Osa 1. Kuka minä olen?

Ihan ensimmäiseksi, pahoittelut prologin hyvin pimeästä kuvasta! En muistanut näköjään muokata kuvaa hiukan valoisemmaksi. Huomasin vasta toisella koneella kuinka tumma kuva voi joillekkin olla! En meinannut mitään selvää saada kuvasta kun olin sillä koneella, tällä koneella jolla pelaan ja kirjoitan tätä, kuva on hyvin selvä ja siitä näkee. Niinpä nyt alan muokkaamaan yökuvia selvästikin, kuten jo tähän ensimmäiseen osaankin. 
Osa on lyhyt, syystä että tahdon lopettaa jokaisen osan johonkin tiettyyn kohtaan tarinassa. Pidemmittä puheitta, lukuiloa!

"Appaloosa Plainsin poliisiaseman vaihde, näin yöaikaa poliisin saa kiinni yleisestä hätänumerosta. Soittakaa huomenna uudestaan, kiitos."

"Appaloosa Plainsin Yleinen hätänumero, mikä on hätänä?"

"Ajattelin soittaa ja ilmoittaa että ulos kylästä johtavalla tiellä oli vedessä auto joka on ilmeisesti hetki sitten kolaroitu ja se on palanut täysin sekä hautausmaan vierellä olevalla puistolla on tajuton nainen makaamassa maassa.."

"Kiitos ilmoituksestanne herra, oletteko vielä tapahtuma paikalla itse? herra? herra?"

tuut tuut tuut, puhelimen toisessa päässä kuuluu tuuttausta.

Hätäpuhelun vaihteesta nainen yrittää soittaa miehelle takaisin, mutta mies oli sulkenut puhelimensa. "valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä..."

Greg Humble katseli kuollutta puuta karmiva olo selkäpiirissään. Hän ei koskaan tykännyt tehdä yövuoroja, varsinkaan silloin kun sille illalle oli tapahtumia niin paljon. ”miksi aina minun kohdalle?!”

Karman lain kautta hänelle sattui aina ne yöt kun jotain tapahtui ja nyt oli hätäkeskus välittänyt miehen soittaman hätäpuhelun.

Greg oli käynyt katsomassa autoa joka nökötti puolittain joessa ja nyt oli suuntaamassa miehen kertomalle puistolle. Greg katseli maassa makaavaa naista, mutta tätä näkemättä, ainoa jonka hän näki, oli kaukana penkillä istuva vaalea hiuksinen nainen.

Greg lähestyi naista, naisen polvissa oli multaa ja hiekkaa sekä takaraivossa hiukset olivat ruohon ja hiekan sekoittamat. Oikea nainen oli siis kyseessä. Nainen ei selvästikään ollut paikallisia, sen jo näki vaatteista. Auton rekisteri kilvet olivat olleet Bridgeport Cityn joten tämä oli ainakin siellä käynyt, matkaa sinne oli 500 kilometriä.

"Anteeksi neiti… Tässä on poliisi, saisinko vaihtaa muutaman sanan kanssanne?"

Nainen ei reagoinut Gregin pyyntöön joten hän polvistui naisen eteen. Nainen ei selvästi vieläkään tajunnut tästä maailmasta paljoa, tämä oli selvästi vasta hetkeä aiemmin herännyt tajuttomuudestaan.

Gregin henki oli salpautua näystä, paikka tulisi olemaan tästä päivästä alkaen mieluinen sillä naisen kasvot piirtyivät taivaalla säihkyvän kuun valossa todella kauniisti.

Greg selvitti kurkkuaan jolloin nainen havahtui.

"M-missä minä olen?"

Greg huolestui naisen kysymyksestä.

"Olette Appaloosa Plainsissä. Olette olleet ilmeisemmin auto-onnettomuudessa, teistä soitti huolestunut kansalainen ja ilmoitti meille sijaintinne. Muistatteko yhtään miten päädyitte autolta tänne?"

"M-minä…. en tiedä…"

Nainen selvästi oli lyönyt päänsä vaikka mitään ulkopuolisia viitteitä sellaisesta ei ollut.

"Selvä.. saisinko nimenne niin selvitetään tätä asiaa?"

Greg suoristi itsensä, mutta nainen jäi istumaan tuolille pää painuksissa. Greg toisti kysymyksensä jolloin naisen nyrkit puristuivat joka pisti hälytyksen kellot soimaan miehen päässä.

"Nimeni…"

"Niin?"

"Mihin sitä tarvitsette?"

"Se on vain käytäntö neiti.. saanko nähdä henkilöllisyystodistuksenne?"

"Minä.. minulla… minulla ei ole.."

Naisella selvästi nousi paniikki joka näkyi jo tämän silmissä.

"Ei mitään hätää neiti, kertokaa vain nimenne niin selvitän muut asiat sitä kautta.."

"En ole varma.".

Hämmentynyt kurtistus nousi naisen kulmiin kun tämä yritti selvittää itselleen nimeään. Oliko tämä menettänyt rytäkässä muistinsa?!

"Shhh… ei mitään hätää.. missä te mahdollisesti heräsitte? Jos te jätitte vahingossa laukkunne sinne?"

"En usko että jätin.. mutta heräsin tästä pöydän vierestä.."

Greg katsoi joka puolelta mutta laukkua ei ollut, kuten nainen oli arvellut.

Greg meni naisen luokse uudestaan mutta jähmettyi kun huomasi kuinka nainen puristi nyrkkejään ja tuijotti vasenta rannettaan kulmat kurtussa. Naisella oli tatuointi eikä mikä tahansa tatuointi, tuollaisia tatuointeja näki vain isoissa kaupungeissa jengin jäsenillä, ja vielä pahemmissa seuroissa kuin jengit!

"Tulette mukaani, meidän on parempi selvittää asiat poliisilaitoksella. Josko putsattaisiin hiukan polvianne ja hiuksianne niin lähdetään."

Greg käveli edellä ja vilkaisi taakseen, nainen tuli haparoivin askelin kohti häntä. Tämä ei ollut puhunut mitään matkalla. Tämä selvästi kamppaili sisäisesti jostain, mutta mistä siitä Greg ei ollut varma.

Greg antoi tämän mennä edelle mutta nainen pysähtyikin ovelle nähtyään sisällä olevat poliisiaseman laatat.

"Onko tämä ihan välttämätöntä? Minulla on kaikki ihan hyvin..  "

"Valitettavasti on, auto jolla ajoit on joessa ja se oli palanut. Sitäkin tärkeämpää on selvittää teidän nimenne kun olette menettänyt muistinne."

Nainen katsoi vakavana Gregia, huokaisi ja jatkoi kävelyä poliisiasemalle.

Kertoja muuttuu..

2 viikkoa kodittomien turvakodissa oli ollut kauheaa. Huoneet olivat olleet täpösen täysiä ja asukkaita liiaksi. Onneksi paikka sai hyväsydämisiltä ihmisiltä koko ajan lahjoituksia ja hänkin oli saanut osansa tuosta lahjoituksesta. Kodittomien turvakoti oli lahjoittanut hänelle pienen tiheäksi viidakoksi kasvaneen tontin jossa oli asunut erakko Wendell. Tämä oli asunut vanhaksi mieheksi kyseisellä tontilla ja nukkunut vanhuuttaan pois. Pormestari ja kaavoitus insinöörit olivat yrittäneet kaapata tontin itselleen sillä kyseinen tie oli hyvin haluttua aluetta mutta herra Wendell oli ollut ovelampi ja testamentannut tontin kiinteistöineen kodittomien turvakodille joka oli monesti vanhaa herraa auttanut. Nyt tontti oli ihmeen kaupalla hänen! Tontilla sijaitsi kuulemma paikan vanhin puu joka oli monesti rakastavaisten lempi kuvauspaikka, sellaisena se myös sai pysyä. Turvakoti oli yllättäen antanut tontin paperit hänelle kertoen että hän oli osoittanut tontin arvoiseksi.

Turvakodilla hän oli saanut lainata paikallisen sairaalan lahjoittamia vaatteita ja saanut pestä vaatteensa siellä. Nyt kumminkin hänen oli ollut pakko laittaa omat vaatteet päällensä. Häntä hävetti valtavasti kulkea sellaisissa vaatteissa. Mikä ikinä hän olikaan ollut, sai hänet nyt tuntemaan itsensä halvaksi! Hän siis ei muistanut mitään ennen puistosta heräämistään. Nimi oli utuisessa mielessä, siitäkin hänellä oli tunne, ettei sitä saanut käyttää. 

Hän kääntyi katsomaan tietä jonne hänen kuuluisi asettua ja tunsi olonsa suhteellisen turvalliseksi. Tänne hänen oli tarkoitus jäädä.

Tie oli hiljainen, ainoa asukas joka oli katsomassa hänen muuttoa, oli hänen tonttinsa vastapäätä. Hänellä oli tunne että täällä olisi rauhallista asua, mutta ainoa joka voisi tuoda ongelmia, olisi hyvin tuimalla ilmeellä katsova naapuri. Hänen olisi pakko päästä näistä vaatteista eroon mahdollisimman pian!

Vera Blackburn kääntyi poispäin jolloin hänkin käänsi selkänsä naiselle. Tämä ei ollut edes toivottanut tervetulleeksi, tai nostanut kättään tervehdykseksi. Hän ei nähnyt kuinka ivallinen hymy nousi naisen huulille, naisesta saattaisi vielä tulla ongelmia jos hän ei pitäisi välimatkaa tähän.

Tontti oli todellakin villiintynyt! Herra Wendell ei selvästi ollut moneen vuosikymmeneen tehnyt puutarha töitä eikä mökkikään näyttänyt kunnostetulta. Turvakodin työntekijät olivat sanoneet että hän pärjäisi varmasti talossa, katto kuulemma ei vuotanut ja vettä tuli taloon. Turvakoti oli ystävällisesti jopa auttanut toimittamalla lahjoitettuja huonekaluja, liinavaatteita ja antaneet hänelle kaappiin lahjoitettua ruokaa sekä siivonnut paikan sisältä niin hyvin kuin sen oli pystynyt. Postilaatikkoon turvapaikan väki olivat tehneet plakaatin jossa oli hänen nimensä odottamassa, joka lämmitti hänen sydäntään. Kaikki olivat olleet todella ystävällisiä koko sen ajan kun hän oli siellä ollut.

Koska kukaan ei tiennyt miksi häntä kutsuisi, hän oli kahden viikon aikana keksinyt itselleen uuden nimen, joka oli turvakodin työntekijöiden kanssa rekisteröity. Tästä eteenpäin häntä kutsuttaisiin Abigail Quintiksi!

Näin saatiin siis tarina käyntiin ja kantaäitikin sai kuin saikin nimen.. Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita! Muutamissa kuvissa huomasin kun latasin niitä tänne että jotenkin hassusti pikselöityivät, yritän jatkossa olla tarkempi ja huolellisempi muokkausten suhteen, annatte varmaan anteeksi untuvikolle kun ensimmäinen on kumminkin kyseessä? ;) 

 Lopuksi vielä pohja kuvaa Abigailin mökki-hökkelistä... Seuraava osa ilmestyy... no ilmestyy kun olen saanut kuvat muokattua niin etteivät tee tuota samaa virhettä enää mitä tässä osassa.. =)