sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Osa 40- Nuorten elämää

Huh! Kaksi vuotta ja 40 osaa!! No hirmusia hehkutuksia ei sinänsä pysty tekemään kun ajattelee että ollaan vasta kolmannessa sukupolvessa ja seitsemän vielä edessä.. laskin että tällä tahdilla teen tätä sukua vielä seuraavat kuusi ja puoli vuotta! No.. se jää nähtäväksi miten pitkää siinä sitten todellisuudessa menee.. =P

Irvikselle kiitokset extran kommentoimisesta, en laittanut sinne vastakommenttia (laiskuutta? eih tokkiinsa.. ;) ) Tosiaan kaikelle on tarkoituksensa, olet kyllä oppinut tuntemaan miun ajatusmaailman! (jopa pelottavan hyvin!), mutta mitä niin se selviää aina aikanaa, mutta kuten sanoit.. ei ihan heti. ;)

Mutta, mutta.. seuraavien osien osalta elämme nuorison elämissä joten jaksakaa, kaikelle mitä näette ja luette on jokin tarkoitus.

No mutta, päästän teidät osan kimppuun joten lukuiloa!

Kuvia yht. 45





 Ovi kello soi jolloin Halley nosti uteliaana päätään lelulaatikostaan.
   ”Se oli vain ovikello Halley, jatka vain leikkejä.”
Avasin oven ja olin yllättynyt että Greta tuli tähän aikaan käymään.
   ”Anteeksi näin myöhäinen aika, mutta onko Bria mahdollisesti tavattavissa? Minulla olisi hänelle tärkeätä asiaa”
   ”Onko kaikki hyvin Greta? Näytät hiukan huolestuneelta”
   ”On toki, minun vain pitäisi.. saada yhteen tehtävään Brialta vahvistus, se tulee pistokokeeseen.”


En täysin uskonut tyttöä mutta päästin hänet menemään, jos tämä ei ollut valmis kertomaan, niin minulla ei ollut oikeutta udella häneltä asiasta enempää.
Greta seisoi hetken ovella, otti syvään henkeä ja koputti.


Kertoja vaihtuu..



Bria ei huutanut sisään sillä tämä tiesi kuka oven toisella puolella oli.
Greta seisoi pitkään hiljaa kunnes kuiskasi Brian nimen.


   ”Et voi loputtomiin vältellä minua Bria, meidän täytyy jutella..”
Bria paukautti kätensä vasten pöytää niin lujaa että Greta otti askeleen taaksepäin ja Bria taas nousi hyvin hitaasti ylös.



   ”Vai että ihan jutella? Itse en nähnyt sinua koko päivänä enää koulussa jotta olisin voinut jutella. Missä itse olit?!”
   ”O-olin.. tai siis.. minun piti… selvittää päätä… ajatella.. Bria kiltti, voitaisiinko jutella siitä mitä tapahtui?”



Bria sulki silmänsä hetkeksi ja pyyhkäisi sormillaan hitaasti huuliaan. Tiedostamatta miltä se mahtoi näyttää Gretan silmissä.



   ”Olet siis myös ajatellut asiaa, etkö olekin? Pysymmehän ystävinä siitä huolimatta?”
Greta otti puolittaisen askeleen kohti Briaa toivoen sydämensä pohjasta että niin kävisi, tämä ei tahtonut menettää ainoata ystäväänsä.



Bria avasi silmänsä mutta ilme oli läpitunkeva ja tulkitsematon.
   ”Ystävinä? Tahdot sen jälkeen vielä olla ystäviä?”



Greta käänsi hiukan päätään hämmentyneenä nyökäten.
   ”Niin, niin tahdon. En voi menettää sinua Bria”
   ”Miten kuvittelet että voimme mennä takaisin siihen mitä meillä oli? Kerro minulle”



Greta otti askeleen taakse päin nostaen kätensä eteensä kauhuissaan.
   ”Bria, ethän tarkoita että… tarkoittaako tämä että… emme ole enää ystäviä!?! Ei! En voi oman tyhmän rakastumiseni pilata meidän ystävyyttä! En voi! Minä voin palata siihen ja niin voit sinäkin! Älä anna tämän..”



Ennen kuin Greta kerkesi lauseensa loppuun, Bria otti tämän kädet omiinsa ja katsoi varovan hymyilevästi ystävänsä silmiin.
   ”Rauhoitu hyvänen aika ja kuuntele.. Olen miettinyt ja puntaroinut ja tullut tulokseen että syy miksi olen niin kovasti tahtonut suojella sinua, pannut vastaan kaikille jotka ovat sortaneet sinua, on siksi että välitän sinusta, todella paljon. Se mitä tänään tapahtui, olisi väistämättä jonain päivänä tapahtunut koska…äh, tule tänne!”



Bria veti Gretan itseensä kiinni niin että näiden huulet kohtasi ja Gretan suusta pääsi yllättynyt mutta tyytyväinen huokaisu.
   ”Voi Bria..”



Lopulta kun Bria irtaantui Gretasta irti, tämä katsoi Gretaa syvälle silmiin. 
Silloin Bria taisi tietää että oli aina välittänyt Gretasta enemmän kuin ystävänä ja nyt se välittäminen oli roihahtanut rakkaudeksi.
   ”Lupaatko Greta minulle kumminkin yhden asian, emme hiisku vanhemmilleni tästä mitään? Näillä on jokin päähän pinttymä että minun pitäisi löytää poikaystävä ja jonain päivänä jatkaa sukua.. En tahdo että he pilaavat tätä vielä, ei ennen kuin keksin tasan sen miten heihin vetoan että saamme olla yhdessä.”
   ”Minä lupaan.. Mutta tarkoittaako tämä että olemme.. niin kuin..?”
   ”Yhdessä? Jep.”
Molempien suihin muodostui onnellinen hymy jota kukaan eikä mikään tulisi rikkomaan.


Kertoja vaihtuu takaisin Anabeliksi..


Vuosi eteenpäin



Syntymäpäivät, en voinut uskoa että Halley oli jo niin iso että aloittaisi seuraavalla viikolla koulun!

Halley oli toivonut värikkäitä palloja ja musiikkikerhon kavereita käymään, viralliset syntymäpäivät olivat vasta seuraavana päivänä mutta koska se oli sunnuntai, monet vanhemmat olivat toivoneet lauantaita. 
Vaikka tyttö oli odottanut ja odottanut ketään ei kumminkaan tullut. 
Tunsin piston sydämessäni asiasta ja tuntui että en voisi mitenkään auttaa tyttöä. 
Max osasi kumminkin vetää oikeasta narusta ja pian onneksi tytön naamalla oli hymy huulilla. Max oli nimittäin käynyt ostamassa Halleylle oman maalaustelineen.



Kun oli aika puhaltaa kakusta kynttilät, tyttö oli jo unohtanut, sen ettei ketään tullut paikalle. 
Nathan kun oli käymässä Angelin vanhemmilla Willin kanssa juuri silloin, niin heistäkään ei voinut ottaa apujoukkoa juhlijoiksi. 
Olimme nimittäin sopineet että nämä tulisi vasta seuraavana päivänä syömään kakkua ja viettämään Halleyn synttäreitä.



Illan suussa Halley istui uudistuneen huoneensa pöydän edessä kun Nathan istuutui omaansa. 
Näiden ikkunat olivat suoraa vastakkain niin että nämä näkivät toisensa.
   ”Halley, oletko jo avannut Brian antaman lahjan?”
   ”En äiti.. Pitääkö se avata? En ole ihan varma onko se ihan hyvä ajatus, se nimittäin tikittää..”



En voinut hymylleni mitään sillä Briasta täysin vastakohtaisena, Halley oli hyvin arka ja epäileväinen.
   ”Se on varmasti ihan turvallinen, nouse nyt ja avaa..”
Käännyin lähteäkseni pois kun kuulin että tytön koulua varten ostettu tabletti pirahti.
   ”Sinuna vastaan siihen, se taitaa olla naapuri poika joka toivottaa hyvää syntymäpäivää..”



Halley kääntyi ihastuksissa ympäri ja näki että Nathan naputti tabletilleen kiivaasti. Pian tytön tabletti pirahti uudestaan jonka jälkeen Halley vilkutti pojalle samalla kun istuutui.
   *Kivat juhlat?*
   *Perheen kesken.. kukaan ei tullu..*
   *Älä?!? Miten törkeetä! >:( No? Ootatko maanantaita?*
   *En..jännittää..*
   *Miksi?*
   *Jos nolaan itteni tai jos kukaan ei tykkää minust, oot kertonu aika hurjia juttuja siitä Chloe Crossista, onko se oikeasti niin..niin.. no.. tiedät kyllä*
   *Suosittu? Jep, mut kunhan annat aikaa niin Chloe varmasti ottaa sut joukkoonsa! Usko pois, se on ihan mahtava tyttö*
   *Ootko ihastunu siihen?*
   *Minä? No en! Tai siis, onhan se söpö ja kaikkee mut.. en tiiä.. yritän nyt keskittyy jalkapalloon..*
   *Ok. Ootko varma et sopeudun? Se on kumminkin eri koulu mitä Bria käy..*



Maanantai tuli ja koulubussi vei Halleyn ja Nathanin, Willin, Maxin ja minun valitsemaan kouluun. Brian koulu oli toki hyvä mutta olimme vasta Nathanin koulun aloituksen aikaan saaneet kuulla lapsien aloittamasta koulusta jossa jokaisella oli omat suuntaukset jotka auttaisivat sitten peruskoulun jälkeen yliopiston valitsemisessa.



   ”Kerrohan vielä miksi siis tulen samalle luokalle kun sinä? Olette niin paljon edellä minua!”
   ”Siksi että olet vain kolmea kuukautta nuorempi minua ja koska olet ollut rinnallani joka ikinen kerta kun olen tehnyt läksyjäni. Vaikka opettaja antaa nyt sinulle ne kaikki kolmen kuukauden tehtävät niin osaat tehdä ne kuin vettä vain ja tulet saamaan meidät kiinni ihan hetkessä.”



Nathan otti kaksi askelta Halleyn takaa niin että pääsi tämän vierelle.
”Usko kun sanon, tulet pärjäämän koulussa ihan hyvin! Katso miten viihtyisä se on”

 Halley huulille nousi varauksellinen hymy.


Halley tosiaan katsoi ja huokaisi syvään.
   ”Ei kai tässä muukaan auta kun mennä sisälle..”
   ”Noup, sitä paitsi varmaan haluat nähdä kaikki ennen kuin tunti alkaa, muuten opettaja esittelee sinut luokan edessä ja usko kun sanon.. sitä sinä et halua tehdä!”



Kaksikko oli mennyt eteenpäin Nathanin puhuessa mutta ovien aukaistua Halley kääntyi Nathaniin päin.
   ”Miksi en?”
   ”Koska Larry Mulberry esiteltiin niin ja nyt tämä on jo vaihtamassa koulua.. jep.. tästä tuli koulukiusattu kun Orwin meni kertomaan siitä koko koululle. Esittäytyminen luokanedessä jälkikäteen on yksi pahimmista asioista.”



   ”Tässä on ruokala, eli se tulee suoraan eteen kun tullaan ovista sisälle. Siellä saa myös olla välituntien aikaan tai teinit yleensä tekevät rästiin jääneitä läksyjä hyppytunteina..”
   ”Kuka tämä Orwin on?”
   ”Kaverini, Orwin Pine.. hänet tunnistaa lippiksestä, käännytään oikealle.”



Halley kääntyi Nathanin käskystä oikealle ja samassa huomasi pojan juoksevan samalla huutaen Nathanille.
   ”Uusi tyttöystävä? Varohan kun Chloe kuulee! Hahaha!”
   ”Perin hauskaa James! Ootahan kun ope kuulee, et juokset käytävillä! hahah!”



Käytävän päässä vasemmalle ohjattuaan Halleyn sydän oli hypätä rinnasta. 
Siinä se oli, Nathanin paljon puhutut taukosohvat jossa oppilaat saivat olla kunnes tunnit alkoivat. Nyt ne olivat vallattu hänen luokkansa voimin.



   ”Kaverit, tässä on puhumani Halley, Halley tässä on tuleva luokkasi. Jamesin jo näitkin käytävällä, tuo tumma hiuksinen on Susie Praer, tämän vieressä istuu Jasmine Maqlew.. Mennään peremmälle niin saat nimille kasvotkin..”



Halley nappasi Nathanin kädestä jolloin tämä hymyili ja ohjasi ystävänsä keskelle sohvia jolloin kaikkien katseet siirtyivät näiden mukana. 
Eikä Halleyn tekemä liike jäänyt muilta huomaamatta.
   ”Larrystä jo kerroinkin ja hän on tuossa Jamesin vieressä seisomassa.. sitten olisikin nämä kaksi jotka ovat suoraan meidän edessä.. Oikealla istuu Jolina Levin ja tämä vaalea lettipää on Chloe Cross.



   ”Hei..”
Halley otti varovan askeleen kohti kaksikkoa jolloin Chloe tuhahti ja käänsi hiukan päätään, ele sai Halleyn pysähtymään paikoilleen.



   ”Mitä Chloe? En kuullut? Mumiset tänään aika pahasti, onko hammasraudat jääny suuhun?”
James revähti nauruun kun taas muut tytöt haukkoivat happea järkyttyneinä.

Halley yritti hymyillä hermostuneisuudestaan huolimatta, mutta hermostuneisuus ei jäänyt Chloelta huomaamatta.


   ”No mutta Nathan! Oletpa hupsulla päällä heti aamusta, en todellakaan tarvitse mitään hammasrautoja enää, ne ovat tarhaikäisille. Minun kalusto on täydellinen. Ja en mumise.”
   ”Sitenhän voit tervehtiä Halleytä, etkö vain?!”
Nathanin äänen sävy painottui lopuksi niin kuin tämä sanattomasti uhkailisi tyttöä. Chloe ei noteeraanut ja pitkän hiljaisuuden jälkeen koulunkello pirahti tuntien alkamisen merkiksi.
   ”Minkäs teen, tunti alkaa.. tulkaa tytöt!”



Luokkahuone oli tyhjä, yhtä penkkiä lukuun ottamatta. Opettaja ei ollut vielä tullut ja muiden rynniessä Halleyn ohitse, tyttö vain katseli ympärilleen hämillään. Hän kun ei tiennyt minne istuutua.



   ”Taas läksyt tekemättä Orwin? Sinulla on aina ne tekemättä!”
   ”Jäkä jäkä Susie, tiedät etten kerkiä tekemään niitä kotona!”
Kaikki istuutuivat tutuille penkeilleen, kaikki muut paitsi Halley joka vieläkin katseli ympärilleen.
   ”Halley, tuossa edessäni, Jolinan vieressä on tyhjä paikka.. mene vaikka siihen.”
Halley hymyili Nathanille joka oli ollut heti aamusta hänen tuki ja turvansa.



   ”Eihän toi voi Jolinan viereen istua! Misty istuu siinä! Menkööt istumaan Larryn viereen!”
Jolina käänsi päätään uskollisesti Chloen suuntaan samalla kun tämän silmäkulmaan tuli Halleyn sivuprofiili.
Halley laski päätään hitusen hämmentyneenä siitä mitä hän oli tehnyt sillä Chloe tuntui vihaavan häntä ja muiden katseet olivat häneen koko ajan pureutuneita.



Nathanin nauru sai Halleyta katsomaan ystäväänsä, mutta tajutessaan ettei tämä nauranut hänelle Halley oli kääntymässä kun kuuli Larryn kuiskaavan hänelle.
   ”Istu vain siihen, älä tule miun viereeni sillä siten et ikinä pääse piireihin. Juuri siihen.. yksi väliin minusta.”
   ”No niin luokka, rauhoitutaas sitten!”



Opettaja oli tullut luokkaan ja kun lopulta pääsi raskaasti hengittäen luokan eteen tämä laittoi kädet taaksensa.
   ”Meille on tullut tänään uusi oppilas kuten eilen oli puhetta. Halley Quint, hauska tavata, minun nimeni on Martha WonStraus. Oletko jo esittäytynyt muulle luokalle? Jos et, voitkin tulla tänne eteen esittäytymään.”
   ”Minä…”
Halleyn kuiskaus tuskin kuului edes tämän omaan korvaan.
   ”Hän on esittäytynyt opettaja, esittelin hänet muulle luokalle.”
   ”Hienoa Nathan! No niin, ottakaapa tabletit siitä edestänne ja ruvetaanpas laskemaan matematiikka. Muistattehan kuunnella samalla mitä kerron!”



Halley otti tutuin ottein tabletin käteensä ja alkoi selata sen päivän tehtäviä. Numerot vilisteli silmissä kun hän selaili tehtäviä yrittäen kuunnella samalla opettajaa.
   ”Pysytkö perässä Halley?”



   ”Ehkä hänen pitäisi mennä tukikouluun kun olla meidän edistyneiden joukossa?”
   ”Chloe, keskity omiin laskuihin. Miten muilla menee? Selvä, kysykää jos kaipaatte.”



Halley näki sivusilmällä kun opettaja tuli hänen luokseen.
Opettaja laskeutui hitaasti hänen tasolle ja kuiskasi.
   ”Miten menee Halley? Tiedän että nämä laskut saattaa olla haastavia, jos tuntuu siltä niin aloita kappale ykkösestä, nekin pitää sinun tehdä. Sinulla on todella paljon kurottavaa mutta vanhempasi vannoivat että pystyt jo laskemaan näitä.”
Halley katsoi opettajaa silmiin varovasti hymyillen.
   ”Nathan on opettanut minua, kaikki vain tuntuu niin uudelta että en aluksi vain osannut hahmottaa, kyllä minä pärjään.”
   ”Hyvä tyttö.. Tulet varmasti pärjäämään!”
Koulun kello antoi merkin että tunti oli ohi.
   ”No niin, kotitehtäviksi tulevat kappaleet 13 ja 14, Nathan näytätkö Halleylle hänen kaappinsa, tässä avain Halley.”



Nathan puikkelehti käytävien ja portaiden sokkelossa niin että Halley jo epäili, ettei koskaan löytäisi sieltä pois.
   ”Tiedän että tämä on haastavaa mutta tämä vielä helpottaa, tässä on kaappisi. Numero 312, kolmonen kertoo monesko kerros ja 12 se monesko kaappi etelän puoleisista portaista, aika simppeliä vai mitä?”
   ”Kyllä kai.. Tuntuu vain niin..”



   ”Hämmentävältä? Tiedän, mutta se helpottaa kun annat aikaa. Minun kaappi on tuossa Jamesin vieressä, kaappi nro 324”
   ”Perhana!”



Molemmat kääntyivät katsomaan Jamesia joka raivosi omalle kaapille. Molemmat kääntyivät katsomaan toisia kun Nathan puhui.
   ”Minun varmaan pitäisi mennä auttamaan tuota torveloa, se sai viikko sitten sen jumittumaan ekaa kertaa eikä sitä ole vieläkään korjattu. Seuraava tunti on erilliset. Tytöt menevät käsitöihin kun pojat menee jalkapalloharkkoihin. Meillä on kisa huomenna, muuten me tultaisiin teidän kanssa samalle tunnille.”



   ”Joudunko siis tyttöjen kanssa yksin?!”
Halleyn hätääntynyt inahdus sai Nathanin katsomaan ystäväänsä rauhallisesti hymyillen.
   ”Shhh, ei ole mitään hätää. Ole vain oma itsesi niin tytöt varmasti lämpenevät sinuun! Usko minua. No missä se minun hymytyttö on? Hmm? No niin! Siellähän se on!”
Halley ei voinut kuin hymyillä ja antaa Nathanille halauksen.
   ”Kiitos”
   ”Sitä varten ystävät ovat olemassa! Nyt pitää mennä.. Nähdään kolmen tunnin päästä!”


Halley siirsi reppunsa kaappinsa viereen avatakseen kaappinsa oven. Avainta kädessä pyöritellen hän ei voinut kuin miettiä aamun tapahtumia, mitä hän oli oikein tehnyt että tytöt olivat muuttuneet niin häntä vastaan?



Ajatuksissaan Halley ei kuullut kuinka neljät askeleet lähestyivät kaappeja joiden edessä hän seisoi. Ei ennen kuin oli liian myöhäistä.


Miten mahtaa Brian ja Gretan suhteen käydä? Mikä mahtaa olla Halleyn luokkakaveri tyttö nelikon suunnitelma? Miksi tytöt eivät ottaneet Halleyta ystäväksi? Kaikki selviää aikanaan!

Sellainen osa. Tässä on ollut kaikenlaista joten pyydän syvästi anteeksi että osan ilmestyminen venyi. Olen aloittanut ompelemaan harrastukena ja samalla olen aloittanut yhden kerran viikossa iltakurssin joten aika alkaa olla tietyissä mitoissa rajoitettua (kun on vielä tämän käden kuntoutuskin) mutta vielä tätä innoissani tykkään tehdä! Nyt jopa sain perheen toimimaan ilman katkoja joten sitä suuremmalla innolla tykkään pelata! 

Seuraava osa tulee kahteen osaan sillä Halleyn kouluelämä tulee viemään aika paljon kuvia ja jos laittaisin kaikki samaan niin osa olisi yht. yli 80kuvaa! Joten välttyäkseni teidän väsymiseltä niin rajaan osan kahteen n.40 kuvaan että saamme jotain järkeäkin.. Onneksi perheessä ei ole kuin kaksi lasta! En tiedä mitä tekisin jos pitäisi kertoa useasta lapsesta, en siis ole unohtanut Briaa vaikka Halleyn elämässä nyt sattuu ja tapahtuu.. tasaisesti molemmilla niin päästään eteenpäin. =)

Kommentit jälleen enemmän kuin tervetulleita! Risut että ruusut! <3

-Phoenix-

4 kommenttia:

  1. Kaipa munki täytyis jotain kommentoida. :D

    Jostain syystä mä en ihan hirveesti pidä Briasta tai ees Halleystä. Halley on kyllä tällä hetkellä noista kahdesta mun "suosikki". Hyvin oot kuitenkin osannu tehä juonta tälle tarinalle ja kaikki hahmot on kyllä todella mielenkiintoisia!

    Ja Nathan on niin suloinen. <3 Musta tuntuu, että et jatka sukua Brialla koska koska... :DDD Mutta jos se onkin Halley millä jatkat niin toivottavasti Nathan ois sit viel mukana. :)

    -Lukija-

    VastaaPoista
  2. Kiitos Lukija kommentistasi!
    Vai et tykkää kummastakaan.. hmmm, harmin paikka.. ja kun jommastakummasta tosiaan tulee vielä perillinen.. no josko vielä saisin siut tykkäämään jommasta kummasta? =)
    Juonta tosiaa on, joskus ehkä vähän liikaakin yhteen sukupolveen mutta siksi tykkään tehdä tätä, saan kaiken näköisiä käänteitä laitettua.. pelkään vain etten rupea toistamaan jossain vaiheessa itseäni, joka kerta pitää tarkistaa etten ole jo jotain juonta käyttänyt.. =P
    Sitä en tosin vielä kerro kummasta tulee perillinen, kummallakin on yhtä hyvät mahdollisuudet vielä tässä vaiheessa tulla joten... mene ja tiedä.. =)

    Nathan on..no.. vaatinut pikkusen sulattelua henkilökohtaisesti minun osalta sillä kun tämä oli vielä taapero meinasin lempata pojan suoraan sisäoppilaitokseen kasvettuaan lapseksi, mutta onnekseni en tehnyt niin sillä poikaa vielä tulen tarvitsemaan.. siitä ei sitten enempää ettei mitään paljastu. Mutta Nathania tosiaan tullaan näkemään vielä pitkään joten jos se edes auttaisi sietämään tyttökaksikkoa edes vähäisen? =D

    Kiitokset vielä kommentista! Sai piristystä hiukan tämä synkkä ja harmaa sunnuntai kun huomasin että oli tullut kommentti! =)

    -Phoenix

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut sarjaa alusta asti ja tuntuu, että on tapahtunut hirveästi kaikkea ja sitten mietin et ei voi olla totta että vasta toinen sukupolvi menossa :`D Mitä kaikkea vielä keksitkään tähän lukijoiden pään menoksi.

    Nämä tytöt jakavat ajatukseni. Rehellisesti sanottuna Haley on kauniinpi kuin Bria, mutta pidän Brian luonteesta enemmän. On vaikea nähdä kumpikaan ainakaan heti perijänä, mutta ehkä kannatan Haleyta sillä en tahtoisi millää rikkoa Brian ja Gretan onnea ellet sitten keksi jotain ;D

    Nathan on ihana poika joka auttaa Haleyta :3 Harmi kun hän ei näe tähän tyttöjen maailmaan ja välillä jopa sen raakuuteen D: Mietin et olisi aika ihanaa jos vanhempana Nathan ja Haleysta tulisi pari ja he jatkaisivat sukua tällöin kahden ystävän perhteet yhdistyisi oikeasti (Siis Nathan ja Will he olivat vain ystäviä eivät veljeksiä eikö niin? :D )

    Ääh tämä tarina pn niin jännitävä ja syvällinen ja tapahtuu vaikka mitä juonen käänteitä. Mielessä on miljoona kysymystä C:: Kuinka Brian ja Gretan käy yhdessä, entäs Brian vanhempien ajatus maailman? Mitä tapahtuu Haleylle? Saako hän ystäviä? Vai kehityykö ajan myöntä Hänen ja Nathanin ystävyys ;)) (en siis millää lailla tätä toivo ::DD)? Entäs se järjestö, milloin se alkaa taas ahdistelemee D::? Entäs Anabelin sisaret (se extra)?? AAAA niin paljon ajatukisa ja kysymyksiä ilman vastauksia, mutta varmasti ajan myöntä kaikki selviää ;D

    T: R

    VastaaPoista
  4. Melkein kuukausi osasta, ja nyt vasta kommentoin... hups :D
    Hauska idea toi, että Halleyn ja Nathanin ikkunat on vastakkain! :) Tykkäsin myös siitä, että opettaja ei ollut sellainen huippumalli, jolle on laitettu opettajavaatteet ja silmälasit. Pikkujuttu, mutta kiinnitän tähän usein huomiota. Koulusysteemi oli myös nykyaikainen! Stereotypiaa kuitenkin vastasi ilkeiden mutta suosittujen tyttöjen jengi, jonka johdossa on blondi kipakka tyttö. Mutta no jooh, eihän kaiken tarvitse aina ihan 100 % realistista ollakaan.
    Halley on kuitenkin kiinnostava hahmo, ja toivoisin häntä suvun jatkajaksi! Vaikka toisaalta tykkään Briasta ja Gretasta, sillä itsekin sateenkaarilippua heilutellen kuljen. Näiden suhteen haluaisin siis etenevän, mutta haluaisin kanssa tietää enemmän Halleysta. Hmm. :D

    VastaaPoista