Osa 57- Vastuu osa 2

No niin, kuten lupasin tämä osa siis tuli nyt tähän loppu viikkoon..
Kuvista sen verran että viime osassa käytin picasan 1960´s muokkausta ja itse päädyin siihen tulokseen että itse en jaksaisi montaa osaa lukea sillä niin vaihdoin muokkausta ns. kehyksiin. Eli menneisyydessä/muistelmissa vieläkin mennään kuten viime osan esimmäisestä kuvasta pystyi huomaamaan.

Eipä sitten taida tähän alkuun olla muuta kuin lukuiloa!

 Autiotalon löytämisen jälkeen molempien oli pitänyt olla kolme viikkoa teholla vaivutettuna koomaan, vierotusoireet olivat olleet sen verran pahoja, etteivät näiden elimistöt olisi kuulemma kestäneet sitä vieroitusta. Tämän kuulemma sai jokin uusi muuntohuume aikaiseksi ihmisessä.

Sillä välillä olin saanut alakertaan valmiiksi Tylerille huoneen, mutta Trixielle en ollut kerinyt työhuoneesta muuttamaan makuuhuonetta joten tämä sai minun huoneeni.

Olin katsonut parhaimmaksi pyytää sairaalaa nukuttamaan molemmat sillä tiesin että en olisi muuten saanut kaksikkoa tulemaan luokseni.

Minun täytyi saada asiat korjattua näiden kahden kanssa, vaikka minun täytyisi tehdä mitä.

 Sairaala olisi halunnut laittaa molemmat vieroitushoitoon mutta tiesin millaisia ne paikat olivat joten tarkistuksien jälkeen ja monen paperisotien jälkeen istuin Trixiä vastapäätä tämän noustua istumaan sohvalta herätessään.

Tämä oli todella tokkurassa vieläkin eikä näyttänyt ensinkään reagoivan sanoihini.

 Yritin jutella niitä näitä, rauhoitella lempeällä äänensävyllä kertoen että kaikki olisi hyvin eikä Tyler enää häntä satuttaisi..

Puheillani ei vain näyttänyt olevan mitään merkitystä. Tämä ei nostanut katsettaan, tämän koko keho vapisi hiukan ja tämän ripset räpsyivät todella paljon.

 Olin pitkän aikaa hiljaa, miettien miten voisin tämän tilanteen korjata. Miten voisin tuoda sen Trixien takaisin jonka aikoinaan tunsin, sillä tämä Trixie jota katsoin nyt, ei tosiaankaan ollut se teini-ikäinen tyttö.

Tiesin että Tylerin toiminta oli saattanut tämän tähän tilaan mutta se että mitä Tyler oli laittanut Trixien tekemään, oli suorastaan pyöristyttävää! Pelkkä ajatus siitä sai sappeni kiehumaan ja mieli mennä antamaan veljelleni elämänsä möyhennys.

   ”Trixie-”

 Sanoessani tämän nimen säpsähdin tämän hitaasta pään liikkeestä. Tämä reagoi siihen! Olin koko ajan kutsunut tätä Tylerin antamalla lempinimellä Trix mutta kun vihdoin olin käyttänyt tämän oikeata nimeä, tämä näytti havahtuvan transsistaan.

   ”Jared?”

   ”Niin Trixie, minä tässä. Olet täysin turvassa, Tyler ei pysty sinua enää satuttamaan.”

 Huomasin kuinka kädet jotka olivat olleet rentoina sohvan reunalla, menivät puristuksiin ja rystyset valkoisena tämä puristi sohvan reunaa.

Vaimealla säröisellä äänellä tämä samalla pudisti päätään.

   ”En ole koskaan turvassa.. en koskaan-”

 Trixie ponkaisi sohvalta pystyyn silmät paniikkia täynnä jolloin nousin hitaasti, yrittäen liikkua niin etten säikäyttäisi tätä enempää, hyssytellen samalla rauhoittavasti.

Noustuani tämä ei katsonut minuun päin enää.

    ”Shhh, kaikki on hyvin.”

Laskin käteni tämän käsivarrelle, joka roikkui velttona toinen käsi sitä pitäen kuin suojellen kehoaan. Kun käteni kosketti Trixien ihoa, tämä säpsähti ja teki liikkeen poispäin josta pystyi tajuamaan vain yhden asian. Tämä yhdisti kosketuksen niihin kaikkiin miehiin joita Tyler oli tämän luokse lähettänyt.

 Salamassa irrotin otteeni jälleen mielessäni kiroten sitä että en ollut löytänyt heitä aiemmin. Tunsin oloni voimattomaksi katsoen kuinka rikkinäiseksi Tyler oli saanut, tämän- no ihminenhän periaatteessa Trixie ei ollut, mutta silti tämä eli ja hengitti sekä kaikkein tärkeintä, tunsi.

   ”Olen varannut sinulle makuuhuoneen tuosta nurkasta, joten jos haluat mennä lepäämään niin mene vain. Nukutusaine voi vaikuttaa vielä hiukan joten ole ihan rauhassa ja lepää.”

   ”E-entä Ty?”

    ”Älä sinä hänestä murehdi, käy nyt vain lepäämään.”

Katsoin kuinka Trixie teki työtä käskettyä ja suuntasi kulkunsa makuuhuoneeseen. Makuuhuone joka oli vielä ollut edellisenä yönä omani, tästä lähtien itse nukkuisin sohvalla kunnes saisin muutettua työhuoneesta makuuhuoneen ja se ei ollut mikään helppo remontti se, sillä minulla oli seinään muurattuja kirjahyllyjä sekä kaikki tavarat pitäisi hävittää ennen remontin alkua.

Kun makuuhuoneen ovi meni kiinni, suuntasin kulkuni alakertaan.

 Lukittu ovi alakerran ulko-oven vieressä, siellä oli veljeni, hiljalleen heräilemässä. Koska sairaalassa ei tiedetty näiden yhteydestä toisiinsa, olin antanut ohjeet nukuttaa molemmat ja aloittaen Trixiestä sillä muuten minulla olisi ollut todella vaikea selittää miksi Trixie kuukahti ennen nukutuksen antoa.

Olin kolmessa viikossa remontoinut tämän treenihuoneen täysin uuteen uskoon. 

Olin asennuttanut lasiseinän erikoislasilla, sillä en vieläkään pitänyt korkeista paikoista ja pitihän minun jollain tavoin pitää veljeni paikoillaan. Tiesin että tämä oli tavallaan sieppaus tai vapauden riisto vähintään mutta en voisi auttaa kaksikkoa jos Tyler nyt pääsisi kulkemaan vapaana talossa. Huomaisin jälleen joku aamu herätessäni että kaksikko oli pikkutunteina kadonnut asunnosta.

    ”Kas kas.. mietinkin kuka on tämän takana. Velipoikahan se siinä. Ovela veto tämä huone jonne olet mut laittanut, en pysty käyttämään voimiani.”

   ”En voi antaa sinun käyttää niitä nyt kun olette minun vastuulla.”

   ”Sinun vastuulla?”

   ”Istutaanko?”

 Kun vedin tuolin lasiseinän eteen ja mentyäni istumaan siihen, Tyler hetken näytti harkitsevan kapinoidakseen mutta lopulta istuutui lattialle eteeni.

   ”Olisit voinut sentään tuolin tänne sijottaa”

   ”Anteeksi, oli hiukan tiukka aikataulu etten ajatellut sellaista. Näyttäähän tuo noinkin sujuvan-”

Tiesin että jätin lauseen ilmoille, enemminkin teki mieli sanoa että olihan Tyler tottunut istumaan ilmeisemmin lattialla kun sieltä tämän olin kolme viikkoa aiemmin löytänytkin. Mutta katsoin parhaimmaksi yrittää sovittelevampaa asennetta kun kumminkin jouduin toisen pitämään tuossa huoneessa.

Tyler ei hetkeen katsonut minuun, välillä vain vilkuili selvästi jotain pohtien.

 Kun tämä lopulta käänsi katseensa minuun tämä nousi ylös jolloin tein saman ja samalla siirsin tuolin takaisin paikalleen.

   ”Missä Trix?”

Katsahdin veljeäni samalla pudistellen päätäni. Kaikki nämä vuodet ja tämä vain tahtoo tietää Trixiestä. Ei kysymystä mitä kuuluu, miten olen voinut, pelkkä missä Trix. Tiesin että tämä tahtoi tiedon sen takia että saisi komentaa Trixietä että pääsisi lasihuoneesta pois.

   ”Turvassa-”

   ”Turvassa? Vai että turvassa-”

Tuijotin Tyleriä neutraaliin sävyyn, tämän äkkipikaisuus tuli jälleen pintaan, en edes säpsähtänyt sitä kun tämä paukautti lasia kämmenellään.

   ”Kyllä Tyler, turvassa sinulta. Olet saanut kunnon sotkun aikaan ja minä olen nyt siivoamassa ne.”

    ”Minun sotkuni?! Minun sotkuni! Kukaan ei ole pyytänyt siivoamaan minun sotkuja! Painu helvettiin siitä! En ole pyytänyt apuasi! Lähetä Trix tänne ja heti! Tiedän että hän on täällä! Jaz! JAZ! JARED! Et voi pitää minua täällä ikuisesti! Pääsen täältä vielä!”

Kävelin poispäin samalla kun Tyler huusi minkä keuhkoistaan kerkesi.

 Oven mennessä kiinni, avaimen naksautus kertoen että ovi meni lukkoon, sai Tylerille tämän tyypillisen suunnitelmallisen hymyn huulille, samalla kun nojasi molemmilla käsillä leveällä otteella lasia vasten.

   ”Vielä minä näytän sulle- Saat katua tätä.”

 Laitoin avaimet takaisin taskuun ja huokaisin ennen kuin käännyin, se oli ottanut todella pahasti voimille. Kovemmin mitä olin kuvitellut.

   ”Kuka hän on?”

Käännyin sydän hakaten, Charlotte!? Tämä tästä vielä puuttuikin! Paljonkohan nainen oli kuullut Tylerin huudoista? Asian saisi selville vain yhdellä tapaa..

   ”Oletko kauan seissyt siinä?”

   ”Siinäkö kaikki?”

   ”Mitä muuta sanoisin?”

 Charlotte käänsi päätään portaisiin, oliko tämä ollut jo yläkerrassakin? Samassa minulle juolahti ajatus siitä että tämä oli varmasti käynyt makuuhuoneessa!

Samassa sainkin vahvistukseen sisällä piilevään pelkoon.

   ”Kuka se nainen on sängyssäsi?”

Tajusin ettei tämä ollut kuullut Tyleria keskittyen minun etsimiseeni, tunsin syvää huojennusta.

 Jostain oudosta syystä häpesin tätä tilannetta ja sitä mikä veljestäni oli tullut että en halunnut kertoa Charlotelle, mikä tilanne oli.

   ”En tiennytkään että olen tili velvollinen alaisilleni kuka on makuuhuoneessani ja miksi.”

 Kuten oli oletettavaa, Charloten reaktio oli juuri sellainen mitä osasin odottaa.

   ”No ohhoh! Anteeksi vain herra toimitusjohtaja! Minä kun luulin että meillä kahdella oli jotain, mutta kaipa se vain sitten oli työsuhde-etuja sitten mitä meillä oli!”

Juuri käydyn keskustelun Tylerin kanssa, sai sen aikaan, etten olisi juuri sillä hetkellä jaksanut tällaista draamaa naiselta johon minulla oli edes pieniä tunteita, enemmän fyysisiä kuin henkisiä mutta silti. Pidin siitä mitä meillä oli sovittuna ja ärsytti ajatus että tämän takia se pilaantuisi.

 Katsoin Charlottea täysin neutraalilla ilmeellä hetken aikaa miettien mitä kertoisin ja missä määrin.

   ”Anteeksi Charlotte, ei se ole työsuhde-etuja mitä meillä on. Tulit vain aika huonoon hetkeen. Makuuhuoneessa nukkuja on serkkuni.”

Charlotte vaihtoi jalkaa samalla ottaen uutisen vähän epäillen vastaan, ainakin mitä tämän ruumiin eleestä sai kuvan.

   ”Serkkusi?”

   ”Niin”

    ”Ja miksi tämä on sängyssäsi ja lattialla on- no aika epäilyttävän näköiset vaatteet? Ettet vain valehtele, vihaan valehtelua. Ei siinä mitään jos käyntini täällä on liian harvoin että tarvitset välillä- no helpotusta sillä eihän meillä ole mitään sovittu. Mutta se että keksit päästäsi serkkusi, sitä en kestäisi.”

Oli minun aika ottaa horjahdus taaksepäin sillä en voinut uskoa että Charlotte uskoisi minun käyttävän maksullisia naisia tyydyttääkseni miehiset tarpeeni.

   ”Sinänsä en ole tilivelvollinen mutta usko minua, asianlaita et todellakaan ole niin. En kaipaa tällaista draamaa nyt Charlotte, usko tai et on ihan sama minusta mutta tämä on serkkuni jonka elämä on nyt todella huonolla polulla, kuten huomasit tämän vaatteista. Oliko sinulla jotain minulle?”

   ”Kyllä, tässä. Ilmeisemmin meidän yhteiset hetket ovat jäissä kun autat ”serkkuasi” joten taidan tästä lähteä, ilmoita kun hän on poistunut rakentamaan omaa elämää omillaan, siihen asti niin on ehkä parempi että en tule käymään täällä.”

”Ehkä niin on parhainta.”

**

 Aika meni eteenpäin auttaen Trixietä selviytymään painajaisistaan yöllä ja yrittäen saada kontaktia Tyleriin, tosin tuloksetta Tylerin suhteen. Tämä kun oli tulistunut kuultuaan että merkki oli sittenkin tullut minulle.  Trixien osalta olin jo alkanut näkemään edistystä, sillä tämä ei nähnyt enää painajaisia niin monesti ja tämän olemus oli alkanut näyttää sitä mitä muistin.

Tosin ilman Tyleria tämä kuulemma ei pystynyt muuttamaan taikavoimaisesti hiusten väriään tai pidentämään saati lyhentämään niitä. Olin monesti yrittänyt puhua että menisi kampaajalle mutta Trixie ei halunnut käyttää rahojani ruokaa enempää.

Itse pyrin joka aamu siihen että heräsin ennen tätä, ettei tämä näkisi että majailin vieläkin sohvalla. Aikani ei vain riittänyt organisoida työhuoneen remonttia tällä haavaa, liian monta rautaa oli tulessa lehden kanssa sekä vielä piti hoitaa pakolliset palomies/ensihoitajatyötkin.

    ”Huomenta”

Varovainen huomen tuli takaani niin että käännyin kahvikuppi kädessä Trixien suuntaan.

   ”Hyvää huomenta Trixie, parempi yö näköjään takana jälleen?”

 Trixie nyökkäsi ujostellen minulle. Tämä ei vieläkään ollut kertonut mitä kaikkea Tyler oli tämän joutunut tekemään mutta häneltä oli selvästi jo poistunut huumeaddiktin silmäaluset joka oli hyvä sillä Trixiehän ei ollut niitä itse koskaan käyttänyt, Tylerin kauttahan tämä oli aina ollut sekaisin.

    ”Mitä voisin tehdä tänään vuoksesi?”

Huokaisin syvään, joka ikinen aamu Trixie kysyi tismalleen samalla tavalla, mitä voisin tehdä vuoksesi. Kysymys oli enemmän orjan kysymys kuin vapaan naisen joka seisoi edessäni. Miten saisin sen muutettua, sitä en tiennyt.

    ”Kuten muinakin aamuina, en velvoita sinun tekemään mitään. Mukavaa olisi jos kerkeäisit pestä tiskit mutta muuta en oleta sinun tänään tekevän. Saat tehdä mitä itse haluat.”

Nostin kupin huulilleni kuullen samalla naisen hiukan itkuisen kuuloisen voihkaisun. Kohotin katseeni tämän kuullessani.

 Laskin katseeni takaisin pöytään, sillä en kestänyt nähdä tämän itkuisen kostuneita silmiä, mutta näin sivu silmällä kuinka Trixie levitteli käsiään.

   ”En voi elää näin! Sinun täytyy kertoa mitä tehdä! Ty käski ja minä tottelin, tein mitä tämä sanoi. Minä pyydän, jos et käske niin pyydä! Teen mitä tahansa! Sano mitä sinä haluat!?”

 Laskin kuppiani hyvin hitaasti miettien, voisinko sen tehdä? Olisiko tämä siihen valmis? Trixie kyllä sanoi että tekisi mitä vain mitä pyytäisin, joten olisiko hänestä siihen jos nyt pyytäisin?

Se selviäisi vain yhdellä keinolla.

**

    ”Kuulin ulko-oven käyvän ja silti sinä seisot siinä? Uskalsit lopulta päästää hänet pihalle vai?”

   ”Hän ei Tyler ole vankini, Trixiellä on ollut vapaus lähteä ulos jos näin haluaa, hän ei ole vain sitä halunnut tehdä.”

   ”Mutta minä olen vankisi niinkö?”

    ”Luule mitä luulet, olet potilaani jos haluat tietää. Olet näköjään tehnyt graffiteja seinään?”

Tyler vilkaisi olkansa yli lipaston taakse kirjoittamaansa tekstiä.

    ”Niinhän olet sinäkin, olenko muka valittanut sinulle?”

   ”Yhtenään veliseni, yhtenään. Kuten viimeksi eilen ruoasta jota tuon sinulle.”

   ”No mitäs pidät mut täällä, hullukshan tässä tulee.”

   ”Oma syysi, en voi vielä laskea sinua sieltä.”

   ”Ja miksi näin? Et ole mitään velkaa mulle ja en todellakaan ole mitään velkaa sulle, joten vapauta mut ja oon hävinnyt sun elämästäs.”

   ”Sitä en voi tehdä koska menisit saman tien entiseen elämääsi, vieden Trixien sille tielle samalla. Et ole edes vaihtanut vaatteita joita tuolla kaapissa on sinua varten.”

   ”Miksi vaihtaisin, eivät ne ole mun. Mihin lähetit Trixin?”

 Käännyin lähteäkseni kuullen samalla ivallisen naurahduksen joka sai minut pysähtymään.

   ”Et edes sitä kerro. Et kuule voi pitää mua täällä loppuelämääni! Mä vielä pääsen täältä, tavalla tai toisella!”

Tiesin sen ja toivoin että ennen kuin se tapahtuisi, kerkeäisin katkaisemaan Tylerin ja Trixien välisen käsky-orja langan. Sitä ennen, en voisi laskea veljeäni ulos.

Lähdin ulos huoneesta sillä tunsin joka kerta silkkaa pahaa oloa millaiseksi oma veljeni oli muuttunut, en tunnistanut häntä enää. Lukittuani oven menin yläkertaan, olisi aika laittaa puku päälle.

 Lehden nimi oli ollut kymmenen vuotta samalla nimellä vaihdoksen jälkeen, jonka takia osakkaat olivat päättäneet että sen ja lehden menestyksen kunniaksi nämä tahtoivat järjestää juhlat. Ainoa syy miksi suostuin osallistumaan koko tilaisuuteen, oli se että nämä olivat päättäneet järjestää sen Starlight Shoressa vaikka järkevintähän olisi ollut pitää ne Roaring Heigtsissa missä lehti itse oli. Mutta samahan se minulle oli missä kyseiset pröystäily juhlansa pitivät.

 Ihmiset olivat saapuneet hyvissä määrin jo sillä hetkellä kun juttelin Mattin ja Charloten kanssa. Kuuntelin Mattin paasauksia puolella korvalla sillä odotin vain yhtä henkilöä juhliin, nimittäin seuralaistani.

Kuullessani Charloten kiivaan hengen vedon katsahdin hämilläni tätä joka katsoi taas itse portaikkoon.

 Käännyin katsomaan tulijaan enkä ollut uskoa silmiäni. Olin lähettänyt Trixien vaatekauppaan ostamaan itselleen juhlapukua, tämän suostuttuani tulemaan seuralaisekseni.

En ollut pakottanut enkä vaatinut, olin vain kysynyt haluaisiko hän tulla minun kanssani juhliin, joissa olisin muuten yksin ja tämä oli sanonut ettei omistanut mekkoa. Niinpä olin antanut maksukorttini hänelle ja lähettänyt tämän mekkokauppaan.

Tämä oli tilojen kaunein ilmestys ja ilmeisemmin Charlottekin huomasi eron siitä naisesta jonka oli nähnyt Trixien saapumis päivänään minun makuuhuoneen sängyltä, tähän upeaan kaunottareen joka sai päät kääntyilemään.

 Käännyin hiukan Charlotteen päin ottaessani askeleita kumminkin Trixien suuntaan.

   ”Viitsitkö Charlotte huolehtia kunniavieraista kun otan serkkuni vastaan.”

   ”En tiennytkään että pyysit häntä seuralaiseksesi.”

   ”Näin tein, joten minun pitää ottaa hänet vastaan ja näyttää paikkoja, viitsitkö mennä? Kiitos.”

 Kävelin Trixien luokse joka vaihtoi painoa jalalta toiselle. Kuulo etäisyyden päässä aloin puhua.

   ”Olet kaunis, kiitos kun tulit.”

Trixien huulille muodostui todella kaunis ja sädehtivä hymy jota en ollut uudelleen kohtaamisen jälkeen hänen huulilla nähnyt. Pidin näkemästäni.

   ”Kiitos kun kutsuit, en tiennyt millainen sen mekon piti olla joten otin tällaisen.”

   ”Se on täydellinen, saanko luvan pyytää tanssimaan?”

 Tanssimme aikamme jonka jälkeen Theresa, uskollinen sihteerini nyökkäsi merkiksi että voisin pitää tiedotustilaisuuteni sillä kaikki olivat paikalla. Ainoastaan Theresa oli se joka tiesi minun todellisen motiivini olla edes kyseisissä juhlissa.

   ”Hyvät naiset ja herrat, saanko pyytää tulemaan alakerran tanssilattialta ja muualtakin tästä mahtavasta näyttelytiloista tänne kolmanteen kerrokseen jossa haluaisin sanoa muutaman sanan, kiitos.”

Ääneni oli mikrofonin kautta mennyt joka kerrokseen joista alkoi kuulua lähestyviä askeleita sekä iloista puheensorinaa.

Odotettuani aikani näin kuinka moni satainen juhlavierasväki yritti mahtua kaikki samaan kerrokseen niin että osan piti jäädä kuuntelemaan puhettani jopa portaisiin. Nähtyäni Theresan merkin että Barry Brant oli hänen vieressään, vilkaisin Trixietä joka näytti lavan vieressä kamalan hermostuneelta siinä ihmismäärän paljoudessa. Hymyilin hänelle rauhoittavasti jonka jälkeen aloitin puheeni.

   ”Arvoisat juhlavieraat, nimeni on Jarod Quint ja olen lehden toimitusjohtaja. Kuten tiedättekin, lehden nimi vaihdettiin Paikallislehti Roariksi tuossa kymmenen vuotta sitten ja tämän aikana olemme saaneet tehtyä menestystä erilaisilla projekteillamme, joista yksi suurin ja merkittävin on Mainland-projektimme.”

Kuului suuret aplodit ja vislailuja hurraa huutojen säestämänä. Näytin käsimerkillä että en ollut vielä lopettanut ja jatkoin puhettani.

   ”Kuten monet varmaan tietävät niin olen nuoresta joutunut astumaan toimitusjohtajan asemaan ja olen jo muutaman vuoden siirrellyt tehtäviäni muiden tehtäväksi helpottaakseni työskentelyä etänä. Nyt kumminkin on tullut tieni tämän polun päässä loppuun ja on minun aikani jatkaa tienhaarassa toiseen suuntaan minne te.”

Yleisöstä kuului kohahduksia ja hämmentyneitä muminoita, mutta Mattin sekä muiden osakkaiden katseet olivat suut yhtenä viivana puristettuna kohdistettuna minuun, jonka johdosta kohdistin katseeni heihin ja jatkoin puhettani.

   ”Nyt on niin että olen tehnyt sukumme osakkeiden suhteen kaupat hyvin merkittävän ja tärkeän ihmisen kanssa, henkilön jonka uskon että saa varmasti lehden vielä suurempaa nousuun mitä se nyt on. Pidemmittä puheitta, saanko pyytää lavalle tästä päivästä alkaen uuden toimitusjohtajanne Barry Brantin.”

Taisin joskus aikoinaan paljastaakin tämän juonenkäänteen teille puheissani mutta toivon että se yllätti millä tapaa tämä tapahtuisi joten toivottavasti tykkäsitte. J

Helpottaakseni teidän kommentointia laitan loppuun muutaman kysymyksen.

   1.  Mitä luulette Jaredin nyt tekevän ”ylimääräisellä” ajallaan kun tämä on myynyt osakkeet pois eikä ole enää vastuussa lehdestä?

   2. Mitä veikkaatte Charloten tekevän seuraavaksi kun sai kuulla uutisen tätä kautta eikä Jaredin suusta?

   3. Ja viimeiseksi mitä mahtaa Tyler suunnitella sanoillaan että Jared tulee vielä katumaan?

 Näihin ei tarvitse vastata jos ei halua, halusin vain helpottaa kommentointia mikäli se on vaikeaa muuten, J

Eli risut ja ruusut muutenkin tervetulleita.