sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Osa 45- Katkeruus ja anteeksianto

Täällä ollaan vaikka kauan siinä taas menikin.. Elikkä kolmas leikkaus kuten tiedotteessani kerroin on takana ja ongelma pelin suhteen on ratkaistu..
Mutta koulun osalta nyt mennään kirjaimellisesti viimeisiä viikkoja kun paperillinen versio pitää olla vappuun mennessä palautettu opettajalle joten nyt on hiukan hektistä opiskelujen saralla.
Näin ollen seuraavia osia joutuu nyt odottamaan mutta päätin että oman pääni takia pidän nyt pienen tauon (eli tämän viikonlopun) ja työstän osaa. Niinpä osan teksti on valmis ja suht tyydyttävällä tuloksella joten pidemmittä puheitta.. lukuiloja!

 kuvia 64

 Aamuinen hiljaisuus vallitsi kaupungissa, hiljaisuuden rikkoivat vain kahdet juoksuaskeleet, lintujen aamuinen viserrys ja kahden juoksijan suusta kuuluva tasainen puuskutus.

 He olivat jo harjoitelleet parin tunnin ajan juoksuradalla, Nathanin kunto oli kohentunut parin vuoden aikana selvästi. Tämä pysyi jo Halleyn tahdissa hyvin helposti. Joskus hän pystyi juoksemaan jopa paremmin kuin Halley, kuten tänä aamuna.

    ”Kaikki hyvin?”
Nathan ei kestänyt hiljaisuutta heidän välillä, Halley oli vain antanut ohjeet juoksulle ja lämmittelylle. Sen jälkeen he olivat rehkineet kuin hullut, kuin juoksusta pidettäisiin koe koulussa, johon piti harjoitella kiivaasti.
   ”En tiedä.”
Halley oli pysähtynyt kävelyyn, niin että Nathan oli törmätä tähän.
   ”Tule, mennään istumaan tuonne kivelle.”

 Nathan vei heidät istumaan tutulle kivetykselle, jossa he yleensä venyttelivät ennen juoksua kotiin. Nyt se sai kelvata istumiseen siinä missä venyttelyynkin.
”No? Mitä on tapahtunut?”

    ”Bria tuli kotiin, tämä oli valmistunut etuajassa yliopistosta ja nyt tämä ei osaa muusta puhuakaan. Äiti ja isä ovat hurjan ylpeitä ja olen minäkin mutta minä vain..”
   ”Mitä sinä? Jatka vain”

 Istuuduin kivelle laittaen polvet koukkuun eteeni, miten saisin puettua sanoiksi sen mitä tunsin sisälläni? Se ylpeys mutta samalla se paniikki joka kaiversi minua sisältä.
   ”En osaa selittää sitä, se vain että”
Nathan nojasi kiveen rennosti mutta tämän kasvoilla oli lohduttava katse, miten tällä pystyi olemaan niin ymmärtäväinen asenne kaikkeen mikä liittyi minun pieneen hämmentävään päähäni ja niihin ajatuksiin joita annoin yleensä tulla ulos suustani.
”Jatka ihmeessä..”

 Katsoin tätä suoraan silmiin ja sain vain vastaukseksi suoran katseen omiini.
   ”Et ymmärtäisi”
   ”Kokeile, et voi tietää jos et kokeile. Anna kun arvaan, pelkäät että et suoriudu yliopistosta niin että voisit olla itsestäsi ylpeä. Et enää kun Bria suoriutui noin nopeasti ja hyvin itse, olenko oikeassa?”

Miten ihmeessä Nathan tiesi!?

 *Yhtenä suurimpana fyysikkona pidetty Galileo Galilei vastusti näyttävästi kirkon oppeja. Galilei loi pohjan klassiselle fysiikalle ja häntä kutsutaan usein klassisen fysiikan isäksi. Galilei teki paljon liikkeeseen liittyviä tutkimuksia. Yksi kuuluisimmista tarinoista on, että Galilei pudotteli eri painoisia kappaleita Pisan kaltevasta tornista. Galilei huomasi mittaustensa ja Aristoteleen oppien välillä ristiriidan: kappaleiden putoamisaika ei riipu kappaleiden mass....*

Galilei, Galilei, Gal..
*”Jos uskot itseesi onnistut varmasti Halley. Olet itse itsesi esteenä onnistumiseen, pärjäät kun jätät nuo ajatukset, usko minua”*
Nathan, tämä osaa aina löytää oikeat san-

 Ajatukseni katkaisi täysin kolmet jalka parit jotka tulivat näkökenttääni. Tiesin kohottamattakin keille nuo jalat kuului ja ei mennyt aikaakaan kun kuulin sen äänen jonka olisin vähiten halunnut.
   ”No mutta, kukas se täällä.. lukemassa, yöh, fysiikan historian kokeeseen!”

 Kohotin katseeni, vaikka tiesin että se lietsoisi kolmikkoa entuudestaan. Mutta en välittänyt enää, en sen jälkeen kun olin päättänyt pukuhuoneissa, etten enää antaisi heidän olla minun ja tulevaisuuteni välissä.

   ”Miten voit elää itsesi kanssa? Jos olisin sinä, niin olisin jo hypännyt sillalta alas ja.. oh!”

 Paukautin kirjan hyvin kuuluvasti kiinni, nousin mitään sanomatta ja tein sen mitä jo muutaman vuoden minun oli tehnyt mieli tehdä.
En sanonut mitään, en käynyt keneenkään käsiksi, mutta yhden eleen. Hyvin pienen eleen tein joka vaikutti enemmän kuin yksikään sana, tai yksikään osuma. Nostin käteni ja nostin yhden ainoan sormen, sen jota kaikille lapsille sanotaan, ettei koskaan saa nostaa, nostin keskimmäisen sormeni ja osoitin sillä kolmikkoa samalla katsoen heitä uhmakkaasti hymyillen.
Tunsin kaikkien kolmen katseet selässäni enkä voinut mitään itselleni vaan käänsin päätäni jolloin näin sivusta käsin että kaikkien kolmen kasvoilla oli hetken ajan tyrmistynyt katse.

    ”Näitkö saman?! En ole koskaan nostanut `sivistynyttä` kenellekään, onpa hän rohkea..”
   ”Rohkea vai sanoit?!”
Chloen kivahdus sai kaksikon tämän takana hiljaiseksi, mutta se mitä Chloe ei nähnyt, koska tuijotti loittonevaa selkääni, oli se kuinka Susie ja Jasmine vaihtoivat paljon puhuvia katseita keskenään.


Kuukausi eteenpäin
 Kuinka puuduttavaa onkaan kuunnella toisten rakkauspuheluita, hui! Bria ei tehnyt muuta kuin teki työhakemuksia ja vastaili puhelimeensa kun Greta soitteli tauoillaan.
Istuuduin tuolilleni turhautuneena, kaikki koulutehtävät oli tehty ja edes kokeisiin lukua ei ollut kun kokeet olivat olleet viikkoa aiemmin. Olin ottamassa normaaliin tapaan tabletin käteeni katsoen samalla josko Nathan olisi puhelu tuulella kun näin että tämä oli puhelimessa.

 Minun ei tarvinnut edes olla paikalla kun näin että tämä kävi todella kiivasta keskustelua jonkun kanssa. En ole koskaan nähnyt Nathanin käsien heiluvan samalla tavalla tai suun käyvän otsa kurtussa niin tiheästi.
Olisikohan aikaa mennyt viisitoista minuuttia kun tämä lopulta kirjaimellisesti lyyhistyi tuolilleen ja kohotti katseensa. Tunsin punan kohoavan poskilleni kiinni jäämisen takia ja laskin sen nopeasti mutta samassa tabletti värähti viestin merkiksi.

 *Taisit juuri todistaa ensimmäisen huutokohtaukseni..*
*Anteeksi, ei ollut tarkoitus.. Kaikki hyvin?*
*On nyt, niin väsynyt tähän draamaan.*
*Oon pahoillani*

 *Älä ole, ei oo mitään pahoiteltavaa. Meinasitko mennä tanssiaisiin?*
*Ai niin, nekin.. en kai, pitää opiskella*
*Vaikka kokeet oli viikko sitten? Harmi, olisit voinu tulla mun kanssa..*
*Tiedät minut.. Entäs Chloe?
*Me erottiin*

Kuukauden kuluttua..

 *Miksi ihmeessä suostuin tähän?!?*

   ”Halley.. voi kulta!”
Käännyin katsomaan äitiä joka tuijotti minua Brian kanssa.

    ”Älkää tuijottako!”

   ”Miksi ei tuijotettaisi? Äiti oli oikeassa, valitsin todella kauniin mekon! Jos tuo ei saa päitä kääntymään niin viimeistään sun silmät!”

 Tuijotin molempia hämilläni.
   ”Mitä tarkoitat?”
   ”Miksi oot piilotellut noita silmiäsi silmälasien takana!”
   ”Bria..”
   ”No mut äiti se on totta! Kato nyt sitä äiti!”

    ”Sillä on nimikin kiitos vain sisko.”
   ”No, tavallaan Bria on oikeassa Halley. Sinulla on todella kauniit silmät joita olet piilotellut lasien takana.”
   ”Nämä piilolinssit kutittavat..”
   ”Totut kyllä niihin, annahan kun katsomme vielä sinua”

 Tuntui kuin olisin ollut joku palkintopupu kun äiti ja Bria katselivat minua. Luojan kiitos Nathanin ovikellon soitto pelasti minut.
   ”Pitää mennä, Nathan on alhaalla. En tahdo että iskä kiusaa häntä liikaa.”
   ”Kyllä Nathan nyt on siihen tottunut ja ai! Äiti!”
   ”No niin, mennääs sitten kaikki alas, tahdon teistä vielä kuvan yhdessä ennen kuin auto tulee hakemaan.”

 Äiti oli ylittänyt jälleen itsensä, tämä oli päättänyt että koska Brian oli limusiini vienyt, niin se vei myös minut ja Nathaninkin tanssiaisiin. Koulukin oli selvästi ylittänyt koululaisten odotuksia sillä nämä olivat kuin olivat hommanneet rekvisiittoja, joita tanssiaisten järjestäjä ryhmä oli maanitellut, asiasta oli viimeisen kuukauden paasattu käytävillä, niin jopa minä tiesin niistä.

 Kotona äiti pyöriskeli hermostuneena ympäri taloa johon isä joutui vähän väliä puuttumaan. Bria taas tavalliseen tapaan istuutui työhuoneen tuolille josta kohta ponkaisi pystyyn.
   ”Äiti! Iskä! Sain sen tutkijan paikan!”

 Koska olin antanut puhelimeni Nathanin taskuun tämä kaivoi kännykkäni ja ojensi sen.
   ”Ooh!”
   ”Mitä?”
   ”Bria on saanut töitä, tämä alkaa kohta etsimään omaa kotia jonne Greta muuttaa kun valmistuu.. näin nopeasti”
Ojensin puhelimeni takaisin ja käänsin katseeni pois Nathanista.
   ”Mikä hätänä?”

    ”Ei mikään.”
Valehtelin ja sen Nathan selvästi huomasi.
   ”Valehtelet, kerro. Mikä on?”
Laskin käteni mahani eteen, mikä ihme minuun oli mennyt viime aikoina.
   ”Halley?”

    ”Halley voisitko katsoa minuun? Mikä on?”
Käänsin katseeni Nathanin suuntaan.
   ”Valmistumme kohta, tanssiaiset on nyt.. Bria on valmistunut huippu suorituksin ja kohta meidän pitäisi hakea yliopistoon. En selviäisi tulevasta ilman sinua! Olet minun turvani, kallioni, olet siinä silloin kun tarvitsen.. olet paras ystäväni. Mutta en voi mennä tuonne”

    ”Sinä olet myös minun, mutta miksi ihmeessä et voisi tulla tuonne? Olet kanssani”
   ”Mutta siellä, siellä on sinun ystäväsi, minulla ei ole kuin..”
   ”Kuin minut? No entä sitten? Minä pyysin sinut tulemaan mukaani tanssiaisiin, oletko sen unohtanut? Sinä olet minun parini näissä tanssiaisissa, ei ystäväni, ei kukaan muu tyttö, sinä Halley. Ja koska olen sinut kutsunut seuralaisekseni tänne, niin tulen myös olemaan seurassasi, koko ajan. Minä en häviä minnekään muun poikaporukan kanssa, lupaan sen. Mennään pitämään hauskaa ja tekemään muistoja joita voimme sitten myöhemmin muistella hymyssä suin, jooko?”

 Eteinen näytti täysin myllätyltä, liikunta ohjaajamme näytti kamalan virallisena ollessaan ruokasalin ovella valvojana. Ruokasalista oli muutettu tanssisali sillä liikuntasali oli remontin alla kiitos pienoisen vesivahingon joka oli siellä tapahtunut.

 Oleskelutilatkin oli kokenut muutoksen, enkä voinut käsittää mistä koulu oli biljardipöydän repinyt mutta siinä se oli. Koulu oli suuria mysteereitä täynnä, joilla aina yllättivät oppilaitaan. Mukavalla tavalla tosin.

 Portaiden juureen oli valokuvaus firma pystyttänyt vaatimuksien mukaisen kuvaus ständin joka oli omaan mieleen todella häijyn tumma. Kaikkialla oli glamour tyylillä sisustus ja vaatetuskin piti olla juhlallinen niin sitten tausta kuutamo metsä. Ei käynyt minun järkeen.
   ”Mennäänkö katsomaan tanssilattia?”

 Oppilaita oli hämmentävän vähän, olimmeko tulleet liian aikaisin?
   ”Missä kaikki ovat? Eikö tämän pitänyt alkaa viideltä?”
   ”Pitihän sen, ehkä kaikki valmistelevat ja tulevat ripotellen. Mutta nythän meillä on aikaa katsella ympärillemme rauhassa”

 No se oli totta mitä Nathan sanoi, mutta silmäni ei voinut olla osumatta ruokasalin seinustalle asetettuja kahta hyvin massiivista tuolia jotka olivat selväsi tanssiaisten kuninkaalle ja kuningattarelle.
Nathan taisi arvata ajatuksen juoksuni sillä tämän seuraavat sanat yllätti minut.
   ”Mennäänkö jo ottamaan kuva muistoksi kun ei ole tungosta?”
Tämä selvästi yritti saada minut pois siitä tilasta kun kaikki mikä liittyi suosittuihin oppilaisiin, sai minulla ahdistuneisuuden pintaan.

    ”No niin, ottakaahan sitten sellainen kunnon poseeraus ja.. ”
   ”Nathan!!!”
En voinut mitään naurun remakalle joka pääsi suustani kun Nathan kaappasi minut syliinsä.
   ”Tuo on täydellinen pitäkää tuo hetkisen verran ja- valmis! Kiitokset”
   ”Tulitko TUON kanssa?!”

 Nathan laski minut varovasti alas ja meistä molemmat suoristautui samaan aikaan, en uskaltanut vilkaista Nathaniin sillä en tiennyt mitä ajatella, Chloe näytti tyrmäävältä!

 Toki olin osannut varautua siihen että Chloe tulee myös tanssiaisiin ja varmasti kauniina mutta tämän puku oli kuin jostain muotinäytöksestä otetulta ja minun taas, no tavallisesta tanssipukuliikkeestä.
   ”Mitä haluat Chloe?”
Hätkähdin hitusen Nathanin kylmää äänen sävyä, en ollut kuullut häntä sellaisena.

    ”Jutella, vain jutella.. voisimmeko sen tehdä?”
Tämän katse oli minussa sillä Nathan oli ottanut yhden askeleen eteenpäin ja osittain minun eteeni kuin esteeksi Chloen katseelta.
   ”Kahden kesken Nathan, ilman tuota, oh”

 Chloe katsoi minuun ensimmäistä kertaa silmiin, vaikka tämä oli tuijottanut minua koko tämän ajan, mutta vasta nyt tämä rekisteröi sen, ettei minulla ollut laseja päässä. Tunsin pienen punan nousevan poskilleni enkä voinut estää sitä.
   ”Kappas.. No ihan sama, Nathan? Vain hetkisen, olisitko kiltti?”
   ”Voit sanoa sanottavasi tässä..”
En voinut palalle kurkussa mitään kun Chloe lähti tulemaan meitä kohti.

 Kun tämä oli todella liki Nathania, en voinut enää pidätellä itseäni.
   ”Annan teidän jutella kahden.”
   ”Halley, odota..”
   ”Anna hänen mennä, tahdon jutella. Hänhän sanoi että voimme jutella kahden. Minulla on ollut sinua ikävä jo nyt, en kestä eroa sinusta”

 Yritin kävellä ripeästi mutta en kyennyt riittävän nopeasti sillä kuulin Chloen kaikki sanat. Tiesin että nämä varmasti palaisivat yhteen ja jäisin tanssiaisissa ihan yksin. Sama olisi ollut lähteä jo kotiin, mutta jokin sai minut menemään ruokasalin puolelle katsomaan kaloja. Kerkesin seisahtumaan paikoilleni kun kuulin tutut askeleet, Nathanin askeleet viereeni seisahtuvan.
   ”Halley, en halunnut että lähdet viereltäni. Sinä oIet seuralaiseni täällä. Voisitko katsoa minua kun puhun?”

 Käänsin katseeni mutta se mitä odotin näkeväni, ei ollut siellä. Nathanin kasvot olivat vakavat mutta samalla pehmeät. Olin odottanut anteeksi pyytäviä ja pahoittelevia kasvoja.
   ”Kuten sanoin, olisin toivonut että olisit jäänyt, niin olisit kuullut sen mitä sanoin Chloelle lähtösi jälkeen.”
Katsoin Nathani hämilläni.

    ”Mitä sitten sanoit hänelle?”
   ”Totuuden, sen että suhteemme on lopullisesti ohi. En jaksa hänen pelejä enää ja sen että olen täällä sinun kanssasi eikä mikään mitä hän tekee muuta sitä. Sanoin myös sen että jos hän enää koskaan solvaa, satutta tai muuten häiritsee sinua, hän joutuu vastuuseen minulle ja minä tiedän hänestä yhtä sun toista josta koulu olisi kiinnostunut. Ja sanoin myös sen että nyt vihdoin tiedän vastauksen mitä olen miettinyt pitkän aikaa.”
   ”Sanoitko oikeasti hänelle noin? Mmmm, mikä on ollut se mitä olet miettinyt?”
   ”Se että löitkö sinä Chloeta ja uskon että löit, sekä tiedän syyn vihdoin. Olen aukaissut silmäni Halley ja anna anteeksi että näin myöhään. Minä lupaan sinulle että se on loppu, kukaan tai mikään ei enää ikinä tule kiusaamaan sinua sanoin, teon tai millään muulla tavalla. Lupasin sinulle kauan aikaa sitten että tulet pitämään koulusta ja tämä on ollut kaikkea muuta, en pitänyt lupaustani. Anna anteeksi.”

 En tiedä miten siinä niin pääsi käymään, mutta kahden tunnin päästä huomasin tanssivani Nathanin kanssa täyteen tulevassa ruokasalissa.
Osa oli jo hakemassa pientä suuhun pantavaa ruokasalin nurkasta ja menossa muualle koulua syömään annoksiaan. Itse en voinut edes ajatella ruokaa.

 En voinut sille tunteelle mitään kun Chloe tuijotteli meitä oven suulta. Tunsin suurta huolestumista kun tämä tuijotti sillä Nathan oli antanut tälle pakit eikä Chloelle sanottu ei.
   ”Onko sinulla hauskaa Halley?”

 Yritin nostaa huulilleni väkisin hymyä mutta se onnistui vain osittain.
   ”Seurani ei taida olla mieluista?”
   ”Oi älä käsitä sitä noin! Olet ainoa jonka takia haluan olla täällä. Se vain että kun-”

 Minun ei tarvinnut sanoa enempää, kun Nathanin selän takana Susie huusi salin toiseen päähän olevalle Chloelle, niin että koko sali kuuli mitä tämä huusi.
   ”Tule tanssimaan Chloe sieltä ja jätä se mököttäminen!”

 Nathan käänsi katsettaan Susieen joka tajusi samassa mitä oli tehnyt, sillä seuraavaksi Nathan siirsi katseensa ovelle jossa Chloe katsoi laskelmoivasti meitä kahta.
Tiesin tuosta katseesta että Chloella oli jotain mielessä eikä se tiennyt hyvää minulle, yleensä tuon katseen jälkeen jotain tapahtui. Mutta toisin kuin aiemmin nyt Chloen ei tarvinnut peitellä tekemisiään, kun Nathan tiesi totuuden.

    ”Olenko se vain minä vai muuttuiko tämä sali juuri tunkkaiseksi?”
En voinut kuin nauraa Nathanin letkautukselle.
   ”Tule Halley, kun kerta suurin osa on täällä tanssimassa tai syömässä niin meille varmaan riittää tilaa biljardipöydän ääressä.”
   ”Kuulostaa hyvältä”

 Kun lähestyimme oleskelutiloja, musiikki ruokailusalista vaimeni ja tilalle tuli sen tilan soittimesta kuuluva vaimea ja mukavan rauhallinen musiikki. Tanssijaisten järjestäjät olivat selvästi ajatelleet niitä keiden korvat kaipasivat välillä vähän vaimeampaa musiikkiakin.
Aloin asettelemaan palloja kun kuulin Nathanin ähkivän vierellä.

    ”Toinen maila on jumissa, ootas. No nyt! Onhan sulla ollu Halley hauskaa? Haluan että olet viihtynyt.”
Katsoin Nathania joka suoristi itsensä ojentamalla samalla toisen mailan minulle.
   ”Kiitos kun maanittelit minut mukaan, riittääkö se vastaukseksi?”
   ”Riittää, kiitos kun tulit”
   ”Kumpi aloittaa?”

 Herrasmies, antoi naisen aloittaa. En edes kerennyt kuin lyödä ensimmäisen osuman kun näin sivusilmällä että oleskelutilaan alkoi hiljalleen valua muitakin. Se siitä rauhallisesta pelistä.
Kädet vakaana päätin että tekisin saman kuin lukiessani koulun käytävillä, sulkisin pois häiriötekijät.

 Siinä vaiheessa kun Jasmine tuli vierelleni, Chloen katse alkoi pyörimään mielessäni todella vahvasti. Valpastuin niin etten meinannut pystyä keskittymään.
   ”Ole varuillasi, jooko? Chloe suunnittelee kostoa”

 Suoristauduin mutten katsonut Jasminea sillä olin niin monta kertaa aiemminkin antanut näiden puheiden vaikuttaa itseeni.
Kumarruin uudestaan ja löin niin että sain kuin sainkin pallon pussiin, kiukku sisälläni nousi kunnes kuulin ne sanat joita en uskonut koskaan kuulevani yhdenkään kolmikon suusta.
   ”Anteeksi Halley”

 Käännyin enkä katsonut Jasminea, mutta lopulta houkutus oli liian suuri ja käännyin katsomaan.
Jasmine selvästi ei odottanut että tekisin sen ja kun tein tämä säpsähti.
   ”Kieltäydyin toteuttamasta Chloen pyyntöä, en voinut. Se olisi ollut liian raakaa, emme ole- tai siis, Chloe katkaisi ystävyytemme. Minusta hän meni niin usein liian pitkälle ja tahdoin estää mutta-”

 Kaikki kiukku jota tunsin Jasminea kohtaan, hävisi ja tilalle tuli sääli. Näin tämän kasvoilta kuinka pahoillaan ja rikkinäinen tämä oli sisältä. Kaikki ne vuodet seurata kiusaajaa vain sen takia että tämä oli suosittu ja ottanut tämän siipien suojaansa. Jasminesta näki että tämä tahtoi anteeksi pyyntöä mutta pystyisinkö sitä tekemään kun tämä ei ollut tehnyt mitään estääkseen Chloen kiusaamista kaikkina näinä vuosina.
En, en voinut antaa anteeksi. Niinpä tyydyin vain nyökkäämään sanomatta mitään ja käännyin pelaamaan. Pelaaminen tämän tapahtuman jälkeen näytti sujuvan huomattavasti paremmin.

    ”Huomaatko että sinut pieksee tyttö?”
Nathan käänsi vain silmiään Orwinin suuntaan kun sanoi tälle takaisin.
   ”Jep, ollut hyvä opettaja..”
Kaksikko alkoi nauramaan, jonka katkaisi tanssijaisten järjestäjä Miranda.
   ”Kruunajaiset alkavat, kaikki saliin”

 Sali alkoi täyttymään mutta näytti ettei Miranda ruvennut odottelemaan kaikkien tuloa kun tämä alkoi julkistaa tanssijaisten kuningasta ja kuningatarta.
Otin yhden askeleen taaksepäin sillä tiesin että minua sieltä ei kutsuttaisi ja en tiennyt halusinko nähdä sitä mitä oli tulevan.

 Samassa kun olin siihen yrittänyt valmistautua kuulin Mirandan kuuluttavan.
   ”Ja kruunut menevät tänä vuonna vielä hetki sitten olleelle aivan ihanalle parille, Chloelle ja Nathanille! Tulkaahan tänne istumaan että saamme kuvat koulun lehteen!”

 Olin kääntämässä päätä pois kun huomasin Nathanin kärsivän katseen. Irvistin tälle jolloin Nathan alkoi nauramaan josta selvästi Chloe ei pitänyt sitten yhtään.
Kuinka kauan olinkaan antanut noiden katseiden ja ilmeiden vaikuttaa elämääni. Olin niin iloinen ettei kohta tarvinnut enää kestää häntä kun alkaisimme opiskelemaan niitä suuntia johon halusimme edetä yliopistossa tai työelämässä muutenkin.

 Ajatuksissani ollessani en kuullut mitä James ja Nathan kävi keskustelua mutta Nathanin katse ystäväänsä sai huomioni kiinnittymään heihin.
   ”Siitä vain, jos oikeasti olet draamaan valmis.”

    ”En ole sinun takiasi yrittänytkään ja tyytynyt Jasmineen.”
   ”Olet hullu mutta omapahan on elämäsi. Minun täytyy nyt mennä Halleyn luokse, lupasin että menemme samaa matkaa kotiin. Palataan”

 Oli melkein aamu kun saavuimme takaisin talojen eteen, enkä voinut olla katsomatta taivasta jossa tähdet tuikki viileän tuulen tuivertaessa ihoani vasten.
   ”Sinulla on kylmä, tässä.”
Nathan nosti takkinsa olalleni enkä voinut olla kuin kiitollinen tämän tuomasta lämmöstä.
   ”Teillä valvotaan vielä”
Katsoin Nathanin osoittamaan suuntaan. Sekä Brian että työhuoneen valo paloi, se tarkoitti että Bria oli hereillä odottaen minua.
   ”Äh, ei ole todellista!”
Nathan alkoi nauramaan kun ähkäisin turhautuneesti.
   ”Siskosi on vain huolehtivainen, no niin. Menehän, hyviä öitä Halley ja kiitos”
   ”kiitos sinulle Nathan, hyviä öitä”

 Saavuin sisälle jossa oli kuin olikin Bria odottamassa työhuoneessa josta tämä oli nähnyt kun olimme tulleet.
   ”Mukavat pippalot?”
Ennen kuin kerkisin vastata, Brian puhelin pirahti soimaan.
   ”Kuka kumma tähän aikaan, Greta?”
   ”No vastaa”

    ”Greta onko kaikki hyvin kun tähän aikaan soitat?”
   ”Onko Bria Quint?”
   ”Se olen minä, kuka olette ja mitä teette tyttöystäväni puhelimessa?”

 Bria siirtyi ikkunan eteen niin etten nähnyt tämän kasvoja.
   ”Täällä soittaa sairaanhoitaja Elisabeth Mcfont, soitan yliopiston kampukselta.”
   ”Missä Greta on? Onko jotain tapahtunut?!”

   ”Nyt on käynyt niin että Gretalla oli röntgendifraktorin kurssiaine menossa ja jostain syystä Gretalla tapahtui jokin mekaaninen oikosulku koneensa kanssa, niin että laite otti ja räjähti Gretan ollessa koneen lähellä. Greta on toimitettu lähimmän kaupungin sairaalaan leikattavaksi ja toivoisimme että saapuisitte pikimmiten sinne kertomaan tarvittavat tiedot ja saamaan itse tietoa miten leikkaus on mennyt.”





Tadaaa, tälläinen osa ja tälläiseen kohtaan jätämme osasen sitten.. 
Seuraavasta sitten hiukan etukäteis tietoa, seuraava osa ei ole osa vaan extra! Niinpä niin, elikkä Bria ja tämän tulevat tapahtumat tapahtuvat extrassa koska neitonen omien kommelluksiensa kanssa alkaa siirtymään taka-alalle koska Halley alkaa vetää isompaa osaa tarinassa. Niinpä mitä seuraavaksi tapahtuu tämän omasta mielestäni kutkuttavan lopun jälkeen nähdään siis extrassa.
Eli ensin extra ja sitten vasta jatkuu osat. Se miten pitkään saatte odottaa osaa, riippuu ihan siitä millä mallilla alkaa tuo koulujuttu olemaan ja kuinka usein pääni kaipaa nollausta.
Näinpä siis, palataan kun palataan.

Kommentit aina tervetulleita ja toivottavasti tykkäsitte! <3

-Phoenix

9 kommenttia:

  1. Mä toivon, en tiiä miks, että Nathanista ja Halleysta tulis pari, ne on vaan niin söpöjä yhdessä :D

    On se Chloekin yks ääliö. Oli ihan oikein sille, kun Halley näytti sille "sivistynyttä" :D

    Luin nää kaikki osat n. kahen viikon sisällä ja tänään kävin kurkkaamassa varsin niin tadaa, uusi osa oli tullu! Alan kyllä nyt ehdottomasti seurailemaan Quinteja!

    Apua, Greta! Toivottavasti se ei kuollut! Ja mun mielestä, Halley on hyvä valinta perijäksi (Äläpäs nyt muuta puheenaihetta, Adii xD) Mutta siis juuh. Mukavaa kuulla, että se kolman leikkaus meni hyvin, kolmas kerta toden sanoo ;3
    Mutta sanonpahan vaan, että on kyllä ollut ihan uskomattoman hyvä Legacy, yksi parhaimmista!
    Muuten, tässä kun luin tätä ja yhtä toista legacyy, niin mulle tuli hirvee innostus tehä oma Lecagy challenge. Kuvia on räpsitty jo reippaasti, kohta aion alottaa kirjottamisen. Voin sitten linkittää tän sun blogin sinne mun simsblogiin, jos haluut :3 Ja plus, mä en oo vielä luonu sitä blogia.

    Lähetän linkin sitten sun tänne sun tarinaan, moikkelis moi!

    PS. Sen lc:een nimi on Legacy Eden ;3 Ja se saattaa olla hitusen tylsää luettavaa, sillä mulla on pelkästään käytössä peruspeli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi =)
      Vai että ihan pari.. hmmm.. no selviää myöhemmin mitä olen näille kahdelle suunnitellut pään menoksi, nyt en paljasta yhtään mitään (myhäilen tässä itsekseni kun olen menossa kohta pelaamaan tarinaa eteenpäin..)
      Chloe on no... Chloe, tein siitä ihan tarkoituksella niin ärsyttävän että en halua sitä enää jatkossa mukaan, taisin onnistua siinä aika hyvin ja mitä tulee siihen sivistyneeseen, oli kyllä tytölle ihan oikein saada, Chloe kun on aina saanut mitä on halunnut.

      Oho! Kahdessa viikossa! Nyt nostaisin hattua jos oisi sellainen päässä, aika moinen suoritus! Kiva kuulla että jatkossa seuraat tarinaa, saapi tämän tekijän hyvin iloiseksi. Kunhan saat ongelmat ratkottua omassasi niin vinkkasehan niin lisäillen sinut sitten tuonne sivupalkkiin. =)

      Greta.. se tyttö kyllä osaa sählätä kun tuollein meni räjäyttelemään, no extrassa selviää mitä neitoselle tapahtui, en siis paljasta kuoliko vai ei.. saat lukea sen sitten sieltä =P Olen ilkeän kiero, tiedän.. =D

      Kiva kuulla että Halley perijättäreksi oli hyvä valinta koska itse olen jostain syystä tykästynyt tyttöön enemmän kuin Briaan, johtuu varmaan siitä että Bria näyttää niin kovin Maxilta..
      Kolmas kerta todensanoen tosiaan, nyt on käsi paremmassa kunnossa ja kunhan koulu kiireet hellittävät kolmen viikon päästä niin alkaa varmaan osiakin tippumaan taas normaaliin tahtiin.

      Nyt kyllä täytyy ihan kertoa että punastelen täällä, mukava kuulla että tykkäät tarinasta mutta ihan yksi parhaimmista, miulla itselläni tulee kymmenen muuta tarinaa mieleen parhaimmistossa mutta en lisäisi omaani siihen, joten kiitos todella paljon näistä sanoista! <3 Tuntuu mukavalta että kirjoittajana/tarinan kertojana on sen verran kehittynyt että tästä tykätään. =)

      Kuvien ottamisesta se lähtee, joten innosta pidä kiinni ja tarinaa vain kehiin! Ilmoittele tosiaan kunhan saat kirjotettua ja julkaistua ensimmäisen. =)
      Ja turhaan pelkäät tylsästä, sisältö se merkkaa enemmän kuin se kuinka monta lisäriä on tai kuinka paljon on ladannut netistä mitäkin. Teet sen mitä pystyt peruspelillä ja huomioit sitten tekstissä sen laadun niin varmasti tulee ihan hyvää jälkeä.

      Poista
  2. Vau! Mitä kaikkea on tapahtunut viime osissa O.O Jotenkin yhtaikaa niin paljon, mutta silti järjellisessä ajassa.

    Aloitan kommentoinnin hiukan väärinpäin, mutta ei ei ei paha skenaarioni ei saa tapahtua, jonka jo aikanaan ilmaisin jossakin kommentissa, missä kyselit kuinka Brian ja Gretan yliopistoajan käy. Eli skenaarioni oli jompikumpi tulee kuolemaan D: Vaikka myös pohdin kummankin selviävän ihan ehjin nahoin ulos sieltä. Toivon Gretan selviävän, sillä pari sopii hyvin yhteen ja tasapainottavat toisiaan erittäin hyvin :) Onneksi teet extran ensin, koska olisi piinaavaa odottaa virallisen osien seassa tätä tietoa, mitä tapahtuu/tapahtui.

    Osin hiukan itsestäni harmi, että Halley jatkaa perijänä(?), sillä pidin Briasta enemmän. Ilmeisesti hän ei silti täysin poistu tarinasta. Olen ennenkin sanonut, mutta pidän osin tästä tarinasta sen realistisuudesta tai siis eihän vampyyreitä yms. ole olemassa. Tarkoitin henkilöitä ja heidän yhteyksistä toisiinsa. Tämä tarina on paljon aidomman oloinen, kun sisarukset (eikä muutkaan henkilöt) vain katoa ympäriltä, koska harvoin oikeassakaan elämässä sisarukset(tai muut henkilöt) lakkaavat täysin pitämästä yhteyttä. Varsinkin tällaisessa tapauksessa, jossa he tulevat näin hyvin toimeen keskenään :D Tämä myös lohduttaa, koska todennäköisesti Bria ei katoa tarinasta ja voimme seurata hänen elämää aina sivussa.

    Mutta sitten Halleyhin ja muuhun osan kohtiin. En ollut uskoa silmiäni nähdessäni Halley mekossa ja ilman silmälaseja sekä hiukset auki O: Melkein eri ihminen ajattelin, Halley on paljon kauniimpi kuin Chloe minusta. Eikä Nathankaan näytä hullummalta smokki päällä ;) Huomasin ensimmäistä kertaa, että Bria on perinyt äitinsä silmien värin ja muodon, kun taas Halley on isänsä silmien väri. Halley on tarinan aikana myös kasvanut pitämään puoliaan paremmin eikä anna ihmisten kohdella miten tahansa enää. Tämä kasvu on ollut minusta mukavaa seurattavaa :)

    Uskon Nathanin ja Halleyn vielä alkavan seurustelemaan, jotenkin parin käytös ja sanamuodot varsinkin tässä osassa viittaa siihen. Vaikea kuvitella sinun suunnitelleen Nathanin laittoa sisäoppilaitokseen, kun katsoo nyt kuinka iso rooli tarinassa hänellä on :D Onneksi et laittanut. Olisi kyllä mukava ajatus näiden kahden suvun yhdistyvän näin ja se olisi eräänlainen jatkumo myös Nathanin isän puoleltakin tarinaan.

    Nauraa räkätin, kun Halley näytti kansainvälisesti tunnettua käsimerkkiä Chloelle xDD Jotenkin vain se oli liian oikein Chloelle ja hän ansaitsi sen täysin minusta.

    Mutta sellainen olo jäi, että kohta saattaa alkaa tapahtumaan, niiden vampyyrien osalta ;) (olihan ne vampyyreitä, ne pahikset? :D) Ja jään odottaa pelonsekaisin tuntein Gretan kohtaloa D: JOS hän kuolee, en enää ikinä anna mitään skenaarioita ilmi, koska ne tuntuvat aina käyvän toteen D: Toivon ettei Greta kuole, sekä hahmon takia että Brian takia.

    T: R.H

    VastaaPoista
  3. Kiitos R.H kommentista, paljon on tosiaan kerinnyt tapahtua ja tulee vielä tapahtumaan ennen kuin tämä tarina on päätöksessä (pyrin siis vieläkin sinne kymmenenteen sukupolveen!)

    Sinäkin?! Jaahas.. no kuten edelliselle vastasin niin saat selvyyden mitä tapahtui extrassa, muuta en paljasta ;)
    Extran tosiaan on vähän pakko tulla ensin koska ilman sitä seuraavaa osaa ei voi julkaista, eli en nyt tarkoita sitä mitä Gretalle tapahtuu mutta voin vinkata että extrassa tapahtuu jotain muuta mikä vaikuttaa tulevaan viralliseen osaankin.. mitä se on niin joudutte nyt odottamaan että saan tekstin oikoluettua =P

    Tuntuu että tytöt on vetänyt lukijat kahtia, toiset olisi halunnut Brian ja toiset taas Halleyn, itse kallistuin Halleyhin koska tytölle kehittelin sellaisen jatkon josta tulee sitten seuraaviinkin sukupolviin materiaalia, enempää en paljasta joten ei edes kannata kysyä =D Ja Bria, se vain on liian Maxin näköinen minun makuun joten en pystynyt katsomaan sitä perijänä.. =,D

    Olen pyrkinyt siihen että kukaan hahmo ei vain häviä tarinasta kuin savuna vaan jostain syystä poistuu joten hyvä jos siitä tykätään. Mutta silti puhun simeistä simeinä eikä ihmisinä, joskus kirjoittaesssa meinaa livahtaa sana ihminen eikä sim joten haastavaahan se on, ja helpompaahan se olisi jos puhuisin ihmisistä mutta en tiedä voisinko enään sitä muuttaa kun olen sen aloittanut puhumalla simeistä.. Pitäisi varmaan tehdä callup kysely siitä kumpaa lukijat tykkäisivät lukea enemmän sanaa sim vai ihminen kun johonkuhun viitataan, mutta muuten olen yrittänyt tuoda realistisuutta mukaan, ja kiva jos se näkyy =)
    Eli Bria siis ei tule missään nimessä katoamaan minnekään! Ei tosiaan kun vaikka näyttä Maxilta niin tämän persoonallisuus on niin mahtava että tahdon pitää sen mukana tarinassa. joten ei pelkoa, näät häntä aina silloin tällöin (tai kuulet mitä tämän elämään kuuluu...)

    ....jatkuu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ....jatkoa edelliseen kommenttiin....

      Halley, suloinen ihana Halley.. Oli kuule omatkin silmät pudota päästä kun näin tämän ensi kerran teininä! Mikä kaunotar, mutta kun olin päättänyt että tällä on silmälasit aluksi niin en voinut ajatella muuta, jatkossa tämä tulee käyttämään piilolinssejä jonkun verran joten kauneus ei mene piiloon. =)
      Ja olen samaa mieltä, Halley on huomattavasti kauniinpi kuin Chloe! Chloe näyttää juuri siltä että tämä luulee/tietää olevansa kaunis mutta ei voi hyväksyä sitä että joku olisi häntä kauniinpi.
      Hmmm, nyt en ole varma silmien väri asiasta kun itselläni on sellainen kuva että Bria olisi saanut isänsä silmien värin ja Halleyllä ei ole kummankaan silmien väritys koska Anabelillahan on ne merensiniset äitinsä silmät joissa ei näy tunteet sitten niin millään.. Sitä en tiedä mistä Halley peri ruskeat silmät mutta niin vain tytöllä oli kun kasvoi taaperoksi.. mene ja tiedä häntä..
      Kuten jo sanoin aiemmin että Halley on suosikkini kun olen suunnitellut tämän ympärille aika paljon kaikenlaista joten siitä syystä tahdoin kasvattaa tytön luonnetta hiljalleen, mutta mukava huomata ettei työ mennyt ihan hukkaan tässä asiassa =)

      Vai että seurustelemaan suunnittelet heitä?! He kun ovat ystäviä keskenään? Eikö se riitä? ;) Noh, saat selvyyden kun mennään tarinassa eteenpäin (mitä olen kohta menossa pelaamaan joten eiköhän taas osaa tipu kun saan kuvat järjestykseen..)
      Mutta niin, palataan asiaan.. Olin tosiaan laittamassa Nathania sisäoppilaitokseen mutta onneksi se suunnitelma peruuntui, sillä tämä mitä nyt olen kehitellyt on huomattavasti parempaa materiaalia (tai niin ainakin luulen, tehän sen lopulta kerrotte onnistuko..) =D
      Mutta se millainen jatkumo näillä perheillä on niin (toistan itseäni tässä kommentissa näköjään toooodella paljon..) selviää myöhemmin.

      Meinasin ensin että etsisin sellaisen posen varta vasten tuohon kohtaukseen jossa Halley oikeasti voisi näyttää sivistynyttä Chloelle mutta ajattelin ettei se ole tarpeen kun kirjoitan sen vain selvästi ja hyvin kuvien kohtiin. Hyvä että nauroit sillä itse hytkyin tuolilla kun sitä nimittäin kirjoitin! =,D

      Mmmm, vai että sellainen olo.. no... saa nähdä ;) Muuta en vihjaa... (hymyilen pirullisesti tällä hetkellä.. ) =P =D Ja oli, pahikset ovat vampyyreitä, tai pikemminkin yksi klaani. Kaikki vampyyrit eivät siis ole pahiksia, vain tämä Munron klaani (ainakin tällä hetkellä...)
      Anna skenaarioittesi tulla vai ilmi! Eihän sitä koskaan tiedä mitä sieltä paljastuu ja sitä paitsi.. olin suunnitellut tämän osan paaaaljon aikaisemmin ennen kuin kommentoit mitä veikkaat tapahtuvatksi. Katsotaan kerkisinkö julkaista extran vielä tämän viikonlopun aikana niin ei tarvitsisi odottaa liian kauaa sitä jännittynein odotuksin. Mitään en lupaa mutta voin toki yrittää.. :)

      Poista
  4. Pääsinpäs viimein kommentoimaan!

    Pakko sanoa, etten ole ennen havainnut tälläistä muodonmuutosta mitä silmälasien poistaminen Halleyn kohdalla. Taivas mikä muutos. Piti ihan tosissaan verrata verkkarihalleyta tähän tanssiaisten Halleyhin. Wau. Harvemmin tälläistä muutosta oikeasti edes simeissä huomaa (mielestäni ainakaan), joten tämä oli kiva shokki näin flunssaiseen lauantaiaamuun :D.

    Joudun hieman ryöstämään nyt R.H.n kommentista, koska olen jo aikaisemminkin miettinyt tuota samaa, että miten mukavaa on kun sisarukset ovat pysyneet yhdessä. Vaivaahan tuosta hieman enemmän on, että sukua pyöritetään "päähahmon" ympärillä, mutta itse lukijana kyllä pidän myös tästä että sukulaiset pyörivät mukana. Eivätkä vain katoa (niinkuin itselläni on tapana joskus varhaisemmissa tarinoissa tehdä :D --- syyyyyliinen). Sisarusket ovat kumminkin niin erilaisia, mutta ah niin samanlaisia että olen tykästynyt Halleyn tarinan ohella kyllä Briastakin.

    Brian tarinaa kyllä ehdottomasti haluan seurata myös, ja minusta tuo ekstran kehitteleminen tähän väliin on enemmän kuin hieman paikallaan. Jätit noin shokkikohtaan osan lopun että kyllä, pakko saada se ekstra että kuulee mitä ihmettä Gretalle on tapahtunut. Toivottavasti kuitenkaan kuolema ei korjaa :/.

    Olen muuten pitänyt tosi paljon näistä yliopistoon keskittyvistä tunneista. Itse kun en ole ikinä kolmostakaan pelannut niin en tosiaankaan tiedä millaisia mahdollisuuksia pelissä on hahmoilla opiskella. Ja näin ollen nämä kaikki tieteishommat sun muut ovat olleet kyllä mielenkiintoisia kaikin puolin. Sivistystä itsellenikin ilman pelaamisen tuomaa "vaivaa" ;D.

    Hauskaa seurata mitä olet kehitellyt sitten seuraavaan osaan ja Chloe-Nathan-Halley linjalle :D. Toisaaltaan toivoisin kitkerää mustasukkaisuutta johonkin väliin ;D. Nathan olisi hauska nähdä mustasukkaisena nuorena miehenä kihisemässä jossain. Chloe tuntuu olevan jo luonnostaan vähän ilkeämpää sorttia...ja siihen kaiken keskelle kun lykkää pikkuhiljaa itsevarmuutta saaneen Halleyn. Ah! En malta odottaa osaa, enkä ekstraakaan :D.

    Kiitos kun kävit ilmoittamassa osasta - oli jälleen kerran ilo lueskella hahmojesi kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3
      Ollut hiukan kiirettä koulun suhteen etten ole pahemmin kerinnyt käymään täällä, nyt alkaa helpottamaan kun huomenna on tutkintotilaisuus =P

      Olen kyllä ihan samaa mieltä, voit varmaan kuvitella miten meinasin tippua tuolilta kun näin Halleyn ensimmäistä kertaa! =D Tyttö on taivaallisen kaunis pakkaus ja tosiaan muodonmuutos on poikkeuksellisen uskomaton kun katsoo verkkari Halleytä ja tanssiais Halleytä.

      En alkuun meinannut pitää sisaruksia mukana tarinassa mutta jotenkin tuntuu etten pysty niitä vain sivuttamaan pois, ne jotenkin kasvaa siinä tarinan mukana ja ne on siinä missä perillinenkin osa tarinaa, vaikka tekisi mieli syyllistyä samaan että heittäisin ne vain pois niin en vain jotenkin pysty siihen kun ideoita päästä lentelee niidenkin osalta niin paljon.

      Hyvä jos Brian tarinaa halutaan kuulla sillä vaikka en tykkää neidin Maxin saamista piirteistä niin hänelle luotu luonne iskee minuun niin paljon että tykkään tästä siitä syystä. Se mitä Brialle ja Gretalle tapahtuu jatkossa selviää kohta kun menen julkaisemaan osaa.. =)

      Olet pitänyt yliopisto tunneista? No sitten varmaan ilahdut kun kuulet että niitä ehkä on tulossa lisää.. ;) pieni juoni paljastus mutta se on aika odotettavissa varmaan kun Halley ei ole muusta oikeastaan puhunutkaan.. =P =D Mutta en paljasta sitten yhtään enempää siitä asiasta..
      Siellä on kyllä huomattavasti paljon enemmän mahdollisuuksia mitä annan ilmi tässä tarinassa ja joskus mietin että pitäisikö miun tehdä joku tutustu yliopisto kamppukseen juttu että ne jotka ei sitä pelaa näkee mitä siellä voi oikein tehdä.. mutta se nyt on haudattu ainakin toistaiseksi kun tämä tarina vie nyt mukanaan =)

      Se mitä seuraavaksi virallisissa osissa tapahtuu niin selviää kun sinne asti päästään joten nyt hetken joudut odotelemaan.. muuta en kerro etten liikaa juonipaljasta asioita.. =D

      Poista
  5. Apua!
    Ei ei ei tällaista loppua D: Eikä ekstraa tämän jälkeen! Haluan tietää heti mitä tapahtuu ;_;

    Pelottaa Gretan puolesta. Ja Halleyn myös! Chloe ei varmasti jätä tätä tähän, se nuori nainen haluaa varmasti vielä viimeisen sanan tässä sodassa...

    Onpas Halley muuten tosiaan kaunis ilman laseja ja tuossa asussa! Vau :)

    En nyt osaa sanoa mitään kummempaa, mutta tykkäsin osasta. Tässä osassa oli myös suuri ilo nähdä miten valtaisin harppauksin olet kehittynyt tarinan mittaan!
    Kiitos lukukokemuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Voi kyllä voi tälläiseen loppua.. =D Kuinka monta kertaa oletkaan itse tehnyt sen miulle että ajattelen ihan samalla tavalla! =D =P =D
      Se mitä Gretalle tapahtuu selviää vielä tänään kun julkaisen extran joten sen saat lukea todella pian..
      Se mitä Chloe tekee tai ei tee selviää sitten extran jälkeen mutta niitä kokoessani huomasin että sieltä puuttuu muutama kuva joten ne pitää ottaa uudestaan ennen kuin voin osaa julkaista.. mutta tulossa on! =)

      Saatte kommenteillanne sie ja Tyllerö hymyilemään, Halley on kaunis vaikka itse sanonkin! olen niin myyty tytöstä että olen iloinen että tästä tuli perillinen (Halley ei siis ollut edes syntynyt kun päätin että kakkos lapsi on perillinen, sukupuolen tosin valitsin mutta se minkä näköinen tästä tuli oli iloinen yllätys!)

      Kiitos kommentistasi ja mukava lukea että vaivannäkö on alkanut tuottaa tulosta jos olen edistynyt tarinan edetessä =) Kiitos <3

      Poista