Kuvia yht. 66
Aamu valkeni aurinkoisena. Aamu ruuhka ei ollut vielä alkanut, sillä ihmiset alkoivat vasta heräilemään. Liikkeellä oli vain neljä huolestunutta ihmistä.
Äiti katsoi
isää hämmentyneenä.
”Olen toki
itsekin huolestunut mutta enemmän olen hänelle vihainen!”
”Näkyykö
häntä Will?”
”Hartia
jumissa? Mene vain kotiin nukkumaan, voimme jatkaa ilman sinua.”
”Ei, kyllä
tämä tästä. Kahdeksan silmäparia on parempi kuin kuusi.”
Bria katsoi
epäuskoisena näkemäänsä, nukkumassa!?
”N- nathan..
älä mene”
”Onko hän
kunnossa Bria?”
Bria kääntyi
katsomaan äiti joka hölkkäsi paikalle isän kanssa.
”On mutta
hourailee. Hoi! Ala herätä!”
”Mmmm- mitä
ih-?”
Kohottauduin
samalla kun auringon säteet häikäisi, niin etten meinannut nähdä mitään.
”No mutta
huomenta.. Tajuatko ollenkaan miten huolissamme olemme olleet sinusta nuori
neiti?! Mitä ihmettä sinun päässä oikein liikkuu?!”
Äiti katsoi
yllättyneenä isääni joka vihaisena heitti sanansa minulle.
”Minä- Me-
Nathan!”
Olin
hysteerinen tiesin sen, mutta tiesin että tämä ei tulisi enää takaisin!
Tämän sanat
tulivat jostain mieleeni vaikka en muistanut sellaista hetkeä milloin tämä
olisi sen sanonut.
”Halley, minun piti tehdä se mitä nyt tein
suojellakseni sinua. Karneborit eivätkä henget voi koskea sinuun nyt kun olen
merkannut sinut omakseni. Olet suojassa nyt. Minun pitää mennä, aikani on
mennä. Rakastan sinua, mutta en voi enää ilmestyä luoksesi. Kuljen aina sinun
rinnalla, sinun sydämessäsi. Mutta älä enää etsi minua, en tule enää. Olen
tehtäväni suorittanut ja nyt on aika jatkaa matkaa. Rakastan sinua, älä unohda
sitä. Jatka elämääsi.”
Äidin ääni
kuului korviini, korvissa kuuluvan kohinan ja itkuni lävitse.
”N-Nathan
oli täällä, hän oli ja me- me olimme yön yhdessä ja hän- hän sanoi ettei tule
enää- hän sanoi- eih!”
Isä ja Will
loivat paljon puhuvat katseet toisiinsa vakavina kun samalla Willin silmissä
vilahti jotain muutakin, epäuskoa? toivoa? surua.
Itkin
autossa kunnes kyyneleet lakkasivat tulemasta. Juuri parahiksi koti-oven
edessä.
Huokaisin
syvään samalla kun istuuduin sänkyni päälle.
”Äiti-”
Tunsin
itseni todella väsyneeksi, vielä väsyneemmäksi mitä olen koskaan ollut.
Nathanin energia oli selvästi hyökynyt lävitseni enkä millään meinannut jaksaa
pysyä hereillä.
”No mitä?”
”Olen
todella väsynyt. Voitaisiinko me-”
Äiti
selvästi vaistosi väsymykseni.
”Hyvä on
kultaseni, mutta kun heräät me juttelemme, onko selvä?”
”Mmm, hyvä
on. H-hyvä on”
Äiti katsoi
minua vielä pitkään huolestuneena olotilastani sekä siitä mitä olin sanonut
hautausmaalla.
Huoli painoi
äidin mieltä tämän muistaessaan millainen olin ollut ja millaiseksi elämäni oli
tullut. Tietäen etten ollut tahallaan tätä tilannetta tehnyt itselleni tämä
poistui huoneestani vähin äänin.
”Miten Will
voi?”
Äiti
kohdisti sanansa isälle joka istui Willin olohuoneessa kuin omassaan.
”Mitä?! Herran pieksut! En tiennyt! No mutta hyvä jos tämä nyt nukkuu. Sanoin Halleylle että juttelemme kun tämä herää, sopiihan se sinulle? Toivon että Will jaksaisi ja kestäisi olla mukana tässä keskustelussa.”
Kello oli
kolme kun viimein heräsin. Kävin suihkussa ja puin puhtaat vaatteet päälle kun
huoneeni oveen koputettiin.
”Halley?
Olemme keittiössä, tule kun olet pukeutunut.”
Äiti ei
tosiaan odotellut keskustelun suhteen.
Niinpä ei
ollut vaihtoehtoja kun suunnata keittiöön jossa isä, äiti ja Will odottivat.
”Noh?
Kertoisitko mitä oikein tapahtui?”
Säpsähdin
isäni karua pyyntöä.
Aloitin
varovasti kertomaan siitä kuinka olin alkanut näkemään kiihdyttimen usvan
jälkeen Nathania yliopistolla ja tämän näkeminen sekä koulutasoni huononeminen
oli päätökseni lopettaa koulu kesken.
Kun olin
tämän kertonut pidin taukoa ja jatkoin hetken päästä siitä miten olin alkanut
näkemään Nathania myös täällä.
Päästyäni
kertomuksessani eiliseen päivään lopetin puhumisen.
”Ymmärrätkö
Halley ollenkaan miltä tuo kuulostaa?!”
”Tuohan on
todella huolestuttavaa kuunneltavaa Halley!”
Sekä äiti
että Will olivat aukaisseet suunsa. Katsoin äitiä, tiesin etteivät nämä ymmärtäisi!
”Te ette
ymmärrä! Te ette tiedä mitä olen kokenut! Eilinen, se oli-- - - Olen iloinen
että Nathan tuli luokseni eilen!”
Katsoin
vihaisena isääni.
”Mutta hän
tuli! Hän- minä-”
Äitini nosti
kätensä sanojensa vahvistukseksi.
"Halley, nyt
riittää! Et nähnyt Nathania!"
"Riittää tuo puhe! Et ole voinut, me näimme Nathanin runnellun ruumiin ennen kuin suljimme arkun Halley! Olet surusta murtunut mutta et ole voinut nähdä häntä. Ajattele Williä jos et ajattele muiden surua! Tämä on menettänyt vaimonsa ja sitten poikansa, nyt sinä tulet puheilla että hän on elossa?! Arvaa miten häntä koskee kun kuulee sinun puhuvan noin?!"
”Lopetan puheeni, sen toki teen. Mutta se ei muuta sitä mitä tapahtui.”
Kun sain sen sanottua nousin ja lähdin pöydästä, jättäen heidät järkyttyneinä mutta vakavissaan keskustelemaan keskenään.
Minua ei liikuttanut mitä nämä puhuivat, tiesin mitä olin kokenut ja mitä Nathan oli kertonut oli totta. Portaiden yläpäässä kuulin miten nämä sanoivat juuri ne sanat mitä uskoinkin näiden sanovan.
”En usko että se oli totta. Tyttö on vain niin surusta murtunut. Annetaan tälle aikaa, tämä lopettaa puheensa ja jatkaa elämäänsä.”
Sunnuntai ruokailu oli yhtä tuskaa. Äiti oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, Bria oli yksi raivostuttava tultuaan äidiksi. Koko ajan höösäämässä ja isä sekä Will.
Nämä eivät tienneet miten puhua minulle enää, joten nämä juttelivat keskenään.
Toisaalta, mitä muutakaan tekemistä minulla olikaan kun aina joku oli minun seurana. Nämä eivät laskeneet minua käymään enää hautausmaalla joten ärtymykseni purin sitten kuolleiden kasvien kiskomiseen maasta.
Toinen joka nosti
ärtymystäni oli huoli, huoli omasta hyvin voinnistani.
”Minne menet?”
”Kauppaan.”
”Minne kauppaan?”
”No kauppaan! Tulen
kohta!”
**
Tuijotin
jalkoihini. Se- se oli..
Nappasin käteeni
nenäliinan ja niistin kuuluvasti. Toinen nenäliina, pyyhin kyyneleeni.
Tuijotin jalkojeni
välissä olevia testejä. Olin ostanut kolme ja tehnyt kolme. Jokainen näytti
plussaa.
Nousin ylös. Olin
heittämässä tikkuja vessan roskiin kun tajusin että äiti saattaisi löytää ne.
Laitoin ne taskuun tikkujen papereiden kera ja lähdin vessasta.
”Halley, tulisitko
auttamaan minua? Halley?!”
Tunsin tunteiden
mylläkän sisälläni tekevän kysymyksistäni entistä hämmentäviä mitä ne
oikeastaan oli. Kuvittelinko vain asioita nyt kun olin tehnyt testit? En
tiennyt.
Suunnistin kulkuni ovelle.
Minun pitäisi päästä talosta ulos, yksin!
Tuntui että polvet
pettäisi ja niin ne lopulta tekikin.
”Voi Nathan! Oliko
tämä se sinun tarkoitus peräsi! Oliko tämä se lopullinen agendasi?! En voi
uskoa, en halua uskoa! En voi uskoa että tämä oli se lopullinen syy meidän-
meidän, no sille yöllemme!”
Tiesin etten saisi
vastaustani kysymykseeni, mutta annoin sen silti tulla ulos.
Aikani oltuani
aivan hiljaa, aivan paikoillani. Pakottauduin nousemaan ja kävelemään kotiin,
asia oli mikä oli eikä mikään muuttaisi sitä.
Istuuduin tytön
seuraan, tajuten etten ollut viettänyt tämän kanssa paljoa aikaa sen jälkeen
kun olin jättänyt kouluni kesken. Siihen pitäisi tehdä muutos, sillä olihan
tyttö sentään siskontyttö.
Tiesin että
käytökseni oli muuttunut, mutta kukaan ei sanonut mitään asiasta, kaipa nämä
olettivat että tämä oli vieläkin samaa mitä hautausmaa kohtauksen jälkeen oli
tapahtunut. Hyvä niin.
Seisoin vain hiljaa
enkä sanonut alkuun mitään.
Brian ääni
kantautui korviini.
”Mitä ihmettä
oikeen puuhaat?! Ilta on tullut! Meinasitko saada taas meidät huolesta
sekaisin!? Tajuatko ollenkaan mitä teet meille muille tällä toiminnallasi!?
Ajatteletko edes meitä muita?”
Tuhahdin ennen kuin
vastasin tälle.
”Porukat lähettivät
sinut? Mitä se sinua liikuttaa, senkuin menet takaisin ja kerrot että löysit
minut ja turhaa huolestuvat. Olen käynyt täällä monena iltana ja aina tullut
kotiin, sen he tietävät.”
”Silittävät?
Silittävät?! Voi jos edes tietäisi! Painu menemään sitten jos se on noin
inhottavaa olla täällä! En minä pyytänyt sinua tulemaan!”
”No ohhoh! Nyt on
kyllä paksua! Olet siskoni, tietenkin tulen!”
”En pyytänyt sinua
tulemaan, et tiedä mitä olen kokenut! Et tiedä mitä käyn juuri nyt!”
Puhelimen pirahdus
Brian taskusta keskeytti anteeksi pyyntöni.
Bria katsahti
puhelintaan ja vastasi siihen anteeksi pyydellen.
Tunsin kiukkuni
nousevan uudestaan, tällä kertaa äärimmilleen.
”Juttelemme aikamme
ja tulemme- mitä- juu-”
”Mistä hän sen
tietää!? Mistä te kukaan tiedätte kun ette usko minua! Olen ra-”
Sanani juuttui
kurkkuuni.
Ӏiti, lopetan
nyt!”
Käänsin päätäni
ahdistuksen puristaessa rintaani kasaan. Miten voisin sanoa sen ääneen kun en
voinut uskoa sitä vieläkään todeksi!
”Halley, katso
minua! Mitä oikein puhuit?”
”Halley katso minuun ja sano mitä oikein tarkoitat sillä?!”
Käänsin katseeni
Briaan ja tunsin pakokauhua sisälläni asian suhteen. Miten voisin sanoa sen,
mutta pakko se olisi silti sanoa.
”O-olen. Olen
raskaana.”
Äiti oli
pysäyttänyt tämän ihmetellen Brian käytöstä.
”Se on raskaana
äiti!”
Sen sanottuaan Bria
oli lähtenyt kotiinsa ja jättänyt järkyttyneen äidin ja minut seisomaan
eteiseen.
Aamulla äiti oli
vain ilmoittanut että minulle oli aika gynekologille joka vahvistaisi asian.
Siellä olinkin saanut varmuuden verikokeilla sen jonka olin jo kolmella tikulla
saanut tietää, odotin Nathanin lasta.
”Tietysti tajuan
Will, tyttö oli puhunut kokoajan totta! Nathan oli haamuna käynyt tämän luona!
Se vain tarkoittaa yhtä asiaa.”
”Ette kai te pojat
nyt tarkoita että-”
Kuulin isän
huokaisun ennen kuin tämä sanoi sen.
”Se otus täytyy
hävittää Halleysta niin nopeasti kuin mahdollista.”
En voinut uskoa
korviani!
"Halley... tuo
sikiö.."
"Halley! Nyt
riittää! Tuo mitä kannat ei ole ihminen!"
"Niin riittää!
Sillä en kuuntele enää hetkeäkään teidän puheita! Tehkää mitä teette
hautausmaalla mutta tätä lasta ette vie minulta!"
"Anabel.. auta
minua.."
"Halley on
oikeassa pojat, se on hänen päätös pitääkö tuon lapsen vai ei. Se päätös ei ole
teidän tehtävissä. Halley ole kiltti ja mene omaan huoneeseesi, juttelen
poikien kanssa hetken."
Vaikka raskaus
olikin alussa, tunsin tähän silti todella voimakasta yhteyttä, tämä oli minun
ja Nathanin lapsi. Oli se sitten saanut miten tahansa alkunsa niin se silti oli
osa minua ja osa Nathania. Elävä ihme!
Matkalaukku
puhutteli houkuttelevasti. Voisinko tehdä sen? Voisinko tuoda äidilleni lisä
tuskaa kun tämä näköjään oli minun puolellani tässä asiassa?! Pystyisinkö
siihen?
”Olen vieläkin
samaa mieltä pojat, se on Halleyn oma asia mitä tekee sikiölle. Ei teidän.
Teinä olisin kiinnostuneempi että onko Nathan vielä hautausmaalla, onko tämä
jonkun haamupomon kynsissä ja ottaako hän siltä pomolta määräyksiä. Niihin
teidän pitäisi ensimmäisenä saada vastaus, Halley voi sen aikaa odottaa.”
”Anabel on oikeassa
Max, en voi antaa poikani olla jonkun sätkynukkena! Tämä täytyy selvittää!”
Muut vielä
nukkuivat sillä isä ja Will olivat tulleet vasta aamun pienillä tunneilla
jostain. Will nukkui meidän sohvalla mikä oli outoa kun tämän oma sänky ei
kumminkaan ollut viittäkymmentä metriä kauempana.
Päästyäni Nathanin
haudalle huomasin että tämän uurnaluukkua oli aukaistu. Nämä olivat siis olleet
perusteellisia.
Polvistuin
surullisena haudan eteen ja olin hetken hiljaa.
Sanani takertui
kurkkuuni.
”-tästä syystä olen
tullut sanomaan hyvästit. Hyvästi rakkaani.”
Olin jatkamassa
elämääni kuten Nathan oli pyytänyt. Mutta millä hinnalla?! Sillä että jouduin
sanomaan rakkaalleni hyvästit? Sanomaan äidilleni ett-
”- Tuo mitä kannat
ei ole ihminen!"
Vaikka vaikeaa se
oli, tiesin että olin tekemässä oikein!
Lähdin kävelemään
taksille takaisin jossa kuski nojasi konepeltiin.
”Minnes ajetaan?”
Katsoin
päättäväisesti tätä sanoen.
”Lentokentälle.”
Kuski nosti
laukkuni vierelleni samalla kysyen että pärjäisinkö niiden kanssa. Nyökkäsin
tälle ojentaen tämän pyytämän summan. Tiesin että en voisi enää maksaa
kortilla, joten olin käynyt tyhjentämässä koko tilini matkalaukkuuni.
Kävelin terminaalin
lähtevien lipputiskille jossa aamuvuorossa oli hyvin hymyileväinen työntekijä.
”Hyvää huomenta,
minne olisi matka?”
”Kauas pois.”
**
9 vuotta eteenpäin
”Tervetuloa Hidden
spingsiin. Kaupunkiin joka sijaitsee saarella. Tänne pääsee vain lautalla
mantereelta. Saarella on paljon nähtävää ja koettavaa, toivottavasti viihdytte
seurassamme!”
”Hei, nimeni on
Pamela, olen tämän lautan opas, oletteko ensimmäistä kertaa tulossa Hidden
spingssiin?”
”Kyllä.”
”Sepä mukavaa,
toivottavasti viihdytte. Bisnes vai huvittelumatka jos saan kysyä? Minulla
olisi tässä kylpyläkuponkeja mikäli huvittelumatka kyseessä.”
”Ei kiitos, tämä on
pikemminkin perhetapaaminen.”
Mä arvasin jo viime osassa, että Halley tulee raskaaksi Nathanille. :D Mutta hyvä vaan, koska mä palan halusta tietää minkä näkoinen niiden kahden lapsi on!
VastaaPoistaHalleyn "pakeneminen" oli aika radikaali ratkaisu mutta toisaalta ihan hyvä vaan.
Multa on jäänyt tän tarinan kommentointi, anteeksi. :D Lupaan jatkossa kommentoida aktiivisemmin.
Kiitos kommentista ja anteeksi myös etten ole siihen aiemmin kommentoinut.
PoistaPakeneminen oli jo pitkään pyörinyt päässäni joten tämä oli se ainoa ratkaisu johon minun piti päästä, se miten sitten tästä eteenpäin niin jääpi sitten nähtäväksi.
Ai arvasit? hih.. se miten raskaus etenee ja miten se vaikuttaa Halleyn tulevaisuuteen jääpi nähtäväksi, mikäli siis raskaus kestää.. se jääpi nähtäväksi.
Vau mitä osia. On pitänyt monta kertaa kommentoida, mutta jospa saisi nyt oikeasti aikaan.
VastaaPoistaNathanin extra oli todella herkkua silmille ja erinomaisesti toteutettu idea. Oli hauska lukea "haastattelu" ja erään lailla sanoa hyvästit Nathanille lopullisesti, mutta voi Nathan minkä perinnön jätit tuohon maailmaan :P Silleen mietin, että ei ole lapsellakaan varmaan mukava tilanne, kun ja jos kuullee et isi ei ollut oikein hengissä olevaa sorttia :`D
Nyt tähän osaan. Toivon Halleyn lapsen olevan normaali eli ei mikään Karneborin jälkeläinen. Jäin todella miettimään hämmentyneenä, mitä Nathan oikein oli tai on. Karnebor vai haamu vai jotain muuta, mutta mitä o: Muutenkin, että jos hän ei ollut karnebor kuinka hän sai Halleyn raskaaksi. Brian käytös hiukan ihmetytti pikkusiskoaan kohti, kun ei hänellä itselläkään ihan normaalisti Sarah tullut elämään. Tuntui aika kylmältä käytökseltä pikkusiskoaan kohtaan. Hän ajoi Halleyn vain kotiin ja ilmoittaa äidille kylmästi Halleyn olevan raskaana ja lähtee vielä pois eikä jää selvittämään mitään.
Onneksi Anabel suhtautui tyttärensä raskauteen paljon ymmärtäväisemmin ja ei mennyt aivan yhtä sekaisin asiasta kuin muu perhe. Tuntui erikoiselta, kun luki Maxin ja Will puhuivat todella kylmästi sikiön ”tappamisesta”. Sinällään järjellä ymmärrän, jos kyseessä todella karnebor niin tilanne on huono. Tuntuu varmaa silti kylmältä puheilta Halleylle mielestä, kun oma isä puhuu lapsen taposta :P
Olet kehittynyt tosi paljon ja joka osa tuntuu edellisetä hiotummalta ja jotenkin laadukkaammalta. Tarinaan vain jää koukkuun ja ei haluaisi osien lopussa lopettaa lukemista :`D
R.H
jepulis.. kirjoitin hienon pitkän vastauksen ja mitä menen tekemään? painan kirjaudu ulos painiketta!! Kyllä vain! kirottua..
VastaaPoistasanon vain nyt tähän sen että kiitos osasta ja jos vielä jossain vaiheessa jaksan kirjoittaa sen pitkän vastauskommentin, tulen sen vielä kirjoittamaan.. mutta kiitos todella paljon tästä kommentistasi! :)