Osa 42- Huhut

Heipparallaa! Joulu ohi ja kohta uusi vuosi! Sen kunniaksi onkin siis hyvä pistää teille uutta osaa kun peli-innostuskin on todella iso! Pelailtu ollaan ja lavastuksia tehty kovaa tahtia..
Sitten tulee mieleen että kappas, osa on valmiina, teksti on valmiina ei muuta kuin kuvat pitäisi muokata. Niinpä tartuin toimeen ja kuinkas ollakaan osa olikin valmis! =D

Irvikselle iso sydän ja kiitos joulukalenteriluukuista! Ne tulivat heti käyttöön ja oivaan kohtaan! Näitä juuri tähän osaan kaipasinkin! Ne tipahtivat täydellisenä lahjana ainakin tänne päähän! <3 <3 Luet pelottavasti tarpeitani ja ajatuksiani! <3 =)

No mutta, pidemmittä puheitta.. lukuiloa!

kuvia yht. 49

Hiljainen tie, vaimea tuuli ja lintujen viserrys, sitä jokainen kaipaa, olen ehdottomasti sitä mieltä. Antaa ajatuksien lähteä vaeltaa milloin missäkin ja jalkojen tasainen tahti joka saa korvissa sen kuulostamaan musiikilta.

   ”Oletko varma Halley ettet halua mennä? Ei sinulla kuumetta ole niin en näe syytä miksi et voisi mennä synttäreille.”

Mistäköhän tämäkin putkahti mieleeni? Välittämättä siitä annan muiston palata uudestaan mieleeni ja kiristän tahtia. Ehkä pystyn vihdoin käymään sen synkän ja ahdistavan hetken menneisyydestäni läpi.

   ”Ei äiti, minulla on todella heikko olo. En tahdo tartuttaa ketään jos minulla onkin flunssa. Parempi että katson niitä vain tästä. Sopiiko se?”

   ”Tietty kultaseni, tietty. No minä vien sitten valitseman lahjasi lahjapöytään ja tulen tekemään sinulle lämpimän voileivän, sopiiko?”

 Olin nyökännyt äidille ja lopulta katsonut sisältä käsin kuinka Nathanin synttäreitä oli vietetty takapihalla rantateemalla. En ollut uskaltanut mennä ulos.
Chloe oli kerran katsonut minuun ja hymyn käytyä tämän suulla tämä oli kääntynyt Nathaniin päin antaen tälle suukon suulle.

Tahtini kiristyi vielä lisää muistaen kuinka Nathan oli vastannut siihen enemmän kuin innoissaan.

 Kun omat syntymäpäiväni viimein saapui, en tahtonut juhlia missään. Tahdoin vain olla perheenä mutta äitini käsitys perheestä oli suhteellinen..

Nathan ja Will oli tietty kutsuttu. En ollut nähnyt Nathania pitkään aikaan ja sanat jäivät kurkkuun kun tämä lopulta saapui ulko-ovellemme ja otin Barrelin miehet vastaan.

Nathan oli muuttunut.

Mutta niin olin minäkin.

 Tunsin kuinka sydämeni alkoi takoa rinnassa vaikka olin jo hetkeä aiemmin tasoittanut tahtini hiljaisemmaksi sillä liikenne oli alkanut vilkastumaan kun taivaalle alkoi muodostumaan tähtiä auringon laskiessa horisontin taakse.

 Tottahan pidin Nathania komeana mutta en voisi ajatella häntä minään muuna kuin kaverina.
Tämä oli aivan liian usein satuttanut ja pettänyt luottamukseni.

Olin saapunut mieli paikkaani, kaukana kaupungista.

Annoin vielä hetken ajatuksieni vaeltaa ennen kuin lähdin juoksemaan takaisin kotia, huomenna olisi koulupäivä.

 Juostessa takaisin oli ulkona alkanut liikkua muitakin iltalenkeillään. Vastaan tuli miehiä ja naisia, tyttöjä että poikia. Välillä näin kuinka joidenkin miesten huulille nousi hymy kun olin ohittamassa heitä ja ohitettuani takaani kuului vislausta. Mitä ihmettä ne näkivät minussa kun kouluni pojat pitivät minua kuvottavana?

 Jälleen uusi aamu ja samat vanhat toimet. Nuoremmat oppilaat juoksivat tuttuun tapaan leikkipaikalle, tismalleen samalla tavalla kuin meidän ikäluokka heidän iässä.

Itse menin istumaan koulun edessä oleville penkeille lukemaan koulukirjoja, opettaja oli vihjannut että saattaisi pitää pistokokeen joten halusin vielä kerrata kertaalleen edellisen tunnin aiheet, vaikkakin osasin ne jo ulkoa. Mutta mitä muutakaan minulla olisi, samalla voisin jo selata seuraavaa aluetta rauhassa.

 Hetken kuluttua tunsin tömähdyksen kun jalka nousi penkille, aivan minun viereeni. Ilman vilkaisuakin tiesin kuka tulija oli, eikä aikaakaan kun tämän suusta kuului huomenet. Vastasin nostamatta katsettani.

   ”Huomenta Nathan”

Nostin lopulta kohteliaisuus syistä katseeni tähän.

   ”Et ole tosissasi?! Luetko seuraavaa aluetta? Olet mahdoton tiesitkö sitä?”

    ”Kenties mutta toisin kuin eräät tahdon suoriutua koulusta hyvin jotta pääsen lukemaan yliopistoon sitä mitä haluan.”

Laskin katseeni mutta sivusilmällä näin kuinka Nathan nosti oikean kätensä leukansa alle ja toisen laittoi selkänsä taakse, miettivä ilme kasvoilla.

   ”Ajatteletko jo nyt sellaisia? Sinnehän on vielä.. ööö.”

 Muutin asentoa samalla kun korjasin lasejani.

   ”Kaksi vuotta Nathan.. vain kaksi vuotta.”

   ”Oho! ja ajattelet tuollaisia! Tulisit kerrankin pelaamaan dominoa oleskelu tilaan kanssani! Tahdon revanssin vihdoin ja viimein, olet sen velkaa..”

 Naurahdin samalla kun nousin penkiltä mutta vakavoiduin samalla kun nostin käteni rinnalle epävarmana.

   ”Sillä ehdolla ettet lopeta sitä ennen kuin kello soi tai kunnes peli on pelattu?”

   ”SE on diili! Mennäänkö?”

Vilkaisin sivusilmällä oville jossa näkyi liikettä ja kasvoni vääntyi samalla kun Nathanin huulet olivat yhtä hymyä.

   ”Noh? Mikä tuli?”

    ”Täällähän sinä olet! Olen etsinyt aivan joka paikasta!”

Nathanin olemus kiristyi silmän nähtävästi kun Chloe kietoi kätensä tämän ympärille, Nathan yritti varovasti siirtää Chloen kättä jolloin tämä vain kiristi otettaan.

Ristin käteni eteeni samalla kun otin paremman asennon katsoen Nathania tiiviisti.

   ”Luulin että et halunnut nähdä minua enää koskaan?”

Chloen kimahtava naurahdus särki korvia mutta en antanut tälle sitä nautintoa että olisin näyttänyt sen ulospäin.

   ”Tietenkin haluan! Älä nyt kaikkea ota niin tosissasi! Olin vain hiukan kiivastunut kun et tullutkaan vaikka sovimme niin. Älähän nyt, kaikki odottavat tuolla sisällä, tule. Ou, ai hei Halley.. olit niin hiljaa, etten meinannut huomata sinua, et varmaan pahastu jos vien Nathanin? Meillä kun alkaa sama tunti.”

 Tietenkin se haittaa! Mutta miten voisin sanoa sen Nathanin kuullen? En mitenkään, hän kun on paras kaverini ja.. mikä minä olin sanomaan että tämän tyttöystävä oli kaamea diiva-akka?

   ”Halley! Tahdissa! Keskity!”

 Niinpä niin.. Loppu päivä oli mennyt. No ei niin hyvin.

Nathan oli näköjään antanut Chloelle anteeksi, jälleen..

Äh, ei maalaamisesta tullut mitään!

 Yö oli mennyt todella levottomasti ja kuudelta sain tablettiin ensimmäisen viestin, kun kone piippasi toisen kerran, olin lopulta luovuttanut ja vilkaissut viestit. Kirjoittaja oli Nathan mutta ensimmäinen viesti ei ollut minua varten jonka toinen viesti paljasti jossa tämä pyysi ensimmäistä viestiä anteeksi ja sanoi sen olleen Chloelle.

Tuhahduksen saattelemana päätin ennen koulun alkua käydä juoksulenkin joka saattaisi auttaa mutta turhaan, viesti vain pyöri mielessäni.

*Huomenta pupunen, toivottavasti en herättänyt. Eilen iltanen oli maaginen, kiitos. Sovinto sinun kanssasi on aina niin mukavaa tehdä jos se on noin tehty kuten eilen. Nähdäänkö koululla vai tulenko hakemaan? Voitaisiin jatkaa mihin jäätiin..*

----

*Hups! Sori! Viesti oli tarkoitettu Chloelle! Tabletti hyppäytti viestin saajan jotenki! Sori! Viititkö deletoida ketjun, kiitti.. nähdään koululla! =)*

 Aamu oli muuttunut aamupäivän puolelle ja Bria oli mennyt Gretan mieliksi kirjastoon auttamaan tätä miettimään mitä tämä voisi aloittaa tekemään.

   ”Voisimme toki miettiä toista vaihtoehtoa Greta.”

 Greta katsoi vakavan näköistä Briaa kysyvä ilme kasvoilla.

   ”Mikähän se on?”

   ”Yliopisto.”

Greta naurahti samalla kun nappasi kirjan jonka oli löytänyt ja suunnisti istumaan, Brian seuratessa tätä.

    ”Olin Greta tosissani.”

Greta vilkaisi uudestaan Briaa ja vakavoitui.

   ”Olet oikeasti tosissasi, mutta sinähän sanoit ettet halua mennä sinne! Miksi olet muuttanut mieltäsi?!”

 Bria nosti kirjan Gretan käsistä pois, jonka jälkeen nosti tämän nojatuolista ylös.

   ”Sinä, sinä muutit mieleni. Jos menemme yhdessä, saatan jopa kestää sen ajan jonka me siellä olemme.”

 Greta hyppäsi Brian syliin ja suuteli tätä samalla kiittäen tätä.

   ”Mutta meidänhän pitää tehdä ties mitkä pääsykokeet ja muut! Miten me..”

   ”Shh. eiköhän nyt ensiksi kerrota kaikille vain että olemme päättäneet sittenkin lähteä opiskelemaan?”

   ”Ai, joo, kerrotaan. Hih.”

 Sillä välillä kun Bria oli Gretan kanssa kertomassa muille suunnitelmistaan, olin itse jälleen pianotunneillani.

   ”T-a-h-d-i-s-s-a! Mitä ihmettä Halley?! Mitä oikein sinulle on tapahtunut? Olet ollut tämän viikon aivan toisenlainen soittaja, et pysty edes perus klassista soittamaan ilman että lipsut, onko kaikki kotona hyvin?”

 Laskin päätäni niin ettei opettaja näkisi kostuneita silmiäni. Tuntui kuin kaikki muut ikäiseni olivat tehneet sitä, tai edes saaneet ensisuudelmansa. Jopa shakkikerhon jäsenet, heidän edellisen päivän ruokapöytä keskusteluista, päätellen. Miten siis oli että kukaan ei huolinut minua?

 Opettaja lopetti aika nopeasti päivittelyidensä jälkeen oppitunnin sillä tämä ei kuulemma kestänyt kuunnella minun tasoisen oppilaan soittavan niin huonosti. Laskeuduin mietteissäni portaat alas, kerkeisin käydä hyvin ruokalasta ostamassa omenan ja lukea seuraavan viikon koe alueen läpi. Hyppy tunnit minusta olivat yhtä tyhjän kanssa, mutta niitä yleensä minulla ei ollutkaan.

 Portaiden alapäässä havahduin ajatuksistani kimeähkön naurun ja puheensorinan lävistäessä korvakäytäväni. Kohotin katseeni joka oli selvästi virhe, viimeinen asia jonka olisin halunnut nähdä!

 Etummaisena James ja muodonmuutoksen tehneen Jasminen leikkimielinen hellyttely nosti ajatuksiini saman kysymyksen kuin hetkeä aiemmin pianotunnilla. Näiden kahden romanssi oli ollut vasta hetken, ja näillä oli muiden nimittämä ”kuherruskuukausi” vielä pystyssä.

Susie keskusteli Chloen kanssa hyvin kuuluvasti sen päivän ilmestyneestä Vogue lehdestä kun taas Orwin nojaten Jamesin selkää vasten jutteli Nathanin kanssa.

    ”Mitä oikein puhut Orwin? Kuin voit puhua noin! Puhutaanko me nyt oikeesti samasta henkilöstä?!”

Orwin vilkaisi Chloea joka piti rennon oloisesti kättään Nathanin olkapäällä omistavasti. Chloe käänsi katseensa Susiesta Orwiniin odottaen tämän vastausta myös.

 Orwin laski katseensa viistosti alas ennen kuin nosti, sen takasin ylös katsoen suoraan Nathania silmiin.

Varovasti tämä sanattomasti nyökkäsi Nathanille joka pudisti päätään epäuskoisesti.

 Chloe liittyi kaksikon keskusteluun puhuen Nathanille vaikka katsoikin puhuessaan Orwinia.

   ”Valitettavasti rakas se on totta, olen kuullut siitä myös.”

   ”Raeder pukuhuoneessa ja Simon oli tuolla sivuhuoneessa jossa ei käy kukaan. Pyörittää ties kuinka montaa samaan aikaan.”

 Orwin jatkoi kertomistaan samalla kun Nathanin korvissa surisi epäuskoisena samalla kun Chloe tökkäsi tätä kevyesti terävillä kynsillään.

   ”Tuolla hän menee..”

 Nathan kääntyi katsomaan Chloen esittämään suuntaan jossa Halley käveli. Orwin sen sijan ei katsonut muiden katsomaan suuntaan vaan punehtunein poskin laski katseensa kohti maata.

   ”Olen kuullut teidän todisteet, mutta en voi silti sitä uskoa. Mutta voiko se olla?!”

   ”Saat kuule tietää vain sillä että kysyt.”

 Samalla kun kävelin ruokalaan päin, puheensorina vaimeni. Tunsin katseen niskassani sillä niitä varmasti oli.

Kun olin ostanut omenan ruokalasta, puhelimeni pirahti tekstiviestin merkiksi.

   *Pääsetkö käymään illemmalla? –Nathan-*

Näppäilin kellon ajan samalla kun haukkasin omenasta palan. Miksi ihmeessä Nathan nyt halusi viettää aikaa kanssani kun tällä ei ollut viime kuukausina sitä ole ollut?

 Will oli kertonut että Nathan oli omassa huoneessa eikä minun tarvinnut koputtaa oveen kun tällä oli ollut se auki.

Mennessäni sisään, tämä oli pyytänyt laittaa oven kiinni jonka tein. Nathan istui sängyllään vaiteliaana soittaen kitarallaan tuttua melodiaa jonka tämä oli itse säveltänyt. 

 Rojahdin tämän sängylle kysymättä lupaa sillä olin tehnyt niin ties kuinka monta kertaa aiemminkin. Toisin kuin ennen, tällä kertaa tuntui siltä että minulla ei olisi ollut lupaa tehdä sitä.

   ”Kaikki hyvin?”

 Tabletin pirahdus keskeytti kysymykseni. Katsahdin Nathanin pöydälle samalla kun annoin silmäni vaeltaa tämän huonetta. Nathan oli niin siisti mitä tuli huoneeseensa, toisin kuin minä itse.
   ”Chloe?”

   ”Mm, jep.”

Huokaisin syvään miettien Nathanin vaitonaisuutta. Tämän koko olemus oli hyvin kireä.

    ”Olenko tehnyt jotain? Jotain mistä olet loukkaanut?”

   ”Jaa-a, oletko?”

 Nousin kyynervarsilleni katsoakseni Nathaniin päin.

   ”Mistä nyt tuulee? Olet ihan outo! Pyysit itse minut tänne ja nyt käyttäydyt näin.”

Nathan käänsi päätään hitusen, mutta ei silti katsonut minua päin.

   ”Raeder ja Simon ovat hiukan puhuneet, kertoneet.. sinun kaksinaamaisuudesta.”

   ”Siis niin kuin mistä? En pysy kärryillä.”

Nousin sängystä katsoen Nathania tiiviisti niin että tämä nousi myös sängystä laittaen kitaransa pois.

    ”Siitä miten pyörität miehiä, jopa kahta samaan aikaan. Onko se totta?”

Katsoin silmät suurina Nathania, oliko tämä tosissaan!?

   ”Voisiko sinussa olla edes sen verran ”miestä” että katsoisit minua silmiin kun kysyt minulta tuollaista?! Uskotko todella minusta tuollaista?! Sellaistako minusta puhutaan? Vastaa minulle!”

 Nathan vältteli katsettani mutta kun tämä katsoi minuun lopulta, tämän katse kertoi kaiken.

   ”Taivas! Sinä oikeasti uskot niiden puheiden olevan totta?! Kuka tämän kertoi sinulle? Chloeko?!”

   ”Ei pelkästään hän, Orwin.. Minne sinä nyt?!”

 Se oli ensimmäinen kerta kun olen sulkenut oven niin kauan kuin vain muistan. En ole koskaan sulkenut ovea mutta nyt oli poikkeus.

En kyennyt, en vain pystynyt kuuntelemaan Nathanin puheita loppuun. Minun oli ollut pakko lähteä, tunsin kuinka pahaolo nousi kurkkuuni, mutta en antanut sen tulla ylös.

Nyt selvisi miksi en ole saanut ensisuudelmaani, nyt ymmärsin miksi kaikki pojat karttoivat minua.

Minusta liikkui niin pahoja huhuja, ettei kukaan tahtonut minua.

Olin likainen tiskirätti jota kukaan ei halunnut ”käyttää”.

Pahinta asiassa oli se että Nathan, minun turvani, minun suojamuurini, tämä oli uskonut kaiken mitä minusta oli puhuttu! Voisinko enää ikinä katsoa häntä, voisinko enää ikinä katsoa ikkunastani ulos tuntematta pahaa oloa, näkemällä tämän ikkunan!? Niin pahalta kuin tuntui sisällä, silti kyyneleet joita odotin, niitä ei tullut. Chloe oli käyttänyt ne kaikki niin että tunsin sisällä vain tyhjää.

-------------------

 Näin päästiin tutustumaan Halleyn teinielämään ja Brian nuoren aikuisen elämään.

Bria ja Greta tosiaan päättivät että lähtevät opiskelemaan yliopistoon ja Halley, pieni suloinen Halley, josta muuten paljastui todellinen kaunotar vai mitä!? saa vielä lokaa niskaansa mutta miten jatkon käy, kuinka Nathanin ja hänen ystävyyden käy, se selviää seuraavassa osassa..

 ps. en tiedä huomasitteko mutta päätin vaihtaa Halleyn silmät, en kestänyt katsoa niitä sinapinruskeita ilmeettömiä silmiä enää joten pahoittelut niille jotka eivät tästä muutoksesta pääse yli, mutta minusta silmät sopii tytölle enemmän kuin hyvin! =)

 Kuten aina ennenkin, risut ja ruusut tervetulleita! Nyt olen yrittänyt parantaa huomiota pisteisiin ja numeroihin joten toivottavasti se näkyy tekstissä. 

Erittäin hyvää uutta vuotta kaikille! <3 Vuonna 2016 palataan jälleen uuden osan merkeissä! =)

 -Phoenix <3