Osa 12. Saapuminen

Hyistä tammikuuta kaikille! Ulkona paukkuu -15 astetta ja nolla kelien jälkeen se kyllä tuntuu luissa asti! Joten mikä sen parempaa kuin tehdä uusi osa ja katsella kaunista aurinkoista talvisäätä lämpimästä sisätiloista.. =)
Viimeeksi tosiaan päästiin Abigailin menneisyyteen vihdoin tutustumaan ja nyt jatketaan eteenpäin. Kuvia yhteensä 21 eli osa on huomattavasti pienempi kuin yleensä ja edellinen.. Lukuiloa siitä huolimatta!

Laskin käteni Bennyn poskelle jolloin yksisarvinen laski päätään. Hymyilin tälle samalla tuntien sisäistä rauhaa mutta samalla tuntien pientä kauhua siitä että olin niin lähellä Bridgeport Cityä. Olo oli hyvin ristiriitainen, mutta tiesin että minun pitäisi nyt kun muistin kaiken, soittaa Johnnylle ja pyytää tätä käymään. Muistini palattua en voinut kuin miettiä sitä mitä Georgelle oli onnettomuuden jälkeen käynyt, vampyyrithän kun eivät loukkaannu moisissa törmäyksissä. Samalla mieleeni palasi syy jonka takia olimme ajaneet jokeen. Joko Benny tai sitten hyvin samankaltainen valkoinen hevonen oli seissyt keskellä tietä, tämä oli ilmestynyt tielle kuin tyhjästä. 

Tiesin että tarvitsisin kaiken avun jonka pystyin saamaan, joten hetken mielijohteesta päätin kumartua Bennyä kohti kuten tarinassa oli tehty, jota minulle oli lapsena luettu. Nyt myös muistin kuka sitä oli minulle lapsena lukenut, äitini.

Kohotin kumartuessani kättäni yksisarvista kohti, jolloin Benny kohotti päätään koreasti ylös ja katsahti silmillään minua.

Laskin hitaasti nöyränä uljaan olennon edessä päätäni ja jäin odottamaan Bennyn päätöstä. Yhtäkkiä huomasin kuinka meidän välillä alkoi pieni puun taimi kasvaa. Tarina oli kuin olikin kaikin puolin täysin totta! Taimen kasvaminen merkitsi vain yhtä asiaa, Benny oli hyväksynyt pyyntöni ja suostui jäämään luokseni!

Kun olin siirtänyt taimen paremmalle kasvualustalle, kävelin Bennyn luokse joka vielä seisoi samassa paikassa katsellen ympärilleen. Tiesin että minun pitäisi soittaa Johnnylle, ja jos tämä näkisi Bennyn kuinka mies mahtaisi reagoida?

Ojensin Bennylle omenan jonka olin varustanut tätä varten pihalle. Samalla miettien mitä tulisin sanomaan Johnnylle kun tälle soittaisin, se asia nimittäin pitäisi hoitaa mahdollisimman pian. Lopulta kaivoin taskustani puhelimeni ja näppäilin tutuksi tulleen numeron. Puhelin ei edes kerinnyt pirahtaa kunnolla kun mies jo vastasi. Paniikissa meinasin sulkea puhelimen kun tunsin kuinka mahassani pisteli ihmeellisesti, jännitinkö soittaa tälle?!

”Hei… Olen miettinyt asioita.. meidän täytyy jutella Johnny..”

”Tulen heti!”

Ei mennyt edes puolta tuntia kun mies ilmestyi talolle. Koska tällä oli vielä avaimet, tämä tuli omilla avaimilla sisälle. Katsoin miestä erilaisten tunteiden virraten samalla kehossani. 

Mies tuli lähelleni, mielestäni aivan liian lähelle. Tämän ääni oli väsynyt mutta samalla äänessä kuului iloinen sävy kun tämä sanoi pehmeällä äänellään hei.

Katsahdin miestä sanomalla tälle hei takaisin. Tämä näytti hyvin väsyneeltä! En tiennyt miten päin olla, kun tämä oli niin lähellä.

Miehen ilme pehmeni hiukan kun tämä huomasi että olin tehnyt sinä päivänä keksejä jotka oli jäänyt pöydälle. Oloni oli hyvin sekava.. se myös taisi näkyä sillä mies ei sanonut hetkeen mitään.

”Mmm… halusit jutella kanssani…”

En kerinnyt vastata miehelle mitään kun tunsin viiltävää kipua mahassa. Laitoin käteni vaistomaisesti mahalle, samalla parahtaen kivusta. Johnny nosti kättään minua kohti.

”Abs?”

Miehen käsi lähestyi kun jouduin puuskahtamaan ilmat ulos. Samassa kun miehen käsi koski omaani, tunsin kuinka housuni kastuivat läpi märäksi, lapsi tulisi vielä tänä iltana!

Kun vedet oli mennyt, Johnny kirjaimellisesti hypähti metrin taaksepäin samalla levittäen kätensä. Jos supistus ei olisi ollut niin kivulias, olisin varmasti purskahtanut nauruun.

”Mu-Mut… eihän vielä ole laskettuaika!”

”Sano se lapsellesi! Soita taksi!”

En todellakaan luottanut miehen ajoon kun toinen oli tuossa tilassa!

Taksin saapuessa supistukseni oli niin tiheässä, ettei minusta ollut kertomaan kuskille sairaalaan, onneksi Johnny tajusi tilanteen joten tämä antoi ohjeen ajaa sairaalaan. 

Tosin, kuski oli varmasti tajunnut puuskutuksestani että sairaalaan oltiin menossa.

Kun saavuimme sairaalan eteen, nousin autosta miehen avustuksella. Vasta kun kuski nousi autosta huikaten miehelle että kai tämä tulisi maksamaan, vasta silloin tämä tajusi jäädä antamaan kuskille rahaa matkasta.

Itse lyllersin kirjaimellisesti ovista sisään jossa tajuttiin saman tien tilanne. Ojensin äitiyskorttini hoitajalle joka vilkaisi sitä kulmat kurtussa.

”Jaahas.. saman tien saliin, pienokaiset haluavat ulos vielä tänään.”

”P-pienokaiset?”

”Kyllä vain rouva, synnytätte kaksoset. Eikö teille ole kerrottu?”

”E-ei, en minä ole valmis kahteen!”

”Valitettavasti sitä ei nyt kysellä, sieltä on tulossa kaksi..”

Sillä aikaa kun minua jo vietiin synnytyssaliin, Johnny oli saanut lopulta maksettua taksin ja nyt juoksi kovaa vauhtia ovista sisälle.

”Abigail Quint? Hän tuli juuri synnyttämään..”

Johnny ohjattiin saliin jossa olin juuri synnyttänyt vauva A:n, kuten lääkäri tätä kutsui. Johnny tuli viereeni kyynel vierien silmäkulmasta poskelle.

”Voi Abs, sinä teit sen!”

”No niin rouva.. kun olette valmis, seuraava pikkuinen haluaisi tulla tervehtimään vanhempiaan..”

”Seuraava?”

Ennen kuin kerkisin kertoa miehelle että lapsia olisi kaksi, tunsin supistuksen jolloin aloin ponnistamaan. Kohta ilmassa raikui kahden terveen pienen vauvan itku, joka loppui vasta kun pääsivät käsivarsillemme.

Synnytyksen jälkeen olin sairaalassa viisi päivää totutellen hoitamaan kahta vauvaa. Johnny tuli joka päivä käymään luonamme, mutta asioista joita meillä oli ollut tarkoitus synnytys yönä jutella, ei ollut juteltu.

Nyt kun poistuin pieni Magbeth Quint käsivarsilla, pienessä vaaleanpunaisessa kapalossa tiesin että meidän pitäisi jutella Johnnyn kanssa.

Kun olin päässyt ovista, Johnny tulikin pieni Mathew Quint käsivarsillaan. Mies katsoi onnellisena minua kun odotimme vaitonaisina taksia.

Kun lopulta pääsimme istumaan taksiin sisälle, katsahdin miestä vakavana.

”Johnny.. meidän täytyy jutella.”

Mies katsahti Mathewta ja käänsi päätään minusta poispäin.

”Tiedän..”

Katsoin miestä pitkään, tiesiköhän mies oikeasti mistä kaikesta tahdoinkin jutella tämän kanssa, kun aurinko alkoi sarastaa Appaloosa Plainsin yllä ja taksin lipuessa aamu ruuhkassa kohti kotia, meidän kotia.

Näin seuraava sukupolvi syntyi ja suku sai jatkajia.. Mahtaako Abigail ja Johnny selvitettyä asiat ja miten lähtee arki pyörimään kahden pienen vauvan kanssa. Se selviää seuraavissa osissa.

Näin siis perhe sai kolme asukasta lisää kun Benny asettui taloksi ja pienokaiset syntyivät. Pahoitteluni nuo valo pallerot Abigailin ympärillä.. Bennyn siunauksen jälkeen ne ei sitten millään meinannut hävitä tämän ympäriltä! Luulin pelatessani että ne sitten tuli jäädäkseen mutta onneksi hävisivät hiljalleen... Joten seuraavassa osassa niitä ei onneksi enää näy. 

(Tulivat siis siitä kun Benny siunasi Abigailin.)

Pahoittelut joidenkin kuvien laadun kanssa.. Jostain syystä koneella näyttää ihan hyvältä, mutta heti kun lataan ne tänne niin pikselöityvät tuollaisiksi oudon näköisiksi.. näitä tietoteknisiä mysteereitä jälleen.. =P

Seuraavan osan yritän viimeistään ensi viikon alussa laittaa kuntoon (kirjoitettu on mutta oikoluettu ei ole..) joten eiköhän se viimeistään viikon sisällä ole julkaistukkin.