Mutta pidemmittä puheitta, päästän teidän, omaan makuun liian ylipitkän osan pariin. Lukuiloa siitä huolimatta.
Kuvia 74.
Viikko yksinään täysin tyhjässä talossa.
Äidin ruumis
oli lähetetty Roaring heigtsiin isän viereen. Will-ukki oli hoitanut kaikki
järjestelyt. Sinänsä ystävällistä häneltä mutta nyt emme olleet saaneet
hyvästellä äitiä oikein. Ja se että sana me, ei kuvastanut sitä mitä nyt tunsin
sitä ääliötä kohtaan!
Mieluummin olisin puhunut vain itsestäni!
Ainoa mikä
sai astumaan taloon sisälle, oli se että olin löytänyt Sarahin yhteystiedot ja
soittanut tälle sekä se että olin kuin olinkin huolissani veljestäni, ties mitä
oli tehnyt tämän viikon aikana kun äiti ei ollut enää saarnaamassa tälle.
Sisälle
päästyäni kuvotus vatsanpohjassa ei ollut laantuakseen. Näky pihalla oli pientä
verrattuna siihen miltä sisällä näytti.
Tulin siihen
johtopäätökseen että se koko viikko mitä Ty oli ollut kateissa, oli ollut
pelkkää juhlimista ja se näkyi asunnossa mutta myös Tyn kaverissa.
”Hoi! Missä
se ääliö on?!”
”Puhu- yöhk-
hiljempaa- K-kenestä sä- yöh- puhut?”
Gorillalla
näköjään oli vaikeuksia puhua mutta en välittänyt tippaakaan. Mitä oli niin
tampio että joi itsensä tuohon kuntoon.
Samassa kuulin
vasemmalta korkokenkien kopinan tulevan portaita todella vaarallisen kolisevin
askelin alas.
Tämähän se
vielä puuttui!
Näin jo
sivusilmällä että kyseessä oli meitä vanhempi nainen ja tällä oli selvästi
jotain osuutta asiaan että täällä oli näin paljon nuoria siinä kunnossa mitä
olivat.
”Et ole
sattumoisin nähnyt veljeäni? Käyttää yleensä nimeä Ty ja tämän- serkkuamme-
Trixiä?”
Miten
vaikeata se oli vieläkin sanoa se ääneen, Trix serkku. Mutta äiti oli tämän
sanellut aikanaan joten sitä kunnioittaisin.
Tunsin
aamupalan nousevan vatsasta tuota naista ja tätä paikkaa kohtaan, samalla kun
tunsin vatsanväänteitä, ärtymys nousi aivan uusiin ulottuvuuksiin.
Vaihteeksi mieleeni
juolahti, että miksi pitikin olla näin uskollinen perjaatteilleen. OIin
Sarahille luvannut etsiä kaksikon käsiini ja tässä sitä oltiin.
”Mene
ehdotuksines muualle akka, Ty? Sellainen vaalea hiuksinen ja pieni pukin parran
tapainen leukapiiressä ellei se idiootti ole mennyt sitä tässä viikon aikana
ajamaan. Vaatteina vihreät kuteet, anna kuulua tai mä soitan poliisit!”
Miten
hemmetissä Ty oli saattanut päätyä tällaiseen paikkaan!?
”Alahan
herätäh Sofia, oot muilleki ni miksh mä en sais?”
” Voin kyl
samuneenaki- Josh annath nii jätän sut het rauh- Mitä hitthoa?!”
”Jaz? On
shulla otsaa! Meneh poish! Ei sua kaivata!”
Kohotin
kulmakarvaani inhosta.
”Ja sinuako
kaivataan? Kai tiesit että noista sanoista voisin päätellä että olit
raiskaamassa tuota tyttöä? Se jos mikä varmasti kiinnostais poliiseja jos tyttö
huomenna menis tekee raiskausilmoituksen.. Mmm?”
Voihan
hemmetti, miten ihmeessä saisin ton hereille?
”Hoi, Ty!
Missä nukkes?! *perkele* Ty, missä Trix? Herää idiootti!”
”Mmm,
m-mehne hiottoon JaZzh”
”Just.. anna
mun kaikki kestää.”
”Älähän
vielä kiirehdi Thed, missä Trix?”
Thed käytti hyväkseen
huomioni kiinnittymistäni tuohon poikaan niin että luikahti otteestani pois.
Huikkasin
jätkälle olla koskematta tyttöön yläkerrassa jonka jälkeen kiinnitin paremmin
perällä olevaan poikaan huomioni.
Poika
myhäili tyytyväisenä samalla kun silitteli valahtaneella kädellään pystyssä
olevaa puoliksi juotua pulloaan.
”Ehkä on
ehkä ei, hik.”
”Jos henkes
on sulle yhtään arvokas niin alahan kertoa!”
Samalla kun
astelin lähemmäs kuulin pojan räkättävän naurun porautuvan korvakäytäviini,
niin teki mieli kääntyä antamaan selkäsauna tuolle ääliölle mutta näky sai
minut pysähtymään.
Elintarvikkeita ympärillään avattuina, puoliksi syötyinä, sekä oksennus ja ties minkä muiden nesteiden ympäröimänä.
”Et sä kuule
sitä hereille saa, sellaista menoa annoin tälle että ei se siitä heti herää.
khä khä khä- ouh!”
En tiedä
mikä hitto minuun meni mutta oli pakko vaientaa se urpo!
”Jhaz?
Shinäkö? Ohnko Ty jo vhalmis lähtemähn?”
”Paljonko sä
oot oikein juonu?!”
”Ehn
yhtään..”
”Jutellaan
tästä myöhemmin, jotain oot vetäny. Tule, lähdetään kotiin. Sinä myös aasi!”
Samassa kun
pääsimme pihamaalle huomasin kaksikon pysähtyneen.
”Sisälle
asti Ty, et nyt- mitä?”
”Voinko auttaa?”
”Jared? Olen
Sarah ja tässä Holus, anteeksi että tulimme pari päivää aikaisemmin sovitusta.
Olitteko- Taivas! Mikä hänellä on?!”
Käännyin
nähden kuinka Ty oksensi kaaressa pitkin pihaa, kiva!
”No siinä
tapauksessa, mennäänkö sisälle?”
Samassa
Sarah aloitti kysymään mitä oikein oli tapahtunut.
En voinut
sille mitään että vilkuilin vähän väliä Holuksen suuntaan sillä en ollut
varautunut ihan- niin- millaiseen? Vihreään- - - ihoon?
Sarah
kuunteli ja toisin kuin oletin, tämä ei alkanut saarnaamaan.
”Tiedän mitä
olette joutunut juuri kokemaan, olin itse yhtä hajalla silloin kun tätinne,
äitimme Bria kuoli. Holus oli sairaalassa ja minä- Minä jouduin, tuota- minä,
minä jouduin pieniin kokeisiin valtion toimesta sillä osoittautui että
sairaalassa vanha hoitaja tunnisti minut. Tämä oli hoitanut toista äitiäni
Gretaa kun tällä oli tapahtunut yliopistossa pieni onnettomuus. Mutta koska
äitimme oli kuollut juuri ja minut todettiin vaarattomaksi, sain jäädä Holuksen
luokse. Mutta Holusta ei pääsetty ihan hevillä sairaalasta, Will-ukkinne piti
vedellä ties mistä naruista vanhoilta tuttaviltaan ennen kuin Holus luovutettiin
Willin huostaan.”
Tyn katse
kääntyi poispäin jolloin Trixin olemus valahti asteen alaspäin.
Katsoimme
Sarahin kanssa toisiamme mutta nyökkäsimme ymmärtävämme Trixin kertoman. Ty
näytti siltä kuin olisi syönyt sitruunan ja tämän kehoon olisi juuri juntattua
heinäseiväs.
Oli kuin
Sarah olisi lukenut ajatukseni sillä seuraavaksi tämä alkoi puhua käytännön
järjestelyistä.
”Olet
vihreä-”
”Ja sinä oot
urpo”
En voinut
sille mitään, joten purskahdin nauramaan Holuksen osuvalle vastaukselle.
Holus vain
tuijotti Tyleria ja Ty taas mulkaisi vihaisesti minua. Minkä minä pystyin sille
että veljeni ei osaa pitää suutaan kiinni.
”Anteeksi
Holuksen puolesta, hän ei kestä että ihmisen tuijottavat häntä, ei sen jälkeen
mitä Munron klaani teki hänelle.”
”Mitä ne
teki sulle?”
”En halua
puhua siitä.”
”Teidän
täytyy ymmärtää että vaikka Will sai Holuksen pois valtion kynsistä emme ole
koskaan turvassa. Nämä haluaisivat tehdä tällä tieteellisiä kokeita.
Haluaisivat teljetä tämän jonnekin laitokseen. Ette saa kertoa kenellekään
veljestäni. Arpi Holuksen kasvoilla on klaanin tekosia.”
Samassa Trix
alkoi puhua Sarahille.
”Kiitos
Trix”
”No niin, miten
olisi pieni esittely missä kukakin nukkuu?”
Kaksi vuotta
myöhemmin
Yhteiselo
oli yhtä vuoristorataa perheessä jossa oli niin paljon salattavaa. Sarahin
kloonius, Trixin yhteys Tyleriin, Holus- no kaikkinensa sekä vielä minun ja
Tylerin voimat.
Emme vieläkään
tienneet kummasta tulisi perillinen mutta olimme saaneet Willin kuoleman
jälkeen pienen paketin postista jossa oli ollut sukumme kirja. Olimme
luettuamme piilottaneet sen turvalliseen paikkaan josta sitä ei löydettäisiin
mutta seuraukset luettuamme sen, oli kaikkea muuta kuin hyvät.
Aina kun Holus
tervehti Trixiä, Tyler oli naljaamassa tästä.
”Ei tämä ole
tehnyt mitään pahaa-”
”Ei hän ole
ufo vaan kasvissim.”
”Mikä niin?”
Tosin Tyler ei ilmeisemmin ollut kuunnellut kovinkaan hyvin.
Meillä
kaikilla oli omat tehtävämme kodissa. Holus hoiti puutarhaa, Sarah hoiti
ruoanlaiton sekä kodin ylläpidon.
Itse vastasin talouden ylläpidosta, mikä
tuntui kieltämättä oudolta seitsemäntoista vuotiaan hoitaa.
Olimme
jälleen saaneet yhden pesueen tipuja joista jälleen Trix risti kaikkein
pehmeimmän ja keltaisimman Pörriksi.
”Miksi ei?
Kato sitä! Se on niin suloinen ja pehmeä! Aivan kuin Pörri ensimmäinen.”
”Vitut kato,
saat muuten tänään asiakkaan. Se tykkää punatukkaisista.”
”A-ai,
s-selvä. Jos niin haluat Ty.”
”Jaz? En ole
nähnyt häntä tänä aamuna, ilmeisemmin. Tänään on kumminkin lehden nettipalveri
päivä.”
”Lehti ja
lehti.. Ihan varmasti on jo potkittu hommasta pois aikoja sitten, ku on liian
kokematon hoitamaan hommaansa.”
”Kaikki
hyvin herra Quint?”
”Mmm, mitä?
Aa, juu kyllä on.. jatketaan vain Matt.”
Toisin kuin
Ty aina vihjaili, olin saanut lehden toimimaan enemmän kuin hyvin ja vaikka Ty
ei sitä tiennyt. Tämän suojatulle tilille tippui tasaisesti rahaa. Olin
laittanut ehdon että tämä saisi sen vasta kun osoittaisi merkkejä siitä että
pystyi hoitamaan taloudellisesti raha-asioita itse joten tällä ei vielä ollut
pääsyä tililleen.
Tämän
kohtelu Trixiä kohtaan oli aivan hirveää ja se miten kulutti kaikki pienet
säästönsä, no sitä en tosin tiennyt mihin ne kulutti mutta se ei taas kuulunut
minulle. Ainoa mikä minua kiinnosti, oli se että heti kun tämä osaisi käyttää
rahaa paremmin, tämän talletustili päätyisi tämän omiin nimiin.
”Kyllä vain,
sen verran on lehden menekki kolmessa kuukaudessa noussut. Sen
Mainland-projektisi jälkeen tämä on tapahtunut. Täysin sinun aikaan saannoksesi
herra Quint.”
”No hyvä
että se meni kuten toivoimme. Hienoa työtä taas Matt, kerro työntekijöille että
ensi kuun palkassa on pieni bonus kiitokseksi hyvästä työstä. He ovat sen
ansainneet.”
”Kiitos
herra Quint, minä kerron.”
”Mennäänkö
sitten kohtaan viisi?”
”Muista
laitta se pinkki mekko päällesi ja vaikka joudut nyt laittamaan jakauksen sille
toiselle puolelle niin peitä se hir- Etkö osaa koputtaa?!”
”Koputin ja
tulin, enkä tullut sinun takia vaan Trixin, onko hän huoneessaan?”
”On mutta
hän on pukemassa, menemme ulos- sanoin ettei sinne saa mennä!”
”Trix,
haluaisin puh- Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut!?”
Nousin samassa tuolilta niin että se otti ja kaatui nurin, mutta en välittänyt.
"Matt, palaan ihan kohta."
”En ole
äitinne, mutta olen teidän virallinen huoltajanne ja on minun tehtävä huolehtia
teistä! Mitä ihmettä olet tehnyt hänelle Tyler?! Ala selittää!”
”Nyt
valehtelet minkä päästäsi jaksat, jätin Mattin linjoille roikkumaan kun tulin
tänne joten jos saisimme paremman version kiitos.”
Vilkaisin
Trixiä joka yritti välttää katsekontaktia samalla kun Ty sanoi sanat minulle.
Vilkaisin
tämän kääntynyttä selkäänsä jolloin päässäni naksahti.
Onnekseni
olin tätä nopeampi ja sain Tylerin ranteesta kiinni samassa kun oma vasen
nyrkkini osui suoraan tämän kasvoihin.
Koska
huomioni herpaantui, Tyler käytti tilannetta hyväkseen ja tönäisi minua
taaksepäin.
”Näetkös nyt
veliseni, et voi tehdä minulle mitään jos et halua että Trix saa sen myös.
Sinuna pitäisin tästä lähtien huolta omista asioista. Ylös Trix, meidän oli
tarkoitus tavata Fred puolen tunnin päästä.”
Seisoin
patsaana katsoen kuinka Trix nousi haparoivin askelin Sarahin auttaessa tämän
ylös ja sanottuaan olevansa kunnossa Trix riensi Tylerin perään.
Tiesin että minun
olisi pitänyt pyytää anteeksi mutta sanat eivät tulleet suusta. Mikä tosiaan
minä olin mennä sanomaan Tylerille mitään, Trix oli tämän nukke ja tämä
selvästi kuunteli Tylerin määräyksiä viimeiseen asti.
Starlight Shore
klo 5.30
Käsi haparoiden peiton alta sai aikaan sen että puhelin oli pudota pöydältä lattialle.
”Herätinkö?”
Jalat
heittäen sängyn laidalta lattialle sai aikaan sen että hitaasti mutta varmasti
silmät alkoivat aukeamaan myös.
”Kiva
kuulla, oliko vaikeaa löytää tavaroille paikat? Itselläni siinä meni aikaa.”
Sarah katsoi
veljeään joka laiskasti nosti jalkansa pois sohvalta ja nousi mennäkseen
keittiön puolelle.
”Miehet-”
”Puhut kuule
juuri saman ikäisen miehen kanssa puhelimessa.”
”Paraskin puhumaan,
nyt kun mikään ei pidättele niin en voi käsittää miten valitsitte Costhall
fallin asuin paikaksenne.”
”Se että
täällä olemme turvassa, tänne ei voi kuin eksyä jos ei tiedä tämän olemassa
oloa. Emme mekään tietäisi, ellei Will olisi tästä aikoinaan maininnut. Tämä on
niin, keskellä ei mitään, että tätä ei ole laitettu vieläkään kartoille. Täällä
asuvat kaikki joilla oma rauha ja turva ovat tärkeää.”
”Puhu mitä
puhut, sinulla kun ei ole toisen äitisi naamaa ja veljenä kasvissimiä.”
”Onko heistä
kuulunut mitään? Heidänhän takia et melkein kahdeksaan vuoteen asettunut
minnekään.”
”En ole.”
”Jared, sinä
tiedät että Tyler pitää löytää, suku-”
”On turvassa
Sarah..”
”Näköjään
viime yönä.”
”Perseestä,
sitä se on.”
”Miten
niin?”
”Koska tästä
päivästä lähtien, en voi olla ilman paitaa ja pitkiä housuja, siksi.”
Olipas taas osa! Hykertelin tätä tehdessäni enemmän kuin kerran, mutta nyt tänne sitä laittaessa aloin miettiä että mahtoiko olla yhteen osaan aivan liian paljon kaikkea? Kertokaa te, tehän tätä luette ulkopuolisen silmillä.
Niin, ja pyydän.. älkää tällä kertaa meinatko tervata ja höyhentää? Jooko? Mie oon ihan viaton mitä toi miun kiero mieleni aina keksii! Se kun saa idean en voi sitä sivuuttaa..
No joo.. toivottavasti tykkäsitte!
<3 <3 <3
Edit. Kuten kaikki varmaan näkevät kommentti osiosta niin pahin painajainen tapahtui ja innostuttuani ideoistani liikaa tein sen pahimman ja anteeksi antamattomamman teon ja olin vahingossa laittanut lehden uudeksi nimeksi DLT:stä tutun lehden nimen. Tahdon julkisesti pyytää Irvikseltä tätä anteeksi ja korjaus tehty. En voi sanoin kuvailla miltä tällä hetkellä minusta tuntuu ja kommenteista voitte myös nähdä sen että sanoin nyt laittavani Quintit hetkeksi jäihin koska minun pitää miettiä sukupolven suuntaa aivan uudestaan.. Vaikka lehti oli ainoa mitä toisesta tarinasta oli samaa niin en pysty vakuuttamaan ketään sillä että seuraavassa osassa ei olisi mitä Irvis väittää.. niinpä, annan nyt hetken pölyn laskeutua ja mietin mitä teen näille ideoilleni kun en keksi tähän hetkeen muuta. Syvät pahoittelut ja palataan kun palataan..
Lopuksi haluan vielä kuten kommenteissakin kirjoitin kiittää Irvistä siitä että kertoi suoraan mistä pahoitti mielensä, arvostan suoraa puhetta vaikka tällä hetkellä tuntuu että olen saanut saavillisen jäävettä niskaani. Mutta näin, tehtyä ei saa tekemättömäksi ja katsotaan mihin päädyn jatkon suhteen. :/
Edit. Kuten kaikki varmaan näkevät kommentti osiosta niin pahin painajainen tapahtui ja innostuttuani ideoistani liikaa tein sen pahimman ja anteeksi antamattomamman teon ja olin vahingossa laittanut lehden uudeksi nimeksi DLT:stä tutun lehden nimen. Tahdon julkisesti pyytää Irvikseltä tätä anteeksi ja korjaus tehty. En voi sanoin kuvailla miltä tällä hetkellä minusta tuntuu ja kommenteista voitte myös nähdä sen että sanoin nyt laittavani Quintit hetkeksi jäihin koska minun pitää miettiä sukupolven suuntaa aivan uudestaan.. Vaikka lehti oli ainoa mitä toisesta tarinasta oli samaa niin en pysty vakuuttamaan ketään sillä että seuraavassa osassa ei olisi mitä Irvis väittää.. niinpä, annan nyt hetken pölyn laskeutua ja mietin mitä teen näille ideoilleni kun en keksi tähän hetkeen muuta. Syvät pahoittelut ja palataan kun palataan..
Lopuksi haluan vielä kuten kommenteissakin kirjoitin kiittää Irvistä siitä että kertoi suoraan mistä pahoitti mielensä, arvostan suoraa puhetta vaikka tällä hetkellä tuntuu että olen saanut saavillisen jäävettä niskaani. Mutta näin, tehtyä ei saa tekemättömäksi ja katsotaan mihin päädyn jatkon suhteen. :/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti