Osa 65- Yllätys vieraita

Herran pieksut näitähän alkaa tupsahdella kuin sieniä sateella!
Anteeksi jo alkuun että nyt tulee sellainen viikon tauko.. mennään pienelle reissulle joten sen jälkeen ehkä sitten taas.. :)
Mutta en usko että pistätte kovin pahaksi tämän viikon tahtia? =D
Ollut vähän stressin poistajaa kun odotellut niitä valintakoe tuloksia.. niin en muuten päässyt kouluun mutta suunnitelma B käyttöön otto jo aloitettu sähköposti kyselyllä joten en nyt ihan laakereilleni ole jäänyt vaikka pommi putosikin.. niin ja se sai miut viimeistelemään tämänkin osan tässä samalla.. joten pidemmittä puheitta.. lukuiloa!

 Toby harppoi kiivain askelin luoksemme.

   ”Vastaa minulle?! Oletko lähdössä?! Ilman minua?!”

Charlotte takerteli sanojaan jolloin nostin käteni pojan olkapäälle, tosin nopeasti sen nostaen pois sillä tämän ilme oli yhtä kipunointia meitä kohtaan.

    ”Charlotte- saanko minä?”

Charlotte näytti kiitolliselta siitä että halusin puhua asian Tobyn kanssa, jonka takia tämä siirtyi sivummalle että sain suoran kontaktin Tobyyn.

   ”Asian on niin että äitisi pitää lähteä käymään työpaikallaan selvittämässä asioita. Sinulla on opetus lähtenyt niin hyvin käyntiin että olisi huonoa keskeyttää se nyt kun olet ollut niin sitoutunut asiaan. Olet kehittynyt huimasti viimeisen parin viikon aikana ja-”

    ”Se kaikki on vaan niiden typerien teinien syytä! Jos en olisi tälläinen nynny niin olisin voinut peitota ne! Sä annat mulle sen taidon puolustaa itteeni! Älä luulekkaan että teen tätä minkään suvun jatkamisen takia tai sen takia että pysyttelisin koko elämääni piilossa joltain klaanilta josta ei ole kuulunu vuosikymmeniin yhtään mitään! Mä en rupea pelkäämään jotain sellaista mitä ei ole! Ne teinit on ja sä opetat mua puolustautumaan!”

Huokaisin syvään ja nostin käteni niskaani, en tiennyt että Tobylla oli noin paljon vihaa vellottuna sisällensä. Fyldrin oli kerran kertonut mitä tapahtuisi jos sitä ei kanavoisi pois ennen kuin aloittaisi taistelutreenit joten en voisi opettaa pojalle mitään ennen kuin se olisi selvitetty ensin.

   ”Toby- en voi-”

   ”Jared? Saanko jatkaa tästä?”

 Katsahdin Charlottea kysyvänä mutta annoin tälle tietä niin että tämä tuli pojan näköetäisyydelle. Toby tosin käänsi päätään pois kuin tämän äiti olisi juuri paljastunut tälle suuremman luokan petturiksi.

   ”Toby, et voi velloa vihaa isääsi ja koko maailmaa kohtaan. Asiat eivät aina mene niin kuin itse niiden haluaisi menevän. Maailma ei toimi niin. Olen ehkä antanut sinulle kaiken mitä olet halunnut mutta tässä asiassa isäsi on oikeassa.”

   ”Mitä tapahtui Jaredille kun yhtäkkiä puhut isästä..”

Charlotte huokaisi syvään ja lähti kävelemään pojan ohi.

    ”Asia on päätetty isäsi kanssa, sinä jäät tänne ja otat kaiken opin mitä tällä on sinulle tarjota. Tottelet häntä kaikessa mitä tämä sinulta käskee. Voin nyt olla sinun mielestä petturi ja inhoat minua mutta teemme tämän sinun vuoksesi uskoit meitä tai et. Klaani on oikea ja uhka myös. Toivoisin silti että tulisit saattamaan minut kaupungille, et nimittäin näe minua vähään aikaan.”

 Tuijotin hämmennyksen vallassa Charloten perään samalla kun Toby kääntyi nyrpeällä ilmeellä mutta taistelun luovuttaneena äitinsä perään.

Oliko tämä tosiaan ollut minun puolellani poikaansa vastaan?

Tiesin että minulla tulisi pitkä aikaa yksin kasvattaa ja kouluttaa poikaa kun tämä tunsi sisällään niin paljon vihaa minua ja kaikkea tapahtunutta kohtaan. Yksi asia oli silti varma, minun pitäisi saada poika uskomaan se vaara joka uhkasi klaanin takia meitä, oli se sitten vaikka oman näkymättömyyteni näyttäminen. Minua vain pelotti että miten poika sen ottaisi kun näkisi, reagoisiko tämä samalla tavalla kuin äitinsä.

 Tunnit valuivat eikä Tobya näkynyt.

Nojasin ikkunaan katsoen tielle odottaen tutun pyörän näkymistä pihatielle ja portin aukaisua. Sitä ei kumminkaan tapahtunut.

Tiesin että jos ei poika pian tulisi, minun pitäisi lähteä etsimään tätä kaupungista mutta tahdoin antaa tälle aikaa ajatella asioita. Aikaa sulatella sitä että tämän äiti oli ollut minun puolella eikä hänen.

 Ajatuksiini uppoutuneena seuraavan päivän treenit mielessäni en aluksi ollut tajuta sitä että taksi ajoi pihatien päähän ja kääntyessään pysähtyi suoraan portin eteen. Tuijotin vain keltaista autoa miettien miten kanavoida pojan vihaa pois tämän sisältä, kuinka-

Taksi?

Toby oli pyörällä, Charlotella oli sanojensa mukaan ollut kaikki mitä tämä tarvitsi. Miksi siis taksi pysähtyisi tien päähän ja miksi molemmat takaovet avautuivat?

 Katsoin jähmettyneenä sydän rinnassa hakaten kun taksi lähti ajamaan pois ja samassa portin ovet aukenivat. Se tässä talossa oli hyvä puoli että se oli korkeammalla mitä normaalit talot ja portti oli kauempana portaista jotka johtivat etuovelle.

Oliko klaani sittenkin löytänyt meidät? Oraakkeli oli sanonut että olimme täällä turvassa! Miten sitten nämä olivat oikein löytäneet meidät?!

 Annoin keholleni luvan häivyttyä vähä vähältä mitä enemmän kaksikko kävelivät taloa kohti. Nämä ilmeisemmin kävivät kiivasta keskustelua jostain sillä vaalea hiuksinen näytti vihaiselta puhuessaan toiselle, nuoremmalle. Oli aika erikoista klaanin lähettää tällainen kaksikko meidän perään.

 Siirryin etuovelle katsoen tiiviisti tulijoita. Kuulin kuinka vanhempi kaksikosta huikkasi nuoremmalle. Tämän ääni oli nuorekkaan kuuloinen mutta silti matalapainoinen.

   ”Ala tulla jo! Ei tämä enää kauan kestä ja kun se on hoidettu voimme jatkaa eteenpäin.”

 Siirryin ulko-oven edestä poispäin mutta niin että näin vaalea hiuksisen koko ajan. Onneksi Toby ei ollut vielä palannut kaupungilta sillä en halunnut tämän vielä näkevän mitä klaani teki tai mitä minä olin valmis tekemään suojellakseni häntä.

Vaalea hiuksinen vislasi.

   ”Johan on hulppean näköinen tönö.. kyllä tällaisessa kelpaisi asua, mitä luulet antaisiko tämä meidän majoittua täällä?”

En kuullut mitä toinen sanoi tämän mumistessa jotain oven toisella puolella, nuorempi kaksikosta oli ilmeisemmin myös kerinyt nousta portaat.

   ”No nii, ei me tästä enempää nuorruta, hoidetaan tämä pois päiväjärjestyksestä.”

 Kaksikko ensin soittivat ovikelloa jonka jälkeen kokeilivat ovea. Näiden huomatessa että ovi oli auki, kaksikko astui sisään. Olipas erikoinen parivaljakko murhauttamassa meitä kun ovikelloja soittelevat, taitaa klaanilla olla kirjaimellisesti kaikki keinot käytössä että meidän suvun jälkeläisen saisi käsiinsä.

   ”Huhuu! Onko täällä joku?! Etsimme Jared Quintiä, mahtaako tämä- uuh!”

 Olin hiipinyt isomman taakse ja iskin kun tämä sitä vähiten odotti. Nuorempi vilkaisi kauhuissaan vaalea hiuksista kun tämä lysähti portaiden juurelle, mutta kauan tämä ei sitä kerinyt ihmetellä sillä nostin tämän kurkusta ylös niin että tämän silmät suurenivat järkytyksestä.

 Kaksikon nuorikko kakerteli ja tämän hengitys krohisi kun tämä yritti sanoa jotain hämmennyksensä vallassa.

   ”Keitä olette?! Miksi tulitte?! Vastaa! Lähettikö klaani teidät?!”

Nuorikko pyöritteli silmiään yrittäen etsiä äänen lähdettä ja pidellen käsillään minun kättäni tajuamatta kumminkaan sitä että tämä tosiaan piti oikean ihmisen kädestä kiinni.

 Paljastin itseni näkyviin samalla katsoen tätä sillä samalla taisteluilmeellä jonka olin Fyldridiltä aikoinani oppinut.

   ”Olen tässä jos sitä mietit, keitä olette?”

 Kuulin kuinka vaalea hiuksinen virkosi ja nousi huojuen ylös seisomaan.

   ”Älä satuta häntä! Ole kiltti!”

Kohotin nuorempaa vielä hiukan korkeammalle näyttäen vanhemmalle ettei ottaisi askeltakaan meidän suuntaamme tai satuttaisin tätä.

 Pidin silmäni nuoremmassa vaikka olin valmiina liikkumaan ja tekemään kaikkeni ettei tieto meidän olinpaikasta päätyisi klaanille.

   ”Kerro yksikin hyvä syy miksi en satuttaisi? Te tulette tänne kutsumatta, tulette tänne joten tietenkin puolustaudun. Poliisit uskovat joka sanan kun sanon että se oli itsepuolustusta.”

Nuoremman ääni jo kähisi todella voimakkaasti mutta viimeisillä voimillaan lausui vanhemman nimen.

   ”C-Cameron, a-auta!”

 Käänsin päätäni epäileväisenä mutta hämmentyneenä.

   ”Cameron??”

   ”Niin, nimeni on Cameron, ystäville Cam, Cameron Quint. Hauska vihdoin tavata- setä.”

 Käännyin katsomaan kädessä roikkuvaa jonka pupillit alkoivat hiljalleen näyttämään merkkejä hapen puutteesta. Yllättävän kauan poika oli pysynytkin tajuissaan.

 Laskin tämän varovasti alas jolloin Cameron otti askeleen poikaa kohti kun itse tuijotin tämän kiivasta hengitystä tämän imien ilmaa keuhkoihinsa. Silti tämä ei valahtanut kaksin kerroin maahan polvilleen, tätä oli selvästi ennenkin kuristettu.

   ”Kerrohan Cameron, jos sinä olet veljenpoikani niin kuka tämä on? Missä äitisi on? Missä veljeni Tyler- isäsi?”

Cameron kääntyi katsomaan murheen murtamana suuntaani.

   ”Hän lopulta tappoi heidät molemmat vai mitä?”

Molemmat pojat laskivat päänsä alas. Uskoin vahvasti siihen että suru näiden kasvoilla oli pelkästään Trixietä kohtaan, sen jälkeen mitä näin tämän nuoremman pojan käytöksestä kuristamisen jälkeen.

   ”No, kuka sinä olet?”

   ”Mutta setä hyvä, etkö näe yhtäläisyyksiä?”

Katsahdin Cameroniin ensin kurtistaen kulmia jonka jälkeen katsoin poikaa uudelleen. Ei se voinut olla- tämä-

   ”Jared- setä, salli minun esitellä Devon Quint, poikasi.”

Tadadaaaaaa!!

Iltatähteä jo pyydeltiin mutta ei nyt ihan niin nuorta enää tähän kuvioihin tullut.. =D 

Joku joskus aiemmin veikkaili josko Trixie olisi tullut raskaaksi ja muistaakseni jopa toivoi sitä niin kyllä vain! Tämä tuli raskaaksi siitä kohtalokkaista yöllisistä toimista..

Miten nyt elämä lähtee etenemään kun tälläinen mullistus "tupsahti" Jaredille ovesta ja miten kaksikko lopulta löysivät tämän niin se selviää seuraavassa osassa, ainakin osittain..

Kertokaahan mitä pidätte!? Itse kihertelen täällä näytön toisella puolella tästä juonikuviosta.. taisitte kokonaan unohtaa Trixien, Tylerin ja Cameronin kun keskityimme Jaredin ja Tobyn ongelmiin vai? Sitten onnistuin, jos osasitte odottaa jotain tämän tapaista.. olette oppineet tuntemaan minua erittäin hyvin! Nämä tilanteet nimittäin tipahtelevat silloin kun sitä ette odota tapahtuvaksi... =D

-Phoenix