maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku ja testausta..

Tein tälläisen joululuukun Simstaan, ja ajattelin nyt kokeilla tätä julkaisemista toisella hieman vähemmillä kuvamäärillä josko vaikka saisin vielä tämän viikon aikana tapeltua tuon isompi määräisen virallisen osan ulos!
Jos Simstan adminit näkevät tämän ja ovat sitä mieltä että tämä ei saa olla täällä niin hihkaiskaa! Yritän jollain muulla tavoin saada Simstaan nuo kuvat.. (tein tätä kautta myös sen nimittäin! Yritän siinä tapauksessa jos olette sitä mieltä ettei tämä saa olla täällä, jotain toista kautta saada kuvat tuotua luukkuun..)



Lumihiutaleet laskeutuivat hiljakseen taivaalta maanpintaan. Kaikkialla oli hiljaista, kukaan ei liikkunut ulkona ja talojen valoloiste oli ainoa joka täytti kadut valoloistoillaan.


   ”Joko voi tulla?”
Pieni ääni kysyi hevoseltaan joka oli vartioinut luolan suuta tunnollisesti siitä asti kun omistajansa oli sinne piiloutunut riemukkailta lapsijoukoilta jotka olivat varmoja nähtyään hänet.
   ”Prhrhrh” Pärähdys kertoi hänelle enemmän kuin muille ihmisille sillä hän osasikin puhua eläintenkieltä.




”Turhaan kuule kiukuttelet, tarjosin sinulle kasan omenoita ennen lähtöä ja toinen mokoma odottaa sitten kun olemme saaneet tehtävämme tehdyksi. Tule! Mennään!”

Hahmo nousi hevosen selkään ja kaksikko lähti laukalla kohti kaupunkia. Katujen läpi pystyi ratsastamaan ilman pelkoa
että joku näkisi.
Perillä hahmo laskeutui taitavasti hevosensa selästä ja kuiskasi tälle että voisi mennä vahtimaan nurkan taakse.
Varovasti hahmo siirtyi seinän vierelle ja tietäen tarkalleen missä oikea ikkuna oli, hän ei pitänyt mitään kiirettä.
Hitaasti tämä vilkaisi olohuoneen ikkunasta huomaten että koristeet olivat jo kaunistamassa huonetta odottaen jouluaattoa jolloin tilassa olisi vielä kuusi pyöreän punaisen maton päällä sekä kasa lahjoja odottaen avaajiaan.
Seuraava huone oli hämärästi valaistu, kaksi hahmoa juttelivat keskenään supatellen, niin ettei toisessa huoneessa kuultaisiin. Sitä huoneen olijat eivät tienneet että heidän puheensa kuultiin.

   ”Tiukkaa tekee rakkaani tiedän, mutta eiköhän lapset saa edes yhdet lahjat. He ovat odottaneet niin innoissaan ja ovat olleet todella kilttejä, et voi kieltää sitä”
   ”En voi mutta meillä ei ole varaa, pitää säästää tärkeämpään kuin lahjoihin tuhlata, millä kustannamme opiskelut jos nyt kulutamme..”
 Hahmo hymähti samalla kun laskeutui niin että pääsi ikkunan alta vilahtamaan seuraavan ikkunan luokse.
Huoneessa paloi myös valo, huone oli koristeltu teini-ikäisen tavaroilla. Hahmo muisti kuinka vielä muutama vuosi aiemmin kyseinen teini-ikäinen oli ikkunassa odottelut joka ilta jouluaattoon asti.
    ”Ihan hirveetä, vihaan joulua!... ai miksi? Siks et porukat vaan pähkäilee miten saavat meille joulun tehtyä kun rahat ei meinaa riittää ku faija on niin hiton pihi kaikessa ettei suostuis hankkimaan mitään..”
   ”Pitäs vaan säästää ja säästää.. vois edes yhden joulun alla tehdä poikkeuksen ku nuoremmat on odottanut tätä aikaa jo syyskuusta ja ollu sieltä asti todella kilttejä.. niin ja ite haluisin sen älypuhelimen.. hehe… niinpä”
Hahmo pudisteli päätään, nuorison puhe oli outoa kuultavaa mutta sisältö aivan oikeassa, nuorempi väki oli ollut todella kilttejä koko syksyn ja se oltiin huomattu..
Hahmo siirtyi viimeisen ikkunan luokse jossa ei enää palanut muu kuin pieni yölamppu, sillä nukkumaan meno aika oli jo mennyt.
Hahmo kurkisti varovasti ikkunasta sisään ja näki sängyt. Siirtäen päätään hän näki toisen kasvot, tämä näytti niin enkeliltä nukkuessaan.
Hitaasti hän siirsi katseensa toiseen sänkyyn, huomaten että se oli tyhjä!
Pimeydestä siirtyi hitain askelin pienet jalat kohti ikkunaa…
Kuin uskomatta silmiään tämä hieraisi silmiään ja lähestyi ikkunaa vielä lähemmäs… se oli kuin olikin…
...Tonttu!


Joulunodotusta kaikille! <3




ps. lisäkuvia mitkä eivät päätyneet joulukalenteriluukkuun! Olkaapa hyvä!

 Tonttu tyttö josta olen huippu huippu ylpeä!!!! <3 Awww! katsokaa miten suloinen! <3 Saa nähdä saisinko jotenkin sen vielä joskus käyttöön! Jos ei muuta niin pitää vain pelata tällä koska on niin <3 <3 =D
 Ja loppuun.. tadaa! onnistuin jollain oudolla tavalla luomaan perheen isästä conan o'brienin kaksoisolennon!!!! XD nauroin katketakseni kun tajusin keneltä hän näyttää! =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti