kuvia 44
Tuijotin toista kahvikupillistani hiljaisuuden vallitessa. Olin lopettanut kertomisen, kertomatta poikien nimiä.
Jostain
syystä tuntui pelottavalta antaa isän nähdä poikia sillä tämähän oli käskenyt
minun keskeyttää raskaus kun hänen mielestä siellä oli olio eikä lapsi, tai
minun tapauksessa lapset.
Katsoin
isääni hämmennyksen keskellä. Kirjasta?!
”Mitä
siitä?”
”Sinun
pitäisi lukea se jotta voit kertoa jommallekummalle pojalle siitä siten kun
aika tulee, jommastakummastahan tulee vielä merkin kantaja.”
En ollut
ajatellut asiaa siltä kannalta.
Samassa ovi
kävi.
Katsoin
isääni pakokauhun vallassa mutta tämä vain hymyili rauhoittavasti.
”P-pojat,
tulkaa peremmälle. Tahdon esitellä teille erään henkilön.”
”Pojat,
tässä on teidän ukkinne Max, isä- tässä on Tyler ja Jared.”
Isä kääntyi
katsomaan poikia hymyillen.
”Erittäin
hauska tavata teidät, kertokaahan, kumpi on kumpi?”
”Toi ruskea
tukkanen on Jared ja minä olen Tyler. Äiti on kertonu susta paljon.”
”O-onko?
Minä luulin-”
”Pojat,
menkääpäs tekemään omia juttujanne. Meidän täytyy ukin kanssa jutella
muutamasta asiasta.”
”Älä Jaredista välitä, tämä ei kuule eikä näe mitään kun tämä aukaisee kirjansa.”
Isäni hymähti naurahtaen.
”Kuulostaa hyvin tutulta, äitiinsä tullut..”
Purskahdin nauramaan joka sai Jaredin hämilleen.
”Ei mitään kultaseni, lue vain.”
pienemmän version minulle käteen.
”Otin ne kaikkein tärkeimmät ylös. Mene lukemaan rauhassa.”
Tottelin tätä sillä paloin halusta tietää mitä siinä luki.
”Oletteko
molemmat yhtä innokkaita lukijoita Jared?”
”Mmm- mitä?
Ai, tota ei. Tyler on- no-”
”Nukkensa?”
”No nii,
äiti osti meille nuket kun oltiin jotain neljä ja Tyler ei oo sen jälkeen
laskenu sitä silmistään ku ollaan kotona. Kouluun ja kavereille ei ota sitä mut
muuten, ihan kiinni siinä koko ajan, antanu sille nimenki.”
”Nimen?
Poika?”
”Poika? Ei
ku tyttö, se anto sille nimeks Trixie, tai se kyl kutsuu sitä lyhennettynä
nykyään. Trix on sen lempinimi kai.”
”Onko jo
iltapuuhat tehty pojat?”
”Onkos huone
siivottu?”
”On on, enkö
äiti hetken vielä sais lukea?”
”Et, nyt
peteihin. Huomenna on vielä koulupäivä.”
”Lukutoukka..”
”Nuken
halaaja.”
”Pojat! Nyt
peteihin! Minun pitää mennä ukin kanssa huomenna asuntoja katsomaan! Tämä on
sitä mieltä että hän asettuu tänne nyt ainakin hetkeksi joten minäkin tarvitsen
lepoa! Kauniita unia.”
”Hyvää yötä
äiti.”
**
Olin
huolissani siitä miten meillä riittäisi rahat kun kahta asuntoa piti täällä
maksaa ja isä vielä ylläpiti Roaring heightissä vanhaa taloa.
”Älä sinä
tyttö siitä huolehdi, sitä paitsi multimiljonääri, sinulla jos kenellä on rahaa
vaikka muille jakaa.”
”Täh?!”
”Muistako
Willin vaimon Angelin? Tämän vanhemmat ovat menehtyneet ja Angelin äiti oli
viimeisillä elonvuosina katunut sitä, ettei kunnolla tuntenut omaa
tyttärenpoikaansa. Niinpä tämä oli ottanut selvää asioista ja sai tietää että
Nathan oli sinun kanssa läheistä pataa. Niinpä jotta Topoulus News ei päätyisi
valtion omistukseen, kuten Roaring News niin tämä testamenttasi sen sinulle.”
”M-minulle?
Lehden?! Enhän minä sitä voi ottaa!”
Isä oli
asuntoesittelyn aikana vetänyt tärkeitä dokumentteja lakitoimistolta esille ja
esitteli omaisuuttani. Onneksi kiinteistövälittäjä oli toisessa huoneessa
kertomassa toiselle pariskunnalle talon yksityiskohtia.
Aikani
luettuani, katsoin isääni hämmennyksen vallassa mutta kohdistaen sanani
kiinteistövälittäjälle joka juuri tuli meitä kohti.
”Rouva
Hinderson? Me otamme tämän!”
”No kappas,
mukavaa nähdä että olette molemmat kirjojen äärellä.”
”Ei toi
muuten ois mut koulutehtävä.”
”Oo jo
hiljaa!”
”Tyler, katso
miten puhut veljellesi ja Jared, veljelläsi on nimi. Käytä sitä. Onko läksyt
tehty?”
”Mulla on!”
”No sitten
saat Tyler mennä, Jared? Olet yleensä ensimmäinen kuka on tehnyt läksyt?”
Vaikka Jared
yleensä tykkäsi tehdä tehtäviä, tämä näytti aiheuttavan pään vaivaa.
”Monta sanaa
piti olla?”
”vähintään kakstuhatta.”
”Monta on
jo?”
”tuhat kahdeksansataa yhdeksänkymmentä neljä, en
keksi enempää!”
”Keksit
keksit. muutama lause ja se on siinä. Sen jälkeen on aika mennä nukkumaan.”
”Joo.”
Onneksi
pojat ovat jo sen verran omatoimisia että nämä saavat jääkaapista valmiita
ruoka-annoksia lämmitettyä mutta tiskaamisessa olisi vielä paranneltavaa.
”Sain
valmiiksi.”
”Sitten
yläkertaan, hyviä öitä.”
Jared
hihkaisi vielä ennen kuin lähti kipuamaan portaita ylös.
Ylhäällä
tämä oli pudota viimeisellä askelmalla alas kun näki veljensä huoneessa Trixien
kanssa.
Jared ei
sanonut mitään ettei suututtaisi veljeään, mutta se vain loi entistä
äkäisemmäksi Tylerin.
”Et nähnyt
mitään! Onko selvä?! Et mitään!”
”En tiedä
mistä puhut, puhu hiljempaa. Äiti hermostuu jos möykkäät.”
”Jared! Sano
se!”
”Joo joo, en
nähnyt mitään.”
**
Koska olin
ollut kaikki ne vuodet vale nimellä liikenteessä, saaren asukkailla oli
vaikeuksia muistaa oikea nimeni. Isäni kanssa olimme keksineet että kerroimme
että olin paennut miestä kotikaupungista, mikä ei täysin ollut vale, nimittäin
olinhan minä. Isää ja Williä, joka eli kuulemma vieläkin samassa talossa pitäen
meidän talosta huolta.
Olin
määrännyt Tylerin tulla kotiin ajoissa vaikka annoin pojan mennä kaverilleen, sillä
oli tarkoitus mennä illemmalla syömään isän luokse, kuten olimme alkaneet
ottamaan sen tavaksi.
Joka toinen viikonloppu isän asunnolla ja joka toinen meidän asunnolla. Nyt kun rahasta ei ollut enää
pulaa pystyin huoletta viettämään enemmän aikaa kotona ja isän luona tätä
auttaen. Vanhuus ei tosiaan tullut yksin.
”Brad, se on
sitten sellainen juttu että jos kuulen yhdenkin noiden toteutuneen, saat
kuukauden kotiarestia eikä Tyler saa tulla kahteen kuukauteen meille.”
”Hank on
isällään ja Greg on käymässä isovanhemmillaan. Mitä mä voisin tehdä?”
Hymyilin
Jaredin kysymykselle.
”Voit aina
käydä ruokkimassa kanat.”
Ӏiti! Kanat
on taas tehnyt tipuja!”
”Ootpa sä
pörröisen pehmeä. Sä saat olla Pörri.”
”Tyhmä nimi
musta.”
”No en
kysyny sulta!”
Ӏiti sano
et lähetään heti ku tuut, mee sanoo et oot tullu.”
”Joo joo
joo.”
Jared
irvisti veljelleen.
”Tulin!”
”Ai kun hyvä
juttu, ukki odottaa jo. Mennään sitten.”
”Trix pitää
hakea!”
”Sitten
pojat, ei tapella ukin kotona. Onko selvä?”
Sain
myöntyviä vastauksia molemmilta joten menimme sisälle.
Pojat jäivät
tämän kanssa olohuoneeseen.
”Mukava
nähdä pojat taas, miten viikko mennyt- Tyler, kannatko nykyään Trixiä
tännekin?”
”Minne se ei
kantais sitä-”
”Jared..”
Annoin
varoittavan ääneni tehdä työn kun sanoin pojan nimen ääneen.
”Tuo ei ole
normaalia..”
”Isä!”
”Jos poika
tahtoo halailla ja jutella nukelle niin se ei ole mistään pois. Tämän arvosanat
ovat ihan normaaleita ja tällä on myös kavereita, juuri ennen tänne tuloa tuli
parhaan kaverinsa kotoa. En näe tuossa mitään vikaa.”
”Sitä et
ukki halua tehdä, tein kerran ja mulla oli kipsi kädessä seuraavat neljä
viikkoa. Tyler saa kaameet pultit jos se on hetkenkään tiellä tietämättömillä.
Usko äitiä tässä asiassa ja anna olla.”
Isä katsoi
hämmentyneenä Jaredia kun tämä puhui kuin aikamies konsanaan.
Tyler siirtyi
kaksikon taakse katsomaan kalastusohjelmaa joka tuli telkkarista.
”No niin,
syömään! Ruoka on valmis. Suljetko ukki telkkarin?”
”Ai kun
tuoksuu hyvältä Halley, kiitos.”
Isä sulki
telkkarin ja kaikki tulivat ottamaan lautasellisen kasvismuhennosta.
Huoh, joka
kertainen keskustelu Tylerin kanssa. Juuri sillä hetkellä en vain olisi
jaksanut.
”Mutta en mä
sotkisi-”
”Tyler syö
ruokasi.”
”Tyler
Quint! Sinä et mene syömään sohvalle! Syö nyt ruokasi.”
Kuulin isän
aloittaessa puhumaan että tämä hymyili, tuliko tälle jotain menneisyydestä
mieleen vai mikä oli tämä hymyn tarkoitus.
”Mikä se on?!”
”Syötkö jos kerron?”
Molemmat pojat nyökkäsivät kiivaasti.
”Yläkertaan
taisi tänään pari asentajaa käydä asentamassa teille telkkarin ja
pelikonsolin.”
Samassa kun
sana peli oli tullut isän suusta, pojat alkoivat syödä kiivaasti, jopa Tyler.
”Hemmottelet pojat piloille, kohta nämä olettaa aina saavansa sinulta jotain.”
”No kaipa tämä nyt on sitä hyvitystä siitä että en ollut läsnä kun olisit tarvinnut.”
”Saadaanko
me nyt mennä pelaamaan?”
Nyökkäsin
sillä en luottanut ääneeni.
”Siivotaanko
yhdessä? Anna minä tiskaan, pyyhi sinä pöytä.”
Tottelin
isää ja menin hakemaan lavuaarista rättiä.
”Tää ohjain
ei toimi!”
”No tää
toimii, vaihdetaanko?”
Samassa isän
puhelin soi.
”Ai hei Bria”
”Kerro
terveisiä!”
Kohottauduin
katsomaan ihmeissäni isän rauhoittelua. Ei tämä yleensä sellaisella äänellä
puhunut.
”Olet siis
minkä takana lasten kanssa? T-tekivät mitä?! Bria? Bria!”
Hähää..
jätämme osan tähän, oi kyllä vain! ja nyt pidämme parin päivän tauon että
saamme teidän pulssit alenemaan ennen kuin selviää mitä on tapahtunut.
Mielelläni
otan spekulaatioita vastaan.. ;)
... HUI.
VastaaPoistaHUI.
HUI.
Bria on ihan varmasti siepattu jonnekin lasten kanssa D: Tai sitten se on vaan noitten talon takana enkä mä hölmö tajua :D
Pakko sanoa että Tyler näyttää kyllä niin paljon Nathanilta lapsena! Tee siitä perijä, jooko jooko <3 Nathania tuli ikävä. :3 No, kyllä muutenkin epäilen että Tylerista tulee perijä, jotenkin tuntuu että tuo nukke liittyy jotenkin sen erikoiskykyyn ja siitä tosiaan tulee sitten suvun jatkaja tms.
Maxilla on kyllä ihan karmea talo, tuota värien määrää!! :D Mä en kestä, silmiin sattuu. Okei, ehkä se vanhalle miehelle sallitaan.
Mua myös pelottaa että Max kuolee pian ;_; Kaikki kivat hahmot kuolee aina. Okei, ei Max voi elää ikuisesti... vai voiko?! Jos se on paranormaalien metsästäjänä löytäny jonkun keinon ikuiseen elämään?! Susta ei ikinä tiedä...
Seuraavaa odotellen <3
Hui, hui, paraskin puhumaan <3 Kiitos kommentista, luin jo heti kun olit sen kirjottanu mutta silti se saa vieläkin hymyn huulilleni :)
PoistaSen verran voin kertoa että ei ole noiden talon takana.. seuraavassa osassa paljastuu mitä mahtoi puhelu tarkoittaa.. muuta en sano.
Piti ihan alkaa katsomaan Nathanin lapsuus kuvia että onko Tylerissa tosiaan niin paljon samaa näköä, ja onhan niissä jotain tosiaan.. Se että onko sitten vanhempana isänsä näköinen.. no se jääköön meidän salaisuudeksi ;)
Vai Tylerista perillinen.. aika näyttää, aika näyttää.. *hieroo käsiään yhteen*
Ihania nää spekulaatiot! Mie niin rakastan niitä! :D
Ai sie huomasit Maxin "ihanat" tapetit? :D Silmiin kuule koskee itellänikin ja miun pitää sentään pelata siinä talossa! Vanhalle ihmisille tosiaan suotakoon tuo väri määrä, eihän vanha ihminen muuten niitä näekkään.. :D
No comments... tosiaan hahmot menee ja tulee eikä kukaan voi elää ikuisesti.. vai voiko? ;) en kerro.. kjah kjah kjah.. olen ilkeä, anteeksi.. :D
Kauhea lima yskä joka on myös nyt kaiken liman nostanut päähänkin ja viime yönä nukkunut kolme tuntia niin alkaa tähän aikaan illasta tekstitkin olemaan sen luokkaisia että en tiedä voiko näitä edes julkaista.. :P
Mutta siinä olet oikeassa, minusta ei koskaan tiedä.. kuten ei sinustakaan ;) <3
Seuraava tulee mahdollisimman pian sillä tahdon saada teidät kurottua siihen missä pelissä mennään tällä hetkellä.. tapahtumia nimittäin riittää.. jos on hattu niin pitäkää hatuistanne kiinni! :) <3
Mä veikkaan että valtion virkamiehet on saaneet vihiä Brian, noh, hiukan epämääräisistä lastenhankintatavoista ja Bria lapsineen on vaikeuksissa. Toivottavasti ei. Tai sitten karneborit on siepanneet perheen. Oli miten oli, ei kuulosta hyvältä.
VastaaPoistaEn malta oottaa että pojat kasvaa, haluan nähdä onko ne teininä yhtä komeita kun Nathan. <3 ;)
Iiih! ihanaa kun te spekuloitte! <3 Kiitos kiitos kiitos!!! <3 :) ilahdutatte kipeän ihmisen oloa näillä! :)
PoistaHmmm... no comments.. hih.. anteeksi, olen ilkeä kun en paljasta mitään mutta näette ensi osassa..
En muuten malta miekään että näätte millaisia pojat on teineinä! Sen voin kertoa että ON! ehkä jopa vielä komeempia kuin Nathan! Ainakin omaan silmään.. :P
Mutta vielä yksi osa ennen kuin pääsette kertomaan mielipiteenne onko komeempia kuin Nathan, ja se tulee mahdollisimman pian..
Miut tuntien kun nyt menee näin vauhdilla niin varmaankin vielä tämän viikonlopun aikana..
Kiitos kommentistasi! <3
Periaatteessa rauhallinen osa (noita karseita tapetteja lukuunottamatta:D) mutta tuo lopetus! En kyllä tiedä, missä Bri lapsineen on mutta veikkaan pulaa. Kaksosten välit eivät vaikuta kovinkaan lämpimiltä... Rajuja miehenalkuja ovat! Hui hui:3
VastaaPoistaAnteeksi, anteeksi, anteeksi! anteeksi nuo kauheat tapetit! En voinut olla muuttaa niitä kun sopii tuollaiselle vanhalle ukon rohjakkeelle niin hyvin! :D :P
PoistaKaksosten välit ovat tosiaan.. erillaiset, kiva kun pistit sen silmään.. aika näyttää josko ne vaikka lämpenisi siitä :)
Kiitos kommentista <3
Max on oikea vanha höpsö isoisä pojille :D Lahjoo vielä minkä kerkiää :`D Vaikea uskoa samaksi mieheksi joka jahtasi kaukaisessa nuoruudessaan karneboje sun muita. Maxin todella taisi tajuta virheensä ja puheensa, kun katsoo kuinka kohtelee heitä. Nukke kohta jollain lailla nauratti ja silti vähän kismitti itseäni eli missä Max toteaa ettei pojan kuullu leikkiä nukella. Halley puolusti onneksi poikaansa erinomaisesti. Luulen että nukella tulee olemaan merkitystä vielä tarinassa, koska on paljon esillä.
VastaaPoistaTyler todella muistuttaa Nathania, kuten Irvikissa totesi. Mielenkiinnolla odotan kuinka paljon vanhempana muistuttaa isäänsä. Tästä sain aasinpolun siihen, että tietääköhän pojat isästään mitään? Siitä ei ole tainnut olla vielä mainintaa. Pojat ovat aika kovakouraisia toisiaan kohtaan jos tyler on murtanut veljensä käden! :DD
Nauroin tuolle et Tyler yrittää vänkätä sohvalle syömään, koska ukkikin syö. Hän lupaa ettei sotkisi. Sitten kuitenkin Halley toteaa, että minä sotkun 8 v voi saata aikaan varsinkin Tylerin paikkaa.
Voi ei Bria ja lapset DD: Lienee jonkin viraston (poliisia korkea-arvoisemman) pakeilla, mutta ei ilmeisesti eristetty täysin, koska sai luvan soittaa. Todennäköisesti hänen lapsensa ovat syynä, mutta uskon että jotain isompaa on taustalla. Toisaalta alkaako Munroen klaani päästä heidän peräänsä :P Voisiko Anabelin sisaret olla saapuneet kuvioihin takaisin? Liittyivätkö he Munroenhin ja saivat ikuisen (tai pidennetyn elämän) tai heidän lapsensa? Vai onko kaiken takana viaton selitys? Hmmm... Monta vaihtoehtoa :D Kunhan vai Bria ja lapset selviäisivät ehjin nahoin D:
Maxin talo on kauhea värisota, mutta toisaalta olisiko vanha mies jaksanut enää alkaa remontoimaa? Max lienee tietää ettei elä enää kauan, joten ei kai viittinyt remontointiin hukata varoja ja aikaa ja hänenhän ei ollut tarkoitus jäädä ikuisesti asumaan saarelle. Ja yllätys oli totaalinen että Halleystä tuli miljonääri, joka sai varsin hulppean omaisuuden, kiitos Nathanin äidinäidin. Toisaalta hyvä, että Halley, koska onhan pojat puoliksi Nathaninkin :D Oli mukava kohta taas, että se menneisyys ei katoa mihinkään tässä vaa seuraa mukana koko ajan pienin kääntein :)
Innolla odotan uutta osaa ja Brian kohtaloa!
R.H
Kiitos kommentista,
PoistaVaikea tosiaan on uskoa vanhaa herraa samaksi yliluonnollisia otuksia metsästäväksi herraksi vai mitä? :P :D Hiukan on vuosien saatossa rauhoittunut ja tuo Halleyn pois lähtö teki oman tehtävänsä.
Max vain on hiukan vanhoillinen mitä tulee nukke "leikkeihin" joten annetaanhan hälle tuo anteeksi, Halley kumminkin osaa puolustaa onneksi poikansa lelu vaihtoehtoaan. :)
Hmm.. aika näyttää onko vai eikö nukella jotain merkitystä, voi olla että pelleilen teidän mielien kanssa ja sit tapahtuu jotain aivan muuta! :P ;) no näette sitten..
Ai sieki oot sitä mieltä että Tyler on isänsä näköinen?! No oh! no joo, on ne ehkä vähän.. :D
Näet sitten vähän myöhemmin onko näissä kahdessa miten paljon eroa vai ei, nyt kumminkin vielä ensi osassa mennään lapsen iällä..
Hyvän aasinpolun olit hakenut, siis kyllä. Mainitsin siitä mielestäni ohimennen tässä, vai edellisessä osassa että Halleyn piti kertoa kun pojilla tuli erikoiskykynsä.. vai tekeekö mieleni tepposia ja en olekkaan kirjoittanut sitä.. pitääpä tarkistaa asia..
Pojat on poikia, mutta näillä kahdella on tosiaan niin räiskyvät, varsinkin Tylerilla että oleettaa saattaa että jotain käden murtumaa pystyy tapahtumaan..
Joo, tahdoin pienen aasinsillan tuohon itse että miksi Halley päivittelee sitä sotkuisuutta kun toinen oli hetkeä aiemmin vängännyt päästä syömään (eli sotkemaan) sohvaa, mutta onneksi Halley piti päänsä, siinähän olisi ollut vaikeutta yrittää saada kuvattua sellaista otosta jossa tämä olisi siivonnut itse sohvaa! :D
Briaa ja lapset tosiaan! Seuraavassa osassa selviää mitä oikein sillä tapahtuu, joten sen verran pidän vielä jännityksessä että en paljasta mitään! :P xD
Ihania nää teidän spekulaatiot tosin! Antaa vain tulla lisää! :P
Maxin talo tosiaan on saanut monella silmät särkymään siitä winterin värikartasta, mutta olin ajatellut näin että vanha herra kaipaa väriä ympärilleen ja toiseksi. Ei nyt vanha ihminen enää rupea remontoimaan, vielä kun Max ei ollut aluksi ajatellut kuin piipahtaa saarella.
Yllätys! Joo Halley oli aika yllättynyt myös tämmöisestä perinnöstä mikä hänen oman mielensä mukaan ei edes kuuluisi hänelle. Mutta se nyt on hänen ja aika näyttää mitä sille perinnölle sitten tapahtuu.. ;)
Menneisyys tosiaan ei katoa tässä tarinassa yhtään minnekään, silloin kun vähiten sitä odotatte niin silloin jotain aina putkahtaa esille.. sen takia kannattaa laittaa kaikki pienikin asia mielen muistiin.. ;)
Seuraava osan kait ilmeisemmin muistaakseni lupasin jo huomiseksi joten katsotaan josko tämä flunssa ja vointi antavat tulla sen tekemään.. nyt pitää mennä takaisin vuoteen puolelle.. Mutta osa on siis kumminkin pian tulossa! <3