Osa 24- Reagointi

Huoh.. neljä viikkoa.. niin pitkään tätä ongelmaa on jatkunut ja toivon että tämä onnistuu.. nimittäin poistin julkaisemattoman tekstini ja yritän uudelleen siten että kirjoitan koko höskän alusta asti kuvien tuomisella kaikella uudestaan.. toivottavasti onnistuu.. jos onnistuu niin tuo edellinen teksti oli vain jollain tavoin korruptoitunu.. kuten oli edellisessä koneessa pelinikin.. mutta siitä sitten lopputeksteissä lisää..
Toivottavasti on ollut odottamisen arvoinen osa! =P

Kuvia 68.

Elämämme oli tuntunut menevän pikakelauksella, tai ainakin siltä itsestäni tuntui. En voi käsittää kuinka itse tunsin jääväni kaupunginlailla samaan vaiheeseen mutta lapset.. Lapset vain jatkoivat kasvua! Magbeth ja Mathew olivat lukiossa ja ei, en enää pakottanut heitä koulupukuihin ja Anabel, suloinen pieni Anabellemme.. tämä oli jo aloittanut viime vuonna koulun!

Muutenkin elämämme oli murroksessa sillä en tuntunut näkevän kaksosia juuri koskaan kotona. Magbeth huiteli kavereidensa kanssa ja Mathew..

Matt oli löytänyt lukiosta tyttöystävän, mikäli tämä oli kotona, tämä oli tietokoneella ja kun tämä oli poissa..

Voitte varmaan tietää missä tämä oli.. niin.. Tyttöystävänsä luona. Vaikka olin monesti sanonut pojalle että toisi tytön näytille, niin aina sain vihaisia katseita. Magi oli kerran vahingossa paljastanut että syy miksi poika ei, tuonut tyttöä oli Benjamin. En voinut käsittää että Mathew vieläkin tunsi Beniä kohtaan niin viileästi.

Aika tosiaan oli tuntunut menevän siivillä, mutta onneksi nyt alkoi olo mennä ajan kanssa suhteellisen tasaisesti. Tai niin ainakin luulin..

Puhelimeni pirahti juuri samassa soimaan kun tämän lauseen olin ajatellut.

Nostaessani puhelinta taskusta suljin silmäni sillä tiesin että kustantajani oli yrittänyt soittaa minulle jo monta päivää, mutta mitä ihmettä voisin sanoa tälle? Kirja ei ollut valmis vielä..

Aukaistuani silmäni katsoin näyttöä pitkään, sillä olin hämmentynyt, soittaja ei ollut kustantajani, vaan puhelu oli tuntemattomasta numerosta!

Tuijotin ruutua ja katsoin näytön vilkkumista samalla kun puhelin pärisi itsepintaisesti. Hitaasti siirsin peukaloni kohti ruutua ja painoin vihreätä luuria.

”Abigail Quint”

Ääneni oli jostain syystä muuttunut käheäksi ja nimeäni lausuessani omaan korvaani se kuulosti pelkältä kuiskaukselta.

”Vera naapurisi tässä, ei ole aikaa selittää.. Tule käymään luonani heti kun pystyt!”

Yritin sanoa puhelimeen vastaukseni mutta toisesta päästä alkoi kuulua pelkkää tuuttausta.

Katsoin naapurini taloa joka vaikutti autiolta mutta oliko se sitä?

En tiennyt miten reagoida tähän, sillä olin sanonut naiselle että jättäisi perheemme rauhaan. Mikä siinä oli niin vaikeata ymmärtää!?

Huokaistuani syvään päätin käydä sisällä vaihtamassa vaatteet, sillä uteliaisuus vei lopulta voiton, tahdoin tietää mitä naisella oli sanottavana.

Silti vaihtaessani vaatteita en voinut sille mitään että oloni oli levoton, olin menossa vampyyrin luokse vapaasta tahdostani! Tunsin kuinka kyyneleet kihosivat silmiini miettiessäni niitä kaikkia tunteita joita nousi pintaan kun vain ajattelinkin vampyyreitä ja klaaneja.

Kun saavuin naisen talon luokse, tämä oli jo odottamassa, tämä vaikutti hermostuneelta.

”Tässä olen.. Tein kyllä sinulle selväksi että jätät perheemme rauhaan!”

”Niin teit ja olen sitä noudattanutkin, mutta nyt oli pakko!”

”Mistä sait numeroni?”

”Ei sillä ole väliä!”

Katsoin Vera Blackburnia hämilläni, tämä oli tosiaan kireä kuin viulun kieli. Mikä oikein oli saanut vampyyrin noin pois tolaltaan ja sen takia otti minuun yhteyttä?!

”Soitin sinut tänne aivan toisesta syystä. Kuuntele nyt tarkasti. Varmasti tiedät että osa vampyyreistä on klaaneissa ja osa ei. Klaanien välillä on ollut monta vuosisataa sotia ja aina kun joku klaani päättää lähteä valtaamaan uusia ”reviireja” me, kuten minä, yksilöt jäämme näiden klaanien jalkoihin. Siksi olemme perustaneet salaseuran, antiklaani järjestön. Järjestö seuraa salaa eri klaanien liikkeitä. ”

Olin hyvin hämilläni, nainen tosiaan meni suoraan asiaan ja että millaiseen! Olin toki tiennyt osan Veran kertomasta mutta antiklaani järjestö.. Siitä en ollut kuullut koskaan aiemmin!

”Miksi kerrot tästä minulle?”

”Siksi että tiedän kuka olet ja ketä pakoilet..”

Pala nousi kurkkuuni, voisiko asia olla tosiaan niin?! Olin kertonut vain Benjaminille!

”En ymmärrä mitä tarkoitat..”

”Älä viitsi Abigail.. vai pitäisikö sanoa Melinda.. tunsin vanhempasi ja olet ilmetty äitisi, isäsi silmillä!”

Tunsin kuinka paniikki nousi sisälläni, mutta onneksi se ei vielä ainakaan kuulunut puheessani.

”Tunsit? Etkä sanonut mitään..”

”En tietenkään! Tehtäväni oli pitää sinua silmällä ja turvassa. Siis sen jälkeen kun tunnistin sinut ja kerroin että olet elossa ja turvassa!”

Hetken hiljaisuuden jälkeen Vera jatkoi.

”Niin tai näin.. Minulle on ilmoitettu että Munroon klaani että Hasborgyn klaani ovat päättänet lähteä valtaamaan uusia alueita, BridgePort Cityn läheltä. Vaikuttaa siltä että he eivät löydä sieltä haluamaansa, joten heidän pitää laajentaa. Nyt on niin että vaarana on että Munron klaani tulisi tänne, Appaloosa Plainsiin ettei Hasborgyn klaani saisi sitä! Tämä Hasborgyn klaani on jo käynyt tiedustelureissuilla täällä!”

”Mutta et ole varma?”

”Mitä ihmettä kyselet tyhmiä, on vain ajan kysymys koska Munron väki tulee! Hasborgyn klaanin tiedetään olevan jo täällä! Teidän täytyy lähteä täältä!”

”En oikein tiedä.. Asia ei ole varma ja en tahtoisi riistää lapsiani paikasta jossa ovat kasvaneet ja eläneet… Kaksosilla on ystävät ja parisuhteiden alut täällä ja…”

”He saavat uusia! Mitä ihmettä oikein mietit!? Teidän täytyy lähteä!”

”En tee päätöksiä yksin, en enää kun minulla on perhe!”

”Olet hölmö! Olen tehnyt voitavani, jää jos et yhtään arvosta sukusi tekemiä uhrauksia. Minä en jää tänne odottamaan klaanien iskua, pidä huoli perheestäsi..”

Vera oli jo kääntynyt lähteäkseen sisälle taloonsa, kun tämä katsahti minuun olkansa yli samalla sanoen.

”Jos päätät tehdä fiksusti ja lähdette, suosittelen Benjaminin syntymäkylää.. Sukusi jätti sinne jotain mikä kannattaisi lukea. Löydät sen kyllä, kirja ”kutsuu” sinua luokseen..”

Niine hyvineen nainen meni sisälle jättäen minut hämmentyneenä seisomaan tämän kuistille. Benjaminin syntymäkylä? Sukuni jättämä kirja? Mitä tämä oikein on?!

Oli mennyt muutama päivä Veran tapaamisesta, enkä vieläkään tiennyt miten kertoa asia Benille. Tämä oli selvästi huomannut kireyteni, sillä tämä oli edellisenä päivänä kysynyt oliko kaikki hyvin. Onnekseni Anabel oli juuri sillä hetkellä tarvinnut apua.

Tiesin etten voisi pitkittää kertomista, mutta lasten äärellä en sitä voisi tehdä, niinpä olin tehnyt suunnitelman.

Kun ilta tuli, ilmoitin Mathhew:lle ja Magbethille että he saivat katsoa Anabelin perään. Poika ei tietenkään tykännyt asiasta. Jostain syystä Matt ei vieläkään hyväksynyt Beniä ja vain minun takia sieti Anabelia. Olihan tyttö sisko, mutta Matt ei koskaan puuhaillut Anabelin kanssa, sen asian olin pistänyt merkille.

Kun kerroin että he joutuisivat katsomaan tytön perään siksi aikaa että kävisimme ravintolassa syömässä, Magi oli se joka nyökkäsi hyväksyvästi. Jostain syystä tiesin että Magbeth oli se joka tulisi illan viihdyttämään Anabelia.

”Olen iloisesti yllättynyt Abigail että järjestit meille tämän illan.. Olen kaivannut kahden keskeisiä hetkiä.. Mitä nyt?”

En voinut kyyneleille mitään, vaikka kuinka yritin pidätellä niitä, yksi vierähti poskelleni.

Ben katsoi lohduttavasti joten päätin kertoa Verasta ja mitä tämä oli kertonut.

En tiennyt yhtään mitä miehen mielessä liikkui, enkä pystynyt kysymään kun ruoat kannettiin eteemme.

Päätimme jutella sitten kun olisimme syöneet vaikka tiesin, etten saisi muruakaan alas.

Samalla kun pakotin itseni syömään mieleni lähti seikkailemaan lapsissa, mitenköhän he tähän reagoisivat ja miten heillä meni juuri sillä hetkellä..

Kertoja muuttuu…

Talon sisällä oli varsinainen sotatanner päällä ja vihaiset sanat sinkoilivat pitkin asuntoa saaden pelokkaan Anabelin reagoimaan.

Anabel vilkuili pelästyneenä vanhempiensa sängyn takaa kaksosten avonaista ovea kun Magbeth huusi vihaisesti samalla Mathewlle.

”Äiti nakitti meidän MOLEMMAT katsomaan Belssin perään! Voisit edes tehdä ruoan jos on noin vastenmielistä leikkiä OMAN siskon kanssa!”

”Siskopuolen.. SINÄ olet ainoo sisko joka mulla on, enkä jaksa.. Kävin kavereiden kanssa pizzalla just ennen ku tulin, ei oo nälkä..”

”Mut meillä Belssin kanssa on! En voi viihdyttää samalla kun teen ruokaa..”

Magin ääni oli jo melkein hysteerinen jonka johdosta Anabel käpertyi lattialle pidellen päätään, ei tämä tahtonut olla rasite..

Mathew kuului huokaisevan syvään siskonsa raivoamiselle, jonka jälkeen kuului kuinka tuoli siirtyi ja tämä käveli Anabelin luokse.

Anabel nousi varovasti lattialta nähtyään veljensä jalat edessään mutta ei uskaltanut katsoa tätä silmiin.

”No? Mitä kello haluaa tehdä?”

Magbeth mulkaisi Mathewta kävellessään huoneen läpi.

”Lakkaisit pilkkaamasta Belssin nimeä..”

”Haluutko sä et katon tota vai et?! Voin kyl mennä takaisin tietokoneellekin!”

Magi tuhahti turhautuneena mutta oli hiljaa sillä tämä tiesi että Matt tekisi sen jos jatkaisi. Hän oli luvannut äidille että he katsovat Anabelin perään, joten sen he myös tekivät.

Anabel katsoi veljeään varovasti, tämä ei ollut koskaan viettänyt aikaa Mathewn kanssa.

”Mitäs tuijotat?”

”En mitään..”

Ääni oli pieni ja hento, josta kuuli kuinka arka hän oli oman veljensä edessä.

Anabel istahti lattialle Mattin eteen leikkimään leluarkusta ottamalla lelulla, huomaamatta ilkikurista ilmettä isoveljensä kasvoilla.

”Sanohan kello.. Vieläkö kuljet koulussa äidin määräämässä koulupuvussa ja luokkatoverisi kiusaavat asiasta?”

Anabel ponkaisi lattialta pystyyn kauhuissaan katsoen paniikissa Mathewta, hän oli luullut, ettei kukaan perheestä tiennyt että häntä kiusattiin koulussa!

”Voi ole kiltti Mathew, älä kerro isille ja äidille siitä!”

Anabelin äänestä kuuli syvä paniikki kun tämä aneli veljeään pysymään hiljaa.

”Hmm.. enpä tiedä.. Mitä saan jos en kerro?”

Mathewn ilme oli hyvin tyytyväinen tilanteesta, tätä tämä oli hakenutkin..

”Voi mitä vain! Kunhan et vain kerro! Minua kiusattaisiin vielä enemmän jos salaisuus selviäisi!”

Tämän ääni vaimeni loppua kohti pelkästä ajatuksesta kuinka häntä kiusattaisiin vielä enemmän jos aikuiset yrittäisivät puuttua asiaan.

”Jaa… no en kerro.. Mutta haluan että teet mitä ikinä vain sanonkin.”

”Voi kyllä! Teen mitä vain! Kiitos Mathew!”

Anabel halasi onnellisena veljeään josta Matt irrottautui hyvin sukkelaan.

”Joo, joo… Nyt ensiksi, voit mennä sanomaan tolle vanginvartijalle, ettei mun täydy kattoo sun perään ja pärjäät tästä edes omillas!”

Sen sanottuaan Mathew kääntyi, suuntana tietokone ja treffien sopiminen Amberin kanssa.

Anabel katseli veljensä poistumista tajuten mihin oli loppupeleissä lupautunut, toivoen ettei katuisi sitä miten ylimalkaisesti oli luvannut totella toista. Koska vaakalaudalla oli se että tieto salaisuudesta olisi tullut julki Anabel unohti huolensa olankohautuksella.

Anabel kohdisti kävelynsä kohti keittiötä jossa Magbeth yritti epätoivosesti loihtia ruokaa heille.

”Magi..”

”Niin Bels?”

”Olen jo isotyttö enkä mikään vauva, Mathewn ei tarvitse katsoa perääni.. eikä myöskään sinun..”

”Käskikö se casanova sanoa sinun noin?”

”E-ei.. miksi kysyt? Mikä on casanova?”

”Unohda.. Bels, tunnen sinut.. olet kiltti pieni tyttö ja…”

Anabelin kädet puristuivat nyrkkiin suutuksissa.

”Olen ehkä kiltti, mutta en pieni! En ole vauva enää!”

Samassa kun Anabel huusi vihaisena siskonsa sanoista, ulko-ovi aukeni ja Abigail että Benjamin saapuivat kotiin..

Kertoja muuttuu..

Näky olisi muuten ollut huvittava jos Anabel ei normaalista poiketen olisi huutanut niin että huuto kuului ulos asti.

Magi yritti tehdä ruokaa ja Anabel seisoi tämän takana, aukaillen ja sulkien käsiään.

Tottahan se oli.. tyttö ei ollut enää vauva ja olin pistänyt isommat lapset katsomaan tämän perään.. sitä ei olisi tarvinnut.. Ainoastaan läksyjen auttamisessa ja ruoan valmistuksessa tämä tarvitsi apua.

”Olet aivan oikeassa Bels, et ole vauva.. Anna meille anteeksi että olemme kohdelleet sinua niin, siihen tulee muutos.”

”Äiti!”

Otin iloisen tytön halaukseen, samalla vilkaisten Beniä joka oli tullut sisälle perässäni. Tämä hymyili hyväksyvästi tajuten saman kuin minäkin, meidän pieni oli kasvanut jo nuoreksi naisen aluksi.

”Äitisi on aivan oikeassa, olemme kohdelleet sinua pienenä avuttomana tyttönä, jota pitäisi viihdyttää. Osaat jo viihdyttää itse itseäsi, emme vain pysy teidän lasten kasvun perässä.. meille olet vieläkin se suloinen pieni tyttö joka kaipasi meidän huomiota koko ajan.”

Sillä hetkellä tuntui uskomattomalta pystyä keskustelemaan Anabelin kanssa syvällisesti mitä tämä voisi jo yksinään tehdä, samalla tajusin että nuorimmaisemme oli erittäin fiksu nuori neiti!

Kun tytöt olivat syöneet ja siirtyneet tekemään omia juttuja, pääsimme Benjaminin kanssa katsomaan tietokoneella vapaita asuntoja.

”Miten olisi tämä? Saman tien varrella jossa synnyin..? Lähellä koulua ja keskustaa..”

”Monta makuuhuonetta?”

”Äh.. kaksi..”

Selasimme asuntoja, asuntojen perään. Osa liian pieniä, jotkut liian kalliita ja osa… aivan liian kaukana lasten tulevasta koulusta.

Tutkittuamme kaksi tuntia vapaita asuntoja, luovutin yrityksestä ja nousin mennäkseni pesemään pyykkejä kun Ben hihkaisi.

”Nyt löytyi! Kuuntelehan tätä! Idyllinen maalaistila isommallekin perheelle, 5 makuuhuonetta, työhuone, olohuone, 2 kylpyhuonetta, sekä yksi ylimääräinen wc, erillinen ruokailutila, keittiö sekä kodinhoitohuone. Tilaa löytyy sitä kaipaaville tästä vanhasta maalaistalosta. Paikka sijaitsee suhteellisen lähellä keskustaa/koulua.”

Käännyin takaisin katsomaan kyseistä ilmoitusta.

”Tuon täytyy olla kallis..”

”Itseasiassa se on vain 5000 simeonia kalliimpi, mitä olimme ajatelleet.. Minusta meidän kannattaisi tehdä tarjous..”

Katsoin vielä ilmoitusta ja mietin mitenköhän lapset asiaan reagoisivat jos tarjouksemme hyväksyttäisiin..

”Ilmoitus on kulta ollut täällä jo viisi vuotta! Uskon että jos laitamme oman budjetin mukaan tarjouksen, omistajat varmasti hyväksyisivät sen!”

”Hyvä on.. tee tarjous.. Oletko aivan varma että teemme tässä oikein? Ettemme nyt vain ylireagoi.. En tahtoisi muuttaa jos siihen ei ole aihetta..”

”Olen varma..”

Ben nousi tuolista ja halasi minua.

”Tiedän että mietit Mathewn ja Magbethin reaktiota.. Tietty ovat aluksi järkyttyneitä, varmasti! Mutta kunhan asettuvat uskon että lähennymme perheenä, tämä tulee olemaan täysin oikea ratkaisu ja hekin vielä aikuisina ymmärtävät sen.”

**Seuraavalla viikolla**

”Siis olette tehneet mitä!?”

”Istu Mathew takaisin. Kyllä, olemme ostaneet talon ja muutamme Appaloosa Plainsista..”

Magbeth oli aivan hiljaa, Anabelin huulille oli noussut säteilevä hymy uutisesta ja Mathew.. huoh..

”Ei! En suostu! Sen kun menette, jään tänne! Muutan vaikka Amberille, mutta mukaan en tule!”

”Olet alaikäinen Mathew, muutamme perheenä ja..”

”Sinähän et voi minua estää!”

”Olen äitisi ja kuten sanoin, olet alaikäinen..”

”Kuule miestennielijä, mähän teen just sillein miten haluan!”

En ollut koskaan kuullut Mattin puhuvan minulle niin, saati nähnyt pojan kasvoilla sellaista ilmettä millä tämä juuri sillä hetkellä katsoi minua!

”Äidillesi et puhu noin!”

”ai miten?”

Mathewn äänestä kuuli kuinka tämä ärsyttämällä yritti välttää muuttoa. Tämän sen hetkinen suunnitelma näkyi selvästi, jos tämä saisi aikaan ison riidan, jättäisimme hänet Appaloosa Plainsiin.

Pudistin päätäni Benille, ettei menisi juttuun mukaan, jonka jälkeen suunnistin rauhallisen puheeni pojalleni vaikka sisälläni kuohui.

”Ei onnistu nuori mies, tiedän mitä yrität ja tiedän myös sen ettet oikeasti ajattele minusta noin..”

Huomattuaan ettei suunnitelma toimisi, tämä nousi tuolilta ja käveli huoneesta ovet paukkuen.

MatQ: Me muutetaan pois AP:sta.. >:(

AmBee: MITÄ?!? :´( ***** (kirosanoja)

MatQ: Jep… ahistaa :(

AmBee: Koska?

MatQ: En tiiä.. ilmeisesti aika pian ku ovat jo ostaneet sen hemmetin talon..

AmBee: Et voi mennä! Etkö voi jäädä ja muut mennä? Voisit vaikka muuttaa meille! Voisin kysyy iskältä ja…

MatQ: Ei auta.. Vetos alaikäisyyteen, eli eivät suostus ikinä vaik sun isäs suostuis.. >:(

AmBee: Tää on epäreilua! Miten voin elää ilman sua?!

MatQ: Sama täällä.. <3

Kolme päivää.. Sen verran annoimme lapsille aikaa pakata tärkeimmät tavarat ja hyvästellä kaverit.. Eläimet lähetimme etukäteen maatilalle sillä matka tulisi olemaan pitkä.

Itse muuttopäivänä istuimme perheenä taksiin joka vei meidät linja-autoasemalle jossa hyppäisimme bussiin joka veisi toiseen kylään jossa odotti keltainen maastoauto jonka olimme ostaneet uudeksi autoksi, emme voineet ottaa riskiä että klaani löytäisi meidät auton takia joten kaikki varotoimet olivat paikallaan. Mathew oli lakannut puhumasta meille ja Magbethkin oli itkuinen hyvästeltyään ystävänsä.

Katsellessani bussin ikkunasta eteenpäin, vilkaistuani lapsiimme otin Benjaminin kädestä kiinni, toivoen että olimme tehneet oikean ratkaisun sillä tunne joka sisälläni velloi, ei hellittänyt. Itselläni oli olo että olimme tehneet virheen ja tämä matka ei päättyisi hyvin..

Näin Quintit hyvästelivät Appaloosa Plainssin, minne he lopulta asettuvat ja kuinka uudessa paikassa lähtee elämä etenemään? Se selviää seuraavassa osassa!

Seuraavaksi pieni varoituksen sananen seuraavasta osasta ettei tule yllätyksenä.. koska pelasin vielä vanhalla koneellani näihin aikoihin ja sana vanha tosiaan kuvaa tuota meidän vanhaa konetta joten tämä tekikin minulle näiden kuvauksien aikaan sen että.. peli ei pyörinyt kunnolla ja että.. menetin osan perheestä.. Quintit tosiaan jatkuu kiitos sen että sain pelastettua heistä osan mutta ketkä sitä en vielä paljasta ja miten tarina jatkuu kun ei voi jatkua niin kuin olin suunnitellut.. se selviää seuraavassa osassa.. 

Seuraava osa sitten onkin nimeltään osuvasti: Uusi alku 
ja sen julkaisu ajankohta riippuu täysin siitä miten bloggeri sen suostuu julkaisemaan.. eli yritän tässä mahdollisimman pian tulla yrittämään seuraavaa! (tämän julkaisuyrityksiin kun on jo mennyt neljä viikkoa!!).


Kommentit ovat aina erittäin tervetulleita joten pistäkäähän niitä tulemaan!

-Phoenix-