sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Osa 51- Päätökseni pitää

No niin, täällä jälleen.. toivottavasti piditte 50 osan juhlistamis kuvista mutta palataan takaisin tarinaan ja mitä seuraavaksi tapahtuu.. Jäimme siis edellisessä osassa siihen että Halley näki Nathanin hautuumaalla.. palataan sinne takaisin. Lukuiloa!

Kuvia yht. 66

 Aamu valkeni aurinkoisena. Aamu ruuhka ei ollut vielä alkanut, sillä ihmiset alkoivat vasta heräilemään. Liikkeellä oli vain neljä huolestunutta ihmistä.

    ”Tämä on viimeinen paikka jossa hän voi olla, toivottavasti hän on kunnossa.”
Äiti katsoi isää hämmentyneenä.
   ”Olen toki itsekin huolestunut mutta enemmän olen hänelle vihainen!”

 Bria oli äidin kanssa samoilla linjoilla. Tämä möyhentäisi jos vain löytäisi hänet!
   ”Näkyykö häntä Will?”

    ”Ääh, ei, ei näy. Haudalla ei ole ketään, paitsi- tuolla näyttäisi olevan jotkut piirustus välineet, Halley on käynyt täällä.”
   ”Hartia jumissa? Mene vain kotiin nukkumaan, voimme jatkaa ilman sinua.”
   ”Ei, kyllä tämä tästä. Kahdeksan silmäparia on parempi kuin kuusi.”

    ”Niinhän se- on, äiti! Isä! Löytyi!”
Bria katsoi epäuskoisena näkemäänsä, nukkumassa!?

    ”On se nyt perhana että me etsitään kissojen ja koirien kanssa ja sitten sitä ollaan täällä! Ja nukkumassa! Voisi sentään ilmoittaa jumaliuta että ei tarvitsisi yötä vasten etsiä hoitajaa pienelle lapselle, vain sen takia ettei joku vaivaudu soittamaan!”
   ”N- nathan.. älä mene”

    ”Täh?!”
   ”Onko hän kunnossa Bria?”
Bria kääntyi katsomaan äiti joka hölkkäsi paikalle isän kanssa.
   ”On mutta hourailee. Hoi! Ala herätä!”

 Tunsin työntäisyn käteeni samalla kun kuulin siskoni vihaisen äänen.
   ”Mmmm- mitä ih-?”
Kohottauduin samalla kun auringon säteet häikäisi, niin etten meinannut nähdä mitään.
   ”No mutta huomenta.. Tajuatko ollenkaan miten huolissamme olemme olleet sinusta nuori neiti?! Mitä ihmettä sinun päässä oikein liikkuu?!”
Äiti katsoi yllättyneenä isääni joka vihaisena heitti sanansa minulle.
   ”Minä- Me- Nathan!”

 Olin istuutunut kunnolla penkille mutta samassa kun muistin edellisen illan tapahtumat purskahdin itkuun.
Olin hysteerinen tiesin sen, mutta tiesin että tämä ei tulisi enää takaisin!
Tämän sanat tulivat jostain mieleeni vaikka en muistanut sellaista hetkeä milloin tämä olisi sen sanonut.

   ”Halley, minun piti tehdä se mitä nyt tein suojellakseni sinua. Karneborit eivätkä henget voi koskea sinuun nyt kun olen merkannut sinut omakseni. Olet suojassa nyt. Minun pitää mennä, aikani on mennä. Rakastan sinua, mutta en voi enää ilmestyä luoksesi. Kuljen aina sinun rinnalla, sinun sydämessäsi. Mutta älä enää etsi minua, en tule enää. Olen tehtäväni suorittanut ja nyt on aika jatkaa matkaa. Rakastan sinua, älä unohda sitä. Jatka elämääsi.”

    ”Mitä sinä tyttönen oikein puhut?”
Äidin ääni kuului korviini, korvissa kuuluvan kohinan ja itkuni lävitse.
   ”N-Nathan oli täällä, hän oli ja me- me olimme yön yhdessä ja hän- hän sanoi ettei tule enää- hän sanoi- eih!”

Isä ja Will loivat paljon puhuvat katseet toisiinsa vakavina kun samalla Willin silmissä vilahti jotain muutakin, epäuskoa? toivoa? surua.

 Bria ja isä kirjaimellisesti raahasi minut autolle sillä en olisi halunnut lähteä hautuumaalta pois. Äiti puolestaan käveli Williä kädestä pitäen autolle hitain askelin.
Itkin autossa kunnes kyyneleet lakkasivat tulemasta. Juuri parahiksi koti-oven edessä.

 Bria lähti vapauttamaan Sarahin hoitajaa, kun äiti saattoi minut omaan huoneeseen. En sanonut mitään, en jaksanut. En olisi myöskään jaksanut kuunnella äidin saarnauksia miten olin ajattelematon sanoissani Nathanista Willin kuullen.
Huokaisin syvään samalla kun istuuduin sänkyni päälle.

    ”Kuunteletko sinä Halley minua!? Meidän pitää vielä keskustella näistä asioista!”
   ”Äiti-”
Tunsin itseni todella väsyneeksi, vielä väsyneemmäksi mitä olen koskaan ollut. Nathanin energia oli selvästi hyökynyt lävitseni enkä millään meinannut jaksaa pysyä hereillä.
   ”No mitä?”
   ”Olen todella väsynyt. Voitaisiinko me-”
Äiti selvästi vaistosi väsymykseni.
   ”Hyvä on kultaseni, mutta kun heräät me juttelemme, onko selvä?”

 Olin jo painanut pääni tyynylle ja sulkenut silmäni kun äiti sanoi lauseensa loppuja.
   ”Mmm, hyvä on. H-hyvä on”
Äiti katsoi minua vielä pitkään huolestuneena olotilastani sekä siitä mitä olin sanonut hautausmaalla.

 Äidin kerätessä pyykkejäni lattialta tämän silmiin osui maalaustelineeni, johon en ollut kotiinpaluuni jälkeen koskenut.
Huoli painoi äidin mieltä tämän muistaessaan millainen olin ollut ja millaiseksi elämäni oli tullut. Tietäen etten ollut tahallaan tätä tilannetta tehnyt itselleni tämä poistui huoneestani vähin äänin.

 Kun äiti oli saanut pyykit koneeseen tämä suuntasi kulkunsa naapuri taloon Willin luokse.
   ”Miten Will voi?”
Äiti kohdisti sanansa isälle joka istui Willin olohuoneessa kuin omassaan.

    ”Kuten voi olettaa, tämä on hämmentynyt, sekaisin, järkyttynyt, surusta murtunut. Annoin hänelle unilääkkeen lääkekaapista. En tiennyt että tämä syö masennuslääkkeitä, tiesitkö sinä?”
   ”Mitä?! Herran pieksut! En tiennyt! No mutta hyvä jos tämä nyt nukkuu. Sanoin Halleylle että juttelemme kun tämä herää, sopiihan se sinulle? Toivon että Will jaksaisi ja kestäisi olla mukana tässä keskustelussa.”

Kello oli kolme kun viimein heräsin. Kävin suihkussa ja puin puhtaat vaatteet päälle kun huoneeni oveen koputettiin.
   ”Halley? Olemme keittiössä, tule kun olet pukeutunut.”
Äiti ei tosiaan odotellut keskustelun suhteen.
Niinpä ei ollut vaihtoehtoja kun suunnata keittiöön jossa isä, äiti ja Will odottivat.


 Istuimme hetken täydessä hiljaisuudessa jossa vain jonkun yskintä keskeytti, sitä kenen se oli, en ollut varma. Olin painanut pääni kumaraan häpeästä. Miten selittäisin viime yön heille?!
   ”Noh? Kertoisitko mitä oikein tapahtui?”
Säpsähdin isäni karua pyyntöä.
Aloitin varovasti kertomaan siitä kuinka olin alkanut näkemään kiihdyttimen usvan jälkeen Nathania yliopistolla ja tämän näkeminen sekä koulutasoni huononeminen oli päätökseni lopettaa koulu kesken.
Kun olin tämän kertonut pidin taukoa ja jatkoin hetken päästä siitä miten olin alkanut näkemään Nathania myös täällä.

Päästyäni kertomuksessani eiliseen päivään lopetin puhumisen.
   ”Ymmärrätkö Halley ollenkaan miltä tuo kuulostaa?!”
   ”Tuohan on todella huolestuttavaa kuunneltavaa Halley!”
Sekä äiti että Will olivat aukaisseet suunsa. Katsoin äitiä, tiesin etteivät nämä ymmärtäisi!
   ”Te ette ymmärrä! Te ette tiedä mitä olen kokenut! Eilinen, se oli-- - - Olen iloinen että Nathan tuli luokseni eilen!”

    ”Nuori neiti, tajuatko mitä sinä oikein sanot?”
Katsoin vihaisena isääni.
   ”Mutta hän tuli! Hän- minä-”
Äitini nosti kätensä sanojensa vahvistukseksi.
   "Halley, nyt riittää! Et nähnyt Nathania!"

   "Varmasti näin! Minä näin hänet! Hän on elossa! Minä tiedän että hän on koska... koska.. vietimme yön yhdessä." 
 "Riittää tuo puhe! Et ole voinut, me näimme Nathanin runnellun ruumiin ennen kuin suljimme arkun Halley! Olet surusta murtunut mutta et ole voinut nähdä häntä. Ajattele Williä jos et ajattele muiden surua! Tämä on menettänyt vaimonsa ja sitten poikansa, nyt sinä tulet puheilla että hän on elossa?! Arvaa miten häntä koskee kun kuulee sinun puhuvan noin?!"

    ”Mutta niin tapahtui! En voi muuttaa sitä mitä tapahtui! Nathan kertoi että se onnistui hiukkaskiihdyttimen takia, jonka Bria laukaisi aikoinaan yliopistossa! Hiukkaskiihdyttimen takia, sekä sen että tämän piti suojella minua, sai aikaan että tämä ilmestyi minulle! Hän ei halunnut järkyttää isäänsä! Minkä minä sille voin että karneborit olivat vieneet tämän muistin! Nämä olivat tulossa hakemaan minut kun eivät saaneet aikoinaan sinua!”

 Kolmikko meni täysin hiljaiseksi joka sai minutkin rauhoittumaan, ainakin hetkeksi.
   ”Lopetan puheeni, sen toki teen. Mutta se ei muuta sitä mitä tapahtui.”
Kun sain sen sanottua nousin ja lähdin pöydästä, jättäen heidät järkyttyneinä mutta vakavissaan keskustelemaan keskenään.
Minua ei liikuttanut mitä nämä puhuivat, tiesin mitä olin kokenut ja mitä Nathan oli kertonut oli totta. Portaiden yläpäässä kuulin miten nämä sanoivat juuri ne sanat mitä uskoinkin näiden sanovan.
   ”En usko että se oli totta. Tyttö on vain niin surusta murtunut. Annetaan tälle aikaa, tämä lopettaa puheensa ja jatkaa elämäänsä.”

 Sen myös teinkin, lopetin puheeni Nathanista. Lopetin itseasiassa kokonaan puhumasta kolmikolle. Niin loukkaantunut olin heille näiden sanomisista.
Sunnuntai ruokailu oli yhtä tuskaa. Äiti oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, Bria oli yksi raivostuttava tultuaan äidiksi. Koko ajan höösäämässä ja isä sekä Will.
Nämä eivät tienneet miten puhua minulle enää, joten nämä juttelivat keskenään.

 Ainoa mikä yhdisti meitä kaikkia, oli Sarahin kohdistunut rakkaus. Tämä oli raikas tuulahdus muuten niin seisovassa ilmassa.

  Aloin liikkua pihalla nauttien raittiista ilmasta joten samalla kun olin pihalla. Huomasin usein laittavan puutarhaa kuntoon. Kaipa se kulki sitten suvussa mutta äidin ohjeilla sain hyvin nopeasti kiinni puutarhansaloista.
 Toisaalta, mitä muutakaan tekemistä minulla olikaan kun aina joku oli minun seurana. Nämä eivät laskeneet minua käymään enää hautausmaalla joten ärtymykseni purin sitten kuolleiden kasvien kiskomiseen maasta.
Toinen joka nosti ärtymystäni oli huoli, huoli omasta hyvin voinnistani.

 Kahden kuukauden korvilla minun oli lopulta hyväksyttävä se tosiasia että minun piti käydä siellä mitä olin kuukauden vältellyt.
   ”Minne menet?”
   ”Kauppaan.”
   ”Minne kauppaan?”
   ”No kauppaan! Tulen kohta!”

**
 Tuijotin jalkoihini. Se- se oli..
Nappasin käteeni nenäliinan ja niistin kuuluvasti. Toinen nenäliina, pyyhin kyyneleeni.
Tuijotin jalkojeni välissä olevia testejä. Olin ostanut kolme ja tehnyt kolme. Jokainen näytti plussaa.
Nousin ylös. Olin heittämässä tikkuja vessan roskiin kun tajusin että äiti saattaisi löytää ne. Laitoin ne taskuun tikkujen papereiden kera ja lähdin vessasta.

 Alakerrassa katseeni pysähtyi Sarahiin. Tämän ilmestyminen Brian elämään nousi jälleen mieleeni. Miten tämä oli saanut tämän? Bria ei ollut vaikuttanut äidilliseltä ihmiseltä, Greta oli ollut enemmän se äidillinen hahmo. Greta? Tuijotin kävellessäni eteenpäin Sarahia, tämä kyllä-
   ”Halley, tulisitko auttamaan minua? Halley?!”

 Punaiset hiukset, Sarahin kasvon piirteet. Miten Bria olikaan saanut Sarahin?
Tunsin tunteiden mylläkän sisälläni tekevän kysymyksistäni entistä hämmentäviä mitä ne oikeastaan oli. Kuvittelinko vain asioita nyt kun olin tehnyt testit? En tiennyt.
Suunnistin kulkuni ovelle. Minun pitäisi päästä talosta ulos, yksin!

 Päästyäni määränpäähäni, Nathanin haudalle en kyennyt enää pidättää itkua. Annoin sen vain tulla.
Tuntui että polvet pettäisi ja niin ne lopulta tekikin.

 Tukeuduin käsieni varaan samalla kun annoin ahdistuksen tulla ulos.
   ”Voi Nathan! Oliko tämä se sinun tarkoitus peräsi! Oliko tämä se lopullinen agendasi?! En voi uskoa, en halua uskoa! En voi uskoa että tämä oli se lopullinen syy meidän- meidän, no sille yöllemme!”
Tiesin etten saisi vastaustani kysymykseeni, mutta annoin sen silti tulla ulos.
Aikani oltuani aivan hiljaa, aivan paikoillani. Pakottauduin nousemaan ja kävelemään kotiin, asia oli mikä oli eikä mikään muuttaisi sitä.

 Kotona Sarah oli siinä missä olin tämän nähnyt lähtiessäni. Tyttö tosiaan rakasti musiikkia.
Istuuduin tytön seuraan, tajuten etten ollut viettänyt tämän kanssa paljoa aikaa sen jälkeen kun olin jättänyt kouluni kesken. Siihen pitäisi tehdä muutos, sillä olihan tyttö sentään siskontyttö.

 Sunnuntailounas. Kevyempi ilmapiiri? Ei todellakaan! Kalaa jälleen ja kalan haju oli alkanut yököttämään minua.
Tiesin että käytökseni oli muuttunut, mutta kukaan ei sanonut mitään asiasta, kaipa nämä olettivat että tämä oli vieläkin samaa mitä hautausmaa kohtauksen jälkeen oli tapahtunut. Hyvä niin.

 Muiden puheista huolimatta, livahdin Nahtanin haudalle uudestaan ja uudestaan. Toivoin niin paljon sitä että tämä ilmestyisi, mutta en saanut koskaan sitä tapahtuvaksi.
Seisoin vain hiljaa enkä sanonut alkuun mitään.

    *Rakas Nathan, teidän että olet saanut tehtäväsi tehtyä, tiedän että olet päässyt viimeiseen lepoosi, mutta toivon että kuulet tämän. Jätit jälkeesi sellaisen sopan etten tiedä mitä tehdä! Kaipaan vastauksia joihin vain sinä voit antaa selityksen. Ole kiltti ja ilmaannu vielä kerran.*

    ”Halley..”
Brian ääni kantautui korviini.

 Käänsin pääni äänen suuntaan ja siinä tämä seisoi vakavana kuin koskaan aiemmin.
   ”Mitä ihmettä oikeen puuhaat?! Ilta on tullut! Meinasitko saada taas meidät huolesta sekaisin!? Tajuatko ollenkaan mitä teet meille muille tällä toiminnallasi!? Ajatteletko edes meitä muita?”

 Kiukku sisälläni kasvoi, jos tämä edes tietäsi!
Tuhahdin ennen kuin vastasin tälle.
   ”Porukat lähettivät sinut? Mitä se sinua liikuttaa, senkuin menet takaisin ja kerrot että löysit minut ja turhaa huolestuvat. Olen käynyt täällä monena iltana ja aina tullut kotiin, sen he tietävät.”

    ”Turhaan purat kuule minuun tuota, ei tepsi. Äiti ja isä katsovat läpi sormien ja silittävät päätäsi, mutta en minä.”
   ”Silittävät? Silittävät?! Voi jos edes tietäisi! Painu menemään sitten jos se on noin inhottavaa olla täällä! En minä pyytänyt sinua tulemaan!”

 Tiesin että menin yli, tiesin ettei pitäisi sanoa mitä sanoin. Mutta sanoin silti. Ärsytti kaikkien paapominen, ärsytti se ettei kukaan uskonut. Ärsytti aivan kaikki mitä oli tapahtunut!
   ”No ohhoh! Nyt on kyllä paksua! Olet siskoni, tietenkin tulen!”
   ”En pyytänyt sinua tulemaan, et tiedä mitä olen kokenut! Et tiedä mitä käyn juuri nyt!”

 Brian olemus valahti sanoistani. Tajusin ettei sanani pitäneet paikkansa heti kun olin ne sanonut. Bria tiesi mitä koin ja tunsin. Olihan tämä menettänyt Gretan.

    ”Anteeksi Bria, en olisi saanut sanoa noin. Sanoin väärin, tiedän että tie-”
Puhelimen pirahdus Brian taskusta keskeytti anteeksi pyyntöni.
Bria katsahti puhelintaan ja vastasi siihen anteeksi pyydellen.

    ”Löysin hänet, kaikki hyvin.”
Tunsin kiukkuni nousevan uudestaan, tällä kertaa äärimmilleen.
   ”Juttelemme aikamme ja tulemme- mitä- juu-”

    ”Ei mitään hätää- no mitäpä luulet? Niin. Hautausmaalla, entä sitten? No sanon.. joo äiti, rauhoitu. Halleyllä on kaikki hyvin, hän-”
   ”Mistä hän sen tietää!? Mistä te kukaan tiedätte kun ette usko minua! Olen ra-”
Sanani juuttui kurkkuuni.
   ”Äiti, lopetan nyt!”

    ”Halley?”
Käänsin päätäni ahdistuksen puristaessa rintaani kasaan. Miten voisin sanoa sen ääneen kun en voinut uskoa sitä vieläkään todeksi!
   ”Halley, katso minua! Mitä oikein puhuit?”


    ”Halley katso minuun ja sano mitä oikein tarkoitat sillä?!”
Käänsin katseeni Briaan ja tunsin pakokauhua sisälläni asian suhteen. Miten voisin sanoa sen, mutta pakko se olisi silti sanoa.
   ”O-olen. Olen raskaana.”

 Bria oli vienyt minuun sen lauseen jälkeen väkisin kotiin, sanomatta sanaakaan enää sen jälkeen autossa. Tämän suu oli ollut yhtenä viivana. Kun olimme tulleet kotiin, tämä oli napannut Sarahin ja kääntynyt lähteäkseen.
Äiti oli pysäyttänyt tämän ihmetellen Brian käytöstä.
   ”Se on raskaana äiti!”
Sen sanottuaan Bria oli lähtenyt kotiinsa ja jättänyt järkyttyneen äidin ja minut seisomaan eteiseen.
Aamulla äiti oli vain ilmoittanut että minulle oli aika gynekologille joka vahvistaisi asian. Siellä olinkin saanut varmuuden verikokeilla sen jonka olin jo kolmella tikulla saanut tietää, odotin Nathanin lasta.

 Kävelin sisälle taloon laittaen ajanvarauslappua taskuun ultraa varten kun kuulin että äiti, isä ja Will keskustelit kiivaasti työhuoneessa. Nämä eivät selvästikkään kuulleet että olin tullut kotiin.

    ”Jos se oikeasti on totta, jos lääkäri vahvistaa sen raskaudeksi. Tajuatko Max mitä se tarkoittaa?!”
   ”Tietysti tajuan Will, tyttö oli puhunut kokoajan totta! Nathan oli haamuna käynyt tämän luona! Se vain tarkoittaa yhtä asiaa.”
   ”Ette kai te pojat nyt tarkoita että-”
Kuulin isän huokaisun ennen kuin tämä sanoi sen.
   ”Se otus täytyy hävittää Halleysta niin nopeasti kuin mahdollista.”
En voinut uskoa korviani!

    "Te ette tee mitään sen kaltaista! Niin kauan kun minussa henki pihisee ette tule saamaan tätä lasta! Tehkää omalle kehollenne mitä haluatte, mutta aborttia minä en tee! En voi uskoa että puhutte Nathanista noin! Entä sitten vaikka tämä olisi haamuna saattanutkin minut raskaaksi!? Tämä ei ole näyttäytynyt hautausmaalla sen jälkeen! Tämä on poissa! Mutta hän elää tässä syntymättömässä lapsessa ja sitä ette vie minulta!"
   "Halley... tuo sikiö.."

    "Tuo sikiö on teidän molempien lapsenlapsi! En voi uskoa teitä kahta! On siinäkin vanhemmat!"
   "Halley! Nyt riittää! Tuo mitä kannat ei ole ihminen!"
   "Niin riittää! Sillä en kuuntele enää hetkeäkään teidän puheita! Tehkää mitä teette hautausmaalla mutta tätä lasta ette vie minulta!"
   "Anabel.. auta minua.."
   "Halley on oikeassa pojat, se on hänen päätös pitääkö tuon lapsen vai ei. Se päätös ei ole teidän tehtävissä. Halley ole kiltti ja mene omaan huoneeseesi, juttelen poikien kanssa hetken."

 Tein ensimmäisen kerran suoraan mitä äiti minulta pyysi sitten nuoruuden aikojen. Menin taakseni katsomatta, salaa kuuntelematta. En tahtonut kuulla mitään mitä näillä oli sanottavaa. En voinut uskoa että ne suunnittelivat tämän pienen viattoman ihmisalun tuhoamista! Miten he saattoivat!
Vaikka raskaus olikin alussa, tunsin tähän silti todella voimakasta yhteyttä, tämä oli minun ja Nathanin lapsi. Oli se sitten saanut miten tahansa alkunsa niin se silti oli osa minua ja osa Nathania. Elävä ihme!

 Istuin paikoillani lattialla miettien, miettien paniikissa voisiko isä ja Will saada tahtonsa läpi abortin suhteen? Olin ollut hoidoissa, nämä voisivat vedota niihin! En voisi antaa sen tapahtua! En vain voisi! En kestäisi jos nyt menettäisin tämän yhden ainoan asian, ainoan syyn elää!

 Silmiini osui matkalaukkuni jonka olin nostanut seinän viereen. Se oli näköjään taas kaatunut..
Matkalaukku puhutteli houkuttelevasti. Voisinko tehdä sen? Voisinko tuoda äidilleni lisä tuskaa kun tämä näköjään oli minun puolellani tässä asiassa?! Pystyisinkö siihen?

 Äitini oli jäänyt ovi aukkoon katsomaan menoani ja jäänyt siihen odottaen selvästi sitä että tulisin takaisin meuhkaamaan isän ja Willin puheiden takia. Kun minua ei näkynyt tämä lopulta kääntyi näiden suuntaan.
   ”Olen vieläkin samaa mieltä pojat, se on Halleyn oma asia mitä tekee sikiölle. Ei teidän. Teinä olisin kiinnostuneempi että onko Nathan vielä hautausmaalla, onko tämä jonkun haamupomon kynsissä ja ottaako hän siltä pomolta määräyksiä. Niihin teidän pitäisi ensimmäisenä saada vastaus, Halley voi sen aikaa odottaa.”
   ”Anabel on oikeassa Max, en voi antaa poikani olla jonkun sätkynukkena! Tämä täytyy selvittää!”

 Aamu valkeni seuraavana aamuna kirkkaana. Kirkkaampana mitä pitkiin aikoihin. Purppura taivas oli tiessään ja linnut visersivät kauniisti.
Muut vielä nukkuivat sillä isä ja Will olivat tulleet vasta aamun pienillä tunneilla jostain. Will nukkui meidän sohvalla mikä oli outoa kun tämän oma sänky ei kumminkaan ollut viittäkymmentä metriä kauempana.

 Käskin taksin ajaa hautausmaalle ja odottaa.
Päästyäni Nathanin haudalle huomasin että tämän uurnaluukkua oli aukaistu. Nämä olivat siis olleet perusteellisia.
Polvistuin surullisena haudan eteen ja olin hetken hiljaa.

    ”Hei rakkaani. En tiedä kuuletko minua mutta täällä minä olen, puhelemassa sinulle. Raskaus on selvä, sain eilen varmuuden. Vaikka kysyin monesti tarkoitusperääsi niin minä tiedän vastauksen, kaipa pohjimmiltani tiesin sen jo kysyessäni. Tämä ei ollut tarkoituksesi, et koskaan tekisi mitään tällaista. Et ole sellainen ihminen. Nyt on se tosiasia että meille tulee lapsi ja isämme tahtovat hävittää hänet. En voi antaa sen tapahtua. Tästä syystä-”
Sanani takertui kurkkuuni.
   ”-tästä syystä olen tullut sanomaan hyvästit. Hyvästi rakkaani.”

 Nousin ylös ja otin askeleen, pysähdyin. Epäröin.
Olin jatkamassa elämääni kuten Nathan oli pyytänyt. Mutta millä hinnalla?! Sillä että jouduin sanomaan rakkaalleni hyvästit? Sanomaan äidilleni ett-

 Isän ja Willin sanat pureutuivat mieleeni sekä isän sanat minulle.
   ”- Tuo mitä kannat ei ole ihminen!"
Vaikka vaikeaa se oli, tiesin että olin tekemässä oikein!
Lähdin kävelemään taksille takaisin jossa kuski nojasi konepeltiin.
   ”Minnes ajetaan?”
Katsoin päättäväisesti tätä sanoen.
   ”Lentokentälle.”

 Taksi jätti minut lentokentän parkkipaikalle josta pääsi helposti terminaaliin.
Kuski nosti laukkuni vierelleni samalla kysyen että pärjäisinkö niiden kanssa. Nyökkäsin tälle ojentaen tämän pyytämän summan. Tiesin että en voisi enää maksaa kortilla, joten olin käynyt tyhjentämässä koko tilini matkalaukkuuni.

 Tiesin että tein radikaalisti mutta se oli ainoa tapa turvata lapsen turvallisuus.
Kävelin terminaalin lähtevien lipputiskille jossa aamuvuorossa oli hyvin hymyileväinen työntekijä.
   ”Hyvää huomenta, minne olisi matka?”
   ”Kauas pois.”


**
9 vuotta eteenpäin

   ”Tervetuloa Hidden spingsiin. Kaupunkiin joka sijaitsee saarella. Tänne pääsee vain lautalla mantereelta. Saarella on paljon nähtävää ja koettavaa, toivottavasti viihdytte seurassamme!”

   ”Hei, nimeni on Pamela, olen tämän lautan opas, oletteko ensimmäistä kertaa tulossa Hidden spingssiin?”
   ”Kyllä.”
   ”Sepä mukavaa, toivottavasti viihdytte. Bisnes vai huvittelumatka jos saan kysyä? Minulla olisi tässä kylpyläkuponkeja mikäli huvittelumatka kyseessä.”
   ”Ei kiitos, tämä on pikemminkin perhetapaaminen.”






Näin päästiin taas vauhtiin ja spekulaatioita otan mielellään vastaan! =)

Seuraavan osan julkaisusta en osaa mennä sanomaan sillä ensi viikon perjantaina lähdemme reissuun ja siellä ollessa en varmaankaan kerkiä julkaista osia.. kun ei ole sitä langatonta nettiä mukana.. mutta viimeistään elokuun puolella palaamme asiaan! Hyvää heinäkuuta mikäli emme kohtaa ennen sitä! 
(pyrin kumminkin käymään puhelimella katsomassa aina välillä..)


4 kommenttia:

  1. Mä arvasin jo viime osassa, että Halley tulee raskaaksi Nathanille. :D Mutta hyvä vaan, koska mä palan halusta tietää minkä näkoinen niiden kahden lapsi on!

    Halleyn "pakeneminen" oli aika radikaali ratkaisu mutta toisaalta ihan hyvä vaan.

    Multa on jäänyt tän tarinan kommentointi, anteeksi. :D Lupaan jatkossa kommentoida aktiivisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja anteeksi myös etten ole siihen aiemmin kommentoinut.
      Pakeneminen oli jo pitkään pyörinyt päässäni joten tämä oli se ainoa ratkaisu johon minun piti päästä, se miten sitten tästä eteenpäin niin jääpi sitten nähtäväksi.

      Ai arvasit? hih.. se miten raskaus etenee ja miten se vaikuttaa Halleyn tulevaisuuteen jääpi nähtäväksi, mikäli siis raskaus kestää.. se jääpi nähtäväksi.

      Poista
  2. Vau mitä osia. On pitänyt monta kertaa kommentoida, mutta jospa saisi nyt oikeasti aikaan.

    Nathanin extra oli todella herkkua silmille ja erinomaisesti toteutettu idea. Oli hauska lukea "haastattelu" ja erään lailla sanoa hyvästit Nathanille lopullisesti, mutta voi Nathan minkä perinnön jätit tuohon maailmaan :P Silleen mietin, että ei ole lapsellakaan varmaan mukava tilanne, kun ja jos kuullee et isi ei ollut oikein hengissä olevaa sorttia :`D

    Nyt tähän osaan. Toivon Halleyn lapsen olevan normaali eli ei mikään Karneborin jälkeläinen. Jäin todella miettimään hämmentyneenä, mitä Nathan oikein oli tai on. Karnebor vai haamu vai jotain muuta, mutta mitä o: Muutenkin, että jos hän ei ollut karnebor kuinka hän sai Halleyn raskaaksi. Brian käytös hiukan ihmetytti pikkusiskoaan kohti, kun ei hänellä itselläkään ihan normaalisti Sarah tullut elämään. Tuntui aika kylmältä käytökseltä pikkusiskoaan kohtaan. Hän ajoi Halleyn vain kotiin ja ilmoittaa äidille kylmästi Halleyn olevan raskaana ja lähtee vielä pois eikä jää selvittämään mitään.

    Onneksi Anabel suhtautui tyttärensä raskauteen paljon ymmärtäväisemmin ja ei mennyt aivan yhtä sekaisin asiasta kuin muu perhe. Tuntui erikoiselta, kun luki Maxin ja Will puhuivat todella kylmästi sikiön ”tappamisesta”. Sinällään järjellä ymmärrän, jos kyseessä todella karnebor niin tilanne on huono. Tuntuu varmaa silti kylmältä puheilta Halleylle mielestä, kun oma isä puhuu lapsen taposta :P

    Olet kehittynyt tosi paljon ja joka osa tuntuu edellisetä hiotummalta ja jotenkin laadukkaammalta. Tarinaan vain jää koukkuun ja ei haluaisi osien lopussa lopettaa lukemista :`D

    R.H

    VastaaPoista
  3. jepulis.. kirjoitin hienon pitkän vastauksen ja mitä menen tekemään? painan kirjaudu ulos painiketta!! Kyllä vain! kirottua..

    sanon vain nyt tähän sen että kiitos osasta ja jos vielä jossain vaiheessa jaksan kirjoittaa sen pitkän vastauskommentin, tulen sen vielä kirjoittamaan.. mutta kiitos todella paljon tästä kommentistasi! :)

    VastaaPoista