Osa 69- Lupaus

Sisäoppilaitoksessa:

 Miten katkeraksi ihminen saattoi tullakaan niin lyhyessä ajassa.

 Kesä ei edes ollut lopussa, kaikkea muuta kuin sitä ja vihasin jo tätä paikkaa.

 Olin kuukauden kerinyt olemaan täällä, hyvin pitkän kuukauden kun tuntui että matto olisi vedetty jalkojeni alta.

 Muistan kuinka olin ollut jännittynyt nähdessäni portit ensimmäistä kertaa, miettien Cameronia sekä kaikkea mitä olin Jaredin luona oppinut. Mutta silti sisälläni oli alkanut jylläämään toinenkin tunne, tunne että odotin opiskelua pitkän tauon jälkeen. En ollut saanut kuin perus opetuksen Jaredin luona joten kaipa se tunne oli ihan ymmärrettäväkin sillä hetkellä.

 Se kaikki tosin muuttui sen kuukauden jälkeen, koko maailma koki täydellisen ympyrän. Se vaivainen puhelin soitto muutti kaiken.

   ”Ai hei Toby, mitäs Ranskaan?”

   ”Devon-”

 Olin saman tien muuttanut ryhtiä, soittaja ei ollut Toby vaikka näytössä oli tämän nimi vilkkunutkin.

   ”Charlotte?”

En ollut aiemmin oikein pahemmin jutellut Charlotten kanssa sillä jostain syystä koin syyllisyyttä olemassa olostani. Olihan Jared ollut kahden naisen kanssa hyvin lyhyellä välillä, saaden nämä molemmat raskaaksi. Minun ei kuuluisi oikeastaan olla edes olemassa, joten olin vältellyt naista parhaani mukaan.

    ”Niin, anteeksi että häiritsen- e-en yhtään tiedä mitä kello on siellä. Toby ei kyennyt puhumaan joten-”

Charlotte selvästi nieleskeli itkua puhelimen toisessa päässä.

    ”Mitä on tapahtunut?!”

Ääneni oli käheä, oikeastaan pelkkä kuiskaus samalla kuin se oli jämäkkä vaatien tietää mikä oli saanut naisen äänen niin rikkinäiseksi.

   ”Isäsi- veljesi- he..”

 Tunsin kuinka väri pakeni kasvoiltani ja ilmeeni vääristyi tuskasta vaikka kukaan sitä ei ollut näkemässä.

   ”Kuolleet? Charlotte sano että he eivät-”

    ”Devon.. Klaani löysi talon. Poliisi löysi isäsi surmattuna ja veljesi Cameron, hän-”

Olin viimeeksi tuntenut huoneen pyörivän kun Jared oli piiskannut minua koko päivän ilman ruokaa, mutta nyt se tapahtui eikä nälkä ollut syyllinen.

Ennen kuin sain kysyttyä mitään, Charlotte jatkoi.

     ”Toby sai isältänne ääniviestin puhelimeen. Jared kertoi siinä että isänne ja Cameron olivat suunnitelleet huijata klaania sanomalla että Cameron on Toby ja että tämä on ainoa perillinen. Näiden oli tarkoitus puolustaa itseään jättäen yhden eloonjääneen klaanin jäsenen taloon kun he olisivat paenneet sieltä. Siten klaani olisi luullut että Cameron olisi Toby mutta jotain meni väärin ja.. Devon- klaanilla on veljesi.”

 Annoin puhelimen tipahtaa kädestäni samalla kun putosin itse polvilleni. Jalkani eivät vain enää pitäneet minua ylhäällä. Puhelu oli mitä ilmeisemmin katkennut puhelimen tipahtamisen johdosta mutta eipä minusta ollut enää edes puhujaksikaan.

 Jos käteni eivät olisi tärisseet niin pahasti, olisin nostanut ne kasvoilleni mutta en kyennyt liikkumaan. En kyennyt tekemään mitään elettä, Jared, isä.. kuollut. Cameron uhrautui vuokseni.

 Sitä tämä oli tarkoittanut sanoillaan lammella. Siksi tämä oli vannottanut minua pysymään täällä, turvassa vaikka mikä tulisi.

Tämä oli tiennyt että jos en olisi luvannut, olisin lähtenyt heidän- tässä tapauksessa hänen perään.

 Mutta Cameron tiesi, tämä tunsi minut ja tiesi että jos lupasin jotain, minä pitäisin lupaukseni.

Cameron oli uhrautunut vuokseni, joten oli minun tehtäväni pitää lupaukseni hänelle. Vaikka miten katkeralta ja pahalta se tuntuisikin. Tekisin sen hänen vuoksi!

*** ***

 Palasin muistelmissani siihen hetkeen, siihen huoneeseen jossa nyt olin. Kiukku sisälläni roihahti kun tuijotin kirjaani, mitään siitä kumminkaan oppimatta.

 Samassa kuulin tupakan käheyttämän, naisen lipertelyn takanani.

    ”Devon, aika lopettaa. Tule.”

Hymähdin kuuluvasti ennen kuin vastasin.

   ”Itse sanoit että en läpäise kesäkurssia, mikäli en tee sen eteen töitä.”

    ”Se oli vain nyt sellainen sanonta, joka sanotaan kaikille kesäoppilaille. Sinä kyllä tiedät että saat hyvän arvosanan. Tulehan nyt ja näytä mitä olet oppinut biologian tunneillani.”

Huokasin syvään samalla kun suljin kirjan ja nousin. Tuntui että sen yhden puhelin soiton, sen kohtalokkaan puhelinsoiton jälkeen, elämäni oli lähtenyt sellaiseen kierteeseen, etten tiennyt enää mikä oli oikein ja mikä väärin. Toisaalta, en enää edes välittänyt oliko mikäkin asia oikein, kunhan vain pitäisin veljelleni annetun lupaukseni ja pysyisin täällä siihen asti että täyttäisin kaksikymmentä.

Allikosta toiseen.. vai miten se sanonta meneekään?

Kuinka Devon on päätynyt moiseen tilanteeseen, selviää seuraavassa osassa kun avaamme hiljalleen tätä oppilaitoksen sisällä tapahtuvia tapahtumia.

Mitä nämä tapahtumat herättävät teissä? Spekulaatioita? Tunne roihahduksia? Vihaisia sanoja mihin suuntaan tarina on menossa? Kerrohan toki niistä!

Herkimmille tiedoksi että tulemme tässä sukupolvessa käsittelemään sellaisia tabun aiheita jotka saattavat aiheuttaa joillekin ahdistusta ja muita tunteita. Joten jos olet herkkä tai muuten aihealue jonne liikumme aiheuttaa muita tuntemuksia, suosittelen jättämään tämän sukupolven välistä.

Tämä nimittäin ei välttämättä sovellu ihan kaikille luettavaksi.

No niin.. varoituksen sanaset annettu loppuun..

Kommentit risuine ja ruusuineen tervetulleita.. Toivottavasti laatu on sellaista mitä sen itse koen olevan tällä hetkellä kuvien että tekstin osalta.. :P

Ai niin! HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! <3