Osa 17- Elämässä eteenpäin

Phoenix on täällä taas! Ensin oli kaameat flunssakierteet niin ettei tullut mieleenkään käydä täällä saati muiden sivuilla vilkuilemassa.. ja sen  jälkeen tulikin nuo ihanan kauniit säät ettei sisällä ole malttanut olla ja kun lopulta sisälle on tullut niin ei vain ole jaksanut enää koneelle asti kammeta. Mutta täällä taas (vaikka ulkona onkin kaunis ilma nytkin, mutta pitää välillä tehdä sisähommiakin..) ;)
Varoitan jo nyt että osa on pitkä! 62 kuvaa ja niiden tekstit ja poiketen yleisestä tarinoinnistani, nyt mennään eteenpäin rytisten! Koska tahdon jo hiljalleen päästä kunnolla tekemään jo tarinaa toisen sukupolven tiimoilta niin pitää tarinankin hiljalleen edetä, siksi siis tämä muutamien osien hurja tempo.. pahoittelen sitä jo nyt mutta kokeillaan pysyä kyydissä vai mitä? =)
Lukuiloja!

Edit: niin ja kuten cboxiin kirjotinkin, blogger ei ole antanut jostain syystä julkaista tätä osaa ikuisuudelta tuntuvaan aikaan joten sekin oli suuri syy miksi osaa ei ole näkynyt.. =/ Toivottavasti jatkossa ei tätä enää synny uudestaan..

Aika meni kuin siivillä eteenpäin ja sain huomata että minusta alkoi tulemaan entistä tunnetumpi kirjailija ja kustantaja oli koko ajan kyselemässä uusia kappaleita tuleviin kirjoihin tai sitten aivan uutta kirjaa. Tänä iltana tosin tietokoneeni sai pysyä visusti kiinni, sillä Benjamin oli vihjaissut että tämä tahtoisi tarjota illallisen samassa paikassa jossa sain ensisuudelmani häneltä. 

Ben oli pyytänyt että laittaisin hiukan hienommat vaatteet, joten olin tehnyt työtä käskettyä ja pukenut omasta mielestäni hienommat vaatteet siitä mitä yleensä käytin.

Kuullessani miehen kutsuvan minua käännyin tämän puoleen.  En ollut tunnistaa tätä!

Sama taisi päteä itseni kohdalla, sillä Ben tuntui haukkovan happea ja hymyilevän arasti hyväksyntänsä.

”O-olet kaunis…”

Ben näytti komealta tämän hiukan juhlavimmissa vaatteissaan. Olin ollut oikeassa kun olin ensi kohtaamisellamme kuvitellut tämän viikingiksi!

Tosin komeaksi sellaiseksi..

Ben tuli luokseni hiukan aristellen. Tämä vaikutti hyvin hermostuneelta joka ei käynyt yhtään ymmärrykseeni.

Otin miestä käsistä kiinni ja katsoin tätä suoraan silmiin.

”Onko kaikki hyvin?”

”Tietty on.. miksi ei olisi kun on noin kaunis nainen edessä.."

Sanat oli mielestäni hyvin hätiköidysti sanottu, mutta en vaivannut sillä päätäni sillä Benillä oli ässä hihassaan ja tämä ojensi violetti viettelykset nimellä kantavan kukkakimpun minulle.

”Ihana! Kiitos.. Olet niin huomaavainen..”

Ben kaappasi minut halaukseensa samalla sanoen.

”Tiedäthän että sinä ja lapset olette parasta elämässäni?”

 

Annoin huulieni vastata miehen kysymykseen ennemmin kuin sanoisin tuhat sanaa vastaukseksi.

Kun vihdoin irtauduimme, kohtasin hyvin hermostuneet kasvot.

”Mikä nyt? Ben.. vaikutat jotenkin hermostuneelta… onko kaikki kunnossa?”

Mieleeni palasi kuva Johnnystä kun tämä kertoi Damienista, tämän toisesta pojastaan..

”Kun sinä olet vierelläni, tulen aina olemaan..”

Halasin miestä uudelleen sanoen tälle ettei tämä koskaan tulisi minua menettämäänkään, rakastin häntä aivan liikaa.

Irrottauduin halauksesta, mutta Ben ei laskenutkaan minua pois vaan piti käsillään minusta kiinni.

”Olin suunnitellut tämän aivan toisin…”

”Niin siis minkä?”

Ben irrotti otteensa, mutta siirsi kätensä poskelleni niin että vaistonvaraisesti pääni painautui tämän kättä vasten tyytyväisenä.

Olin horjahtaa tasapainoltani, kun Ben yllättäen irrotti kätensä poskeltani ja kun seuraavan kerran näin tämän, mies oli polvillaan edessäni.

”Tuliko sinulle huono olo? Onko kaikki Ben hyvin?”

”Enemmän kuin hyvin rakkaani… Abigail… olet valoni, energiani, ilma jota hengitän.. olet voima jolla jaksan eteenpäin…”

Benin suusta tuli kauniita sanoja mutta seuraavaan en todellakaan ollut varautunut! Tämä kaivoi taskustaan mustan samettirasian ja aukaisi sen niin että kauniilla kivellä varustettu sormus hohti kauniisti lampun valon osuessa siihen.

”Abigail, tekisit minut maailman onnellisemmaksi mieheksi jos suostuisit kantamaan tätä sormusta… Tulisitko vaimokseni?”

En saanut sanaa suustani joten nyökkäsin miehelle vastaukseksi jolloin Ben otti sormuksen rasiasta ja pujotti sen nimettömääni.

Siinä se oli.. kaunis säihkyvä sormus jota en olisi kuuna päivänä uskonut pitäväni sormessa! Nostin käden suuni eteen pidätellen kyyneleitä.

”Toivon että nuo kyyneleet ovat onnen kyyneleitä..”

Hyppäsin miehen kaulaan antaen kyyneleitteni valua pitkin poskia

”Voi on ne rakas! On ne!”

Tunsin kuinka lämmin tunne virtasi pitkin kehoani, tietäen että Johnny olisi varmasti onnellinen missä ikinä olikaan, siitä että olin vihdoin päässyt surusta yli ja rakastunut uudelleen. En olisi voinut löytää parempaa miestä itselleni kuin mitä Ben oli! Olin vihdoin löytänyt sielunkumppanini.

Seuraavien päivien aikana tuntui tehtävä listalla olevan yhtä sun toista, sillä olimme Benin kanssa päätyneet että emme tahtoneet mitään isoja häitä taustani takia, ja miksi turhaan odottaa kun halusimme vain virallistaa suhteemme. Niinpä päätimme että menisimme maistraatissa naimisiin ja emme ottaisi muita kuin lapset mukaan.

Hääpäivämme tulikin kuin varkain enkä ollut yhtään valmis. Ainoa jonka olin saanut ojennukseen sinä päivänä oli meikkini. Häämekkoni olin ostanut paikallisesta vaateliikkeestä, jossa minua oltiin tänne asetuttuani katsottu pitkin nenin. Nyt ei enää katsottu ja myyjä oli ollut hiukan yli-innokaskin auttamaan etsimään oikeaa mekkoa.

”Kulta, etkö ole vielä mekossasi? Nyt pitäisi mennä! Anna kun laitan lapsille vaatteet päälle, niin sinä pääset laittautumaan.”

Niinpä siinä sitä oltiin. Juhlavaatteissa suuntana kaupungintalo… Käännyin katsomaan Beniä ja Mathewta joka oli kuin olikin suostunut menemään miehen syliin. Ehkä meistä vielä tulisikin yhtenäinen perhe kun Matt vain antaisi Benille mahdollisuuden olla isähahmo..

Aurinko oli jo mennyt vuoren taakse kun saavuimme kaupungintalolle, joka oli valaistu todella kauniisti.

Suuntasimme kulkumme kohti maistraatin ovia, jotka olivat auki meitä varten. Silloin aloin vasta tuntemaan pientä jännityksen tunnetta.. ettemme vain hätiköineet tämän kanssa? Tajuten että se oli sitä kuuluisaa viime hetken jännitystä, avasin oven Magi sylissä ja astuin sisään.

”Aa… tervetuloa! tervetuloa! Jos saan pyytää… mikä on mahdollisesti sitten teidän päätöksenne sukunimen suhteen?”

Tullessamme ulos ovesta, tunsin riemua! Olimme yksi perhe nyt! Olimme virallisesti Benjaminin kanssa naimisissa!

Laskimme lapset maahan leikkimään ja siirryimme ovien eteen. Ben oli taidokkaasti unohtanut sormuksemme autoon, joten olimme päättäneet että pujottaisimme ne kaupungintalon edessä. Se tuntui nyt jopa paljon tunnelmallisemmalta kuin se että olisimme pujottaneet ne maistraatissa sisällä.

Kun minun vuoroni tuli pujottaa sormus, näin kuinka käteni tärisi jännityksen lauettua kehostani. Purskahdimme molemmat nauramaan ja pujottaessani sormusta näin kuinka Ben hymyili leveästi mutta onnellisesti.

”No miltä nyt tuntuu herra Quint?”

”Erittäin hyvältä rouva Quint…”

Kaappasimme toisemme syleilyyn samalla katsoen toisiamme silmiin.

Sanoja ei tarvittu enempää vaan annoimme huuliemme puhua puolestamme. Emme irtautuneet vaikka ympärillämme käveli illan viimeisiä kulkijoita, emme antaneet ohimenevien katseiden häiritä.

Suudelmamme aikana lapset olivat ottaneet nukkensa ja leikkivät niillä rauhallisesti ja niille laulellen.

Siinä me olimme, yhtenä perheenä.. lapset onnellisesti leikkien ja me kaksi aikuista onnellisena nauttien toisistamme.

Laitoimme kätemme päällekkäin nauttien siitä hetkestä ja painaen jokaisen ainutlaatuisen minuutin muistoihimme.

Todettuani että olisi varmaan aika jo lähteä kohti kotia, Ben vielä kaappasi minut niin että tämä sai suudeltua minua vielä hetken verran. Otimme lapset syleihimme hymyssä suin ja suuntasimme kulkumme kohti autoa.

Kotiin tultua, päätimme että Ben siirtyisi ison kammarin puolelle ja vaikka emme olleet mitään ääneen todenneetkaan, Ralston oli ottanut jo Benin sängyn omaan käyttöönsä ja nukkua tuhisi siinä tyytyväisenä.

Laskimme lapset omiin sänkyihin jonne nämä jäivät väsyneinä mutta onnellisina vain katselemaan poistumistamme.

Makuuhuoneen puolella itseäni alkoi yhtäkkiä jännittämään jonka totesin myös Benille.

”Emme tee mitään muuta kuin nuku jos et halua Abigail…”

Tiesin haluavani, mutta silti minua jännitti.. Päätimme mennä sänkyyn jolloin Ben otti käteni omansa.

”olethan onnellinen?”

”Mikä kysymys Ben tuo nyt oli?! Tietenkin olen.. rakastan sinua niin paljon!”

Annoimme rakkautemme viedä meitä, jonka jälkeen nukahdimme levolliseen uneen.

Heräsin yöllä outoihin uniin, jolloin päätin tarkistaa kaksoset. Todettuani että heillä oli kaikki hyvin ja molemmat tuhisivat tyytyväisinä päivän tapahtumien jälkeen, siirryin takaisin sänkyyn.

Päästyäni takaisin sänkyyn, Ben kaappasi minut syleilyynsä jolloin tajusin miksi olin niin levoton. Olin tottunut niin kauan nukkumaan yksin isossa sängyssä että nyt meni aikaa totutellessa nukkua jonkun toisen kanssa!

Ben oli hyvin energinen hyvin nukutun yönsä jälkeen, jonka johdosta tämä suorastaan pomppasi sängystä suihkun puolelle. Itse nousin vaivalloisesti mutta onnellisena sängystä suuntana vaatekaappi.

Ben näki väsymyksen joka paistoi minusta, joten tämä auttoi parhaansa mukaan siivoamalla lasten vaatteet näiden huoneesta.

Itse suunnistin postilaatikolle, sillä sinne oli taas tippunut kasa laskuja maksettavaksi. 

Ollessani postilaatikolla Ben oli päättänyt ilahduttaa minua aamiaisella..

Hymyillen suunnistin pesemään pyykkiä, mutta jonkin ajan kuluttua kuulin pienoista manattelua keittiön puolelta, joten suunnistin kulkuni sinne.

Katsoin kun mies oli jälleen jääkaapilla etsimässä jotain, joten ajattelin kohteliaasti kysyä tarvitsisiko tämä kenties apua..

”Ei ei.. kyllä minä pärjään.. vie vaikka roskat..”

Kohautin olkapäitäni ja tottelin tämän pyyntöä.

Tosin sisälle tultua huomasin että apua tämä tosiaan olisi sittenkin tarvinnut, sillä vohvelit joita tämä oli ajatellut paistavan, oli kärähtänyt ihan mustiksi.

Pyydettyään vuolaasti anteeksi minulta tämä meni ottamaan lapsia pois sängyistään. Saatuaan Magin pois omastaan Ben siirtyi Mattin sängyn eteen..

”mittä äiti?”

”Äiti on keittiössä laittamassa meille aamupalaa..”

Asia ei hirmuisesti ilahduttanut Mathewta mutta kun Benjamin vaihdettua pojalle vaatteet nosti tämän korkeuksiin, liike vaikutti niin paljon tämän vatsanpohjaan että tätä alkoi naurattamaan. Samalla kun Matt nauroi, tämä käänsi protestisesti päätään poispäin.

Ben vain nauroi onnellisena että oli saanut pojan nauramaan.

Olin valmistanut lapsien ruoat valmiiksi joten siirryin meidän lettuihin. Samalla kun tein lettutaikinaa mieleeni iski kaamea asia, lapsillahan oli tänään syntymäpäivät! Miten olinkaan voinut unohtaa sellaisen asian!

Kerrottuani Benille asiasta, tämä oli soittanut töihinsä ettei tulisi sinä päivänä töihin, jonka jälkeen tämä suuntasi vastusteluistani huolimatta kulkunsa kauppaan.

Kaupassa oli kova hälinä, mutta siitä huolimatta kun oven kello kilahti, myyjä kääntyi Beniä kohti kysyen tältä voisiko jotenkin olla avuksi.

”Tiedän että tämä tulee äkkiä, mutta olisiko teillä kahta syntymäpäiväkakkua?”

Tuntui uskomattomalta että Ben oli kuin olikin saanut kaksi kakkua heti mukaansa, mutta vielä uskomattomalta tuntui se että kaksoset täyttivät vuosia!

Ben puhalsi syntymäpäivä torveen joka sai kaksoset kikattamaan innoissaan. Vein Mattin ensimmäisenä oman kakkunsa eteen ja sytytin pojan kynttilät tämän puhallettaviksi.

Laulettuamme onnittelu laulun pojalle, minun ei tarvinnut edes neuvoa miten kynttilät puhallettiin kun Matt oli jo puhaltamassa niitä. Olisiko nähnyt sen kenties lastenohjelmista..

Sitten olikin jo Magbethin vuoro ja tyttö toimi samalla tavalla kuin veljensä ja puhalsi innoissaan kynttilät sammuksiin.

Koska lapset eivät mahtuneet kasvunsa jälkeen pinnasänkyihinsä, päätimme Benin kanssa ostaa näille kerrossängyt ja laittaa toiselle seinustalle kirjoituspöydät, jonka äärellä nämä pystyisi tekemään läksyt, mikäli eivät keittiössä halunneet niitä tehdä.

Samalla laitatutimme olohuoneen niin että poistimme väliseinän joka oli ollut Benin entisen huoneen seinä. Näin saimme enemmän tilaa ja saimme hommattua oikean perheen kokoisen ruokapöydänkin.

(pahoittelut timantista ikkunan edessä.. unohtui poistaa…)

Arjen pyörittäminen tuntui paljon helpommalta kun ei tarvinnut enää mennä makuuhuoneeseen pesemään pyykkejä, vaan olimme luoneet olohuoneen puolelle pienen ”loossin” jossa pyykinpesukone koreineen sijaitsi tätä nykyään.

Katsellessani Magbethiä ja Mathewta, tiesin että edessä olisi isoja muutoksia jälleen kun nämä aloittaisi koulun ja itse jäisin kotiin aivan yksin. 

Tuntui hyvin haikealta että kaksoset jotka olivat vielä hetki sitten tarvinneet hyvinkin paljon huomiota, eivät sitä enää niin tarvinneet ja pystyivät hoitamaan esim vaatteiden pukemisen ilman apua. Mihin tämä aika olikaan oikein mennyt ja miten paljon oli vielä tapahtuva tulevaisuudessa!

Tähän jätämmekin Abigailin perheen hetkeksi ja jatkamme perheen arjen seuraamista seuraavassa osassa.. miten kahden kouluikäisen kanssa arki muuttuukaan ja millaisiksi lapset oikein kasvavat? Seuraavassa osassa sitä jälleen seurataan!

Nöyrät pahoittelut hiljaisuudestani, mutta into tulla edes yrittämään tämän julkaisua on ollut todella minimissään sillä en edes muista kuinka monta kertaa olen tätä yrittänyt julkaista ja aina blogger ilmoittaa viestisi tallentamisessa tai julkaisussa tapahtui virhe, yritä myöhemmin uudelleen.. ja eihän se edes myöhemmin antanut sitä kumminkaan julkaista.. mutta jospa se nyt antaisi ja saisin jatkettua tarinaa ja pelaamista aivan uudella innolla! =)