo särki silmiä todella paljon mutta hetkeen en tehnyt mitään, en tajunnut mistään mitään.

 Tuijottaessani valoa aloin hiljalleen rekisteröimään sen asian että tuo valo ei kuulunut asuntooni. Tuo valo ei missään muodossa ollut mistään tilanteesta tuttu. Missä hitossa oikein olin?!

Kohottauduin toiselle käsivarrelleni samalla siirtäen toisen käteni silmieni eteen, hitto miten saattoikin päässä jyskyttää näin paljon!

 Liike sivussa sai silmäni liikahtamaan hervottomasti mutta sain kuin sainkin kohdistettua liikkuvaan kohteeseen katseeni.

   ”Charlotte?”

Ääneni oli todella käheä. Charlotte pyörähti ympäri säikähtäen potkien jotain lipaston alle, se jokin oli hetkeä aiemmin ollut tämän käsissä mutta pyörähtäessään tämä oli tiputtanut sen käsistään.

   ”Jared! Miten sinä olet- tai siis- miten sinä- minä luulin että- sammuit- etkä reagoinut- minä-”

Samalla kun naisen puhe takerteli ja tämä haki sanoja, huomasin että tämä oli pelkillä alusvaatteilla ja siinä samassa silmäni rävähtivät suurina hämmennyksestä, niin olin myös minäkin!”

    ”Mitä helvettiä!?”

Ponkaisin sängyltä suoran pystyyn niin että tunsin kuinka huone kieppui alkoholin vaikutuksesta ympärilläni. Oli ollut suuri virhe juoda niin monta olutta ja shottia.

   ”V-voin selittää”

   ”Missä vaatteeni?!”

 Charlotte perääntyi lipaston eteen samalla selittäen että hänen piti kertoa minulle jotain. Tajusin katsoessani tämän jalkoihin mitä tämä oli lipaston alle potkaissut.

   ”Siirry!”

 Koko pukemiseni ajan Charlotte oli yrittänyt hakea sanojaan mutta olin vihaisesti hiljentänyt tämän.

   ”Jared enkö voisi, tahdon kertoa sinulle-”

   ”Ei ole mitään mitä voisit kertoa! Luulin sinua tätä paremmaksi! Näinkö kateellinen olet serkulleni että hän on tullut elämääni että yrität saada minut sänkyysi sammuneena!? Ja älä edes rupea sanomaan että teimme sitä sillä en todellakaan usko sitä!”

Kuulin Charloten purskahtavan itkuun takanani mutta en välittänyt, tiesin vain kelloa katsoessani että oli jo melkein aamu eikä Trixie ollut saanut unilääkettään.

 Se taas tarkoitti sitä että tämä ei ollut varmasti saanut nukuttua silmäystäkään yöllä kun Tyler oli istuttanut tähän jälleen kerran painajaisia. Tämä varmasti oli monesti etsinyt minua, pirun Charlotte!

Tämä oli selvästi suunnitellut kaiken sillä en muista nähneeni kertaakaan tällä alkoholia lasissaan!

 Kotiin päästyäni tunsin huonoa olo mutta en tehnyt asialle mitään. Päätä särki vieläkin niin että lekalla olisi moukaroitu.

Olin ensimmäisenä käynyt kuuntelemassa makuuhuoneen ovella oliko Trixie hereillä mutta mitään kuulematta, menin vaihtamaan pyjamahousut jalkaani.

Vasta kun annoin itseni kaatua sohvalle, tunsin kuinka kaikki väsymys näiden viime aikaisten tapahtumien takia otti ylivallan. En jaksanut edes nostaa peittoa päälleni vaan nostin tyynyt mahalleni ja annoin väsymyksen ottaa ylivallan.

    ”Jared- o-oletko hereillä?”

Miten väsynyt ihmisen piti ollakaan että Trixie tuli jo uniinikin.

Tämän hento varovainen ääni, niin varovainen ja hiljainen. Tämän ääni kuulosti kuinka tämä pidätteli itkuaan.

    ”J-Jared, a-anteeksi että herätän, minä- Jared oletko sinä nukkunut koko tämän ajan sohvalla?”

Samassa kun Trixie kysyi olinko nukkunut koko tämän ajan sohvalla silmäni rävähtivät auki, niin että sokaistuin hetkellisesti valon tuomasta kirkkaudesta. Perhanan krapula!

 Nousin ylös niin äkkiä, ettei Trixie kerinyt reagoida siihen kunnes olin tämän edessä. Katsoin hetken hämilläni tätä ja Trixie minua.

   ”Onko kaikki hyvin?”

Se oli ainoa jonka sain suustani kuulumaan. Perhanan olotila! Oli kuin kaikki tunteeni ja haluni vyöryivät samaan aikaan kehossani.

Trixie käänsi päätään jolloin näin tämän hikisen otsan. Siirsin käteni tämän käsivarrelle.

   ”Trixie? Mikä sinun on? Oletko- hei hei!”

 Huomasin seuraavaksi kantavani tätä takaisin makuuhuoneeseen kun Trixie oli melkein tipahtanut lattialle, tämän jalkojen lopulta pettäessä tämän alta.

   ”Et ollut täällä-”

Tunsin syyllisyyden pistoksen sisälläni, hemmetin Charlotte!

   ”Tiedän, anna anteeksi. Olen tässä nyt, kaikki on hyvin.”

 Laskin Trixien syliini kun istuuduin sängyn reunalle, joko alkoholi vaikutti kehossani vieläkin tai sitten Charloten temppu oli saanut herätettyä jotain mitä en todellakaan halunnut tuntea Trixien kanssa. Olin kieltänyt itseäni tuntemasta siten sen jälkeen kun olin kuullut Cameronista.

   ”Oletko oikeasti nukkunut kaiken tämän ajan sohvalla?”

*Perhana!*

   ”Mmm, no tuota- olen. En voinut sinun antaa nukkua siellä ja en ole saanut aikaiseksi tehdä työhuoneestani makuuhuo- Trixie?”

Tunsin suukon kaulallani, mitä tämä oikein teki?!

 Tämä taisi sittenkin olla vain unta..

   ”Trixie- mitä ihmettä sinä-?!”

 Trixie painoi minut sängyn patjaa vasten ja nousi päälleni. Yritin estellä mutta tämä vain jatkoi päättäväisesti suudelmillaan. Kun tämä saavutti huuleni, itsehillintäni viimeisetkin rippeet kaikkosi ja nostin käteni tämän hiuksiin antautumisen merkiksi.

**

 Se ei ollutkaan unta!

Mitä olinkaan mennyt tekemään!? Ei perhana mitä olinkaan mennyt tekemään!

Katselin Trixien tyytyväistä tuhinaa vierelläni miettien miten ihmeessä selviäisin tästä kunnialla. Ei todellakaan ollut minun tapaistani tämmöinen! Olin luvannut suojella Trixietä, olin ottanut tehtäväkseni yhdistää äiti ja poika takaisin yhteen. Mutta mitä olin kumminkin mennyt sitten tekemään?! Sen viho viimeisen mitä Trixie kaipasi juuri nyt!

En voinut syyttää alkoholia tästä kokonaan, en vaikka mieleni tekikin todella paljon. Vaikka olinkin luullut sen olevan unta, olin silti tiennyt kokoajan mitä olin tekemässä.

Tunsin kuinka haluni yritti herätä uudestaan, kävin tahtojen taistelua sisälläni olla koskettamatta naista, muuten en voinut sanoa että olisin voittanut taistelua.

Oliko minusta tulossa Tylerin kaltainen?

 Säpsähdin kun huomasin Trixien tasaisen hengityksen tihenevän ja tämän silmät alkoivat hitaasti avautumaan. Kun tämä avasi lopulta silmänsä ja tajutessaan mitä oli juuri tehnyt kanssani, tämän silmät laajenivat kauhusta.

   ”Ei taivas mitä olen mennyt tekemään!”

Tämän noustessa ripeästi sängyltä seurasin tätä rauhoitellen.

 En ollut saanut Trixietä rauhoittumaan muuten kuin että olin mennyt huoneesta pois samalla sanoen että odottaisin täysissä pukeissa tätä keittiössä kahvikuppien kera. Meidän täytyisi jutella asiasta.

Kun Trixie lopulta tuli keittiön tuolille istumaan tämä vain tuijotti kahvikuppiaan sanomatta sanaakaan.

Keittäessäni kahvia olin tajunnut jotain hyvin mullistavaa itsessäni, ja siitä minun pitäisi puhua Trixien kanssa.

 Käännyin lopulta tämän suuntaan mietittyäni tarkkaan mitä sanoisin. En saanut katsekontaktia Trixieen mutta minun piti silti yrittää puhua hänelle.

   ”Trixie, me emme tehneet mitään väärää. Tiedäthän sinä sen? Olemme molemmat aikuisia ja vaikka Tyler on uskotellut sinulle mitä, niin hän ei omista sinua. Sinulla on omat tunteet, omat ajatukset. Olet täysin erillinen yksilö, vaikka teillä onkin taikavoimainen yhteys. Olet silti ihana oma rakas Trixie.”

Sanassa rakas, Trixie kohotti katseensa minuun.

   ”Niin, olet rakas. Rakas minulle ja rakas pienelle Cameronille joka tulee kolmen päivän päästä. Eikö olisikin mukavaa jos Cameronilla olisi koti jossa välittyisi lämpö ja välittäminen toisesta?”

   ”No- kyllä- mutta-”

   ”En näe syytä miksi emme voisi näyttää toisillemme sitä mitä tunnemme, vai kuvittelinko väärin kun sinä teit aloitteen minun pidellessäni sinua?”

Nousin tuoliltani vetäen Trixien ylös myös.

   ”Katso minua silmiin ja sano ettet sinä tuntenut mitään yhteisessä hetkessämme?”

**

 Seuraavien päivien aikana emme saaneet toisistamme tarpeeksemme. Trixie myönsi sen että tunsi jotain minua kohtaan, jotain mitä hän ei osannut pukea sanoiksi. Se riitti minulle. Olihan tämä väärin, mutta toisaalta siinä ei ollut mitään väärää. Mieleni heitti kärrynpyörää aina kun ajattelin järjellä. Niinpä annoin järjen olla omissa oloissaan ja kerrankin antaa tunteitteni viedä.

 Se tuntui niin oikealta ja hyvältä!

Saada vain pidellä Trixietä sylissäni. Emme useinkaan istuneet sohvalla vaan istuimme lattialla sohvaan nojaten toisiamme katsellen ja kosketellen. Yleensä koskettelu tosin päätyi siihen että löysimme itsemme makuuhuoneen puolelta.

   ”Vai että tällaista peliä! Ja muka serkku!”

 Hyppäsimme pystyyn säikähdyksestä jonka Charloten vihaiset sanat saivat aikaan.

Tuijotimme pitkään Charlotea, tämän sättien minua vihaisesti.

   ”Miten kehtaat valehdella minulle!? Miten kehtaat väittää että kuvittelin ne kaikki! Sinä- sinä-”

   ”Valehtelin, entä sitten- Trixie on veljeni ex, tämä tarvitsi apua ja asia nyt johti toiseen. En näe miten se enää liittyy sinuun, sillä sinun viimeisen temppusi jälkeen.. en halua olla missään tekemisissä kanssasi, luulin asian tulleen selväksi sillä että jätin sinut hotellihuoneeseen yksin vaikka pyysit minua jäämään.”

 Charlotte kääntyi vihan puna poskillaan portaisiin huudellen siveettömyyksiä samalla.

   ”O-onko hän-”

   ”Ei syytä huoleen, ei hän voi tehdä meille mitään. Kaikki hyvin.”

 Kuinka väärässä olinkaan siinä. Minun olisi pitänyt seurata naista ja pyytää tältä avaimeni takaisin. Trixien herkkä luonteen piirre sai minut kumminkin toimimaan suojeluvaistolla eikä järjellä.

Charlotte oli päässyt alakertaan ja mennessä kohti ulko-ovea tämä seisahtui sen vieressä olevan oven eteen tuijottaen sitä. Käden käydessä kahvalla tämä sai huomata sen olevan jälleen lukossa.

   ”Mitä sinä oikein salailet Jared?”

 Avaimen käydessä lukossa Tyler nousi vihaisesti sängyltään huutaen samalla vihaisesti.

   ”Saatanan kusipää! Mä kyllä sulle- hetkinen, et sä ole Jared!”

   ”No en todellakaan! Kukas hitto sinä oikein olet?!”

Tyler ja Charlotte katsoivat toisiaan päästä jalkoihin kunnes Tyler avasi jälleen suunsa.

   ”Olen Tyler, Jaredin veli.”

   ”Veli?! E-ei hän mistään veljestä ole koskaan puhunut.”

   ”Ja miksiköhän niin? Oletko huomannut missä olen?!”

Tylerin vihainen olemus huokui lasin toiselle puolelle Charloten katsoessa tätä pitkään.

   ”Hetkinen, hän puhuikin jotain- Onko Trixie sinun ex? Sinäkö olet se-”

   ”Ex!? Niinkö se samperin petturi hänestä puhui?! Kunhan pääsen täältä niin-!”

   ”Pääset? Miksi et pääse nyt?”

   ”Ootko hidas tai jotain? Jared telkes mut tänne jotta vois vierottaa mun otteeni Trixiestä ikuisesti, ja se on siinä onnistumassakin!”

Charloten päässä alkoi raksuttamaan samalla kun tämän huulilla alkoi muodostua paha enteinen hymy.

   ”Mitäs sanoisit jos pääsisit sieltä vielä tänään pois?”

   ”Mitä mun täytyy tehdä?”

Tadaa! Jäämme tähän tällä kertaa! 

Trixie tosiaan kun sai kuulla että Jared oli nukkunut kaikki yöt sohvalla päätti rohkaistua mutta katumus iski, tosin vain hetkellisesti sillä Jared vihdoin viimein myönsi tunteensa. Tämä on siis salaa rakastanut Trixietä vaikka on yrittänyt kaikki ne vuodet sen piilottaa, jopa itseltään. 

Tästä syystä tämä käyttäytyi siten teininäkin.. Vastauksia tipahtelee teille kun vain jaksatte aikanne niitä odottaa.. =D

Mutta niin.. Charlotte, Charlotte... eipä tässä muuta tällä kertaa itselläni ole tästä asiasta, jätän teidät spekuloimaan miten seuraavassa osassa tapahtuu! *hieroo käsiään yhteen pirullisena*

Mutta tosiaan, se mistä jo alussa puhuinkin, kuusikymmentä osaa! Olen huomannut että monet juhlistavat tälläisiä mutta en ole oikeastaan koskaan itse sellaisia pitänyt niin miten on? Haluatteko jotain tämän kunniaksi vai sitten vasta kun ollaan tämän tarinan kanssa puolessa välissä?

Niin ja jos jotain haluaisitte niin mitä mahdollisesti haluaisitte? Jotain spin offia? Jotain kulissien takaa kuvia? Kysyä tarinan tekijältä jotain ja saada niihin vastauksia? Nyt on teillä lukijoilla mahdollisuus vaikuttaa! 

Eli pallo on niin sanotusti teidän käsissänne! Toivotuin idea toteutetaan tai jos ei tule toivotuinta niin parhain niistä.. =)

Tulipas pitkät proosaukset tähän loppun..

Kiitos ja kuulemiin! =)

-Phoenix