lauantai 29. huhtikuuta 2023

Osa 95- Kaksi kandidaattia

 Wau! Osia jo yhdeksänkymmentäviisi! Olen samalla hämmentynty mutta samalla iloinen! Viisi osaa niin satanen rikki! 
No, mennään nyt osa kerrallaan ja katsotaan miten monta osaa sitten lopulta tarinassa sitten onkaan. Nyt päästän teidät lukemaan eli lukemisen iloja!
 
Devonin reaktio sai sekä Rosien että Aidenin hypähtämään tuolissaan.
   "MITÄ?!?"
Rosie toisti sanansa. Raskaana. Rosie raskaana.
Aiden toisti näitä kahta sanaa mielessään. Raskaana. Rosie raskaana. Raskaana. Rosie rask-. Raskaana Jacobille...
 

   "Olet niin nuori vielä... Mitä olen sanonut suojista?! Siis, raskaana? Jacob?"
Rosie käänsi päätään poskien hiukan punehtuen, kuten aina kun tämä salasi jotain tärkeää tietoa. Devon tiesi sen myös jonka takia puhui Rosielle. Aidenin suu oli kuiva jostain syystä, eikä saanut ääntä aikaiseksi. Hän oli paikalla kuuntelijana, tai ei. Todistajana ettei isä nirhaisi Rosieta siihen paikkaan.
   "Mitä et kerro Rosie?"
   "Lupaa että et suutu..."
   "En lupaa mitä en voi pitää, kerro."
 

Rosie nosti kaksi sormea ylös. Aiden tunsi kuinka huone alkoi kieppua silmissä, tajuten että oli pidätellyt hengitystään. Kumpikaan ei huomannut sitä sillä Devon henkäisi kuuluvasti, mutta yllättävästi puhui rauhalliseen sävyyn.
   "Kaksi isä vaihtoehtoa?"
   "N-niin..."

Devon oli pitkään hiljaa. Suu yhtenä viivana. Aiden katsoi varovasti kumpaakin vuorotellen. Tunteet heitteli Rosien kasvoilla häpeästä, ujouteen. Isän kasvoilta ei pystynyt lukea mitään.
   "Kuka se toinen vaihtoehto on?"
Yksi nimi, vain yksi tuli Rosien suusta joka sai myös Aidenin säpsähtämään.
   "Michael..."
 

Devon nousi niin että tuoli tämän alla piti puulattiaa vasten ikävää ääntä, mutta ei kumminkaan kaatunut.
   "I-isä?"
Rosien ääni oli varovaisen pelokas.
   "En kestä katsoa sinua juuri nyt. Anna minulle aikaa miettiä."
 

Samassa kun Devon harppoi huoneesta pois, Rosie nousi niin että tämän tuolin selkänoja rysähti vasten lattiaa.
Aiden oli vieläkin ihan hiljaa. Katsoi vain kuinka Rosie oli ottanut muutaman askeleen ja katsoi Devonin perään itkuisen kuuloisena.
   "Isä..."
 

Sinä yönä Aiden ei nukkunut.
Rosien itku kantautui käytävää pitkin hänen huoneeseen vaikka molempien huoneiden ovet olivat kiinni. Itku varmasti kantautui myös toiseen kerrokseen jossa Devon nukkui, mutta tästä ei kuulunut ääntäkään että tämä olisi mennyt rauhoittamaan tytärtään.
Jos tämä ajatteli jälkeläisistä siten, niin miten Aiden voisi perustaa perhettä?? Valmistumisen jälkeen? Ehkä, kenties... Pystyisikö hän tuoda maailmaan lasta tietäen sukunsa taakan? Aika näyttäisi.
 

Päivät etenivät eteenpäin. Devon oli pitänyt mykkäkoulua viikon päivät. Sen jälkeen tämä oli hiljalleen alkanut vastaamaan Rosielle kun Rosie oli kysynyt isältä jotain. Lopulta mies oli rikkonut jään istuutuessaan Rosien viereen lukemaan kirjaa.

Aidenin opinnot etenivät hurjaa vauhtia ja otettuaan pääaineeksi taiteen, musiikki tuli kakkosena. Silti sitä harjoitellessaan, Aidenista tuntui että joka kerta kun hän otti askeleen eteenpäin jossain kohtaa kitaran kanssa, hän meni kaksi askelta taaksepäin toisessa. Rosien ja Aidenin välit eivät olleet lämpimät, mutta eivät myöskään kylmät.
Heidän välit oli uutisen jälkeen muuttuneet suhteellisen neutraaleiksi. Sisarillisiksi. 
Tämmöistä se taisi olla aikoinaan Rosien ja Malecin välillä, juolahtui Aidenin mieleen vähän väliä.

Aiden ei ollut kuullut veljestään mitään ja se huoletti häntä. Joka kerta kun hän avasi koneen, Aiden tarkasti sähköpostin, joka ammotti tyhjyyttä viestien suhteen.
Aiden oli kerran jopa kysynyt Rosielta asiaa, mutta tämän todeten että Devon oli kieltänyt kaikki yhteydenpidot ja että puhelimien vaihto muuton yhteydessä oli sinetöinyt asian.
Rosie oli oikeassa siinä suhteessa. Niin tai näin, se että Aiden sai viimein tuntea sitä veli-sisar välistä suhdetta, oli mukava uusi tuulahdus heidän välillä.
 

Rosie oli alku pelon jälkeen kuunnellut Aidenia että naisen piti kertoa Jacobille raskaudesta. Sitä Aiden ei kumminkaan tiennyt että Rosie ei kertonut miehen olevan isäkanditaatti eikä lapsen isä. Jos Aiden olisi tiennyt tämän, Rosie olisi saanut kuulla jälkeenpäin kunniansa.

Päivät etenivät eteenpäin. Sophie oli viimein kyllästynyt odottamaan puhelinsoittoja milloin Aiden olisi vapaa, joten tämä oli nykyään useasti sohvalla muiden seurassa kun Aiden harjoitteli soittokoetta varten.
   "Milloin laskettu aika on?"
   "E-en tiedä vielä... En ole käynyt-"
 

Rosie tiesi että Devon kuunteli korvatarkkana tämän vieressä vaikka näytti lukevansa kirjaa tiiviisti.
   "Ai olet vielä niin varhaisessa! No varaahan aika mahdollisimman pian. Aika pitäisi varata heti kun saa tietää. Jacob on varmasti ihan innoissaaan?!"
Rosien ääni hukkui kitaran soiton alle hiljaisen kuiskauksen takia.
   "O-onhan hän..."
 

Rosien piti jättää lause kesken. 
Tämän juostessa lähimpään vessaan, Devon oli hypännyt sohvalta tämän perään. Ovella Devon hetken arkaili nähdessään tyttärensä pidellen kädellään suutaan.
Lopulta hän otti askeleet vessaan jättäen omat mielipiteensä kahdesta isäkanditaatista siltä erää ja heittäytyi huolehtivaksi isäksi.
   "Jos oksettaa, oksenna vain. Se kertoo että pikkuisella on kaikki hyvin. Juuri noin. Anna kaiken vain tulla. Älä välitä hiuksista, minä huolehdin niistä... Shh.. isä tässä, kaikki hyvin."
 
** ** **
 

Rosie oli varannut seuraavana päivänä ajan raskausajan neuvolaan ja ollessaan siellä Devonin kanssa, Aiden harjoitteli soittamistaan Sophien lukiessa kirjaansa.
Hetken päästä tämä laski kirjansa, jääden kuuntelemaan Aidenin soittamaa balladia.
   "Se on kaunis, kenen säveltämä se on?"
 

Aiden hymyili siitä että Sophie tykkäsi siitä. Vaikkakin se ei ollut tälle tarkoitettu.
   "Oma sävelmä. Rosien lapselle."
He katsoivat toisiaan, Aidenin jatkaessa soittamista. He tiesivät molemmat että vielä jonain päivänä Aiden tekisi vielä heidän mahdolliselle lapselle kappaleen. Aidenin takataskua poltteli, kun tämä ajatteli sitä valkokultaista siroa sormusta, jonka olisi vielä tarkoitus koristaa Sophien sormea. Kunhan Aiden keksisi vielä miten ja missä kosisi naista.
 
 
 
 ** **

Semmoinen osa.
Melko lyhyt mutta sitäkin enemmän tarinaa, tai siltä se ainakin tästä tekijästä tuntui. Toivottavasti piditte ja kertokaahan jos haluatte vielä tässä kohtaa Malecista extra-osaa, sillä nyt olisi näin huvin vuoksi tehty siihen kuvien lisäksi myös tekstit. 
Mutta julkaisen sen vain jos lukijoilla on siihen kiinnostusta, extran tein ehkä enemmänkin itselleni sillä halusin päätökseen Malecin osuuden tarinassa.
Mutta pidemmittä puheitta, seuraavaan kertaan ja hyvää vappua kaikille!

-Phoenix-
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti