Osa 33- Turvasatama

No niin! Perjantai.. tämän päivän piti olla kiireinen ihan iltamyöhään, mutta suunnitelmiin tuli muutos joten saattekin kolme päivää etuajassa tämän osan! Eli tarkoitus oli maanantaina vasta julkaista mutta nyt saatte viikonloppu lukemista, olkaa hyvät! Lukuiloja! =)

Kuvia 37

    "Et ole tosissasi? Kivi,sakset paperi?!"
   "Ootko oikeasti pistämässä minut tuonne ylös selvittämään tuota äskeistä? Will, näit itse missä mielentilassa hän on! Vähiten hän kaipaa nyt minua.."
   "Oletko itse valmis menemään taas kerran hautausurakoitsijan pakeille? Jälleen pelkän uurnan kanssa?"

 Max katsoi Williä pitkään hiljaa vakavalla ilmeellä, tajutessaan mitä Will ajoi takaa.
Itse en tiennyt sitä, mutta juuri Max oli ollut nuoresta iästään huolimatta se joka oli hoitanut äitinsä, isänsä ja jopa oman pikkusiskonsa hautausmenot. Ainoastaan Will tiesi ettei tämä ollut vielä koskaan näyttänyt tunteitaan kenellekkään, eikä tämä ollut vieläkään käynyt surutyötä loppuun.
   "Ehkä sittenkin on parempi että minä menen ylös, tosin tiedä tämä.. en tykkää tästä yhtään.."
Will nyökkäsi tietäen täysin miksi tämä ei halunnut tehdä sitä, nyt tämän pitäisi avata myös omia haavojaan.

 Max antoi Willin mennä edellä eteisen suuntaan, mutta ennen ovea tämä kumminkin kääntyi. Ilman Maxin nopeita refleksejä, tämä oli olisi varmasti törmännyt Williin.
   "Sitten Max..yksi asia... ajattele päälläsi.."
   "Ja mitähän tuo meinaa tarkoittavan? Ainahan minä.. luulisi sinun tietävän että jätän sydämmen aina laskuista pois.."

 Will katsoi Maxia pitkään.
   "Anabel kaipaa nyt kaikkein vähiten sitä että rupeat ääliöksi. Tiedän sinut herkkien naisten kanssa.. Saan olla aina se joka siivoaa sotkusi, nyt en siihen rupea. Anabel merkitsee minulle siskoa jota minulla ei koskaan ole ollut."
   "Ja niin myös min..Au!"

 Max oli hetken valmis lyömään Williä takaisin mutta perui ajatuksensa.
   "Minä lupaan, vain kunniallisia ajatuksia.. usko tai älä.. välitän hänestä myös. Turha näyttää noin yllättyneeltä, olen kiintynyt jollain oudolla tavalla siihen pieneen pippuriin. Tämä on saanut tässä talossa ihmeitä aikaan."

 Will huokaisi syvään, samalla kun lähti Maxin perään.
   "Sen takia sanonkin nämä sanat, ajattele päälläsi.."

 Will suuntasi ulos ovesta, kun Max nousi portaita. Olin saanut Maxin edesmenneen siskon makuuhuoneen laitettua uuteen uskoon, vasta päivää ennen kuin isä oli kuollut.
Tila oli muuttunut oleskeluhuoneeksi,ja se oli ylös noustessani houkutellut enemmän kuin oma huoneeni.
Oven olin jättänyt huomaamattani auki, josta Max osasi arvata että olin siellä sillä hetkellä.

 Siitä huolimatta tämä ilmoitti varovasti kiivaasti henkeä vetäen tulostaan.
   "Anabel?"

 Kuulin kuinka tämä tuli sisemmäs huoneeseen hyvin hitaasti, tulo sinne oli selvästi miehelle todella kova paikka. Olihan tämän sisko ollut miehelle hyvin tärkeä, toisin kuin minä..
En tiennyt olinko tämän mielestä häpäissyt huoneen vai oikeutettu muokkaamaan tästä huoneesta siskon muistolle sopivamman.
Huone oli alkuvaiheessa ollut pelkkä tyhjä huone, jossa oli ollut vain Maxin siskon vaatteiden tekoa varten oleva mallinukke. Sen olin toki säästänyt sillä mekko mallin päällä oli todella kaunis.

    "Anabel?"
En vieläkään tehnyt elettäkään sille että olisin näyttänyt Maxille että huomasin tämän tulon, sillä en tahtonut tämän näkevän kyyneleitä jotka olivat valuttaneet meikkini. Minussa oli kuin olikin vielä kyyneleitä jäljellä.

 Sitä en tiennyt että Max seisoi oven juurella, tietämättä tullakko vai eikö tulla, samalla tämä katseli huonetta hiljaa hymyillen.

 Ainoa ääni joka hetken ajan lähti meistä kahdesta oli vain hengityksemme. Omani oli raskas itkemisestä, mutta se miksi se oli Maxilla.. se jäi arveluiden varaan.
Kuulin seuraavaksi kuinka tämä otti askeleita lähemmäs minua.

   "Anabel.. puhu minulle.. ole niin kiltti.. et voi sulkeutua kuoreesi.. sinun täytyy päästää minut lähellesi, jos nyt suljet surusi sisääsi, kadut sitä myöhemmin. Usko minua, surutyö täytyy käydä silloin kun se on pinnalla. Muuten padot sen kaiken pahanolon sisääsi ja et koskaan käy sitä läpi."

 Ensimmäistä kertaa kuulin Maxin äänessä jotain muutakin kuin pinnallista rauhoittavaa tyynnyttelyä. Pystyin melkein koskettamaan miehen tunteet omasta surustaan, en pystynyt vaikka kuinka yritin pidättää kyyneleitä, vaan purkahdin hysteeriseen itkuun.
Nostin käteni kasvojen eteen, ettei Max vain edes ikkunasta näkisi itkuisia silmiäni, kun tämä jälleen puhui.
   "Noin on parempi.. anna sen tulla.."
   "Mene pois!"

    "En voi tehdä sitä.." Maxin uusi rauhallinen mutta tyynnyttävä ääni sai minut vain entistä ahdistuneemmaksi, miksi tämä ei vain voinut mennä?!
   "Miksi et! Sen kuin vain menet! Jätä minut rauhaan!"
   "Anabel, ole hyvä ja käänny.."

 Kieltäydyin miehen pyynnöstä, jolloin tunsin tämän käden pyöräyttävän minut ympäri. Käänsin katseeni tästä pois.
   "Miksi et katso minua?"
   "En tahdo katsoa.."
  "Katso minua Anabel."

 Miehen vaativa mutta hellä komennus sai katseeni kääntymään valuneista meikeistä huolimatta ja tuijotimme toisiamme silmiin.
   "Et voi hautoa suruasi, sinun täytyy käydä se läpi. Annoin sanani.."
   "Sanasi ei auta palauttamaan isääni! Tai äitiäni! Minulla ei ole ketään! Olen täysin yksin!"
   "Etkä ole.. onhan sinulla Will.. onhan sinulla mi.."
   "Olette vain pelastaneet minut ja nyt suojelette minua velvollisuudesta koska isäni niin pyysi kuolinhetkellään! Kaikki jotka rakastavat, kaikki jotka välittävät minusta, aivan kaikki! He ovat poissa! Tuon vain huonoa onnea kaikille joista välitän! Ensin he ovat läsnä, sitten he ovat poissa!"

    "Mitä ihm.." Lauseeni katkesi kuin veitsellä olisi leikattu, sillä Maxin teko tuli täydellisenä yllätyksenä.
Max oli laittanut kätensä selkäni taakse ja veti minut lähelle, aivan liian lähelle itseään. Ensin tämä pyyhki kyyneleitäni, sen jälkeen pyyhkien valuneita meikkejäni.. tämän jälkeen tämä laski sormensa leukani alle nostaen katseeni tämän silmiin, samalla alkaen puhua hyvin erilaisella äänellä.. hyvin matalalla äänellä..
   "Miten voit olla noin varma ettei sinulla ole täällä enää ketään joka välittää! Et tiedä mitä ajattelen.. et tiedä mitä tunnen.. perhanan nainen! Muka huonoa onnea, olet.. Olet piru naiseksi.. "

 Tunsin kuinka tämä painoi kädellään selkääni vasten kovemmin, samalla näin tämän silmistä kuinka tämä taisteli selvästi jotain vastaan mielessään.
   "Perhana..."
En saanut sanotuksi mitään, koska tunsin kuinka kurkkuani ja huuliani alkoi kuivata. Pyyhkäisin kielelläni huuliani kun samassa Max murahti, painoi huulensa huulilleni ja suuteli!
Tunsin miehen kokeilevan varovasti, mutta vasta kun nostin käteni tämän hiuksiin vastaten suudelmaan, tämä antautui selvästi taistelunsa hävinneenä.

 Max irrottautui sen verran että sai nostettua minua kainaloista, samalla pyörähtäen ympäri.
Kun aloin puhua en ollut tunnistaa ääntäni, niin käheä se oli.
   "Vie minut huoneeseesi.."
Miehen ilme oli hämmentynyt, toiveikas mutta samalla varautunut.
   "Ehkä meidän ei pitäisi.. Anabel.. en voi.."
Nostin sormeni tämän huulille samalla puhuen.
   "Shh.. haluan niin.. Annahan kun minä.."
Max laski minut maahan seisomaan, kun aloitin vapisevin käsin availemaan nappea paljastaen tämän rinnan. Tämän paljas iho oli jäänyt kummittelemaan minua öisin siitä lähtien kun olin nähnyt Maxin ilman paitaa, sinä aamuna kun isäni tuli takaisin.
Max seisoi paikoillaan mutta vain hetken, sillä kun käteni koski miehen paljasta rintaa tämä lähti kuljettamaan minua takaperin, kävellen kohti yläkerran toista päätä olevaa omaa huonettaan kohti.

 Sängylle päästyämme meillä ei ollut enää muuta kuin alusvaatteet päällämme. Suutelumme keskellä Max kohottautui käsiensä varaan.
   "Anabel.. en.. anna minä puhun.. lopeta tuolla katseella katselu.. huoh.. oletko varma?"
Nyökkäsin hiukan ujona mutta täysin varmana siitä että tahdoin asioiden etenevän näin.. en tiennyt oliko tämä jonkinmoinen lohtu huuto minulta mutta juuri nyt sillä ei ollut väliä, vain tällä hetkellä ja Maxilla oli väliä!





******Tunteja myöhemmin******

 -Prrrr-Prrrrr........-Prrrr-Prrr-
Itsepintainen värinä puhelimessa sai Maxin havahtumaan unestaan. Hiukan kohottautuen tämä vilkaisi puhelintaan ja näpäytti vihreätä luuria.
   "Harry?"
   "Vastasithan sinä viimein! Vieläkö tahdot sen kiinni? Pirulainen näyttäytyi viimein, kaikkien näiden vuosien jälkeen! Tosin sinun pitää pitää kiirettä, on kuulemma kohta piiloutumassa uudestaan!"
   "Oikeasti?! Tuo on hyvä uutinen! Missä?!"
   "Moonlight Fallsissa.. sinne on matkaa, pitää varmaan mennä soluttautuen.."
   "Siellä asti!? Perhana.. niin täytyy, lähden heti!"

    *Mitä oikein ajattelin?! Voi perhana...*
Tietämättä mitä ympärilläni tapahtui, jatkoin tyytyväisenä nukkumista kääntäen vienosti hymyillen kylkeä.
Varovasti Max petasi oman puolen sängystään niin etten heräisi ja suunnisti vaatekaapilleen, pukien lämmintä vaatetta päälle, Moonlight Fallisissa kun oli kylmempi ilmasto.

 Varovasti avaten, rauhallisesti pukien ja vielä varovaisemmin laitten lipaston luukun kiinni tämä toimi ympärilläni. Maxin kasvoilta olisi pystynyt lukemaan kaikki ne tunteet, joita mies juuri sillä hetkellä kävi läpi sisällään.

 Sivusilmällä tämän katseeseen osui kynätelineensä ja pieni lehtiö, johon tämä yleensä kirjoitti osoitteita joita haamujen näköhavainnoista oli ilmoitettu. Nopeasti tämä nappasi kynän käteensä, vilkaisi suuntaani. Huomatessaan että nukuin vielä tämä rupesi kirjoittamaan viestiä minulle.

Anabel,
Kun luet tätä olen jo kaukana.. Siskoni kuoleman aiheuttavasta haamusta on tehty näköhavainto.. lähdin sen perään.. kestää maksimissaan 3 kuukautta ja sitten palaan.. tahdon jutella kanssasi siitä mitä viime yönä tapahtui.

-Max-

 Varovasti Max aukaisi ja sulki oven perässään. Ennen portaisiin menoa, tämä nappasi syliinsä vaatteet jotka olivat jääneet lattialle meidän jäljiltä. Tämä laittoi vaatteet pyykkikoriin, jonka jälkeen hän suunnisti alakertaan kohti ulko-ovea.
Olohuoneen ovella Max näki että Will oli palannut hautaustoimistolta nopeammin kuin hän oli osannut odottaa.
   "Haamu on nähty Moonlight Fallsissa.. lähden sinne.. kestää maksimissaan kolme kuukautta.. tahdon että autat Anabelia surutyössä.."
   "Max, odota!"
Max oli jo menossa ovelle kun Will tuli olohuoneen ovelle pyytäen tätä pysähtymään.

 Tietäen että Will tiesi, Max olisi halunnut jatkaa matkaansa ovelle. Vain ystävyys sai tämän pysähtymään ja kääntymään.
   "Et sitten voinut mitään itsellesi vai mitä? En pyytänyt kuin yhtä asiaa..."
   "huoh... tiedän.. mutta asiassa on enemmän kuin annan näyttää, Will.."
   "Tiedän senkin, en ole sokea.. Luen sinua kuin avointa päiväkirjaa ystävä hyvä.."
   "Mäntti.."
   "Nörtti.."
   "Voitko katsoa hänen peräänsä Will? Kolme kuukautta.. maksimissaan.. soitan kun pystyn.."

 Max oli jo ovella kun Will pysäytti tämän lauseellaan.
   "Mitä sanoit Anabelille? Kai sinä kerroit hänelle? Et kertonut! Max, sinun täytyy kertoa hänelle! Nyt heti! Ole kiltti, edes sen verran..."
   "Ööö.. tavallaan jo kerroin... kirjoitin hänelle lapun.. hän vielä nukkui.. en hennonnut herättää.. älä katso minua noin! Tämä ei ollut nukkunut kolmeen päivään ja syönyt tämä on ties milloin! Joten kun tämä herää, tee tälle ruokaa!"

    "Turhaa sinä minulle ohjeistat.. kunhan tiedät mitä teet.."
Will katsoi vakavana ystäväänsä, sillä tämä ei pitänyt tämän kostoajatuksesta. Ei varsinkaan nyt viime öisemme jälkeen, mitä minulla ja Maxilla oli tapahtunut.
   "Tiedän.. ole tukena hänelle.. sitä tämä tarvii.. nähdään viimeistään kolmen kuukauden kuluttua!"

 Will katsoi vakavana Maxin perään samalla huokaisten syvään
   "Kolme kuukautta... epäilen..."

 Heräsin hyvin raukeana ja virkeänä.
En ollut tuntenut tälläistä oloa sen jälkeen kun isä oli poistunut keskuudestamme.

 Kohottauduin istumaan samalla vilkaisten hiukan hymyillen sängyn toiselle puolelle. Hymy tosin hyytyi huomatessani että paikka oli pedattu ja siinä ei maannutkaan Maxia kuten olin odottanut. Kosketin paikkaa kädelläni varovasti ja samassa vetäisin sen pois, tämä ei ollut nukkunut siinä moneen tuntiin.. Vuodevaatteeet olivat kylmät.

 Laskin jalkani puiselle lattialle valmiina siihen että kylmä osuisi varpaisiin sitä kumminkaan tuntematta. Lattia oli yllättävän lämmin, talo näytti varastoivan kaiken lämmön sille puolelle taloa..
Nousin seisomaan, mennessäni huoneessa sijaitsevaan kylpyhuoneeseen silmiini osui piirongin päällä oleva lappu, jossa oli kauniisti kirjoitettua tekstiä. Luettuani sen laitoin sen takaisin piirongin päälle ja suunnistin omaan huoneeseen.
Suihkun jälkeen laitoin vaatteet päälleni ja jätin kuivaajalla kuivatut hiukset auki, oli aika muuttaa hiukan hiustyyliä..

 Kävin nopeasti nappaamassa lapun mukaani ja suunnistin alakertaan jossa kuului keittiöstä epämääräistä ähkimistä. Will taisi yrittää tehdä aamiaista.
   "Haluatko kertoa mitä tämä tarkoittaa?"
   "Huomenta vaan sinullekkin.. niin mikä?"
Will vilkaisi lappua jota näytin tälle ja muuttui vakavaksi, tämä ei edes lukenut sitä! Tämä siis tiesi lapusta jotain!

 Tämä käänsi päätään, muka keskittyen tekemään ruoan loppuun.
   "Aamiaiseksi on räiskäleitä.. toivottavasti maistuu.."
  "Älä vaihda puheenaihetta.. kerro!"

 Will huokaisi samalla kun kaatoi taikinansa vuokaan.
   "Mitä siinä lukee?"
Luin äärimmäisen lyhyen ja hyvin kiertelevän viestin tälle, jonka aikana tämän suu meni yhdeksi viivaksi.
   "Pyysin ja rukoilin että tämä kertoisi sinulle lähdöstään.. Max on vähän oikukas... tämä kun ei tykkää hyvästeistä..Minne sinä nyt?!"

 Olin kääntynyt poistuakseni keittiöstä.
   "Puutarhaan.."
   "Olen pahoillani Anabel.. mutta ehkä näin on helpompi käsitellä tunteesi rauhassa.. Max tietää mitä tapahtuu kun patoo surunsa.. tämä ei ole vieläkään käynyt suruaan äitinsä, isänsä ja vähiten siskonsa menetyksestä. Yritä ymmärtää.."

Ymmärsin, ymmärsin oikein hyvin.. Max pakoili tunteita ja nyt tämä pakoili minua.
Lapussa tämä sanoi tahtovansa jutella.. jutella mistä? Siitä että viime yö oli hänen mielestään ollut virhe? Siitä että tämä ei enää halunnut olla samassa talossa kanssani? Vai siitä että tämä oli saanut surun minusta pois ja näytti siltä että tunnelin päässä oli kuin olikin valoa!
Vaikka en ollut aiemmin tahtonut sitä myöntää niin tästä paikasta, tästä kodista ja erityisesti näistä miehistä oli muodostunut minulle turvallinen turvasatama johon pystyi luottamaan, enkä tahtonut niitä menettää!



Näin saimme Benjaminin haudanlepoon, levätköön siellä rauhassa ja olkoon Abigailin kanssa onnellisia!
Miten Will ja Anabel saa arjen pyörimään kahdestaan? Saako Max haamun kiinni joka oli syyllinen Maxin siskon Angelinan kuolemasta? Kuinka kauan Max lopulta on poissa? Selviää ensi osassa!





Voi jummi jammi että oli hauska tehdä tätä osaa! Ette voikkaan kuvitella miten hauskaa! Välillä ihan hykertelin! Kissa-hiiri leikki tältä osaa ohi ja miten kaksikon kanssa edetään.. hih.. sitä en kerrokkaan! Suuret on kumminkin suunnitelmat!
Mitäs olette mieltä Anabelin uudesta muodonmuutoksesta? Tarkkasilmäisemmät ovat voineet jo nähdäkkin Anabelin uuden lookin silloin kun on vilkaissut kirjoittajan profiilikuvaa (näyttäytyy esim kun olen kommentoinut kirjautuneena googlen tiliini..).. siellä nuori nainen kaunistelee uudella hiustyylillään! =) Olen ollut siitä hys hys juuri tämän takia että tämän uusi kampaus paljastui tänne vasta nyt!

Toinen josta olette voineet olla tarkkasilmäisiä, eli lukija nimeltä 301 siitä kyselikin niin osa kohtaan on tullut sellaisia numeroita joissa ei ole nimeä eikä niitä ole linkitetty mihinkään.

Tämä tarkoittaa sitä että osiin on tehty jotain, esim. kuvat otettu mutta ovat muokkaamatta tai että tekstiä on työstetty. Joka taas tarkoittaa sitä että lähiaikoina (max viikko) voi odotella uutta osaa!
Vaikka olisikin koko osan saanut valmiiksi, en siitä kerro erikseen vaan odotan sopivaa kohtaa julkaista osan, eli tarkoittaa suomennettuna sitä että annan teille lukijoille aikaa lukea edellisen osan ennen uuden osan julkaisua.

Kertokaahan mitä piditte! Kommentit ovat jälleen kerran erittäin tervetulleita! =) <3

-Phoenix-







Ps. Pahoittelut kuvien vähäisestä määrästä mutta ymmärrätte varmasti loppuun asti lukeneena miksi jätin tuohon kuva määrään?!? =D Seuraava osa valitettavasti menee suurinpiirtein samoilla kuvamäärillä mutta kun luette senkin niin ymmärrätte sen silloinkin.. eli kuvat otettu mutta ei muokattu sekä teksti on pahasti kesken.. ensi viikolla sitten.. =)