Osa 59- Kuinka saatoit!

Tarkoitus oli jo tänään päivällä laittaa tämä osa mutta tuli pieniä viiveitä joten laitankin sen siis nyt..
Kuvia taas tyypillistä vähemmän (kaksikymmentä kappaletta), mutta ymmärrätte miksi kun pääsette loppuun..
Lukemisen iloa!

 Olin saanut Trixien rauhoittumaan niin että tämä vielä lepäsi levottoman yön jäljiltä. Itse olin mennyt työhuoneeseen jossa nykyään vaatteeni olivat.

Pukiessani silmäni oli kokoajan käynyt tietokoneella, enkä voinut sille mitään että minun täytyi saada selvitettyä tämä. Minulla oli veljenpoika, Cameron josta en ollut edes tiennyt. Kolme vuotias poika joka oli äidiltään viety sairaalavuoteella vain sen takia että veljeni ei ollut ryhdistäytynyt ja se oli saanut näyttämään siltä että Trixie ei olisi kykenevä äidiksi.

 Etsin käsiini sosiaalitoimen numeron.

   ”Sosiaalitoimiston vaihde, kuinka voin auttaa?”

Kerroin asiani vaihteen naiselle joka ohjasi minut oikeaan toimistoon josta taas ohjattiin oikealle käsittelijälle joka hoiti Trixien ja Cameronin asioita.

Käsittelijä vastasi ynseästi puhelimeensa, mutta en antanut sen vaikuttaa omaan asenteeseeni vaan kerroin asiani ystävällisesti ja kohteliaasti, olisi aika saattaa äiti ja poika takaisin yhteen.

 Puheluni kesti lopulta kaksi tuntia ja samalla kun juttelin käsittelijän kanssa, täyttelin tämän kertomia asiakirjoja heidän omapalvelussa.

Puhelun jälkeen vein Trixielle aamupalan vuoteeseen. Sen tehtyäni otin keittiöstä tarjottimen johon olin laittanut Tylerin ruoan ja lähdin alakertaan.

Laitoin lasiseinässä olevasta luukusta tarjottimen tämän puolelle. Ei jälleen kiitosta, ei taaskaan katsekontaktia.

En kyennyt pitää mölyjäni mahassa, minun piti saada tietää tämän versio asiasta.

   ”Sinulla siis on poika?”

 Tyler kääntyi hitaasti, liian hitaasti. Tämän kasvoilla oli omahyväinen hymyn häivähdys kun tämä lopulta katsoi minua.

   ”Entä sitten?”

   ”Entä sitten? Sinulla on poika, Cameron ja sinä sanot entä sitten? Tiesitkö että tämä on huostaan otettu Trixien käsivarsilta kun tämä oli kolme tuntia aiemmin synnyttänyt?”

   ”Tietenkin tiesin, eihän tämän unissa ollutkaan muuta kuin se seuraavina kolmena kuukautena sen jälkeen ku oli saanu sen.”

   ”U-unissa?”

   ”Niin, eikö Trix ole kertonu? Kato me nähdään toistemme unet, ja minä kun omistan Trixin niin minä voin myös vaikuttaa tän uniin..”

Tylerin huulille tuli pirullinen ilme samalla kun kertoi asiaansa.

 Sisälläni kiehui, en ollut tuntenut tällaista vihaa ikinä.

   ”Sinä istutit ne muistot viime yönä häneen!”

Tylerin omahyväinen virnistys muuttui, tämän kasvoille tuli vihainen, melkein pystyi sanoa enemmänkin inhoksi sitä mitä tämän kasvot antoi ymmärtää.

   ”No totta hemmetissä istutin! Tiedätkö mitä se näki ennen sitä!? Susta! Susta se näki unta! Älä luulekaan että annan asian olla kun tiedän mitä yrität! Et tule siinä onnistumaan!”

 Tuntui kuin kylmää vettä olisi kaadettu niskaani. En halunnut olla vihoissa veljeni kanssa, miten tämä kaikki oli päätynyt tähän?! Miten se saattoi olla näin että olimme niin toistemme vastakohtia ja nyt vihasimme toisiamme näin paljon?

En tiennyt mitä sanoa, en kyennyt sanomaan tälle mitään. 

Katsoin vain kuinka Tylerin ilme muuttui syvemmäksi inhossaan ja vihassaan. Tämä todellakin vihasi minua, tämä taisi vihata koko maailmaa.

Eikö tämä tajunnut että oli itse sen kaiken pahan aiheuttanut itselleen?

    ”Tyler-”

   ”Säästä sanasi, ei kiinnosta.”

Tämän kääntyessä tuijotin aikani kun Tyler otti tarjottimen ja meni sängyn reunalle syömään aamupalaansa.

Tiesin mitä olin tullut tekemään samalla kun toin hänelle aamupalaa joten en voisi olla sitä myöskään viemättä loppuun asti.

   ”Ajattelin että sinun kuuluisi tietää, soitin tänään sosiaalitoimistoon. Olen alkanut järjestelemään asioita niin että saisimme Cameronin tänne asumaan ja saattaakseni Trixien ja pojan takaisin yhteen.”

Samassa kun olin asiani kertonut, Tyler ponkaisi pystyyn niin että tarjotin ja kaikki ruoka joka oli ollut siinä, lensi pitkin lattiaa ja seinää.

   ”Et voi tehdä sitä! Jared! Et saa tehdä sitä! Kiellän sua! JARED!”

Kuulin tämän huudot niin kauan kunnes laitoin oven kiinni ja lukkoon. Luojan kiitos olin asettanut äänieristykset huoneeseen. Kun sosiaalitoimiston virkailija tulisi tarkistamaan asunnon, nämä eivät todellakaan tulisi näkemään huonetta.

 Ei mennyt kuin viikko kun sosiaalitoimistosta lopulta tultiin. Nämä oli vaikuttanut todella tyytyväiseltä näkemäänsä.
Naiset oli jopa uskonut sen kun olin selittänyt lukitun oven olevan huone jossa oli tärkeitä papereita joita vielä säilytin lehden toimitusjohtajan ajoiltani enkä saisi avata sitä ennen kuin yrityksen valtuuttamat kuriiri henkilöt tulisi hakemaan paperit pois.

Sinänsä en valehdellut kuin sen verran sillä sanoin huoneen muuten olevan kuntoiluhuone ja olihan se osittain totta.. Ainoa jonka jätin mainitsematta oli se että siellä oli vastoin omaa tahtoaan oleva veljeni, pojan isä.

 Päivät menivät siivillä, tuntui että vaikka olin lehden verran saanut lisää vapaa aikaa, niin minulla meni palolaitoksella ja kotona enemmän aikaa kuin päivässä olisi ollut tunteja.

Tyler oli nimittäin ottanut tehtäväkseen häiritä Trixien yöunia niin että jouduin antamaan tälle useasti yöksi unilääkettä jotta tämä sai nukuttua ilman Tylerin luomia painajaisia.

 Sinä päivänä olin äärimmäisen väsynyt, palokunta oli hälytetty toimisto paloa varten kerrostaloa sammuttamaan ja sieltä pelastetut ihmiset saivat lihakseni huutamaan lepoa.

Se että pääsin eteiseen, sai jalkani nauliintumaan lattiaan. Charlotte?

Samassa kun pysähdyin, tämä jo kääntyi.

    ”Hei Jared”

Tunsin palan kurkussani, olin vältellyt naisen soittoja siitä lähtien kun olin juhlatilaisuudessa pitänyt tiedotustilaisuuteni. 

Olin ajatellut että välimatka toisiimme saisi aikaan sen että emme enää näkisi, näköjään olin ollut väärässä.

   ”Hei, mitä sinä täällä?”

   ”Et vastaa puheluihini joten minun piti tulla käymään.. Lähtisitkö kanssani illalliselle?”

 Vilkaisin portaisiin sillä tiesin että Trixie oli ylhäällä ja tehnyt meille illallista.

   ”Kysyin serkultasi että sopisiko asia ja tälle se kävi. Et kai sinä yritä vältellä minua?”

Oliko Trixie tosiaan suostunut asiaan?

 Käännyin katsomaan Charlottea uudestaan. Siitä oli ollut- mitenkä pitkään? Kaksi kuukautta kun olimme viimeksi olleet hotelli huoneessa kahden, se aika viriilille miehelle oli pitkä aika.

Mutta nyt se palo joka tätä naista kohtaan oli ollut, tuntui että se oli jostain syystä sammunut. En tiennyt johtuiko se siitä että en ollut enää lehden toimitusjohtaja ja se mitä meidän välillä oli ollut jotenkin salattua ja kiellettyä vai jotakin muuta.

   ”No? Lähdetkö?”

En vieläkään ollut antanut vastausta naiselle. Kaipa se olisi kohteliasta kaikkien niiden vuosien jälkeen vielä käydä yhdellä illallisella ja hyvästellä tämä kunnolla.

   ”No kaipa se sopii.”

 Charlotte rakasti sushia joten en ollut yllättynyt kun tämä ohjasi meidät sellaiseen ravintolaan, mutta se yllätti että tämä oli varannut meille kokonaisen kabinetin siksi illaksi.

   ”Täytyy sanoa että olen iloinen että tulit. Voimme rauhassa selvittää asiat lopulta ja jatkaa elämiämme.”

   ”No naisen täytyy tehdä mitä naisen täytyy tehdä, kun et vastannut puhelimeesi niin minun piti järjestää asiat näin. Maistuuko oluesi?”

 Olin ihmetellyt kun Charlotte ei ollut ottanut mitään juotavaa mutta itselleni kyllä sen päiväisen jälkeen maistui.

   ”Kyllä, kiitos. Tiedän että jätin asiat roikkumaan välillämme mutta huomasitkin että serkkuni on vielä luonani joten minun on pitänyt priorisoida asioita, se mitä meillä oli niin. En usko että se enää jatkossa onnistuu.”

   ”Miten niin?”

Siemailin oluttani ja annoin lämpimän tunteen sisälläni viedä voiton, tuntui hyvältä pitkästä aikaa juoda oikein kunnolla.

Kerroin Charlotelle Cameronista ja siitä kuinka saisin järjestettyä äidin ja pojan takaisin yhteen. Tuntui hyvältä pystyä puhua jonkun kanssa. Charlotte kuunteli ja söi.

Tarjoilija tuli uuden oluen kanssa samalla kun päätin tarinaani.

   ”Etkö oikeasti ota mitään?”

 En tiedä kauan olimme syöneet, tuntui että sitä mukaan kun ruoka-annoksemme hupenivat, uutta ruokalajia tuotiin tilalle. Toisaalta mikäs sen parempaa kuin hyvän ruoan kanssa juoda todella hyvää olutta.

Ties kuinka monennen ruokalajin jälkeen en vain saanut enää palastakaan suuhuni.

   ”En tiedä sinusta mutta alan olla aika täynnä.”

Kuulukohan se vain omaan korvaani mutta omasta mielestäni puheeni alkoi kuulostamaan mongerrukselta.

Charlotte oli ollut melkein kokoajan vaivaantuneen oloinen mutta nyt näytti pientä hymyn häivähdystä.

   ”Mitä jos maksamme laskun ja menemme istumaan jonnekin pubiin? Saisimme jutella jossain nurkka pöydässä rauhassa?”

**

 Päässäni humisi.
Olinkohan ottanut muutaman liikaa siinä paikallisessa- toisaalta, en ollut pitkään aikaan ottanut joten se saattoi edes auttaa asiaa.

Charlotte oli ojentanut auttavan kätensä siinä vaiheessa kun olin katsonut kelloa ja huomannut kellon olevan jo ties kuinka paljon. 

Tiesin että minun pitäisi olla illaksi kotona antamassa Trixielle unilääkkeensä jotta tämä saisi unta. Ilman sitä Tyler pääsisi tämän uniin enkä voinut sen antaa tapahtua vaikka itse olinkin ottanut.

   ”M-missä me olem- mm- olem-me? E-en t-”

   ”Shh, ei mitään hätää. Kaikki hyvin. Et ole ajokunnossa, rentoudu vain.”

Näkökenttäni oli sumea enkä nähnyt kunnolla minne olimme menossa.

    ”C-c-harlotte, minä-”

   ”Shhh, toin sinut huoneeseeni lepäämään. Lepää Jarod, ei mitään murehdittavaa.”

Tunsin Charloten lämmön itseäni vasten, yritin näkökentästäni huolimatta työntää naista hiukan pois jotta tämä tajuaisi..

   ”Kaikki hyvin Jarod, se olen vain minä. Charlotte, annanhan kun autan. Noin juuri, shh..”

   ”Mmmm”

Glifhangeri... jätämme siis tähän! *Pirullista ilkeää naurua*.. no ei vaineskaan.. =D =P =D

Kertokaahan mitä piditte! Tämän tarinan tekijän kirjoitusongelmat on näköjään selätetty sillä teksti tulee omasta mielestäni todella luontevasti mutta se että onko siellä kirjoitusvirheitä, voin vaikka vannoa että ainakin yhdessä kohtaa on! Mutta nyt en saa sitä parempaan lauseeseen muotoiltua, muokataan sitä sitten jos siitä tulee sanomista ja häiritsee minua itseäni liikaa.. XD

Mutta niin.. en nyt tähän hätään keksi kysymyksiäkään mitkä eivät paljastaisi tulevasta mitä siellä tapahtuu joten jätetään loppu ilman kysymyksiä.. eli sana vapaa! Risut että ruusut!

<3

-Phoenix