Osa 32- Kirja

No niin.. Kommentteja jälleen tuli kivasti, kiitos jälleen niistä! =)
Koska en nyt keksi mitään sanottavaa tähän alkuun niin päästänkin teidät lukemaan osaa kaikessa rauhassa, lukuiloja! =)

Kuvia yhteensä 64

   "Auta isä! En voinut kertoa! Nämä metsästävät yliluonnollisia ol.."
   "Shhh.. Anna minä puhun hänen kanssaan.. nyt.. sinä luet tämän, sillä se sisältää hyvin tärkeätä tietoa!"
Isä ojensi kirjan eteeni, jonka oli näiden kaikkien vuosien jälkeen löytänyt. Tämän jälkeen tämä nousi tuolistaan suuntana Maxin tavoittaminen.

 Max oli jäänyt ruokailutilan ulkopuolelle vetämään henkeä, mutta otti askeleita kuultuaan isäni tulevan juttelemaan hänen kanssa.
   "Max.. meidän täytyy keskustella."

Tuijotin sydän rinnassani kiivaasti takoen vanhaa kulunutta kirjaa, joka oli aiheuttanut niin paljon mielipahaa. Teksti kirjan kannesta oli kulunut pois niin ettei siitä saanut selvää. Olin kuullut siitä asti kun isäni oli saapunut outoa musiikin kaltaista huminaa päässäni mutta vasta nyt tajusin katsellesani kirjaa että tuo ääni oli peräisin kirjasta, tämä tosiaan kutsui minua!
Huomasin käteni tärisevän ojentaessani sitä aukaistakseni kirjan. Puristelin ja ravistin kättä, jonka jälkeen yritin uudelleen paljon paremmalla tuloksella. Syvään huokaisten aukaisin kirjan jossa oli jokaiseen sivuun liitetty kirje..

 Rakas sukulainen, 
mikäli luet tätä on tapahtunut se jota pelkään eniten. 
En ole itse paikalla kertomassa niitä asioita joita kuuluisi jokaisen sukupolven kuulla ja tietää. 

Valitettavasti isäni Aldrich Camberly on asiasta toista mieltä. Tästä syystä virun tässä pienessä sellissä joka on tehty erityisesti vampyyreitä varten..
En tiedä näenkö rakasta tytärtäni Juliaa enään koskaan sillä olen asunut täällä jo monta vuotta, siitä syystä olen laatinut tämän tavan kirjoittaa tämän kirjan jotta jokainen sukupolvi tietää mitä vaihtoehtoja heillä on. 
Minut oli aikoinaan tarkoitus naittaa William Munrolle jotta sukujemme välillä säilyisi ikuisesti rauha, mutta menin ja rakastuin Basil Camberlyyn(omaa sukuaan Wonwrightiin), toisen luokan vampyyriin. 
Rakastuimme, menimme naimisiin ja melkein heti saimmekin Julian. 
Tästä verisesti loukkaantuneena William päätti murhauttaa mieheni jonka jopa isäni oli huomannut olevan hyödyllinen klaanillemme erikoiskykynsä tähden. 
Tästä johtui se että klaanimme kesken nousi rauhan jälkeen uusi sota, sitä en tiedä oliko Basilin murha harkittu Munron puolelta että saisivat meidän klaanilaiset vai ei, mutta niin olimme jälleen sodassa.

 Syyt joiden takia vietän päiväni katsellen tummia seiniä, on se että olisin tahtonut kertoa Julialle että me voimme mennä kenen kanssa tahansa naimisiin, sen jopa kerkisin kertoa ennen kuin isäni veti minut pois ja toi tänne. 
Tämä kun ei tahdo kenenkään tietävän että vampyyrit voivat pariutua tavallisen kuolevaisen simin kanssa ja saada normaaleja lapsia! 
Kyllä, vampyyrit rakas sukulainen voi saada kuolevaisia lapsia jos menee sellaisen kanssa pariksi. Mutta sitä en ehtinyt kertoa että kun perillinen on sopivassa iässä tämän ihoon tulee merkki joka on merkki siitä että tämän veressä kulkee erikoiskyky mikäli tämä muuttuu vampyyriksi. 
Tämän perillisen tulisi saada sukumme kulkemaan kymmenenteen sukupolveen normaalina siminä, sillä silloin ja vain silloin rakas sukulaiseni voi tapahtua se jota nyt täällä ollessani halajan kaikkein eniten, nimittäin se että sukumme on vapaa tästä kirouksesta! 
Kyllä, kun suku pääsee tästä ensimmäisestä perillisestä tavallisena siminä, sinne kymmenenteen sukupolveen ilman vampyyriksi muuttumista olemme vapaita eikä meidän sukua enään ole, sillä silloin ja vain silloin seuraavalla sukupolvelle (sukupolvelle nro 11) ei tule erikoiskykyä! Tämä on todella tärkeää muistaa että mikäli yksikin perillinen on vampyyri näiden kymmenen sukupolven aikana koko juttu alkaa alusta, eli on hyvin tärkeätä että jos tämä prosessi on aloitettu, sitä ei saa missään muodossa katkaista perillisien osalta!

 Toivon että rakas tyttäreni saa tämän kirjan luettavakseen ja aloittaa sen sillä en näe tästä kierteestä muuten pois pääsyä. 
Se miten saan nämä kirjeet pois täältä ja laitettua kirjan kansiin on hyvin pitkän ja tuskallisen projektin aikaansaannosta.

 Ainoa ystäväni tässä kylmässä maailmassa käy kerran viikossa katsomassa minua, tämän isäni on minulle suonut mutta sitä mitä tämä ei tiedä on se että ystäväni salakuljettaa näitä kirjeitäni pois täältä.
Jos tämä ystäväni ei olisi lapsuuteni ystäviä, olisin varmasti rakastunut tähän toisen klaanin perijään, kumminkin saamatta vastarakkautta.

 Dedrick Schmidt, tämä on tavallinen simi, tämän äiti oli rakastunut tavalliseen simiin ja nämä olivat saaneet lapsen. 
Jos Dedrickin ukki ei olisi niin pelätty mies oman isäni rinnalla, tämä olisi varmasti käännetty jo ja tämän klaani olisi vielä vampyyreitä. 
Mutta toisin kuin oma isäni Dedrickin ukki palvoo tytärtään ja teki kuten tämä tahtoi, niin Schmidtien veri oli poistumassa vampyyrien klaaneista ja toivottavasti myös pois toisten klaanien tavoite listalta. Toivon niin että tämä suku pelkästään Dedrickin takia saisi elää rauhassa ja vielä jonain päivänä merkki näiden iholta poistuisi. 
Se jos mikä ei ole nimittäin mukavaa katsoa, Dedrickin iholla merkki siitä että tällä olisi erikoiskyky jos vain tämä olisi vampyyri, tieto siitä että tämä on muiden klaanien tavoite listalla heti kun tämän ukista aika jättää.

Dedrickin tehtävänä on piilottaa kirja, sillä näiden kirjeiden voima on erikoiskykyni. 
Pystyn kutsua lähellä olevia verisukulaisiani luokseni, siksi myös nämä paksut seinät ympärilläni, ettei niin tapahtuisi. 
Mutta kirjeitä kirjoittaessani pystyn luomaan kirjeisiin voiman joka kutsuu sukulaistani kun tämä on kilometrin säteellä lähellä tätä kirjaa.
Olen joutunut uhraamaan paljon, mutta toivon että tämä perintö olisi sen arvoinen. Mikäli rakas Julia luet tätä niin tahdon että tiedät että rakastan sinua ja olen aina luonasi, vaikka ukkisi teki tämän minulle niin ei tämä läpi paha ole.
Tämä on tehnyt oloni mahdollisimman mukavaksi täällä ja sen tiedän aina kun seison ja katson sukumme aarretta Wincent Val Simgothin tekemää mestariteosta Baphomet ja keijut taulua, tämä taulu on sukumme arvokkain esineemme ja toivonkin että se ei päädy koskakaan vääriin käsiin sillä siinä oleva taika itse Wincent Val Simgothin luomana on niin voimakas että väärissä käsissä se on vaarallinen! Mikäli vain mahdollista, etsi tämä Wincent käsiisi ja selvitä taulun voima, on liian vaarallista kertoa sitä tässä.
Vuosia eteenpäin..

Rakas sukulaiseni, tämä on viimeinen kirjeeni. 

Dedrick sanoi että olen ollut täällä jo yli 40 vuotta.. tämä on näyttänyt kerran kirjan Julialle ja sen jälkeen vienyt sen turvaan. 
On kuulemma liian vaarallista jättää se tyttäreni hoiviin sillä minun onnekseni, mutta muiden huonoksi onneksi tämä on mennyt ja rakastunut kuolevaiseen, sekä saanut kauniin tyttären Melinda Anabel Camberlyn.
Dedrick on jo vanha mies eikä varmasti voi käydä luonani enää montaa kertaa. Tämä on perustanut perheen ja tämän suku onneksi on vielä jatkunut, mutta sillä hinnalla että Dedrickin lapsen piti antaa näiden ainoa poika adoptioon että tämä selviäisi klaanien käsistä, pojan nimi on kuulemma Benjamin, tämä suloinen poika ja Schmidtien suku on onneksi turvassa mutta meidän sukumme ei.
Tästä syystä on hyvin tärkeätä että kirjoitan nyt viimeiset ohjeeni sinulle ohjenuorana tulevaa varten.
Sukuni on kuulemma kuolemassa.. enään muutama on selvinnyt sodasta ja toivon että sinä et joudu pakoilemaan Munron klaania. William on kuulemma vanha ja tämä on aloittanut kouluttamaan uutta sukupolvea tarttumaan ohjaksiin, on vain ajan kysymys milloin he kohdistavat kaiken voimansa lopun Camberlyn suvun päälle ja vievät viimeisen perillisen käännyttääkseen tämän, toivon niin ettei niin pääse käymään.

Mutta jos nyt on niin, mikäli joudut pakoilemaan klaania, tahdon kertoa sinulle että on olemassa puolustuskeinoja, on olemassa tapoja jolla saapi ylivoiman ja pystyy puolustautumaan klaania vastaan.
En tiedä oletko tietoinen muista yliluonnollisista olennoista Simlandiassa mutta niitä on! Ja niitä on paljon! En rupea erikseen mainitsemaan niistä yhtäkään, sillä niistä on olemassa kirja! Etsi kyseinen kirja käsiisi! Siitä on sinulle hyötyä! Kirjoittaja on Homeros Folderton, kirjan nimi on: Mystinen maailma meidän ympärillämme.
Mutta sen tahdon kertoa, että mikäli saat tälläisen yliluonnollisen otuksen kanssa lapsen (muun kuin vampyyrin!), tämä lapsi jos saa merkin ja on perillinen, tämä lapsi tulee saamaan erikoiskykynsä, siitä huolimatta vaikka ei ole vampyyri! Siinä on hyötyjä mutta myös haittoja! Mikäli tämä tieto päätyy Munron klaanille, en edes uskalla ajatella mitä he tekevät sillä tiedolla! He tietävät vain sen että tavallisen simin iholla oleva merkki erikoiskyvystä tulee aktiiviseksi kun tämä käännytetään vampyyriksi.
Se että jos perillinen saakin erikoiskykynsä, suku on silti turvassa.. Niin kauan kun sukumme veri pysyy vampyyriverestä puhtaana! Muista tämä rakas sukulaiseni. 
Mikäli tälläinen tapahtuma tapahtuu niin älä huoli, seuraavan sukupolven perijä ei tule saamaan erikoiskykyään. Ellei sitten tämä edellinen sukupolven perijä jolla on erikoiskykynsä mene ja tee toisen yliluonnollisen olennon kanssa sitä lasta.
Siitä huolimatta vaikka näin kävisi, kun suku pääsee kymmenenteen sukupolveen ja vampyyriveri on poissa kaikista näistä kymmenestä, erikoiskykymme häviää suvustamme ja tulevat polvet ovat vapaita! Vailla pelkoa ja pakoilua.
Huoleni on suuri sukumme tähden, sillä minusta tämä kaikki on alkanut enkä voi sille mitään että tunnen syvää syyllisyyttä tästä kaikesta, antakaa anteeksi rakkaat sukulaiseni. Toivon että tästä kirjasta on edes jokin apu vastustaa vampyyreitä ja saamaan lopetuksen sille jonka minä rakastumisellani aloitin.

Ikuisesti teidän

Charlene Camberly

Luettuani kirjan humina musiikki lakkasi soimasta päässäni ja suljettuani kirjan tuijotin sydän rinnassani takoen vanhaa kulunutta kirjaa.
En tiennyt mitä ajatella joten annoin vain ajatukseni käydä jokaisen kirjeen tuomat tiedot päässäni uudestaan ja uudestaan.
Isoisoäitini oli kirjoittanut tämän kirjan, isoäitini oli aloitanut sen jota Charlene oli halunnut. Äitini oli ensimmäinen sukupolvi kohti vampyyritonta, erikoiskyvytöntä verta, kohti normaalina siminä oloa..

Sillä välillä kun annoin pääni selvitä, isä oli ohjannut Maxin olohuoneen puolelle ja kertonut sen jonka minä olin lukenut kirjasta.

   "Ymmärrätkö nyt miksi Anabel ei voinut kertoa sinulle mikä kulkee hänen veressään, mikä hänen sukunsa on joskus ollut?"
Max nyökäytti vaitonaisena päätään, isäni lohdullisesti hymyillen tälle.
   "Se ei muuta hänessä mitään, hän on ollut sitä mitä hän on näyttänyt. Ainoa ero on se että hänelle tulee vielä merkki. Merkki siitä että hänellä olisi erikoiskyky.."

Max katsoi isääni hetken kunnes avasi suunsa.
   "Korjaa minua jos olen väärässä, mutta eikö se tarkoita sitä että sinä ole se Benjamin josta kerroit? Olet sen toisen klaanin periä ja jokin noista tatuoinneistasi on oikeasti merkki siitä että sinulla on.."
   "Erikoiskyky piilevänä?....Kyllä.."
Isäni huokaisi syvään painaen päänsä hetkeksi alas kunnes nosti sen ylös.
   "Anabel on saanut molemmista suvuista sen ja se myös tarkoittaa sitä että jos on niin että Anabelin jompikumpi sisar selvisi turmasta hengissä saattaa omata myös erikoiskykynsä. Mutta epäilen sitä syvästi, Vera Blackburn etsi ja etsi eikä löytänyt heistä kenestäkään jälkeäkään.."

Nousin tuolilta jättäen kirjan lojuamaan pöydälle.
Katselin hetken ikkunasta ulos miettien miten rauhallista oli ollut vielä vuorokausi sitten. Koko elämäni oli pyörähtänyt ympäri. Tajuten mikä minua odottaisi käännyin inhon tunne sisälläni.
En tahtonut että jokin vanha kirja määräisi sen milloin ja kenen kanssa saisin lapsen, jos edes sellaista kaiken tämän jälkeen edes tahdoin! Olisi vain helpompaa että suku päättyisi minuun ja en jatkaisi sukua, silloin katkeaisi myös kirous eikä kenenkään tarvitsisi paeta tätä klaania jonka takia olin menettänyt äidin ja sisarukseni!

   "Eikö ole mitään keinoa, mitään millä pysäyttää heidät? Olen pyydystänyt ennenkin vampyyrejä, osaan muutamia tapoja.."
   "Ei auta, olet varmasti jahdannut yksilöitä, mutta kokonainen klaani perässäsi, ei.. riski on liian suuri että he saisivat Anabelin käsiinsä.."

Talo oli äärimmäisen kaikuva, joten kun kuulin isän sanovan nimeni, kohotin toista kulmaani ihmetellen mistä nämä voisivat keskustella jossa oli nimeni.
Päätin siirtyä miesten joukkoon, sillä meidän pitäisi isän kanssa keskustella minne piilottaisimme kirjan, sillä siinä oli aivan liian vaarallista tietoa jota pitäisi varjella. Tiedot eivät saisi päätyä vääriin käsiin.

   "Olet kyllä oikeassa, Anabelin takia on liian riskialtista lähteä klaanin perään, mutta ei hän voi koko elämäänsä vain pakoilla. On pakko olla jokin keino.. Ehkä tiedustelu.. tai ei.. ehkä sittenkin tämän hetkinen tilanne on kaikkein paras, sillä tällä hetkellä Roaring Heightsissa on äärimmäisen vähän vampyyrejä. Nämä kun tietävät että tämä on minun ja Willin kaltaisten metsästäjien pääkaupunki."
   "Sen takia olin äärimmäisen iloinen kun Anabel kertoi että oli tänne muuttanut, mutta nyt olen vielä iloisempi että hänellä on ollut teidät suojelemassa häntä, tuntuu että ongelmat vain seuraavat sitä tyttöä.."
   "Olen tässä!"

Miehet jatkoivat keskustelua kuin minua ei olisikaan paikalla! Isä jaaritteli ja keskusteli Maxin kanssa huolista ja kuinka niitä pitäisi ratkoa, vaikka kohotin jo kättänikin vastalauseideni yhteydessä, mutta tuloksetta, nämä eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota.

   "Meidän täytyy miettiä myös jatkoa.. Anabel ja kirja ei voi olla samassa paikassa yhtäaikaa.. Kirja täytyy piilottaa."
   "Olet aivan oikeassa, tiedän Willin kanssa täydellisen paikan jossa kirja on turvassa. Kunhan tämä tulee niin.."
   "Nyt riittää!"
Olin kohottanut kättäni, sanoakseni miesten keskusteluiden väliin omia mielipiteitä mutta nämä vain olivat liian keskittyneitä, luullen minun vielä lukevan sitä pirun kirjaa. Vasta kun läimäytin käteni reittäni vasten niin että molempia kihelmöi sain näiden huomion.
   "Aa, oletkin jo lukenut kirjan.. me Maxin kanssa juuri keskus..."
   "Olen seissyt tässä jo viisi minuuttia kuunnellen teidän päätöksiä MINUN elämästä ja miten MINUN kuuluisi olla ja tehdä sekä missä MINUN kuuluisi pitää kirjaa! Ette ole kuunnelleet ollenkaan sitä mitä MINÄ olen tästä mieltä!"

Isä käänsi katseensa takaisin Maxiin kohottaen käsiään hämillään.
   "En minä mitään kuullut, kuulitko sinä?"
Nostin vihaisena sormeni jälleen pystyyn vastalausetta melkein sanoen, kun Max käänsi päätään minua päin jolloin näin tämän katseesta pienen pilkahduksen, joka tarkoitti vain yhtä asiaa, tämä oli ollut tietoinen koko ajan että olin seissyt siinä!
Mulkaisin miestä jonka jälkeen käännyin ja poistuin vihaisesti sadatellen näille molemmille suuntana puutarha, se oli ainoa paikka jossa sain mieleni rauhoittumaan, kun vain sain upottaa sormeni multaan.

Aika kului ja sain huomata että Will, Max ja isä tulivat äärimmäisen hyvin juttuun, aina kun olin sisällä nämä istuivat juttelemassa.
Mutta aina kun saavutin kuuloetäisyyden nämä hiljenivät ja jäivät vain katsomaan toinen toisiaan. Siitä tiesin että asia koski joko miesten töitä tai sitten minua ja tulevaisuuttani. Olin isälle jo kerran vihaisena laukaissut että en edes tahtonut jatkaa sukua, vaan pysyä vanhana piikana. Tosin heti kun olin sen sanonut, olin katunut sanojani. Isän katse oli muuttunut surulliseksi ja oli huokaissut sanoen että hän tekisi mitä vain, jotta edes hän olisi näkemässä oman lapsensa vauvan kun äiti ei ollut sitä näkemässä.

Toki olin iloinen että isällä oli seuraa mutta tunsin itseni nykyään ulkopuoliseksi asunnossa jota olin viimein alkanut kutsua kodiksi. Kaipa se johtui siitä että olin tottunut asumaan siinä yksin kun Will ja Max olivat olleet poissa. Ja nyt minun piti jakaa tilat kolmen miehen kanssa ja tehdä ruokaa useammalle suulle.

Sinä aamuna mennessäni omasta huoneesta pesutiloihin, kuulin kuinka nämä olivat jälleen juttelemassa alakerrassa.
Osasin jo aika hyvin paikantaa näiden olinpaikan ja nyt ääni kuului selvästi ruokatilan puolelta, isä oli ilmeisemmin tehnyt kuuluisia vohveleitaan aamuksi!

Sinänsä onni että olin aina viimeinen joka heräsi, sillä olin tottunut menemään kylpyhuoneesen pelkässä alusvaatteissa.
Se pitäisi kyllä muuttaa, mutta eihän minulla ollut kuin aikaa, sillä Will ja Max eivät olleet vieläkään kaikesta vihjeistä huolimatta paikantaneet karneborejen pomoa.

Meikkiä laittaessani silmäni kävivät automaattisesti kehoani läpi, joka kerta sydän hakaten.
Toisin kuin yleensä pysähdyin kuin seinään katsoessani kehoani.

Tuijotin peilikuvaani pitkään, kunnes päätäni varovasti siirtäen näin sen mikä oli jättänyt sydämmestäni yhden lyönnin välistä.
Kohotin vaistomaisesti käteni suulle samassa kun sieltä kuului ahistunut kiljaisu. Kiljaisuni jälkeen alhaalta kuului tuolien kaatuminen ja juoksuaskeleita portaissa.

   "Anabel?! Anabel?! Avaa ovi!"
Puhuja oli Max.
   "M-mene pois Max!"
   "Max.. anna minä.. Anabel.. isä tässä.. kuulimme huutosi alas asti, tule ulos, ole kiltti.."

   "Vasta kun Max ja Will menevät alakertaan!"
   "Ja kissat! Me emme mene minnekkään!"
   "Max..."
Kuulin kuinka Will jälleen kerran rauhoitteli ystäväänsä selvästi tätä sivummalle vetäen.
   "Anabel.. miksi sinä et voi tulla ulos?"
Isäni rauhallinen ääni sai minun hengittämään rauhallisesti sisään ja puhaltaen ulos katsoen samalla asustustani.
  "Koska olen alusvaatteillani täällä.."

   "Ööö... ou... tuota.. pojat.. alkakaahan mennä.."
   "No ollaan me ennenkin nähty naisia vähän pukeisina Benjamin.."
   "Mutta he eivät ole olleet tyttäreni! Will, vieppä Max alakertaan ole hyvä."
Käytävältä kuului vielä hetken keskustelua ja kolinaa kunnes isän ääni tuli jällen oven taakse.
   "No niin Anabel.. olen nyt täällä yksin, voit tulla nyt.."
Katsoin hetken itseäni peilistä kunnes suljin silmäni ja käännyin ovelle päin.
   "Hyvä on.."

Päästyäni ulkopuolelle isäni ei hetkeen sanonut mitään.
   "No? Haluatko kertoa miksi kiljahdit niin että meidän kaikkien sydän hyppäsi peläten pahinta."
Katsoin hetken isääni mitään sanomatta, kunnes silmäni alkoivat kostua enkä voinut pysäyttää kyyneleiden valumista.

   "SE tapahtui.."
Isä oli hetken aivan hiljaa vakavasti katsoen minua silmiin.
   "Näytä."

Käännyin ympäri jolloin isäni näki kaikessa rumuudessaan merkin, jonka olin toivonut jopa jäävän tulematta, kun se ei ollut tullut aiemmin.
Siinä se oli ja kuvasti sitä mitä pelkäsin eniten. Vampyyrien havittelema erikoiskyky.
Pyyhin valuneet kyyneleet kuullen samalla isäni puhuvan.
   "Voi Anabel.."

Isäni ääni oli täynnä tunnetta ja rakkautta niin että käännyin ympäri. Sen tehtyäni näin kuinka tämä vain hymyili minulle.
   "Miksi sinä hymyilet?!
   "Siksi että sinun täytyy ymmärtää että hetken jo pelkäsin että jossain päin maailmaa saattaa olla jompikumpi sisaruksistasi elossa ja klaanin hyppysissä kun sinulle ei ollut tullut merkkiä. Nyt tiedän ja saan viimein asian päässäni päätökseen, eikä minun tarvitse lähteä etsimään heitä."

   "Voi isä!"
Otin isäni halauksen vastaan, sillä viimein tajusin kuinka paljon tämän harteilla oli ollut.
Tämä oli joutunut miettimään kaikki nämä vuodet sitä että olinko vai enkö ollut ainoa joka selvisi hänen kanssa onnettomuudesta.

Kevät alkoi hiljalleen väistyä kesän tieltä ja samalla alkoivat kasvini vaatimaan enemmän huomiotani ja huoltoa.

Niinpä vietin aamupäivät ennen päivän kuuminta hetkeä puutarhassa jossa hommat eivät loppuneet vaikka kuinka niitä teki.
Olin viimein saanut sellaisen puutarhan jota olin toivonut!

Isäni oli monesti sanonut että pihalla minun kuuluisi pitää hiukset alhaalla, jotta merkkini ei näkyisi mutta en pystynyt. Siellä oli vain liian hikistä pitää ne alhaalla.
   "Anabel, tulisitko käymään sisällä? Isälläsi on asiaa."
Nousin papupensaan juurelta katsoen Maxia joka vetäisi kiivaasti henkeä, jonka näin tämän kohoavasta rinnasta. Katsoen suoraan silmiini tämä kohautti kulmakarvoja kysyen olinko tulossa.
   "Juu, pesen vain kädet.. Max.."
   "Niin?"
   "Mmm.. ei mitään.. minä vain... äh.. antaa olla.."
   "No? mikä painaa mieltä? komea ulkonäköni?"
   "No ei todellakaan! Unohda koko juttu!"
Käännyin puutarhapöydän juurelle, avaten kiivaasti hanan pestäkseni käteni samalla kun käänsin hiukan päätäni nähden olkapääni yli miehen selän. Näin tämän kävelevän takaisin talolle samalla kumminkin hytkyen, mistä pystyi päättelemään vain sen että tämä nauroi!
   *Sika!*

Hyvä että olimme kerinneet istuutua kun isäni jo taputti käsiään yhteen huomiotamme hakien.
   "Hyvä, hyvä.. no niin.. aloitan asiani ilman mitään johdatteluita. Olen vanha mies.. Sitä sanotaan että sen tietää kun loppu lähestyy, ja se pitää paikkansa. Tunnen sen luissani, tämän takia haluan että Anabelin tulevaisuus on turvattu. Tiedän että Will on työmatkalla mutta tästä täytyy nyt jutella."

   "En tee sitä Benjamin.. On hänen oma päätös kenet hän haluaa..Ei ole minun asia eikä Willin tehdä sitä päätöstä hänen puolesta.."
Ristin rauhallisesti käteni ja jalkani vaikka sydämmeni hakkasi kiivaana rinnassa, tästä siis he olivat aina puhuneet kun olin kuullut heidän puhuvan selkäni takana!
   "Kuuntele minua nyt edes ensin Max! Olet Anabelille kuin veli, ja haluat varmasti myös hänen parastaan?"
   "No.. kyllä.. mutta.."

   "Istun tässä ja olen Sim.. en mikään nautaeläin.. isä, tiedän että ajattelet parastani. Siksi katson tämän keskustelun läpi sormien enkä rupea huutamaan, mutta..."
   "Ole Anabel kerrankin hiljaa kun isäsi puhuu sinulle. Olen vakavissani, minulla ei ole enää paljoa aikaa jäljellä ja tahdon että asiat täällä poismenoni jälkeen on turvattu!"
Katsoin isääni tuntien kuinka pala nousi kurkkuuni.

Isä katsoi minua täynnä rakkautta, kohdistaen sen jälkeen Maxiin päin katseensa jonka katse oli suunnattu vaivautuneena kohti tv:tä.
   "Olen niin kiitollinen sinulle ja Willille että olette auttaneet tytärtäni ja tiedän että pyydän paljon. Mutta pyydän nyt anovana vanhana miehenä apua tyttärelleni ja erittäin läheisenä ystävänäsi että autat minua poismenoni jälkeen, Anabelin pitää jatkaa sukua."
   "Olen pahoillani Benjamin... en voi.."

Nostin katseeni kohti kattoa, sillä tunsin kuinka silmäni olivat alkaneet kostua isäni anovasta särkyvästä äänestä.
Tämä tosiaan kantoi huolta siitä että jatkaisin sukua ja löytäisin rakkauden.
   "On Anabelin oma asiansa etsiä rakkautensa ja jos niin haluaa, päättää kenen kanssa saa jälkip.."
Siirsin katseeni kun Max lopetti lauseensa kesken kaiken.

   "Tietenkin, tietenkin.. se on täysin Anabelin asia mutta ei hän niitä täältä kotoa löydä.. se onkin pyyntöni.. vie häntä ulos.. vie täältä pois.. en ole täällä ollessani nähnyt hänen kertaakaan käyneen ulkona! Ainoa mitä tämä tekee on puutarhanhoito ja kodinhoito, ei se sovi nuorelle aikuiselle jonka kuuluisi etsiä rakkauttaan!"
Katsoimme Maxin kanssa molemmat isääni joka jatkoi paasaamistaan. Isä tiesi karneboreista ja kuinka nämä olivat etsineet minua.
Mutta jo pitkän aikaa olin jo saanut luvan poistua talosta mutta itse en henkilökohtaisesti vain halunnut. Syy tosin olikin se että joku miehistä piti silti olla seuranani, tämän ehdon oli Will asettanut.

Hetken päästä isäni nousi sulkien silmänsä surullisena.
   "On aika.."
   "Isä?!? Aika mihin?!?"

Ponkaisin Maxin kanssa pystyyn kun isäni ympärilläni alkoi hehkua, ja samassa Maxin puhelin pirahti soimaan mutta mies ei tehnyt elettäkään koskeakseen puhelimeen, vaan kääntäen katseensa minuun rauhoitellen minua kunnes käänsi katseensa isääni.

Samassa kun tajusin mitä oli tapahtumassa, aloin liikkua, suuntana lähemmäs isääni.
   "Oho.."
Max katseli samalla kun alkoi puhua tälle.
   "Teen parhaani Benjamin.. en voi muuta.. Anabelilla on viimeinen sana.."

Samassa kun tämä oli sen sanonut, purskahdin itkuun.
En voinut uskoa sitä että olin menettämässä isäni! Tuntui kuin vasta eilenhän tämä oli tullut takaisin etsimästä kirjaa!

Yhtäkkiä isäni olemus muuttui läpikuultavaksi ja tämän puhe oli erilaista, kaikuvaa.
   "Tiedän että teet parhaani tyttäreni puolesta, kohtele häntä hyvin. Jos en tietäisi paremmin olisin tehnyt asiat toisin.."
   "E-en ymmärrä mitä tarkoitat?! Mitä tarkoitat tuolla!?"

   "Ei! Et voi tulla! Mene pois!"
Katsoin kauhistuneena mustaa pilveä joka nousi huoneen kulmasta.
   "Max tee jotain!"
Max käänsi katseensa anovaan katseeseeni, kun isä alkoi puhua hänelle.
   "Pidä hänestä huolta, vaikka se tarkoittasi mitä tahansa, lohduta häntä ja ole hänen tukena. Hänellä ei ole ketään muuta minun poismenon jälkeen kuin sinä ja Will. On tärkeätä että hän ei ole yksin."

Max laski päänsä samalla antaen aina niin ryhdikkäiden hartioidensa valahtaa alaspäin. Hetken päästä tämä nosti päätään antautumisen merkiksi, huomaten että isäni hymyili hänelle.
   "Minä lupaan auttaa häntä surun yli.."
   "Tiedän sen.. ja tiedän paljon muutakin, nyt kun lähtöni on lähellä.. Olet hyvä mies, niin kuin Willkin."

Kuunnellen miesten keskustelua en voinut kuin purskahtaa itkuun, samalla kun viikatemies kääntyi minuunpäin.
   "No, no.. tyttö hyvä.. eihän se nyt niin paha ole.. kohtaatte vielä rakkaimpanne. Mutta nyt on vain tilapäinen hyvästien aika."

   "Benjamin Quint.. on aika mennä rakkaan vaimonne luokse.."
   "Kiitos herra... kiitos.."
En voinut kuin katsoa itkusten silmien lomasta, kuinka isäni laski kätensä tämän kylmän luisen käden ympärille hymyillen onnellisesti. Tiesin että isä tapaisi äitini uudelleen mutta se tarkoitti myös sitä että jäin aivan yksin!

Vasta kun viikatemies oli poistunut isäni kanssa, tajusin todellisuuden täysin.
Tuntui kuin en saisi henkeä.
   "I-isä... "
   "Anabel..."
Vasta kun Max puhui, jalkoihini tuli liikettä.. en voinut näyttää tälle kuinka paljon minuun koski. Tämä vain vetäisi asian leikiksi enkä sitä juuri nyt kestänyt!

Kävelin suuntana takapihalle, kun kuulin kuinka Max seurasi minua.
   "Anabel, odota! Pysähdy!"

Käännyin ärtyneenä tämän suuntaan.
   "Miksi?! Miksi seuraat minua?! Miksi minun pitää pysähtyä?! En kestä nyt vitsejäsi! En kestä nyt sinun ärsyttäviä näpäytyksiäsi! Isäni on poissa! Minulla ei ole ketään!"
Kuulin kuinka viimeinen lauseeni säröili kun tajusin samalla sanojeni merkityksen.

   "Minä tiedän sen että isäsi poistui keskuudestamme.. en olisi voinut.. en minä voisi.. olen menettänyt itsekkin sisareni, äitini ja isäni.. tiedän kuinka vaikeaa aikaa tämä on ja lupasin isällesi että autan sinua tämän yli."
Tunsin kuinka kyyneleet silmissäni lähtivät laskeutumaan pitkin poskiani. Samassa huomasin kuinka Max oli tullut lähemmäs ja otti minut lämpimään halaukseensa.

Vastustelin tämän halausta, mutta vain hetken. Seuraavaksi huomasin että vastasin tämän halaukseen painaen käsiäni tämän selkää vasten. Kuulin Maxin rauhallisen äänen sanovan rauhoitavia sanoja antaen minun itkeä tämän olkapäätä vasten, kastellen miehen paidan täysin.

Irrottauduin Maxin olkapäästä huomaten että meikkini oli sotkenut tämän paidan todella pahasti.
   "Anna anteeksi, pesen paitasi jos annat sen.."
   "Anna olla.. sotke ihan rauhassa.."
Miehen rauhallinen ääni sai uuden itkupyrähdyksen nousemaan, niin että tämä painoi kädellään minun selkää vasten, jotta nojauduin uudelleen tämän olkapäätä vasten.. Enkä tällä kertaa hangoitellut vastaan.
   "Anna tulla, se helpottaa ja loppuu aikanaan.. Shh.. olen tässä.."

En tahtonut mitään hautajaisia.. tuhkaus ja pelkän uuran osto.. se riitti.. isä varmasti ymmärsi.
Willin olisi tarkoitus myöhemmin mennä sopimaan hautausurakoitsijan kanssa isäni sijoittamisesta hautausmaahan.
Siten pystyimme varmistamaan ettei suruni toisi isäni haamua takasin ja että poikien ei tarvitsisi sen takia hävittää isäni henkeä, sitä viimeisimmäksi haluaisin, viedä isäni äitini luonta, viimein kun tämä hänet tapasi uudestaan.
Siinä siis olimme, olohuoneessa suruvaatteet päällä.
Will puheli rauhoittavasti ja Max.. tämä seisoi vaitonaisena telkkariin nojaten. Itse istuin sohvalla polvet koukistettuna.

Olin lopettanut kyyneleiden tuottamisen, niitä ei tainnut enää olla minussa.
Tuntui että olin kuluttanut kaiken jo pois, jäljellä oli vain tyhjyys.
Vaikka kuinka poikien rauhoittava puhe kuului korviini, en tuntenut sen hyödyttävän mitään. Sisälläni oli silti tyhjää.

   "Hänen pitäisi syödä jotain.."
   "Max.. älä.."
   "Mitä?! Hänen pitäisi! Hän ei ole syönnyt mitään kahteen päivään!"
Ponkaisin pystyyn katsoen kumpaakin miestä vuorotellen, silmät kipunoiden.
   "En ole lapsi jota täytyy holhota! Antakaa minun olla!"

Sen tehtyäni käännyin lähteäkseni huoneesta, samalla kun ohitin Maxia tämä ojentautui etten tönäisisi häntä kumoon.
Kumpikaan ei sanonut mitään, katselivat vaitonaisina perääni.
Ahdistus sisälläni vain kasvoi kasvamistaan, tulisiko tästä koskaan loppua?!?

   "Jommankumman pitää jutella hänen kanssa.." Will totesi kun olin kuuloetäisyyden päässä.
Max katsahti Williä kuin ei olisi uskonut ystävänsä sanoja, lopulta kumminkin leikkisästi todeten.
   "Jep... Kivi,sakset, paperi??"




Pääseekö Anabel menetyksen tuomasta surusta yli vai onko se hänelle liikaa? Kumpi pojista lähtee lohduttamaan häntä vaikka tämä vain haluaisi surra rauhassa? Tämä ja paljon muuta selviää seuraavassa osassa!


Sellainen osa.. Anabel sai merkkinsä ja Benjamin.. huoh.. Benjamin... tälle oli ties mitä kaikkea vielä suunniteltu mutta tämä otti ja päättikin kuolla kupsahtaa kesken keskustelun joten tämä suunneltu kohtaus tuli kolmea osaa liian aikaisin... Eli Benjamin oikeasti kuoli siis vanhuuteen.. rauha hänen sielulleen.. =P
Miten suvun käy kun Anabel ei tahtoisi ruveta perustamaan perhettä.. kiero mieleni tahtoi pistää tälläisen kohdan mukaan mutta Quintit tästä huolimatta jatkuvat.. eli pelko pois.. jatkoa tulee mutta miten, sitä en paljasta!
Mitä olitte mieltä sukukirjasta ja Anabelin isoisoäidistä? Itse rakastuin tähän hahmoon, enkä olisi tahtonut luopua hänestä näiden kuvanottojen jälkeen, mutta pakko mikä pakko.. pelaan sitten hänellä ihan muuten vain.. =)

Itse tykkäsin todella paljon pelata että kirjoittaa tätä osaa ja toivon että se myös näkyy siinä.. Rakentavaa palautetta jos näkyy niin saa ja pitää laittaa jotta tiedän ensikerralla hiukan katsoa tarkemmin. Se muutkin kommentit erittäin tervetulleita! =)
Vielä lopuksi mutta ei vähäisemmäksi, iso kiitos Irvikselle joka eilen illalla käytti aikaa auttaakseen tuon viimeisen kuvan lauseiden kohdalla! <3
Siitä oli iso apu ja siinä jouduin pitkään käyttämään aivonystyröitä! Eli vinkkinä muillekin, jos tekstissä jokin kohta takkuaa niin jätä se hetkeksi rauhaan ja palaa sitten uudestaan niin katsot sitä ihan uudesta kulmasta!
Ainakin itselläni toimi se ja tietenkin Irviksen vinkit.. Tulipahan samalla tehtyä seuraavan osan tekstit valmiiksi! Eli tekstit ja kuvat on mutta vielä en ole kerinnyt tarvittavia kuvia muokkaamaan ja korjaamaan. Milloin seuraava osa ilmestyy niin en osaa vielä sanoa..
Toivottavasti tykkäsitte ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

-Phoenix-


Ps. Sitten tähän lopuksi toivoisin että ne jotka tahtovat jatkossa tiedon uudesta osasta niin ilmoittautuisitteko? =) En ole varma kuka haluaa ja kuka ei tietoa joten helpottaisi itseäni kun tietäisin ketkä niitä haluaa ja ketkä ei. =D
Eli jatkossa ilmoitan vain niille jotka tänne nyt ilmotautuvat, kommenttiin tai cboxiin! =)