sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Osa 66- Selvitetäänpä tämä asia

Pahoittelut jälleen ylipitkästä välistä osien välissä.. tästä alkaa pelottavasti tulla tapa että pyytelen teiltä lukijoilta alussa anteeksi joten alan olla sitä mieltä että tähän alkuun en enää tämän jälkeen kirjoittele vaan sitten vain tuonne loppuun.. joten tämä on viimeinen kerta kun tähän alkuun on näitä alkulöpinöitä ja sitä että pyytelen anteeksi koska olette varmaan huomanneet että vaikka taukoa ja väliä olisi näissä osissa niin tänne osia silti tulee joten tämä ei todellakaan lopu kesken.. yritetään viedä sinne loppuun asti.. :)
Joten yrittäkää jaksaa ja pysyä mukana! <3

Lukuiloa!

    ”Istuisitko alas Cameron, saat minut vaivaantuneeksi.”
    ”Anteeksi.”
Katsoin poikia hämmennyksen ja pelon sekaisilla tunteilla. Cameron istuutui ja odotti selvästi minun aloittavan puheen. Miten voisin kun mieleni laukkasi villisti.
Minulla oli toinen poika? Miten nämä olivat oikeastaan löytäneet minut?!

 Henkäisin kuuluvasti selvittääkseni ajatukseni, se tuntui jopa tepsivän.
   ”Ehkä ensimmäisenä voisit kertoa että miten löysitte minut ja missä äitinne sekä isänne- siis isäsi on Cameron?”
Cameron tuhahti viimeisestä sanasta hiukan mutta aloitti silti puhumaan.
   ”Jotta voin kertoa miten löysimme sinut, minun pitää kertoa hiukan pidemmältä ajalta elämäämme..”

    ”Kuten varmaan tiedät niin Tyler ja äitimme saivat minun huoltajuuden sen takia että olit tehnyt hakemuksen ja Tyler oli erittäin vakuuttava sosiaalitoimistossa. Eihän tässä ollut yhtään päihteitä sillä hetkellä joten tämä osasi olla erittäin hurmaava vastakkaiselle sukupuolelle.
Elämämme tosin ei ollut ruusuilla tanssimista, sillä Tyler repsahti vanhoihin kuvioihin ja me olimme kuin ilmaa. Niin, Tyler luuli tässä vaiheessa että Devon on hänen poikansa. Vastoin äitimme tahtoa tämä- no otti tämän.. Minulla on utuinen muistikuva tästä sillä olinhan jo sen ikäinen että utuisia muistoja saattaa mieleen jäädä. Elimme hyvin pienessä asunnossa, kaupunki johon lopulta päädyimme, oli Trellian.”

    Kun Devon kasvoi ja alkoi liikkua enemmän, jäi tämän hoito minun vastuulleni. Aina kun äidillä oli asiakkaita, meidän piti mennä pihalle leikkimään.

     Jouduimme pihalle myös silloin kun näillä kahdella oli riitoja joiden seurauksena yleensä saimme vierailla sairaalassa. Jonne kuten tiedät, molemmat päätyivät näiden yhteyden takia. Varmaan haluat tietää miksi meitä ei huostaan otettu? Koska sen kaupungin sosiaaliviranomaiset eivät tietäneet meistä.. Äiti opetti meitä kotona, koska Tyler ei halunnut meidän menevän yleiseen kouluun.

 Vuodet vierivät ja meidän elämämme pyöri Tylerin tarpeiden ympärillä, me kaksi olimme olleet pelkkää ilmaa hänelle.
Asia tietenkään ei haitannut meitä millään muotoa.

 Se aamu oli kumminkin poikkeus. Tyler kutsui minua pojaksi ja Devonia nuorikoksi, siihen päivään asti..
    ”Nuorikko, haes ukolles Har- Mitä helvettiä?!”
Devon oli jähmettynyt paikoilleen kun itse käännyin Tyleriin päin ihmeissäni miksi tämä oli kesken lauseen alkanut kiroilemaan.

 Kerkesin mennä Devonin vierelle nähdäkseni miten Tyler tuijotti silmät raivoa kipunoiden tatuoinnin näköistä kuvaa Devonin kyljessä.

 Tuijotin Cameronia sanaakaan sanomatta, tunsin palan nousevan kurkkuun. Devonilla- pojallani, merkki?! Tuossa iässä?! Se siis tarkoitti sitä että..
    ”Niin Jared, Devon on suvun perillinen..”

 Sain vaivoin revittyä Tylerin irti jähmettyneen Devonin kimpusta sillä hän niin kuin minäkään, emme tienneet mitä merkki tarkoitti vielä silloin.
Tyler raivosi, syytteli ja haukkui Devonia.

 Lopulta tämä osoitti Devonia suoraan kasvoille raivoa puheessaan.
   ”Olet saatanan äpärä! Olisi pitänyt tietää että se saatanan petturi sut teki enkä minä! Häivy tästä talosta! Et kuulu tähän perheeseen!”

 Yritin rauhoittaa tilannetta mutta Devon vain totesi surua ja hämmennystä äänessään.
    ”Cam, anna olla.. sisimmissäni olen tän tienny, mut mihin mä meen ja kuka mun isä on?”

 Tyler oli rynnännyt makuuhuoneen puolelle, alkanut samantien raivota ja huutaa. Tappelu heidän välillä oli suurin mitä olimme koskaan kuulleet ja myös kohtalokkain.

 Tuijotin kaksikkoa vuorotellen. Devon ei ollut näyttänyt minkäänlaisia tunteita koko Cameronin kertomuksen aikana, katsonut vain alaspäin, vieläkin niin tehden.
Camero sen sijaan katsoi suoraan minuun, minkähän ikäinen tämä oikeastaan oli kun tämän olemus ja puhe antoi hyvin vanhan kuvan. Ei tämä kahtakymmentä vanhempi voinut olla.

 Rykäisin hakiessani sanoja, sillä ne olivat Cameronin kertomuksen jälkeen vaikea löytää.
   ”Sanoit kohtalokkain? Tarkoitatko että..”
   ”Jep, tarkoitan”

 Olimme karanneet puistoon miettimään mitä tekisimme tilanteelle jos äiti ei saisi Tylerin päätä kääntymään. Siellä ollessa saimme soiton sairaalasta.
Tyler oli tehnyt sen viimeisen ja kohtalokkaan erheen, tämä oli mennyt liian pitkälle.

 Lääkäri sanoi ovella meille että äitimme halusi nähdä meidät vielä viimeisen kerran mutta kuulemma mitään ei ollut enää tehtävissä kaksikon vuoksi. 
Koko sairaala tietty oli hämmentyneitä siitä että miten saman talon asukkailla saattoi olla tismalleen samat oireet joten jouduimme vastaamaan näiden kysymyksiin pitkän tovin.

 Kun lopulta jäimme kolmistaan, äiti raotti silmiään, tämä oli koko ajan ollut hereillä mutta ei ollut uskaltanut avata silmiään. Sairaala oli jättänyt tälle omat vaatteet päälle, sillä ensiavussa oli todettu, ettei mitään ollut tehtävissä, jonka seurauksena tälle oli ollut turhaan laittaa sairaalavaatteitakaan. Tämä oli viety saattohoitoon tarkoitettujen ihmisten huoneeseen.
   ”Pojat-”
Äidin ääni oli hento ja särkyvä.

    ”Yritä äiti olla puhumatta”
   ”Ei, Cameron. Minun täytyy, teidän täytyy tietää nämä mitä sanon.”
Äiti taisteli yskimistä vastaan mutta tämä lopulta yski verta sen tehdessään. Kasvoni vääristyi tuskasta sillä hetkellä, poistaakseni sen tuskan keskityin vain pyyhkimään veren huulilta ja jäin istumaan paikalleni.
   ”Olen niin pahoillani äiti, emme olisi saaneet jättää sinua yksin.. emme olisi-”

    ”Olette niin nuoria, niin rakkaita.. antakaa anteeksi että tämä meni tähän, ette olisi voineet tehneet mitään. En voinut muuta, en voinut, en pystynyt kertomaan isällenne- isällesi että Devon ei ole tämän poika. Pyydän Cameron, katso Devonin perään, pidä tästä huoli. En ole koskaan kertonut tätä mutta veljelläsi on voimia, ne ovat aktivoituneet siitä huolimatta vaikka tämä ei ole vampyyri.”
   ”Vampyyri? Äiti sinä hourit, lepää nyt ja-”
   ”Ei Cameron! Kuuntele!”

 Äiti kohdisti katseensa Devoniin joka oli istunut ihan hiljaa tämän sängyn reunalla.
   ”Rakas poikani, anna anteeksi tämä kaikki tuska jonka olen tuonut. Olen kertonut teille mikä minä olen ja miten olen isäänn- siis Cameronin isään linkitetty. Sitä en ole kertonut että maailmassa on muitakin taikaolentoja, kuten vampyyreitä. Kyllä, niitä on olemassa ja yksi sen lajin klaani jahtaa Quintin sukua. Nämä tahtovat tämän suvun viimeisen perillisen, se olet sinä Devon, merkki on sanomaan sen. Merkin kantaja saa voimia, mikäli tämä käännytetään vampyyriksi. Koska olet taikaolennon ja Quintin suvun perillisen jälkeläinen, olet saanut jo nyt ne voimat käyttöösi. Sinä et saa kertoa sitä kenellekään että voimat voi saada ilman käännytystä!”
   ”E-en ymmärrä”

    ”Tiedän että et ymmärrä, mutta mieti rakas Devon, oletko koskaan kadottanut mitään? Oletko aina löytänyt kotiin vaikka olisit ollut kuinka kadoksissa? Se on voimasi, sinä löydät sen mitä sinä haluat. Ja nyt on yksi asia joka sinun tulisi löytää, nimittäin isäsi. Devon, isäsi-”
Äiti veti kuuluvasti henkeä ja irvisti kivusta.
   ”I-isäsi o-on J-ared, Jared Q-Quint, Tylerin veli, l-löydä hänet! Teidän täytyy mennä hänen luokseen, hän voi-”

    ”Se oli viimeinen lause jonka äitimme sanoi meille, ja joka jäi kesken. Emme kerineet sanoa rakastavamme häntä tai että me lupaamme etsiä sinut. Äiti tiesi- tämä tiesi että etsimme sinut, jonka myös teimme. Jonkin aikaa siinä meni mutta lopulta Devon oppi käyttämään voimaansa jonka jälkeen lähdimme tänne. Osaatko auttaa meitä?”

 Käännyin katsomaan Devonia, tämä ei vieläkään katsonut minuun. Mutta tämän silmäkulmassa kimmelsi kyynel, joten tämä selvästi tunsi suurta surua sisällään jonka yritti peittää.
Miten selittäisin tämän Tobylle? Miten voisin korvata tämän hänelle kun olin piiskannut tätä koko tämän täällä olo ajan vain sitä ajatusta varten että tämä on perillinen ja tämän pitäisi osata puolustautua.

    ”Autan teitä, mutta se ei tule olemaan luksusta. Tulet tekemään juuri niin kuin minä sanon ja miten sanon. Et kyseenalaista minun käskyjä ja noudatat niitä. Ensimmäiseksi voisit nostaa katseesi minuun kun puhun sinulle.”
Cameron kääntyi katsomaan Devonia joka vieläkään katsomatta tuhahti ääneen.
   ”Turhaa tultiin, lähdetään. En usko että tämä kannat- au!”

    ”Törppö! Jared antaa avun ja sen me otamme ilolla vastaan! Sinun täytyy oppia tuntemaan suvun historia koska olet perillinen ja jos Jaredilla on niksit puolustautua klaania vastaan, niin sinähän otat sen!”
   ”Löit mua takaraivoon!”

    ”Cameron, me emme lyö täällä muuten kuin puolustautumisen merkeissä. Emme koskaan vahingoita toista. Saatte jäädä tänne asumaan, otan teidät kattoni alle ja opetan teille sen mitä teidän tarvitsee oppia.”
 Devon nousi ensimmäistä kertaa istumaan kunnolla sen jälkeen kun oli tuolille istunut enkä voinut sille tunteelle mitään, tunne jota olin peitellyt kaikki nämä vuodet. Väsymys taisi kuulua äänessäni sillä molemmat pojat kääntyivät katsomaan minua.

    ”Olen pahoillani Devon että en ole voinut olla sinulle isä jota olet tarvinnut ja olen pahoillani Cameron että jouduit veljeni kasvattamaksi. Toivoin että olisin voinut katkaista sen siteen veljeni ja äitinne väliltä mutta epäonnistuin. Mutta nyt kohti tulevaa”

    ”Tahdotte varmasti virkistäytyä, teillä on varmasti ollut uuvuttava matka tänne. Niin ja Devon.. ennen kuin voimme aloittaa minun täytyy selvittää eräs- asia. Sinulla on veli.”
Devon tuijotti minua hetken.
   ”Veli?”
   ”Niin.. Olen tätä kouluttanut tähän päivään asti opeillani ja tämä ei tiedä mitään äidistänne. Joten, kun tämä saapuu, kotiin- no minun täytyy ensin selvittää tämä koko asia ennen kuin voimme aloittaa.”

 Puolen tunnin päästä Cameron ja Devon istuivat sohvalla katsellen telkkaria hiljaisella kun minä nojasin porraskaiteeseen kun Toby lopulta tuli kotiin.
   ”Sinä otit aikasi-”

    ”No joo.. päätin vähän- no selvittää päätä äidin saattamisen jälkeen.”
   ”Ymmärrän, Toby, kuules- minulla on vähän asiaa..”

*** ***

 Samaan aikaan kun hain Tobyn huomiota itseeni, Cameron kääntyi Devonin puoleen.
   ”Mitä ikinä tapahtuu, käyttäydy.”
Devon katsoi tyhjällä katseella kohti eteistä jossa minä ja Toby seisoimme.
   ”Kuulitko?”
   ”Joo, joo..”

 Tobyn viimein laskiessa puhelimensa kädestään tämä jähmettyi paikoilleen. Tämän räpytellessä silmiään en voinut kuin olla hiljaa ja katsoa vuoro perään poikia. Miten pelottavasti näissä olikaan samaa näköä! Olisi voinut luulla että nämä olivat samasta äidistä ja olivat kaksosia.
    ”Minun pitäisi varmaan esitellä teidät.”

    ”Älä vaivaudu.”
Tobyn ääni oli kuin kylmää jäätä kun tämä kohdisti katseensa suoraan Devoniin. Tämän kasvoilta näki että tämä oli hetken luullut katsovan peiliin mutta tajuten että peili ei näyttänyt mitenkään muuten samalta kuin kasvojen piirteistä.

 Devon katsoi neutraalilla ilmeellä veljeään, mitään tunteita näyttämättä. Tämän itsehillintä ikäisekseen oli uskomatonta.
   ”Devon, tämä tässä on Toby. Toby, tässä on veljesi Devon.”

    ”Mulla ei ole veljeä.”
   ”TOBY!
Kaksikko oli sohvalla jähmettynyt ja Cameron huokaissut pettyneenä. Käännyin Tobya kohti niellen kiukun poikaa kohtaan ja yrittäen muistaa että minun piti hoitaa asia pois järjestyksestä.
   ”Toby, et mene minnekään! Minun täytyy kertoa sinulle asioita!”

    ”No, ala kertoa! Miten oot voinu pettää äitiä tämän odottaessa minua?! Miten oot voinu pimittää tällaista tietoa kaikki nämä vuodet!? JA miksi juuri nyt?! Äiti lähti, jättäen mut tänne!”

Huokaisin syvään ja aloin kertoa, kerroin miten en tiennyt Charlotten odottavan tätä kun olin Trixien kanssa ja kuinka Tyler vei Trixien minulta, samalla vieden Cameronin sekä tiedon siitä että Trixie odotti Devonia minulle. Kerroin mitä pojat olivat kertoneet minulle näiden lapsuudesta ja siitä kuinka nämä olivat Trixien kuoleman jälkeen etsineet minut.

Toby oli pitkään hiljaa, tuijotti vain Devonia koko sen ajan ja Devon tuijottaen tätä takaisin. Hetken katse pallottelun jälkeen jäin vain tuijottamaan mietiskely aluetta joka houkutti paljon enemmän kuin myrskyn odottaminen minkä tiesin olevan tulossa.
   ”Siis annahan kun selvennän- Toi, poikasi, on mua nuorempi- omaa taikavoimia joilla pysty jäljittämään sut..”
   ”Niin.”
Käännyin katsomaan Tobya.
   ”Eli se tarkoittaa-”
   ”Että tämä omaa erikoiskykynsä ja Devonille on tullut suvun perillisen merkki, vaikka onkin vielä teini-ikäinen.”

Tobyn kasvoilta näki kuinka tämän aivot tekivät työtä yhdistäen palasia toisiinsa ja lopulta nähden koko pelilaudan. Kun tämän kasvoille tuli tietty vihainen ilme, tiesin tämän tajunneen.
   ”Toi on perillinen, toi enkä minä- ja oot piiskannu mua turhaan.”
Sen sanottuaan Toby lähti juoksemaan portaita omaa huonetta kohti, enkä minä estänyt tätä tekemästä sitä.
Sen sijaan käännyin Cameronin ja Devonin puoleen.
   ”Aamiainen on viideltä, jos myöhästytte siitä, jäätte ilman aamiaista. Aloitamme huomenna valmennuksesi Devon. Onko kysyttävää?”




Niinpä tosiaan.. onko kysyttävää.. sen jätämme teidän arvelujen varaan, onko pojilla tosiaan kysyttävää ennen kuin pääsemme seuraavan osan kimppuun..
joka on tosin vielä kuvaamatta sillä lavastettavaa on vielä paljon.. meinasin ensi nimittäin hypätä hiukan ajassa, mutta päätin lopulta niin että tarina tarvitsee seuraavan osan, vaikka onkin vähän paikoillaan oloa ja toistoa mutta silti, tarina sen tarvitsee joten sen te lukijat myös saatte.. pahoittelut..
 Muuten päästäisiin jo melkein lavastettuun osioon jossa ei olisi niin paljon tehtävää.. mutta.. no yritän lavastaa mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti jotta pääsen myös seuraavaa osaa kuvaamaan mutta en uskalla luvata mitään joten käykää toki välillä katselemassa josko olisi uutta osaa tullut.. muuta en voi ja uskalla luvata

Kommentit edelleen enemmän kuin tervetulleita J

6 kommenttia:

  1. Oi joi joi joi joi :D Miten kutkuttavaa...
    Nimittäin ajatus siitä, että Tobya on koulutettu ihan turhaan kaikki tämä aika ja Devon onkin perillinen :DDD Ei sais nauraa mutta kiherrän täällä ihan onnessani, jestas, tässäpä draamaa kerrakseen!

    Saapi nähdä onko Devonin koulutus samaa kuin Tobynkin. Veikkaan, että ainakin Devonin luonne tuo siihen pientä "lisämaustetta".
    Ja jes, en kyllä halunnut Tobysta perillistä :D

    Mutta mitä jos Tobyllekin ilmestyy merkki? Onko se edes mahdollista? Joutuisivatkohan Devon ja Toby sitten tekemään yhteistyötä... hmm... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Draamaa tosiaan kerrakseen, ja saa kihertää.. se on luvallista :D
      Seuraavissa osissa se tosiaan paljastuu millaista Devonin koulutus tulee olemaan..
      Muuta en paljasta.. ;)
      Ja ei, en olisi itsekkään halunnut Tobysta perillistä.. sanoo hän joka tarinaa kirjoittaa :D
      Mutta en tiedä mahdatko muistaa Simstassa kerran käytyä keskustelua mutta jos muistat niin Devonin nimi antaa vähän osviittaa millainen luonne pojalla siellä syvyyksissä piilee.. ;)

      Niin siis nyt on kyse minun tekemästä tarinasta.. eli kaaaaikki on mahdollista.. ;) :D :P :D (piilottelee pieniä pirunsarviaan) mutta en kerro, enkä paljasta mitään.. sen saatte selville mitä tässä vielä käy..

      Kiitos kommentista! <3

      Poista
  2. Ollut erittäin mielenkiintoisia osia viimeiset, kun olen lukenut, vaikken kommentoinut O: Hirveästi kysymyksiä muutenkin mielessä mutta uskon tulevien osien vastaavan kaikkiin pikkuhiljaa :D

    Ensinnäkin kaikki pojat ovat mielenkiintoisia hahmoja heidän erilaisuuksien takia. Toby on ärsyttävä, koska ei ymmärrä tai halua ymmärtää tilannetta vaa suhtautuu kaikkeen nuivasti. Toki tämä jo vähän parani muutama osa takaperin, mutta jokin herrassa hiukan tökkii yhä. Ymmärrän että varmasti ketuttaa nyt kuulla koulutuksen ehkä olleen tuhraan alkuperäisessä mielessä, mutta ei taidot silti hukkaa mene jos klaani päättää häntäkin käydä tervehtimässä.

    Devonista on vaikea sanoa tämän osan perusteella mitään. Hiukan alakuloinen ja itsepäinen mutta pohjimmiltaan varsin tottelevaisen oloinen ainakin Cameronia kohden. Devon ja Toby ovat kyllä varsin samannäköisiä ja menisivät helposti sekaisin ellei hiustyyli yms eroaisi noin paljoa. Devon ehkä muistuttaa vielä enemmän Jaredia kuin Toby. Koulutus voi olla hankalaa mutten usko sen olevan yhtä vaikeaa kuin Tobyn ainakin jos Cameron osallistuu myös. Enemmän mietin mikä on Devonin kyky ja jos se on mainittu pyydän pahoitellut etten huomannut :P

    Cameronista tuli uusi suosikki hahmo tai siihen kategoriaan kuuluva :)) Muistuttaa hiukan Nathania eli isoisäänsä (toivottavasti lasken oikein sukupolvia :`D) Hän onkin perinyt häneltä hiukan ulkonäköään ja blondit hiukset. Toki Tylerillä oli kanssa vaaleat hiukset mutta Cameronin hiukset olevan vielä "kirkkaammat" kuin isänsä. Cameronin luonne on myös aikuismainen ja selkeästi hän joutunut kasvamaan varhain voi olla monia vuosia Devonia vanhempi. Häntä käy sääliksi mutta onneksi ei ole isänsä kaltainen ihminen. Tuntuukin, että Cameron on melkein enemmän isä-hahmo Devonille kuin isoveli.

    Jään odottamaan miten kolmikon välien käy ja miten Jaredin välit poikiin tulee muodostumaan. Jaredia käy sääliski. Mies yrittää suojella poikaansa, kuulee olevansa isä toisellekin pojalle. Elämänsä oikea rakkauden kohde on kuollut ja veljensä aiheutti kuoleman ja kuoli itsekin jne. En tiedä miten mies pitää itsensä järjissään ja väsymys alkaakin näkyä. Huhhuh...

    Tähän mennessä olleista hahmoista eniten suren Trixien kohtaloa. Hänellä ei montaa hyvää hetkeä ollut elämässään ja valitettavasti ei saanut onnellista loppuaan. Ainakin hän sai lapsensa ja ehkä se riitti hänelle :`(

    Hmmm.... Odotan innolla mitä tapahtuu ja esim. kuinka Charlotte reagoi uutisiin, jos ikinä niitä tulee kuulemaan? Tuleeko Toby mihin ajatuksiin? Entä kehityykö veljessuhteita tai edes oppivatko kaikki sietämään toisiaan? Entä milloin klaani taas ilmestyy? Paljastuuko hahmojen luonteista mitä, mihin matka jatkuu jne.... Paljon kysymyksiä ja spekulointi mahdollisuuksia :D Tämän tarinan yksi suurimmista nautinnoista on ollut minulle juuri mahdollisuus spekuloimiseen ja sen näkeminen mikä osuus oikeaan ja mikä ei :)

    Ja luin "Homero Folderton; `Mystinen maailma meidän ympärillämme`"-kirjan. Se on mainio lisä tarinaan ja luo syvyyttä sekä on helppo tarkistaa juuri olentoja, jottei tarvitse etsiä oikeita osia missä mainittaisi. Kaiken kaikkiaan pidin siitä paljon :D

    R.H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos jälleen todella pitkästä kommentista ja näin vähän olen arvellut että lukijoita kyllä on mutta eivät vain kerro itsestään mitään. Mutta ei se haittaa, jokainen kommentoi jos ja kun tuntuu siltä. :)

      Hmm.. mistäs tuota kommenttia alkaisin purkamaan..
      Tobysta?
      Eli nuori mies on tosiaankin lajia ärsyttävä ja siihen tähtäsin tämän luonteessa ja olen näköjään osunut aivan nappiin sillä kukaan ei tunnu tykkäävän tästä.. :D siis en edes minä..
      Olet aika pelottavan hyvin tulkinnut myös Devonia mutta kuten jo edelliseen kommentoin niin pojan pinnan alla on paljon muutakin mitä ei ulos näytä, eli kyseessä on hyvin mielenkiintoinen ja räiskyvä persoona.. jaksakaa vain odottaa osia niin se vielä paljastuu teille hiljalleen.
      Devonin kyky kyllä mainittiin osassa mutta taisi mennä sinulta ohitse, mikä ei haittaa siis.. eli kyseessä on paikantaminen, tämä osaa paikantaa esineitä, asioita ja ihmisiä. Tämä tietää missä mikäkin/kukakin on kunhan vain harjoittaa kykyään enemmän. Näette vielä mihin kyky kykenee kunhan tarinassa mennään eteenpäin. ;)

      Jared on kyllä hyvin symppis hahmo, itse pidän hänestä tooodella paljon juuri näiden sattumuksien kautta ja sen että miten yrittää pitää kaikkia lankoja käsissään mutta sisällä alkaa olemaan henkisesti hyvin väsynyt. Tämän luonne on vaan aina ollut jotenkin, ahw <3

      Voi, niin.. Trixie.. kun hänet tarinaan aikoinani toin, tiesin jo silloin mihin hänen kohtalonsa kuljettaa tämän, eli tähän osaan.. mutta ei sitä silti ollut helppo kirjoittaa sillä olisin halunnut yhdistää sisimmissäni tämän Jaredin kanssa.. mutta tarinaan se ei sopinut joten en sitä tehnyt.
      Tälle tosiaan riitti poikansa, tämä sai vielä olla viimeiset hetket heidän kanssa ja pojat olivat tämän koko elämä. Ja saihan tämä ohjattua heidät elämänsä rakkauden luokse, kyllä.. Trixie rakasti Jaredia yhtä paljon kuin Jared tätä.

      Hmmm.. seuraavaa kohtaa kommentissasi en voi oikeastaan millään muotoa kommentoida, etten vain spoilaa teitä millään tavalla.. eli kaikki jää nähtäväksi mitä tapahtuu.. :)
      Mutta hyvä jos juuri siitä tykkäät että jää paljon kysymyksiä leijumaan ilmaan ja mahdollisuuksia spekulointiin on.. tosiaan, sen näkee mitkä niistä on oikein ja mitkä eivät.. ;)

      Mahtavaa että luit sen! Se tulee olemaan isossa roolissa vielä jonain päivänä.. vielä en osaa sanoa milloin mutta sitä tulette kyllä tarvitsemaan ja sitä tulen täyttelemään sitä mukaan kun saan kehiteltyä noita hahmo/olento ideoitani päässäni.. mutta hyvä jos tykkäsit :)

      Poista
  3. Cameron vaikuttaa oikein vastuuntuntoiselta nuorelta mieheltä, harmi että hän ja Devon saivat kokea järkyttävän lapsuuden Tylerin huostassa. Toby otti uuden veljensä vastaan kyllä paljon paremmin kuin olis luullut. Kyllähän poika järkyttyi ja hermostui "turhasta" koulutuksesta, mutta uskon Tobyn sulattavan kaiken ajan kanssa ja ehkä alkuvaikeuksien jälkeen hän voisi myös lähentyä veljensä kanssa.

    Mäkin oon sitä mieltä että Devonin astuminen kuvioihin on hyvä juttu, sillä pidän siitä paljon enemmän kuin Tobysta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Cameron yksi vastuuntuntoisimmista hahmoista mitä olen koskaan tähän tarinaan tehnyt! Mutta pojat eivät olisi sellaisia mitä nyt ovat jos he eivät olisi kokeneet kaikkea sitä mitä kokivat lapsuudessa.. Joten se oli oikeastaan välttämättömyys.
      Ai otti? No sitten en aivan onnistunut kuvailemaan pojan tunteita tarpeeksi hyvin, sillä tämä ei tooodellakaan ottanut uutista hyvin vastaan mutta jatketaan tarinaa niin katsotaan mihin poikien välinen suhde etenee.. :P

      Tobyn reaktio lukijoihin on kyllä ollut juuri sellainen mitä toivoin sen olevan joten olen ihan innoissani ja melkein pompin istualtaan tuolillani tästä! :D
      Tobyn luonne nimittäin on juurikin niin hankala että en edes itse pidä tästä.. :P
      Niin hullulta kuin se kuulostaa.. mutta katsotaan jatkossa mitä pidätte Devonista kun tämän luonne kuoriutuu kerros kerrokselta kuten sipuli konsanaan... Voi olla että vielä toivotte että Toby olisikin perillinen.. ;)
      Muuta en paljasta.. :P :D ;)

      Poista