Lukuiloa!
Tuntui kuin
rintaani olisi puristanut kun seisoin siinä hautajaisvaatteissani. Nostin
molemmat lapset kopistaan pois, jolloin näin Benjaminin rientävän apuuni.
”Anna kuin
autan..”
Kiitin
miestä avusta ja lähdin tämän ohjaamana ottamaan muita hautajaisvieraita
vastaan. Ben esitteli minulle Johnnyn sukulaisia ja viimeisenä tämä ohjasi
minut Johnnyn äidin luokse.
”Vai sinä
olet se tytön hupakko josta molemmat pojat niin kovin on jo kauan puhuneet…
sinun takia minulla ei ole enää kuin yksi poika!”
”äiti!”
Katsoin
kauhuissani kuinka vanhaa naista ohjattiin pois tämän samalla niiskuttaen
suruissaan.
Benin
ohjattuaan äitinsä pois tilanteesta tämä tuli luokseni.
”Anteeksi
äidin käytös.. tämä ei ole voinut hyvin sen jälkeen kun meille ilmoitettiin
Johnnysta..”
Nyökkäsin
ymmärtäväni, vaikka todellisuudessa en ymmärtänyt yhtään. Miksi nainen syytti
minua tapahtuneesta, toki moitin itseäni mutta en ollut syypää onnettomuuteen
ja miksi tämä oli sanonut että molemmat pojat puhuivat?
Koska
hyvästit piti tehdä sargofagissa, vieraat suuntasivat kulkunsa sinne.
Käveltyäni lähemmäs kivirakennusta seisahduin kauhusta, oliko korrektia viedä
kaksi pientä lasta hyvästelemään omaa isäänsä tuonne?!
Tunsin kuinka minua
tuijotettiin joten käännyin nähdäkseni lohduttavan katseen omaavan Benjaminin
takanani. Kuin voimaa saaden otin viimeiset askeleet kohti ovea ja menimme
hyvästelemään Johnnyn perheenä.
Ulos
tullessa pyyhkiessäni silmiäni, silmiini osui puu josta minut oli Johnnyn konstaapeli ystävä löytänyt.
Kuin kohtalon ivaamana siinä nyt seisoin sitä katsellen hyvästelemässä lasteni
isää ikuiseen lepoonsa.
Hautakivi
oli tuotu edellisenä päivänä valmiiksi paikalle jonne Johnny laskettaisiin.
Katselin
hiljaa kukkia jotka oli pyynnöstäni tuotu haudalle sinä aamuna valmiiksi. Miksi
näin oli pitänyt käydä?! Kuka olisi isä-malli Mathewlle? Lapset eivät koskaan
kunnolla tuntisi isäänsä, sillä itsekkään en oikeastaan tuntenut häntä! Asia
oli valjennut minulle aamulla kun olin miettinyt muistopuhettani ja jouduin toteamaan,
etten tosiaan tuntenut kuin pintapuolisesti Johnnyn..
Ihmiset
alkoivat kokoontua ympärillemme ja katselin kuinka Johnnyn arkkua laskettiin
hitaasti samalla papin puhuessa kauniita sanoja. Ben kohotti katseensa arkusta
äitiinsä joka seisoi edessäni tuijottaen vuorotellen poikansa arkkua ja minua.
”Miten voit
olla noin kylmä nainen?! Lastesi isää haudataan eikä sinusta näy että surisit
Johnnyä! En voi uskoa että Johnny on lastesi isä! Vaadin isyystestiä! Sinä et
ole Johnnyn arvoinen etkä sitä myöten tämän testamentinkaan!”
Tunsin
kuinka otteeni Mathewstä lipsui, joten tunsin parhaimmaksi laittaa pojan
takaisin kantokoppaansa. Kun nousin ylös, en voinut enää pidätellä tunteita
joita olin pitänyt sisälläni.
Kuulin
samalla niiskutukseni läpi kuinka viereeni käveltiin ja samassa kuulin Benin
murahtavan äänen sävyn puhuvan äidilleen.
”Nyt
riittää! Jos et olisi äitini, potkisin sinut täältä pois! Abigailille et puhu
noin! Et edes tiedä mitä toinen on joutunut kokemaan!”
Vaikka
kuinka yritin, en voinut enää pysäyttää kyyneleitä jotka valuivat pitkin
poskiani, onneksi olin laittanut vedenkestävät meikit. Pyyhin kyyneleitä sitä
mukaan kun niitä tuli mutta en voinut niitä pysäyttää..
”Benjamin!
Noin et puhu äidillesi!”
”Ja kyllä
puhun! Olet ollut minulle kiltti ja huolehtivainen mutta liika on liikaa!
Johnny ei ollut mikään kultapoika joksi häntä luulit! Tällä on poika toisen
naisen kanssa! Kuulit kyllä, tämä teki pojan toiselle kun seurusteli Abigailin
kanssa!”
Kyyneleiden
välistä näin kuinka vanha nainen haukkoi henkeä samalla takerrellen väittäen
että Benjamin puhui valetta.
”No sitten
kannattaisi käydä varmaan aurinkokujalla Silbian luona, tällä on poika nimeltä
Damien Johnsson!”
”Ku-kuinka
voit väittää veljestäsi tuollaisia valheita.. peru sanasi tai et ole poikani!”
”Niin kai
sitten..”
Siinä
vaiheessa en enää kestänyt.
”Ben älä!
Rouva Johnsson, tiedän että ette pidä minusta ja ette hyväksy Johnnyn ja minun
lapsia mutta älkää katkaisko välejänne Benjaminiin minun takia! Olkaa niin kiltti!
Ei Johnnyn hautajaisissa..”
”Hautajaisia
ei edes olisi ilman sinua! Benjamin, valitse! Joko tuo tai perheesi!”
Yritin
näyttää kädellä Johnnyn äidille ja Benille etteivät tekisi tätä, mutta
turhaan.. Ben katsoi adoptioäitiään väsyneesti mutta tyynesti.
”Jos kerta
niin vaadit.. valitsen Abigailin ja lapset sillä he tarvitsevat enemmän minua
kuin sinä. Autoit kerran minua ja olen siitä ikuisesti kiitollinen mutta nyt on
minun vuoro auttaa muita..”
Katsoin
paniikissa kuinka Johnnyn äiti seurueineen poistui paikalta papin katsoen
hämillään tapahtunutta.
”tämä kai
oli siis tässä rouva Quint? Jos tarvitsette
minua olen pappilassa.”
Niine
hyvineen pappi poistui ja jätti hauturit hautaamaan Johnnyn hautapaikan umpeen.
Käännyin
Benin suuntaan pyytäen tätä muuttamaan mielensä, vähiten kaipasin sitä että
repisin tämänkin perheen kahtia!
Sitä en
osannut odottaa että mies olikin niin lähellä ja halasi minua.
”Shh..
tiedän mitä olet sanomassa ja ei, en mene. Te tarvitsette minua enemmän, olen
ystäväsi Abigail, joten ole kiltti ja anna minun olla lähelläsi ja auttaa
sinua! Sitä varmasti Johnny olisi tahtonut. Ei tämä muuten olisi minua
laittanut lähiomaiseksi ja ei minuun oltaisi oltu yhteydessä.”
Irtauduin
miehen syleilystä ja katsoin tätä silmiin. Niissä kuvastui lämpö ja
ystävällisyys, tämä ei ajanut mitään taka-ajatuksia, tämä tahtoi vain auttaa
meitä.
”Mutta
perheesi…”
”Niin… en
mahda heidän päähänpinttymilleen mutta tunnen tuon suvun ja voin sanoa että jos
he esittävät uhkavaatimuksen etkä tuo heille toivottua vastausta niin se oli
siinä sitten. Toki olen siitä surullinen sillä minulla ei ole muuta perhettä
kuin he… Yritin kauan sitten tulla auttamaan sinua.. oli yö ja näin ikkunastasi
kuinka nukuit sohvalla odotellen… silloin tiesin että Johnny korjaisi tekemänsä
virheet ja perustaisi perheen kanssasi, tiesin että hän auttaisi sinua mitä
vain tulisi.. Mutta nyt… sinulla ei ole ketään… Haluan olla auttamassa sinua
Abigail, sinua ja lapsia.. joten anna minun auttaa..”
Tunteet
ryöpsähtivät ja halasin miestä. Tunsin kuinka kyyneleet jälleen lähtivät
valumaan pitkin poskiani.
”Kiitos Ben!
Totta kai otan kaiken avun vastaan! Olet todellinen ystävä!”
Ben irtautui
minusta pienoinen hymy huulilla.
”Tottahan
toki autan! Missä vain tarvitset apua! Lasten hoidossa, missä vain.. Olen
puhelin soiton päässä, ettäs tiedät!”
Se tieto
huojenti, nyt tiesin että voisin pyytää Benjaminia auttamaan Mathewn kasvatuksessa,
jos sitä tarvitsisin ja jos vauvojen hoito kävisi ylivoimaiseksi, niin voisin
aina soittaa ja pyytää apua.
Seuraava
mitä tapahtui oli todellinen shokki. Benin puhelin pirahti viestin saapumisen
merkiksi. Kun tämä katsoi sitä, Ben valahti kalpeaksi ja meni täysin
hiljaiseksi.
Nostin
käteni rauhoittavasti tämän olalle ja toisen tämän oikealle käsivarrelle.
”Ben? Mitä
on tapahtunut? Valahdit ihan valkoiseksi, onko jokin hullusti?”
Mies oli
pitkään hiljaa kunnes lausui sellaiset sanat joita en osannut odottaa.
”On ja
pahemman kerran… asunto jossa asun on adoptiovanhempieni.. he irtisanoivat
vuokrasopimuksen.. Abigail… Olen koditon…”
Koska
kodissamme ei riittänyt tila Benjaminin sängylle, jouduimme tekemään ratkaisuksi
sellaisen että tämä yöpyisi lähihotellissa yöt ja söisi ja viettäisi
vapaa-aikansa kotona.
Ben yritti aluksi järjestelyä kieltää mutta kun en
antanut vaihtoehtoja, tämä lopulta suostui. Oli minun syyni että tällä ei ollut
kotia, joten oli minun tehtäväni antaa hänelle sellainen!
Niinpä
päivisin kun Ben pääsi töistä, tämä tuli ja yllätyksekseni tämä vaikka ei vielä
asunut meillä, hoiti kotiaskareita kuten pyykin pesua. Oli käsittämätöntä miten
paljon kahden lapsen kanssa tuli pyykkiä!
Ben kun
auttoi kotitöissä ja lasten kanssa, minulle jäi aikaa myös tehdä omia töitä,
eli kirjoittaa seuraavaa romaaniani.
Magbeth ja
Mathew oli valvottaneet minua koko yön joten seuraava mitä tapahtui oli liian
paljon voimilleni. Tietokoneeni hajosi ja en ollut varma olinko tallentanut
romaanini viisi seuraavaa kappaletta vai en!
Purskahdin
hysteeriseen itkuun jolloin Ben kiiruhti luokseni.
”Abigail?
Mikä hätänä?”
Tiesin että
itkin ihan tyhjästä enkä voinut katsoa miestä silmiin kun tämä katsoin
ystävällinen ilme kasvoillaan. Mitään sanomatta yritin lähteä tilanteesta kun
Ben tarttui kädestäni ja käänsi minut.
”Abigail…”
Benin ei
tarvinnut sanoa enempää kun tunteeni ryöpsähti voimakkaana esille. En vain
kestänyt enää tätä kaikkea.. Itkun keskeltä pystyin silti jotenkin puhumaan.
Ben pyyhki
kyyneleeni, ohjasi minut sohvalle ja istutti siihen.
”No niin..
rauhoitutaas nyt hiukan.. olisitko ystävällinen ja aloittaisit alusta, en
saanut mitään selvää, kertomastasi äsken.
Irvistin
hiukan samalla aloittaen kertomaan käsilläni samalla kun aloitin suullisen
kertomani.
”En vain
jaksa enää tätä kaikkea.. ensin menetin vanhempani, sitten munro ja
pakeneminen.. sitten tämä kaikki Johnny jupakka, sekä sinun että perheesi
riita… ja kaiken lisäksi en tahtoisi enää paeta klaania! En halua enää pelätä
ja murehtia sellaista mitä ei tarvitse. Tahdon elää normaalia elämää… ja nyt
sitten hajosi vielä tietokone ja tiedät että tarvitsen sitä tehdäkseni töitä!
En edes tiedä onko viimeiset viisi osaa romaanista tallennettuna vai ei!”
Katsoin
Beniä alta kulmien kun tämä selitti kädet laittaen yhteen että se mitä kävi
hänen ja perheensä kesken ei olisi voitu välttää, tilanne olisi jossain
vaiheessa tullut vastaan. Se että se oli minä joka oli osa syynä siihen, ei
vaikuttanut lopputulokseen mitenkään.
”Minun on
Ben hyvin vaikea uskoa tuohon mitä sanot.. Olen kaikki se syy miksi perheesi ei
halua olla tekemisissä ja miksi jouduit muuttamaan kodistasi pois..”
”Usko minua
Abigail.. Beatrice Johnsson ei olisi hyväksynyt ketään jota olisin halunnut
auttaa, miksi luulet että minulla ei ole tyttöystävää? Koska Beatrice karkotti
kaikki ehdokkaat tiehensä..”
Jostain
syystä mieleni meni rauhattomaksi kun kuulin Benin sanovan tyttöystävän joten
nousin ehkä liian rivakasti sohvalta ylös.
”Sanoinko
jotain tahditonta?”
”E-et… et
sanonut…”
Silmiini
heijastui saman tien Johnny ja muistot tämän kanssa käydyistä treffeistä..
”Hyvänen
aika, Abigail?!”
Horjahdin
jolloin Benjamin kaappasi minusta kiinni.
”Anna
anteeksi Ben.. Mieleeni tuli vain ne kaikki Johnnyn tapaamiskerrat.. En tahdo
kaataa harteillesi kaikkea.. Anna anteeksi.”
Painoin
pääni miehen rintaa vasten ja tiukensin otettani Benin selästä. Ben silitteli
rauhoittavasti selkääni samalla rauhoittavasti puhellen.
”Älä höpsi,
tietenkin saat ja sinun täytyy purkaa tunteesi! Et muuten pääse koskaan
ylitse..”
”Tiedän…
voisimmeko muuten sopia yksi asia joka juolahti juuri mieleeni..”
”Tietenkin,
mikä se mahtaa olla?”
”Hyväksyn
sen että tapailet naisia, se on oikeutesi sinkkuna.. mutta olisiko mahdollista
että et toisi heitä tänne kun huoneesi valmistuu? En tahtoisi asettaa lapsia
sellaiseen hämmentyneeseen asemaan että täällä liikkuu morsianehdokkaitasi..”
Ben oli keskustelumme jälkeen pistänyt oikein kunnolla kapuloita rattaisiin, sillä viikon päästä meillä oli olohuoneessa uusi ovi joka vei miehen kammarin puolelle.
Samalla tämä oli korjauttanut tietokoneeni jota olin yrittänyt vastustella mutta Ben ei ollut ottanut kieltävää vastausta! Niinpä pöydällä makasi korjattu tietokoneeni valmiina seuraavaa kirjoitusintoani, viisi kappaletta romaanista säilyneenä!
Tämä oli
vain hymyillyt kun olin pyytänyt omasta mielestäni aika isoakin asiaa, sillä
olihan miehilläkin tarpeensa. Siitä huolimatta tämä oli miettimättä suostunut
asiaan sanoen että ei koskaan asettaisi lapsiani sellaiseen asemaan. En voinut
olla kuin iloinen että minulla on niin ihana ystävä kuin Ben on!
Tämä oli
antanut minun sisustaa huoneensa, jota Johnny ei ollut koskaan antanut tehdä.
Niinpä valitsin lempiväreistäni miehekkäimpiä ja suhteellisen neutraaleja sillä
Benjamin ei ollut antanut mitään osviittaa mistä mahdollisesti tykkäisi. Tämä oli
vain sanonut että luotti täysin minun arvostelukykyyni!
Koska Ben
muutti taloon niin tahdoin muuttaa Ralstoninkin sisälle. Joten sijoitin koiran
pedin miehen huoneeseen, jonka Ralston otti hyvin innoissaan vastaan. Saihan
tämä olla jälleen isäntänsä kanssa samassa tilassa!
En muista
että olisin Beniä koskaan nähnyt muissa kuin työvaatteissa tai mustassa puvussa
Johnnyn hautajaisissa, joten kun tämä ensimmäisenä aamuna tuli suihkusta pois
normivaatteissa olin pudottaa kirjani lattialle. Tällä oli mielettömän monta
tatuointia!
Silmäni
vaelsi tatuoinnista toiseen, joka aiheutti Benillä jalalta toiselle
liikuskelua.
”Anteeksi
Ben! Ei ollut tarkoitus tuijottaa.. en tiennytkään että sinulla on noin monta
tatuointia!”
”Mmm..
tiedän.. en hirveästi yleensä julkisesti esittele niitä kun tuli otettua yksi
sun toinen nuorempana..”
En tiennyt
mikä miehen puheessa häiritsi mutta joku siinä oli miksi katsoin tätä silmiin
kuin vastausta hakien. Tämän katse oli vaivalloinen, kuin että tämä ei olisi
valmis puhumaan siitä joten annoin asian olla.
”Onko
sinulla nälkä?”
Vuodet
vierivät eteenpäin ja samassa kasvoivat lapsetkin! Kun Magbeth kasvoi, en
voinut kuin haukkoa henkeäni, tyttö näytti ihan isältään minun silmien värillä!
Sama päti
osittain Mathewnkin osalla, mutta ei niin voimakkaasti. Toki poika oli saanut
isänsä hiusten värin ja nenän mutta muuten poika vaikutti kasvonpiirteiltään
minua ja silmät oli siskonsa tavoin minulta peritty.
Ben oli
auttanut koko vauva vaiheen minua lasten hoidossa, eikä tilanne muuttunut
mihinkään lapsien kasvettua taaperoikään. Benille ja Magbethille oli
muodostunut todella tiivis side joka näkyi joka päiväsessä arjessa.
Mathew
puolestaan jostain syystä karttoi Benin seuraa ja hakeutui syliini aina kun
pystyi. En tiennyt syytä tähän mutta poika ei vain halunnut viettää aikaansa
Benin kanssa.
Arki oli
muuttunut hyvin paljon erilaisemmaksi sen jälkeen kun lapset olivat kasvaneet.
Oli potalla opettelua, kiinteän ruoan harjoittelua sekä tietenkin puheen sekä
kävelyn opettamista.
Jopa niissä
Ben oli apuna, mutta kun tämä oli kerran yrittänyt opettaa Mathewta kävelemään,
olimme tulleet siihen tulokseen että ehkä oli vain parempi että minä opetin
Mathewlle puheen ja kävelyn ja Ben taas Magbethille.
Olin kysynyt
Mattin vierastamisesta jopa neuvolasta, josta ei osattu siihen vastata oikein
millään sanoilla. Ben oli kumminkin ollut vauva iästä asti pojan kanssa
tekemisissä joten side olisi pitänyt jo olla mieheen, tämän olin sanonut
neuvolaankin, josta oli vain vastattu että lapsetkin on vain simsejä eikä
kaikki vain tule kaikkien kanssa toimeen ja tilanne varmasti muuttuisi mitä
enemmän Mathew näkee Beniä. Siihen me molemmat turvauduimme mutta katsellessani
poikaa, samalla kun tämä otti horjuvia ensi askeleitaan, en ollut asiasta
täysin varma..
Kommentit ovat aina ilo silmälle ja mielelle, jopa rakentavat joten laittakaa ihmeessä maininta käynnistänne! =) Niistä tulee aina niin iloinen mieli! <3
Nyt Phoenix kiittää ja toivottaa hyvää loppu viikkoa kaikille! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti