Osa 29- Näkemiin

Siellä se on koristellut viisi päivää, tarinan ensimmäinen extra.. Toivottavasti piditte ja mikäli ette ole vielä kerinnyt sitä lukea niin sitä pääsette lukemaan tästä..

Ja kuten lupasin, ennen joulua ilmestyy tämä lyhyenläntä osa, koska sitten seuraavaksi pääsemme tällä hetkellä minun lempi ajanjaksoon tämän tarinan ja perheen osalta! Niinpä pidemmittä puheitta päästän teidät lukemaan tämän äärimmäisen lyhyen osan läpi ja kertomaan mielipiteenne siitä mikäli näin sitä haluatte kommentoida.. =)

Kuvia 13

 Twinbrooks, siellä vietin loppu lapsuuteni ja teini vuoteni.
Kun Cristel ja Aleq olivat lähteneet pois aloin eristäytyä muusta nuorisosta.

 Ympärilleni oli pistettu huhu että olin syypää Cristelin muuttoon, poliisien tuloon bileisiin ja että keksin perättömiä valheita muista. Kaiketi Danielin ja tämän isoveljen aikaan saannosta pelastaa omat kasvot.
Siitä huolimatta vaikka nämä olivat laittaneet huhut liikkeelle, Daniel oli jättänyt minut onneksi rauhaan..

 Niin tai näin,  kävin koulussa jonka jälkeen tulin kotiin. Yleensä puoli iltaa käytin läksyjä tehden sillä ilman aikuisen apua niissä riitti haastetta.

 En edes osallistunut koulun tanssijaisiin vaan luin isäni Ranskasta tuomia kirjoja, ei vaan tuntunut oikealta mennä kaikkien silmäparien arvostelemaksi. Kaiketi toinen syy oli myös se ettei isä ollut paikalla, vaan vieläkin etsimässä sitä kirotun kirjaa josta Vera Blackburn oli puhunut.

 Itse olin alkanut toivoa ettei sitä koko pahaista kirjaa löytyisi. En halunnut enää tietää mitä se sisälsi, tahdoin vain isäni takaisin. Koulun käynti nimittäin oli alkanut maistua puulta.

 Saavuin aina ennen muita koululle, samaan aikaan kuin opettajat.

 Vuoden ajat vaihtelivat ja viimeisen vuoden talvi tuli ja niin tuli myös koulukiusaamiset. Huhut minusta olivat nimittäin pahentuneet.

 Joka päivä juoksin tunneilta ulos ensimmäisenä ja kiiruhdin käytävillä jotta en kohtaisi muita sillä koska oli talvi, kiusaajani pystyi verhoamaan kiusaamisen lumisotiin.

 Kasvu päivänäni päätin vielä ottaa Cristelin ja minun yhteisille muistoille talviriehassa lumilautailutemppuja. Tahdoin näyttää koko Twinbrooksille että en pelännyt heitä, olin jo pitkän aikaa hautonut nimittäin suunnitelmaa päässäni.

 Ilta tuli ja pienessä suomökissämme kasvoin.. niin.. isä vieläkin esiintyi poissaolollaan.. Olin yksin tässä maailmassa..
Sääliä vähiten kaipasin mutta yksinäisyys oli kyllä alkanut näkyä minussa..

 Nuoreksi aikuiseksi kasvaneena tietämättä miten saisin asiat hoitumaan.. Sen tiesin että suunnitelmani pitäisi toteuttaa pian sillä en kestänyt katseita ja supatuksia kaupassa enää kauaa.
Kaikki entiset ystävänikin olivat kasvaneet ja joko jääneet kaupunkiin tai sitten lähteneet yliopistoon, itse en edes harkinnut koulua vaihtoehdoksi, vähiten kaipasin samaa jota olin peruskoulussa saanut kestää.






Kuukauden päivät eteenpäin..

 Ensimmäinen muuttokuorma oli lähtenyt hetkeä aiemmin renkaat sutien liukkaalta pihamaaltamme. Katsoessani pientä mökkiä tyhjänä tunsin pientä haikeutta. Olihan toki tässä tilassa paljon suruakin sillä tänne tullessani olin todella syvällä kuopassa tuntematta pelastusta sieltä.

Paljon on tapahtunut sen jälkeen ja nyt suunnitelmieni uusi sivu ammotti tyhjänä tietämättä mitä toisessa päässä mahtaisi tapahtua tunsin myös jännityksen ohella pientä toivoa että ehkä kaikki kääntyisi vielä parhaaksi.

Nyt oli aika jättää Twinbrooksi ja sen muistot taakse ja kohdata uudet haasteet ja jännittävä uusi elämä uudessa kaupungissa.
Pysähtyen vielä pikaisesti kaupungin postissa, sujautin jäätyneeseen postilaatikkoon pienen valkoisen kirjeen jäähyväisiksi kirjeeseen joka oli tullut vain muutamaa viikkoa aiemmin. Muistaen kirjeen ulkoa istuiduin viimeisen auton kyytiin joka viesi tavarani ja minut pois.
Hyvästi Twinbrooks!


Kirje Cristelille:

Rakas Cristel, olen iloinen että voitte hyvin ja löysitte toisenne. Merkit olikin aika selvästi esillä vaikka eihän sitä teini-ikäisenä oikein tajua mistä on kyse.
Teidän lähtö oli kuin isku kasvoille, en olisi halunnut menettää ystäviäni. Mutta samalla voin sanoa että ei minulla ole hätää, ei enää kun tiedän että olette siellä paratiisissa onnellisia ja yhdessä. Minulla ei ole ketään mielitettyä enkä ole harmissani asiasta, joten älä ole sinäkään. Minulla on kaikki hyvin.. Nämä tosiaan ovat jäähyväiset sillä muutan pois Twinbrooksista. On kaikkien kannalta parempi jos en kerro minne muutan sillä bileiden jälkeen syytin monta kertaa itseäni teidän lähdöstä, sekä kaikesta mitä täällä päässä tapahtui.. En enään..
Halaukset sinulle, Aleqille ja erityisesti teidän suloisen näköiselle pienelle pojallenne! Olen niin onnellinen teidän puolesta!
Kaikkea hyvää koko perheelle!

Toivoen teidän ikuinen ystävä

Anabel


Minne Anabel muuttaa ja miten uudessa kaupungissa lähtee asiat rullaamaan? Se selviää seuraavassa osassa!


Seuraavaksi extra kuva joulun kunniaksi....

Katsokaahan tarkkaan! Kuvassa ei ole kantaäiti Abigail, ei tokkiinsa! Kuvassa on Anabel! Kyllä vain!
Olin pudota tuolilta kun tuntui että onko tämäkin kone jo seonnut kun laittaa Abigailin joka on bittiavaruudessa jo peliin..
Neiti on niin hurjasti äitinsä näköinen! Ei ihme että tykkään pelata neidillä! =)




Pahoittelut vielä kerran osan lyhyydestä mutta tämä oli välttämätön seuraavaa osaa varten..
Pitihän neiti saada nuoreksi aikuiseksi ennen kuin tämä lähti kaupungista jossa ehti tapahtua yhtä sun toista ja suurin osa niistä ei niin hyvillä muistoilla..

Seuraava osa varmaan ilmestyy joulun ja uuden vuoden välissä joten toivotan kaikille lukijoille erittäin ihanaa ja rauhallista joulua!
Ja kuten aina, kommentit ovat erittäin tervetulleita! <3




Merry Christmas to all, and to all a good night! <3



-Phoenix-