Osa 63- Poikani

Heipsistä hei! Kuten jo tuonne Cboxiin kirjoittelinkin niin uuden osan julkaisu! Anteeksi että tämä on venynyt! Luulin että kun pääsykokeista pääsen niin alkaa tilanne muuttua että pääsen enemmän painottaa huomiota myös tarinaan niin kiirettä on kyllä pidellyt niin ettei pahemmin ole kerinnyt mitään miettiä tältä suunnalta..
Eilen avasin ekaa kertaan kolmeen kuukauteen pelinkin ja johan siellä alkoi tapahtua kummia kun yksi hahmo poltti vahingossa kaksi hahmoa poroksi, mutta ei huolta.. tilanne pelastettu kun en tallentanut sitä.. sen siitä saa kun unohtaa pelin päälle laittamatta paussia päälle.. =D

Mutta itse asiaan, osaan olkaa hyvä! Lukuiloa!

 Vuodet vierivät eteenpäin ja tietoni että taitoni karttuivat siinä samassa.

Olin jos saavuttanut taistelutason kahdeksan ja Fyldrin oli enemmän kuin tyytyväinen suorituksiini.

Joka kerta kun menin oraakkelin luokse, tämän kirjaan oli aina tullut lisää sivuja luettavaksi, en voinut käsittää miten se saattoi pitää paikkansa mutta niin vain oli.

Jälleen sivuilla oli kauniilla kaunokirjoituksella lisättynä uuden olennon nimi ja tiedot.

 Fyldrin oli kertonut minulle sinä aamuna että minun olisi aika poistua, olin kuulemma niin valmis kuin vain pystyin suojellakseni sukua klaanilta. Niinpä kun puheeni kangerteli, oraakkeli rykäisi saaden minut skarppaamaan.

   ”Ramandana, hyvin harvinainen naispuoleinen olento joka seuraa sukua pidellen suvun salaisuuksia visusti itsellään.

Ramandana paljastaa salaisuudet vain ja ainoastaan suvun viimeisimmälle jälkeläiselle jotta suvun salaisuudet olisivat aina turvassa. Ramandanaa on turha kiduttaa sillä puhtaista puhtain taika estää paljastamasta niitä.

Ramandana hyvin usein rakastuu suvun miespuolisiin ja on tiedossa että tämä olento yrittää pariutua suvun jäsenen kanssa jotta saisi itse jälkeläisen.

Ramandana kun kulkee sinne minne suvun pää tätä käskee, ovat hyvin yksinäisiä hakien huomiota ja seuraa. Eivät voi saada lapsia muiden kuin suvun jäsenten kanssa.

Jos tämä olento eroaa suvun jäsenistä, tämä ei voi liittyä muuhun sukuun kun liitos on aikoinaan tehty. Ikääntymätön olento, ikääntyminen pysähtyy siihen ikään kun Ramandanan liitos johonkin sukuun tapahtuu. Ramandanat ovat nykyään harvinaisia olentoja, sillä näitä on metsästetty ja tapettu tiedon keruu mielessä.”

    ”Kiitos Jared. Se oli viimeisin oppituntisi täällä.”

Olin hetken hiljaa lukien äsken ääneen lukemani uudelleen.

   ”Oliko meilläkin tälläinen olento, tämmöinen Ramandana?”

   ”Quinteillä? Ei. Camberlyn klaanilla? Kyllä. Olet entisen Camberlyn suvun, nykyisen Quintien suvun jälkeläinen joten jossain päin maailmaa tuolla kulkee Ramandana joka etsii teitä, etsii sinua. Se missä tämä kyseinen olento on, sitä ei kukaan tiedä ja sitä Munron klaani etsii. Nämä tahtovat sukusi viimeisimmän jälkeläisen lisäksi teidän Ramandanan sillä sinun sukusi Ramandanalla on sellaiset tiedot vampyyreistä jota edes tuossa kirjassa ei ole. Tämä Ramandana on näistä olennoista vaarallisin, mikäli joku väärä saa käsiinsä ne tiedot joita tämä pitää sisällään. Kukaan tosin ei tiedä miltä tämä teidän suvun Ramandana näyttää tai hänen nimeään.”

Käännyin katsomaan oraakkelia jolla oli tyytyväinen hymy kasvoilla pidellen tyypilliseen tapaansa käsiään yhdessä mitä erikoisimmalla tavalla.

   ”Mihin minä menen?”

Oraakkeli hymyili surullista mutta samalla tyytyväistä hymyä, olisiko tämäkin yhtä tunteiden vallassa kuin minä. Olimmehan me kumminkin vietetty vuosia yhdessä tässä pienessä huoneessa, keskustellen tuntikausia olennoista sekä tilanteestani, suvustani.

** ** **

    ”Sinä saat toki mennä kotiin, sinne mistä lähditkin. Mutta sinä saat myös mahdollisuuden. Saat mahdollisuuden jos otat sen suojella yhtä taisteluopetus taloamme. Tämä talo sijaitsee Marcel Valleyssä, kolmesataa viisikymmentä kilometriä itään kodistasi ja Tobysta.”

Olin noussut auton kyytiin ensimmäistä kertaa vuosiin. En ollut poistunut Gtoleablasta sen jälkeen kun olin sinne astunut. Riski siihen että klaani olisi minut löytänyt ennen kuin olisin ollut valmis, oli liian suuri.

Tuntui hassulta istua autossa niin monen vuoden jälkeen. En katsonut taakseni, sillä tiesin että heti kun auto lähti ajamaan, Gtoleabla oli kadonnut.

  En tiedä mikä minut lopulta sai valitsemaan entisen kodin sijasta Marcel Valleyssa sijaitsevan opetustalon joka kaipasi suojelijaa.

Siinä auton hiljalleen ajaessa talon eteen tiesin kumminkin että olin tehnyt oikean ratkaisun. Täällä voisin opettaa Tobylle kaiken mitä olin itse oppinut. Minun vain piti muistaa että olin itse ollut aikuinen kun olin mennyt oppiin. Kuten Fyldrin muistutti ennen lähtöä, Tobya olisi käsiteltävä pehmeämmin, tämä kun oli vielä kasvava nuori.

** ** **

 Charlotte oli aluksi ollut koko ideaa vastaan mutta lopulta olimme päässeet yhteisymmärrykseen siinä että Tobya piti suojella ja olin lopulta voittanut taistelumme.

Charlotte ei voinut kiistää sitä että pojan pitäisi saada tietää nämä asiat, tämän tulisi oppia asiat. Nainen kun itse oli lähettänyt vuosia aiemmin minut etsimään niitä vastauksia joilla voisin sen pojallemme tehdä.

Siinä sitä sitten oltiin.

Nojasin olohuoneen ikkunalasiin sydän rinnassa hakaten kämmen hikoillen. Kauaa ei tosin tarvinnut odotella kun auto ajoi pihamaalle. Tunnistin Charloten saman tien vaikka tämä oli vuosien saatossa muuttunutkin.

 Kuljetusfirman mies nosteli autosta nostamansa tavarat eteisen lattialle ennen kuin Charlotte pääsi ojentamaan tipin miehelle, jonka jälkeen kaksikko astuivat sisälle taloon.

  ”Hei Jared.”

Charloten ääni oli viileän asiallinen mutta en luottanut aluksi omaan ääneeni, sillä siinä Toby oli. Niin isoksi jo kasvaneena että möykky sisälläni velloi syyllisyydestä. Miten olinkaan menettänyt pojan elämästä niin paljon, tämä oli jo kolmetoista!

 Yritin ottaa pojan halaukseen sillä en sanoja saanut ulos suustani.

   ”Äiti?”

Tobyn ääni oli varauksellinen ja hento. Otin askeleen taaksepäin katsoen poikaa joka ei katsonut minua vaan Charlottea.

    ”Mmm, Jared. Ehkä olisi parasta että halaukset jätämme tuonnemmaksi? Olette toki jutelleet puhelimessa mutta Toby ei vielä tunne sinua niin hyvin joten-”

Otin vielä askeleen taaksepäin nyökäten ymmärtäväni vaikka se koski, koski niin pirusti. Lopulta taputin vain tämän käsivartta samalla sanoen.

    ”Olen iloinen että tulitte. Tiedän Toby että välimme on mitä on sen takia että lähdin. Toivon että ymmärrät että tein sen vuoksesi. Kuten monesti kerroin puhelimessakin.”

 Toby katsoi äitiään vieläkin, tämän kasvot olivat niin helppo lukuiset että tästä näki että vastuu jonka kerran olin kertonut puhelimessa, suvussamme siirtyvästä kyvystä oli vieläkin liian suuri pala pojalle.

Tiesin että menisi vielä ainakin viisi vuotta ennen kuin tälle tulisi merkkiä. Se tieto huojensi minua hiukan.

   ”Ehkä haluat Toby viedä tavarat huoneeseesi jos isäsi näyttää missä se on?”

 Käännyin katsomaan vieressäni lattialla olevia tavaroita. Olin sanonut että mahdollisimman vähän kun tuovat niin sen parempi. Sillä pojan pitäisi oppia pärjäämään vähällä jos klaania pitäisi paeta.

Silti näin että tällä oli jonkin näköinen terraario ja kala-allas.

   ”Mitä nuo ovat?”

Osoitin niitä vuorotellen jolloin Toby ensimmäistä kertaa siirsi katseensa äidistään minuun.

   ”Muurahaisterra ja sauvasirkka kupu.”

   ”Sauva- mikä?”

   ”Sauvasirkkakupuni, kasvatan sauvasirkkoja”

 Suljin silmäni epäuskoisena. Poikani oli- kirjaimellisesti kasvanut naisen tossun alla. Tottahan itsekin olin kasvanut naisen kasvattamana, mutta tämä!?
Charlotte oli- tämä- nyt ymmärrän miksi kävimme kiivaan keskustelun siitä tulisiko Tobyn oppia taistelulajeja vai ei.

   ”Toby, sanoin että tuo mahdollisimman vähän tavaraa mukanasi. Se tarkoitti että älä tuo mitään mistä olisi vaikea luopua. Se oli oppitunti numero yksi sinulle.”

    ”Oppitunti mikä?”

Toby katsoi vuoron perään minua ja Charlottea. Silloin tajusin että nainen ei ollut kertonut pojallemme mitä tulevan pitäisi.

   ”Äiti mitä Jared puhuu?”

Suoristauduin täyteen mittaani kun nimeni pääsi Tobyn suusta.

   ”Olen isäsi joten kutsu minua siksi. Charlotte, miksi poika ei tiedä mistä puhun!?”

Charlotte oli kääntynyt meistä molemmista poispäin syyllinen ilme kasvoilla. Toby tuijotti äitiään ja minä taas Tobya miettien kuumeisesti miten ihmeessä voisin opettaa tälle mitään kun tämä oli niin pehmeä.

 Charlotte oli lopulta kertonut pojalle miksi virallisesti olivat tulleet luokseni eikä tämä ottanut sitä kovinkaan suopeasti vastaan.

Olin napannut käsiini laukut ja lähtenyt viemään mitään sanomatta yläkertaan. Näytin missä Charlotte voisi yöpyä jonka jälkeen vein Tobyn tavarat tälle tarkoitettuun huoneeseen.

 Olin kysynyt Charlotelta mahdollisimman paljon millaisesta poika tykkäisi ja yrittänyt sen mukaan sisustaa huoneen.

Tämän kasvoilla ei paistanut kuin ahdistus uutista kohtaan, jonka oli kuullut joten en nähnyt siinä yhtään pitikö tämä huoneestaan vaiko ei. Tosin mitä vanhemmaksi tämä tulisi, niin sen vähemmän tämä tulisi myöskään käyttämään huonettaan.

Unohtamatta tietenkään koulunkäyntiä jonka tämä suorittaisi minun oppien ohessa.

 Jätimme Charloten kanssa Tobyn huoneeseensa ja lähdimme alakertaan kahvin keittoon.

   ”Anna pojalle aikaa, kyllä hän siitä vielä tokenee.”

   ”En väheksy Charlotte sitä mitä olet poikamme vuoksi tehnyt mutta se että tämä kantelee muurahaisterraa ja sauvasirkkakupuja- olisit voinut hiukan varoittaa minua, tästä tulee pitkä koulu pojalle tätä menoa.”

Saman tien kun puheemme vaimenivat Toby nappasi puhelimensa taskustaan.

   ”Terve Simon, perillä ollaan.”

   ”No millaista on?”

     ”Miten sen ottaa, täällä on seinällä ihan ihmeellinen jotain kiinalaista sepostusta oleva taulu joka hiukan nostattaa selkäpiirtä ja sit se että äiti valehteli siitä miksi tultiin tänne.”

    ”Täh? Kerro!”

    ”No joudun kuulemma Jaredin johonkin natsisaksa tyyliseen simputusleiri kamppailulajikoulua käymään, jonku ihme suvun vihamieshöpötysten takia. Huone jossa nyt oon niin ei oo edes valokatkaisijaa huoneen sisäpuolella, ku kuulemma valot sammuu tasan kello kymmenen kaikkialta ja että herätys on puoli viisi koska aamupala syödään viideltä ja jos siitä myöhästyy niin ei saa aamupalaa.”

     ”Toihan on lapsirääkkäystä! Sun täytyy ilmoittaa lastensuojeluviranomaisille!”

    ”No sit en näe äitiäkään, sillä sehän mut tänne toi.”

    ”Ai nii joo. No kerro, miltä siellä näyttää maisemat? Oon kuullu et siellä on kaunista katoit minne päin tahansa.”

   ”No jos tykkää kalliota katella ikkunasta niin sit nää maisemat kyl voittaa kaiken mennen tullen. En kuulemma saa näköalaa ikkunasta että ei tulis häiriötekijöitä opintojen aikana.”

** ** **

 Seuraavana päivänä aurinko oli jo noussut kun Charlotte viimein uskaltautui vilkaista miten opetukseni eteni.

Aamupalan jälkeen, jonka Toby oli todella ärtyneenä syönyt viiden aikaan, olin vienyt tämän mietiskely tyynyille ja opettanut tämän oikeaan asentoon sekä siihen miten siinä tulisi hengittää.

Sen jälkeen olin käskenyt poikaa vaihtamaan vaatteensa ja tulemaan uima-altaalle.

 Siinä sitä seisoimme, Toby hiukan niskoittelevan oloisena. Tällä oli muutenkin kestänyt tuhottoman kauan vaihtaa yhdet uimahousut.

   ”Mikä kesti?”

   ”Juttelin Simonin kanssa.”

   ”Kun sanon käy vaihtamassa vaatteesi, se tarkoittaa sitä että vaihdat vain vaatteesi ja tulet samantien takaisin. Ole ripeä, se on tärkein asia joka sinun tulee muistaa täällä, onko selvä?”

   ”Ihan sama”

   ”Ei ole ihan sama vain onko selvä?”

   ”Joo, on selvä.”

   ”Hyvä, nyt- veteen”

Toby nosti kätensä takaisin niskaansa ja näytti siltä kuin ei voisi käskyni vähäänkään kiinnostaa. Tiesin että tämä oli vielä nuori ja vaikka olimme Fyldrinin kanssa jutelleet asiasta, minun täytyisi ottaa toisenlaiset menetelmät käyttöön.

   ”En oikein välitä uimisesta joten jos voitas tehä jotain vähemmän rasittavaa ja-”

   ”Sinähän et määrää mitä teemme ja mitä ei! Istu alas Charlotte ja pelaa vaikka shakkia sen sermin takana, et puutu tähän! Kuuntele ja kuuntele tarkasti nyt kun sanon Toby sinulle tämän. Sinä et määrää mitä minä opetan sinulle ja mitä en. Olet himpula ja hemmoteltu kakara. Jos asiat olisivat toisin eikä sinun tulevaisuutesi olisi vaarassa klaanin takia, voisin ottaa ja kohdella sinua kuten äitisikin kohtelee, mutta nyt ovat asiat aivan toisin. Olet vaarassa ja minun tehtävä isänäsi on suojella sinua ja se tapahtuu näin. Älä koskaan kyseenalaista enää sitä mitä käsken sinun tekevän! Nyt veteen siitä!”

Katkaisemme osan nyt tähän... anteeksi.. mutta pakko katkaista sillä siitä olisi tullut muuten liian pitkä omaan makuuni.. Joten saatte mahdollisimman pian toisen osan, niin sanotusti tämän osan jatkon sitten kun olen sen tekstin tarkastanut ja parannellut kuvat paremmiksi.. 

Kokeilin toisenlaista muokkausta tähän osaan, mitä pidätte? Onko paha vai hyvä muutos? Omalla koneella kuvat näyttäisi aika hyviltä nimittäin.. =)

Tekstiä en pahemmin tarkastellut sillä muistelin että sen ennen pääsykoe luku-urakkaa tarkistin, mutta jos on virheitä niistä toki saa mainita niin korjailen niitä! Nyt vain nopeasti vilkaisin sitä samalla kun ne tänne lisäilin.

Niin ja nyt sitten näitte Tobyn! Mitäs olette pojasta mieltä! kertokaahan toki se minulle millaisen kuvan saitte hänestä?!

Itse en ole ihan varma pidänkö vaiko en hänen luonteesta mutta itsepähän loin sen joten saanpi sitten kärsiä jos en pidäkkään.. Jaredilla vain on aikamoinen urakka saada tästä kasvamaan suvun perillinen kun Charlotte on pilalle hemmotellut pojan.. =P =D

Se miten se onnistuu niin näette tulevissa osissa..

Nyt onkin hyvä palata seuraavan osan kimppuun kun tämä on julkaistu joten palaamisiin!

-Phoenix