Osa 53- Puhelu

Koska niin lupasin että tämä osa ilmestyy niin mikäpä sen iloisemmin voinkin todeta että tämä oli jo valmis silloin kun edellistä julkaisin.. niinpä pidemmittä puheitta.. Lukuiloa.

kuvia 44

 Tuijotin toista kahvikupillistani hiljaisuuden vallitessa. Olin lopettanut kertomisen, kertomatta poikien nimiä.

Jostain syystä tuntui pelottavalta antaa isän nähdä poikia sillä tämähän oli käskenyt minun keskeyttää raskaus kun hänen mielestä siellä oli olio eikä lapsi, tai minun tapauksessa lapset.

    ”Meidän pitäisi jutella, kirjasta.”

Katsoin isääni hämmennyksen keskellä. Kirjasta?!

   ”Mitä siitä?”

   ”Sinun pitäisi lukea se jotta voit kertoa jommallekummalle pojalle siitä siten kun aika tulee, jommastakummastahan tulee vielä merkin kantaja.”

En ollut ajatellut asiaa siltä kannalta.

Samassa ovi kävi.

    ”Äiti me tult-”

Katsoin isääni pakokauhun vallassa mutta tämä vain hymyili rauhoittavasti.

   ”P-pojat, tulkaa peremmälle. Tahdon esitellä teille erään henkilön.”

 En kyennyt irrottamaan katsetta isästä.

   ”Pojat, tässä on teidän ukkinne Max, isä- tässä on Tyler ja Jared.”

Isä kääntyi katsomaan poikia hymyillen.

   ”Erittäin hauska tavata teidät, kertokaahan, kumpi on kumpi?”

   ”Toi ruskea tukkanen on Jared ja minä olen Tyler. Äiti on kertonu susta paljon.”

 Isä kääntyi katsomaan minua niin että tämän ilme meni vakavaksi.

   ”O-onko? Minä luulin-”

   ”Pojat, menkääpäs tekemään omia juttujanne. Meidän täytyy ukin kanssa jutella muutamasta asiasta.”

Tyler lähti kipuaman portaita kun Jared taas tuttuun tapaansa meni nappaamaan kirjan hyllystä.

    ”Halley, ehkä meidän pitäisi mennä-”

   ”Älä Jaredista välitä, tämä ei kuule eikä näe mitään kun tämä aukaisee kirjansa.”

Isäni hymähti naurahtaen.

   ”Kuulostaa hyvin tutulta, äitiinsä tullut..”

    ”Täh?”

Purskahdin nauramaan joka sai Jaredin hämilleen.

   ”Ei mitään kultaseni, lue vain.”

  Juteltuamme aikamme pöydän ääressä isä antoi yllätyksekseni kirjasta tekemänsä

pienemmän version minulle käteen.

   ”Otin ne kaikkein tärkeimmät ylös. Mene lukemaan rauhassa.”

Tottelin tätä sillä paloin halusta tietää mitä siinä luki.

 Isä oli hetken hiljaa poistumiseni jälkeen mutta päätti silti yrittää jutella lapsenlapselleen.

   ”Oletteko molemmat yhtä innokkaita lukijoita Jared?”

   ”Mmm- mitä? Ai, tota ei. Tyler on- no-”

    ”Se on- enemmän tota, nukkensa perään.”

   ”Nukkensa?”

   ”No nii, äiti osti meille nuket kun oltiin jotain neljä ja Tyler ei oo sen jälkeen laskenu sitä silmistään ku ollaan kotona. Kouluun ja kavereille ei ota sitä mut muuten, ihan kiinni siinä koko ajan, antanu sille nimenki.”

   ”Nimen? Poika?”

   ”Poika? Ei ku tyttö, se anto sille nimeks Trixie, tai se kyl kutsuu sitä lyhennettynä nykyään. Trix on sen lempinimi kai.”

 Isä lähti hotelliin yöksi sillä meillä tilat oli rajalliset. Iltapuuhien jälkeen Jared nappasi kirjan uudelleen käteensä mutta oli aika pistää sille päivälle stoppi.

   ”Onko jo iltapuuhat tehty pojat?”

    ”Joo on.”

   ”Onkos huone siivottu?”

   ”On on, enkö äiti hetken vielä sais lukea?”

   ”Et, nyt peteihin. Huomenna on vielä koulupäivä.”

 Tyler oli jo nousemassa tikapuita yläkertaan kun tämä naurahteli.

   ”Lukutoukka..”

   ”Nuken halaaja.”

   ”Pojat! Nyt peteihin! Minun pitää mennä ukin kanssa huomenna asuntoja katsomaan! Tämä on sitä mieltä että hän asettuu tänne nyt ainakin hetkeksi joten minäkin tarvitsen lepoa! Kauniita unia.”

   ”Hyvää yötä äiti.”

**

 Olimme kiertäneet saaren kaikki vapaat asunnot ja onneksi yksi oli sellainen joka oli hinta-laatusuhteeltaan sopiva.

Olin huolissani siitä miten meillä riittäisi rahat kun kahta asuntoa piti täällä maksaa ja isä vielä ylläpiti Roaring heightissä vanhaa taloa.

   ”Älä sinä tyttö siitä huolehdi, sitä paitsi multimiljonääri, sinulla jos kenellä on rahaa vaikka muille jakaa.”

   ”Täh?!”

   ”Muistako Willin vaimon Angelin? Tämän vanhemmat ovat menehtyneet ja Angelin äiti oli viimeisillä elonvuosina katunut sitä, ettei kunnolla tuntenut omaa tyttärenpoikaansa. Niinpä tämä oli ottanut selvää asioista ja sai tietää että Nathan oli sinun kanssa läheistä pataa. Niinpä jotta Topoulus News ei päätyisi valtion omistukseen, kuten Roaring News niin tämä testamenttasi sen sinulle.”

   ”M-minulle? Lehden?! Enhän minä sitä voi ottaa!”

Isä oli asuntoesittelyn aikana vetänyt tärkeitä dokumentteja lakitoimistolta esille ja esitteli omaisuuttani. Onneksi kiinteistövälittäjä oli toisessa huoneessa kertomassa toiselle pariskunnalle talon yksityiskohtia.

Aikani luettuani, katsoin isääni hämmennyksen vallassa mutta kohdistaen sanani kiinteistövälittäjälle joka juuri tuli meitä kohti.

   ”Rouva Hinderson? Me otamme tämän!”

 Saapuessani illalla kotiin, molemmat pojat olivat lukemassa kirjaa.

   ”No kappas, mukavaa nähdä että olette molemmat kirjojen äärellä.”

   ”Ei toi muuten ois mut koulutehtävä.”

   ”Oo jo hiljaa!”

   ”Tyler, katso miten puhut veljellesi ja Jared, veljelläsi on nimi. Käytä sitä. Onko läksyt tehty?”

   ”Mulla on!”

   ”No sitten saat Tyler mennä, Jared? Olet yleensä ensimmäinen kuka on tehnyt läksyt?”

 Huoh, en tiedä välillä mitä pojille pitäisi tehdä. Jared oli joutunut tappeluun ja saanut rangaistukseksi jälki-istuntoa ja tehtävän kirjoittaa esseen miksi en lyö ketään.

Vaikka Jared yleensä tykkäsi tehdä tehtäviä, tämä näytti aiheuttavan pään vaivaa.

   ”Monta sanaa piti olla?”

   ”vähintään kakstuhatta.”

   ”Monta on jo?”

   ”tuhat kahdeksansataa yhdeksänkymmentä neljä, en keksi enempää!”

   ”Keksit keksit. muutama lause ja se on siinä. Sen jälkeen on aika mennä nukkumaan.”

   ”Joo.”

Onneksi pojat ovat jo sen verran omatoimisia että nämä saavat jääkaapista valmiita ruoka-annoksia lämmitettyä mutta tiskaamisessa olisi vielä paranneltavaa.

   ”Sain valmiiksi.”

   ”Sitten yläkertaan, hyviä öitä.”

    ”Öitä äiti!”

Jared hihkaisi vielä ennen kuin lähti kipuamaan portaita ylös.

Ylhäällä tämä oli pudota viimeisellä askelmalla alas kun näki veljensä huoneessa Trixien kanssa.

 Tyler viskaisi nuken sylistään ja ponkaisi seisomaan.

Jared ei sanonut mitään ettei suututtaisi veljeään, mutta se vain loi entistä äkäisemmäksi Tylerin.

   ”Et nähnyt mitään! Onko selvä?! Et mitään!”

    ”Onko selvä?!”

   ”En tiedä mistä puhut, puhu hiljempaa. Äiti hermostuu jos möykkäät.”

   ”Jared! Sano se!”

 Jaredin huulilla karehti hymy mutta oli liian väsynyt kiusatakseen veljeään.

   ”Joo joo, en nähnyt mitään.”

**

 Koska oli viikonloppu, pojilla oli usein lupa mennä käymään kavereiden luona. Se viikonloppu ei ollut poikkeus ja Tyler lähti Bradin luokse leikkimään.

Koska olin ollut kaikki ne vuodet vale nimellä liikenteessä, saaren asukkailla oli vaikeuksia muistaa oikea nimeni. Isäni kanssa olimme keksineet että kerroimme että olin paennut miestä kotikaupungista, mikä ei täysin ollut vale, nimittäin olinhan minä. Isää ja Williä, joka eli kuulemma vieläkin samassa talossa pitäen meidän talosta huolta.

Olin määrännyt Tylerin tulla kotiin ajoissa vaikka annoin pojan mennä kaverilleen, sillä oli tarkoitus mennä illemmalla syömään isän luokse, kuten olimme alkaneet ottamaan sen tavaksi.

Joka toinen viikonloppu isän asunnolla ja joka toinen meidän asunnolla. Nyt kun rahasta ei ollut enää pulaa pystyin huoletta viettämään enemmän aikaa kotona ja isän luona tätä auttaen. Vanhuus ei tosiaan tullut yksin.

 Brad oli iloinen Tylerin saapumisesta heidän kotiin niin että alkoi jo suunnittelemaan kolttosiaan isänsä kuullen.

   ”Brad, se on sitten sellainen juttu että jos kuulen yhdenkin noiden toteutuneen, saat kuukauden kotiarestia eikä Tyler saa tulla kahteen kuukauteen meille.”

 Pojat juoksivat pihalle Bradin isän uhkauksesta ja päättivät aloittaa siellä metkujensa suunnittelut.

    ”Mites sinä et ole kavereidesi luona?”

   ”Hank on isällään ja Greg on käymässä isovanhemmillaan. Mitä mä voisin tehdä?”

Hymyilin Jaredin kysymykselle.

   ”Voit aina käydä ruokkimassa kanat.”

 Olin yllättynyt että poika meni tekemään pyynnöstäni kanojen ruokkimisen sillä yleensä kumpikaan ei tykännyt tehtävien annosta tuohon kysymykseen.

   ”Äiti! Kanat on taas tehnyt tipuja!”

 Jared nappasi yhden tipun käteensä ja silitti sitä nenällään.

   ”Ootpa sä pörröisen pehmeä. Sä saat olla Pörri.”

   ”Tyhmä nimi musta.”

   ”No en kysyny sulta!”

 Tyler oli tullut juuri sillä hetkellä takaisin kotiin joka sai Jaredin laskemaan tipun maahan ja ruokkimaan kanat.

   ”Äiti sano et lähetään heti ku tuut, mee sanoo et oot tullu.”

   ”Joo joo joo.”

Jared irvisti veljelleen.

   ”Tulin!”

   ”Ai kun hyvä juttu, ukki odottaa jo. Mennään sitten.”

   ”Trix pitää hakea!”

 En voinut uskoa että poika kantoi nukkensa sinnekin mutta en, hennonut sanoa ettei se sovi. Niinpä kun kävelimme, isän asunnolle tämä kantoi sitä sylissään.

   ”Sitten pojat, ei tapella ukin kotona. Onko selvä?”

Sain myöntyviä vastauksia molemmilta joten menimme sisälle.

 Sisälle päästyämme menin itse keittiöön, isä kun ei ollut mikään paras mahdollinen kokki.

Pojat jäivät tämän kanssa olohuoneeseen.

   ”Mukava nähdä pojat taas, miten viikko mennyt- Tyler, kannatko nykyään Trixiä tännekin?”

   ”Minne se ei kantais sitä-”

   ”Jared..”

Annoin varoittavan ääneni tehdä työn kun sanoin pojan nimen ääneen.

 Jared nappasi isän kirjahyllystä kirjan, kun Tyler istahti lattialle juttelemaan nukelleen.

   ”Tuo ei ole normaalia..”

   ”Isä!”

    ”No mutta se ei ole! Tyler on ensinnäkin poika ja et edes sinä ja Briakaan kohdellut mitään nukkea noin! Miten voit antaa pojan tehdä noin? Se ei-”

   ”Jos poika tahtoo halailla ja jutella nukelle niin se ei ole mistään pois. Tämän arvosanat ovat ihan normaaleita ja tällä on myös kavereita, juuri ennen tänne tuloa tuli parhaan kaverinsa kotoa. En näe tuossa mitään vikaa.”

 Isä meni miettiväiseksi sanoessaan että nukke pitäisi piilottaa.

   ”Sitä et ukki halua tehdä, tein kerran ja mulla oli kipsi kädessä seuraavat neljä viikkoa. Tyler saa kaameet pultit jos se on hetkenkään tiellä tietämättömillä. Usko äitiä tässä asiassa ja anna olla.”

Isä katsoi hämmentyneenä Jaredia kun tämä puhui kuin aikamies konsanaan.

    ”No jos se häiritsee niin hiton paljon, niin voin lopettaa! Mitä te katotte?”

Tyler siirtyi kaksikon taakse katsomaan kalastusohjelmaa joka tuli telkkarista.

   ”No niin, syömään! Ruoka on valmis. Suljetko ukki telkkarin?”

   ”Ai kun tuoksuu hyvältä Halley, kiitos.”

Isä sulki telkkarin ja kaikki tulivat ottamaan lautasellisen kasvismuhennosta.

    ”Miksi ukki saa syödä sohvalla mutta minä en?! Tahdon syödä tuolla!”

Huoh, joka kertainen keskustelu Tylerin kanssa. Juuri sillä hetkellä en vain olisi jaksanut.

    ”Koska ukilla on huono selkä eikä kestä syödä puutuolilla. Olemme keskustelleet tästä Tyler ennenkin.”

   ”Mutta en mä sotkisi-”

   ”Tyler syö ruokasi.”

    ”Mut oikeesti, mäkin haluan syö-”

   ”Tyler Quint! Sinä et mene syömään sohvalle! Syö nyt ruokasi.”

Kuulin isän aloittaessa puhumaan että tämä hymyili, tuliko tälle jotain menneisyydestä mieleen vai mikä oli tämä hymyn tarkoitus.

    ”Kuulkaas pojat, jos nyt syötte ruokanne niin minulla olisi teille pieni yllätys yläkerrassa.”

   ”Mikä se on?!”

   ”Syötkö jos kerron?”

Molemmat pojat nyökkäsivät kiivaasti.

   ”Yläkertaan taisi tänään pari asentajaa käydä asentamassa teille telkkarin ja pelikonsolin.”

Samassa kun sana peli oli tullut isän suusta, pojat alkoivat syödä kiivaasti, jopa Tyler.

 Minua hymyilytti mutta samalla tuntui raivostuttavalta että isä lahjoi poikia.

   ”Hemmottelet pojat piloille, kohta nämä olettaa aina saavansa sinulta jotain.”

   ”No kaipa tämä nyt on sitä hyvitystä siitä että en ollut läsnä kun olisit tarvinnut.”

 Tunsin silmieni kostuvan jälleen kerran. Olimme keskustelleet tästä asiasta isän kanssa ennenkin. Tämä oli niin häpeissään mitä oli sanonut ja monesti pyytänyt sitä anteeksi.

   ”Saadaanko me nyt mennä pelaamaan?”

Nyökkäsin sillä en luottanut ääneeni.

   ”Siivotaanko yhdessä? Anna minä tiskaan, pyyhi sinä pöytä.”

Tottelin isää ja menin hakemaan lavuaarista rättiä.

 Ei mennyt kuin hetki kun yläkerrasta alkoi kuulua pelin ääniä sekä Tylerin kiukkua.

   ”Tää ohjain ei toimi!”

   ”No tää toimii, vaihdetaanko?”

 Tylerin paikka oli yksi hävitys, miten kahdeksan vuotias poika saa näin paljon sotkua aikaan?!

Samassa isän puhelin soi.

   ”Ai hei Bria”

   ”Kerro terveisiä!”

    ”Hei, hei! Hidasta vähän! En ymmärrä mitään mitä sanot, olet siis missä?”

Kohottauduin katsomaan ihmeissäni isän rauhoittelua. Ei tämä yleensä sellaisella äänellä puhunut.

   ”Olet siis minkä takana lasten kanssa? T-tekivät mitä?! Bria? Bria!”

Hähää.. jätämme osan tähän, oi kyllä vain! ja nyt pidämme parin päivän tauon että saamme teidän pulssit alenemaan ennen kuin selviää mitä on tapahtunut.

Mielelläni otan spekulaatioita vastaan.. ;)