Osa 13 Tunteita ja tunnekuohuja Osa 1

No niin.. kiire hiukan hellitti näin pariksi päiväksi että sain eilen korjattua tekstiä (tosin sekin silmät ristissä..) ja sain kuvia muokattua joten nyt pääsette osan pariin! Pidemmittä alkupuheluita, lukuiloa!

Kun saavuimme kotiin, minua odotti makuuhuoneen puolella täysin uusi ovi oikealla joka johti vauvojen huoneeseen. Olihan Johnny toki kertonut että oli laittanut työmiehet heti töihin kun olin synnyttänyt mutta en olisi uskonut että tällä kertaa remontissa meni vaivaiset viisi päivää ja työ oli valmis! Hiukan se toki häiritsi, etten taaskaan saanut olla vaikuttamassa, mutta koska työ oli jo tehty ja jälki ihan tyydyttävää niin miksi siitä nupista? Nyt pitäisi vain keskittyä vauvoihin ja miettiä sisustusta sitten kun se olisi ajankohtaista.

Johnny ei ollut käynyt tontilla koko rakennus aikana, joten kun Benny seisoi tyytyväisenä takaisin tulostani etupihalla, tämä oli pudottaa Mathew:n jota kantoi sisälle.

”Abs!? Tuota.. tulisitko tänne! Täällä on.. tuota… öö… mikä ihme tuo on!?!”

Aurinko nousi nousemistaan kun mies vei Mathew:n omaan sänkyynsä minä selittäen samalla mikä Benny oli ja että se oli tullut jäädäkseen. Kevyesti mies ei ottanut asiaa mutta lopulta hyväksyi että Benny oli minulle kuin Freebird hänelle, eikä tällä ollut oikeastaan edes valinnan varaa ollut kuin hyväksyä.

Päivät vierivät eteenpäin ja koska kustantajani oli sitä mieltä että kirjani jotka olivat jo menestyksekkäästi kustannettu, olisi minun aika kirjautua kaupungintalolla yrittäjäksi. Vaihtoehtoja tämä ei antanut, joten kun lopulta olin saanut Johnnyn vahtimaan vauvoja, lähdin kirjautumaan kaupungintalolla. Poistuessani sieltä sisälläni tuntui kuin kaikki ei olisi hyvin.

Lähdin kiireesti kotiin, jossa odotti tyhjä olohuone, sekä makuuhuone jonne kantautui vauvojen huoneesta hysteeristä itkua.

Kävellessäni makuuhuoneen poikki näin syyn miksi hysteerinen itku johtui. Johnny ei ollut vahtimassa vauvoja vaan oli ulkona harjoittelemassa kitaran soittoaan! Oliko tämä koko sen ajan kun olin ollut poissa ollut ulkona?! Asiasta keskusteltaisiin vielä!

Riensin kiireesti huoneeseen jossa huomasin että molemmat lapset itkivät kilpaa keskenään. Rauhoittelin ääneen tyttöä kun suuntasin Mathew:n sängylle.

”No, no.. mikä pikku Matillä on? Shh, äiti tässä…”

Nostin pikku miehen käsivarsille jolloin tämä rauhoittui, juttelin hetken Mathew:lle jonka aikana tämä nukahti.

Laskin pojan sänkyynsä ja riensin Magbethin luokse. Nostin neidin syliini jolloin tämä tarttui paidan liepuksestani kovasti rutistaen.

”Shh, ei mitään hätää Magi… ei mitään hätää…”

Kun olin saanut tytön rauhoitettua laskin tämänkin takaisin sänkyynsä, kummallakaan ei ollut nälkä vaan huomion kaipuuta. En voinut uskoa että Johnny oli niin.. vastuuton! Nyt kun aloin miettiä asiaa en oikeastaan ollut nähnyt miestä vauvojen kanssa juurikaan..

Olohuoneeseen päästyäni, löysin Johnnyn istumassa sohvalla katsomassa televisiota. Istuin tämän viereen mutta emme sanoneet hetkeen toisillemme mitään. Emme olleet vieläkään puhuneet asioista joista olin maininnut taksissa sairaalasta lähtiessä. Tiesin että oli tullut aika puhua, sillä vauvojen heitteille jättöä en voinut suvaita!

”Johnny.. meidän täytyy jutella…”

Johnny nousi sohvalta sanoen että tämän pitäisi lähteä töihin. Tilanne siis ei muuttunut miksikään, jutteluamme piti jälleen siirtää.

Päivät vierivät kuukausiksi ja emme olleet jutelleet. Välimme olivat.. no ei todellakaan sellaiset mitä tuoreella vanhemmilla pitäisi olla. Olimme enemmänkin kuin kämppikset kuin kihlapari. Olin saanut kuulla mieheltä että tämä kävi töiden jälkeen välillä katsomassa toista poikaansa Silbian luokse. Pojan nimeksi oli tullut Damien, Damien Johnson. Se jos mikä riipaisi pahasti sisältäni, mutta en voinut kuin katsoa vierestä kuinka mies vietti mielummin Damienin kanssa aikaansa kuin kaksosten, jotka oli nimetty minun sukunimeni mukaan. Sukunimen jota oikeasti ei edes ollut, sukunimen jonka minä olin rekisteröinyt. En voinut ottaa sitä riskiä että lapset ja minut löydettäisiin sen takia että jatkaisin Camberlyien sukua.. ei! Nyt alkaisi Quintien suvun alku, nythän oltiin jo toisessa sukupolvessa joten alussa oltiin..

Vaikka Johnny ei osoittanut huomiota lapsiin, annoin näille täyden rakkauteni ja huomioni. Vaikka lapsilla oli vain ulkokuori isästä, nämä sai kaikin tavoin äitinsä.

Tietenkin se koski että nämä eivät saaneet sellaista yhteyttä isäänsä jonka olisin halunnut näiden saavan, varsinkin kun muistin nyt etten itse saanut kokea isän rakkautta kuin pienen osan elämässäni. Ainoa toivoni oli että kun kaksoset kasvaisivat, Johnny heräisi ja tajuaisi mitä on menettämässä jos ei loisi lapsiin yhteyttä niin kuin tämä teki Damielle.

Kuulin kuinka tämä tuli töistä kotiin, selvästi jälleen Silbian luona käytyään, koska kello oli jo niin paljon. Istuuduin miehen seuraan, sillä meidän oli todellakin aika puhua koska olin päättänyt, etten voisi enää jatkaa tätä samaa rataa.

Samassa kun istuin, Johnny nousi.

”Johnny, istu alas. Meidän täytyy jutella, ole niin kiltti..”

Katsoin miestä hiukan anelevasti vaikka vihasin anelua. Se ei todellakaan ollut tapaistani joka selvästi teki vaikutuksen sillä tämä pysähtyi eteeni.

Johnny loi katseen minuun ja huokaisi syvään.

”Hyvä on..”

Sen sanottuaan tämä istui takaisin paikalle josta oli hetkeä aiemmin lähtenyt.

”Mistä haluat puhua?”

Yritin luoda mukavan pohjan juttelullemme joten loin miehelle varovaisen hymyn.

”Uskon että tiedät.. kaikesta.. kaksosista, meistä, Silbiasta… Damiesta..”

”Jätä Damien keskustelusta! Muusta voimme jutella… Luulin ettet halua jutella pojasta!”

Katsoin Johnnya tyrmistyneenä. Kaikki sai alkunsa Damienista ja nyt tämä tahtoi jättää asian keskustelematta!?

Yritin rauhoittaa mieleni ja samalla sanani, mutta aloitin varovasti rauhoitellen miestäkin, sillä tämä oli hyvin kireä joka näkyi jopa tämän ilmeestä.

”En oikeastaan haluakkaan mutta meidän oikeasti täytyy myös jutella pojasta.. tämä kaikki sai alkunsa juuri pojasta..”

”Mitä oikein haluat minun tekevän Abs? Kyse on minun pojasta! En voi noin vain hylätä tätä! Tämä tarvitsee isää, ja minä tarvitsen teitä..”

”Tarvitsetko oikeasti? Sillä siltä se ei ole tuntunut kun saavuimme kotiin sairaalasta. Et ole kaksosten kanssa ja emme ole selvittäneet välejämme.. olemme kämppiksiä.. emme kihlapari ja olen alkanut tuntemaan että en tahdokaan muuta kuin kämppäkaverin..”

Mies katsoi minua kuin ei olisi sisäistänyt kuulemaansa sillä tasolla mitä tarkoitin.

”Nyt en ymmärrä..”

”Johnny.. en usko että tästä tulee mitään… siis.. tahdon että asut täällä, ja tahdon että olet kaksosille isä.. mutta.. me kaksi..”

Levitin käteni vahvistamaan asiaa niin että mies ymmärtäisi lopulta mitä ajoin takaa.

Tämä levitti omansa kun olin laskenut käteni syliin.

”Mitä oikein tarkoitat Abs?! Sinun täytyy selittää tarkemmin kuin noin leväperäisesti!”

Huokasin syvään nostaen käteni ilmaan.

”En voi mennä kanssasi naimisiin Johnny.. en kaiken tämän jälkeen…”

Katsoin Johnnya joka näytti murtuneelta mieheltä jolta oli koko maailma vedetty jalkojensa alta. En voinut antaa ystävällisyydelleni tilaa sillä muuten peruisin sanani ja menisin miehen kanssa naimisiin vastoin mitä tunsin sisälläni. Olin jo tuntenut monta kuukautta. 

”Anna anteeksi Johnny, mutta en usko että se enää toimisi.. Tahdon silti että olet lapsillemme isä! Tietenkin tahdon että olet myös isä Damienille.. en voi kieltää sellaista viattomalta lapselta.”

Miehen suru näytti muuttavan ärtyneisyydeksi sillä tämä vain murahti jotain josta en kuullut mitään. 

Ennen kuin tämä kerkisi sanoa uudestaan murahdustaan, puutuin puheeseen.

”Mieti asiaa minun näkökulmasta, mitä itse olisit tässä samassa tilanteessa tehnyt? Tahdon että et muuta täältä minnekään sillä kaksoset tarvitsevat myös isäänsä. En voisi riistää heiltä sinua, enkä myöskään tahdo riistää teiltä toisianne!”

Yritin selittää asiaa minun kantani kautta jotta mies ymmärtäisi miksi olin purkanut kihlauksen. Lopulta Johnny myöntyi asiaan ajatellen itseään minun tilanteessa. Tämä selvästi olisi tahtonut meistä perheen mutta oli valmis myöntymään siihen mitä olin tarjoamassa.

Olimme pitkään hiljaa jonka aikana vilkuilin miestä epävarmana mitä seuraavaksi tapahtuisi kun aloittaisin puhumaan. Ennen kuin kerkisin avata suutani Johnny huokasi syvään sanoen että tämä oli odottanut täysin toisenlaista keskustelua, sillä tämä oli lähdössä työmatkalle.

Katsoin kuinka tämä nousi sohvalta, otti pakkaamansa laukun oven juurelta jota en aiemmin ollut huomannut ja poistui hiljaisena ovesta. En ollut kerinnyt kertoa miehelle keskustelumme aikana, että muistin menneisyyteni, mikä toisaalta saattoi olla hyväkin asia, sillä olin nähnyt Silbian kerran ja tiesin, vaikka Johnny sitä ei tiennyt, nainen oli vampyyri!

Koska alueella oli liikkeellä kaltaisiani ja ties mitä muita olentoja, en voinut sille turvattomuudelle mitään joka johtui siitä että minut saatettaisiin tunnistaa. Niinpä eräänä päivänä nappasin vauvat rattaisiin ja suunnistin hius-salonkiin. Sieltä päästyämme, laitoin vauvat nukkumaan ja menin katsomaan työnjälkeä tarkemmin asunnon ainoasta peilistä.

En ollut itsekkään tunnistaa itseäni joten olin hyvin tyytyväinen kampaajan työnjälkeen. Nyt olimme ainakin hetken turvassa!

Päivät tuntuivat vierivän vauvojen hoidon ja kirjan kirjoittamisen takia nopeasti, etten edes tuntunut kerkiävän hoitaa normaaleja päivätöitä kotona. Eräänä päivänä kumminkin päätin ottaa hoitaakseni kotiaskareet ja noudin samalla postin kun vein roskat. Olin hyvin yllättynyt postin seassa olevasta paketista joka oli osoitettu Mathew:lle ja Magbethille. Käsiala paketissa ei kumminkaan ollut Johnnyn.

Avattuani paketin, sisältä paljastui kaksi nukkea jotka sijoitin vauvojen sänkyihin. Paketin sisällä oli myös kirje josta selvisi että Johnnyn Lulu-mummeli lähetti nuket jotka tämä oli hommannut matkoillaan kaukaisesta maasta Aliba Simlandiasta.

 

Nimesin nuket Bibiksi ja Baduksi, sillä jollain niitäkin pitäisi varmasti kutsua jonain päivänä kun vauvat kasvaisi.

Kun olin saanut hoidettua kotiaskareet ja vauvat nukkumaan, päätin siirtyä töiden ääreen. Se oli onneksi kirjailijan etu että sai itse määrätä työaikansa. Aina kun kaksoset nukkuivat pystyin kirjoittamaan. Tänään se vain tuotti vaikeutta sillä olin aloittamassa aivan uutta kirjaa.

Siirsin sormeni näppäimille ja yritin miettiä juonenkäännettä mutta en vain saanut tekstistä kiinni jota olin jo kirjoittanut.

Tietty pystyisin kirjoittamaan jo omasta elämästänikin kirjan, ottaen huomioon miten paljon olin jo elämäni aikana kokenut ja saanut, kuten esim. Bennyn.. Mutta siinä taas olisi se vaara että Klaani saattaisi lukea sen ja saisi henkilöllisyyteni selville. En voisi aiheuttaa Magille ja Mattille vaaraa vain rahan kiilto silmissäni! Asiaa miettiessäni en voinut olla miettimättä asiaa joka tulisi vielä eteen, kumpi saisi kirouksen yllensä ja jatkaisi sukua?

Ajatuksissani en kuullut kuinka ovi kävi kunnes kuulin Johnnyn kysyvän kuka olin ja mitä tein hänen perheensä kotona.

Käänsin katseeni mieheen päin hiukan hämmentyneenä, jolloin tämän kasvot pehmenivät hitusen samalla kun tämä aukaisi suunsa.

”Abs?! Mitä ihmettä olet tehnyt itsellesi?”

Miten Johnny suhtautuu Abigailin uuteen ilmeeseen ja kuinka heidän yhteiselon käy? Selviää seuraavassa osassa!

Näin siis pääsimme perhe-elämän ja tunteiden pyörritykseen. Seuraavan osan kuvat on muokattuna mutta kirjoitus kaipaa vielä hiukan viilaamista ja kirjoittelua. Koska kiirettä pitää en uskalla mennä sanomaan milloin siis ilmestyy, kannattaa siis käydä aina välillä vilkuilemassa!

Mitä mieltä olitte muuten kuvien muokkauksista? Oliko laatu parempaa vai huonompaa vai vai...? Oliko mitään eroa edellisiin osiin? Kommentit tervetulleita!    Phoenix kiittää ja kuittaa! <3