Osa 86- Kylmä suihku

 Dodiin. Uutta osaa pukkaa ja tähän kohtaan pitääkin sanoa että tämä osa tuli sen takia jo nyt koska se "oikea" osa joka olisi kuulunut näiden kahden osan väliin jäi vanhaan koneeseen enkä löydä sitä ulkoisesta vaikka miten olen etsinyt. Niinpä jouduin tekemään muutoksia hiukan kuvien ja tekstin osalta mutta toivottavasti se ei vaikuta kamalasti itse osan tai tarinan laatuun.

Lukuiloja tästä huolimatta kaikille.

 

Vuodet menivät eteenpäin, kaupunki pysyen samanlaisena muutamia tietöitä ja rakennuksia lukuunottamatta.

Ainoa josta pystyi sanomaan ajan menneen eteenpäin, oli se että vauvat kasvoivat lapsiksi, lapset teineiksi, teinit aikuisiksi ja aikuiset vanhuksiksi.

Gilmorestreet seitsemässäkään vuodet eivät näkyneet muuten kuin, että perheen isä oli saanut ikääntymisen merkkejä ja lapset eivät olleet enää lapsia.

Ulko-ovi kolahti, jonka perässä kuului Malecin aikuinen pehmeä ääni.

   "Oli aivan huippua Rosie. Kiitos shoppailu hetkestä!"

   "Kiitos itsellesi."

Aiden tunsi sanomalehden puristuvan sormiensa alla turhan tiukasti kuullessaan tuon kauniin äänen. Puristus oli niin kova että jopa osa sormista tuli lehden sivujen läpi saaden tekstin repeytymään siitä kohtaa lukukelvottomaksi.

   "Harmi että ei saatu tuota jöröä mukaan vai mitä Rosie? Aiden olisi ollut täydellinen makutuomari kaupoissa... Ehkä se vois olla nyt? Mitä mieltä olet Aiden?"

Aiden oli pitänyt lehteä naamansa edessä toivoen että Malec jättäisi hänet rauhaan, mutta  turhaanhan sitä oli toivoa sellaista mitä ei voinut saada.

Hitaasti laskien, Aiden laski lehteä sen verran että näki sen yli, jotta ei saisi veljensä naljailuja enempää.

Ensin katsoen murhaavasti Malecia, Aiden siirsi katseensa suuntaan johon veljensä toivoi hänen katsovan.

Onneksi lehti peitti Aidenin kasvot, jotta ne olivat lehden takana piilossa. Aiden nielaisi turhan näkyvästi nimittäin ja suun puristuminen yhdeksi viivaaksi ei olisi tuonut muuta kuin ongelmia Malecin kanssa.

   "Mmm."

"Siinäkö kaikki Aiden?! Katso Rosieta, eikö olekkin upea muodonmuutos? Käytiiin kampaajalla ja samalla kaverini näytti Rosielle miten meikataan. Eikö hän olekin kaunis?"

   "Malec, älä..."

Rosien posket alkoivat punertaa kun häntä alkoi nolottaa Malecin puheet. Aiden tunsi kuinka samalla kun Rosien posket alkoivat punertua, hänen oma sydämmensä alkoi takoa rinnassa kiivaammin.

Harmikseen Aidenin piti selventää kurkkuaan, mutta silti hän rykäisi ennen kuin puhui.

   "Onhan hän aina ollut nätti. Ei yksi muodonmuutos sitä muuta."

   "Älä kuuntele Rosie tuota tolloa! Olet kaunis. Mitä jos menisit hakemaan loput ostoskassit autosta ja näytät tolle torvelolle loput vaatteet pienellä vaate-esityksellä? Sinulla on muotoja joilla näyttää ne vaatteet."

Aiden oli siirtämässä lehteä takaisin kasvojensa eteen, kun Rosie katsoi tätä suoraan silmiin.

   "Sopiiko se?" 

Ääni oli varovaisen toiveikas. Ennen kuin Aiden kerkesi kieltämään tätä, Malec puuttui puheeseen.

   "Tietenkin se sopii! Haeppas kaunotar ne ja mene vaihtamaan vaatteita toisiin. Aiden saa olla makutuomarina näin jälkikäteen. Muista pyörähtää sitten että tämä näkee joka suunnasta vaatteet. Palautetaan ne mistä tämä ei pidä ja hankitaan toisia tilalle."

Rosie otti askeleen eteenpäin kysyvä katse kasvoilla. Aiden hukuttautui lehden taakse, sulkien silmänsä rauhoittaakseen sykkivää kehoaan. Rosie tosin taisi tulkita sen suostumisen merkiksi.

   "No minä sitten haen ne."

Rosien ääni oli silti yhä varovaisen toiveikas ohittaessa Aidenin. Aiden yritti olla katsomatta Rosieta, mutta huonolla tuloksella.

Rosien ohittaessa Aidenia näiden katseet kohtasivat, jolloin Rosien posket punehtuivat hiukan lisää.

   *Piru sinut periköön Malec*

Aiden manasi veljeään mielessään.

   "Hyvää syntymäpäivää."

Aiden ei ollut tunnistaa ääntään käheydestään.

   "Wou! Olen Rosie sen viisikymppisen velkaa! Olit oikeassa että muistihan se synttäris."

Rosien hymy tämän jatkaessa matkaa autotallille sai Aidenin sydämen tuntumaan siltä että se irtoaisi rinnasta.

Aiden kääntyi katsomaan murhaavasti Malecia, joka selvästi odotti että taka-oven sulkeutumisen ääni kuului ennen kuin puhui veljelleen.

   "Ole hyvä vaan."

Aiden taitteli rauhallisesti lehden ja asetti sen pöydälle, katsoen Malecia koko ajan miettien mitä toinen mahdollisesti oikein suunnitteli.

   "Mistä niin?"

Sentään Aidenin ääni oli jo normaalimpi.

Ilkikurinen ilme kasvoilla, Malec lähti kävelemään. Selvästi yläkertaa kohti.

   "Hyviä kylmiä suihku hetkiä, joita on ilmeisemmin ollut viime aikoina muutamia kun suihkun hana aamuisin on ollut kylmällä käyntisi jälkeen... Lähdenkin tästä valmistautumaan itse."

Aidenilla oli täysi työ pitää itsensä rauhallisena ettei hyökkäisi kuristamaan Malecia siihen paikkaan.

Sen sijaan tämä istui paikallaan, puristaen housujensa lahkeita nyrkeissään. Tuhahtaen veljelleen Aiden tunsi kuinka väsymys otti hänestä valtaa, huonosti nukutun yön jäljiltä.

   " Päiväunia minä kaipaan enkä suihkua!"

   "No sama se minulle, minä lähden treffeille Addisonin kanssa."

Addison Batez ja Malec olivat seurustelleet jo pari vuotta. Sinä päivänä oli Addisonin isän järjestämät elokuva ensi-ilta esitykset paikallisessa museossa, jonne oli lahjoitettu vanhaa elokuva rekvisiittaa ja mikä sen parempi treffipaikka kahdelle elokuva-alalle haaveilevalle.

Malec räpsi kuvia ja haikeana katseli suur kaupungin siluettia.

   "Tuonne vielä, vai mitä muru?"

Malec otti Addisonin halaukseen. Hän oli kertonut kaiken Addisonille. Sen että saattaisi olla perijä merkille ja kertonut kaiken siitä. Uskomatonta oli se että Addison ei ollut nauranut vaan uskonut kaiken mitä Malec oli kertonut.

   "Vielä jonain päivänä."

Suudellessaan poikaystäväänsä, molemmilla oli vahva tunne, että unelmia kannatti tavoitella vaikka miten haastavilta ne sillä hetkellä tuntuikin.

Malecin ja Addisonin ollessa treffeillään, Rosie oli lopulta löytänyt Aidenin ylimmästä kerroksesta jonne oli mennyt karkuun muita.

   "Täällähän sinä..."

Aiden räpytteli silmiään samalla kun alkoi ottamaan istuma-asentoa sohvalla.

Ennen kuin hän kumminkaan pääsi istumaan, Aidenin katse osui Rosien vaatteisiin. Tai pikemminkin niiden vähyyteen.

   "Mitä sinulla on päälläsi?"

Rosien ääni oli epävarma.

   "U-uima-asuni."

Aiden ei kyennyt katsomaan muualle Rosiesta kuin silmiin, joten yrittäessään nostaa katsetta ylös hänen katse kävi tämän koko kehon läpi. Aiden vihasi niin itseään.

Rosie alkoi pyörähdellä ympäri Aidenin edessä.

   "M-mitä mieltä olet?"

Aiden ei saanut sanaa suustaan. Sanat tarttuivat tämän kurkkuun. Sen sijaan hän nousi sohvalta, jolloin Rosie lopetti pyörähtelyn.

Katsoen hetken toisiaan silmiin, Rosien kasvoilla kävivät monta tunnetta läpi, innostus, hämmennys, odotus, jokin jota Aiden ei osannut oikein pukea sanoiksi. Lopulta hän vilkaisi kerran Rosien vartaloa, mikä oli iso virhe.

   "Ihan kiva."

Muuta hän ei kyennyt madaltuneen äänensä puolesta sanomaan. Samassa hän tunsi kehonsa heräävän väärästä paikasta, jolloin Aiden lähti portaisiin sanomatta Rosielle enää mitään. Jättäen tämän seisomaan hämmentyneenä paikalleen. Aiden oli hyvillään, Rosie ei selvästi huomannut Aidenin kehon heräämistä mikä nosti hänen ärtymystään entisestään. Miksi hänen kehonsa reagoi miten teki Rosien nähdessä, hehän olivat sisarukset hemmetti vieköön!

Mennessään portaita alas, Aiden ei voinut kuin manata veljeään.

   *Perhanan Malec! Nyt minun pitää kuin pitääkin ottaa se kylmä suihku!"

Tullessaan treffeiltään, Malec yllytti Addisonin iltauinnille. Näiden kuherrellessa uima-altaassa, Rosie lähestyi Malecia varovasti.

   "Malec, olit väärässä. Aiden ei halunnut olla makutuomarina uusille vaatteille."

   "Höpsis Rosie, aivan varmasti halusi ja piti niistä!"

   "M-mutta tämä ei katsonut kuin yhden vaateparin-"

 Addison ja Malec katsoivat toisiaan erikoinen ilme kasvoilla, mitä Rosie ei joko huomannut tai sitten ei tajunnut mitä se merkitsi.

   "Mikä se oli?"

Rosie katsoi hämmentyneenä kaksikkoa, joten Malec korjasi kysymystään.

   "Mikä vaatepari oli kyseessä?"

   "Uimapuku."

Addison oli tirskahtaa, mutta sen sijaan tämä sukelsi veden alle kuin sukeltaakseen. Malec sai pidettyä kasvot peruslukemilla.

   "Odota, minä tulen. Pitäähän Aidenin vielä tuohon settiin sanoa mielipiteensä. Onhan kyse kotiasusta."

   "E-en ihan tiedä Malec."

Rosien vastusteluista huolimatta, Malec nousi altaalta jättäen Addisonin hetkeksi yksin uimaan ja lähti pelkillä uimahousuilla sisälle, vetäen Rosieta kädestä.

Malecin ja Aidenin oven takana Rosie siristi silmiään ja veti kätensä pois, niin että Malec otti viimeisen askeleen ovelle edeltä.

   "En ole ihan varma että tämä on hyvä idea."

   "Ollaan jo tässä, sama se on jo tulla sisälle. Minun pitää muutenkin hakea pyyhkeet minulle ja Addisonille, tule nyt. Ei se muotitiedoton voi olla niin pelottava."

Vastaan omaa vaistoaan Rosie seurasi Malecia, joka meni omalle puolelle huonetta hakemaan pyyhkeitä.

Aiden oli lukemassa kirjaa omalla puolellaan kun Rosie astui sisälle huoneeseen.

   "Rosiella ois vielä yksi mallisto näyttämättä Aiden. Naama pois kirjasta ja katso häntä."

Aiden ei tehnyt elettäkään tehdäkseen veljensä määräyksen mukaan. Yksi suihkukerta riitti sille päivää.

   "Ihan kiva."

Kääntäessään sivua, Aiden kuuli kuinka Rosie selvästi loukkaantui siitä ettei Aiden nostanut katsetta kirjastaan.

   "Ethän sinä edes katsonut minuun!"

Siellä se tulinen Rosie oli, tämän vaatiessa Aidenia katsomaan itseään.

Miten hän voisi? Aiden tiesi että jos nyt nostaisi katseensa, Rosie näkisi jotain sellaista mitä hän ei halunnut että kukaan saisi tietää.

Sen sijaan että olisi nostanut katsettaan, Aiden kylmetti sydämensä ja vastasi siskolleen.

   "Miksi pitäisi, vaate ku vaate... En ole saanut valita vaatteita- no koskaan. Joten minulle on sama mitä ihmiset pitävät päällänsä kunhan ne ovat säädylliset."

   "Ja ne edelliset eivät olleet?"

Rosien äänessä oli kiukkua viimeisen kysymyksensä kohdalla. Aiden puristi huulensa kiinni toisiinsa ja vaikeni.

   "Sanoinhan Malec että ei kannata!"

Rosie lähti ovet paukkuen huoneesta, ennen kuin edes Malec kerkesi sanoa lohduttavia sanojaan. Malec tiesi menneensä liian pitkälle Rosien kustannuksella härnätessään Aidenia ja tunsi syyllisyyden piston sisällään. Mutta hän  ei todellakaan ottaisi syitä niskoilleen!

   "Toivottavasti olet nyt tyytyväinen. Sait Rosien pahoittamaan mielensä. Ja vielä tämän omana syntymäpäivänä!"

Malec ei nähnyt kuinka Aiden katsoi sivuttain silmillään kohtaa jossa Rosie oli vielä hetki sitten seissyt.

   "Tee kaikille palvelus ja käy puhumassa Rosielle. Tiedät millainen se on jos et juttele hänelle Aiden."

   "Syytä itseäsi, itse sinä tämän sait aikaan tempuillas."

Malec tiesi menneensä liian pitkälle, mutta ei voinut antaa veljelleen viimeistä sanaa.

   "Mitään temppuja ei kuule ole. Näen asiat miten ne ovat vaikka ihminen ei itse sitä tajua tai tykkää..."

   "Olet sairas Malec."

Yleensä Malec oli räväkkä puheissaan mutta hillitty teoillaan, mutta nyt tämän oven paukautus sai Aidenin säpsähtämään ja samassa kirjan menevän kiinni niin että kohta jossa hän oli kirjassa, jäi nyt merkitsemättä.

   *Kiva.*

Syvään huokaisten Aiden tiesi että Malec oli silti osittain oikeassa.

Käytävän päässä, Rosien oven edessä. Aiden epäröi.

Hän oli pähkäillyt jo parin tunnin ajan, mennäkkö lepyttämään Rosieta vaiko ei, mutta joka kerta hän oli päätynyt samaan tulokseen. Ovella pitäisi käydä mutta miksi se oli niin vaikeaa?

Ennen kuin Aiden kerkesi tehdä päätöstään ja poistua paikalta, Rosien ovi rävähti auki. Rosien yllättynyt säpsähdys sai Aideninkin säpsähtämään.

Molemmat naurahtivat hermostuneesti toistensa säikähtämistä ja se tuntui rikkovan jään heidän välillä.

   "Anteeksi Rosie se aikaisempi."

Rosie katsoi Aidenia silmiin samalla kun tämän posket alkoivat taas kehrätä hiukan enemmän väriä.

   "Ei se mitään. Anteeksi minunkin käytös. Tiedänhän minä että et sinä vaatteista niin välitä."

Ennen kuin Aiden kerkesi sanoa enempää, alhaalta alkoi kuulua kovaa äänenkäyttöä.

   "Mikähän tuolla on?"

Rosie hymähti ennen kuin vastasi.

   "Isä ja Malec..."

Sen sanottuaan molemmat lähtivät alas, jossa tosiaan Devon ja Malec kävivät kiivasta sananvaihtoa.

   "Ei tule kuuloonkaan nuori mies! Sinähän et lähde! Se ei ole turvallista!"

Aidenin ja Rosien saapuessa sanaharkka oli jo täydessä vauhdissa.

 Rosie ja Aiden olivat kuulleet saman keskustelun ties kuinka monta kertaa ja aina päätynyt samaan lopputulokseen. Isä saisi tahtonsa läpi.

Devon oli suostunut että Malec oli ilmoittautunut teatterikerhoon paikallisessa teatterissa, mutta joka kerta kun Malec otti puheeksi tutustumisen Bridgeport Cityn elokuvastudioon, tulevaisuuden haave ammattia varten, joka oli näytteleminen, tulos oli aina sama. Devon kielsi Malecia menemästä.

   "Etkö tajua että kyse on MINUN elämästä?! Haluan elää omaa elämääni! Teatterijohtaja on samaa mieltä että minusta olisi kykyä siihen!"

   "Malec, se ei ole turvallista. Munron klaanin hallitessa kaupunkia et olisi turvassa. Tulevana perillisenä-"

   "Et voi tietää sitä! Mistä tiedät onko klaani enää edes siellä? Voihan se olla että nämä ovat vaihtaneet maisemaa tai vielä parempaa, niitä ei enää edes ole!"

Aiden huokaisi syvään, jolloin Rosie katsoi häntä ja nyökkäsi lukunurkan suuntaan.

Puuttumatta kaksikon kiistaan, Aiden seurasi Rosieta sohvalle.

   "Tuo keskustelu ei tule koskaan muuttumaan."

Rosie katsoi Aidenia pitkään kunnes puhkesi hymyilemään.

   "Siinä olet oikeassa. Malec tosin on perinyt isän jääräpäisyyden eikä anna periksi."

Malecin ja Devonin riita oli ollut jään rikkoja Rosien ja Aidenin välillä. He alkoivat viettämään aikaa keskenään, kuten olivat joskus aiemmin viettäneet.

Se oli raikas tuulahdus kaiken keskellä, josta molemmat nauttivat.

Rosie ja Aiden viettivät pitkiä aikoja vain jutellen. Malecin viettäessä kaiken vapaa aikansa Addisonin kanssa, heillä ei ollut paljon muita kenen seurassa viettää aikaansa. Rosien kaverit olivat muuttaneet paikkakunnalta, eikä Aidenilla ollut Barryn jälkeen muodostunut kunnon kaverisuhteita.

   "Mennäänkö tekemään yhdessä ruokaa?"

Aiden katsoi Rosieta tuntien samalla iloa että sydämen tykytystä. Niin oli joka kerta kun he viettivät aikaa keskenään, mutta Aiden sivuutti tykytyksensä ja yritti vain nauttia Rosien seurasta.

   "Mennään vain."

Devon oli jälleen työmatkalla, niin että tämä ei ollut vastaamassa Malecin kysymykseen missä Devon piti säilössä korujaan. Malec jätti Rosien ja Aidenin ruokailun jälkeen juttelemaan pöydän ääreen kun lähti itse etsimään isänsä laatikoista tiettyä kaulakorua, joka olisi täydellinen seuraavan päivän treffeille Addisonin kanssa. Availlen ja tutkien laatikoita, Malec oli jo turhautumassa etsintöihin kun isän vaatelipastossa, vaatteiden välistä pilkisti esiin lehtiö. 

Uteliaasta luonteestaan johtuen Malec nappasi lehtiön käteensä ja avasi sen.

   *Ei voinut olla!*

Rosie hymyili Aidenille, joka hetkeä aiemmin oli kertonut edellisestä kauppa reissustaan jossa oli törmännyt kaupungin tunnetuimpaan mummoon.

   "Voit varmaan kuvitella sen tilanteen, kun myyjä yrittää Myrhlelle selittää etteivät myy sellaisia tuotteita ja toinen väen välisi vaatii semmoista ja-"

Lehtiön paukahdus sai kaksikon säpsähtämään säikähtäneinä.

   "Malec, mitä hittoa!"

   "Lue."

Aiden käänsi katseensa avattuun lehtiöön ja luki ensimmäisen sivun.

Aiden kohotti katseensa Maleciin hämmentyneisyys kasvoillaan.

   "Löysin ton lehtiön isän laatikosta."

   "Mitä tämä on?"

Malec käänsi katseensa Rosieen ja Aideniin vuorotellen.

   "Isä on valehdellut meille kaikki nämä vuodet."

Aiden oli jähmettynyt, jos tämä oli taas jokin Malecin sairas temppu niin-.

   "Malec, tämä ei ole enää edes huvittavaa, mikä tämä on?!"

   "No syntymätodistus Rosiesta! Eikä tämä ole temppu, tää on vakavaa Aiden!"

Katsoessa veljeään, Aiden samassa tajusi että Malec ei pelleillytkään heidän kustannuksella vaan todistus oli aito.

   "Donavan?"

Rosie oli ottanut hetkellisesti lehtiön poikien sananvaihdon aikana itselleensä ja nyt viskasi sen takaisin Aidenille kuin lehtiö tartuttaisi tähän jonkin taudin.

   "Aiden, Rosie ei ole siskomme..."

Tuolin kolahdus sai Malecin ja Rosien säpsähtämään.

   "Aiden!"

Rosien huuto ei saanut Aidenia pysähtymään. Tämän oli päästävä pois, kauas pois. Tämä ei voinut olla todellista! Kaikki nämä vuodet, kaikki ne kerrat... Aiden ei käsittänyt miten isä oli voinut tehdä niin!

   "Aiden-..."

Sisällä Rosie katsoi ikkunasta Aidenin selkää joka loittoni. Malec sai viimein jalkoihinsa liikettä ja lähestyi Rosieta.

   "Anna hänen mennä. Aiden tarvitsee aikaa ajatella- Etkö muista että tämä on hänen tapa käsitellä asioita, paeta."

Rosie tunsi kuinka yksi kyynel vierähti poskelle. Jos hän ei ollut Quint, vaan joku Donavan, niin kuka Rosie todellisuudessa oli? 

Juuri sillä hetkellä, Rosiesta tuntui kuin koko maailma oli vedetty heidän kaikkien alta pois eikä hän tiennyt olisiko ollut iloinen, surullinen vai vihainen. Sen hän tiesi että juuri sillä hetkellä hän tarvitsi halausta jota Malec hänelle juuri antoi. Se ei kumminkaan ollut halaus jota Rosie kaipasi, vaan aivan joltakulta toiselta.

 

 

 

 

** **

 

Näin totuus on julki kolmikolle. Tai ainakin osittain tullut tietoon, miten se vaikuttaa heidän yhteiseloon kun Devon ei uskalla päästää vielä ketään elämään "omaa elämäänsä"... Se selviää tulevissa osissa..

 

** **

 

Sen verran tarinan tekijän mietteitä tähän loppuun että minulla oli kaksi versiota.. Minulla oli kahdet kuvat tähän loppu kohtaukseen. Aluksi olin kuvannut juurikin tämän kohtauksen jossa Aiden juoksee pakoon. No mies juoksemassa pakoon tilannetta.. jotenkin tuntui aluksi hullulta kun se ei ollut Aiden jonka äiti ei olekkaan muiden äiti vaan Rosie. 

Siksi kuvasin kohtauksen uudelleen niin että Rosie olisi se joka juoksi pakoon. No nyt en löydä niitä kuvia! Joten joten... nyt piti sitten tehdä tämä ratkaisu, toivottavasti ei liikaa häiritse että Aiden juoksee paikalta pois. Tiedän että muutama saattaisi kommentoida tätä (kuten esim oikolukijani mainitsi siitä kun luki tämän..) joten siksi koin että pakko selittää hiukan tätä. 

Joten toivottavasti tämä ei laskenut sitä tunnelmaa mitä yritin totuuden ulos tuomisella luoda.

 

-Phoenix