Osa 31- Jälleennäkeminen

Vau, tätä on eilen käyneet vilkaisemassa yhteensä 86 kertaa! Kiitos heille jotka näin ovat tehneet ja vielä isompi kiitos ja kumarrus heille jotka kommentoitte edelliseeen osaan! Mukavaa huomata että tarinalla alkaa olemaan seuraajia! <3 =)
Se antaa vain lisä intoa julkaista näitä osia!

Tämän osan kirjoitus hiukan tökki vaikka tiesinkin mitä joihinkin kohtiin kirjoitan mutta mutta.. jätetään loppu tuonne loppuun ja annetaan teidän päästä itse osan kimppuun, lukuiloa!

Kuvia yhteensä 46

------------------------------------------------------

   "Ette vastannut kysymykseeni.."
Miehet olivat pitkään hiljaa, kunnes Will rikkoi sen.
   "En tiedä miten paljon tiedät yliluonnollisista olennoista.. Karneborit ovat yksi pahimmista roduista mitä on.. Ne ovat simejä, joiden kehon ovat kaapanneet haamut. Nämä haamut vaivuttavat itse simin niinsanotusti uneen ja toimivat ohjeiden mukaisesti."
Mies veti hetken henkeä ennen kuin jatkoi, asia oli selvästi arka alue..
   "Karberobit eivät siis ole haamuja, ei enään siinä vaiheessa kun kaappaavat simin kehon nämä muuttavat olomuotoa, muutos on lopullinen siinä vaiheessa kun nämä syövät. Nämä elävät kuin mehiläiset tai muurahaiset, näillä samaan "pesään" kuuluvilla jäsenillä on johtaja, haamujohtaja joka antaa käskyt ja ohjeet, tämä on ns. "pomo".
Katsoin hämilläni molempia kunnes Max aukaisi suunsa.
   "Karneborien pääasia on lisääntyä ja poistaa kilpailijat."
Katsoin varmaan hölmistyneenä sillä Will jatkoi.
   "Karneborit metsästävät naissimejä lisääntymis mielessä, kaikki miespuoliset simit nämä antavat johtajalleen uusiksi karneboreiksi, elleivät itse syö niitä. Siitä niiden nimikin tulee, nämä ovat lihansyöjiä.."
   "Miten tämä liittyy siihen etten voi mennä kotiin?"
   "Kun tuhosimme Maxin kanssa sen kaksikon, meitä seurattiin kauempaa.. Tieto sinun menetyksestä on heidän johtajalla, taloasi vahditaan.. Sinua on seurailtu ilmeisemmin jo jonkin aikaa.."

********

 Seuraavat viikot menivät siivillä, olin kuin unessa.
Miehet olivat etsineet minulle uutta taloa tuloksetta, joten lopulta Max oli kuulemma Willin kertoman mukaan tehnyt sellaista jota ei olisi koskaan uskonut tämän tekevän. Tämä antoi edesmenneen siskonsa talon minulle! Tämä talo oli kuulemma kaupungin turvallisin, onneksekseni sain todeta että pihamaalla on puutarha!

 Asunto jonne miehet olivat vieneet minut oli tosiaan Willin kerrostalo asunto, jossa kuulemma oli tällä hetkellä alivuokralaisia. Syy miksi vuokralaisia ei näkynyt silloin kun olin ollut siellä oli että nämä olivat matkoilla. Mutta sinne en saanut jäädä majailemaan. Will asui siellä, mutta kuulemma hyvin harvoin. Tämä kun ei kuulemma välittänyt vuokralaistensa elämäntyylistä, hippejä kun kuulemma olivat.

 Talo oli kuin minulle tehty, ihastuin siihen heti. Mutta siitä en pitänyt mitä se toi mukanaan.. Nimittäin miehet.. Nämä asettivat väkisin ehdon että en saa olla talossa yksin, aina jompikumpi heistä oli talossa.

 Ennen tavaroideni siirtoa, Will oli käynyt talon läpi jollain ihme härvelillä, josta ei kertonut oikeastaan mitään muuta kuin sen että tämä tutki oliko talo turvallinen.

 Vasta kun tämä oli tehnyt analyysinsa ja Max hyväksynyt saatoin alkaa asettumaan taloksi.

 En paljoa kysellyt mitä nämä tekivät työkseen sillä se kävi nopeasti selväksi, nämä tosiaan jahtasivat paranormaaleja olentoja, mutta pääasiassa haamuja. Kun Max oli lähtenyt keikalle kysyin Williltä mikä heidän historia oli.

 Will suostui kertoa tarinansa vasta kun olimme purkaneet kaikki laatikot. Joten kun katselimme lopulta valmista huonettani katsahdin odottavasti mieheen.
"Tule.. kerron sinulle kaiken mitä haluat tietää.."

 Will ja minä olimme lähentyneet tämän kertomisien jälkeen. Maxin sisko oli tosiaan menehtynyt haamujen kaappausyrityksessä. Will syytti itseään tapauksessa sillä tämä oli ollut tytön seurassa kun se oli tapahtunut. Vaikka Max oli sanonut ja minäkin sanoin samaa, huomasin silti että raskas taakka painoi miehen rinnassa, joten minun pelastamiseni ja suojeleminen oli tämän mutta myös Maxille jonkinlainen terapia siitä että miehet olivat menettäneet jotain hyvin rakasta.

Max tosin vieläkin enemmän sillä tämä oli menettänyt myös vanhempansa aikaisemmin, nämä kuten Aleqin isä olivat olleet armeijassa töissä hyvin salaisessa operaatiossa, jossa pyrittiin pitämään silmällä kaikkia paranormaaleja olentoja. Eräässä operaatiossa oli menehtynyt erittäin paljon kyseisen operaation väkeä, samassa olivat menneet Aleqin isä, mutta myös Maxin molemmat vanhemmat.

 Vaikka Willin kanssa meni mukavasti ja olimme kuin sisaret jo nykyään, samaa ei voinut sanoa Maxin kanssa olevasta väleistä. Mies osasi olla NIIIN rasittava!

   "Mitäs luet?"
Max oli tullut juuri sinä päivänä kolme päivää kestäneeltä matkaltaan ja Will oli puolestaan kadonnut jonnekin, mutta osasin tajuta olla kysymättä. Olin niin paljon miehelle kiitoksen velassa etten tahtonut kahlita tätä.
   "Anna minun olla, pyydän!"
   "Hmm.. ei pysty... mitäs meillä on ruokana?"
   "Senkun menet tekemään jotain.. jätä minut rauhaan!"
   "Mut eikös se ole talon naisen homma auttaa raskaan työn raatajaa joka on tullut pitkältä kolmen päivän keikalta? hmm?"
   "Olet rasittava.."
   "Kiitos muru.."

 Murahdin miehelle etten ollut tämän muru, mutta tajusin myös sen ettei tämä jättäisi minua rauhaan ennen kuin menisin tekemään ruokaa..
Yksi asia kumminkin oli varma, tykkäsin kokata! Varsinkin tässä uudessa keittiössä jonka olin saanut laittaa mieleisekseni. Siellä oli työskentelytilaa todella paljon. Jopa Max oli myöntänyt että keittiö oli nyt paljon miellyttävämpi ja kuulemma saisin jos tahtoisin laittaa muutkin huoneet jos teki mieli, eihän sitä koskaan tiennyt.. Maxin siskon omaa huonetta oli jo hiukan suunnitellutkin, joka sijaitsi oman huoneeni vastapäätä.

 Tosin silloin kun Max tuli keittiön lähelle, tuntui kuin tila olisi kutistunut puoleen!
   "Eikö sinulla ole parempaa tekemistä kuin kiusata minua?! Ja anna käteni takaisin!"
   "Ja jättäisin kaiken tämän hauskan... hei älähän sohi sillä veitsellä!"
   "Ja muuten sohin niin pitkään kunnes jätät minut rauhaan! Mene korjaamaan se pirun vuotava putki jonka lupasit jo viisi päivää sitten korjata!"

 Uskomatonta mutta totta, Max totteli! Onneksi tämä oli luonteeltaan hyvin kätevä sillä jotain oli aina hajalla, niinpä pystyin aina pistämään tämän korjaamaan ne.. Tosin silloin kun tämä suostui menemään korjaamaan..
Max osasi olla äärimmäisen jääräpäinen ja rasittava!

 Ruoan valmistuttua söimme yllättäen äärimmäisessä hiljaisuudessa. Vasta kun olin syönyt ruokani ja ulko-ovi kolahti jossa kuului Willin huhuilut, Max aukaisi suunsa.
   "Minun täytyy lähteä vähäksi aikaa.."
Vaikka mies osasi olla rasittava oli tämän seura kumminkin tyhjää parempi, olisin nimittäin muuttunut mökkihöperöksi ilman miesten seuraa.
   "Mutta eikös Willkin lähde ulkomaille.. Kuka täällä on seuranani?"
   "En minä ole poissa kuin muutaman päivän korkeintaan.. kyllä sinä ne päivät pärjäät ihan hyvin.."

 Ruoan jälkeen taloon tuli syvä hiljaisuus sillä miehet supattelivat työhuoneessa matkoistaan. Niinpä kun itse päädyin olohuoneeseen lukemaan kirjaa, säikähdin kun molemmat tulivat minun viereen.
Will nappasi kirjan pöydältä joka oli tällä kesken ja Max avasi telkkarin.. Olimme kuin..
Ei.. emme olleet kuin perhe! Eihän meitä yhdistänyt mikään!
   "Kaikki menee ihan hyvin.. olemme puhelimen päässä jos tulee jotain, soitat vain.. ja me soitamme sinulle joka ilta.."
Säpsähdin kun Will lausui rauhoittelevia sanojaan vieressäni. Suljin kirjani ja päätin painaa pääni tämän olkaa vasten, tämä oli tainnut luulla säpsähdykseni yksin jäämisen jännitykseksi.
Maxin tuhahdus sai kumminkin minut nousemaan ylös toivottaen molemmille hyvät yöt.

 Muutama päivä muuttui viikoksi.. viikko muuttui kuukaudeksi eikä aikaakaan kun kevät teki tuloaan ja olin vieläkin yksin siinä isossa talossa josta minulla ei ollut edes lupa poistua. Jopa ruokaostokset tuotiin kotiovelle poikien määräyksestä.

 Eräänä yönä, kun lämpötila alkoi olemaan jo plussan puolella, heräsin säikähtäen tajuamatta edes ensin mistä oli kyse. Ulkoa kuului poksahdus, jonka jälkeen alkoi vaimea suhina. Puutarhan kastelujärjestelmä oli mennyt päälle! Kevät oli tullut!

 Aamulla kun nousin ylös ja mennessäni pihalle, sain tosiaan huomata että lumet olivat hävinneet ja kevät oli tosiaan nostanut päätään. Puolipäivä siinä meni kun istutin kaikki hommaamani siemenet uuteen puutarhaani enkä voinut sille ihanalle tunteelle mitään kun sain upottaa sormeni ranteita myöten multaan!

 Kun olin saanut siemet istutettua päädyin tontin nurkassa löytämääni paviljonkiin jota en ollut huomannut talvella. Puutarhavajasta olin löytänyt riipputuoleja sekä mattoja että tyynyjä. Aikani ähkittyäni sain kaikki vietyä paviljonkiin ja aseteltuani ne, istuuduin yhteen riipputuoliin lukemaan hyvin ansaitusti puutarhakirjaa.

 Koska olin takapihalla niin en kuullut kuinka taksi ajoi etupihalle ja kuinka ulko-ovessa kuului avaimien aiheuttama rapina.

 Vasta kun kuulin nimeni sanottavan nostin hätkähtäen katseeni kirjasta.
   "Anabel.."

 Max!
   "Olet tullut takaisin.."
   "Kyllä.. hetki sitten.. oletko ollut kauankin ulkona? Näytät kylmettyneeltä.. etkö huomaa että iltaaurinko on laskemassa?"
En tosiaan ollut tajunnut mutta kun Max kääntyi lähteäkseen sisälle kiiruhdin tämän perään.

   "Odota!"
Tunsin sisälle tultuani kuinka kylmettynyt lopulta olinkaan! Kylmät vilunväreet pistelivät ihollani ja suustani kuului hyrähdys vilunväreiden aiheuttamasta kylmästä.

 Maxin sivuprofiilista huomasin kuinka tämän huulet nousivat outoon hymyyn, oli miehellä otsaa!
   "Muutama päivä..pyh.."

 Yläkertaan päästyäni huomasin että mies suunnisti omaan huoneeseen. En ollut koskaan käynyt Maxin huoneessa enkä tosiaan meinannut nyt tehdä poikkeusta!
   "Odota! Tahdoisin jutella!"
   "Huomenna Anabel.. kaipaan unta ja hyrinöistäsi päätellen olet ollut koko päivän pihalla joten suosittelen myös sinun tekevän samoin, ellet tahdo tulla viereeni lämmittelemään? hmm?"

 Puna kohosi raivosta poskiini kun toivotin miehelle töykeästi hyvät yöt. Paukautin ehkä liian dramaattisesti oveni kiinni sillä hyllyn päällä olevat tavarat tippuivat alas.
Saatuani tavarat takasin riisuiduin päälivaatteista enkä edes jaksanut sängyn edestä lattialta nostaa yömekkoani pukeakseni sitä päälle..

 Syvään huokaisten tyytyväisenä peiton tuomasta lämmöstä suljin hitaasti silmäni kuunnellen vaimeasti kuuluvaa kuorsausta joka tuli käytävän toisessa päässä tulevasta huoneesta. Vaatisi paljon totuttelua että tottuisin jälleen talon uusiin ääniin.

 Yö oli mennyt hyvin levottomasti joten kun aamu valkeni ja talon eteen ajoi auto en kuullut sitä sillä olin vielä syvässä unessa.

 Edes ulko-oven aukaisu ja portaissa kävely ei herättänyt minua unestani. Herätyskellon pirinä sai minut kääntämään kylkeä ja avaamaan silmät sirille sulkeakseni ärsyttävän pirinän.

 Askeleet alkoivat lähestyä hitaasti mutta varmasti käytävän päätyä miehen mutinoiden saattelemana.
   "Mmm....Portaista viimeinen ovi vasemmalla... mmm... tuossa se taitaa...mmm.."

 Venyttelin sängyssäni heräämisen merkiksi jäseniäni tietämättä että oveni toisella puolella seisottiin hiukan haparoiden koputtaakko vai avatakko ovi suoraan.
Hieroin silmiäni nostaen jalkani sängystä lattialle, samalla kaapaten yöpaidan jotta sain sujautettua sen päälle, kun tajusin että yönaikana kuulunut kuorsaus oli lakannut.

 Syy miksi niin oli, oli se että Max oli herännyt ja oli lähdössä keittämään kahvia. Vasta kun tämä oli sulkemassa oveaan kuulin kuinka tämä ärähti.
   "Kuka olet!? Vastaa!"

 Nopein liikkein Max nappasi vanhempaa miestä rinnuksista ja työnsi tämän seinää vasten.
   "Alahan puhua pappa! Mitä teet täällä!?"
   "Samaa voisi kysyä sinulta! Ja sinullehan pojankloppi en sano mitään!"
Kuulin räyhäämisen omaan huoneeseeni jolloin rypistäen otsaani päätin lähteä selvittämään mistä oli kyse.

   "Ilmeisemmin tieto täytyy takoa sinusta ulos! Ala puhua papparainen!"
   "Senkun mäiskit! En kerro sinulle mitään! Missä tämän talon asukas on!?"
   "Katsot yhtä niistä!"
Max nosti kättään lyödäkseen kun astuin omasta huoneestani valahtamalla samantien kalpeaksi, ei voinut olla!?!

   "Max! Ei!"
Kyykistyin polvilleni repien Maxin kättä irti vanhuksesta.
   "Anabel, mene! Soita poliisit! Tämä papparainen ei suostu kertomaan edes sitä kuinka pääsi tänne!"
   "Koska hänellä on avain, siksi! Päästä irti!"

 Sain revittyä Maxin lopulta irti kun tämä jäi hämillään katsomaan kuinka autoin maassa makaavan vanhaksi mieheksi muttuneen miehen ylös. Vanha tästä oli tullut mutta silti tunnistin tämän.
   "Tunnetko hänet?"
   "Tietenkin! Hän on isäni!"

    "I-isäsi?"
   "Niin! En kerinnyt eilen sanoa sitä että hän tulee tänään.."
   "Tuota Anabel.."
Käännyin katsomaan isääni joka oli juuri puhutellut minua.
   "Pitäisikö sinun ehkä kenties pukeutua säädyllisemmin?"

 Katsahdin molempia miehiä vuorotellen ja katsottuani mekkoani josta tosiaan näki läpi, helahdin punaiseksi kuin paloauto, katsomatta enää kumpaakaan kasvoihin.
Max selvitteli kurkkuaan jonka puhe oli oudon käheä.
   "Ehkä menemme molemmat pukemaan jotain säädyllistä päälle ja näemme ruokailutilassa?"

 Max oli minua paljon nopeampi pukeutumaan joten kun saavuin ruokailutilaan Max pahoitteli käytöstään ja selitteli miten olimme kohdanneet, sekä kuinka hän ja Will olivat pelastaneet minut.

      "En voi kylliksi kiittää sinua ja ystävääsi siitä että olette huolehtineet tyttärestäni! Kiitos!"
      "Ei mitään.. on ollut ihan mukavaa että talossa on eloa viimein.."

   "En voi kylliksi kiittää siitä mitä olette tehneet ja Anabel.. olet tullut todella kauniiksi naiseksi.. muistutat niin paljon äitiäsi että ihan sydäntä koskee.. mutta samalla olen niin onnellinen!"
Katsoin Maxia sillä olin toki kertonut miehelle että äitini ja sisareni olivat poistuneet tästä maailmasta mutta sitä miten olivat menehtyneet.. sen olin jättänyt kertomatta sillä en ollut pystynyt, Willille olin tosin näyttänyt lehtileikkeen josta ilmeisemmin tämä oli kertonut Maxille sillä tämä katsoi lohduttavasti minuun juuri sillä hetkellä.
   "Olet todella onnellisessa asemassa että sinulla on näin hyviä ystäviä Bells"

 Käännyin katsomaan isääni päin toivoen että tämä ei alkaisi puhua siitä mistä pelkäsin tämän alkavan.. Tosin se toive oli turhaa sillä seuraavaksi huomasin jo sulkevan silmiäni.
   "Minä löysin sen Anabel.. kaiken tämän jälkeen minä löysin sen.."

    "Mistä hän puhuu Anabel?"
Katsoin Maxia tietäen että tämä katsoisi hämillään minua.

 Tietämättä mitä sanoa katsoin vain miestä hetken hiljaa..
   "Anabel?"
   "Minä... minä... kun..."

   "Anabel Ria Quint! Etkö ole kertonut hänelle?!"
Katsoin isääni lohduttomasti..
   "Kertonut mitä?!"
Ennen kuin kerkisin sanoa mitään huomasin kuinka isäni alkoi kertoa kirjasta ja siitä mitä kulki veressäni!

   "Onko sinulle jo tullut merkkisi?"
   "Isä... ei ole.. minä..."
Huomasin sivusilmällä kuinka Max oli nousemassa ylös tuoliltaan.
   "Max?"

Max kääntyi ovella katsomaan suoraan silmiini.
   "Miksi et kertonut?"









Miten Max reagoi paljastukseen jota Anabel ei ole uskaltanut paljastaa? Kuinka yhteiselo lähtee menemään kaikkien näiden vuosien jälkeen ja kun Anabelin elämässä nyt on kolme miestä? Mitä kirjassa on ja kuinka se vaikutaa tulevaan? Selviää ensi osassa!


Siinä se siis on... Tosiaan kuten jo ylhäällä kirjoitin hiukan takkuilin välillä tuon tekstin luonnollisen kulun kautta kun tuntui että omasta mielestä paljon piti sisällyttää tähän mutta silti tämä oli tälläinen väliosanen..
Mutta sitähän sanotaan että itse on se kriittisin omalle tekstilleen mutta uskon että siellä on varmaankin kirjoitusvirheitä joita vain en tajua. Sen verran hektinen päivä takana joten antakaa anteeksi ja saa niistä mainita, en voi sellaisesta loukkaantua. =)
Kommentit jälleen enemmän kuin sydämmellisesti tervetulleita! Toivottavasti silti tykkäsitte!


-Phoenix-